Rubbish

Ojamiehet tekivät siistiä jälkeä. Minä säästyin ojanperkuulta, niin vesojen kuin roskienkin osalta. Ja männyntaimetkin säästyivät. (Toiselle niistä minun pitäisi keksiä jokin hyvä plassi ja yrittää siirtää se, ovat turhan lähellä toisiaan kasvaakseen molemmat kunnolla.)

No, siivosin minä tänään silti vähän ojaa. Tein pyöräretken Millanin luokse ja paluumatka kesti menomatkaa kauemmin, kun pysähtelin poimimaan sitä sun tätä pyörtänöltä. Olen liittynyt facebookin roska päivässä -ryhmään, mutta oma roskien keruuni on totta puhuen yleensä ainakin osin oman edun tavoittelua. Palautuspullot ja tölkit... No, kerään kyllä pantittomat ja lytätytkin tölkit, jotta alumiini saadaan talteen. Tänään otin talteen ensin pienen muovisangon, sitten muutamia mäntyklapeja, joita oli kai pudonnut kuormasta pitkin matkaa. Samalla löytyi melkein ehjä koukullinen kuminauha taakkojen kiinnittämiseen (sille värkille lienee jokin nimikin, en vain satu sitä muistamaan/ tietämään). Keräsin pois myös pari lasipurkkia ja yhden rikkinäisen muovisen taskumatin. Sekin osoittautui tarpeelliseksi siinä vaiheessa, kun löysin tuoreita hevosenkakkaroita. Käytin muovipulloa lapiona/ lastana, jolla sain kerättyä lannan sankoon - joka siis sekin oli kelpo löytö. Pysähdyin vielä keräämään toisenkin satsin. Lähistöllä on talli, josta jo sähköpostitse kyselin, saisisko tulla noutamaan puutarhalannoitetta peräkärryllä. Odottelen vastausta kärsimättömäksi. Olisi aika työlästä kerätä kahden puutarhan lannoitteet kasa kerrallaan tien päältä. Millankin kaipaa kikkareita.

Pyykkiä ja siivousta

Jäi toinen aamulla nukkumaan, kun mies lähti aikaisin liesun päälle. Kierros etelässä hakemassa auton varaosia ja kuopus. Päätin käyttää tilaisuutta hyväkseni ja pestä miehen työkamppeet. Kaikkein ryöttäisimpiä liotin ennen koneeseen lastaamista samassa vedessä, jossa olin ensin pessyt pari pellavaliinaa. Pyykit ovat kuivumassa ja nyt pitäisi jatkaa siivoamista, etenkin kun mies soitti äsken ja kertoi, että miniäntekelekin on tulossa.
Pihalta kuuluu kaivinkoneen jyly. Tuossa tienposkessa ovat pitkin aamua ojaa kaivaneet. Olipa hyvä, etten suotta ehtinyt vesakkoa siitä torjua, enkä roskienkeruussakaan ennättänyt alkua pidemmälle. Nyt kun ojan siistivät, niin jatkossa koetan pitää sen roskien suhteen paremmin kurissa kuin tähän asti.
Vähän kyllä hirvittää, jos kaivinkone tempaisee ne kaksi terhakkaa männyntainta mennessään portin pielestä. En ole kehdannut mennä - 80-luvun kirjoverkkareissani - lähempää katselemaan saati pelastamaan mäntyjä tai pyytämään niiden säästämistä. Kunhan tuo meteli vaimenee, käyn sitten tutkimassa mahdolliset tappiot.

Lauantaisiivousta pihalla

Tänään taisi olla kolmas päivä tänä keväänä, kun pihahommissa ehti tulla hikikin. Eka hikipäivä oli silloin, kun väkersin köynnöstukea välillä paitahihasillani.

Aamulla en tavallisesti tiedä, mitä päivän mittaan teen. Tai teenkö. Yleensä viimeistään pihalle ehdittyäni ja vähän kierrettyäni jo tiedän ainakin, mistä aloitan. Mutta aina se aloitettu projekti ei suinkaan ole päässä asti, ennen kuin olen aloittanut jo pari muutakin urakkaa. Ei se sitä suinkaan merkitse, että olisin huithapeli tuuliviiri, jolta puuttuu suunnitelmallisuuden lisäksi pitkäjänteisyyttä. Annan vain aivoilleni haastetta ja muistiharjoitusta.

En tiedä, oliko mukavin homma tänään linnunpöntön siivous vai rakuunamättään ja ruohosipulituppaan putsaaminen juolavehnästä eli valkojuuresta. Viimeksi mainituista kyllä tuli vähän euforinen olo, kun ne läpikäytyäni olen nyt käsitellyt kertalleen koko kasvimaan valkojuuren torjuntatarkoituksessa.
Mutta sen osaan kyllä sanoa, mikä oli päivän ikävin homma. Roskien keruu. Aloitin sen leppoisasti omasta pihasta. Vedin perässäni kärryä, jossa oli tyhjä multasäkki muoviroskia ja ämpäri paperia/kartonkia varten. Pihakierros kesti oman aikansa, kun välillä kokosi  risuja tai nypin rikkaruohoja. Keräsin viimein pois myös talvisuojauksena olleet havut ruusujen ja kärhhöjen päältä. Kun sitten siiryin kärryineni tien laitaan, homma muuttui ikäväksi, suorastaan yököttäväksi. Suojahanskani kastuivat tonkiessani ojan pohjalta epämääräistä muovisolkkua. Vaivanpalkaksi sain 0,30€ parista alumiinitölkistä. Minulta voisi ostaa myös kulutustutkimustietoja, jos kiinnostaa... En jaksanut tai ei huvittanut käydä läpi koko aidanvierustaa. Vetistyneet kartongit pystyn kyllä piilottamaan vaikkapa kohopenkin pohjalle ja muoviroskat vien pölyineen kaikkineen muovinkeräyspisteelle. Mutta markillemme nakellut sytkärit meinaan kyllä kiikuttaa tien toiselle puolelle amislaisten roskikseen :(

Roskien keruussa tuli korkeintaan tuskan hiki. Varsinainen hikoilu tuli haravan varressa. Haravaa saa heiluttaa vielä horvin, muttei huomenna, kun on pyhä ja ripijuhla. Motivaatio pihasiivoukseen tuli varmaan siitä, kun kesällä järjestän Kanttorilan kulmilla sukutapaamisen. Ruvetaan vähitellen kunnostamaan paikkoja sen minkä osataan, ehditään ja jaksetaan.

Kymmenes kohopenkki

Jahas, pääsin taas yhteen lempiaiheistani. Tänään oli vaihteeksi mukava sää ulkohommille. Eilen ehti sataa vettä eri muodoissa rakeista ruveten, mikä tosin ei ulkoiluamme estänyt.

Koska minun piti päästä tyhjäämään kompostoria, päätin ryhtyä rakentamaan kohopenkkiä, että saan kompostoituneen aineksen suoraan loppusijoituspaikkaan ilman, että tarvis sitä väliaikaiskasata jonnekin nurkalle. Ensin haudanmallinen, mutta matalampi kuoppa maahan. (Kivinen maaperä ilmeisesti turvaa sen, ettei routa ole tällä mäellä kovin pinnassa, ainakaan enää tähän aikaan, lapio upposi helposti.) Kroopin pohjalle löytyi hurumykky risua. Sitä riittää vielä toiseenkin kohopenkkiin, jonka aion myöhemmin keväällä rakentaa - siitäkin huolimatta, että lupasimme kuskata peräkärryllä enimmät risut Millanille lahopuuaitaa varten. Ruohotuppaitakin olin viime syksyn kaivauksista läjännyt käyttääkseni niitä tulevissa kohopenkeissä risujen painona.  Mätästen päälle sain tyhjättyä molemmista kottikärryistä perennapenkkien siivous- sekä haravointijätettä, ja haravoin vähän vielä lisää lehtiä kasaan ennen kuin peitin ne lintulaudan alta kootulla auringonkukan siementen kuorilla. Sitten oli vuorossa kompostorin tyhjäys. Ilmassa leijui sen verran turkistarhalemuja, ettei kompostinhajua huomannutkaan kauempaa. Ennen päivällistaukoa peittelin kasan siitä lapioidulla mullalla ja aloitin kompostorin uudelleentäytön.

En pidä pihahommien kanssa koskaan sellaista kiirettä, etteikö olisi aikaa pasteerailla ympäriinsä ja tutkailla kevään etenemistä. Nostin katseen välillä ylöskin ja huomasin, että vintin ikkunalla kukkivan pelargonian kukinnot näkyivät alas asti. Yritin ottaa siitä kuvan, mutta eiväthän ne kukat kuvassa näy. Poutataivas kylläkin.

Pysähdyin myös räknäämään kohopenkkejä. Yhteensä Millanin ja minun rakentamia penkkejä on nyt kymmenen. Määrä ei  kasva, vaikka sen yhden penkin aion vielä rakentaa, koska rakennan sen vanhalle perustukselle. Keväämmällä kunnostan sitten vielä toisenkin Millanin vanhoista penkeistä parsapenkiksi. Toukokuussa pitäisi postitse tulla viisi parsan alkua. Yksi uusista kokeiluista ja pitkäaikainen haave.

Koppiskamu

Kun silmäni mä auki sain, niin taas vaihteeksi näin ikkunan takana valkean maankamaran. Oli siis ihan aiheellista käydä illalla lisäämässä auringonkukansiemeniä lintulaudalle. (Aamulla bongasin ensimmäisen punarinnan tänä keväänä.) Ja vaikkei lunta olisikaan, niin eiköhän tämä kylmyyskin rajoita lintuparkojen ruokatarjontaa. Tosin olen jo erisortin pikkuöttiäisiin pihalla törmännyt. Leppäkertut eivät toki kelpaa ravinnoksi, mutta niitä olen bongaillut varmaan jo parilla viikolla. Eilen sitten törmäsin kevään ekaan "mustiin". En tiedä koppakuoriaiskomistuksen oikeaa nimeä (esikoinen osaisi varmaan minua siitä valistaa), mutta näihin tutustuin heti kun ensimmäisiä kaivauksia Kanttorilan kulmilla tein. Niin eilenkin, kun vähän pengoin portaiden vieressä perennapenkistä rikkaruohoja, niin kohta oli yksi musti pinnassa.

Kun otin sen hanskan päälle arvellen, ettei se olisi erottunut multaa vasten, niin sepä ottikin vilkkaasti raajat alleen. Se on tuollainen parisenttinen + raajat ja tuntosarvet päälle.

Eilen yritin perennapenkkien raivaamisen lisäksi aloittaa myös kasvihuoneen raivaamista, mutta nyt täytynee mennä jatkamaan sitä projektia, kun oikein muuta pihahommaa ei nyt kykene/ tarkene.  Pajunpunontakin on nyt jäissä niin sanotusti.

Tilan ja sähkön säästöä talven mittaan

Jo Millan aikanaan - jos ei nyt suorastaan manannut, niin - moitiskeli Kanttorilan keittiön vähäistä kaappitilaa. Ja sitä, ettei lisää kaappeja mahdu rustaamaan oikein minnekään, kun ehjää  seinää ei ole. Pienessä keittiössä kun on neljä oviaukkoa ja kahdella seinällä ikkuna.
Sitä mukaa, kun olemme kuskanneet mm. astioita kaupunkikodista tänne, olen välillä epätoivon vimmalla yrittänyt löytää niille säilytyspaikkoja. Nytkin osa myrna-astiastosta on yhdellä hyllyllä olohuoneen kirjahyllyssä. Olen ottanut myös astianpesukoneen uusiokäyttöön.. Koskapa emme miehen kanssa viitsi vähäisiä tiskejämme makuuttaa koneessa odottamassa sen hidasta täyttymistä, vaan olemme pesseen tiskit käsin, niin olen alkanut säilyttää koneessa puhtaita astioita.
Ja arvaattekos, mitä muuta olen ottanut keittiössä uusiokäyttöön? No minäpä kerron: jääkaapin. Nimittäin. Koko talven säilytimme ruokia keittiön takana olevassa komerossa, jossa lämpötila pysytteli sopivan viileänä. Paitsi kovempien pakkasten aikana siirsimme jäätymisvaarassa olevia safkoja kellariin.
Mutta koska siis jääkaappi ja sen alapuolella oleva kaappipakastin olivat tyhjillään, niin käytin niitä mm. muoviastioiden ja kuiva-aineiden säilytykseen.
Nyt kuitenkin viimeksi reissusta palattuamme totesimme, että keittiön komero alkoi olla liian lämmin ruuille, joten jouduin tyhjäämään jääkaappi-pakastimen, jotta sen sai taas normikäyttöön. Vieläkin on kesken ja mietinnässä, miten järkkään tilaa väärissä paikoissa olevalle keittiötilpöhöörille. Millanilla oli aikanaan astiavitriini olohuoneessa tarjoiluastiastoille, joita hän usein meidänkin vieraillessamme kattoi olohuoneen ruokapöydälle. Se olisi yksi tilaongelmaa helpottava ratkaisu, mutta me olemme tainneet kalustaa salin jo täyteen niin ettei tänne enää vitriiniä sovi. Peräkamarissa olisi seinätilaa kaapille, jonka olen jo ajatuksissani täyttänyt ompelu- ja askartelutarvikkeilla, mutta ehkä keittiön vieruskamarissa voisi olla mahdollista säilyttää myös astioita tai ainakin keittiöhantuukeja. Mutta sitä kaappia ei mulla vielä ole.

Vilua ja nälkää

Tänään on ollut sellainen räytymispäivä. Ei mitään särkyä, kipuja eikä tauteja sen kummemmin, muuten vain saamaton ja alavireinen olo. Luultavasti suurin, kenties ainoa syy alakuloon lienee syyllisyys saamattomuudesta. Mies on kylläkin ollut toimelias ja puuhaillut pihalla mm. asentamassa myrskynriepottamaa tv-antennia tukevampaan reiruun. Kuulemma hiki on tullut tikkailla keikkuessa, vaikka tänään onkin tullut taas räntäsadetta. Itseäni viluttaa, vaikken ole käynyt pihalla kuin kääntymässä, vähän rapsuttelin haravalla kasaan eilen repimiäni perennanronttoja.

Sen verran näkyvää sentään sain äntihin, että avasin kasvihuonepakkauksen ja kasasin hyllyn. Se odottelee nyt peräkamarissa sitä hetkeä, kun uskallan ruveta karaisemaan taimia.

Mitä tulee tuohon otsikossa mainittuun nälkään, niin alavireisyyteen liittyy usein myös napostelun halu. Ikkunan takanakin on pitkin päivää kulkenut nälkäisiä vierailijoita, tänään ekan kerran tälle keväälle bongasin järripeipon, jonka seurassa olleet peippo ja viherpeippo ovat visiteeranneet lintulaudan alla jo pitempään. Kurrelle olen antanut nimeksi "Olava Lautanen", sillä nimellä kutsuin omaa lapsuuden lautastani (siinä oli kuva puutarhatöitä tekevästä oravasta).

Eilen ja tänään olen ihastellut myös kurkien toitottelua, luultavasti läheisen järven rannasta. Tänne pohjoisesta ajellessamme näimme niitä komistuksia pellolla. Tietysti myös joutsenia.

Ympäri käydään ja takaisin tullaan

Pikaisesti pohjoisessa piipahdettuamme palasimme taas onnellisesti Kanttorilaan. Reissun aikana visiteerattiin tervehtimässä mummua, joka suree lemmikkiään. Ehdimme tavata pikaisesti myös miehen nuorimman veljen sekä lapsistamme kolme. Kotipuolessa emme tuttuja tavanneet naapurin Liisan lisäksi, mutta paluumatkalla Ylivieskassa niitä sitten rookattiinkin, kun Aino-kuoro harjoitteli koko iltapäivän ensi kesän UH:n kesäseuroja varten, jotka pietään Ylivieskassa heinäkuun viimeisenä viikonloppuna. En myöskään yhtään edistänyt oksansilppuamisurakkaani, koska sää oli luotaantyöntävä. Rakeita, räntää ja navakkaa tuulta.
Toki sää muuttui koko maassa keväisemmäksi jo ennen kuin tänne saavuimmekaan. Ei siis mikään ihme. että lumi oli huvennut miltei olemattomiin pihasta. Taimetkin piti heti katsastaa. Leijonankidat eivät sitten selvinneet hengissä. Eikä tuoksuherne sen kummemmin kuin lisäkurkkukaan ollut ehtinyt vielä itää. Kylvin ne juuri ennen lähtöämme ja viivyimme poissa kaksi yötä... Mutta muuten kasvua ja vankistumista oli havaittavissa siellä sun täällä. Tosin huomasin, että astiassa, johon olin kylvänyt tarhajalomalvaa ja jossa yhtä tainta olin sellaisena vaalinutkin, olikin nyt itänyt toinenkin taimi. Ja SE oli ihan oikeasti malvan näköinen. Se ensimmäiseksi itänyt olikin tarkemmin katsottuna aivan samannäköinen kuin zinnian taimet... Jotenkin oli siemen päässyt lipsahtamaan väärään astiaan.

Ylivieskan laulu-urakan jälkeen poikkesimme paikallisessa halppiksessa ostamassa tarjouksessa olleen kasvihuoneen, siis sellaisen hyllykön, jossa on muoviseinät. (En ole vielä pakkausta avannut saati hyllyä koonnut. Ehtiihän tuon,  en ihan vielä aloita karaisua.) Ostinpa sitten taas muutaman siemenpussinkin, kun olivat poistossa kahdellakymmenellä sentillä, kyssä- ja kukkakaalta sekä kokeeksi sitrusheinää. Luin jostakin (FB:stä), että mm. sitruunantuoksuiset yrtit karkottavat hyttysiä. Sitrusheinän lisäksi kylvin tänään syyshohdekukkaakin, jonka siemenet olivat kuukauden verran kylmäkäsittelyssä.

Tänään kiersin perennapenkkejä hanskat käsissä ja revin jo vähän rikkaruohoja. Ja ihailin krookuksien runsasta ja suloista kukintaa. Myös sinivuokko oli aukaissut nuppunsa. Siitä en ottanut kuvaa, mutta eka krookuskuvaan yritin saada myös pari pörräävää kimalaista. Toinen näkyykin oikealla alhaalla keltaisessa krookuksessa.

Pääsiäiskoristeet

Kaupunkikotimme nykyisen jääkaapin ovessa ei magneetit pysy. Kanttorilassa sen sijaan olen voinut taas kiinnitellä yhtä ja toista, jouluna saatuja kortteja ja nyt pääsiäiseksi tongin lasten tekemistä askarteluista otoksen esille. Katosta roikkuvat esikoisen kranssin tivut/tiput eivät yltäneet kuvaan, mutta kuopuksen tekemä kukko komeilee kukkatelineessä.

Osa vuosien aikana kertyneistä koristelluista munista mahtui olkkarin pöydälle isoon koriin. Valitsin noista kennollisen kestävimpiä (=serveteillä tms. papereilla päällystettyjä) tuliaisiksi Millanille, jota kävimme tervehtimässä 1. pääsiäispäivänä. Facebookin käsityöryhmästä bongasin virkkausmallin kanalle. Tuohon keinokuituinen lankani kelpaa oivasti.
Rakas kummitätini Liisa on kutonut minulle niin tämän keltaisen pääsiäispöytäliinan kuin sinisen paksumman (poppana)juhannusliinankin, jota olen käyttänyt kyllä myös jouluisin,

Kuvanottohetki taisi olla toisen päivän iltana, kun pääsiäisasetelman haudansuulla on vielä kivi ja sotilasvartio. Oikeassa reunassa Israelin tuliaisina tuodut menora ja pienoispikarit viinikannuineen mallaavat kiirastorstain päätapahtumaa. Laitoinpa toorakäärönkin kuvaan mukaan. Eiköhän sitäkin Israelin isät opettaneet lapsilleen pääsiäisaterian yhteydessä, aivan kuten käsky oli käynyt ensimmäisenä pääsiäisenä Egyptissä. Joku symboliikka liittyy myös saviseen öljylamppuun, jonka lienen löytänyt jostain kirpparilta.

Ruma mutta oma

Pyhien jälkeen tuli se aurinkoinenkin päivä, jolloin viimein kävin käsiksi Millanin ojasta koholimiini pajuihin, jotka olivat odottaneet vähintään säädetyn ajan nipuissa sitkistymässä.
Kai jo mainitsinkin, että mies porasi minulle yhdeksänreikäisen punonta-alustan halkomispölkkyyn.

Kuvan ottohetkellä työ oli vielä kesken, mutta päivällistauon jälkeen jatkoin valmiiksi, siitä en enää viitisnyt hämäränhyssyssä ottaa kuvaa. Ja kun seuraavana päivänä saapastelin markiilla, niin huomasin miehen peitelleen pressunpalalla koko komistuksen, halusi kuulemma suojata pölkkyä kastumiselta. Odotellaan nyt rauhassa, että paju sen verran kuivahtaa, että sen saisi irrotettua ilman tarpeetonta väkivaltaa.  

Otsikon sanat sopisivat kyllä moneen muuhunkin kohtaan, mutta tällä erää ne kuvaavat ensimmäistä omatekemää pajutönteröä eli köynnöstukea.

Nyt olemme taas käylähtämässä kaupunkikodissa (ilmankos mulla on aikaa kirjoitellakin), mutta kunhan lauantain lauluharjoitusurakan jälkeen palaamme Kanttorilaan, niin säiden sattuessa teen toivon mukaan muutamia matalampiakin - ja harvempia - tönteröitä ihan vain merkeiksi ja ruohonleikkurilta suojaksi tammen- ja katajantaimien päälle nurtsille.

Pääsiäisviikolta

Blogikin on viettänyt Hiljaista viikko. Näin lankalauantain ratoksi joutaa jotain taas skrivailla. Vähän outoa ja haikeaakin on ollut viettää pääsiäistä ilman lapsia, mutta toisaalta on ollut mielenkiintoista tutustua paikallisen seurakunnan hiljaisen viikon perinteisiin. Ja pääsiäisenä jatketaan tutustumista.

Kiirastorstain iltakirkossa kyynelehdin vähän väliä, kun muistin vuodentakaista kiirastorstain ehtoota, jolloin kirkosta palattuani pikkusisko soitti ja itkien kertoi isän kuolleen.

Pitkäperjantaina Millan poikkesi ohiajaessaan tuomassa mulle synttärilahjan ja lisäksi kassillisen keltaisen gladioluksen sipuleita. Nekin olisivat mielestäni piisanneet lahjaksi, mutta lisäksi sain muutakin puutarhaan, etana-ansan, rastasverkon ja juuttiverkon köynnöskasvien tueksi. Lahjakassista löytyi myös puutarhalehti ja suklaata. Teimme pikaisen pihakierroksen, sisälle hän ei tällä kertaa ehtinyt, kun kyydissä oli hänen naapurinsa, jota hän oli käyttänyt haudalla.

Tänään kiertelin sitten vielä yksikseni tarkemmalla syynikierroksella, kun sää oli jo paljon leudompi kuin eilen. Löysin lisää krookuksia sellaisistakin paikoista, joissa en niitä muistanut olleenkaan. Kun oikein pyllisteli, siellä ja täällä näytti perennaa pukkaavan esiin. Maantien vieressä lupiinin lehdetkin olivat jo työntyneet pintaan. Eniten kuitenkin ilahduin, kun kasvimaalla huomasin maahan jättämieni kasvien, sekä palsternakan että parsakaalin, siementäneen ja siementen itäneen. Koetin harsonpalasella peitellä parsakaalin taimia.

Vähintään yhtä suuri ilo syntyi siitä, kun löysin viimein idun kasvihuonekurkkukylvöksistäni. Kun eivät alkaneet itää, tajusin viimein laittaa laatikon uuninpankolle lämpöiseen. Odottelen vielä hetken, itääkö vielä joku muukin neljästä kylvämästäni siemenestä, ennen kuin kylvän lisää.

Koulittuani mukula- ja ruotisellerit sekä purjot (joita ei tosin monta ollut, äsken kylvin vähän lisää purjoa) minulta alkaa ikkunatila vähitellen loppua. Vintillä on vielä yksi silityslauta vapaana parvekkeen ovella, mutta täytynee odottaa, että mies on saanut lautasantenniasettelunsa valmiiksi ennen kuin nostan silityslaudan uudelleen oven eteen ja kanniskelen Millanin gladiolukset sinne.

Tästä tulee nyt turhan pitkä postaus - sen siitä saa, kun pitää liian pitkän tauon - mutta mainitsen silti vielä, että tänään pääsin aloittamaan pajutyön, sen verran että mittasin ja merkkasin koivupölkkyyn kohdat, mihin mies porasi reiät ympyrämuotoon pajutönterön loimea varten. Jos ensi viikolla on näinkään mukavia säitä, niin saatan rohjeta varsinaiseen vitsanvääntämiseen. Kunhan pääsiäispyhät on pyhitetty.