Ystävänpäivän puuhia

Taimien kouliminen on mielestäni varsin oiva tapa juhlistaa ystävänpäivää. Orvokki taimilla oli jo vankat juuret, samoin paprikoilla, mutta petuniat ovat, äidin sanoin, hengettömiä. Eivät toki kuolleita, vaan niin pieniä ja hentoja, että niiden käsittely kysyy varovaisuutta ja hermoja.

Koulin myös jonkin oudon jättitaimen, joka jökötti keltaisten orvokkien keskellä. Ulkonäön perusteella se voisi olla  auringonkukka tai vaikka kurpitsa. Aika näyttää, jos se hengissä pysyy.

En ihan vielä kylvä tomaattia, mutta siemeninventaarion voisin tehdä, sekä kukkien että vihannesten siemenistä. 

Sain neulottua miehelle kaksinkertaiset lapaset ja sen jälkeen aluslapaset naisten  kokoisiin kaksinkertaisiin. Mutta tähän väliin aloitin taas uudet sukat. Kokoonnumme taas lomani aikana koko perheellä pitsalle, ja siihen mennessä haluan saada sukat valmiiksi vävyä varten. Hänen kengännumeronsa on jotakuinkin 46.

Nojatuolini vieressä on muovilaatikollinen ja pari korillista eri värisiä ja kokoisia villalankakeriä, joita varmaan pitkin lopputalvea jalostan neuleiksi (enimmäkseen sukiksi). Pitkän tähtäimen suunnitelmana on saada alulle jokin villatakin tapainen neule itselle. Äidin tekemän villatakin luonnonvalkoiset hihat alkavat olla harmaat, kun tänä talvena villatakkia on tarvittu jatkuvasti.

Pakkaset jatkunevat vielä hyvän aikaa, niin tein illalla vielä toisen erän tälle talvelle rasvasiemenkuppeja lintuja varten (munkinpaistorasvaa, joululta jäänyt kookosrasvan loppu, ruokaöljyä, auringonkukan ja pellavan siemeniä sekä murskattuja maapähkinöitä). Aamuhämärissä kävin ripustamassa kolme pientä simenkuppia. Trafiikkia piisaa.

Tuossa vielä takaperoinen  kuvasarja miehen kaksinkertaisista tumpuista. 

Hiiritalvi

Minulla on menossa talviloma. Sää on suojainen ja sateinen, lumi hupenee kovaa kyytiä. Ei ihan vielä olisi kevään aika, vaikka toki viikon päästä jo eletään maaliskuuta.

Viime syksynä luin puutarhurini viikoittaisesta kirjeestä, että tulevana talvena tulee hiiriä olemaan runsaasti. En tiedä, mistä hän sen tiesi, mutta ennustus osui oikeaan. Meillä laitettiin parin vuoden takaisessa seinäremontissa pieneläinsuojaverkko ulkoverhoilun uusimisen yhteydessä. Sen jälkeisenä talvena ei nähty Kanttorilassa yhtään hiirtä, ja kuvittelinkin, että se johtui verkon asentamisesta. Mutta. Kuluvana talvena olemme nähneet useita siimahäntiä Vilistä ässä eri puolilla Kanttorilaa, keittiön roskakaapissa, keittiön lattialla, olohuoneessa ja kellarissa. Joka kerta  näköhavaintojen jälkeen on aika pian löytynyt raato hiirenloukusta. Ja usein myös ilman etukäteishavaintoa.

Kuulin eräältä ystävältä hyvän vinkin, kun kerroin hiirihavainnoista. Hänen mukaansa tehokkain syötti hiirenloukussa on mikä vain, mihin on sivelty sinappia. Olen noudattanut niksiä ja todennut sen toimivan. En ole pysynyt räkningeissä, mutta arvioisin meidän surmanneen hiiriä talven mittaan määrän, joka on lähempänä kahtakymmentä kuin kymmentä. Tappaminen on kurjaa, mutta muutakaan konstia emme ole keksineet.

Mitä tulee talvilomaan, aloitin sen koulimalla ensimmäiset kylvöt (keijunmekkoa, orvokkia, petuniaa ja narsissitupakkaa sekä eri sortin paprikoista) ja sen jälkeen pikainen pyrähdys pohjoisessa tapaamassa jälkikasvua. Kokoonnuimme erääseen pitseriaan. Olen luomassa perinnettä, jossa lomaviikkoni alkajaisiksi kutsumme aikuiset lapsemme kanssamme samaan ruokapöytään jossain ravintolassa lähellä lapsiamme, jotka kaikki asuvat pohjoisessa. Tämä oli toinen kerta, aloitimme perinteen syyslomaviikolla.

Talvi, ja koko lukuvuosi tähän asti, on ollut työntäyteinen. En tiedä, onko se vain kuvitelmaa tai liittyykö se tähän ikään vai onko työ oikeasti niin paljon muuttunut, että kouluvuosi toisensa jälkeen tuntuu entistä aikaavievämmältä. Silti se on edelleen yhtä mielenkiintoista, sopivasti haastavaa ja aina välillä todella palkitsevaa. Loma-ajoille kyllä kertyy sitten kaikenlaista puuhaa ja myös suuria odotuksia. Haluan kuitenkin ajatella, että se mikä jää nyt tekemättä (kun loma pian taas loppuu kesken), hoituu aikanaan, jos se on tarpeen. 

Mainittakoon vielä, että koulittuani 48 keijunmekkoa taimia jäi vielä reilusti, joten tarjosin niitä Roskalavalla, jos ketä kiinnostaa kouliminen. Vientiä piisasi. Olin hyvilläni, kun ei tarvinnut lempata hyväkuntoisia taimia kompostiin. 

Nisua

Tänään todella pitkästä aikaa tein pullataikinan, ja nytkin vain puolen litran taikinan, josta tuli kolme pitkoa eli lonkaa. Viimeksi olen tainnut leipoa nisua joskus kesällä. 

Nisuleipomattomuus johtuu mm. siitä, että se vaatii vaivaamisineen ja nostatuksineen vähän pidemmän ajan kuin eri sortin piirakat ja leikkokakut, joita kyllä on syksynkin mittaan syntynyt - erityisesti hyödyntäen kesäkurpitsaa ja omenoita. Lauantai on ollut minulle perinteisesti leipomapäivä, ja etenkin aikaa vievän nisun leipomapäivä. Pitkin syksyä olemme kuitenkin käyneet melkein joka lauantai Millanin luona päiväsydännä, jonka jälkeen en ole ehtinyt enkä jaksanutkaan ryhtyä mihinkään suurisuuntaiseen. 

Tänä viikonloppuna menemme kuitenkin vasta huomenna visiitille ja poikkeamme samalla eri pitäjän jumalanpalveluksessa, siellä kun on tuttu mutta harvemmin livenä kuultu vieraileva saarnamies. Ensi viikonloppuna pidämme sitten taas väljännestä kyläreissulta, ties mitä ohjelmaa silloin keksin. 

Eilen töiden jälkeen oli kyllä sellainen fiilis, etten uskonut vielä tänäänkään oikein mitään jaksavani. Mutta jotain sentään jaksoin, vaikka kymmenen jälkeen vasta pääsin käyntiin saatuani yhden sukan kavennettua valmiiksi. Kotihommat ja pikkupuuhailu auttavat ajoittain irrottautumaan työmietteistä. (No nyt mä taas hairahduin fundeeraamaan, miten saisin yhden oppilaan itsetuntoa kohennettua ja miten pääsisi ymmärtämään, mitä hänen mielessään liikkuu... Sainkin sellaisen ajatuksen, että kun hän ei välillä suostu kuuntelemaan rohkaisun sanoja, niin voisin kirjoitella hänelle kehuviestejä 🤔)

Joulu on jo hyvän aikaa ollut mielessä, ainakin jossain ajatusten takana luikkimassa. Tänään tyrjäsin vinttikamarista ylimääräistä kampetta muualle ja sain kamarin siihen kuntoon, että sen saa äkkiä pyyhkäistyä ja pedattua jouluvieraille valmiiksi. Sama temppu pitäisi tehdä peräkamarissa, mutta ennen sitä olisi ainakin kokeiltava joulukorttisabluunaa ja lahkajortilla ostamiani askartelumaaleja. 

Viime tipassa

Tänään satoi tähän pihaan ensilumen. Ja vaikka se Marketin kassan mukaan sulaakin pian pois, oli silti hyvä saada viimein loputkin pihan syystyöt jonkinlaiseen päätökseen. Siitä iso kiitos miehelle. Ei pelkästään siksi, että hän siellä on enimmäkseen ahkeroinut mm. omenapudokkaiden kimpussa, vaan häntä saan kiittää siitäkin, että kahtenakin päivänä päättyvällä viikolla pääsin kotiin valoisan aikaan (kun mies tarvitsi auton), joten kerkesin vihdoin ja viimein nostaa loput palsternakat ja porkkanat, sekä osan maa-artisokista. Ja ainoan kyssäkaalini.

Kävimme Millanin luona jo perjantaina, että mies pystyi viemään kaatiksen aukioloaikana toisenkin kuorman jätettä Millanin homeisesta autotallista. Näin ollen lauantain pyhäinpäivän sain viettää kotona. Silloin sain hoidettua myös talvisuojaukset. Sinikka-luumun rungon suojasin lampaanvillalla, kun taas sekä pensasmustikat että siipeensä saanut Latvian matala -kirsikka saivat verkon ympärilleen.

Ja tänään aamulla muistin vielä hakea sisälle vihoviimeiset vesiastiat (muutamassa kanisterissa oli jemmassa sadevettä, jonka aion hyödyntää sisäkasvien kasteluun).

Ja kyllä tuo otsikko sopii myös alla olevaan kuvaan. Nimittäin kun kuulimme jo keväällä, että isosiskostamme oli tulossa momma tänä syksynä, niin vasta nyt syksyllä, lasketun ajan tuntumassa aloin neuloa töppösiä ja sitten nuttua. Uusi ihminen saapui sukuun kymmenen päivää yli lasketun ajan, ja silti minulla on vielä neule kesken, sivu- ja pääntienresorit neulomatta, sitten napit ja viimeistely. Onneksi kokoa on reilusti, mahtuu myöhemminkin 🤭

Mainittakoon, että pehmeän mintunvihreän vauvalangan olen saanut Millanin äidiltä, joka lupasi minulle myös vauvannuttuun sopivia nappeja, pitäisi vain käydä hakemassa. 

Koivuvanhuksen kaatumisen seurauksista

Viime syksynä ja talvena kirjoitin Kanttorilan vanhimman ja suurimman koivun kohtalosta. Onneksi sen eri runkojen kaatuminen ja kaataminen ei aiheuttanut sen suurempaa vahinkoa kuin Latvian matala -kirsikkapuun tahattoman karsimisen. 

Mutta sen ja parin muun vanhan lahopuun kaatamisesta seurasi ensinnäkin miehelle laaja ja pitkäkestoinen halkosouvi, joka on vielä vähän kesken ja keskeytyksissä halkomakoneen erään osan rikkoutumisen takia. Uusi osa on tilattu. 

Muitakin seurauksia olen ollut huomaavinani, siitä että varjostus on vähentynyt. Etukäteen vähän pelkäsin sen aiheuttavan kuivuutta, ja kyllähän pitsimyssy eli rönsytiarella osittain kärsi kuivuudesta. Mutta kyllä valoisuuden lisääntymisestä oli selvästi hyötyäkin

Kuvassa oleva tammen taimi hyötyi valon lisääntymisen lisäksi varmasti myös siitä, että iso koivu ei ole enää vieressä viemässä kaikkea vettä ja ravinteita. Tänä kesänä kasvaneet oksaversot ovat yhtä pitkät kuin tammen koko aikaisempi kasvu (vaikkakin edellisenä talvena puput taisivat päästä typistämään tammen pituudesta).

Myös kasvihuone on hyötynyt lisävalosta. Tänä kesänä ja syksynä olen saanut esimerkiksi kurkuista ennätyssadon. Tomaateissakaan ei ole ollut yhtään latvamätää, mikä ei tosin johtune yksistään valon määrästä. 

Saha soittaa ja iskee kirves ynnä oksasakset purevat

Lupasin yhdelle oppilaalleni, että hiihtoloman aikana käyn hiihtämässä. Lupaus on yhä lunastamatta ja voi jäädäkin. Keksin tänään korvaavaa liikuntaa. Mies on huudattanut moottorisahaa nyt jo toista päivää, viimeisetkin pihan lahot koivuvanhukset ovat nyt nurin. Risusavottaa niiden kanssa riittää minullekin. Ja hangessa kahlaamista. 

Tienvieren suurimman koivun viimeinen haara oli niin laho, että se kaatui liian aikaisin ennen kuin mies ehti sitä ohjata. Niinpä se rysähti sinne, minne ei pitänyt, mennessään sivalsi saskatoonia ja vielä pahemmin se kohteli Latvian matalaa. Kirsikkapuusta halkesi useampi paksu haara. Puu oli saanut kasvaa rehottaa omaan tahtiinsa, nyt sitä karsittiin, vaikkakin hallitsemattomasti. Aika näyttää, mitä siitä seuraa. Mutta ajattelin säästää Millania yhdeltä murheelta, enkä kerro hänelle, miten hänen istuttamalleen kirsikalle kävi. Yritin sanoa miehellekin, ettei puhuta siitä Millanin kuullen. Saa nähdä, muistaako hän pitää suuns kiinni. Katkoin osan kirsikan revenneistä oksista ja jätin ne hangelle pupuja varten. Jos tuo puu tuosta tokenee tekemään satoa, niin voi olla, että nyt sitä taas yltää suojaamaan linnulta. 

Toisenkin puunrungon kanssa tuli häihäräppiä. Pihlaja sai osumaa, samoin joustinpatjojen rungoista kasattu kukkaportti, joka oli mennyt taas lysyyn. Taannoin oli lumi painanut sen luokalle. Silloin se nousi  takaisin, että bojoing vain, kun tyhjäsin lumen sen päältä. Mutta nyt tarvittiin oksasaksia ja kahta sorttia sahaa, ennen kuin portti ponnahti pystyyn paksujen oksien alta.

Kuvista näkee, millaiset säät ovat vallinneet lomalla. Ei ole minua eikä sisähommiani haitannut. No, tänään en ole vielä paljoa ehättänyt tuvalla touhuta. Virkkasin muutaman afrikankukan trikoomekkoni tahrojen peitoksi ja keitin pakastimentyhjäyskeittoa (keitinlientä, tomaattia, tomaattimehua, lehtikaalta, härkäpapua, pensaspapua, basilikaa, persiljaa, hapankaalta ja revittyä tofua, ynnä muutama pottu).

Kastelin risusavotassa jo kahdet toppahousut, siis lumessa kahlaamalla. Jos jommat kummat ovat ehtineet kuivua, voisin mennä miehen kaveriksi risuja katkomaan ja raahaamaan risuaidan päälle. 

Lisää polttopuuta

Kanttorilan portinpielen koivuvanhuksesta kaatui viime elokuun myrskyissä se haara, joka oli kallellaan pihaan päin. 

Mies päätti jo silloin, että loputkin kaksi haaraa täytyy kaataa viimeistään kevättalvella. Loppuvuoden aikana koivun paksuun runkoon ilmestyi halkeama, joka näytti vähitellen leviävän. Samaan tahtiin tielle päin kallellaan oleva haara näytti kallistuvan. Sen huomasi siitä, että alin oksa alkoi roikkua aiempaa alempana.

Kun eilen tulin töistä, näin että kotimarkilla oli saha soinut. Tien suunnan runkohaara makasi ojassa, latvaoksat siivottuna pihan puolelle. Myös postilaatikon nurkalla ollut laho runko oli kaadettu. Oletin ilman muuta, että nyt mies on riehunut oikein urakalla. Mutta hänpä kertoikin, että ammattimiehet olivat olleet asialla. Nimittäin palomiehet. Enpä sitten päässyt näkemään sitä savottaa. Enkä tänäänkään ehtinyt kotiin valoisan aikaan, että olisi saanut tuoretta kuvaa.

Jäi miehellekin silti vielä metsurin töitä. Koivuvanhusvainaan viimeinen haara  törröttää yhä pystyssä, kenollaan puutarhaan päin. Mies on nyt urakoinut eilisten oksien ja rungonpätkien kanssa paita hiessä. Kenties sen souvin perästä hän käy viimeisen haaran kimppuun.

Paksu emärunko saa jäädä paikoilleen ruokkimaan hyönteisiä ja lintuja. 

Aprillia!

Minun piti asijauheesta selata blogini menneitä huhtikuita, että onko montakin päivitystä aprilliotsikolla. Eipä ollut, yhden kerran aiemmin olin sattunut kirjoittamaan 1.4. enkä silloinkaan ollut käyttänyt tuota otsikkoa, joten nyt sitten käyttöön, vaikken aiokaan yrittää aprillata tahi kertoa aprillauksista. (Asijauheesta = varta vasten)

Edellisen postauksen jälkeen remontti on edennyt jo katon ja seinien osalta loppuun. Ikkunat ja ovet uusitaan muutaman viikon päästä. Riihen ja autokatoksen kattoa varten tuli jo ruoteet ja peltikuorma, kai niiden laitto alkaa ensi viikolla. 

Tuosta pohjoispäädystä jäi nyt kyllä uupumaan se katkolauta, josta oli jossain vaiheessa puhetta. Kai sitä voisi vielä kysyä. Valkoisella paneloidut pystypalkit näyttävät minun silmiini vähän hassuilta, jos ei niiden päälle tule katkoa. Aikaisemmin päädyssä vaihteli vaaka- ja pystylaudoitus. 

Se remontista tällä erää. Elämässäni on muutakin, paljolti koulutyötä tällä hetkellä. Viikko sitten perjantaina työasiat mietityttivät toden teolla, mutta tällä viikolla huoltajien kanssa pidetty palaveri ja siinä sovittu toimintatapa on osoittautunut hyväksi ratkaisuksi. Tämä viikko oli aivan erilainen viime aikoihin verrattuna tämän yhden oppilaan kohdalla. Toki luokassa on muitakin haasteita, mutta usko tulevaan on vahvistunut. 

Sää on ollut nyt aurinkoinen joskin pakkastakin on piisannut. Hyvästä koulupäivästä, synttäritunnelmasta ja valoisuudesta johtuen kenties jaksoin eilen töiden jälkeen jotain pientä kotonakin (pyykkäystä ja tuhkan levitystä). Sitten vielä sain yllättäen puhelun Signe-ystävältä Kainuusta, oli mukava kuulla hänen ääntään pitkästä aikaa, kuin myös tänään Liisa-ystävän, joka lähetti whatsapp-ääniviestin. 

Huomenna palmusunnuntain jumikseen, sitten äänestämään ja käyttämään myös Millania äänestämässä. Sitten juodaankin vaali- ja kirkkokahvit kakun kera, kunhan saan äntihin leipoa kakkupohjan. 

Tyrjöötä osa 1

Tämä paastonaika on ollut kaikkea muuta kuin tavanomainen. Suunnaton myllerrys menossa, niin ulkoisesti kuin vähän sisäisestikin. Miten ulkomylläys alkoikaan? Eräänä päivänä kotiin tullessani pihassa oli outo auto. Mies odotti minua erään kattofirman myyntiedustajan kanssa. Kanttorilan katon kunnostus on ollut pitkään mielen päällä, ja nyt myyntimies oli paikkakunnalla kierrellessään kiinnittänyt huomiota vanhaan taloomme. Sen iltapäivän aikana sovittiin kattoremontin lisäksi myös ulkoverhoilun uusimisesta. Talon ulkomaalausurakka on niin ikään odottanut toteuttajaa. Mutta nyt ei tyydyttäisikään maalaamaan, vaan vaihdettaisiin uudet paneelit ja niiden alle hengittävä eriste, pieneläinsuojaverkko ynnä muu tähtehellinen. Kattopeltiremonttiin sisältyisi myös mm. katon oikaisu sekä rännien ja syöksytorvien uusiminen. Syöksytorviin tulee sellainen väliohjain, jolla voi sadeveden kerätä talteen.

Tavallisesti asiakkaat haluavat tällaiset ulkoremontit teettää kesällä, ja siksi talvisaikaan remontteja myydään talvikampanjahinnalla. Talvella remontoinnin etuna on kuulemma se, että lumi ja jää suojaavat pihaa ja puutarhaa, kun pihamaalle tulee pariksi kuukaudeksi pelti- ja paneelikuormia ja roskalavoja. Toisaalta mahdollinen sade tulee lumena, joka on helppo saada pois ruoteitten ja katteiden päältä ennen peltien laittoa.

Remontin alku sovittiin viikolle 11, mutta koska puutavaraa tuli odotettua aiemmin (eräänä myöhäisiltana yllättäen, kun kuorman tuoja ei ollut tavoittanut miestä puhelimella ilmoittaakseen tulostaan), katon oikominen ja valmistelu peltejä varten alkoikin maanantaina viikolla 10.

Viikon loppupuolella näytti jo tältä. 

Se sisäinen myllerrys liittyy työasioihin. Minulla on edessäni valintatilanne, joka vähältä stressaa, osaanko valita oikein. Viime postauksessani viittasin niin ikään jännittäviin työasioihin. Olin silloin menossa työhaastatteluun. Ja nyt näyttäisi, että minulla saattaisi olla kaksikin työpaikkavaihtoehtoa ensi syksylle. 

Vanha vuosi hupenee

 

Valo on jo ihanasti lisääntynyt, vaikkei aurinko suinkaan joka päivä ole näyttäytynyt. Tänään linnut ilmestyivät ruokailemaan jo yhdeksän tietämillä. Pahin niiden kannalta tänä talvena lienee ohi. Kunhan ruokintaa yhä jatketaan.

Vuoden lopussa on kai tapana vilkaista taakse, menneeseen vuoteen, ja tähystellä kohti tulevaa. Tällä hetkellä suuntaan jo kovasti tulevaan, toki nauttien tästä hetkestä ja jäljellä olevista vapaapäivistä. Mutta ehkä summaan mennyttä parilla virkkeellä.

Tämän vuoden merkittävimpiin tapauksiin kuuluivat yhdet häät ja kahdet hautajaiset. Tietenkin myös tämä vuorotteluvapaani. Ja muuttoasiat/ asuntojen tyhjäykset (pojan muutto vuokralta omaa ja oman osakkeemme tyhjäys vuokralle).

Jotain vielä viime päivistä. Juuri joulun edellä meillä kävi huoltomiehet lisäämässä alkoholia maalämpösysteemiin, ja koputtelivat samalla jumittuneita pattereita. Heti kyllä alkoi huomata eron aikaisempaan lämpötilaan. Joulu meni muuten totuttuun tapaan ja odotusten mukaan, mutta kuopus ei sitten influenssasta toipuvana lähtenytkään luoksemme joulun viettoon. Hyvä, että kuskasimme joulutuliaiset mukanamme pohjoisen piipahduksellamme. Uutena kokeilin Norjan ystävältä saamaani snickers-kakkua reseptiä. Onnistui. Sen sijaan perinteisten tryffelien kanssa olin helisemässä, kun joudutin suklaamassan jähmettymistä pitämällä astiaa lumivadissa. Pursotin ei  enää pelittänytkään, mutta menihän se lusikalla annostelemallakin, vaikka massa ei meinannut suosilla irrota lusikasta konvehtirasian koloihin. Tuskaillessani puoleksi jo päätin, etten enää taida viitsiä moista. Pakastimeen jäi kyllä vielä puoli pakettia suhteellisen kallista kookosrasvaa, mutta ehkä siitä myöhemmin syntyy  linnuille rasvasiemenkuppikakkuja.

Sain odottamattoman runsaita lahjoja, ja jotenkin meinasi nolottaa, kun itse annoin vain vaatimattomia omatekemiä lahjoja, lähinnä syötävää, sukkia ja sytykeruusuja. Sekä mies että Millan olivat keksineet ja hankkineet minulle sellaista, minkä tiesivät minun tarvitsevan tai minua miellyttävän: palapelejä, tuplapatukoita ja vesurin. Lisäksi tytär oli löytänyt minulle kirjayllätyksen: Nanny Ogg's Cookbook. Sitä toki pitänee lukea sanakirjan kanssa, mutta ilmankin se on jo ehtinyt minua suuresti huvittaa, pelkästään kuvituksenkin ansiosta. 

Tulevaisuuden näkymiä availen kenties myöhemmin. Sen verran lähitulevaisuudesta, että suunnittelin käyväni huomenna kirjastossa ja kirppiksellä, ehkä myös kukkakaupassa. 

 

Lucianpäivää

Kävimme tänään taas Millanin luona, vietiin ruokaostoksia, mies kolasi vähän lunta, kahviteltiin, rapsuteltiin koiria ja praatattiin monta tuntia. Aivan ylenpalttisen ja ylellisen mukavaa tällainen kiireettömyys joulun edellä! 

Eilen illalla vein vielä yhden joulukortin postiin. Kävi jännästi, kun yhtäkkiä päivällä oli pälkähtänyt päähän, että olin unohtanut kirjoittaa yhden kortin. Tarkistin vielä lähetyslistan ja niin se oli. Ihmettelen vain, miten aivot oikein toimivat, kun tuollainen putkahdus tapahtuu. Olin tietysti iloinen ja huojentunut, kun ehdin vielä korjata asian.

Eilen illalla vein myös kaksi kassillista sohvatyynyjä ja muutaman pehmolelun kuistille roikkumaan pakkaseen. Tänään hakkasin niitä hankeen ja toin raikastuneina takaisin. Tässä on vielä pikkupakkasia ennen aattoa antaa sama käsittely muutamalle muullekin tekstiilille, vaikkakin tiistain ja keskiviikon paikkeille povataan suojasäätä.

Millanilta palatessa oli hyvä poiketa autolla kauppaan tekemään vähän enemmän ja painavampia jouluostoksia, mm. 5kg:n perunapussi, 5 litraa glögiä ja saman verran maitojuomaa. Joten sopii kai sanoa, että jotain olemme tänäänkin saaneet tehtyä jouluvalmistelujen hyväksi. Ostoksia arvokkaampaa oli kuitenkin ystävän tapaaminen ja vähän jelppiminenkin. 

Huomenna uusi päivä, suunnitelmissa ainakin marinadia, ja toivon mukaan siivousten edistämistä. Keittiönporstuan lisäksi sauna, vintti ja peräkamari ovat kutakuinkin valmiit jouluun, eikä meidän makkarissammekaan paljoa tarvi huseerata. Ensimmäinen jouluvieras tulee jo 20.12. Mietinnässä vielä, pitäisikö siihen mennessä olla jo kuusikin salin nurkassa. 

Kolmas adventtisunnuntai on jo ovella

Ei sitä korttienkirjoitusinspiraatiota koskaan tullut, mutta nyt se urakka on punaisissa kuorissa postitusta vaille valmiina. Tänä aamuna heräsin neljältä ja kirjoitin loput. Aika monen joulukortin kanssa samassa kuoressa lähtee myös kirjeen tynkä, osin toki monisteena, mutta useimpiin jatkoin vielä käsin kuulumisiamme. 

Nyttemmin, tällä viikolla, on tännekin saatu lumipeite. Olemme käyneet päivittäin jonkinlaisella kävelylenkillä, kauppaan, postiin, kierrätyspisteelle tms. asioille. Samalla olemme keränneet muoviroskia, ettei niihin kukaan liukastuisi. Läpinäkyvä muovi lumisella tai jäisellä pinnalla on vaikea huomata ja vaarallisen liukas. Eilisen reitin varrella roskia ei ollut. Ikävä todeta, että roskia löytyy yleensä reitiltä, jota olen nähnyt koululaisten käyttävän. 

Lintulaudalla piisaa vilskettä. Pari oravaa yrittää myös osingoille, mutta niitä varten vein ylimääräisen talipallon roikkumaan ja mies rustasi oravasuojan lintulaudalle, jotta auringonkukan siemeniä riittäisi linnuille paremmin. 

Saimme Millanilta jo joululahjan. Hän oli askarrellut ovikranssin, myös sydän on hänen huovuttamansa. 

Millanilta olen saanut myös lisää luettavaa lainaksi. Hannu Väisäsen Toiset kengät jo luin, mutta Jää odottaa ehkä joulun yli. Sen sijaan neulominen onnistuu edelleen silloin, kun istun sohvatuoliin telkkarin ääreen. Joululahjojen jälkeen olen alkanut neuloa lasten sukkia ja lapasia ensi vuoden Operaatio Joulun lapsi -keräystä varten. 

Nyt kun olen pannut pisteen joulukorttiurakalle, olisi kai aika ryhtyä siivouksiin. Viikolla sain suureksi tyydytyksekseni siivottua keittiön porstuan. Tänään ehkä lähinnä pientä nyhräämistä (tavaroita piiloon) ja saunan pesu. 

Vähitellen jouluttaa

Toinen adventtisunnuntai lähestyy ja joulukuukin jo ehti alkaa. Täällä maa on yhä kutakuinkin lumeton. Mutta pakkaset tulivat sairastellessani, joten palsternakat meinasivat olla lujassa, kun niitä lopulta jaksoin kaivella. Jätin vieläkin osan maahan, kevääksi. Lujassa oli myös jääklöntti vesiastian reunoilla, kun toipilaana olin kanniskellut enimmät vedet pois astiasta. Horvin aikaa vesisäiliönä palvellut roskasäiliö oli naamallaan tuvan nurkalla odottamassa, josko olisi tullut suojasää ja jääklöntti olisi solahtanut maahan. Kun ei plussa-asteita ollut luvassa, niin turvauduin lopulta lapioon ja kuumaan veteen, jotta sain jäät irti ja rakettua niistä julmankokoisen jäälyhdyn adventiksi, ja josko jouluksi asti.

Adventiksi vaihdoin jo myös jouluverhon keittiön ikkunaan ja laitoin Millanin antamat ledivalot kukkalaatikkoon tökkimiini kulahtaneen muovikuusen oksiin.

Paljoa en ole raaskinut jouluvaloja vielä polttaa. Sisällä oikeastaan vain adventtina ja ulkovalot olen sytyttänyt muutamaksi tunniksi illalla. Tosin tänään ne eivät ole palaneet vielä lainkaan. 

Keittiön pikkuikkunalla on patterilla toimiva pieni kynttelikkö. Voisi mahdollisten sähkökatkojen varalle viritellä muuallekin patterivaloja. Toki ihan kynttilät ja tulitikut riittävät valaistukseen. Vessassa ne ovat valmiina, muuhunkin tarpeeseen. (Ehkä pitäisi varautua myös ruuanlaittojärjestelyihin sähkökatkon sattuessa. Pakastimeen valmiita ruokia, joita voisi lämmittää trangialla?) 

Joulukorttisessio odottaa inspiraatiota. Nyt on ollut taas muutakin mielessä. Kävin nimittäin työpaikkahaastattelussa tänään. Näyttää siltä, etten sittenkään olisi palkattomalla virkavapaalla keväällä. Perästä kuuluu. 

Kirsikalle lammasturkki ja Taistolle verkko

Kauniin aurinkoiset mutta kylmät päivähetket ovat jatkuneet tänäänkin. Pihalla ei enää kauheasti ole tekemistä, ainakaan pakollista tai kiireellistä, sisällä enemmänkin. Mutta tuntuu, että pihalle täytyy mennä niin kauan kuin ilmoja piisaa.

Eilen suojasin Sinikka-luumun ja kuvan hapankirsikan rungot pupuja vastaan kokeeksi lampaanvillalla, jota hankin viime keväänä tutulta lampurilta, mahavilloja ja muuta, mitä ei voinut kehrätä. (Katteeksi käytin menneenä kesänä vain osan, ensi kesänä varmaan laajemmin.) 

Narulla nierasin villamosselot pysymään rungon ympärillä. Tänään seurasimme keittiön klasista oravan touhuja, kun se viiletti kasvimaalta kuusikkoon suussaan iso karvatollero. Ei sentään repinyt puiden rungoilta, vaan haki kasvimaan katevilloja, olletikin pesänlämmikkeeksi. 

Tänään vihdoin sain laitettua myös loput verkkosuojat; Taisto-tammelle, pensasmustikoille ja vähän lisää verkkoa lehmus-oletetulle. 

Eilen kylvin kauluslavaan noin sata porkkanan siementä, yhden kerrallaan, käyttäen apuna punkkipihtejä. Tilliäkin sitten kylvin rivinpätkän tulevan kurkkulavan reunaan. Muistin viimein myös istuttaa pikkusiskolle menossa olevat esikot purkeissa perennapenkkiin. Laitan varulta siitäkin kuvan, jos en vaikka keväällä muista, mihin ne piilotin. 

Kaivonrenkaan reuna paljastaa kyseisen perennapenkin. 

Vähän raskailta askeleet ovat viime aikoina kylläkin tuntuneet, kun ajatukset viivähtävät surevien luona. Ja omissa muistoissa. Elämme kuoleman varjon maassa, ja syksyn alastomuus ja koleus sitä aivan kuin alleviivaavat. 

Kelloköynnös ym.

Toissapäivänä keskiviikkoaamuna oli meidän pihassa syksyn ensimmäinen kunnon kuura. Nyt näkyi kylmän jäljet jo enimmissä daalioissa, joiden juurakot ravistelinkin jo kuivahtamaan porstuassa ennen kuin kannan ne kellariin. Kellarissa on jo talvettumassa amaryllikset, täplämunkinhuput, gladiolukset ja osa Iron cross - onnenapiloista. Pari tupasta ajattelin talvettaa ikkunalla. Kannoin kellariin kokeeksi myös isomman "emoverenpisaran". Tehköön siellä, mitä tahtoo, sen pistokas lapsi saa viettää talven eteisen ikkunalla.

Tiistaina irrotin joustinpatjaköynnöstuesta vielä viimeisenkin keijunmekon sisälle, vaikka en sitä kokonaan enkä ilman kovakouraista repimistä saanut sitä irti. Eilen sitten irrottelin myös kelloköynnöstä. Se lähti helpommin, koska se kiinnittyy kärhöillä, kun taas keijunmekko kietoutuu lehtihangoistaan lähimpään tukeen. Siirsin Kelloköynnöksen pienempään ruukkuun ja kannoin sen toistaiseksi vintille. Pitäisi miettiä, miten ja mihin nieraan sen pitkät versot. Ajattelin kokeilla taas, josko talvetus onnistuisi nyt, kun olemme koko talven kasvien vointia täällä valvomassa. Auenneen, vielä valkoisen kukan taitoin maljakkoon. Tänään se oli jo muuttanut violetiksi.

Ihmettelin tuota vaaleutta, kun aiemmin kukkinut oli violetti. No, paljastihan kukka oikean värinsä sittemmin. Olihan minulla toissa vuonna valkokukkainen kelloköynnös, mutta ei ne nyt sentään samaan kasviin kai tule, violetit ja valkoiset kukat. 

Loppuun vielä pari talvettamiseen liittyvää kuvaa. Ekassa vähän onnenapilan muhkeita juurakoita. Sain ensimmäiset aikanaan kälyltä, sen jälkeen onnenapiloita on ollut runsaasti myös muille jaettavaksi. 

Samalta kälyltä sain menneenä keväänä myös elämäni ensimmäisen mustanmerenruusun, joka yllätti minut tällaisilla sievillä möykyillä juuristossaan. Jos hyvin käy, myös mustanmerenruususta saan iloita myös tulevina kesinä. Niin, nuo punaiset pötkylät ovat nyt siis myös kellarissa kevättä odottamassa. ❤️

Talvilomaviikko loppupuolella

Vielä loman aikanakin ehti sadella lisää lunta, mutta eivät silti taida enää tästä kinokset kasvaa. Aikalailla samoihin mittoihin päästiin kuin viime talvena. 

Kun sain eilen tehtyä uuden istumajärjestyksen luokalleni, niin kaikki tärkeimmät aikomani hommat olen saanut lomalla hoidettua - paitsi että pitäisi minun laatia istumajärjestys myös 5.-6.lk:n oppilaille musiikin ja kuviksen tunteja varten, jotka pidän heille omassa luokassani. Yritin eilen, mutta en saanut tehtyä. Jäi sen verran vaivaamaan, että he tulivat uniini. 

Sunnuntaina tulee täyteen kaksi viikkoa kahvittomuutta. Paitsi että olen tänä aikana juonut puoli kuppia kahvia. Kyläilimme keskiviikkona siskojeni luona, niin sallin itselleni sen verran juhlan kunniaksi. Koetan nyt paaston ajan kuitenkin olla muuten kahvitta. Töissä ollessa se on helpompaa, kun ei siellä muutenkaan ole juuri aikaa kahvitella, mutta nyt lomalla lakkoilu on tuntunut psyykkisesti haastavalta, vaikka fyysisiä vieroitusoireita ei enää ole (toki päänsärkyä, mutta siihen on muitakin syitä). En halua pääsiäisen jälkeenkään palata vanhaan kahvinjuontitahtiin, sillä vatsani on selvästi ollut kiitollinen lakosta. Yritän lakon jälkeen pitäytyä yhdessä  päiväkahvikupillisessa. 

Ajatuksenani on tehdä huomenna uuniin makaroni-suppislaatikkoa, jota otettaisiin loman lopussa mukaan pohjoisen kotiin - ynnä kaikenlaista muuta einestä pakastimesta, jotta on, mitä laittaa mikroon. Varmaan menee vielä jonkin aikaa, ennenkuin hella saadaan takaisin rempattavaan keittiöön.

Huomenna mennään kuitenkin myös  kyläreissulle Millanin luo. Viedään kauppa-asioita ja "kahvitellaan" - minä viljakahvilla, jota toinen rakas ystävä lähetti meille joululahjaksi. 

22022022

 Vaikkei nyt niin mitään erityistä asiaa mielen päällä olekaan, niin näin herkullisena palindromipäivänä pitää kuitenkin jotain kirjoittaa blogiin. Jos oikein järkeilin, niin seuraavan kerran palindromipäivää vietetään vasta 03. 02. 2030.

On minulla asian tynkääkin. Tai siis... tynkää ja tynkää... Hain viikonloppuna viimeisen kesäkurpitsan kellarista. Millan olisi kuvaillut sitä valaan kokoiseksi. Toimme sen mukanamme sunnuntaina ja saavuttuamme aloin sitä jalostaa.

Noin puolet kurpitsasta raastoin kakkuvärkiksi. Suuren osan raasteesta pakastin annosrasioihin, osasta leivoin heti kaksi leikkokakkua. Samalla kun kakut kypsyivät, hellalla kypsyi sosekeittoa, johon kurpitsalihan lisäksi pystyi hyödyntämään myös tuon sisushötön sekä pakastimesta selleriä, palsternakkaa ja maa-artisokkaa.

Vajaa puolet kurpitsasta jäi vielä jääkaappiin odottamaan myöhempää hyödyntämistä, ja tänään mies olikin käyttänyt vähän kurpitsaa härkiskastikkeeseen. Torstaina voisin leipoa lisää kakkua, ainakin gluteenitonta Millanille tuliaisiksi, ja jos senkin jälkeen vielä kurpitsaa on tähteillä, niin taidan raastaa loputkin kakkuvärkiksi. Ties vaikka johonkin juhliin tässä vielä kakkuja tarvitaan.

En ole ihan näin pitkään aikaisempina talvina kesäkurpitsaa kellarissa jemmannut. Perunat tahtovat siellä itää, mutta ilmeisesti kesäkurpitsalle lämpötila ja kosteus on sopiva. 

Paluumatkalla viikonlopun vietosta

Vihdoin luovuin minäkin koronatestineitsyydestäni. Alkoi olla sen verran altistumisia ja koronapositiivisia lähiympyröissä, että haettiin apteekista nippu kotitestejä. Oli yllättävän edullinen ja perusteellisin ja selkein ohjein helppokäyttöinen testipakkaus. Ja mikä tietysti minun kannaltani parasta, sain negatiivisen tuloksen. Vielä toista viikkoa täytyy kärvistellä, ennen kuin saan kolmannen rokotteen, eikä kai sekään heti ole täydessä tehossa, että varpaisillaan pitää olla sen jälkeenkin. 

Olemme palailemassa työmaakopille. Taivas oli kyllä, lähtiessäkin pilvessä, vaan nyt tulee räpäskää vaakasuunnassa. Vaikka kuluva lukuvuosi onkin ollut ajoittain rasittava, niin siitä olen iloinen, ettei minun ole tarvinnut tänä lukuvuonna pitää liikuntaa - ja arpoa aina säiden vaihdellessa, onko sisäliikuntaa vai voidaanko mennä hiihtämään tai luistelemaan.

Kanttorilassa oli kaikki hyvin, lauantain olin hengessä mukana serkkujeni tunnelmissa heidän saattaessaan veljeään viimeiselle matkalleen. Kävimme lauantaina kyllä myös Millanin luona. Hänellä on taas uusi huoli, kun pesukone pitää pahaa ääntä. Kerran aiemmin hänellä on pesukone syttynyt palamaan ja siitä on jäänyt ikävät muistot ja pelko. Toinen akuutti huoli hänellä on rokotukseen pääseminen. Perjantain nonstop-rokotteelle hän ei kyennyt unettomien öiden ja surkean sähkökunnon takia. 

Nuutin päivä meni jo, julkaisen vielä kuitenkin ns. jäliistä joulun pari joulukuvaa.

Menneen joulun korttikavalkadi. 

Tänä jouluna olivat nämä Roskalavalta pelastetut olkipukit ensimmäisen kerran esillä, eivät tosin tuossa portailla vaan eteisen kenkähyllyn ylätasolla. Niitä piti ensin pitää toista vuotta kylmällä vintillä, jotta tupakanhaju saataisiin niistä laimentumaan. Sisko nämä löysi, mutta antoi minulle. Näistä tuli mieleeni heti Kolme pukkia sillalla. Joskus voisi vaikka koettaa väsätä jonkin ruman peikon näille kaveriksi.

EDIT. Vielä tuli yksi joulukortti. Se oli lähetetty kyllä - postimerkistä päätellen - ihan hyvissä ajoin 14.12. mennessä. Eikä välimatkaa lähetyspaikkakunnalta perille ole kuin vajaat 350 km. Missä lie seikkailut ja miksi, vähän ruttuisena saapui, mutta lopultakin pääasia että saapui.

Huojennus

 Olipa ilo ja helpotus räknätä tänä aamuna lintulautaa lähestyvästä pyyletkasta, että ne olivat taas täysimääräisesti koolla, kaikki neljätoista tepsuttelivat lumihangessa kohti ruokailua (paitsi että portaiden eteen pysäköityä autoa ne eivät tohtineet koivin ohittaa vaan pyrähtivät lentoon, loppumatka taas taapertaen. Lystin näköistä, kun ne kuopsuttivat lunta siemeniä lintulaudan alta etsiessään.

Toinenkin huojennus tuli myöhään eilen illalla, kun koolla olleet ministerit sun muu korona kokousväki ilmoittivat, että lähikouluun mennään. Eihän sitä voi tietää, mitä vielä on edessä, mutta toiveikkain mielin kohti kevätlukukautta. Tänään jo hilaamme itsemme ja kuormamme pohjoiseen työmaakopille. (Edelleenkään en oikein ole keksinyt muuta sopivan lyhyttä ja kuvaavaa nimitystä arkikotiosakkeellemme.)

Mies jo vei täydennystä siemensäiliöihin, mutta minun tarttis käydä ratustelemassa läskimakkara (enkä tarkoita omaa vyötäröllä roikkuvaa joulumakkaraani), yksi rasvakuppivalos ja täydennystä talipalloputkiloon. Monta muutakin pikkuhommaa pitäisi muistaa hoitaa/tehdä ennen kuin päästään liikkeelle, joten lopettelen tältä erää.

Peltopyistä en ole saanut kunnon kuvia, laitan yhden (ainoan) esillä olevan joulukoristeen kuvan. Mies pyynnöstäni länttäsi ulko-oveen vanhan naulakkokoukun kiinni kaksipuolisella teipillä, niin sain siihen viimeinkin ratustella joulukranssi, jota ei ulko-ovessa ole sen koommin ollut, kun ovi vaihdettiin. 

Kierrätysvärkkikranssi.

Huikean hieno loppiaissää

Aurinko on paistanut tänä aamuna kirkkaasti. Heräsin yhdeksältä ja ehdin sen nähdä. Myöhään heräsin, koska myöhään vasta sain taas unen. Kahteen asti painiskelin ajatusteni kanssa, kunnes nousin tekemään sudokuja tunniksi. (Annoin taas yhden fb-kommentin viedä mielenrauhani. Otin itseeni, vaikkei se edes liittynyt minuun. Minulla on rasittava taipumus öiseen painiskeluun, usein murehtien vanhoja syntejä.)

Loppiaista olen juhlistanut kuuntelemalla paikallisen loppiaissaarnan sekä joululauluja ja -runoja, ahtamalla itseeni pipareita kahvin kanssa (on kyllä turhan kova tinki, jos mun pitäisi tehdä selvää kaikista lopuista pipareista) ja  sytyttämällä kuusenkynttilät vielä yhden kerran. Enköhän illan kuluessa siivoa kuusenkoristeet laatikkoihinsa. 

Äsken tuli Ylpeys ja ennakkoluulo -maraton. Sitä katsellessa innostuin tarttumaan aiheeseen sopivaan käsityöhön. 

Ostaessamme antiikkikalusteet saimme kaupan päälle kaksi tyylinmukaista sohvatyynyä, myyjän isoäidin tekemiä. Molemmissa oli vähän korjattavaa ja kuvassa olevan "jo" korjasin (vitkuteltuani pitkin loppusyksyä). Samalla käänsin reunuskankaan toisin päin, siten että vähemmän auringossa haalistunut taustapuoli on nyt edessä kehystämässä ruusuja. Toiselle tyynylle meinaan tehdä saman tempun, mutta se tyyny vaatii  korjaamiseen ompelukonettakin. Sen otan esille kuitenkin vasta huomenna. 

Mies kertoi huolestuttavan huomion: lintulaudalla pitkin talvea vierailleen neljäntoista peltopyyn parvi oli tänään pistäytyessään typistynyt yhteentoista. Kellarin portaalta kuolleena löytämäni kottaraisen kohtalo oli jo ihan tarpeeksi murheellista. 

Nyt pitäisi siirtyä kynällä kirjoittamiseen; Millanin kirje on vielä vähän kesken ja tänä iltana se olisi hyvä kiikuttaa lootaan, niin lähtisi aamusta liikkeelle. 

Voi olla, että koulukiireiden alettua en taas hetkeen ehdi päivittää blogia. Mahdollinen etäkouluun siirtyminenkään ei suinkaan  lisäisi vapaa-aikaa... Minulla yhdistetty 3-4lk, olisi kyllä haastava yhtälö, jos toisen ryhmän kanssa oltaisiin koulussa ja toista pitäisi työllistää kotiin.