Piskoja paossa

Pieni sadekuuron ripaus ajoi minut sisälle. (Ja onhan nyt muutenkin jo aika hiljentyä pyhän viettoon.) Tähän asti onkin mennyt pihatöissä jo neljättä päivää. Kas kun anoin ja sain palkatonta perjantaiksi, niin pääsimme Kanttorilaan jo keskiviikkona iltapäivällä, ja liki helteisessä säässä oli lysti aloittaa puutarhan kesä. 

Mies aloitti suururakan: uuden kasvihuoneeni kokoamisen ja pystyttämisen. Pitkälle hän jo on ennättänyt, mutta mm. kennomuovien laitto jää ensi viikonloppuun.

Minulla on riittänyt omaa kivaa. Kun silmät sulkee, niin yhä näkee läjäpäin rikkaruohoja. Nurin (musta puoli ulospäin) käännettyihin tyhjiin multasäkkeihin niitä olen kerännyt, melkein kymmenen säkillistä on tämän kevään mittaan jo kertynyt. Suuri osa kertyi pitkästä perennapenkistä, jonka keskeneräistä takalaitaa olen nyt jatkanut saadakseni lisää tilaa sekä kesäkukkakylvöille että parille perennalajille, joita olen siemenestä kasvattanut. Eilen olikin hyvä kylvää kesäkukkia, kun illalla alkoi sataa. 

Upea kesäinen sää villitsi kylvämään ja istuttamaan vihanneksiakin: istutin mukulasellerin ja parsan taimet, kylvin hernettä, tilliä ja vähän papua. Täytyisi vielä laittaa kateharsoja kylvösten päälle. Niin, ja istutin muutaman ituperunankin härkäpapurivin molemmin puolin. Rosamundaa laitoin multa-astiaan muutaman kokeeksi, jos vaikka niihinkin ituja muodostuisi. 

Jokin ötökkä tai kasvi aiheutti jo taas ensimmäiset yölliset kutinat ja raapimissessiot. Olin tekemisissä ainakin muurahaisten ja nokkosten kanssa, ja muutaman murkunpureman tunsin saavani. Mutta on tuolla saattanut pörrätä muitakin eläväisiä, jotka pääsivät iholle sanan varsinaisessa merkityksessä.

Töissä on jäljellä kaksi oletettavasti kevätlukukauden kiireisintä/ työteliäintä / raskainta viikkoa, mutta viimeisellä viikolla helpottaa. Töitä silloinkin piisaa, mm. tavaran roudaamista. Mutta sen jälkeen alkaa kahdeksas kokonainen kesä Kanttorilassa.

Onpas taas keikutellut, kevät

 Kuten niin usein ennenkin, vapun seutu on ollut varsin kolea. Jonnekin päin Suomea on taas luntakin luvassa. Otin välillä hetkeksi talvitakin takaisin käyttöön. Kuitenkin kevät hiljalleen etenee, minkä voi uskoa todeksi esimerkiksi sen perusteella, että västäräkit ovat ilmaantuneet maisemaan. Eilen näin perhosen lekuttelevan täällä pohjoisessakin.

Olen viikonloppuisin vienyt aina jonkin verran taimia Kanttorilaan, jottei niitä tarvi sitten loman alkaessa yrittää mahduttaa autoon kaikkia kerralla, kun muutakin mukaan pakattavaa silloin on. Toistaiseksi ne ovat selvinneet työviikoista kastelematta, toki jotkut ovat välillä olleet kovasti lotossa, mutta toipuneet kastelulla (ja hetkellä "happiteltassa").

Mitäs kaikkea siellä - ja täällä - onkaan jo odottelemassa kesää, karaisua ja istuttamista: chiliä, paprikaa, selleriä, tomaattia, orvokkia, parsaa, narsissitupakkaa, keijunmekkoa, kelloköynnöstä, mustasilmäsusannaa, päivänsineä, risiiniä, ahkeraliisaa, leijonankitaa, samettikukkaa, revonhäntää, kukontöyhtöä ja uusina lajeina kaukasianpitkäpalkoa sekä omista siemenistä kylvettyä nukkapähkämöä. Lisäksi tilaamistani tarhajaloangervoista kolme on hengissä ja kasvussa. Kylmäkäsittelyssä (eli pihalla astioihin kylvettynä) on juurisikuria ja muutamaa mysteerilajia. Jännää nähdä, alkavatko unelman siemenet itää, ja ovatko viime viikonlopun kylvöt nousseet pintaan (vanhentuneita maissin siemeniä... Ja mikäs se toinen olikaan...? Toivottavasti kirjoitin nimen purkkiin!) 

Toista viikkoa sitten kylvin sittenkin muutaman kasvihuonekurkun, vaikka olin ajatellut jättää sen tänä keväänä väliin, koska uuden kasvihuoneen valmistumisaikataulu on vielä arvoitus. Samasta syystä jätin munakoison tänä vuonna kylvämättä. Purjon laistin ihan eri syistä (= tilanpuute, huono menestys ja huonohko käyttöaste, vaiva ei vastaa hyötyä).

Pari pistokaskokeilua vaikuttaa onnistuneelta, tuoksupelargoni ja värinokkonen. Ensin mainitun emokasvi elää ja voi hyvin, mutta värinokkosesta pelastin yhden latvan, kun talvehtiva kasvi alkoi ensin kukoistaa ja sitten taantua kuoliaaksi.

Tässä värinokkonen vasta kehittämässä juuria, nyttemmin olen sen jo pökännyt multaan, juurrutushormonia vähän kyytipojaksi. 

Edit. Ei se värinokkosen juurtunut pistokas jaksanutkaan sitten elää yrttipurkissa kuistin rappusella. Olisiko karaisu auttanut, vai mistä lie otti nokkiinsa. Ei surra.