Kylläpä sittenkin halla yritti jo tänne ryömiä sunnuntain ja maanantain välisenä yönä. Harmitti ja säikäytti huomata aamuseitsemän edellä, että ruohikko oli yhdeltä kantilta kuurassa. Olin tsekannut hallanvaaran todennäköisyyden netistä, eikä tähän kohtaan ollut annettu kohonnutta riskiä, niin tuudittauduin sitten siihen, enkä ollut levittänyt harsoja kurkkupenkillä (vaikka olin jo ehtinyt luvata sieltä loput kurkut siskolle) enkä sytyttänyt kynttilöitä kasvihuoneeseen. Mutta pelko oli pahempi kuin paukahros, kuten Millan tapaa sanoa.
Kohopenkki taisi antaa riittävän lisälämmön kurkuille, ja niiden paksu kuori suojasi lisää. Samoin kasvihuone säästyi. Ja nyt sitten yöt jatkuvat plussalla vielä jonkin päivän.
Ensi viikonloppuna ennustusten mukaan tulee käänne. Siksipä aloittelen vähitellen valmistautumista. Äsken kävin keräämässä suuren osan kasvihuoneen loppusadosta. Kenties loppuviikolla kerään jo loput tomaatit ja paprikat sisälle kypsymään. Ja ananaskirsikka pitäisi sieltä kantaa vintille talvettumaan. Mutta ensin pitäisi järjestää sekä vintille että molempiin eteisiin tilaa muillekin talvetettaville. Olen tuonut takaisin sisälle vasta lehtikaktukset. Tilaa tarvitaan joukolle pelargoneja, oliiville, värinokkoselle, araukarialle ja maljaköynnökselle. Arvelisin, etten vaivoottele enää yrittää keijunmekon talvetusta. Sitten olisi vielä gladioluksien, täplämunkinhuppujen ja amaryllisten mukuloiden huolehtiminen kellariin, ja ekan pakkasen jälkeen myös dalioiden.
Kasvimaalta pitäisi kerätä loput punajuuret pois. Ehkä loput perunat myös ja Ruusurannasta mukulasellerit. Mutta porkkanat ja palsternakat ehtii myöhemminkin. Lehtikaalia, persiljaa ja salaattivuonankaalta voi kerätä tarvittaessa vaikka lumen seasta.
Mies on tänään kerännyt pudokkaita oikein urakalla, kuvassa vain osa. Hän aikoo huomenna viedä niitä pohjoiseen. Puista täytynee kerätä loput punakanelit sitten loppuviikosta. Eikä talviomenoitakaan pidä jättää puihin pakkasiin asti. Mies toi äsken kaupasta lisää banaanilaatikoita omenasatoa varten.