Hapinesta siellä täällä

 Tuntuu, että koko ajan tapahtuu kaikenlaista, niin ettei mitää ehdi kirjoittaa muistiin. No, on minulla kyllä tapana kirjoittaa muistilistoja, mitä pitää muistaa minnekin ottaa mukaan. Kuten Norjaan, pohjoiseen, Millanin luo, siskojen luo ja tänään kirjoitin, mitä pitäisi ottaa mukaan Ruusurantaan, jos mentäisiin sinne tänään tekemään pihaan juhannussiivoja.

Mutta sitä ennen minun tarttee istuttaa vielä muutama kasvi. Eilen sain kuskattua siskoille läjän ylimääräisiä taimia, mutta jotain jäi vielä istutusta odottamaan. Lisäksi sain siskolta yhden Sungold-tomaatin ja kurkkuyrtin taimen.

Silloin kesäloma on kuitenkin parhaimmillaan, kun saa olla terveenä ja jaksaa kollata, ipuroora, räämästää ja toosata. En nyt piittaa juhannussiivoista sisällä. Siivoan sitten nuukemmin ennen Kaustisen kansanmusiikkijuhlia, koska silloin voidaan saada taas yövieraita.

Lupailin kirjoittaa mm. pohjoisen reissusta enemmän, kun se on ohi. Jotainhan siitä jo kirjoitinkin, jouhevasta kokouksesta ja taimienvaihtotorista. Niiden jälkeen kuitenkin päästiin vähän sukuloimaan. Esikoinen tavattiin jo mennessä, lauantaina loputkin lapset. Keskimmäisen pojan luota haettiin rompetta (mm. viimejouluisia lahjoja) kuopukselle ja tyttärelle. Tyttären ja vävyn luona istuttiin kahvipöydässä ja kierrettiin puutarhassa. Samoin miniänmoisen puutarha kiinnosti. Oli ilo huomata, että hän on myös puutarhaihmisiä. Ja kissaihminen. Jännät paikat, kun odottavat sen selviämistä, onko Siri tiineenä. Sain sieltä mukaani autolastillisen lasten/nuorten vaatteita kierrätykseen. (Siinä yksi syy, miksi en nyt aiokaan ehtiä rustata paikkoja juhannuskuntoon, vaatemäärää ei aivan äkkiä saa käytyä läpi.) Toista autokauppaakin siellä suunnittelivat, mies ja kuopus. Ja toissapäivänä mies sitten piipahti junalla pohjoisessa ja ajoi kuopuksen auton Kanttorilaan, matkalla pysähtyi asunnolle muutamaksi tunniksi remontoimaan.

Mutta sitä ennen olimme siis jo tuoneet yhden auton miehen veljeltä "takaisin kotiin". Mikä tarkoitti sitä, että minun piti ajaa pikkuauto lauantai-iltana pohjoisesta tänne. Aina vähän jänskättää, alkaako nukuttaa, mutta Nostalgia auttoi pysymään virkkuna, ja etenkin se, kun lauloin mukana.

Norjan reissupäiväkirja saa vielä odottaa, kun ei niitä kuviakaan ole vielä näkynyt. Eilinen päivä oli kuitenkin myös reissu päivä, perinteinen taimiretki vanhoille kotikonnuilleni. Kahvittelimme nuorimman siskon luona, vaihdoimme taimia ja kiersimme puutarhassa nimeämässä perennoja. Nuorin viisoi, minä nimesin ja vanhin kirjoitti nimilapun juurelle. Puiset salaattihaarukat ovat oivia nimikylttejä kasvimaalle ja perennapenkkiin. Lastenkirjojakin kollattiin mukaamme - ja kaatopaikalle menossa olevia kahvikuppeja ja -tasseja...

Siskon luota saatiin vielä mukaan kesäkukkia istutettavaksi isän ja äidin haudoille. Päästiin hautuumaakiekalla käymään myös vihkikirkossamme sisällä, vessassa ja kokeilemassa kirkkosalin akustiikkaa Riihikirkkohymnillä. Lopuksi vielä käytiin parin sankarivainajan haudalla, oman pappani sekä vastahaudatun Toivo Lepän. Luin siellä tekstit veljeni laskemasta seppeleestä. Sitä piti vähältä poraata.

Ihan reissun lopuksi käytiin viemässä kassillinen Orasen kirjoja serkulle, jotta hän voi viedä ne työpaikkansa kirjapöydälle halukkaiden otettaviksi.

Paluumatkalla poikettiin ruokakaupan lisäksi hakemassa juna-asemalle edellispäivänä jäänyt piili. Taas ajettiin pätkä perätoukuria kahdella autolla ja kurvattiin ennen kotiin tuloa Ruusurantaan. Istutin haudalta ottamani puolikuolleet orvokit kukkapenkin reunaan ja miehen heiluttaessa viikatetta keräsin kolmattasataa lehtokotiloa. Ne olivat kerääntyneet edelliskerralla niittämieni lupiinien, nokkosten ja angervon varsille. Tänään siis sinne uudestaan, ja tällä kertaa mukaan myös bensaa ruohonleikkuria varten. 

Pitääkö olla huolissaan?

Kotiuduimme pohjoisesta etuajassa, vain yhden yön reissu aiotun  kahden sijaan. Sen mahdollisti odotettua lyhyemmäksi jäänyt kokous, jonka jälkeen ehdimme käydä lasten luona vielä samana päivänä. Kaikin puolin onnistunut ja hyvä reissu. Vaikka yhtä asiaa ehdin jo harmitella, mutta sekin selvisi parhain päin. Juttu liittyy tuohon otsikon kysymykseen. Olin kuullut, että kylällä sattuu olemaan taimienvaihtotori sopivasti juuri paikkakunnalla ollessamme, ja olinkin ottanut mukaani muutaman ylimääräisen kukantaimen. Sillä aikaa kun mies kävi kaupassa, minä kiertelin kurkkimassa tarjolla olevia perennoja, joitakin lajeja oli vaihdettavana , joitakin ostettavissa. Ostin voitonlaukan. Asioilla käyntimme ajan tuliaisiksi aikomani perennat ja keijunmekot olivat säilyneet rauhassa asuntomme ulko-ovella, mutta mietin, tohtisinko jättää juuri ostamani laukan ulko-ovelle siksi aikaa, kun ajelemme käymään lasten luona. Illalla palattuamme ovella muistin laukan, jota en harmikseni nähnyt portaalla. Oliko joku ottanut sen vai enkö vain muistanut, mihin sen laitoin. Kiersin katsomassa takapihalle, jos olisin vienyt sen sinne näkösuojaan ja yritin kurkkia auton ikkunoistakin. Kuljinpa vielä koko rivitalon edustan, josko laukkani näkyisi jonkun muun ovella. Lopulta keksin kurkistaa vielä auton takaluukkuun, ja sinnehän olinkin sen laittanut, näkösuojaan ja lähtövalmiiksi.

Pitääkö olla huolissaan tällaisesta muistamattomuudesta? Toinenkin esimerkki: ennen Norjaan lähtöä olen muistaakseni istuttanut yhden aaroninsauvan eli täplämunkinhupun jonnekin, mutta en nyt enää muista, mihin. En myöskään ole löytänyt sitä istutettuna enkä myöskään ruukussa (jos siis olisinkin jättänyt sen istuttamasta). Onneksi minulla oli toinenkin mukula, joka oli jotenkin joutunut samaan ruukkuun jonkin toisen kasvin kanssa. Tänään kun sitten haeskelin sitä toista katveeseen sijoittamistani taimiruukuista, en meinannut millään löytää munkinhuppua. Ehdin jo epäillä, että olin vienyt sen taimienvaihtotorille tai tuliaisten mukana. Vihdoin bongasin sen onnenapiloiden seasta. Oli jo tehnyt lehden, niin en ensin huomannut, kun viimeksi oli vasta "tikku". Kyllä kai se toinenkin aikanaan löytyy istutettuna, kunhan kasvaa esiin. 

Jälkeenpäin itseä lähinnä huvittaa tuollaiset unohtamiskommellukset, mutta en silti taida tohtia kertoa niistä Millanille. Hän aina heti huolestuu terveydentilastani ja jaksamisestani. Hän on jopa pitänyt kirjaa, kuinka usein minulla on ollut flunssaa. 

Viattomien lasten päivä

Sydänjoulu riemukas vaihtuu välipäiviin, lähestytään uutta vuotta ja siitä edelleen kohti loppiaista. 

Saimme kuin saimmekin koko väkemme tänne, lapset ja vävyn. Jouluvieraat tulivat aatonaattona, poikarevohka lähti paluumatkalle joulupäivänä, nuoripari tapanina. Tehtyäni tapanina ja eilen lahjapalapelin aloin pestä lakanoita ja jouluastioita. Hoksasin viimein, että voin hyödyntää pesukoneen express-ohjelmaa parina yönä käytettyjen pussi- ja aluslakanoiden pesuun. 

Jouduin taas priorisoimaan ja karsimaan jouluvalmisteluitani. Koristelut jäivät melko tyystin tyttären hommaksi. Suurinpiirtein vain seimiasetelman pykäsin klaffipiironkiin. Ja ensi jouluna tiedän jättää taas jotain turhaksi osoittautunutta pois (= valkosipulin kynsien marinointi). Mutta toisaalta tiedän ja muistan kuoria syömäperunoita kerralla reilusti. Aattona kuvittelin, että ehtisin ja muistaisin kuoria ja keittää uuden perunaerän joulupäiväksi. En muistanut. 

Yhden uuden jouluvalmistelun hoksasin hyvissä ajoin ennen joulua. Pyysin miestä hakkaamaan pienet naulat keittiön nurkassa tönöttävään lastikostoon. Lähempänä joulua - kun ei ollut enää niin suurta likaantumisriskiä - ripustin nauloihin joululiinasta ompelemani suojaverhon. 

Verhon takana on nyt piilossa entisen kodin entisestä keittiöstä haalattu vetolaatikosto, jonka laatikoista on poistettu päätylevyt. Rumat muovilaatikot toimivat  pahvinkeräysastiana sekä siivousliinojen ja pesuaineiden säilytyspaikkana. Taidanpa ommella jostain kierrätyskankaasta myös kesä-/arkikäyttöisen suojaverhon. Pitäisi vaan vielä löytää lyhyt verhovaijeri, kun tuota ripustusnarua ei saa kiristettyä suoraksi.

Kun pojat oli saateltu kotimatkalle, me lähdimme tyttären ja vävyn kanssa vierailemaan Millanin luona, hänhän on tyttäremme kummitäti. Tytär ja vävy harrastavat viinejä, joten heillä oli tuliaisina Millanin toivelahja, omatekemää aronia-herukkaviiniä. Mekin lopulta korkkasimme aattona viime jouluksi saadun viinin, jota jäi tyttären ja vävyn häistä. Isolla väellä ei ollut pelkoa joupumisesta (siksipä pulloa oli säästeltykin, emme olisi miehen kanssa saaneet sitä asiallisesti tyhjättyä). Jäi pullon pohjalle maistiainen vielä Millanillekin.

Eilen tein uuniin riisipuuron jämästä karjalanpiirakkaa, samalla uuninlämmöllä kypsyi juuresvuoka. Tänään meinaan tehdä klimppisopan karjalanpaistin liemeen. Piilotan taikinaan myös valkuaisen, joka jäi käyttämättä, kun lapset eivät piitaneetkaan ruveta pipareita koristelemaan. Itse olin koristellut kaikki aikaisemmin leipomani, mutta lopputaikinasta tein lisää pipareita aatonaattona, jolloin leivon myös tortut. Ja mallasleipää. Silloin uuni olikin melkein koko päivän päällä, kun siellä vuorollaan olivat myös makaronilaatikko, karjalanpaisti, lanttulaatikko ja punajuurivuoka. Millanin kiertoilmauuni on kyllä mainio hankinta! 

Takaisin töihin

Tänään oli ensimmäinen loman jälkeinen koulupäivä. Oli tavallaan pehmeä lasku, kun maanantai on lyhyt päivä. Silti kotiin päästyäni nuokuin pöydän ääressä. Ottaa taas aikansa päästä rytmiin. Sunnuntaina nukuin kahdeksaan asti ja vaikka menin ajoissa nukkumaan, nukuin katkonaisesti.

Meinasi tehdä tiukkaa, mutta sain kuin sainkin tehtyä kaikki ne pihatyöt, jotka olin ajatellutkin ehtiä loman aikana. Porkkanat olisi kyllä ollut hyvä nostaa ennen kuin lähdimme sukulointireissulle pohjoiseen. Lauantaina lumeton kasvimaa oli jäätynyt jo niin kohmeiseksi, että sain hakata lapiolla tosissani. Osa porkkanoista nousi jäisen multapaakun mukana, vein ne sitten multineen kellariin sulamaan, niin kyllä ne sitten irtosivat. Muutamat purjoni ovat yhä nostamatta, mutta ainakin ennen ovat olleet vielä keväälläkin syötävässä kunnossa, jos ovat silloin vielä olleet maassa.

Kävimme sitten lauantai-iltana vielä kolmannenkin kerran Ruusurannassa tyhjäilemässä ja pakkailemassa. Mies kasasi loput arvokkaat koira-aitauksen osat ynnä koirankopin peräkärryyn, minä mm. pengoin "poistokirjoja" (yksi  vaatekaapillinen lähinnä kaunokirjallisuutta olisi menossa kiertämään, kun tietäisi vain mihin ja miten) ja otin tavalliset ja sähkösuojaverhot alas ikkunoilta ja toin ne pyykkinarulle tuulettumaan. Sunnuntaina mies nukkui vielä myöhemmälle kuin minä, joten tosi-kirkko jäi nyt väliin. Ensi pyhänä paremmat mahikset, kun saadaan yksi lisätunti. 

Uuden äärellä

Mainitsin edellisessä postauksessani menneen vuoden muuttourakoista. Ajelimme tänä iltana taas pikkuriikkisen muuttokuorman kanssa. Ei sen kummempaa kuin että tyhjäsimme loputkin roinat asunto-osakkeesta (kuten pieni keittiöpöytä ja mäntyvitriini). Saimme sinne tänään uuden vuokralaisen, joka tuli muuttokuorman kanssa tekemään vuokrasopimusta. Edellinen vuokralainen sanoi sopimuksen irti joulukuussa ja olisi maksanut vielä tammikuun vuokran, mutta nytpä hänen ei tarvinnutkaan. Hyvä ajoitus kaikin puolin. Uudella vuokralaisella on suloinen, kiltti, iso Viski-niminen koira. Se ei meitä haittaa, kun asunnossa ei ole tehty pintaremontteja, keittiötä lukuun ottamatta (ja sekin syntyi varsin edullisesti kierrättämällä). 

Muutenkin päivä oli onnistunut ja mukava. Kävimme kävelyllä kyläkaupassakin, mutta en sattunut rookaamaan yhtäkään oppilas. Sen sijaan näin jotain muuta ilahduttavaa; kierrätyspisteelle oli nyt ilmestynyt säiliö myös muovipakkauksille! 

Sitten enempi tuohon otsikkoon liittyvää. 

Vihjaisin aiemmin virkavapaasuunnitelmien muutokseen. No niin. Marraskuun viimeisenä maanantaina mies tutki netistä, löytyisikö lähistöltä opettajan sijaisuuksia. Löytyi ilmoitus, johon piti hakea seuraavaan päivään, eli marraskuun viimeiseen, klo 12 mennessä. Otin yhteyttä ja kysyin, onko tullut paljonkin hakemuksia, että kannattaako minun näin lyhyellä varoitusajalla laittaa hakemusta. Minua melkeinpä aneltiin se lähettämään, koska toivottiin kokenutta opettajaa joltesankin haastavaan  ekaluokkaan. Ja minähän lähetin, kun kauniisti pyydettiin, ja saman viikon perjantaina olin sitten jo haastattelussa ja, jossa annoin suostumukseni valintaan. Viimeistä kouluviikkoa edeltävällä viikolla kävin sitten tutustumassa luokkaan. Ehdin nähdä niitä haasteitakin, mutta siitä huolimatta kaikki näkemäni ja kuulemani rohkaisi ja suorastaan innosti minua. Kyseessä on koko kevätlukukauden kestävä pesti, luonnollisesti parin kuukauden koeajalla. Ajomatkaa tulee päivittäin vähän enemmän kuin silloin ennen, kun kuljin työmatkaa autolla. Reitti ei kuitenkaan ole yhtä yksitoikkoinen kuin edellinen työmatka-ajoni. En silti elättele kuvitelmia, että alkava kevätlukukausi olisi millään muotoa lastenleikkiä, työn tai työmatkan puolesta. Ajattelen kuitenkin, että viitisen kuukautta menee vaikka seipäännokassa. Ja koska uskon, että tässäkin on ollut vahvasti johdatusta, niin uskon Taivaan Isän antavan voimaa ja viisautta kullekin päivälle tarpeellisen määrän. 

Pääsiäisen kirkas aamu koitti

 Kylläpä pihalla alkoi nopeasti lumi huveta. Eilen oli vähän esillä rönsytiarellan lehtiä, nyt samasta perennapenkistä oli paljastunut pari metriä lisää. Tänä aamuna oli jo myös ensimmäiset krookukset auki. Sietää ollakin, sillä perhoset jo myös lekuttelevat ympäriinsä ja jotain särvintä niidenkin pitäisi löytää. 

Nämä krookukset ovat keittiön kuistin juurella, mutta bongasin lisää postilaatikkoreittini varrella, vaikka siellä on vielä enimmäkseen täysi hanki. 

Kävimme pääsiäismessussa. Siellä oli kaikki muuten ihanaa ja upeaa, mutta sekin messu sitten aloitettiin ja lopetettiin sillä pääsiäisvirrellä, joka kuuluu inhokkeihini. (Voin minä sen paljastaakin, v. 84, joka monelle muulle lienee pääsiäisaamun "must".) Samoin kuin adventti- ja jouluvirsistä, myös hiljaisen viikon ja pääsiäisajan virsistä usein pitäydytään vain niihin vanhoihin tuttuihin. Ehkä se jopa on kirkkovieraiden enemmistön toive, vaan ei minun. 

Millan kysyi minulta perjantaina, olenko jo jotain pihalla päässyt tekemään. No nyt sain tehtyä yhden homman. Tosin tarvitsin vähän miehenkin apua ja sitten homma jäi vielä kesken. Mutta uuden kärhöportin urakka on kuitenkin hyvällä alulla. Tähän asti alppikärhö on kärhinyt pitkin rakkinetta, jonka alkuvuosina väsäsimme vanhan puutarhakeinun päädyistä, kupariputken pätkästä ja rimoista (=R.U.MA.) Se alkoi olla jo varsin hutera yhä suuremmaksi kasvavan kärhön painon alla ja viime talvenakin se kenotti vinksallaan. Liian matalakin se on, kun kumartamatta ei portista ole päässyt edes tällainen matala taakales. Päässäni oli kehkeytynyt ajatus tehdä uusi korkeampi portti kahdesta vanhasta joustinpatjasta. Nyt sitten aloin purkaa vanhaa porttia. Miestä ja rälläkkää tarvittiin yhden keinuputken katkaisemiseen, että sain pujoteltua kärhön kokonaisena päädystä irti. Uuden portin pystytyksen verran urakka jäi kesken. Odotellaan, että lumi ja routa sulaa. Toinen portin puolikas minulla oli valmiiksi kankaista riisuttuna, nyt revin toisestakin patjasta päälliset pois. Kunhan rautakanki pystyy maahan, hommaan  (pyydän mieheltä) jotkin putket/kepit, joiden varaan patjat voi pystyttää. Vielä on keksimättä myös, miten portin yläosa toteutetaan. Siihenkin tarvinnen miehen apua. 

Tänään tulee kahdeksan vuotta isän kuolemasta. 

Jo viikko mellastusta

Viime torstaina 24.2. Venäjä hyökkäsi Ukrainaan. Tuhoa, surua, pakolaisia, mutta myös urheutta, myötätuntoa, yhtenäisyyttä. Aika näyttää, mitä vielä tapahtuu ja mitä seurauksia tulee.

Samalla kun maailmalla on melskettä ja tuhoa, meidän asunnossamme on käynnissä myös pienimuotoinen melskaus ja tuho (lue 'purku'). Rivitalo-osakkeemme keittiössä on ollut alkuperäinen kaapisto jostain 60-luvulta. Ei minua sen ulkonäkö ole haitannut, mutta esim. vetolaatikoiden nihkeä kulku on syönyt kärsivällisyyttä. Olen myös alusta asti moittinut asunnon tunkkaista hajua, joka on ilmeisesti pinttynyt lastulevypintoihin eri huoneissa. Mies etsi pitkään netistä käytettyjä keittiökalusteita, joita onkin yllättävän paljon tarjolla ympäri Suomea. Yhtä kalustoa yritimme päästä katsomaankin, mutta varaston numerolukko ei toiminut. Se kalusto olisikin mielestäni ollut liian hieno, kallis ja turhan suuri. Nyttemmin löytyi sopivan läheltä sopivan edullinen ja sopivan ikäinen vaihtoehto, jonka kaapeista osaa mies onkin juuri noutamassa - samalla kun vei peräkärryllä kaatopaikalle edelliset kaapit. Mies on pitkin viikkoa jatkanut keittiön purkamista sillä välin, kun olen ollut töissä. Maanantaina jääkaappi, mikro ym. tuikitähteellinen siirtyi työhuoneeseen, joka toimittaa väistökeittiön virkaa. Eilen lähti sitten tiskipöytä ja tänään viimeisetkin, kattolamppu ja liesi. Tiskit hoituu kylppärissä, ja liettä ei nyt vain käytetä. Onneksi on kattilallinen hernekeittoa, ja mikro.

Kaapiston myyjän oman keittiön purku ja remontti piti tapahtua viikonloppuna, mutta se viivästyi hiukan (siten että ensimmäiset kaapit olivat tosiaan tänään haettavissa). Joten tuskin meidän keittiömme uudistuu ennen perjantain lomalle lähtöä, vaikka mies aikaansaapa onkin. Katon ja lattian laittamiseen menee kuitenkin ensin jonkin aikaa. Sitten voikin olla jo loputkin kalusteet haettavissa.

Itse olen ollut tämän viikon huonolla hapella. Viime viikolla alkaneet vatsavaivat pakottivat minut sunnuntaina päätökseen jättää kahvinjuonti toistaiseksi. Ajattelin, että se olisi tällä kertaa samalla minulle sopiva tapa paastota. Maanantai oli pahin päivä vieroitusoireiden suhteen. Välillä päänsärky aiheutti jo oksetuksen tunteenkin, mitä se ei ole aikoihin tehnyt. Migreeni ei ole vaivannut sitten vaihdevuosien alkamisen. Tädilläni oli sama juttu, mutta hänen migreeninsä oli paljon pahempi kuin omani konsaan. Ylävatsan turvotuksen tunne on helpottanut ja voimatkin ovat alkaneet palata. Tosin päiväunet olen nukkunut joka päivä töiden jälkeen. Päänsärkyä on edelleen, mutta tämänpäiväinen voi hyvin olla niska-hartiaperäistä, liittyen ehkä repunkantamiseen ja virkkaamiseen.

Kohta miehen pitäisi tulla. Hän herätti minut sohvalta soitollaan vajaa tunti sitten kertoakseen olevansa ruokakaupassa ja tulevansa sieltä päin kotiin.

En halua  julkistaa kuvia tästä sekamelskasta enkä edes tyhjästä keittiöstä, sillä kaappien taustat eivät ole mikään siisti näky.

Lomaa odotellessa... 

Paluumatkalla viikonlopun vietosta

Vihdoin luovuin minäkin koronatestineitsyydestäni. Alkoi olla sen verran altistumisia ja koronapositiivisia lähiympyröissä, että haettiin apteekista nippu kotitestejä. Oli yllättävän edullinen ja perusteellisin ja selkein ohjein helppokäyttöinen testipakkaus. Ja mikä tietysti minun kannaltani parasta, sain negatiivisen tuloksen. Vielä toista viikkoa täytyy kärvistellä, ennen kuin saan kolmannen rokotteen, eikä kai sekään heti ole täydessä tehossa, että varpaisillaan pitää olla sen jälkeenkin. 

Olemme palailemassa työmaakopille. Taivas oli kyllä, lähtiessäkin pilvessä, vaan nyt tulee räpäskää vaakasuunnassa. Vaikka kuluva lukuvuosi onkin ollut ajoittain rasittava, niin siitä olen iloinen, ettei minun ole tarvinnut tänä lukuvuonna pitää liikuntaa - ja arpoa aina säiden vaihdellessa, onko sisäliikuntaa vai voidaanko mennä hiihtämään tai luistelemaan.

Kanttorilassa oli kaikki hyvin, lauantain olin hengessä mukana serkkujeni tunnelmissa heidän saattaessaan veljeään viimeiselle matkalleen. Kävimme lauantaina kyllä myös Millanin luona. Hänellä on taas uusi huoli, kun pesukone pitää pahaa ääntä. Kerran aiemmin hänellä on pesukone syttynyt palamaan ja siitä on jäänyt ikävät muistot ja pelko. Toinen akuutti huoli hänellä on rokotukseen pääseminen. Perjantain nonstop-rokotteelle hän ei kyennyt unettomien öiden ja surkean sähkökunnon takia. 

Nuutin päivä meni jo, julkaisen vielä kuitenkin ns. jäliistä joulun pari joulukuvaa.

Menneen joulun korttikavalkadi. 

Tänä jouluna olivat nämä Roskalavalta pelastetut olkipukit ensimmäisen kerran esillä, eivät tosin tuossa portailla vaan eteisen kenkähyllyn ylätasolla. Niitä piti ensin pitää toista vuotta kylmällä vintillä, jotta tupakanhaju saataisiin niistä laimentumaan. Sisko nämä löysi, mutta antoi minulle. Näistä tuli mieleeni heti Kolme pukkia sillalla. Joskus voisi vaikka koettaa väsätä jonkin ruman peikon näille kaveriksi.

EDIT. Vielä tuli yksi joulukortti. Se oli lähetetty kyllä - postimerkistä päätellen - ihan hyvissä ajoin 14.12. mennessä. Eikä välimatkaa lähetyspaikkakunnalta perille ole kuin vajaat 350 km. Missä lie seikkailut ja miksi, vähän ruttuisena saapui, mutta lopultakin pääasia että saapui.

Huojennus

 Olipa ilo ja helpotus räknätä tänä aamuna lintulautaa lähestyvästä pyyletkasta, että ne olivat taas täysimääräisesti koolla, kaikki neljätoista tepsuttelivat lumihangessa kohti ruokailua (paitsi että portaiden eteen pysäköityä autoa ne eivät tohtineet koivin ohittaa vaan pyrähtivät lentoon, loppumatka taas taapertaen. Lystin näköistä, kun ne kuopsuttivat lunta siemeniä lintulaudan alta etsiessään.

Toinenkin huojennus tuli myöhään eilen illalla, kun koolla olleet ministerit sun muu korona kokousväki ilmoittivat, että lähikouluun mennään. Eihän sitä voi tietää, mitä vielä on edessä, mutta toiveikkain mielin kohti kevätlukukautta. Tänään jo hilaamme itsemme ja kuormamme pohjoiseen työmaakopille. (Edelleenkään en oikein ole keksinyt muuta sopivan lyhyttä ja kuvaavaa nimitystä arkikotiosakkeellemme.)

Mies jo vei täydennystä siemensäiliöihin, mutta minun tarttis käydä ratustelemassa läskimakkara (enkä tarkoita omaa vyötäröllä roikkuvaa joulumakkaraani), yksi rasvakuppivalos ja täydennystä talipalloputkiloon. Monta muutakin pikkuhommaa pitäisi muistaa hoitaa/tehdä ennen kuin päästään liikkeelle, joten lopettelen tältä erää.

Peltopyistä en ole saanut kunnon kuvia, laitan yhden (ainoan) esillä olevan joulukoristeen kuvan. Mies pyynnöstäni länttäsi ulko-oveen vanhan naulakkokoukun kiinni kaksipuolisella teipillä, niin sain siihen viimeinkin ratustella joulukranssi, jota ei ulko-ovessa ole sen koommin ollut, kun ovi vaihdettiin. 

Kierrätysvärkkikranssi.

Loppiaisaatto

Huomenna on epifania, yksi vanhimpia kristillisiä juhlia. Sen kunniaksi vein keittiön matot pihalle tuulettumaan. Ja lakaisin lattian. Ensimmäisen kerran tänä vuonna. Ja joulun jälkeen. Jo välipäivinä aloin purkaa joulua sen verran, että otin joululiinan pois salin ruokapöydältä, jotta a) saisin koottua pöydällä lahjapalapelini ja jotta b) voisin kaulalta pestyt vieraslakanat - sitten kun palapeli oli valmis ja takaisin laatikossaan. Sittemmin olen riisunut pois yhdet jouluvalot kuistilta (koska rupesin nuukailemaan paristojen kanssa) ja sinisen kamarin joululiinan (koska tarvitsin askartelu- ja ompelupöydän). Aion varmaan karsia pois loputkin joulukoristeet ennen loman loppua, koska Nuutinpäivä ehtii olla ennen kuin tulemme takaisin töiden alkamisen jälkeisenä viikonloppuna.

Aina joulun aikaan Estu-tädin peruja olevan klaffipiirongin kansi saa olla auki, koska sen takana on niin sopeva paikka seimiasetelmalleni. Nyt ryhdyin hyödyntämään klaffipiironkia myös  perinteiseen tapaan, kirjoituspöytänä. Tälläkin hetkellä siinä on levällään keskeneräinen kirje Millanille. (Edellä mainittu lahjapalapeli oli muuten joululahja häneltä. Millan tietää, että olen heikkona sudokuihin, ristisanoihin ja palapeleihin, so. ongelmanratkaisuihin.)

Lukemisen, samaristikoiden ja palapelin lisäksi olen käyttänyt vapaa-aikaani  mm. sukkien parsintaan. Jemmaan oli kertynyt iso muovikassillinen risoja sukkia, joista osan raakasin lavan uusintaan. Tahtoo sanoa, että sellaiset sukat, joita oli jo moneen kertaan parsittu ja/tai joissa oli isoja reikiä ja muutenkin kulumia, siirsin sivuun. Niistä leikkasin lavat pois, jotta sittemmin neulon uudet lavat uusiokäyttökelpoisiin varsiin. Minulla ei ole nyt mukanani sen enempää sukkalankoja kuin neulepuikkojakaan, joten pakkasin varret jo kassiin muiden loman lopussa mukaan otettavien joukkoon. Olen ottanut tavaksi niin Kanttorilassa kuin työasunnossakin viikon tai viikonlopun aikana kerätä isoon kassiin kaikkea kuskattavaa, ettei lähdön hetkellä unohdu tai tule kiirus. 

Sen verran tänään olen pihalla käynyt, että hain pyykkejä sisälle, vein niitä mattoja tuulettumaan ja kävin tyhjäämässä bokashiastian kasvihuoneeseen istutuslaatikoihin. Siinä samalla satuin bongaamaan kuistille unohtamani kaljamäskit. Kun tapanina pullotin toisen erän joulukaljaa, jemmasin mäskin kahteen pakastusrasiaan tulevia leipätaikinoita varten. Vein rasiat pihalle jäätymään... No, onneksi tässä ei ole suojasäitä ollut, joten jäässä olivat vielä. Toisen rasian siirsin pakastimeen, mutta toisen jätin jääkappiin sulamaan. Jos vaikka perjantaina vielä leipoisi saaristolaisleivän muunnelmaa. 

Kävin minä vielä kurkkaamassa lintulaudallakin, että ovatko lintuset saaneet nokittua omenapuuhun sitomaani "rasvakuppia". Olivat. Olin sekoittanut sulatettuun kookosrasvaan auringonkukan siemeniä, vähän seesamin- ja pellavansiemeniä ja kourallisen murskattuja maapähkinöitä. Ennen lähtöä kannattaa varmaan tarjota seuraava kupillinen. Mies haki kaupasta lisää kuorittuja auringonkukansiemeniä. Siemensäiliöiden täyttämisen lisäksi voisimme vielä ladata talipallosäiliöön pari palloa lisää ja ripustaa seuraavan talimakkaran hakattavaksi, niin eiköhän erikokoiset linnut täällä pärjää taas arkiviikon poissa ollessamme. 

Näin ajatuksen tasolla jo valmistaudun loman loppuun, mutta vielä kuitenkin nautitaan vapaa-ajasta ja ennen kaikkea omasta rauhasta. 

Antiikkikalusteita

 Syysloma on jo ovella. Huomenna työpäivän jälkeen hurautamme taas viikoksi Kanttorilan kulmille. Laina-autolla. Tai siis. Mies vaihtoi hetkeksi pojan kanssa päittäin autoja, kun pojan autoon pitää tehdä vähän jarruremonttia. Loman aikana se mieheltä parhaiten onnistuu, kun miltei kaikki työkalut ovat Kanttorilassa.

Mies hoksasi, että nyt kun meillä on käytössä auto, jossa on vetokoukku, voidaan vuokrata peräkärry, jolla voidaan noutaa hinkuamani sohvakalusto.

Olisihan meillä omakin peräkärry, mutta siihenkin pitäisi tehdä jotain remppaa ja sitten katsastuttaa se. Ja kärry on Kanttorilassa. Ja olihan meillä vielä viikko sitten sellainen autokin, jossa on vetokoukku, mutta - ihme ja ylistys - se tekikin kauppansa. (Siis se kovan onnen sitikka, josta Millan sanoi, ettei Citroenilta temput lopu.) 

Mutta siis se kalusto. Kollega kysyi jotain viikko sitten, satunko tietämään ketään, joka olisi kiinnostunut antiikkisohvakalustosta, josta hän haluaa päästä eroon (ja tehdä tilaa uudelle sohvalle). Aloin kysellä siitä tarkemmin ja kun sitten näin kuvia, niin olin itse erittäin kiinnostunut. Olisi just presiis Kanttorilan miljööhön/miljööseen passeli.

Tiistaina kun muutenkin oli kulkua entiseen kotikaupunkiin, niin vuokrattiin kärry ja paluumatkalla haettiin kollegan kotoa kalusteet kyytiin. Nyt ne ovat väliaikaisesti täällä työmaakopissa odottamassa seuraavaa kärrykyytiä. Aika pienellä raivauksella saatiin mahtumaan, koska kalusto on sironmallinen. Olivat myös keviät nostella ja kantaa.

Kalustoon kuuluu myös pikkutuoleja, kolme ynnä yksi jalkavikainen, mutta en vielä ottanut niistä kuvaa. Otan sitten, kun ovat kaikin päässeet Kanttorilaan.

Vielä projektista

 En sitten saattanutkaan jättää vuohenkellon perkuuta sille mallille, että olisin vain käynyt kukkapenkin mullan kahteen kertaan kaivellen. Päätin seuloa kaiken mullan. Kun sain mieheltä lainaksi risaisen pressun, jolle saatoin mullan lipata penkistä pois tieltä, niin sain urakan järjestymään. Penkin reunassa oli jo entuudestaan muovikaulus, joka tosin oli paikoin liian matalalla ja jäänyt ruohon alle. Nyt korotin reunaa asettelemalla kattotiiliä muovikaulusta vasten. Sitten vuorasin penkin reunat ja pohjan vielä sanomalehdillä, kun olin kaivellut kaikki pohjasta vielä pilkistäneet vuohenkellon juuret veks. Maan kuivuus auttoi perkauksessa, lisäksi arvelen pienten juurien ehtineen osin kuivua multakasassa pressun päällä ennen kuin olin kaiken sen ehtinyt seuloa.

Takaisin istutettavien perennojen juurakot piti myös käydä tarkoin läpi, ettei niiden väliin jäänyt kellorietasta. Näillä varotoimilla uskallan toivoa, ettei ainakaan ensi kesänä vuohenkelloa pilkistä tästä penkistä. Tottakai toivoisin, että perusteellinen kukkapenkin uusiminen pitäisi sen siistihkönä ainakin viisi vuotta. Levitin jonkin verran haketta penkin pintaan suojaamaan lenteleviltä koivun ja rikkakasvien siemeniltä. 

Aina tuollaisesta mullistamisesta jää myös perennoja (ja kukkasipuleita) yli. Millan ottaa mielellään vastaan sekä tähtiputkea että rusopäivänliljaa. Ylimääräistä narsissia ja helmihyasinttia istutin muuripenkin laitaan ohotanmarunoiden väliin (istutin jo pistokkaasta juurruttamani pikkuisen ohotanmarunan äitinsä kaveriksi).

 Myös ihanaa pallerolaukkaa sain taas uuteenkin paikkaan, perhospenkin eteläpäähän. 

Pyöreään penkkiin tuli nyt sitten joitakin uusia lajeja, ja jotkut vanhat jätin pois. Entisistä saivat penkkiin palata em. lilan tähtiputken, narsissin, helmililjan, pallerolaukan ja rusopäivänliljan lisäksi kevätesikko, keltakurjenmiekka, saksankurjenmiekka(?), äitienpäiväruusu ja vähän rentoakankaalta ja siperianunikkoa. Uusina tulivat ensinnäkin ne kolme tarhajaloangervoa (Astilbe arendsii, 'Astary Rose Shades'), joita varten alunperin ryhdyin tilaa tuohon penkkiin raivaamaan. Lisäksi istutin länsireunaan hiljan ostamani punakukkaisen tarhakeijunkukan, jonka kaveriksi siirsin yhden purppurakeijunkukan muuripenkistä, jossa se näytti kärsivän liiasta paahteesta ja kuivuudesta (sen tilalle tuli sitten se ohotanmarunan lapsi). Keijunkukkien kanssa samaan reunaan siirsin valkokirjavalehtisen kuunliljan, joka niin ikään kärvisteli kuivuudesta edellisessä paikassaan. Jätin penkkiin vielä myös tyhjiä kohtia. Pariin kohtaan upotin kukkaruukkuja, joissa olevien perennojen taimille ei vielä ole loppusijoituspaikkaa (mm. siitä syystä, etten varmuudella tiedä, mitä lajia ne ovat, saamasiemenistä kokeiltuja kylvöjä). Kukkaruukkujen tilalle voinkin sitten vaikka kylvää jotain kesäkukkaa, esimerkiksi isosilkkikukkaa, jota tänä vuonna kylvin tyhmästi kosmoksen taa, niin sehän jäi matalampana vallan piiloon. Tosin kuivuus oli silkkikukallekin suurempi murhe kuin korkea kosmos. 

Jätin uusittuun perennapenkkiin tilaa myös valkosipulin istutukselle. Nostin viimesyksyisistä itusipulikylvöistä  kasvaneet siemensipulit jo hyvän aikaa sitten, kun niiden penkissä etanat jylläsivät niin, että osa sipuleista oli jo menettänyt vartensa. Myöhemmin syksyllä saan siis niistä ainakin osan istumaan kukkapenkkiin. 

Sain eilen istutettua loputkin välttämättömät, se tahtoo sanoa, purkeissa maahan pääsyä odottaneet. Tärkeimpänä hiljan hankittu punatähkä. Sen uusi sijoituspaikka on nyt perhospenkissä lähellä toista syyskukkijaa, kaunopunahattua. Saamasiemenkylvöistä jalopähkämöksi tunnistetut taimet pääsivät tarha-alven viereen, ja samaan hillittömästi leviävien sarjaan kuuluvat akileija ja kultahelokki myös. Latvian matalan alla on ollut alastonta tänä kesänä, sinne istutin koreanyrtti-iisoa, ylijäämäkevätesikkoa, hopeatäpläpeippiä ja narsissin sipuleiden päälle kylvin vähän sarviorvokkia. Ruohosipulituppaitakin minulla oli purkeissa, kaivoin niitä pois mansikkamaasta sitä peratessani. Nyt sateiden jälkeen sain nekin istutettua kasvimaan länsireunaan, vuorotellen mäkimeiramituppaiden kanssa (joita niitäkin olisin mansikkamaasta saanut vielä monta mätästä).

Lopuksi vielä istutin lehmuksen taimen. Sille piti raivata tilaa nostamalla toinen tammen taimista ylös. Millanilla on sillekin paikka. Koetin suurentaa tammelta jäänyttä kuoppaa sen verran, mitä läheisten koivuvanhusten juuret antoivat tilaa. Kuoppaan kalkkia, syyslannoitetta ja puoli säkkiä mustaa multaa, sekä vettä. Lehmuksen taimen suojaksi virittelin saman tien palan kanaverkkoa, etteivät jänikset tee tyhjäksi vaivannäköä. Hevoskastanjan istuttamisen jätän ensi kevääseen. Mikäli silloin ei ole liian kuivaa.

Tuli liian pitkä juttu, mutta mun täytyi näitä laittaa muistiin jonnekin  heti tuoreeltaan. Täytyy toki vielä piirtää kartta istutuksista.

Nyt voin hyvillä mielin asennoitua töihin paluuseen. Ne puutarhaprojektit (ainakin kahden muun perennapenkin uusiminen), joita en päässytkään vielä aloittamaan, voin huoletta jättää ensi kesään. 

Okulinkuresmosseloota ja kerinleheret

 No emmä ny perästäkää meinaa murtehella kirioottaa. Ainakaa kaikin aijoon. Moon pruukannu koittaa keriitä kesälomien aikana leikellä matonkuteita. Isoo säkillinen trikoovaattehia ja vähä pieneet mosselo liinaasta orottaa leikkuuta. Aina jonki kletun eli roirin oon kesän mittahan saanu leikellyksi. Mutta mihinä istuus leikkelemäs, kun kuistilla on liian kuuma ja sitte on viä hyttysiä riaamas, eikä tuvan puolella oikeen tärkiää viittis tomuuttaa. 

Tänä kesänä vihiroon keksiin vallata parvekkehen. Vinttikamarihin retuutin ne vaatemosselot likelle, parvekkehen laattian foorasin pahavilooralla, jottei moskat varise laattianraoosta maahan. Kun aurinko on kääntyny lännemmäksi, parveke on ollu sopeva paikka istuskella, ylähällä käy mukava tuulenhenkä eikä hyttyyset sinne osaja. Leikellesnäni oon saanu syrijäsilimällä seurata varpuusparia, jolla on pesä räystähän alla, siinon räystäslauras passeli kolo, josta linnut fooroontiestä käyvät viemäs ruokaa poikasille. Välillä ruuan tuoja on jääny vartoomahan kuusen oksalle, jotta mä katton muolle tai mieluummin lähären eremmäs, jotta son tohtinu livahtaa pesähän. 

Jokku trikoopairoosta on sivusaumattomia ja ajattelinkin, jotta leikkaan ne jatkuvana kuteena helemaa pitkin kiertäen. Keksiin, jotta pairan pyörittämistä vois helpottaa kerinleherillä. Muistin, jotta sellaaset johonaki täs huushollis on, ja navettarakennuksesta ne löysinkin. Testasin, ja homma toimi. 

Kerinlehtiä ei saanut mihinkään kiinnitettyä parvekkeella, kun kiristin ei auennut kovin suurelle. Mutta leikkelen ne muutamat sivusaumattomat vinttikamarin puolella. Ei sinne nyt justihin oo tulos yöpyjiä. Jotta kestää vähä pölyyttää. 

Nyt en ole pariin ehtooseen ollut okulinkuresta leikkelemäs, mutta on ollutkin paree pitää väljännestä, kun eileen huhuroon rikkaruohojen kimpus niin, jotta vasen peukalonhanka kipeytyi. Ei se olisi tykänny leikkelystä, vaikka mä oikealla saksinkin.

Jos huomenehtoolla taas hetken saksiis. Vaikkei mulla hengen hätää olekaan leikkelyn kanssa. Ei mulla oo viä soholojakaa kasattuna (=kangaspuut ovat vielä osina kylmällä vintillä). 

Innovaatioita

Miehen keksintö: asuntovaunuhotelli

Siinä on hotelliaamiainenkin erakkomehiläisille ynnä muille majoittuville tarjolla vieressä, varsinainen bee&bee. Minua sitten huvitti katsoa keittiön klasista, kun mies lykki vanhoja nukenvaunun rääteitä kuormineen omenapuiden välistä. 

Minun ideani oli saada kastelukannut pois jaloista, nurmikolta. Mistä saisi koukut kaiteeseen? Muistin, että mies oli vastikään irrottanut vanhasta sohvanpohjasta jouset, jotka vääntyivät mutkalle. Yhdistin kahdesta jousimutkasta aina yhden koukun, sain "kaitehenkoukut". 

Mies taivutti vanhasta kissan kiipeily-/nukkumatelineen rungosta vielä yhden koukun, johon saa roikkumaan kaksikin kannua. Vähitellen kaikenlainen roina löytää paikkansa. 

Salaattia, tilliä ja hernettä

 Niitä pitää olla. Paljon. Monta kylvöstä. Etenkin salaattia ja tilliä. Jospa vihdoin ensi keväänä ymmärtäisin kokeilla salaatin esikasvatusta. Sitä kun ei pysty säilömään. Toisin kuin tilliä, jota on riittänyt viime kesältä kuivattuna tähän asti. Mutta liikaa ei voi koskaan olla sitäkään. Olen kevään ja alkukesän mittaan tehnyt kuusi tillikylvöä eri paikkoihin, ei kylläkään mitään pitkiä rivejä, jotain metrin pätkiä. Eri aikaisia salaattikylvöksiä on - toistaiseksi - kuusi, ja lisäksi olen istutellut kaupan ruukkusalaatteja viitisen kipaletta eri puolelle kasvimaata ynnä ruukkuun kasvihuoneeseen. Ruukuista olen vähän kerännyt jo syötäväksi asti, eikä mene enää kauaa, kun varhaisimmasta kylvöstäkin voi jo lehtiä napsia. 

Herne on oiva maanparannuskasvi, ja siksikin sitä kylvän joka kesä sinne tänne, missä vain on tilaa (jäänyt salaatilta ja tililtä) ja herneelle sopivien kasvien kavereiksi. Ennen laitoin hernettä valkosipulin viereen, koska ajattelin herneen saavan sipulin pystyvarresta tukea. Mutta sitten luin kumppanuuskasvitietoja, joiden mukaan ne eivät viihdy yhdessä. On pitänyt sittemmin tukea herneet muulla kurin.

                               Silpoydinhernettä

Sokerihernettä tuettuna, etualalla sitä tilliä, seassa myös perunoita, jotka ovat omia aikojaan itäneet, maahan epähuomiossa jääneistä mukuloista. Keskellä oikealla se ensimmäinen salaattikylvö valkosipulin juurella. 

Ajattelin tänään herneen tukikeppejä tökkiessäni, että vaikka kasvimaani muuten on epäsiistin näköinen (rivit  miten sattuu, itse kylväytynyttä palsternakkaa siellä täällä, kateharsoa ja hyönteisverkkoa kasvien suojana ja kasvijätettä katteena), niin hernepenkit saan kivan näköisiksi yksinkertaisella tukikeppien pujottelulla.

Tänä suvena hain tukikepit ojan laidasta. Yksi tie, kolme asiaa: raivasin turhan tiheäksi ja korkeaksi kasvanutta lepikkoa ojanpyörtänöltä, karsin niiden oksat lehtineet kohopenkin katteeksi ja paljaat kepit hernesmaalle.

Lepikkoa jäi vielä vähintään toinen mokoma, mutta ajattelin jättää sen raivauksen ensi viikkoon, niin saan samalla ns. juhannuskoivut porraspieleen.

Eilen komerossa, tänään liesussa

 

Niinpä niin. On minulla muutakin puuhattavaa kuin puutarhan hoito. Kesän alku on hektistä, kun pitäisi leikata ruohoa, karaista taimia, perata, kylvää, kastella ja istuttaa. Lisäksi olisi hyvä, jos toinen meistä ehtisi rustata jotain sapuskaa. (Se toinen on ollut yhä täystyöllistetty tilaamani kasvihuoneen rakentamisessa, mutta on silti ehtinyt duunata safkat. )

Eilen kuitenkin pidin taukoa puutarhahommista. Suurimpana syynä se, että siellä on nyt hyttysiä, ahneita kakkiaisia. Toisaalta istutukset joutavat nyt hetken odottaa, karaistukoot kempuralla. Olen kantanut taimet ulos rappurallin sun muiden telineiden päälle puolikatveeseen ja suojannut hiukan kateharsolla. Eikä myöskään tomaatteja eikä paprikoita voi istuttaa ennenkuin kasvihuone on valmis ja istutuslaatikot sisällä mullalla täytettynä. Sen verran kuitenkin eilenkin olin puutarhassa, että kastelin kasvimaalla. Sateen jälkeen se on eduksi sikäli, että kostunut maa imee vettä paremmin. Toinen pihapuuhani oli nimilaputtaa ja kerätä laatikkoihin taimet, jotka tänään lähtevät kanssamme liesuun, siskoille ja veljelle kotiseudulla. Perinteinen taimiretki toteutetaan tänäkin vuonna ilman Millania, sillä hänen täytyy tarkkaan laskea liikkeelle lähdöt, koska sähköaltistuksesta toipuminen kestää yhä pidempään. Myös Millan laittoi kuitenkin matkaamme taimia.

Mutta sitten siirryinkin komeroon. Se ei ollut suunniteltu juttu. Asia vain johti toiseen. Tai ehkä alitajuisesti olin suunnittellut sen jälkeen, kun pari päivää sitten olin vahingossa pudottanut komeron hyllystä astian, johon olin pitkin talvea kerännyt kananmunankuoria tomaattien kalsiumtarpeeseen. Munankuorimurska levisi silloin komeron lattialla olevan romppeen päälle. Eilen komerossa meni iltakymmeneen saakka ja olin tyytyväinen, kun moni asia löysi säilytyspaikan (joidenkin paikka oli sekajäte, joidenkin kierrätys). En ottanut eilen antihistamiinia, ja luulen että siksi jaksoinkin pirteänä. Alkuloma on mennyt haukotellessa ja vetämättömänä. Voihan se olla taas raudanpuutettakin, mutta ajattelin ensin testata, olisiko kyse lääkkeen sivuvaikutuksesta.

Kohta ryhdymme einehtimään, sitten reissun päälle. Palatessa mukanamme pitäisi olla kymmeniä litroja raikasta lähdevettä Millanille sekä eräiden sukulaisten jäämistöistä astioita ja hengellisiä älppäreitä minulle. (Höh, automaatti oli vaihtanut älppärin tilalle läppärin 😒.) 

Komerosta en ota kuvaa, mutta ehkäpä vielä jokin kuva tämän aamun puutarhakävelyltä.

Ensimmäinen pioni on auennut. 

Hilpeää lomailua kuolinsiivousta tehden

 Olen perinyt vanhemmiltani ja esivanhemmiltani säästäväisen mielenlaadun ynnä periaatteen, että pannaan talteen kaikki, mille saattaa joskus jollain olla käyttöä.

Useampien muuttojen yhteydessä olen kuitenkin osannut aina jotain karsia poiskin. Siinä vaiheessa, kun meillä oli hetken omistuksessa kolme asuntoa, aloin ajatella tosissani sitä, mitä haluan jättää jälkipolville ja vielä enemmän sitä, mitä en missään tapauksessa haluaisi sälyttää lastemme siivottavaksi minun jäljiltäni.

Olen jo myös alkanut suuntautua kohti eläkevuosia, vaikken ole vielä kuuttakymmentä täyttänyt. Ajatus eläköitymisestä on kuitenkin saanut minut karsimaan ylimääräistä työpaikkakunnan asunnossa. Siellä on vaatehuoneen lattialla muutama banaanilaatikollinen vaatetta ja kamaa odottamassa, että niitä voi viedä kirppiksille - sitten kun on rokotukset kunnossa.

Nyt lomalla olen innostunut aloittelemaan ns. kuolinsiivousta myös Kanttorilassa. Aikanaan kun tänne muutettiin iso osa entisen kaupunkikotimme irtainta, mm. kirjahyllyjen sisältö, niin siinä vaiheessa ne vain siirrettiin, koska Kanttorilassa on ruhtinaalliset kirjahyllytilat. Pari viikkoa sitten innostuin siivoamaan luokassani ja siitä sellainen perkaussiivousvimma alkoi. Se jatkui ensin siellä asunnolla (parin kansion perkauksella) ja nyt lomalla levisi tänne Kanttorilaan.

Kyytiä ovat saaneet mm. vanhat Kirkkomusiikki-lehdet (jotka kyllä selasin ennen lehtikeräykseen siirtoa), laittomat nuottikopiot (ei kannata säilyttää todisteita rikoksista...), opettajan päiväkirjat ja paperiset kaupunkikartat, joita oli paksu muovikansiollinen. Muovikansiokin oli jo niin risa, että se päätyi poltettavaan jätteeseen. Kartoista jätin tallelle muutaman, joille saattaa olla käyttöä tai muistoarvoa, ja muutaman askarteluvärkiksi. Jos vaikka tekisi joskus lisää tällaisia paperihelmiä, joita kokeilin yhdestä kartasta. 

Mistä se hilpeys sitten tuli?  No, esimerkiksi siitä, kun löysin lasten piirusteluja ja viestejä vanhojen papereiden kääntöpuolelta. Tällaisia: 

Vielä hauskempaa on ollut kuunnella c-kasetteja. Muutaman risan kasetin valikoin poistoihin. Mutta suurina aarteina aion säästää ne, joista löytyy lastemme ääniä, lauluja, vitsejä ja kertomuksia. (Juuri äsken nauroimme miehen kanssa sille, kun kesken äidin lukeman Prinsessa Ruusunen -sadun kuuluu taustalta satua kuunnelleen poikamme kauhistelu: "Hyi kauhia, läkää!" Hän oli tietty kaivellut nenäänsä ja kauhisteli löydöstään.) 

Ihmeen hyvin on ääni säilynyt myös itseäänitetyillä musiikkikaseteilla (onkohan niiden äänittäminen jo vanhentunut rikos...?) 

Ompeluksia

Kun pihalla ei millään ole jaksanut kaiken aikaa helteen takia, niin olen ehtinyt vähän ommella. Se alkoi siitä, kun Millan tarvitsi uuteen makkariinsa paksummat verhot pimentämään kesäöitä. (Millan joutui vaihtamaan nukkumapaikkaa kellarissa sijaitsevan öljylämmittimen aiheuttamien sähköoireiden takia.) Hänellä oli verhoja varten kaksi joutavaa pussilakanaa - joita hän ei pysty lakanana käyttämään, ne kun ovat tekokuitua - mutta ei ompelukonetta, saati sähkökuntoa sellaista käyttämään. Lupasin ommella verhot. Millan mittasi tarvittavan pituuden ja pakkasi lakanat mukaani.

Sain verhot ommeltua, vaikka liestyvä liukas kangas on haastava materiaali ja vaikka jouduin välillä käyttämään apuna kynttilän liekkiä... Mutta värkkiä jäi ja kysyin Millanilta, haluaisiko hän kenties verhoille pidikkeet samasta kankaasta vai koristetyynyn päälliset. Hän toivoi tyynynpäällisiä. 

Tein ne ensin, mutta koska kangasta vieläkin jäi, ompelin myös pidikelenkit, tai verhopannat, jonka nimityksen mieheni keksi. En minä niille virallista nimitystä tiedäkään. 

Viikon päästä Millanilla on synttärit, ja kerrankin lahjan keksiminen ja hankkiminen oli helppoa. Pakkaan päälliset ja roikottimet paperikassiin, jonka olen  tehnyt Millanin vanhasta susijulisteesta.  Krivat vielä puuttuu. 

Uskallan jo etukäteen julkaista, koska luotan, ettei kukaan satunnainen lukija paljasta Millanille ennen sunnuntaita. 

Pöyröö markiilla

Minun ei tarvinnut juhannukseksi oikeastaan siivota sen kummemmin, kun olin käynyt jollain tavoin läpi kaikki asuintilat ennen perhejuhlaa. Niinpä minulla oli aikaa puuhailla mitä mieleen juolahti ja mikä sattui huvittamaan. Usein käy niin, että kesken jonkin projektin hairahdun tekemään jotain aivan muuta, joka sattuu silmään projektin aikana. Aika pöljiäkin puuhia sillä tavoin itselleni olen kehittänyt.  Tai pöljää ja pöljää... Kaikessa tekemisessä pohja-ajatuksena on kierrätys, uusiokäyttö ja se ajatus, miten voi projekteissa hyödyntää sitä materiaalia, mitä on tarjolla, mieluiten sellaista, jota ei muuten voi hyödyntää. 

Kun kaivoin perennapenkille pohjaa, nousi hiekan seasta koko ajan myös erikokoisia kiviä. Keräsin ne toiseen kottikärryyn samalla, kun lapioin hiekkaa toiseen. Hiekan levitin pihatielle, kiviä kärräsin kahteen kivikasaan, jotka syksyinen ojankaivaja oli koonnut. Mutta kivikasojen reunoilla kituuttavat ruohotuppaat häiritsivät. Ruohonleikkurilla ei pääsisi niitä kurittamaan, joten yritin kaivaa kasvillisuuden pois kivikasan ympäriltä, peitin reunan kaivonporauksessa syntyneellä kivituhkalla ja sen päälle lemppasin kaivamani kivet. Lopuksi kuskasin niitä myös talon eteläpäätyyn seinänvierustalle. 

En enää muista, miksi pengoin rättivärkkipussia, joka roikkuu siivouskomerossa. Löysin nipun poikiemme parittomia tai puhkikuluneita sukkia, joita olin kuvitellut käyttäväni rätteinä. Mutta nyt katselin sukkia toisin silmin. Tässä voisi olla se materiaali, mitä olin kaivannut puutarhaportin päällystämiseen. Minulla oli jäänyt jostain sellainen käsitys, että villiviinin kärhöt eivät mielellään tartu metallipintaan, vaan pitäisi olla röpelöisempää tai pehmeämpää materiaalia, johon viini voisi kiinnittyä. Olin ajatellut kääriä sammalta metallisen kaaren päälle, mutta tällä tontilla ei ole rahka- tai muuta pitkänsorttista sammalta. Mutta sukista voisin leikata matonkudetta, jota voisin kääriä tikapuidenmallisen kaariportin pysty- ja poikkipienoihin. 

Sanottu ja tehty. Alakuvassa näkyy vielä pari käärimätöntä kerää maassa, mutta eilen pikkutihkussa käärin lisää metallitankoa peittoon niin pitkälti kuin matonkudetta piisasi. Aika näyttää, mitä villiviiniköynnökset kyhäelmästä tykkäävät.

Viimein viimeistely

Minulla oli kivikkoperennapenkin uusiminen pitkään kesken, ensin sen takia, että multaa jäi uupumaan. Sain kylläkin multaa lisää jo viikko sitten torstaina, kun mies haki meidän vanhimmat pojat junalta ja kävi samalla siinä kaupassa, josta olemme muutkin isot multaerät hakeneet edullisesti. Mutta sitten meillä on ollut vientiä kuin sammakolla äkehen alla. Perjantaina tehtiin poikien kanssa koko päivän retki synnyinseudulleni. Ehdin osallistua kahteenkin suvun juhlaan, ensin aamupäivällä surujuhlaan, illalla siskontytön maisterikonserttiin ja niiden välissä kierrettiin maisemakohteissa.
Lauantaina sitten lähdimme viemään poikia takaisin pohjoisen suuntaan ja käytiin samalla miehen kanssa kunnostamassa kaupunkikodin pihaa asuntonäyttöä varten. Ruohonleikkuuta ja kasvimaan perkausta. Samana iltana lähdettiin takaisin Kanttorilaan, niin ei tarvinnut rehata mukanaan yöpymis- eikä ruuanlaittovehkeitä tyhjään tupaan.
Sunnuntai oli lepopäivä, maanantai ja tiistai olivat festaripäiviä, kun kävimme kolmestaan, Millan mukanamme, Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla. Mukavat reissut molempina päivinä. Mutta sitten olikin jo korkea aika jatkaa projektia.

Ensimmäiseksi kaivoin ylös loputkin perennat, lisää rönsytiarellaa, kevätkaihonkukat ja tarhavarjohiipan. Kaivoin vanhaa multaa ja puunjuuria pois. Taas pätkä suodatinkangasta, jonka päälle tuoreet mullat, reilusti vettä ja sitten se mukavin vaihe, kasvien takaisin istutus. Hain edellä mainittujen lajien lisäksi talon pohjoisnurkalta siskolta saamiani kalliokieloja, joita istutin takareunaan, kuunliljareunuksen jatkoksi. Ensiksi uusimani penkin pätkän ja loppupään väliin jätin edelleen tyhjän kohdan, vaikka siihenkin multaa olisi nyt runsaasti riittänyt. Ajattelin funtsia rauhassa, mitä tuohon ensi kesänä laitan. Tällä hetkellä olisin sitä mieltä, että siinä voisi olla paikka joko kesäkukkakylvölle tai sitten istutan siihen talvetettua verenpisaraa ja murattia. Mutta ei kannata levittää siihen vielä multaa, kerää vain turhaan koivun ym. siemeniä.

Toissapäivänä sitten miehen suosiollisella avustuksella sain tehtyä reunuksenkin. Mies kärräsi minulle sekä kiviä että kivituhkaliejua, johon kivet ”muurasin”. Tuo kivituhkalieju on peräisin maalämpökaivon poraamisesta. Se maalämpöseikkailu onkin sitten jo ihan oman postauksensa arvoinen stoori.

Vielä itselleni muistutukseksi; penkin alkupäässä on pisamakelloa, kangasajuruohoa, mäkitervakkoa ja niiden takana yksi isomaksaruoho. Kivireunusten välissä eri maksaruohoja, mehitähteä, tuntemattomaksi toistaiseksi jäänyttä pientä karvattia sekä punaista patjarikkoa. Mutkassa keltapeippiä, sammalleimua, rönsyleimua, hopeahärkkiä ja mamman harsokukkaa, jolle en tiedä oikeaa nimeä.
Penkistä jäi yli niin pisamakelloa kuin rönsytiarellaakin. Annoin yhden satsin pisamakelloa siskolleni, joka poikkesi Kanttorilassa yötä paluumatkallaan Kaustiselta. Lopuista perennoista ja myös ylimääräisiksi jääneistä krassin taimista pääsin eroon Facebookin kirppisryhmän avulla.