Kolme kirkkoa ja mämmi

On pitkäperjantai. Saavuimme Kanttorilaan pääsiäislomalle eilen kiirastorstaina sopivasti ehtiäksemme paikalliseen ehtoollismessuun (siis messuun, joka sana nykyään sisältää aina tuon ehtoollisen). Mies oli pakannut valmiiksi ja haki minut suoraan töistä kyytiinsä, niin oltiin Kanttorilassa jo ennen puoli kuutta. Juuri sisään päästyämme ovelle koputettiin. Luulin jo yhteisvastuukerääjän saapuvan, mutta se olikin Jorma matkalla pohjoiseen. Emme ehtineet hänelle tarjota muuta kuin hotelli Helpotuksen palveluja, mutta hänellä kuulemma oli evästä mukanaan.
Kiirastorstain iltakirkossa en pysty kyyneleittä laulamaan virttä 77 loppuun. ”Käy yrttitarhasta polku” on sinänsäkin kovin puhutteleva, mutta lisäksi aina myös muistuu mieleen isän kuolema kiirastorstai-iltana juuri kirkon valojen sammuessa. Siitä on nyt neljä vuotta. Oli kuitenkin toisaalta raikasta ja toisaalta kotoisaa olla täällä kirkossa. Uusi kanttorimme on ihana, kuten kirkkoherrakin. Minulle myös se oli erityinen ilon aihe, että kolehti kerättiin Ylivieskan uuden kirkon rakennusprojektiin.
Tänä aamuna nousin ennen puoli seiskaa ja aloin puuhata mämmiä. En ole koskaan aikaisemmin itse tehnyt, mutta rakas äitimme tapasi tehdä, lapsuutemme pääsiäisinä syötiin aina äidin tekemää mämmiä. Ja tekipä hän sitä vielä myöhemminkin, kun halusi diabeetikkomiehelleni tarjota mämmiä ilman lisättyä sokeria/siirappia. Ensin minun piti räknätä, minkäkokoinen annos mahtuu uuniastioihini. Valitsin pienemmän reseptin (3 litraa vettä, 500 g mämmimaltaita ja vajaa kilo ruisjauhojen). Jäipä vielä puoli kiloa maltaita vaikka kesäksi. Jos kokeilu onnistuu, saattaahan mämmiä tehdä muulloinkin kuin pääsiäisenä.
Mämminteko on sillä tavalla mukavaa puuhaa, että vaikka se sitoo koko päiväksi, niin imeltymistaukojen aikana ehtii tehdä kaikkea muuta. Lisättyäni kulloisenkin erän jauhoja, kuumaa vettä ja maltaita nostin kymmenen litran kattilan aina takaisin takan päälle filttiin käärittynä imeltymään tunniksi pariksi. Sillä aikaa kerkesin pestä ja ripustaa koneellisen pyykkiä, ruveta ruuan laittoon, kuunnella sanajumiksen netistä kymmeneltä, paistaa kauralastuja, syödä uunikalaa ja -perunoita, käydä kirkossa kahdeltatoista, krökytä kompostorista jäätynyttä mäskiä irti, täyttää täytekakun (Savoiardi-kekseistä, ei liittynyt mitenkään tuohon kompostorimäskiin...), osallistua kuuntelemalla vielä kolmanteenkin pitkäperjantain kello kolmen sanajumikseen (Jeesuksen kuolinhetken jumalanpalvelus) ja tiskata.
Kaikkein kovin homma mämmin teossa oli reipas hämmentäminen keittämisvaiheessa. Imeltyneen seoksen piti antaa vielä jäähtyä keittämisen jälkeen ennen uuniin laittoa. Oli melkoinen sovittelu, että sain kaksi pyöreää kakkuvuokaa ja kaksi pientä alumiinivuokaa mahtumaan kerralla uuniin, vaikka aamulla olin mukamas niitä sinne jo testaillut.
Tänä iltana olisi tarkoitus käydä vielä saunassa. Huomenna vuorossa synttäreiden juhlintaa Millanin seurassa. Siksi se Savoiardi. Kostuttamista varten ostettiin Reko-kahvia, että Millaninkin maha kestäisi kakkua. Samalla saimme miehen kanssa pitkästä aikaa herkutella kahvilla, jonka nauttimisesta olemme pitäneet enemmän tai vähemmän taukoa jo toista kuukautta. Juhlahetket ovat poikkeuksia.
Tämän päivän kolmesta kirkosta iloitsin eniten interaktiivisesta live-versiosta paikan päällä. Erikoista oli se, että kirkkoherra itse johti myös laulua. Koska urut olivat vaiti, niin kanttori sai pitää vapaata. Jumalanpalveluksen jälkeen meitä oli useampia kännyköinemme ottamassa kuvia upeasta alttarista. Alttaritaulun aiheena on Jeesuksen hautaaminen. Sen edessä oli viisi punaista ruusua, kaunis puinen risti ja orjantappurakruunu mustalla verhotun pöydän päällä. Ulkona jäätiin juttelemaan naapureiden kanssa niin pitkäksi aikaa, että kirkkoherrakin ehti ulos. Hän tuli iloisesti tervehtimään ja juttelimme vielä hänen kanssaan pitkän tovin säihkyvän kauniissa auringonpaisteessa. Kirkkoherra kutsui kylään. Pidetään kutsu mielessä. Mietin jo pikkupojille sopivia tuliaisia.

Talviloma ja lepopäivän ratto

Perjantaina lähdettiin oppilaiden kanssa hyvillä mielin hiihtolomalle. Olin ajatellut, että me miehen kanssa aloitamme loman töiden merkeissä, siivoten kaupunkikotia myynti- tai edes valokuvauskuntoon. Ja kyllähän me jonkin aikaa ehdimme siellä siivota, vaikka sinne pääsimmekin suht. myöhään. Lähtö nykykodista piti ottaa toiseen kertaan, kun ajettuamme toistakymmentä kilometriä mies muisti, ettei tullut varapulloa mukaan. Insuliinia. Olimme varautuneet myös yöpymään kaupunkikodissa, jos siivouksessa menee kovin myöhään, mutta mies halusi päästä jo illalla tien päälle, koska hän jaksaa paremmin ajaa iltasella kuin aamupuolella. Kyllä mies ehti sen verran siivoilla, että kehtasi ottaa kuviakin huoneista. Minä hosuin siellä täällä, lähinnä pientä .”ipuroomista”, niinkuin minun puuhani tahtovat olla, roinan pyörittelyä ja lajittelua. Tuotiin vähän lisää kuopuksen tavaroita Kanttorilaan, kun perjantai-iltana yhdentoista maissa saavuimme lomakohteeseemme. 

Olin helpottunut, kun yhdessäkään killerössä ei ollut kuolonuhreja. Myöskään hiirenpipanoita en ole bongannut. Jospa hiiririesa tältä talvelta on jo voiton puolella. Ruuat pidetään edelleen hiirten ulottumattomissa. Kellarissa on kyllä monta laatikollista mädäntyneitä omenoita, mutta niistä on jo kutakuinkin kaikki terveet paikat syöty. Olen ajatellut, että kuskataan omenalaatikot pihalle ja lämpökompostiin vasta keväällä, kun kompostori jälleen toimii. Nyt se on kohmeessa, ja olen tyhjännyt kompostijätteen väliaikaisesti pienempään puutarhakompostoriin. Myös sen jätteen, jota olemme keränneet sanomalehdestä taiteltuun biojätepussiin nykykodissa (jota voisin kai kutsua myös ”kolmioksi”). On muuten kovasti vähentynyt biojätteen synty, kun ryhdyimme kahvilakkoon pari viikkoa sitten. Kahdessa viikossa ehti aiemmin kertyä nelisentoista suodatinpussillista kahvinporoja, eikä yksi biojätepussi riittänyt.

Eilen ensimmäisen lomapäivän vietin lähinnä huonekasvien mullanvaihdossa. Sitä urakkaa en olekaan tehnyt useampaan vuoteen. Mullanvaihto sinänsä ei kauaa vie, mutta alkuvalmistelut ja loppusiivoukset vievät sekä aikaa että tarmoa, niin olen sen homman laistanut kevät toisensa jälkeen. Aloitin urakan suihkuttamalla muutamia kiireellisimpiä kasveja. Sitten tarvitsin multaa. Jätin pyykkikoneen pesemään lakanoita siksi aikaa, kun kävelimme keskustaan. Samalla reissulla, kun haimme minulle kukkamultaa, kävimme ruokakaupassa, mies kävi apteekissa ja minä vein kassillisen vaatteita kirpputorille (pojille pieneksi jääneitä mustia pukuja ja kuusi pitämättä jäänyttä mekkoani). Pyykkien ripustaminen ja ruuanlaiton jälkeen vihdoin tartuin tositoimiin. Suojasin lattiaa ja mattoa muovisella pöytäliinalla ja sanomalehdillä. Mutta niin vain taas onnistuin levittämään multaa suojan ulkopuolelle ja ”kroksieni” pohjissa ympäri taloa. Ennen saunaa sain kuitenkin enimmät siivottua niin  työskentelyyn käyttämässäni peräkammarissa kuin kylpyhuoneen lattialtakin. Kliiviasta löysin suureksi ilokseni nuppuja. Sen vain suihkautin, eikä kliiviaa muutenkaan pidä turhan usein kiusata mullanvaihdolla tai muulla siirtelyllä. Tein sellaisen radikaalin tempun, että jaoin sekä saniaista että unelmaa (asparagus), toki myös viirivehkaa. Käytännön syy jakamiskokeiluun oli se, ettei minulla ollut antaa saniaiselle eikä unelmalle edellistä suurempaa ruukkua. Nyt suurin osa ruukuista odottelee vielä peräkamarin pöydällä muovin päällä, että siirtäisin ne takaisin paikoilleen salin puolella. Huomenna voisin jatkaa mullanvaihtoa vielä toisen ikkunan kasvien osalta, samalla saattaisin innostua vaihtamaan salin verhot ja pesemään ikkunat. Kun eilen kävelimme kaksi kertaa keskustaan ja kun ramppasin Kanttorilassa edestakaisin peräkamarin, kylpyhuoneen, salin ja vintin väliä, niin keveästi tuli täyteen rapiat 10 000 askelta, joista nelisentuhatta Kanttorilan markilla. 

Kummasti on uni maistunut. Kanttorilassa on hyvä nukkua, oli täysikuu tai ei. Tänään tyydyimme kuuntelemaan tuttua pappia netin kautta, kun paikallisessa kirkossa oli konfirmaatiomessu, emmekä oikein halunneet juhlakansan sekaan tukkia. 

Sen verran lomasuunnitelmia meillä on sovittuna, että keskiviikkona lähdemme kolmestaan Millanin autolla kaupunkiretkelle. Pikkukoira lähtee mukaan. Millanin autolle on varattu aika turvatyynyn huoltoon. Mies vie auton sinne jätettyään meidät naisväen kirpparille. Jospa me kahdestaan pärjäämme pennun kanssa, toinen voi olla vuorollaan koiraa ulkoiluttamassa, jos se ei saa olla kirpparilla sisällä.