Sarvikuonokaspoika

Olin menossa illan viiletessä kastelemaan mm. kesäkukkia, kun huomasin ruohon seassa jonkin ison mönkijän. 

Jätin kastelukannun siihen ja lähdin hakemaan sisältä kännykameraa. Otin mittakaavakuvan ja mietin, miten saisin sen ruohon seasta esiin niin, että koppis olisi kuvassa kokonaan tunnistettavaksi. 

Kasvihuoneesta löytyi pala pahvia, jonka päälle sain otuksen siirrettyä takapäästä pökkäämällä. Kävin näyttämässä miehellekin sarvikuonokkaaksi arvelemaan komistusta, mutta mies ei ilahtunutkaan: "Hyi olokohon, vie se pois!" 

Vein sen takaisin löytö paikalle, mutta olin hieman huolissani, miksi se oli niin vaisu ja pysytteli aloillaan. Kävin hakemassa sisältö vielä tassin, johon laitoin sen eteen vettä tarjolle. Sitten lähdin etsimään tietoa ötökkäkirjasta, ja arvaukseni osui oikeaan. Lisäksi löytyi tieto, että vain uroksella on sarvi ja että sarvikuonokas (Oryctes nasicornis) on yöaktiivinen. Se selittänee löytöhetken vaisuudenja paikallaan pysymisen. Käyn aamulla katsomassa, toivottavasti se on silloin kadonnut. Silloin varmistuisi , että kaverilla oli kaikki hyvin. 

Sarvikuonokkaat viihtyvät sahanpurukasojen ja kompostien lähellä. 

EDIT. Kun kävin nyt puoli yhdentoista maissa muilla asioilla pihalla, kävin kurkkaamassa myös vesitassin luona, ja kas vain, komistus oli jo ryhtynyt yöaktiiviseksi ja häipynyt paikalta 😊👍 

Seuraavat vieraat tulossa

Vaikka tänä kesänä meillä on ollut sosiaalisia kausia ehkä jopa tavallista enemmän, niin nyt alkaa taas yksi kesän sosiaalisimmista viikoista, festariviikko. Ja vaikka itse olemme festareilla vain kolme päivää alkuviikosta, niin loppuviikollekin on luvassa sosiaalisuutta sikäli että veljeni on jälleen tulossa kihlattunsa kanssa useammaksi päiväksi festareille ja siksi aikaa meille yöpymään. On toiveissa saada myös isosisko loppuviikosta yökylään, hänelläkin on lauantaiksi ostettu lippu, ja aamuyöhön kestävän keikan jälkeen olisi turhan rankkaa ajella kotia asti. Ehkäpä pääsemme myös koiran ammaksi, että sisko pääsee vapaammin kulkemaan festarialueella myös sisätiloihin. 

Ennen kohta alkavaa musiikillista kulttuuriantia pääsimme nauttimaan myös näyttämötaiteesta kesäteatterissa. Viime lauantaina oli Mika Waltarin klassikon ensi-ilta. Siinä samainen isosiskoni esittää Ulrikaa. Ja esittääkin niin taitavasti, että katsoja eläytyy ja samaistuu. Vein hänelle kiitoskimpun, jonka kokosin Kanttorilan puutarhasta. 

Aina välillä on ehditty toki puutarhatöihin. Sain Millanilta uuden perennankin, virginiantädykön, joka oli peräisin Millanin siskolta. En ole sitä vielä minnekään asetellut. Odottelen seuraavaa sadekautta. Ehkä lauantaina. 

Vieraita tulossa

Juhannukseksi siivottiin jonkin verran, vähän niin kuin tavan vuoksi. Viime viikonlopuksi siivottiin vähän lisää, kun veljeni oli tulossa käymään kihlattunsa kanssa kotimatkalla festareilta. Mutta nyt siivotaan vielä lisää, koska meille on tulossa yövieraita, mm. kolme teiniä, jotka eivät ole käyneet Kanttorilassa aikaisemmin. Lisäksi on tulossa myös ne kaksi ragdoll-kissaa,  joita saimme pitää vieraina jouluna. Silloin oli kova vahtiminen, etteivät ne olisi pureskelleet huonekasveja. Toinen ainakin sai vatsansa sekaisin jostain kasvistani. Niinpä päätin tällä kertaa siivota loputkin olohuoneen huonekasvit ulos (araurkia, oliivipuu ym. oli jo aikaisemmin ulkoistettu). Vain kliivian jätin sijoilleen, koska se ei tykkää siirtelystä. Keittiön eteisen ikkunalla olevat aaroninparrat, liisukka, pitsilehti ja kaktukset saivat myös jäädä paikoilleen, niihin kissat eivät pääse käsiksi (tai siis tassuiksi). 

Muut kasvit saavat tarjeta ulkosalla, mutta avokadon rontot vein kasvihuoneeseen siellä jo ennestään olevien eksoottisten siemenestä kasvattamieni kokeilu kasvien - mango ja persikka - seuraan. 

Vähän muutakin touhusin huonekasvien kanssa. Olen jonkin aikaa seurannut posliinikukkani vointia. Se kun on tiputellut ruskettuneita lehtiä. Mietin, että olen saattanut lannoittaa sitä liikaa ahtaaseen ruukkuunsa. Päätin kokeilla vihdoin vaihtaa sille vähän isomman ruukun ja laittaa alusruukkuun kerroksen lecasoraa. Operaatiota piti hieman valmistella, kun vaihto piti tehdä ikkunalla roikkuvaan amppeliin päin. Ei puhettakaan, että olisin yrittänyt pujotella posliinikukan köynnöshaaroja amppelinnsrujen väleistä - ja samalla katkonut kallisarvoisia haaroja, jotka tänäkin kesänä ovat jo kahdesti ilahduttaneet kukinnallaan. Vähäisen sotkemisen myötä temppu onnistui, ja nyt vain toivoskelen, että hoya hyötyy vaivannäöstä. 

EDIT. Vein sittenkin myös kliivian ulkoruokintaan, ettei tarvi murehtia, mitä kissut yöllä keksivät syödä. 

Mukana tutkimuksessa

 Jokin aika sitten minuun otti yhteyttä ympäristötieteiden tutkija, joka oli kuullut yhteiseltä tuttavaltamme (Millanin siskolta), että me nykyään asutamme vanhaa Kanttorilaa, jonka pihassa tiedetään olevan vanhoja omenapuita. Yhteydenotto liittyi LUKEn, JAMIn ja Ruralian Puuhis-hankkeeseen. Hankkeeseen kuuluu mm. vanhojen omenapuiden DNA-tutkimus. Minulta kysyttiin, voisiko Kanttorilan omenapuut osallistua tutkimukseen eli saisiko niistä tulla ottamaan näytteitä. Totta kai lupa heltisi.

Minulta pyydettiin etukäteistieto vanhojen omppupuiden lukumäärästä (seitsemän) ja lisäksi, jos mahdollista, kasvilomakkeiden täyttö jokaisesta puusta erikseen, kuvien kera. Onneksi aikaa oli kolmatta viikkoa. Totesin, että puhelimella lomakkeiden täyttö ei suju, ja lisäksi kuvani olivat kuulemma liian suuria. Mies osasi neuvoa, miten saan kuvat pienemmässä koossa (yksinkertaista, kuvakaappaus!) ja hän lainasi läppäriään, jolla homma rupesi sujumaan. Yhtenä kohtana lomakkeessa oli lajien nimeäminen. Tai jos lajin nimeä ei ole tiedossa, niin nimien keksiminen. Tiesin (noin 80%:n varmuudella) vain kahden omenalajikkeen nimen, lopuille tuli sellaisia nimiä kuin talvipuu 2 tai punakaneli 3...

Eilen sitten JAMIn hankekoordinaattori kävi ottamassa puista lehtinäytteet, ottamassa puista lisää kuvia ja ripustamassa metalliset numerokyltit kunkin runkoon. Myöhemmin syksyllä tullaan vielä ottamaan omenista kuvat, myös halkaisupinnasta. 

Saa nähdä, tuleeko tähän reppanaan omenaa sen verran, että yhdestä saa kuvat. Tämä on Millanin mukaan Sokerimiron. Puista huonokuntoisin, mutta henki pihisee. Jokin vuosi sitten taivutin yhden vesiverson sivulle, ja se on jo pari kertaa kukkinutkin. Muuten puu on varsin vähälehtinen, rungossa kääpiä. 😒 Omenat ovat kuitenkin olleet hyvänmakuisia, vaikka pienikokoisia. 

Toinen tunnistettu laji (Millanin, siskoni ja ent. naapurin Leenan mukaan) on tämä Antonovka. 

Minulla oli mielenkiintoinen iltapäivä seuratessani tutkimuksen tekoa ja keskustellessani tutkijan kanssa niin omenapuista, muista puutarha-asioista kuin ympäristöstä yleensäkin. 

EDIT. Kävin sitten kurkkimassa Sokerimironin oksistoon. Heikolta näytti satotilanne. En saanut silmääni ensimmäistäkään raakiletta. (Tuo lieriö Sokerimironin rungon takana on miehen askartelema hyönteishotelli, kuusipölkkyyn porattu reikiä. Nytkin siellä pöristiin.) 

EDIT 2. Eilen 2.7. kierrellessäni puutarhassa kävin uudestaan myös Sokerimironin luona ja näin kuin näinkin jopa(!) kolme pientä raakiletta. 

Matalalentoa sinne tänne

Viimeksi kirjoitin lentävästä lähdöstä minilomalle Kuusamoon suoraan päättäjäisistä. Sen jälkeenkin minua on viety kuin kuoriämpäriä (Millanin mummua lainatakseni). 

Pari päivää ehdittiin jotain puuhailla molemmissakin pihoissa, kunnes lähdettiin perinteiselle Norjan reissullemme torstaista tiistaihin, perillä pe-ma. Matka sujui tuttuun tapaan, poikettiin äidin serkun luona, mutta ei enää Millanin tädin luona, sillä hän menehtyi toukokuussa 😢 

Vierailumme aikana odotettiin vauvauutisia, jotka sitten saimmekin lähtöaamuna ❤️ 

Paluumme jälkeen oli taas muutama (3) päivä aikaa palautua ja ahkeroida ennen kuin lähdettiin  seuraavalle lomamatkalle, tällä kertaa pohjoiseen, yhdistetylle kesäseura- ja sukulointimatkalle. Oulussa oli viime viikonloppuna Uusheräyksen kesäseurat, olimme siellä lauantain ja sunnuntaina oli lähistöllä rippijuhlat, joissa saimme tavata miehen sukua. 

Antoisa ihana retki, jonka jälkeen melkein pää surisi runsaista kohtaamisista ja keskustelutuokioista. Sille on kuulemma termikin ulkomaan kielellä, over loaded. 

Pohjoisen viikonlopun aikana oli amaryllis avannut kukintonsa. 

Kaikenlaista muutakin ilonaihetta puutarhasta aina löytyy (mutta myös keskeneräisiä projekteja ja uusia haasteita) 

Aiemmin menettämäni rantalaukkaneilikan olen suureksi ilokseni saanut takaisin, kun ostin muutaman taimen ja yhden mättään sain kylvettyäkin, niin että sitä on nyt kolmessa eri penkissä. 

 

Ehdin monta vuotta himoita punakukkaisia (koralli-)keijunkukkia. Nyt hankintani on alkanut kukkia - ja lisää luvassa, kun tänä keväänä sain kasvatettua ostosiemenistä muutamia taimia. Ne odottavat purkissaan varmaan ensi kesään, josko saisin uudistettua jonkinkaan perennapenkin.

Loma alkoi lomalla

Väsyttää ja nukuttaa. En tiedä, johtuuko se siitä, että laiskottelu väsyttää vai olenko oikeasti näin väsynyt lukuvuoden päätyttyä. Pieni irtiotto arjesta suoraan päättäjäisistä: ajoimme Koillismaalle minilomalle. Huomenissa olemme jo takaisin kotona. Täällä on ollut vilakka ilma, mutta kotopuolessa ilmeisesti turhankin lämmin siihen nähden, että kasvihuoneessa on vain yksi automaattisesti avautuva tuuletusluukku. Mutta eiköhän siellä ole selvitty. 

Porojen lisäksi olemme nähneet mm. vesilintuja, heinäsorsien lisäksi kuikkapariskunta ja haapanapariskunta sekä kasvikunnasta esimerkiksi mesimarjaa, suokukkaa ja hietapitkäpalkoa eli ilmeisesti uudelta nimeltään hietalituruohoa. 

Kotimatkalla tapaamme pikkuserkkuni ja pidetään varmaan muitakin taukoja kenties maisemia ihaillen. Se vain surettaa, että joka paikkaan ihminen on jättänyt enemmän tai vähemmän jälkiä itsestään (ja useimmiten myös paheistaan). 

Loppuun muutama kuva Ruusurannasta. Jo ennen lomaa olen sentään muutamia kertoja ehtinyt miehen matkaan "työleirille". Kasvimaan kääntämistä ja rikkakasvien säkittämistä.  Perunoitakin on jo saanut mullata sekä Ruusurannassa että Kanttorilassa. 

Tästä kärhöstä meinaan saada pistokkaan. 

Esikoiden aika, kun krookusten ja vuokkojen aika on ohi, ja narsissienkin pian. 

Viime vuonna Ruusurannassa ei ollut mitään vaivaa omenoiden keräämisestä, mutta jos pölyttäjät ovat olleet ahkerina, niin ensi syksynä saanee uurastaa kyllästymiseen asti. Omppupuiden alla (niitä on kaksi) oli upea valkovuokkoesiintymä, joka pääsi oikeuksiinsa, kun mies oli raivanmut puiden alustasta vadelmarisukon ja mädäntyneet omenat pois. Nyt siellä on kukintavuorossa ainakin pitsimyssy (rönsytiarella) ja lemmikki, myöhemmin mm. varjolilja. 

Voittajafiilis

Talviloma menossa. Otin uhallakin luokasta mukaani pari koulutyötä.. Olin vakaasti päättänyt ne myös tehdä, vaikka vähän itseäni epäilinkin.

Loman aloitin kuitenkin perjantaina leipomalla (ja pyykkäämällä). Lauantaina kyläilyä, sunnuntaina kirkonmenot ja seuraavan kyläreissun valmistelua. Maanantaina kävimme sukulaisissa, siskojen kokoontumisajo lapsuuskotiin ja siskon ruokapöytään. Tänä aamuna sitten tartuin toimeen ja kävin läpi oppilaiden matematiikan kirjoista kaikki pääsälaskutehtävät ja sen jälkeen laadin uuden istumajärjestyksen ruokailuun. Siinä ne kouluhommat olivatkin. Jes!

Sitten onkin ollut aikaa loma-askareille, joista yhtenä kylvin jo tomaatin siemeniä esikasvatukseen, yhtätoista eri lajiketta, mutta vain kahdesta kuuteen siementä kutakin.

Samalla valmistellaan seuraavaa kyläilyä. Nyt näyttää, että perinteeksi muodostunut perhetapaaminen järjestyy tälläkin lomaviikolla.

Näyttää myös siltä, että pääsemme käymään pohjoisessa sukuloimassa vielä toisenkin kerran tänä kevättalvena, rippijuhlissa. 

EDIT. Rippijuhlat siirtyivätkin hamaan, kun rippilapsi oli sairastunut leirillä. 

Lomaani kuuluu ehdottomasti myös käsityöt ja lukeminen, vaikka siivoilut jäisivätkin sitten vähemmälle. Muumikirjat ovat työn alla, koska missasin maratonin, eikä neuloosi meinaakaan hellittää.

Tästä väriyhdistelmästä tykkään itse kovasti. Raitalangalle kaveriksi sopi mintunvihreä. 

Viattomien lasten päivänä Hannes-myrskyn jälkeen

 Meillä oli tänä vuonna kissajoulu.

Neljä- ja kuusivuotiaat ragdoll-komistukset ❤️

Sain kuin sainkin kaikki laatikot paistettua, mutta aika ison osan piparitaikinasta pakastin. Ei taida olla järkeä tehdä enää ensi vuonna nelinkertaista taikinamäärää, vaikka tykkäänkin itse syödä pipareita vaikka ympäri vuoden. Jouluvieraamme viipyivät vain joulupäivään, niin kaikkien muidenkin jouluruokien ja herkkujen hävittäminen on jäänyt meidän kahden kontolle. Kesken toki vielä, vaikka olen pakastanut muutakin kuin taikinaa.

Tänä vuonna kuusen kokoaminen ja koristelu jäi miehelle, kun itselläni riitti siivousta aattoaamuun asti, ruokapuolen rustaamisesta puhumattakaan. Itse ehdin koristella joulua lähinnä vain tekstiilien osalta, jouluverhot, -liinat ja -matot, sekä lisäksi seimiasetelman rakentaminen piironkiin.

Kävimme tänään ihmettelemässä myrskytuhoja ja suurta varjelusta Millanin luona. Jo matkalla kauhisteltiin kokonaisten metsäplänttien tuhoja. 

Huomenna ohjelmassa taas vähän ajelua. Toiveissa mm. hommata meille uusi pyykkikone. 

Puutarhan satokausi lopuillaan

 Viime postauksessa yli kk sitten mainitsin lyhtykoisosta. Nyttemmin siinä on jo väriä.

Kävin aamulla keräämässä loput avomaankurkut pois ja revin jo rumaksi menneet varretkin pois. Mennyt kesä ei suosinut kurkkua eikä kesäkurpitsaa, ei ole ollut ylituotantoa eikä ylenmääräistä säilömisen vaivaa. Kaksi pientä erää olen

tehnyt maustekurkkua, ja aamulla kerätyistä tulee vielä yksi pienehkö purkillinen. Varmaankin alle 3 kg yhteensä. Mietin, viitsinkö kesäkurpitsaakaan enää peitellä mahdollisia kylmiä aamuja varten, koska tuskin pienistä aluista jaksaa enää

mitään kasvaa, etenkin kun pölyttäjiä ei näy ja kun en enää ole ehtinyt itse pölytellä.

Kasvihuoneestakin kurkut ja tomaatit hupenevat, mutta paprikat alkavat vuorostaan kypsyä. 

Töissä on ollut hektistä tälläkin viikolla, vaikka luokkani kanssa onkin suorastaan leppoisaa enimmäkseen. Mutta sitä ylimääräiseltä tuntuvaa on riittänyt niin aamuihin (tukiopetusta, turvakävely) kuin iltapäiviin (kokouksia ja palavereita). Kotona piti kuitenkin myös yrittää ruosia tilaa, kun vanhimmat pojat olivat tulossa täksi viikonlopuksi yökylään. Eilen kävinkin sitten miesporukassa juhlimassa vanhinta veljeä ❤️

Palatakseni satopäivitykseen, perunat pitäisi nostaa, mutta nyt on märkää. Luumuista osa on kerätty ja säilötty pakastimeen ja kellariin. Luumu-urakka kesken. Härkäpavuista loput keräsin tuleentuneena siemeneksi. Omenan satokausihan on hiljan vasta alkanut, syksyn säistä riippuu, kauanko se kestää. Punajuurilla ehkei vielä kiirettä, niistäkään ei ylituotantoa tule, koska lämmöstä punajuuri tykkäisi, mutta porkkanasato lienee suurempi kuin koskaan. 

Kunhan toetaan synttärireissusta ja kunhan vähän kuivahtaisi, voisi jotain puutarhapuuhaa viikonlopun aikana taas ehtiäkin. 

Taas yksi yllättävä ilonaihe kukkapenkissä

Eilen käytiin etukäteen synttärikahvittelemassa Millanin luona - ja huomennakin juhlitaan synttärikahvien merkeissä suvun piirissä. Millanin luota palattuamme ehdin olla illalla vielä vähän puutarhapuuhissa. Jatkoin aiemmin kesken jääneen reunuskiveyksen siivousta ja kuljin riipimässä sieltä täältä enimpiä suolaheiniä (auttaiskohan kalkitseminen vähentämään suolaheinää...?) sekä siankärsämöä ja hiirenvirnaa. Kun olin saanut niitä pois edestä, huomasin yllättäen laukan kukan. 

Sen varsi oli jäänyt lyhyemmäksi kuin ympärillä kasvavien illakkojen, ja se olisi jäänyt huomaamatta ilman riipimistä, etenkin kun en osannut odottaa sen kukkivan! Vuosia sitten Millan oli ostanut joukon laukkoja, joista hän antoi muutaman minullekin. Istutin ne pariin eri perennapenkkiin, mutta kummassakaan ne eivät ole aikaisemmin kukkineet, lehdet vain ovat tulleet pintaan. En ole enää odottanutkaan kukkia. Pitäisikö käydä katsomassa toisessakin penkissä, josko sielläkin jostain sattuman oikusta (kenties sateisen ja kolean alkukesän johdosta) olisi innostuttu kukkimaan. 

Tänään oltiinkin sitten taas viitisen tuntia urakoimassa Ruusurannassa. Mies ajoi nurmea ja jatkoi risuaidan tekoa, minä vajensin ja tyhjäsin kompostoria, siirsin mintut ruukkuihin yrttipenkkiin, raivasin yhden kukkapenkin reunuksen ja korjasin lehtikuusen verkkosuojauksen, kun Ulla-myrsky oli horjuttanut aikaisempaa, kevytrakenteisempaa viritelmääni. Lopuksi revin horsmaa, nokkosta ja mesiangervoa ja kanniskelin niitä risuaidan päälle. 

Juhannusta ja työmaalla kahden viikatteen taktiikalla

 

Viime vuosina juhannus ei ole meidän huushollissa juuri näkynyt, tuntunut tai maistunut sen kummemmin, lukuun ottamatta Johannes Kastajan juhlimiseen osallistumista paikallisessa jumalanpalveluksessa. Perinteiset juhannussiivouksetkin ovat rajoittuneet enimmäkseen pihalle. Mutta tänä vuonna meille oli tulossa yövieraita juhannusaatoksi, niin minulla oli kylliksi motivaatiota keskittyä riittävässä määrin myös sisätiloissa siivoukseen. 

Kun vieraamme olivat lähteneet, me palasimme pihatöihin, enimmäkseen Ruusurannassa, jotain pientä Kanttorilan pihassakin. Eilen niitimme Ruusurannassa vuorotellen, ja välillä käyttelin myös lapiota (ja välillä tapoin lehtokotiloita). Tänään (jumalanpalveluksen ja lupiinintuhoamissession jälkeen) muistimme Ruusurantaan lähtiessämme ottaa mukaan toisenkin viikatteen. Minä käyttelin siellä ennestään olevaa lyhytteräistä viikatetta ja jatkoin kohti tontin takarajaa, mies jatkoi vatukon raivaamista repimällä ja viikatteella. Saimme suurinpiirtein samankokoisen pläntin nurin, mutta miehen urakka oli työläämpää. Yhtä hikisiä ja väsyneitä taisimme silti olla. Ennen kotiinpaluuta kärräsin pari multakuormaa perunoille ja kottikärryn tyhjättyäni täytin  sen niittämilläni rontoilla, jotka kuskasin risuaidan päälle. Ketjutusta ja rationalisointia. 

Huomenna jälleen kesäloman uusi päivä. Ei mitään suunnitelmia. Mutta kyllä me taas jotain keksimme. 

Hiiritalvi

Minulla on menossa talviloma. Sää on suojainen ja sateinen, lumi hupenee kovaa kyytiä. Ei ihan vielä olisi kevään aika, vaikka toki viikon päästä jo eletään maaliskuuta.

Viime syksynä luin puutarhurini viikoittaisesta kirjeestä, että tulevana talvena tulee hiiriä olemaan runsaasti. En tiedä, mistä hän sen tiesi, mutta ennustus osui oikeaan. Meillä laitettiin parin vuoden takaisessa seinäremontissa pieneläinsuojaverkko ulkoverhoilun uusimisen yhteydessä. Sen jälkeisenä talvena ei nähty Kanttorilassa yhtään hiirtä, ja kuvittelinkin, että se johtui verkon asentamisesta. Mutta. Kuluvana talvena olemme nähneet useita siimahäntiä Vilistä ässä eri puolilla Kanttorilaa, keittiön roskakaapissa, keittiön lattialla, olohuoneessa ja kellarissa. Joka kerta  näköhavaintojen jälkeen on aika pian löytynyt raato hiirenloukusta. Ja usein myös ilman etukäteishavaintoa.

Kuulin eräältä ystävältä hyvän vinkin, kun kerroin hiirihavainnoista. Hänen mukaansa tehokkain syötti hiirenloukussa on mikä vain, mihin on sivelty sinappia. Olen noudattanut niksiä ja todennut sen toimivan. En ole pysynyt räkningeissä, mutta arvioisin meidän surmanneen hiiriä talven mittaan määrän, joka on lähempänä kahtakymmentä kuin kymmentä. Tappaminen on kurjaa, mutta muutakaan konstia emme ole keksineet.

Mitä tulee talvilomaan, aloitin sen koulimalla ensimmäiset kylvöt (keijunmekkoa, orvokkia, petuniaa ja narsissitupakkaa sekä eri sortin paprikoista) ja sen jälkeen pikainen pyrähdys pohjoisessa tapaamassa jälkikasvua. Kokoonnuimme erääseen pitseriaan. Olen luomassa perinnettä, jossa lomaviikkoni alkajaisiksi kutsumme aikuiset lapsemme kanssamme samaan ruokapöytään jossain ravintolassa lähellä lapsiamme, jotka kaikki asuvat pohjoisessa. Tämä oli toinen kerta, aloitimme perinteen syyslomaviikolla.

Talvi, ja koko lukuvuosi tähän asti, on ollut työntäyteinen. En tiedä, onko se vain kuvitelmaa tai liittyykö se tähän ikään vai onko työ oikeasti niin paljon muuttunut, että kouluvuosi toisensa jälkeen tuntuu entistä aikaavievämmältä. Silti se on edelleen yhtä mielenkiintoista, sopivasti haastavaa ja aina välillä todella palkitsevaa. Loma-ajoille kyllä kertyy sitten kaikenlaista puuhaa ja myös suuria odotuksia. Haluan kuitenkin ajatella, että se mikä jää nyt tekemättä (kun loma pian taas loppuu kesken), hoituu aikanaan, jos se on tarpeen. 

Mainittakoon vielä, että koulittuani 48 keijunmekkoa taimia jäi vielä reilusti, joten tarjosin niitä Roskalavalla, jos ketä kiinnostaa kouliminen. Vientiä piisasi. Olin hyvilläni, kun ei tarvinnut lempata hyväkuntoisia taimia kompostiin. 

Jo vanha vuosi mennyt on, epifania ja kohti Nuutin päivää

 Meinaamiseksi jäi tänä(kin) jouluna blogin päivittäminen.

Jos edes muutaman kuvan laittaisin. Kuva vastaa kuulemma tuhatta sanaa. Kuvat tulevat nyt ajallisesti nurinkurisessa järjestyksessä, alkaen alimmasta, joulun alla lahjaksi leipomistani gluteenittomista maidottomista riisipiirakoista ja päättyen jouluaamun kirkkonäkymään ja yllä olevaan seimeen. 

Tuunasin miehen tekemää adventtikynttiläpölkkyä. Alustana foliorasia, somisteeksi pari mansettia, muovikuusiköynnöksen pätkä ja paperitähtiä. Vahdittuna uskalsi polttaa kynttilöitä. 

Rationalisointia koristelussa 

Patterijouluvalot irtolampussa. Tämän voisi kyllä ensi jouluun mennessä asentaa saliin ja vaihtaa sieltä toinen lamppu vaikka makkariin, vaikka kivalta se näyttää keittiössäkin. 

Mitäs vielä? Joulun vietto neljästään isoimpien miehieni kanssa, sukulointia sekä etelässä että pohjoisessa, 2 x 1000 palan palapelejä, neljä, alun viidettä Terry Pratchettia, vähän askartelua (uuden laatikon tuunaus joulukuusen koristeille, rasvasiemenkuppeja linnuille ja joulukorttien valmistelua, kaksi työvaihetta, yhdistely jää syksylle) sekä kaksi kyläreissua Millanin luo joulun aikana, yksi ennen joulua. 

Viime tipassa

Tänään satoi tähän pihaan ensilumen. Ja vaikka se Marketin kassan mukaan sulaakin pian pois, oli silti hyvä saada viimein loputkin pihan syystyöt jonkinlaiseen päätökseen. Siitä iso kiitos miehelle. Ei pelkästään siksi, että hän siellä on enimmäkseen ahkeroinut mm. omenapudokkaiden kimpussa, vaan häntä saan kiittää siitäkin, että kahtenakin päivänä päättyvällä viikolla pääsin kotiin valoisan aikaan (kun mies tarvitsi auton), joten kerkesin vihdoin ja viimein nostaa loput palsternakat ja porkkanat, sekä osan maa-artisokista. Ja ainoan kyssäkaalini.

Kävimme Millanin luona jo perjantaina, että mies pystyi viemään kaatiksen aukioloaikana toisenkin kuorman jätettä Millanin homeisesta autotallista. Näin ollen lauantain pyhäinpäivän sain viettää kotona. Silloin sain hoidettua myös talvisuojaukset. Sinikka-luumun rungon suojasin lampaanvillalla, kun taas sekä pensasmustikat että siipeensä saanut Latvian matala -kirsikka saivat verkon ympärilleen.

Ja tänään aamulla muistin vielä hakea sisälle vihoviimeiset vesiastiat (muutamassa kanisterissa oli jemmassa sadevettä, jonka aion hyödyntää sisäkasvien kasteluun).

Ja kyllä tuo otsikko sopii myös alla olevaan kuvaan. Nimittäin kun kuulimme jo keväällä, että isosiskostamme oli tulossa momma tänä syksynä, niin vasta nyt syksyllä, lasketun ajan tuntumassa aloin neuloa töppösiä ja sitten nuttua. Uusi ihminen saapui sukuun kymmenen päivää yli lasketun ajan, ja silti minulla on vielä neule kesken, sivu- ja pääntienresorit neulomatta, sitten napit ja viimeistely. Onneksi kokoa on reilusti, mahtuu myöhemminkin 🤭

Mainittakoon, että pehmeän mintunvihreän vauvalangan olen saanut Millanin äidiltä, joka lupasi minulle myös vauvannuttuun sopivia nappeja, pitäisi vain käydä hakemassa. 

Muistiinpanoja syyslomaviikolta

Vaikka loma alkoi vähän väsyneissä tunnelmissa - ehkä vähän univelkaa, lisäksi lauantaina ajo vieraalla autolla vieraassa kaupungissa taisi ottaa voimille - niin sunnuntaina jo reipastuin. Kirkon jälkeen tein jo monta syyslomalle säästelemääni puutarhapuuhaa. Lisäksi ehdin järjestellä tapaamista. Haaveenani oli saada tavata kaikki lapsemme ja olin ehdotellut heille kokoontumista jossain pohjoisen kaupungin pizzaravintolassa periaatteella 'pappa betalar'. Meinasi olla kovan takana löytää kaikille sopivaa ajankohtaa, mutta lopulta se järjestyi maanantaille. 

Maanantaille mies sopi lisäksi parin autonrenkaan oston matkan varrelta. Renkaat jätimme ravintolareissun ajaksi esikoisen pihaan, jotta kyytiin mahtuisi esikoisen lisäksi tytär ja vävy. Kuopus naisystävänsä kanssa tulivat omalla kyytillä pizzeriaan, keskimmäinen veljistä sähköpyörällään. Olin varannut meille kahdeksan hengen pöydän. Ehdotin, että tekisimme tällaisesta tapaamisesta oman perinteen, tutustuen samalla pohjoisen kaupungin eri ravintoloihin. 

Tapaamisen järjestymisestä minulle jäi niin hyvä mieli, että koko syysloma on sen jälkeen tuntunut huippuhienolta ja tavoitteet täyttäneeltä. 

Säätkin ovat suosineet. Enimmäkseen on tarjennut hyvin ulkotöissä. Yhtenä päivänä kosteus ja koleus tunkeutui silikoni- ja työhanskojen läpi. Muuten on enempi tullut hiki. Koskapa lämpimien säiden povataan jatkuvan, en ole vieläkään kiirehtinyt porkkanoita maasta enkä talviomenoita puusta. Palsternakkoja olen nostanut saadakseni kasvimaalle tilaa syysistutuksiin ja -kylvöihin. Upotin narsissien lisäksi kasvimaan nurkkaukseen hapankirsikan ja koristearonian lähelle kukkaruukkuja, joihin kylvin joitakin perennoja. Pioniunikkoa ja rantalaukkaneilikkaa kylvin pariin perennapenkkiin. Ruusurannassa kylvin palsternakkaa ja valkosipulia, Kanttorilan kasvimaallekin istutin valkosipulia ja kylvin sitä salaattivuonankaalta. Merkkasin kivillä ja kepeillä. Ehkä olisi hyvä vielä ottaa kuva istutuspaikoista, mutta toki valkosipulit ainakin paljastavat aikanaan paikkansa. 

Otin sentään kuvan ruotsinköynnöskuusamasta, joka avasi kukkansa Ruusurannassa ❤️

Eilen pihaan peruutti rekka. Siinä tuotiin nippu puutavaraa. Viikolla 43 kattofirma käy vielä laittamassa uudet räystäslaudat, niin sitten on koko Kanttorilan ulkokuori uusittu.

Tiistain vietimme Ruusurannassa. Sain raivattua lisää kasvimaata, pussittaen juolavehnän juurta, sillä sitten pystyin vähän kylvämäänkin. Kaivaessa löytyi vielä perunoita ja nousi vähän myös maa-artisokkaa, niin kotona tein niistä keskiviikkona sosekeittoa, johon tuli myös porkkanaa, palsternakkaa, kesäkurpitsaa ja vähän omenaa (söimme 5 litran kattilallisesta viimeiset sopat eilen). 

Keskiviikkona kävimme uudestaan Millanin luona. Mies purki autotallin homeisia sisäseiniä ja pussitti eristeenä käytettyjä toppakankaita. Torstaina hän sitten kävi purkamassa lisää ja viemässä eristepussit kaatopaikalle. Sillä aikaa minä säilöin; omenoista ja pakastevadelmista sosetta ja mehua, laitoinpa sekaan kesäkurpitsaakin. Desinfioin purkit ja pullot uunissa, niin tein sinne sitten vielä leipää ja omenapiirakkaa. 

Eilen perjantaina ruuan jälkeen aloimme tehdä lähtöä yhdistetylle metsä- ja Ruusuranta-retkelle. Löysimme suppilovahveroita kaksi kuivurillista ja kolme pannullista, puolukoita vain muutaman desin. Ruusurannassa oli tarkoitukseni tehdä loput syystyöt, mutta verkkojen ym. suojien rustaaminen hedelmäpuiden, pensasmustikoiden ja marja-aronioiden ympärille oli sellaista ähräämistä, etten muuta ehtinyt ennen pimeää. Vesiastioiden tyhjääminen pitää ainakin huolehtia ennen pakkasia, mutta onneksi niitä ei ihan nurkan takana olekaan. 

Kun tänään mietin, mitä vastaan, kun kysytään miten loma meni, niin muistin, että olenhan ehtinyt myös lukea. Sain loppuun Maiju Lassilan Kootut teokset ja aloitin Alivaltiosihteerien Se virallinen tarina -kirjan, jonka senkin sain veljen kihlatulta. Olen myös vihdoin saanut alkuun ns. telkkarikäsityöt, ts. kun istun nojatuoliini, niin käsillä on jokin... käsityö. Aloitin parsimisella, mutta nyt on neulepuikot vuorossa. Neulomisessa vaan on ikävä sivuvaikutus, niskajumit ja siitä seuraava päänsärky. 

Loppuun vielä pari kuvaa kellarista. Mehupullojen alle piti tökätä tuollainen levy, kun ylähyllyssä on niin leveät raot, ettei pullot sopisi kuin takimmaiselle laudalle. Alahyllyllä on viimevuotisia säilykkeitä, mutta epäilen, että myös toiseksi alimmalla vasemmassa laidassa olevat omenasoseet taitavat nekin olla viime vuosikertaa. 

Ylähyllyllä on gladioluksen mukulat puuhakkeen seassa sekä loput kesäkurpitsat. 

EDIT. Lisään vielä jälkikäteen 25.10. yhden  muistiinpanon, jolla saattaa olla minulle myöhemmin merkitystä, jos ei muuten, niin mielenkiinnosta. Tänä kasvukautena saimme syödä omia salaatteja syyslomalle asti. Nyt en ole käynyt katsomassa, olisiko nämä viimeaikaiset lämpöiset ja kosteat säät saaneet salaatin vielä kasvamaan, mutta tuskin enempää kuin leivän päälle. Viimeinen tomaatti on jäljellä, ja lisäksi muutamia paprikoita, joista saatan tehdä toisen erän tsakuskaa, kun sain Millanilta lisää munakoisoa. Hän oli saanut niitä tutultaan Etelä-Suomesta. 

Syksy jatkuu

Kuukausi on taas ennättänyt vaihtua. Ja syyslomakin jo häämöttää. Toistaiseksi maa on pysynyt sulana täällä meidän korkeuksillamme, ja viikon loppupuolelle on povattu sadetta, joten ehtinen tehdä jotain puutarhatöitä vielä syyslomaviikollakin. Edellisessä postauksessa luettelemani "pitäisi"-jutut on suurinpiirtein hoidettu. Omenoita on vielä kyllä sekä puissa että maassa, punaisia sentään enää vähän. Paljon niitä on syöty ja viety muiden syötäväksi (mm. koululle olen kuskannut melkein päivittäin) ja jonkin verran on myös kellarissa, sekä punaisia että talviomenoita. Yhden ainoan sose-erän olen toistaiseksi viitsinyt tehdä. Vaan ei sitäkään kannata vaivootella tarvetta enempää. 

Ennen lomaa yritän kyllä ennättää ja muistaa täällä Kanttorilassa sen verran muokata kasvimaan laitaa, että saisin tilaa narsissin sipuleille ja mahdollisesti joillekin perennakylvöille. 

Kylvöistä puheen ollen, siementen keruu on onnistunut hyvin, kuten olen jo aiemmin maininnut. Samettikukista en ole saanut itämiskelpoisia siemeniä, mutta aika monista muista lajeista kyllä. 

Lisäksi - rohkaistuneena viime syksynä keräämieni tomaattien siementen hyvästä itävyydestä - olen kokeillut tällä kasvukaudella ottaa talteen myös kasvihuone- ja avomaankurkkujen siemeniä. Ja pitkästä aikaa myös kesäkurpitsan siemeniä, kun niiden siemenet alkoivat tänä keväänä olla jo vähissä.

Olemme edelleen kulkeneet myös Ruusurannassa puuhastelemassa (= raatamassa niska limassa). Kasvimaan sadonkorjuun jälkeen olen kaivanut kasvimaalle hautaa mädille omenoille. Kaivuu on ollut paikoin hidasta, kun olen samalla kerännyt rikkaruohojen juuria säkkeihin. Mies on sillä välin sahaillut omenapuista kuivia oksia ja lipannut mätiä omenoita puiden alta muovilaatikoihin ja kärrännyt niitä kuoppaan. Omenoiden päälle olen kasannut ronttoja (= osin maatuneita rikkakasvien varsia) ja niiden päälle kuopasta kaivettua multaa. Mukailtu kohopenkki. 

Hallan häivähdys

Kylläpä sittenkin halla yritti jo tänne ryömiä sunnuntain ja maanantain välisenä yönä. Harmitti ja säikäytti huomata aamuseitsemän edellä, että ruohikko oli yhdeltä kantilta kuurassa. Olin tsekannut hallanvaaran todennäköisyyden netistä, eikä tähän kohtaan ollut annettu kohonnutta riskiä, niin tuudittauduin sitten siihen, enkä ollut levittänyt harsoja kurkkupenkillä (vaikka olin jo ehtinyt luvata sieltä loput kurkut siskolle) enkä sytyttänyt kynttilöitä kasvihuoneeseen. Mutta pelko oli pahempi kuin paukahros, kuten Millan tapaa sanoa.

Kohopenkki taisi antaa riittävän lisälämmön kurkuille, ja niiden paksu kuori suojasi lisää. Samoin kasvihuone säästyi. Ja nyt sitten yöt jatkuvat plussalla vielä jonkin päivän. 

Ensi viikonloppuna ennustusten mukaan  tulee käänne. Siksipä aloittelen vähitellen valmistautumista. Äsken kävin keräämässä suuren osan kasvihuoneen loppusadosta. Kenties loppuviikolla kerään jo loput tomaatit ja paprikat sisälle kypsymään. Ja ananaskirsikka pitäisi sieltä kantaa vintille talvettumaan. Mutta ensin pitäisi järjestää sekä vintille että molempiin eteisiin tilaa muillekin talvetettaville. Olen tuonut takaisin sisälle vasta lehtikaktukset. Tilaa tarvitaan joukolle pelargoneja, oliiville, värinokkoselle, araukarialle ja maljaköynnökselle. Arvelisin, etten vaivoottele enää yrittää keijunmekon talvetusta. Sitten olisi vielä gladioluksien, täplämunkinhuppujen ja amaryllisten mukuloiden huolehtiminen kellariin, ja ekan pakkasen jälkeen myös dalioiden. 

Kasvimaalta pitäisi kerätä loput punajuuret pois. Ehkä loput perunat myös ja Ruusurannasta mukulasellerit. Mutta porkkanat ja palsternakat ehtii  myöhemminkin. Lehtikaalia, persiljaa ja salaattivuonankaalta voi kerätä tarvittaessa vaikka lumen seasta.

Mies on tänään kerännyt pudokkaita oikein urakalla, kuvassa vain osa. Hän aikoo huomenna viedä niitä pohjoiseen. Puista täytynee kerätä loput punakanelit sitten loppuviikosta. Eikä talviomenoitakaan pidä jättää puihin pakkasiin asti. Mies toi äsken kaupasta lisää banaanilaatikoita omenasatoa varten. 

Koivuvanhuksen kaatumisen seurauksista

Viime syksynä ja talvena kirjoitin Kanttorilan vanhimman ja suurimman koivun kohtalosta. Onneksi sen eri runkojen kaatuminen ja kaataminen ei aiheuttanut sen suurempaa vahinkoa kuin Latvian matala -kirsikkapuun tahattoman karsimisen. 

Mutta sen ja parin muun vanhan lahopuun kaatamisesta seurasi ensinnäkin miehelle laaja ja pitkäkestoinen halkosouvi, joka on vielä vähän kesken ja keskeytyksissä halkomakoneen erään osan rikkoutumisen takia. Uusi osa on tilattu. 

Muitakin seurauksia olen ollut huomaavinani, siitä että varjostus on vähentynyt. Etukäteen vähän pelkäsin sen aiheuttavan kuivuutta, ja kyllähän pitsimyssy eli rönsytiarella osittain kärsi kuivuudesta. Mutta kyllä valoisuuden lisääntymisestä oli selvästi hyötyäkin

Kuvassa oleva tammen taimi hyötyi valon lisääntymisen lisäksi varmasti myös siitä, että iso koivu ei ole enää vieressä viemässä kaikkea vettä ja ravinteita. Tänä kesänä kasvaneet oksaversot ovat yhtä pitkät kuin tammen koko aikaisempi kasvu (vaikkakin edellisenä talvena puput taisivat päästä typistämään tammen pituudesta).

Myös kasvihuone on hyötynyt lisävalosta. Tänä kesänä ja syksynä olen saanut esimerkiksi kurkuista ennätyssadon. Tomaateissakaan ei ole ollut yhtään latvamätää, mikä ei tosin johtune yksistään valon määrästä. 

"Lähti laukalle..."

Jo viime satokaudella totesin, että valkosipulia tuli turhan paljon. Se johtui siitä, että nostettavaksi kasvaneita oli sekä toissa vuoden itusipulikylvöstä että edellisvuoden kynsi-istutuksista. 

Vielä enemmän valkosipulia nousi tänä vuonna, en tiedä miksi... 

Vein ensimmäisenä nostetut Millanin synttäreille, ja niistä Millan jakoi osan synttärivierailleen. 

Seuraaville synttäreille (serkkulikan kuuskymppiset, ikätoverini...) saan viedä kynsilaukkaa aika mekosta, vai miten Aleksis sen sanoisikaan, kun useampi lähisukulainen ilmaisi huolivansa liikojani.

Kyllä liian kanssa aina pärjää, tapasi äiti sanoa.

Tänä syksynä en sitten meinaakaan tähän Kanttorilan pihaan istuttaa/ kylvää valkosipulia - juurikaan. Ehkä yhden kukinnollisen itusipuleita, joista sitten keväällä voi siirtää porkkanakylvöjen kavereiksi. Ruusurantaan ajattelin istuttaa ensi kesänä nostettavat, samaten sinne levitän myös palsternakan siemeniä. Tänä kesänä koko Kanttorilan kasvimaa on enemn tai vähemmän palsternakan vallassa. Vastaavan tapahtuman yritän estää tulevina kesinä. Ensimmäinen toimenpide oli poistaa liiat palsternakan kukinnot. 

Heinäkuun vimppa

 

Viikon päästä alkaa työ. Tämä voi hyvinkin olla viimeinen lomapäivitys. Tuossa vielä heinäkuun alun kuva auenneesta maljaköynnöksen kukasta. Nyttemmin sen kanssa samaan tukeen on kivunnut itsekseen kylväytynyt päivänsini.

Vähän korjauksia ja jatkoa heinäkuun kirjoituksiin. Sain kuin sainkin silmälasini korjautettua, vieläpä edullisesti ja nopeasti, odotellessani, tutussa optikkoliikkeessä. Sen sijaan sytykeruusuhanke ei ole edistynyt laisin.

Synttäri- ja hillareissusta tekee mieleni kirjoittaa jotain. Viikko sitten pakattiin ankarasti. Perjantaina aamulla lähdettiin ajamaan kohti Kuusamoa tavoitteena ehtiä kasvisravintolaan ennen sulkemisaikaa. Emme poikenneet kuin tankkaamassa ja jättämässä muutama kesäkurpitsa tyttären ovelle. Ehdimme kuin ehdimmekin. Istuimme syömässä yhdessä seitsenkymppisen juhlakalun kanssa sulkemisaikaan asti. Niinpä saimme sitten vielä nauttia ylimääräisen annoksen vegaanista pehmistä, kun pehmiskone tyhjennettiin. Sen jälkeen pikkuserkkuni vei meidät adventtikirkon alakerrassa olevaan vierashuoneeseen, jossa saisimme yöpyä, ja samalla hän esitteli meille kauniin rukouspuutarhan. Sitten hänen pitikin kiirehtiä vielä puuhiinsa ennen seuraavan päivän juhlia. Me teimme kaksi kävelyretkeä Kuusamossa ennen kuin aloimme iltatoimiin. 

Aamulla ehdimme kierrellä kirkkojärven rantaa ennen kuin aloimme laittautua juhlajumalanpalvelusta varten. Paljon musiikkia, raamattuopetusta ja aivan ihana saarna päivänsankarilta. Sitten herkullinen lounas ja kakkukahvit kasvisravintolassa. Välillä tuli sadekuuroja ja ukkonen jyristeli, sankari totesi, että Jumalakin onnittelee. 

Sitten vielä varsinaiset synttärijuhlat sankarin kotona alkaen lipunnostolla. Ihanan juhlapäivän päätteeksi lähdimme jatkamaan matkaamme kohti osakemökkiä ja hillajänkiä. Petiin perillä päästiin puolilta öin. Aamulla sitten ensimmäinen marjaretki ajoittaisessa tihkusateessa. Pidettiin ruoka- ja kuivattelutaukoa autiotuvan kodalla notskin äärellä ja paluumatkalla tsekattiin vielä yksi jänkä. Ja kun oli hetki levätty mökillä, soudettiin vielä saareen ja sieltä taisimme kerätä saman verran kuin aamupäivän retkellä. Kaikki tutut suot koluttuamme totesimme olevamme valmiit lähtemään kotimatkalle seuraavana aamuna. Emme vaivautuneet edes saunaa lämmittämään, vaan käytiin järvessä kylmiltään. 

Kotimatkalla sitten kyläilimme pitkästä aikaa miehen enon ja tämän vaimon luona. Viihdyimme pitkään. Vierailu kruunasi kaikin puolin onnistuneen lomareissumme.

Kuvia otin reissulla huonosti. Lähinnä vain mökin nurkilla viihtyneestä pikkupupusta räpsin useamman otoksen. Liian kaukaa. Niiden sijaan toinen ajankohtaisempi kukkakuva, joka sekin tosin jäi pilvisenä aamuna tummaksi.