Sadepäivän puuhia

Olen kertonut tämän anekdootin tuhat ja yksi kertaa, mutta menköön vielä tälläkin foorumilla - kenties muutamannen kerran.
Meillä oli kotona alunperin pärekatto. Kipinät savupiipusta olisivat voineet saada aikaan pahaa jälkeä. Niinpä äitini tapasi hyödyntää kesäiset sadepäivät leipomatöihin. Muistan sellaisenkin kesän, että kuivaa riitti niin paljon, että me lapset jouduimme vesiletkulla kastelemaan kattoa, kun äidin oli pakko päästä välillä leipomaan väelleen leipää.
Äiti oli tullut sanoneeksi jonkun naapurin isännän kuullen, että meillä leivotaan aina kun sataa. Eräänä erityisen sateisena kesänä samainen isäntä oli sitten todennut kyläkaupalla, että kyllä siinä huushollissa on nyt leipää.

Tänään sataa. Hain kaupasta hiivaa ynnä muuta leipomatarviketta. Mies puolestaan puuhailee riihessä kirkonpenkkien kanssa: lyhentää liika pitkiä penkkejä käytännöllisemmän kokoisiksi, jotta niitä on helppo kanniskella ja jotta niihin on helpompi päästä pöydän ääreen istumaan. Kas kun tänään ei valu luonnistu. Kun ei oikein voi lähteä ostamaan sementtisäkkiäkään peräkärryyn kastumaan.

Vein viikonloppuna pari isoa salin mattoa mattotelineelle tuulettumaan. Äsken koetin niitä vähän peitellä muovisäkeillä, mutta turhan myöhään. Kovin kosteita ovat. Jospa tällä viikolla vielä pihalla kuivahtaisivat?

Kukkapenkkien tilannekatsaus 25.6.

Selasin viimekesäisiä postauksia, erityisesti kuvia siitä, missä vaiheessa kasvu oli näihin aikoihin Ehkei tänä kesänä olla ihan niin paljon jäljessä edelliskesästä kuin olin kuvitellut. Mutta totesin kylläkin, että kannattaa ottaa kuvia ja tallettaa niitä tänne tulevia kesiä ja vertailua varten.

Ekaan kuvaan halusin erityisesti purppuratulikukan, jonka viime kesänä sain Millanilta ja joka tulikukkien tapaan kukkii toisena kesänä. Hyvin sen väri mielestäni passaa vuorikaunokin ja sen välistä tuikkivan tulikellukan kaveriksi.

Erityisesti yllätyin viimekesänä näihin aikoihin otetusta "enkelipenkkikuvasta". Silloin se oli alkukesästä paljon alastomampi kuin oheisessa kuvassa, ilmeisesti osin siksi, että silloin kesäloman alettua riivin siitä pois kassikaupalla maahumalaa. Nyt penkin varsinaiset perennalajit ovat saaneet vallattua itselleen enemmän omaa tilaa.

Pitäisi taas kävelyttää miestä kameran kanssa pitkin pihaa. Mutta siihen asti kelvatkoon nämä kännykuvat. Tuoksuköynnöskuusama kukkii ja tuoksuu edelleen.

Punapäivänkakkarat alkavat aukeilla. Niiden soisin kukkivan pidempään. Luinkohan jostain, että kukkineet kukat leikkaamalla sen voisi saada tekemään vielä uudet kukat myöhemmin kesällä. Voisin kokeilla.

 Iskin heinäseipään kolmiopenkin kärkeen köynnöstueksi tuoksuherneelle. Sidoin naruja noihin tappeihin ja kiedoin herneitä varovasti naruihin. Jos kesä tästä vähitellen lämpenee, toiveissa on, että tuoksuhernekin kasvaisi kohti heinäseipään kärkeä, kukkisi ja ehtisi tehdä siementäkin. Toivoisin voivani kerätä herneitä myös oppilaitteni kylvettäväksi ensi keväänä.

Loput kuvat ovat kasvimaan laidassa olevasta pitkästä aidanvieruspenkistä. Ensimmäisen kuvan otin ihanan väriyhdistelmän vuoksi, mutta eihän tuo moskakänny sitä saanut talteen. Kuvassa pitäisi olla apprikoosinvärinen lehtosinilatva yhdessä sammalleimun ja kurjenpolven kanssa.  Seuraavassa kuvassa on hopeapiippo. Millan on auttanut minua ymmärtämään paremmin myös heinäkasvien viehätystä. Aikaisemmin tunsin vain viiruhelpin. Kanttorilassa on sen ja hopeapiipon lisäksi myös rantavehnäpehko.

Viimeisen kuvan laji on edelleen arvailujen varassa. Kurjenpolven lehdethän sillä on, mutta matalalla on tuon kurjen polvet. Viime kesänä tuossa ei ollut kukannuppuja. Täytyykin käydä Millanin Kanttorilan puutarha-blogissa selaamassa jälleen kerran sivua Kanttorilan kasvit. Sieltä löytynee nimi myös tuolle "kääpiökurjenpolvelle". Millanin luettelosta on ollut minulle verraton apu.

Siinä se on

Ei se kylläkään ihan heittämällä paikoilleen asettunut. Minä olin apuna siinä vaiheessa, kun ovi nostettiin saranoilleen, ja olisin luopunut leikistä samantien (helpompaa tai ainakin kevyempää olisi ollut, jos portaat olisivat olleet jo paikallaan). Mieheni oli siihen mennessä tehnyt hommia jo pitkään ja hartivoimin raamien kanssa sekä kahvan ja lukon asentamisen kanssa vähän vähemmällä voimalla, muttei sen vähemmällä vaivalla. Ja oven saranoilleen saamisenkin jälkeen hänellä oli vielä vähintään yhtä kova urakka, kas kun ovi ei mennytkään kiinni asti. Oviaukko oli ollut alunperin turhan knafti, ja mies oli sitä höylällä suurentanut, muttei tarpeeksi. Hän malttoi jättää kuitenkin homman yöksi kesken, peitteli oven ulkopuolelta muovilla ja lähti kanssani saunaan ja nukkumaan. Tänään ovi tuli valmiiksi asti.
Oven alapuolella on maalitestaus. Oljenkeltainen, jota olisi saanut ison määrän edullisesti poistomyynnistä, ei kuitenkaan miellyttänyt miehen silmää, vaan hän haluaa alkuperäisen kanssa mahdollisimman samanvärisen sekoituksen. Silloin ei tarvitsisi heti maalata koko taloa ylös asti. Saamme näytepurkin kaupunkikodin lähikauppaan, jossa myös maalia sekoitetaan, jos näytesävy miellyttää.

Suuri ilonaihe

Tänään tämä löytö kasvihuoneessa oli yksi päivän suurimmista ilonaiheista. Freesioista löytyi kukannuppuja. Keväällä pikkusisko kävi puolestani hakemassa H-H:sta sekä freesian että ruostekukan sipuleita, kas kun Kanttorilan paikkakunnalla ei sitä kauppaa ole - eikä kovin monta muutakaan kauppaa sen puoleen :)

Freesian kasvatuksesta surffaillessani löysin aika masentavia kokemuksia, enkä oikein tohtinut odottaa kukintaa. Ilmeisesti freesiat ovat kuitenkin viihtyneet kasvihuoneessa. Voi toki olla, että kukinta (tai siis tässä vaiheessa nupinta) jää ainutkertaiseksi, mutta toki yritän ensi keväänä saada mukulat taas kasvamaan. Freesia oli aikanaan ruusun ohella hääkimpussani, kuten oli ollut kummitätinikin hääkukkana. Tuoksu on ihana ja muoto elegantti sulokas.

Viehättävä on myös ruostekukan kukinto. Aikanaan Millanilta jäi tänne pari mukulaa/sipulia, mutta viime kesänä ne eivät enää kukkineet eivätkä tänä keväänä nousseet lainkaan pintaan. Siskon tuomat sipulit ovat kasvaneet terhakkaasti. Saa nähdä, suoko tämä kesä ruostekukkiakin.

Valmisteluja

Mies tuolla rustaa uutta keittiön ulko-ovea paikoilleen. Sen jälkeen on tiedossa seinänmaalausta ja kuistinrakennusta. Keittiön puolen ulko-oven edestä on portaat särjetty jo viime kesänä. Nyt olisi hyvä saada uudet tilalle ennen sukutapaamista, niin pääsee kätevämmin liikkumaan.

Olemme järjestämässä äitini isän puolen sukulaisten tapaamisen tänne Kanttorilaan sunnuntaina 12. heinäkuuta. Juhlapäivä alkaa messulla, jossa mieheni saarnaa. Pikkuserkkuni on luvannut laulaa ehtoollisen aikana, jos vain terveys sallii.
Tässä on vielä reilut pari viikkoa aikaa suunnitella, leivoskella ehkä vähän lisää, siivota ja järjestellä paikkoja. Olen saanut viimein raivattua työhuoneena (siis ompelu-) käyttämäni peräkamarin, niin että sinnekin voi kantaa yhden ruokapöydän. Ja kenties myös majoittaa yövieraita. Veljeni saattaa perheineen tulla tänne suoraan festivaaleilta ennen sukutapaamista yöksi tai pariksi.  

Toivottavasti sää on suosiollinen niin, että voidaan olla myös ulkosalla. Mutta kyllä tänne maharuskenteloo, olen laskeskellut sisätiloissa olevan istumapaikkoja noin 37:lle, sängyn laidallakin voi hätätapauksessa istua syömässä ja jos kannetaan riihestä yksi kirkonpenkinpätkä eteisen seinustalle, niin eiköhän sitten piisaa. Pihalla olisi kuitenkin väljempää. Niin että Taivaan Isä, annathan meille jälleen kauniin ja sopevan sään sukutapaamiseen, niin kuin olet tähänkin asti tavannut antaa? En muista kertaakaan, että olisi sukujuhlan aikaan tarvinnut värjötellä tai kastua.

Mukavissa odotustunnelmissa

Krassintaimilöydöksiä ja varkaita

Jaahampsista, yli viikko sitten näyin (??) kirjoittaneen, että kesäkukkasouvi alkaa vihdoin olla tehtynä. Ennenaikaista oli se.
Löysin nimittäin vahingossa kylväytyneitä krasseja oudoista paikoista. Osa esikasvatukseen kylvämistäni krassien siemenistä jäi itämättä. Olin sitten ilmeisesti tyhjäillyt itämättömien krassipurkkien mullat syyshohdekukkaistutuksen juurelle, koska nyttemmin löysin sieltä lähes kymmenkunta krassin alkua. Lisää löytyi eräästä sangosta, jossa minulla oli mullansekaista lecasoraa ja josta tonkaisin tarvitsemaani soraa vastikään parin ruukun pohjalle. En tiedä, mistä krassinsiemeniä oli sinne joutunut, mutta hyvin olivat itäneet sateenkostuttamassa sorassa. Ne lecasoralla salaojittamani ruukut muuten tarvitsin tomaattikokeilulle. Löysin vielä unohtuneen multapussinjämän ja siitä riitti parille varkaalle, jotka napsaisin golden sunrisesta ja joita tökkäsin vähän ensin juurrutehormonijauheeseen ja sitten kosteaan multaan. Millanin esimerkkiä seuraten. Keltaiset tomaatit olivat viime kesänä mieheni suosikkeja, joten aivan mukava, jos kahden emokasvin lisäksi noista varkaistakin saataisiin satoa.
Mutta sitten piti miettiä yllätyskrasseille sijoituspaikkoja. Päätin, että osa syyshohdekukkien lähelle kylväytyneistä saisi jäädä niille sijoilleen, onhan siinä vieressä korkea pajukartio tukemassa. Kyllä siihen tuoksuherneen lisäksi muutama krassikin sopinee kenailemaan.
Puutarhaa kiertelemällä aukkopaikkoja vielä krassinpoikasille löytyi. Lisäksi luin jostain Millanin puutarhalehdestä, että krassi sopii erityisen hyvin kasvimaalle senkin takia, että sen voimakas haju karkottaa tuholaisia aivan kuten samettikukankin. Ennestään olin istuttanut yhden krassin kasvimaan reunuspenkkiin, mutta nyt lisäsin taimia parin kohopenkin päähän. Voisin kuvitella, että kasvaessaan krassien köynnöstävät versot laskeutuvat nätisti kohopenkin laitaa alas.

Aporpos, eivät ne sekolaastilaattani kauhean kestäviltä vaikuttaneet, reunoista pyrki lohkeamaan paloja. Mutta hautasin laatat kuitenkin navetan päätyyn kaivopenkin reunamille astinkiviksi, kyllä ne siinä aikansa palvelevat. Lisää en kuitenkaan vala samalla systeemillä.  Mutta jos mies hommaa sementtiä navetan lattian betonivaluun ja jos matskua jää yli, niin voisin yrittää siihen sotkea laastijämät ja mosaiikkimurskeen ja tehdä lisää laattoja.

Pari aiheisiin kuulumatonta kuvaa miehen kameralta. Unikot ovat tällä hetkellä upeimmillaan ja Johnson's blue-loistokurjenpolvikin aloittaa kukoistustaan.

Lisäsin vielä tuon huonolaatuisen kännykällä ottamani kokovertailukuvan Johnson's bluesta, jota en jostain syystä eilen saanut lisättyä. Näkee, miten kookkaita tämän loistokurjenpolven kukinnot ovat.

Harventaminen - viheliäistä valikointia

Olin (jo) lapsena kovin hidas kasvimaan kitkemisessä ja harventamisessa. Itkuakin piti tuhertaa, kun velipoika pisti kilpailuksi ja häikkisteli sitten häviäjälle. Äiti lohdutti sanomalla, että Aila tekee niin uten. Siis tarkkaa työtä. Ja vaatihan se tarkkaa fundeeraamista, mitkä porkkanan, sokerijuurikkaan tai lantun taimista jättää kasvamaan ja mitkä nyhtää irti. Välillä piti harmitella sitä, että vahingossa nyppäsi sitten sen viimeiseksi jätetyn hyvän taimenkin. Joskus yritin istuttaa niitä takaisin, mutta siitä ei liene ollut sanottavaa hyötyä, kaksihaaraisia tai muuten huonolaatuisia sellaisista korkeintaan kasvoi.
Kyllä kai luonteeseeni taikka persoonallisuuteeni on aina kuulunut se, että haaskuu on harmittanut. Tänäkin kesänä otti koville nyppiä osa palsternakoista pois. Vaikka eiväthän ne haaskuun mene, vaan takaisin luonnon kiertokulkuun, maatuessaan maata parantamaan, jäljelle jääneitä ruokkimaan.

Punajuuria ja porkkanoita olenkin menneinä kesinä syömällä harvennellut hiljakseen, punajuuret naatteineen borssiin tai pienet lehdet salaatin sekaan. Nytkin kylvin punajuuren siemeniä aina pari kohtaansa, varmistaakseni itämisen, ettei tule aukkopaikkoja riviin. Ja sitten luinkin yhdestä Millanin lainaamasta puutarhalehdestä, että useimmat punajuurilajikkeet ovat moni-ituisia... No, ensi keväänä sitten kylvän yksitellen, jos vain löydän tuota egyptiläislajikkeen siementä.

Jätin kukkivan parsakaalin ronton viime syksynä niille sijoilleen, toisin sanoen kohtaan, johon olin luullut kylväneeni kyssäkaalin. Syksyn edetessä kukinnoista kehittyi lituja ja litujen sisällä siemenet vähitellen kypsyivät. Osan keräsin talteen, loput jätin ronttoon kiinni. Ja niinpä keväällä löytyi mukava parsakaalikylvös kohopenkin juurelta. Joitakin taimia olen siirrellyt väljempiin kasvuoloihin ja sietäisi tuota kasvustoa karsia edelleen.  Mitä jos yrittäisi viedä siitä taimia Millanille sekä myöhemmin sisaruksilleni, joita odotan rookaavani siskonpojan kihlajaisissa.

Kylvin muuten sitten tänään vielä yhden kerran porkkanaa, kas kun osuuskaupalla oli sellaista lajiketta, jota sanottiin voivan kylvää vielä kesäkuun puolessa välissäkin. Jospa edes nämä tuoreet siemenet sitten itäisivät täälläkin. Ainakin kylvöalusta oli sekä kostea että lämmin (harson alla).

Pihalaattoja ja kukkayllätyksiä

Vihdoin alkavat kesäkukat olla rustattuna. Tänään vielä kannoin kelloköynnösruukut vintin klasilta ulos, riihen seinälle ratustelemaani juuttiverkkoon kenaamaan. Sain Millanilta tuon tukiverkon synttärilahjaksi. Toisen kelloköynnöksen juurelle istutin vielä krassin, jospa se aikanaan peittäisi talvettuneen köynnöksen paljasta vartta.
Eilen illalla intaannuin perkaamaan navetan päädyssä olevan perennapenkin ympärystää ja keskikäytävää. Siinä kaivaessani löysin lisää unikkoa, jota en viime kesänä ollut huomannut lainkaan. Hauska näky oli myös perennapenkin reunassa reikätiilen reiästä matalana työntyvä akileija, joka kukki kauniin sinivalkoisena.  Kun sitten katselin kätteni jälkeä, huomasin, että paljaisiin kohtiin tarvittaisiin nyt jonkin sortin käytävälaattoja, ettei ne hetikohta kasva taas umpeen. Päätin huomisiin (=tänään) kokeilla valaa laattoja muovirasioihin.
Keräsin navetasta ja kellarin rapuilta kaikenmaailman laastien yms. vanhentuneita jämiä, siivilöin vähän hiekkaa, leikkasin metalliverkosta rasiaan sopivia paloja, öljysin muutaman rasian ja hain kaakelinpaloja tyrkylle. Sitten surffailin vähän aiheeseen liittyviä vinkkejä. Vaikka saumaus- ym. epämääräisten laastien käyttö puutarhalaattojen tekoon tuomittiinkin tuhonomaksi yritykseksi, päätin kuitenkin kokeilla. Eihän tuossa muuta menisi hukkaan kuin aikaa, jos homma osoittautuisikin fiaskoksi. Kaatelin sementtisankoon vähän joka pussista ja astiasta, sekoittelin mukaan hiekkaa ja pieniä mosaiikinmurusia soraksi (muutakaan uusiokäyttöä en ole moskalle keksinyt) ja sitten lisäilin vettä sekoitellen taikinaani. Surffiohjeiden mukaan jätin seoksen aika tönköksi, mutta sain silti paineltua laattojen pinnalle mosaiikinpaloja. Muovia päälle ja hetkeksi rasia toisen päälle tasoittamaan pintaa. En tiedä, kauanko pitää antaa kuivua, mutta jätän muovin ainakin huomiseksi laattojen päälle.
Vielä yksi yllättävä kukkalöytö ilahdutti eilen. Kun olin istuttamassa tuoksuhermettä kolmiopenkkiin pystyttämäni heinäseipään ympärille, huomasin siinä vieressä selviä salkoruusun lehtiä, Jokin Millanin aikanaan istuttamista oli ilmeisesti siementänyt ja nyt sitten alkanut kasvaa. Äitienpäiväkukaksi valitsemani salkoruusun istutin aiemmin tällä viikolla mansikkamaan liepeille, ja lisäksi koristetupakkaa ympärille.
Pyhän jälkeen voisin ehkä vielä käyttää loputkin laastilöydöt laattojen tekoon. Mosaiikkipalojakin on koristeeksi hurumykky.

Kimalaisille töitä

Miehen kamerassa olisi varmaankin parempia kuvia kukkivista omenapuista, mutta en nyt jouda ladata sieltä. Tämän viikon viimoissa ja sateissa olemme olleet vähän huolissamme, tuleeko kukkarunsaus lainkaan pölytettyä. Mutta eilen näin jo yhden kimalaisen puiden kimpussa. Totesin sille, että on siinä turhan suuri urakka sulle yksinään. Mies löysi tänään riihen lattialta viluisen ja tokkuraisen kimalaisen, jonka kantoi kirsikkapuun juurelle virkoamaan. Lämpö sai heti liikettä sen niveliin.
Facebookissa bongasin jutun kimalaisten vedentarpeesta ja hukkumisuhasta. Niitä voi auttaa mm. tarjoamalla juotavaa jostain astiasta, jonka pohjalla on marmorikuulia. Kävin äsken viemässä yhden omenapuun juurelle marmorikuulilla ja vedellä täytetyn lautasen. Täytyy muistaa pitää siellä vettä tarjolla.

Se se on :)

Parsan verso! Viidestä juurakosta jo kahdesta on työntynyt versoa pintaan.

Viime aikoina on ollut vauhti päällä ja paljon on tapahtunut kivoja asioita ja paljon olemme saaneet tavata rakkaita ihmisiä. En vain ole ehtinyt mukamas kirjoitella, enkä nytkään vielä puutetta korjaa. Nautin vain pyhäillan rauhasta.

Bort bra, hemma best, vai miten se menikään

Kuukausi vaihtui ulkomaan syrjällä. Teimme vuotuisen kesävisiitin ystävien luo tavallista aikaisemmin voidaksemme osallistua 50-vuotisjuhlintaan. Normaalisti olemme tehneet Norjan retken - tai aiemmin Ruotsin ja Romanian retket - kesä-heinäkuussa. Kiitos Taivaan Isälle, matka meni jälleen hienosti ilman kommelluksia, vaikka olimme liikkeellä vanhalla pienellä ruputilla ja vaikkei meistä kumpikaan oikein viihdy autolautoilla, pikemminkin pelätään, uppoamista enimmäkseen.

Kevät oli tietysti paljon pidemmällä Etelä-Norjassa kuin täällä, ja oli kiva nähdä syreenit ja hedelmäpuut kukassa, samoin rhododendronit. Mutta ihanaa oli myös palata ja nähdä  kaiken kasvun täälläkin sillä välin edisytneen, vaikkemme olleet poissa Kanttorilasta kuin perjantaista maanantaihin. Erityisesti iloitsin, että kesäkurpitsakylvökseni keittiön ikkunalla oli itänyt. Taikka ainakin osin. Itse keräämistäni parthenonin siemenet olivat itäneet kun taas golden zucchinin siemenistä ei ainutkan, vaikka tein jo toisen kylvöksen. Parthenonin jälkeläinen ei vain välttämättä tuota samanlaisia vihreitä isoj hedelmiä kuin alkuperäinen F1-jaloste. Mutta emmeköhän jonkinlaisia kesäukurpitsoita syö tänäkin kesänä, ja toivon mukaan vielä syksyllä ja talvellakin.

Oli niin huoletonta olla reissussa, kun tiesin Millanin käyneen lauantaina kastelemassa kasvihuoneessa, samalla kun hänellä oli muutakin ajelua kylälle, äitinsä synttäreille meno. Ja hyvältä kasvihuoneessakin näytti. Sen viereisellä perennapenkillä sammalleimu ja rönsyleimu olivat iloisesti kukassa, samoin patjarikko.

Puutarhan puolella Latvian matala oli puhjennut kukkaan, samoin toinenkin Sinikka-luumu. Eikä kestä kauaa, kun omppujenkin kukinnot avautuvat. Kuljin nokka maassa pitkin vähäisiä kylvöksiäni ja ilokseni huomasin ennen lähtöä kylvämieni salaattien itäneen. Samoin oli nähtävissä jo tillin ja herneen itujakin. Sen sijaan porkkanaa ei taida tulla vanhoista siementen lopuista. Niiden tilalle saa sitten kylvää jotain muuta, vaikka jokusen kyssäkaalin ja myöhemmin lisää salaattia ja hernettä.

Taidan mennä tekemään vielä illan päälle toisen puutarhakierroksen ja vetreyttää samalla autossaistumisesta kankeita jäseniä.