Kännykkäkameralta

Olimme eilispäivän Kokkolassa Uusheräyksen kesäseuroissa. Oli aikainen herätys, kun piti ehtiä yhdeksäksi Aino-kuoron harjoituksiin, kun kymmeneltä alkoi "Matkalaulutalkoot". Heti saavuttuamme törmättiin ensimmäisiin sukulaisiin, ja toki muihinkin tuttuihin. Laulut menivät mukavasti, ja sain peräti henkilökohtaisestikin hyvää palautetta. Kohtaamiset niin vanhojen kuin uusienkin tuttujen olivat antoisia. Seuroissa saatiin mm. kuulla pitkästä aikaa vanhaa tuttua Tatu-pappia. Mukava vaikkakin hikinen päivä.

Huomenna alkaa elokuu. Laitan vielä muutaman heinäkuisen kukkakuvan, ei tosin ihan tuoreimpia. Nyttemmin on mm. gladiolus aloittanut kukintansa ja tuoksuherneen kukinta on runsastunut. Tämä loppukesä on mielestäni kukkien upeinta aikaa.

Riihen nurkalla roikkuvaa keijunmekkoa asetuin taannoin ihailemaan alhaalta päin nurmella maaten.

Olen saanut ihailla myös isäntää ahkeroimassa, molempien ulkoportaiden kimpussa. Portaiden kattaminen jäänee ensi kesään, koska pääoven kattamisen osalta täytyy tehdä suunnitelma ja piirustukset ja toimittaa ne rakennusluvan saamista varten kuntaan. Kosmos kukkii ikkunan alla.

Keittiön puoleiselle katetulle kuistille on jo rakennuslupa, mutta katto kannattaa tehdä yhtä aikaa toisen kanssa, jotta ne voidaan samalla kertaa pellittää. Kukkia tässäkin kuvassa, pelargoniat, äitienpäiväruusu ja siitruunaruoho vanhalla betoniportaalla.

Kukkakärpäset ovat erityisen tykästyneitä palsternakan kukkiin. Joka kerta, kun kävelen ohi, palsternakasta pölähtää lauma lentoon. Liian valottuneesta kuvasta ehkä erottaa härkäpavut, tillit ja herneet muita korkeampina, ja härkäpavun oikealla puolella tämänkesäiset palsternakat, jotka eivät vielä kuki. Niiden takana on viimekesäisiä korkeine kukkineen.

Permausta, perkausta ja ylläri

Räkiää poutaa on piisannut edelleen, mitä nyt jonkun piskon nakkas yöllä kasvien virkistykseksi. Päivällä on ollut välillä sen verran tukalaa, ettei pihalla ole jaksanut kovin pitkiä jaksoja kerrallaan. Niinpä eilenkin pääsin vauhtiin vasta iltapuolella. Ensin jatkoin kirvessouvia. Mies raahasi taannoin minulle kuusipöllin tuvan päätyyn, likelle risukasaa, jotta voin pöllin päällä pienistää kirveellä risuja. Olisihan minulla siellä nurkalla se oksasilppurikin, mutta ajattelin välillä kokeilla permakulttuurin periaatteita ja jättää sähköenergialla toimiva metelimasiina syrjään ja turvautua ekologiseen lihasvoimaan. Huomasin siinä, että homma sujui suorastaan sukkelammin kirveellä kuin silppurilla, koska kirveellä pystyi pilppuamaan useamman risun kerralla. Silppurissa on sen verran tylsät terätkin, ettei se sitkeämpiä puulaatuja saa edes poikki, vaikka niitä syötänkin pienestä truutusta melkeinpä yhtä kerrallaan. Ja sitten on masiina taas tukossa, ja sen avaamiseen ja siivoamiseen menee aikansa. Ratustelin rautakangen ja harjanvarren avulla isosta jätesäkistä sermin, johon enimmät pilkkeet pölkyltä lensivät, jotteivät kaikki risunpätkät leviäisi ympäri markkia.
Mutta varsinainen projektini eilen illalla oli pitkän perennapenkin etureunan ylöskaivuu. Siinä  on ollut bambusta tms. ruo'oista tehty reunus, joka törröttäessään on haitannut ruohonleikkuuta, joten nyt kaivoin kaikki bambukepit pois ja samalla tietenkin sain perattua penkin etureunasta rikkaruohot. Kaksi kärryllistä. Keppejä reilu muovisäkillinen. Mihin ne nyt sitten laitan? Hyönteishotelliin? Kohopenkin pohjalle? No, sitä minun ei tarvitse heti ratkaista, joutaa se säkki odotella "kompostoritarhassa" muiden moskasäkkien, risu- ja rikkaruohokasojen keralla. Nyt voisin mennä taas pihalle pasteerailemaan, ihailemaan kätteni tekoja ja kenties keksimään seuraavaa hyökkäyskohdettani.

Tänään on kuitenkin ollut sikäli erilainen päivä, että saimme hetken nauttia yllätysvieraan seurasta. Tai ei se sikäli ollut yllätys, että nuorimies soitti parin tunnin ajomatkan päästä kysyäkseen, olemmeko kotosalla ja voisiko hän piipahtaa matkallaan kohti pohjoista. Mies ehti siinä ajassa saada toisetkin raput kulkemiskuntoon ja minä ehdin tiskata alkuviikon tiskit. Ja siistiä vessan. Pikavisiitin aikana tarjosin kirsikoita ja omenamehua, vieraamme kun oli menossa syömään tuohon 40 km:n päähän kirkkoherran vieraaksi.  Loput suklaakirsikat söimme miehen kanssa maanantain retkellä Y-vieskaan lauluharjoituksiin, nyt oli Latvian matalan vuoro, siihen toki jäi vielä poimittavaa. Rauhalan kirsikatkin alkavat kypsyä.

Mutta nyt siis sinne ulos.

Perkuusää

Nyt on ollut poutaa, tänään miltei hellettä. Silloin kannattaa perata, niin rikkaruohot nääkähtävät sukkelasti. Olen jatkanut (piiitkän ja leveän) perhospenkin ylösottoa. Perennat ovat kylläkin lujilla, kun olen ne kaivanut sijoiltaan, vaikkakin olen koettanut nopeasti ne istuttaa väliaikaisesti, kastelua unohtamatta. Tavalliset ruohotuppaat perennapenkistä olen nakkonut  kottikärryyn, mutta valkojuuret eli juolavehnät olen levittänyt nurmikolle mustan muovin päälle, jotta ne kuivuisivat varmasti kunnolla ennen kompostointia.
Olen minä kasvimaallakin koettanut ehtiä perata, mutta jäi sinne vielä erinäisiä plänttejä muroa eli pihatähtimöä sun muuta vähemmän tähteellistä (hah, tahaton sanaleikki). Tosin pihatähtimöä en ole joka paikasta halunnutkaan niin tyynni häätää. Se kun sitoo nitraattia, niin olen ainakin salaatin ja punajuurikkaiden lähelle sitä jättänyt tarkoituksella. Sen sijaan täkäläinen ilmestys peltoemäkki saa lähteä vinkiäätte, jos vain sitä rookaan, olkoonkin että sillä on ihan sievän värinen kukka.
Nyt mun pitäisi jatkaa kirjettäni Millanille, kun en ole viikkoon kunnolla saanut hänen kanssaan jutella, vaikka treffasimmekin lyhyesti alkuviikosta hänen pistäytyessään pihassa.

Rokuli

En oikeastaan tiedä, mitä rokulipäivän viettäminen varsinaisesti tarkoittaa, mutta minusta tuntuu, että tänään olen sellaista viettänyt. Heräsin taas kolmen jälkeen voitelemaan kutisevia paukamia, ja kun uni ei uudestaan tullut, nousin neljän aikoihin syömään aamiaista ja lukemaan Raamattua. Tunnin lukusession jälkeen uni tuli uudestaan ja palasin pehkuihin. The second breakfast kahdeksan maissa. Olimme miehen kanssa hissuksiin antaaksemme siskolle unirauhan, ties mihin aikaan hän oli ilmiintynyt vintille. Hain postin, jonka lisäksi luin vielä muutaman luvun UT:n puolelta. Puolen päivän jälkeen sisko oli liittynyt seuraamme, ja me naisväki teimme puutarhakatselmuskierroksen sillä välin, kun mies teki ruuan valmiiksi.
Iltapäivällä hyppäsin siskon kyytiin, kun hän lähti kotimatkalle ja aikoi poiketa vielä Millanin luona. Mies lupasi tulla perässä tandemilla minua hakemaan, meillä kun on auto toistaiseksi vielä seisonnassa. Mutta huomenna se täytyy ottaa liikenteeseen päästäksemme taas yhteen kesän sukukokoontumisista. Lauantain juhlan jälkeen on sitten vielä elokuun alkupuolella mummon 85-vuotissynttärit. Lakkiaiset, rippijuhla, häät ja synttärit. Sellainen sarja tänä kesänä.
Kiersimme tietty Millanin puutarhankin ja bongasimme taas monia uusia lajeja. Ennen kuin sisko jatkoi matkaa kotiin päin, mies ehtikin hikisenä paikalle. Kunhan hän oli saanut hiukan hengähtää, kuivatella ja nesteytyä, niin hyppäsimme molemmin tandemin kyytiin ja ukkosta uhmaten poljimme Kanttorilaan.
Yksi homma minulla oli tälle päivälle ohjelmassa (= kännykkämuistutuksena), ja sen meinaan vielä käydä pihalla tekemässä ennen nukkumaanmenoa. Kylvän kaksivuotisia; harjaneilikkaa, maariankelloa ja sormustinkukkaa. Myös kirjopikarililjan siemenille ajattelin funtsia paikkaa.

Ei tuhatta sanaa tänään

Eilen tuli pitkästi tekstiä. Niin tahtoo käydä, kun ei horviin ole kirjoitellut.  Tänään vähemmän tekstiä ja enemmän kuvia. Mies kiersi eilen kameran kanssa pitkin puutarhaa.

                       
                               Bowl of Beauty -pioni kukkii sittenkin täydessä kauneudessaan.

                  Kurjenkellot ovat kasvattaneet pitkät varret, mitä ei tosin tästä kuvasta näe.

Eilen poutapäivän kunniaksi kimalaiset olivat uuterina. Erityisen suosittuja näyttivät olevan piikkiputket ja alakuvan ruusuruoho, jonka siemeniä toin aikanaan Millanille kotipuolesta pohjoisesta, siellä kun sitä kasvaa kirkkomatkalla pyörätien varressa.

Tänä kesänä olen iloinnut myös palavan rakkauden näyttävästä ja pitkäaikaisesta kukinnasta. Sitä kasvaa Kanttorilan puutarhassa kolmessa eri paikassa: perhospenkissä,jota paraikaa olen kaivamassa ylös, lemmikkien hautausmaalla sekä navetanpäädyssä, jonne ajattelin laittaa sitä lisääkin. Kirkkaanpunainen näyttää hyvältä tummanvihreää seinää vasten, etenkin korkean varren päässä.  

Jasmikekin on viimein avannut kukkansa. Toiset tykkäävät sen iltatuoksusta. Minä en erityisesti, mutta kukinnot ovat kauniit.

Minulla on edelleen jäljellä Millanilta saamiani pikkuzinnian siemeniä, joten niitäkin taas esikasvatin, vaikka viime kesänä niistä (muutamasta rääppööstä, jotka jäivät henkiin esikasvatuksessa) ei ollut mitään iloa. Tällä kertaa taisin osata valita parempia (= aurinkoisempia) kasvupaikkoja, koska nyt on muutama oppineittenkukka jo auennut. Onneksi kukkivat pitkään, kun kukkien kehittyminen ja aukeneminen kestää niin kauan.
Yövieras on vielä nukkumassa, niin kerkesin piipahtaa netissä. Mutta nyt lähden ruuanlaittoon. Miehellä on uudet perunat pestynä, ihan vain kaupasta ostettuja. Omissa perunanvarsissa bongasin vasta eilen ensimmäiset auenneet kukat, ja niistäkin mies otti kuvan :)

Hieno laji

Kyllä on mukavaa olla väsyksis. Siis myös ihan ruumiillisesta työstä eikä vain sen takia, että nousin aamulla kuudelta, kun ihon kutina herätti  - kuten oli valvottanut jo kolmen maissakin. No, otin toki aamunokoset kahdeksasta yhdeksään ja söin sen jälkeen toisen aamiaisen kuin hobitit ikään. Kutinaan otin viimeisen kortisonitabletin vanhentuneesta kyypakkauksesta, sen jälkeen kun olin aamulla käynyt suihkussa ja voidellut pahimmin syyttävät puremat aloe vera -geelillä.
Eilen sain vihdoin siivottua peräkamarin. Laitoin ompelukoneen hetkeksi piiloon itseltäni, etten ehdi sotkea uudestaan ennen kuin saamme pojat tänne yövieraiksi viikonloppuna. Siskonikin lienee tänään tulossa yöksi sieltä festareilta. Hänelle siivosin vintillä vieraskamarin. Viime yön sisko oli Millanin luona, kun ovat samoilla reisuilla liikkeellä. Sain siis yhden lisäpäivän siivoonteoolle. Porstua siivottuna, mutta kylppäri vieläkin puolimoos.
Mutta se hieno laji, josta tänään olen taas saanut nauttia ei suinkaan ole siivous. Se on puutarhanhoito.  Sain äsken taas yhden projektin päätökseen. Se sai inspiraationsa, kun viikko sitten maanantaina keräsin kärryn kyytiin läjän lahonneita koivun oksia ison koivun juurelta ja mietin niille loppusijoituskohdetta. Kohopenkki, mikäs muukaan. Keksin heti kohta paikankin, mihin alkaisin sille kaivaa krooppia. Suurin piirtein keskellä kasvimaata on ollut kaksi Millanin rustaamaan vanerista lavakaulusta, joissa on ollut kasvamassa yrttejä, oreganoa ja minttua lähinnä. Toista lootaa kohensinkin kaksi vuotta sitten juhannuksen jälkeen, ja siitäkin projektista kirjoitin silloin tänne. Mutta isompikin oli jo kasvanut umpeen, ruohoa ja lupiinia oreganon lisäksi, ja laidatkin alkoivat olla risat. Päätin purkaa laartikot, siirtää yrtit väliaikaisesti ruukkuihin ja kaivaa lavojen tilalle kohopenkkikuopan. Samalla nostaisin ylös myös lavojen päädyssä niiden ulkopuolella kasvaneen ison mättään ranskalaista rakuunaa. Sitäkin laitoin talteen, vaikka en toistaiseksi ole itse oppinut rakuunaa käyttämään.  Viikon verran saivat lahopuut odotella kärryssä. kunnes eilen viimein olin ehtinyt projektin siihen vaiheeseen, että olin saanut kuopan valmiiksi. Lapiointivaiheessa eräs ongelma on, mihin sijoittaa mullan siksi aikaa, että sen saa levittää takaisin valmiin kohopenkin ihokerrokseksi. Tällä kertaa käytin osan mullasta perunoiden, porkkanoiden ja punajuurikkaiden multaamiseen. Kas kun tarvittaessa tiesin saavani lisää multaa kohopenkin päälle perennapenkistä, johon aion loppukesästä vaihtaa mullat.
Kyseisen perennapenkin osittainen ylöskaivaminen sisältyi myös kohopenkkiprojektiin. Tarvitsin sieltä irtikaivamiani ruohotuppaita risujen päälle. Risujakin kertyi kuopan pohjalle paljon enemmän kuin ne muutamat koivunjuuret. Olin ajatellut piilottaa penkkiin talon takana lojuvat siperianhernepensaan oksat, joita ei pysty oksasilppurilla pienistämään. Kokeilin, mutta sitkeä puuaines kietoutui terän ympärille ja pysäytti moottorin. Mutta ne oksat saivat jäädä edelleen lintujen piilopaikaksi, kun mies innostui siivoamaan riihen likelle kertynyttä kuusenoksarisukasaa.  Riihen markki siistiytyi kovasti kyllä jo sillä, kun mies myi siitä yhden auton, mutta sitten hän hän kävi käsiksi auton takana osin piilossa olleeseen oksakasaan, paksuimpia hän sirkkelöi polttopuiksi ja risumoskaa kärräsi sitten kaivamaani krooppiin kolme kottikärryllistä. Kun mies vielä leikkasi nurmikon, niin sisääntuloalue oli siistiytynyt hurjasti.
Eilen saimme siis risut kuoppaan ja aloin kärrätä seuraavaksi niitä ruohoja. Tänään jatkoin perennapenkin kaivuuta ja nättäiden kuskausta. Sitten tyhjäsin kasaan pari jätesäkillistä syksyllä kerättyjä puiden lehtiä (taisinpa niiden alle piilottaa myös sitä sammalta, jota mies viime kesänä kaivoi porstuan ulkoseinistä ja lattian alta). Ties kuinka monennen huilootauon jälkeen kärräsin seuraavaksi kerrokseksi kompostia, sen päälle ruohokatetta, jota mies oli minulle jemmannut ruohonleikkuusta - kun viimein sateiden jälkeen hän siihen hommaan oli taas päässyt. Ja lopuksi multa.
Iloitsen valmiin homman kanssa ainakin yhtä paljon siitä, että perennapenkkiä kaivaessani olen kuin olenkin löytänyt harmaakäenkukan siementaimia. Minä kun luulin tyystin menettäneeni tuon ihanan kukan viime talvelle. Niitä samoin kuin väriminttuja, illakkoa, punakärsämöä ynnä muuta penkistä otin talteen purkkeihin, jotka sitten upotin penkkiin odottamaan takaisin istuttamista.

Tuvasta markiille

Kun olimme pysäköimässä tandempyörää kirkkomaan kiviaitaa vasten, eräs västäräkki hyppeli aidan päällä levottomasti edestakaisin, mato nokassaan ja meitä tapittaen. Vihdoin älysimme siirtyä pyörinemme edemmäs, niin että lintu pääsi livahtamaan kiviaidan koloon viemään aamupalaa nälkäisille lapsilleen. Kirkosta palatessa näimme todennäköisesti saman uurastajan aidan päällä uusi mato nokassaan. Siinä se varmaan oli vistannut edestakaisin koko sanajumalanpalveluksen ajan.
Syömään mekin ryhdyimme kotiin päästyämme, ja sitten ulos. Tänään on pitkästä aikaa poutaa ja aurinkoa. Niinpä en estellyt yhtään, kun mies lähti ruohoa leikkaamaan, vaikka miten olisi lepopäivä. Nyt on jo toinen leikkuutauko menossa. Ensimmäinen tuli silloin, kun pihaan saapui autonostajia. Mies pääsi yhdestä ylimääräisestä ajokista eroon.
Pihalle minunkin tekisi mieli. Viime päivinä olen keskittynyt melkein pelkästään sisähommiin. Keskeneräisesti tyrjätty peräkamari on entistä kaameammassa siivossa, kun innostuin siivoamaan ompelukoneella. Se tahtoo sanoa, että olen koettanut vajentaa vintille kerääntynyttä sekalaista matonkude- ja lumppuvarastoani eri tavoin. Kirjoitinkin siitä jo vanhimmalla blogillani. Eräs vajennustapani on jonkinsortin tuunaamista. Ompelin pussukoita, tyynyjä ja kasseja mm. rikkinäisestä lakanasta, haalistuneesta ikkunaverhosta, keltaisista jakkuhousuista, mustasta hameesta ja sisustuskangastilkuista. Pussukat ja pienet kassit tein koulua varten, kauppaleikkiin yms.
Siinä kangasvaraston penkomisessa ja lajittelussa sotkin sitten yläkerran vieraskamarinkin, mutta eilen sain sen siivottua. Ties vaikka saisin siskon tänne yökylään, kun hän on tulossa tänne suuntaan festareille. Kyllä mieskin osallistui vieraskamarin siivoukseen aika suurella panoksella. Hän nimittäin kantoi sieltä pois tuhottomasti painavan television, joka oli isän peruja. Töllöltä vapautunut tv-taso palvelee nyt yöpöytänä.
Mutta nyt sinne ulos. Ihan oikea Bowl of beauty -pioni availee siellä jo ensimmäisiä kukkiaan.

Kaupunkikodin kulmalta

Samalla kun olemme käyneet pohjoisessa sukuloimassa ja juhlimassa (helatorstaina, lakkiaispäivänä ja juhannuksena), olemme ehtineet aina jotain pientä puuhata kaupunkikodin hyväksi. Lakkiaisten edellä perjantaina sain alulle etupihan perennapenkin uudistamisen, jota jatkoin heti juhlien jälkeen. Hitain ja ajoittain kivulian homma oli kaivaa heinittynyt kivireunus ylös ja latoa se uudelleen takaisin suojakankaan päälle. Sitä ehdin edistää sillä välin, kun odotin miehen tuovan lisää multaa perennapenkkiin, jonka kaivoin tyhjäksi vanhasta mullasta rikkauohoineen ja kuopan vuorasin samaisella suojakankaalla sekä lisäksi ympäröinyt muovireunuksella. Perennapenkin muodon muutin kolmiosta puoliympyräksi, kuunliljat siirsin etunurkista takareunaan ja istutin Kanttorilasta tuomiani kuunliljoja lisää. Toin sieltä vähän muutakin laijja, mutta jotain kaupunkikodin perennojakin pystyin hyödyntämään penkkiin, josta on tarkoitus tulla sinivalkoinen. Sellainen kun kuulemma (Millanin lainaaman puutarhakirjan mukaan) sopii erityisen hyvin sinistä seinää vasten. Kuunliljojen eteen istutin ihan vähän kalliokieloa ja suopayrttiä, jotka yleensä leviävät tehokkaasti. Sitten sinistä ritarinkannusta, pieniä alppipiikkiputken alkuja, rönsytiarellaa varjoisalle reunalle, valkoisen ruusumalvan alkuja, valkoista kirjopikarililjaa sekä etureunaan helmihyasinttia, sini- ja valkovuokkoa ynnä nurkkiin soikkoratamoa. Kun tänä kesänä pienet perennani eivät juuri ehdi komistua, niin istutin vielä etualalle Millanin esikasvattamia ja jo kesäkuun alussa kukintaansa aloittaneita valkoisia leijonankitoja. Perennapenkissä aikaisemmin olleen vaaleanpunaisen ruusumalvan pelastin takapihalle. Ja onneksi sitä oli useampi rehevä alku. Kas kun sekä Kanttorilassa että Millanin Ruusurannassa ankara talvi oli sen tappanut. Niinpä toin juhannuksena sitä kaupunkikodin pihasta meille molemmille.  On hyvä olla noita reservaatteja. Otin kuvan uudistetusta perennapenkistä.

Vähän jännitti, miten istuttamani perennat pysyvät hengissä, kun en ole niitä kastelemassa, mutta sellainen mielikuva minulla oli alkukesästä, että pohjoisrannikollakin olisi sadellut. Ja helpotuksekseni juhannusreissulla sainkin havaita, että kaikki istutukset olivat elossa. Piha näytti silloin muutenkin jo paljon paremmalta verrattuna helatorstain aikaiseen masentavaan sekasotkuun, pitkin pihaa lojuviin risukasoihin (joita silloin saimme sentään vähän raasittua sivummalle) ja epätasaisesti itäneeseen ruohoon. Syksyllä salaojakaivuumiehen kylvämä ruoho oli vihdoin alkanut kunnolla viheriöidä. Viimeksi käydessämme sain osan tuosta esillä repsottavasta suojakankaasta piiloon kivetyksen alle. Ja taas tuli välillä kipiääkin. Hanskat kannattaisi aina olla kivitöissä.
Kun palaamme elokuussa taas takaisin kaupunkikotiin, ehtinen ennen talvea tehdä jotain muitakin pihahommia.  Kai ne punaherukatkin täytyy talteen korjata, vaikken niille taida käyttöä keksiä... Mutta onneksi siellä on myös jokunen pieni mustaherukkapensas. Kas kun täällä Kanttorilassa minulla on tällä hetkellä enää yksi pensaan alku, jonka tänä keväänä istutin. Edelliskesinä istuttamani pistokkaat olivat jääneet merkkaamatta, joten mies ajoi ne epähuomiossa ruohonleikkurilla matalaksi. En ole siitä mitään hänelle viitsinyt suotta mainita, älkää tekään. Oma moka se oli.