Omenatarha

Omenatarha

perjantai 31. heinäkuuta 2015

Sinipiikkiputki


Olen huomannut, että monessa kohtaa minun ja kimalaisten mieltymykset menevät yksiin. Tässä on yksi sellainen kohta.


                                                                       Sinipiikkiputki

Kuvasta voi jotenkin erottaa kaarevan perennapenkin, jonka Millan aikanaan perusti ns. perhospenkiksi valiten perhosia houkuttelevia lajeja ( kuvan komistuksen lisäksi mm. punakärsämöä, illakkoa, soikkoratamoa, kaunopunahattua, väriminttua, jalokallioista, verihanhikkia, sinipallo-ohdaketta, palavaa rakkautta...)
Perhosten lisäksi muutkin lentäväiset tykkäävät tästä penkistä (koetin saada ja sainkin kuvaan muutaman kimalaisen) - kuin myös me tavalliset tallaajat.

keskiviikko 29. heinäkuuta 2015

Kurjenkellojen kesä




En ole koskaan ennen nähnyt kurjenkellojen kasvavan niin korkeiksi kuin tänä kesänä. Enkä tiedä, valehteleeko muistini, kun väitän, etteivät kukinnotkaan ole olleet yhtä suuria ennen. Tosin kuva ei taaskaan ole kovin valaiseva.

Toki muutama muukin kasvilaji on kukoistanut poikkeuksellisesti poikkeuksellisen runsaiden sateiden ansiosta.

perjantai 24. heinäkuuta 2015

Pörinää ja pirinää

Heti kohta kun kaukaiset vieraat olivat käyneet, huomasin pihapihlajan kolon ympärillä kummaa kuhinaa. Mehiläisten parveiluaika... niinpä oli taas yksi porukka harhautunut puuhun, jonne ennenkin on parvia ilmaantunut, olen Millanilta kuullut. Meillä oli kyllä reiän tukkeena harsokangasmytty koko viime kesän, talven ja kevään, mutta jossain vaiheessa tämän kesän aikana mytty oli hävinnyt. Joko tuuli riepotteli tai linnut veivät pesänlämmikkeeksi.
Netistä löysin mehiläishoitajien yhdistyksen sivulta ohjeen ottaa yhteyttä parvien kiinniottajaan sekä luettelon eri puolelta Suomea löytyvistä kiinniottajista. Tästä aika läheltäkin löytyi pari nimeä, ja otin lähimpänä asuvan nimen, puhelinnumeron ja sähköpostiosoitteen muistiin. Ensin tietysti kokeilin sähköpostia, minä puhelimen vieroksuja. Odottelin muutaman päivän, muttei vastausta alkanut kuulua. Tiesin, että jossain vaiheessa täytyy ottaa lusikka kauniiseen käteen ja kännykkä toiseen käteen.    
Eilen aamulla ehdotin miehelle, että jos hän soittaisi nuohoojalle, niin minä voisin yrittää tavoitella mehiläishoitajaa. Mies meinasi heittäytyä hankalaksi ja yritti antaa minulle siedätyshoitoa ehdottamalla, että minä soittaisin molemmat puhelut. Mutta kyllä hän kohta sitten otti ja soitti nuohoojalle ja saikin sovittua käynnin heti tälle aamulle. Meni vielä muutama tunti, ennen kuin minä sain kerättyä rohkeutta hoitaakseni oman osani. 
Minulla oli aivan leppoisa juttutuokio mehiläis-Matin kanssa, vaikkei meille olekaan luvassa apua tuon karkulaisparven kanssa. Matti totesi, että puun sisältä parvea on jokseenkin mahdoton saada houkuteltua pois. Ja jos kolo on kovin pieni, niitä ei saa väkisinään otettua. Hän antoi meille kaksi vaihtoehtoa: joko annamme mettisten olla tai sitten myrkytämme ne puun sisään illanhämyssä. 
Onneksi mies oli kanssani samaa mieltä, ettemme ryhdy myrkyttämään. Kumpikaan meistä ei ole allerginen mehiläisenpistolle, eikä tässä pihassa tänä kesänä enää paljon muita liiku, ja kyllähän meiltä ja mehiläisiltä yhteiselo sujuu, kun annamme rauhaa ja tilaa puolin ja toisin. 

Oli Luojan lykky, että sukutapaaminen pidettiin ennen tämän sortin parveilua. Hah, mies kylläkin suunnitteli, että puun voisi varovaisesti kaataa syksymmällä ja siirtää jonnekin hillasuon laitaan, niin pääsisivät mettiset tositoimiin ensi kesänä. Jos parvi on kovin pieni, se ei välttämättä selviä talven yli. Se on sitten ensi kevään huoli.

Ai niin, se nuohooja. Tuli. Ja tulee seuraavan kerran kolmen vuoden päästä, ellei aikaisemmin pyydetä. Vapaa-ajan asunnoissa on kuulemma tuo kolmen vuoden miniminuohousväli. Nopea ja näppärä homma ammatilaiselta. Kumpikaan emme tohtineet mennä ulos katsomaan, miltä katolla keikkuminen näytti. 

tiistai 21. heinäkuuta 2015

Vertailevaa tutkailua


Kannoin tuon muoviruukun tuohon ihan tarkoituksella kuvanottoa varten. Ruukussa kasvaa narsissitupakka.

     

Niinkuin kasvaa tuossa ruukun vieressä oikealla puolella seinustan perennapenkissäkin. Sama kasvi. Yhtä aikaa keväällä kylvetty ja koulittu. Toinen vaan on saanut viettää kesää ja komistua kasvihuoneen lämmössä...

maanantai 20. heinäkuuta 2015

Ylitsevuotavainen kauneuden malja

Pioneista minulla ei ollut aiemmin muuta kokemusta eikä näkemystä kuin kiinanpioni, joka kukki joka kesä äidin kukkapenkissä.
No nyt on, kiitos Millanin, joka on Kanttorilaan istuttanut pioneja neljään eri kukkapenkkiin yhteensä viisi erilaista. Niistä yksi on tässä, saanko esitellä: "Bowl of beauty".


lauantai 18. heinäkuuta 2015

Kaukaisia vieraita Kanttorilassa

Heräilin aamulla tiskien kolinaan, kun mies hääräsi keittiössä - ja yritti kai samalla minua herätellä. Yhdeksän maissa viimein pääsin ylös, mutta niinpä olinkin vielä yöpaitasillani keittiössä aamukahvilla, kun ovikello soi. Ikkunasta näin pihatiellä komean tuntemattoman Audin. Mies meni ovelle, kun hän oli jo pukeissa. Yritin kuunnella korvat pitkällä, mitä siellä praatattiin. Ovelle tullut herra kertoi aikanaan asuneensa tässä talossa ja nyt hän tuli kysymään sopisiko meille, että hänen serkkunsa Uudesta Seelannista saisivat tulla käymään pihassa katsomassa tätinsä entistä kotia. Mies antoi luvan tulla vaikka tupaakin katsomaan, ja niin sopivat, että tunnin sisällä olisi väkeä tulossa.
Ehdin pukea ja vähän ruosia vaatekasoja ja muita sotkujamme. Olin juuri salaatteja keräämässä, kun pihaan ajoi kolme autoa. Aiemmin käyneen kanttorin pojan lisäksi mukana olivat hänen vaimonsa, siskonsa puolisonsa kanssa sekä kaksi serkkua puolisoineen. Kanttorilan tytär kertoi, että hän oli 16-vuotias, kun perhe oli muuttanut tästä, eikä hän pystynyt sen jälkeen tulemaan lähellekään entistä kotia, niin koville oli ottanut jättää lapsuudenkoti. Häntä vallan itketti, kun hän näki, että navetanporstuassa oli edelleen veljen tekemä voimanostopuntti. Siitä otettiin sitten oikein bodauskuviakin, kun uusseelantilaismies nosteli punttia.
Saimme kuulla monia mielenkiintoisia asioita Kanttorilan historiasta, missä oli sauna ja mistä ennen pääsi kellariin. Omenapuut ovat 40-luvulta.
Saimme viettää mukavan tuokion ja muistoksi terveisiä vieraskirjaan. Kävijät olivat hyvin kiitollisia, että saivat luvan tulla käymään ja viettämään nostalgisia hetkiä.

Vierailun jälkeen mies aloitti taas ruohonleikkuu-urakankin, mutta väsähti kahden keruupussillisen jälkeen. Meillä molemmilla nuha ja hänellä lisäksi yskä verottaa voimia edelleen. On mietinnässä, lähdemmekö pistäytymään pohjoisessa vai olisiko viisainta jäädä levähtämään - jos malttaa levähtää, kun sääkin taas suosisi ulkoaskareita.    

keskiviikko 15. heinäkuuta 2015

Kanttorila palailee arkeen

"Mistä alkaisin nyt tämän kertomuksen..." Sukujuhlaviikonloppu on nyt takana. Siitä jäi päällimmäiseksi kiitollinen ja hyvä mieli. Minusta riippumatta kaikki sujui hienosti ja vähintäänkin mukavasti ja jouhevasti. Juhlijoiden ikähaitari oli vajaasta kolmesta vuodesta 87 vuoteen, ja kaikki tuntuivat viihtyvän. Olin vähän jännännyt lasten viihtymistä, mutta veljeni tuoma pallo ja laaja piha nurmikkoineen ja piilopaikkoineen riitti hyvin. Toki pienimmäinenkin kuunteli kiinnostuneena myös pikkuserkkuni tarinointeja. Iloksemme sääkin suosi niin, että myös ulkona miehen pystyttämässä katoksessa pystyi hyvin ruokailemaan. Onneksi oli noita seurakunnan vanhoja pöytiä ja ostamiamme kirkonpenkkejä, joista riitti myös sisälle lisäkalusteita.
Juhlapäivämme alkoi kirkossa seurakunnan yhteisessä messussa, jossa mieheni piti saarnan, minä sain palvella tekstinluvussa ja ehtoollisen aikana yksi pikkuserkuistani lauloi. Vanhat tutut laulut saivat taas aivan uutta syvyyttä.
Tämä oli tällainen testaus. Nyt kun Kanttorila on todettu kelvolliseksi sukukokoontumispaikaksi, niin parin vuoden päästä otetaan uusiksi samoissa maisemissa, ellei joku toinen sukulaisista ehdi väliin.

Maanantaina kävimme jo palauttamassa Millanille laina-astiat (häneltä saimme ruokapöytäämme myös kasvihuonekurkut), ja samalla reissulla poikettiin seurakunnan taloustoimistossa viemässä sukutapaamisessa kertyneet kahvirahat diakonialle. Mies kasasi pöydät ja penkit peräkärryyn ja purki hyvin palvelleen telttakatoksen. Minun osaltani "jälkikorjuu" on vielä vähän kesken, kaikki astiat eivät ole vielä paikoillaan kaapeissa. Mutta ylijäämäsafkat on nyt jaettu rääppiäisinä sinne tänne. Eilen vielä vähän jatkettiin sukutapaamisia, kun saimme vielä uudelleen treffata tätini, molemmat siskoni ja yhden äitini serkuista puolisoineen. Tämä päivä on mennyt osaltani tyystin levätessä, kurkkukipuko mahtoi viedä voimat.

Jos huomenna jaksaisi tyhjätä kompostorin, maa-artisokka kuulemma myös tarttee ravinteita, niin niiden juurille voisi kompostia levittää katteeksi. Ja jos saisi miehelle viisattua aueneet pionit, jotta nappaisi kuvan.

sunnuntai 5. heinäkuuta 2015

Lyhyt tiedonanto

Niin mielelläni kuin käyttäisinkin välillä taas edes vähän aikaa kirjoitteluun, niin nyt ei pysty. Alkoi viimeinen hektinen viikko ennen ensi sunnuntain sukutapaamista. Täytyy priorisoida ja suunnitella ajankäyttö tarkkaan.
Sunnuntain jälkeen sitten taas viimeistään enemmän ehtinen tännekin.