Loman alku ja kirjemuisto

Eilen töistä talvilomalle lähdettyäni autossa nukutti kunnolla. Kotiin päästyäni ja välipalan nautittuani kääriydyin makuupussiin sohvalle ja nukuin melkein tunnin, miesten yhdistelmähiihdon ajan. (Sen verran kuulin unen läpi, että Arvin jalka on paskana.) En sitten jaksanutkaan muuta kuin kirjoittaa kirjettä ja lukea vanhoja kirjeitä.

Millan antoi pari viikkoa sitten minulle pussillisen kirjoittamiani kirjeitä luettavaksi ja säilytettäväksi (kenties siksi kunnes Millanilla on uusi koti). Kun eilen sitten luin niistä loputkin, niin löysin yhden unohtamani unen, jonka olin kertonut Millanille kirjeessä.

Viime vuosina minulle on joka kesä tullut käsivarsiin, ranteisiin tai peukalohankaan ankarasti kutisevaa ihottumaa, jokin allerginen reaktio, jota olen sitten raapinut verille ja käsi on ollut tulehtunut pari viikkoa tai pidempään. Eräänä kesänä olin sitten nähnyt unta, että olin tohtori Kiminkisen vastaanotolla, mutta en pyynnöstä huolimatta kehdannut näyttää hänelle käsivarsiani. Kiminkinen sanoi minulle - suorasukaiseen tapaansa - että tule sitten takaisin, kun käsi irtoaa...

Tänään jaksoin aloitella lomapuuhia pesemällä koneellisen pyykkiä ja koulimalla orvokkeja. Suunnitelmissa lisäksi ainakin huonekasvien suihkuttelu ja mahdollinen mullanvaihto sekä sukulointia. Ainakin yksi työhomma pitäisi myös hoitaa jossain välissä, uuden istumajärjestyksen mietintä. 

Taas muistelua Dein inspiroimana

Toissapäivänä taisi olla kansainvälinen radiopäivä, jonka vuoksi Radio Dein päivän kysymyksenä pyydettiin radiomuistoja, ensi kosketuksia radioon, tai ajatuksia radion nykyisestä kuuntelusta tai merkityksestä.

Toki minäkin ryhdyin heti auton ratissa muistelemaan, ja olihan minulla mm. joidenkin kuuntelijoiden kanssa yhteisiä muistoja esim. radiojumalanpalvelusten kuuntelemisesta. Lapsuuden kodissa radio oli auki melkein koko ajan. Kirkko oli kaukana, niin sunnuntain jumalanpalveluksen korvasi radiokirkko. Sieltä varmaan opin niin uskontunnustuksen kuin Isä meidän ja Herran siunauksen. Yleensä jumalanpalveluksen aikana samalla kuorittiin sisarusten kanssa perunoita perunamuusia varten. Taikka perunavoita, niin kuin sitä meillä sanottiin.

Isä sähkömiehenä oli värkännyt tuvan radiosta yhteyden navettaan niin, että askareilla ollessaan isä ja äiti pystyivät kuuntelemaan radiota, ja ties vaikka lehmätkin mielikseen kuuntelivat Iltatuulen viestiä. Joskus kävi niin, että jos joku lapsista erehtyi sorkkimaan radioasemia, isä tuli vinkiäätte navetasta asettamaan oikean aseman kohdalleen. En minä ainakaan kyllä muista uskaltaneeni sorkkia radion kanavanvalitsinta.

Kyllä radiosta tuli paljon meille lapsillekin mieluista kuunneltavaa. Muistan, miten toisinaan istuin radion alla olevan polkusingerin pöydän päällä korva kiinni kaiuttimessa, kun tuli jokin jännittävä kuunnelma. Oli kyllä ihmeellistä huomata, että Areenasta löytyy mm. jännityskuunnelma, jonka nimi on lapsuudesta mieleeni syöpynyt: "Karjakko ja kartanon kummitus". Tietysti kuunneltiin myös Kalle-Kustaa Korkin seikkailut, jotka aina jatkuivat huomenna. Ja jouluisin iki-ihanat Noita Nokinenät. Sitten kun tuli ikää vähän lisää, Nuorten sävellahjasta tuli suosikkiohjelma. Muistanpa itsekin osallistuneeni. Toivekappaleeni oli Kasevaa, ja koska se ei ollut mikään tusinatoive, niin tottahan Jake Nyman toteutti toiveeni. Sitä en muista, oliko se Mari, Julie, Turhaan mua huudat vai Naula läpi pään...

Sitten 1970-luvun puolivälin jälkeen tuli meillekin kasettinauhuri ja mullisti musiikkielämän. ❤️

Lukioajoista

Nykyinen työpaikkani on koulukeskuksessa, jonka välittömässä läheisyydessä on myös lukio. Sen ansiosta pääsin pitkästä aikaa näkemään niin penkkarit kuin vanhojen tanssitkin. 

Kuuntelen työmatkoilla Radio Deitä. Siellä on aina aamuisin päivän kysymys. Penkkariviikolla pyydettiin kuulijoita muistelemaan omia penkkari- ja vanhojentanssiaikojaan. Minä en ehtinyt vastaamaan, mutta itsekseni muistelin 40 ja 41(!!) vuoden takaisia aikoja.

Minun aikoinani kotipaikkakunnan lukiossa ei ollut mitään wanhojen tanssiaisia saati prinsessamekkoja. Silloin pukeuduttiin vanhoiksi/vanhanaikaisesti. Minulla oli mamman musta vihkisilkki, musta mekko, joka saattoi olla äidin kihlajais- ja hautajaisasu, sekä musta pieni turkishattu ja pyöreäsankaiset lasit, joita pidin nenällä, koska en olisi niillä nähnyt kunnolla. Taisivat nekin olla mamman jäämistöstä. Ei kai sen päivän ohjelmassa ollut mitään sen kummempaa kuin normaalit koulutunnit.

Mutta seuraavan vuoden penkkaripäivässä ohjelmaa oli. Olimme kirjoittaneet opettajista lauluja, se oli yksi silloinen paikallinen perinne. Minä olin kirjoittanut luokanvalvojastamme laulun Malmstenin Leila-valssiin. Sitä ei sitten kuitenkaan laulettu, koska luokanvalvojamme ei ollut koulussa penkkaripäivänä. Mainittakoon, että kyseinen klassikko olikin yllättäen outo kenties kaikille muille abeille 😆

Tuolloinkin perinteisiin kuului tietysti pukeutuminen, mutta meillä ei muistaakseni ollut mitään teemaa. Myös nuorempien koululaisten sotkeminen huulipunalla kuului asiaan. Nyttemmin se on kai kielletty. Sen sijaan mitään karkkien heittelyä ei ollut.

Penkkariasuni intialaisnaisena koostin kotoa löytyvistä varusteista. Sen verran jouduin satsaamaan, että ostin ruskeaa värivoidetta käsiin, kaulaan ja kasvoihin. Mutta silmien väriä en toki pystynyt muuttamaan. Eivätkä hiuksenikaan ole luonnostaan sinisen mustat. Noinkohan niitä yritin jollain värjätä siltä osin kuin huivin alta näkyi, sitä en muista. Tarjetakseni kuormurin lavalla minulla oli sarini yllä erilaisia huiveja ja torkkupeitto.

Kiersimme kuorma-autoilla ainakin kauppaopiston pihassa, ikätovereita tervehtimässä. 

Sitten alkoikin lukuloma, ilman mitään risteilyjä, tack o lov. Mukavaa näitä on muistella. 

Koulua pääasiassa

Neljä viikkoa kevätlukukautta on jo takana ja kolme viikkoa talvilomaan. Vähitellen olen tottunut ajomatkaan. Ei tarvitse enää joka päivä puristaa rattia hartiat jäykkinä. Tänään vihdoin huomasin myös aamun valkenemisen matkan aikana. Eipä aikaakaan, kun voi jättää pitkät valot kokonaan käyttämättä.

Yhä edelleen kollegat kysyvät säännöllisesti, miten on mennyt, onko kaikki hyvin tai miten meni viikonloppu. 

Sain väliarviointikeskustelut pidettyä loppuun viime viikolla. Nyt voisi olla aikaa ja jaksua esim. tukiopetukselle.

Ja kotonakin voisi koettaa tehdä asioita. Siis muutakin kuin olla puhelimella 🙁 (No, keitin minä tänään borssikeiton, ja eilen illalla tiskasin viikonlopun tiskit.)

Kylvöt aloitin pari kolme viikkoa sitten, Orvokit itivät melko nopeasti, vaikka epäilin omakeräämien siemenien itävyyttä. Keijunmekot ja mukulasellerit nousivat seuraavaksi, mutta paprikoita ja chilejä en jaksanut enää odottaa, vaan kylvin loputkin suippopaprikan siemenet pidettyäni niitä ensin kosteassa ja lämpöisessä. Sittemmin ensin kylvetyt ovatkin sitten alkaneet nousta pintaan... Voi olla, että keväällä minulla on paprikan taimia jaeltavaksi.