Taas yksi yllättävä ilonaihe kukkapenkissä

Eilen käytiin etukäteen synttärikahvittelemassa Millanin luona - ja huomennakin juhlitaan synttärikahvien merkeissä suvun piirissä. Millanin luota palattuamme ehdin olla illalla vielä vähän puutarhapuuhissa. Jatkoin aiemmin kesken jääneen reunuskiveyksen siivousta ja kuljin riipimässä sieltä täältä enimpiä suolaheiniä (auttaiskohan kalkitseminen vähentämään suolaheinää...?) sekä siankärsämöä ja hiirenvirnaa. Kun olin saanut niitä pois edestä, huomasin yllättäen laukan kukan. 

Sen varsi oli jäänyt lyhyemmäksi kuin ympärillä kasvavien illakkojen, ja se olisi jäänyt huomaamatta ilman riipimistä, etenkin kun en osannut odottaa sen kukkivan! Vuosia sitten Millan oli ostanut joukon laukkoja, joista hän antoi muutaman minullekin. Istutin ne pariin eri perennapenkkiin, mutta kummassakaan ne eivät ole aikaisemmin kukkineet, lehdet vain ovat tulleet pintaan. En ole enää odottanutkaan kukkia. Pitäisikö käydä katsomassa toisessakin penkissä, josko sielläkin jostain sattuman oikusta (kenties sateisen ja kolean alkukesän johdosta) olisi innostuttu kukkimaan. 

Tänään oltiinkin sitten taas viitisen tuntia urakoimassa Ruusurannassa. Mies ajoi nurmea ja jatkoi risuaidan tekoa, minä vajensin ja tyhjäsin kompostoria, siirsin mintut ruukkuihin yrttipenkkiin, raivasin yhden kukkapenkin reunuksen ja korjasin lehtikuusen verkkosuojauksen, kun Ulla-myrsky oli horjuttanut aikaisempaa, kevytrakenteisempaa viritelmääni. Lopuksi revin horsmaa, nokkosta ja mesiangervoa ja kanniskelin niitä risuaidan päälle. 

Juhannusta ja työmaalla kahden viikatteen taktiikalla

 

Viime vuosina juhannus ei ole meidän huushollissa juuri näkynyt, tuntunut tai maistunut sen kummemmin, lukuun ottamatta Johannes Kastajan juhlimiseen osallistumista paikallisessa jumalanpalveluksessa. Perinteiset juhannussiivouksetkin ovat rajoittuneet enimmäkseen pihalle. Mutta tänä vuonna meille oli tulossa yövieraita juhannusaatoksi, niin minulla oli kylliksi motivaatiota keskittyä riittävässä määrin myös sisätiloissa siivoukseen. 

Kun vieraamme olivat lähteneet, me palasimme pihatöihin, enimmäkseen Ruusurannassa, jotain pientä Kanttorilan pihassakin. Eilen niitimme Ruusurannassa vuorotellen, ja välillä käyttelin myös lapiota (ja välillä tapoin lehtokotiloita). Tänään (jumalanpalveluksen ja lupiinintuhoamissession jälkeen) muistimme Ruusurantaan lähtiessämme ottaa mukaan toisenkin viikatteen. Minä käyttelin siellä ennestään olevaa lyhytteräistä viikatetta ja jatkoin kohti tontin takarajaa, mies jatkoi vatukon raivaamista repimällä ja viikatteella. Saimme suurinpiirtein samankokoisen pläntin nurin, mutta miehen urakka oli työläämpää. Yhtä hikisiä ja väsyneitä taisimme silti olla. Ennen kotiinpaluuta kärräsin pari multakuormaa perunoille ja kottikärryn tyhjättyäni täytin  sen niittämilläni rontoilla, jotka kuskasin risuaidan päälle. Ketjutusta ja rationalisointia. 

Huomenna jälleen kesäloman uusi päivä. Ei mitään suunnitelmia. Mutta kyllä me taas jotain keksimme. 

Hiiritalvi

Minulla on menossa talviloma. Sää on suojainen ja sateinen, lumi hupenee kovaa kyytiä. Ei ihan vielä olisi kevään aika, vaikka toki viikon päästä jo eletään maaliskuuta.

Viime syksynä luin puutarhurini viikoittaisesta kirjeestä, että tulevana talvena tulee hiiriä olemaan runsaasti. En tiedä, mistä hän sen tiesi, mutta ennustus osui oikeaan. Meillä laitettiin parin vuoden takaisessa seinäremontissa pieneläinsuojaverkko ulkoverhoilun uusimisen yhteydessä. Sen jälkeisenä talvena ei nähty Kanttorilassa yhtään hiirtä, ja kuvittelinkin, että se johtui verkon asentamisesta. Mutta. Kuluvana talvena olemme nähneet useita siimahäntiä Vilistä ässä eri puolilla Kanttorilaa, keittiön roskakaapissa, keittiön lattialla, olohuoneessa ja kellarissa. Joka kerta  näköhavaintojen jälkeen on aika pian löytynyt raato hiirenloukusta. Ja usein myös ilman etukäteishavaintoa.

Kuulin eräältä ystävältä hyvän vinkin, kun kerroin hiirihavainnoista. Hänen mukaansa tehokkain syötti hiirenloukussa on mikä vain, mihin on sivelty sinappia. Olen noudattanut niksiä ja todennut sen toimivan. En ole pysynyt räkningeissä, mutta arvioisin meidän surmanneen hiiriä talven mittaan määrän, joka on lähempänä kahtakymmentä kuin kymmentä. Tappaminen on kurjaa, mutta muutakaan konstia emme ole keksineet.

Mitä tulee talvilomaan, aloitin sen koulimalla ensimmäiset kylvöt (keijunmekkoa, orvokkia, petuniaa ja narsissitupakkaa sekä eri sortin paprikoista) ja sen jälkeen pikainen pyrähdys pohjoisessa tapaamassa jälkikasvua. Kokoonnuimme erääseen pitseriaan. Olen luomassa perinnettä, jossa lomaviikkoni alkajaisiksi kutsumme aikuiset lapsemme kanssamme samaan ruokapöytään jossain ravintolassa lähellä lapsiamme, jotka kaikki asuvat pohjoisessa. Tämä oli toinen kerta, aloitimme perinteen syyslomaviikolla.

Talvi, ja koko lukuvuosi tähän asti, on ollut työntäyteinen. En tiedä, onko se vain kuvitelmaa tai liittyykö se tähän ikään vai onko työ oikeasti niin paljon muuttunut, että kouluvuosi toisensa jälkeen tuntuu entistä aikaavievämmältä. Silti se on edelleen yhtä mielenkiintoista, sopivasti haastavaa ja aina välillä todella palkitsevaa. Loma-ajoille kyllä kertyy sitten kaikenlaista puuhaa ja myös suuria odotuksia. Haluan kuitenkin ajatella, että se mikä jää nyt tekemättä (kun loma pian taas loppuu kesken), hoituu aikanaan, jos se on tarpeen. 

Mainittakoon vielä, että koulittuani 48 keijunmekkoa taimia jäi vielä reilusti, joten tarjosin niitä Roskalavalla, jos ketä kiinnostaa kouliminen. Vientiä piisasi. Olin hyvilläni, kun ei tarvinnut lempata hyväkuntoisia taimia kompostiin. 

Jo vanha vuosi mennyt on, epifania ja kohti Nuutin päivää

 Meinaamiseksi jäi tänä(kin) jouluna blogin päivittäminen.

Jos edes muutaman kuvan laittaisin. Kuva vastaa kuulemma tuhatta sanaa. Kuvat tulevat nyt ajallisesti nurinkurisessa järjestyksessä, alkaen alimmasta, joulun alla lahjaksi leipomistani gluteenittomista maidottomista riisipiirakoista ja päättyen jouluaamun kirkkonäkymään ja yllä olevaan seimeen. 

Tuunasin miehen tekemää adventtikynttiläpölkkyä. Alustana foliorasia, somisteeksi pari mansettia, muovikuusiköynnöksen pätkä ja paperitähtiä. Vahdittuna uskalsi polttaa kynttilöitä. 

Rationalisointia koristelussa 

Patterijouluvalot irtolampussa. Tämän voisi kyllä ensi jouluun mennessä asentaa saliin ja vaihtaa sieltä toinen lamppu vaikka makkariin, vaikka kivalta se näyttää keittiössäkin. 

Mitäs vielä? Joulun vietto neljästään isoimpien miehieni kanssa, sukulointia sekä etelässä että pohjoisessa, 2 x 1000 palan palapelejä, neljä, alun viidettä Terry Pratchettia, vähän askartelua (uuden laatikon tuunaus joulukuusen koristeille, rasvasiemenkuppeja linnuille ja joulukorttien valmistelua, kaksi työvaihetta, yhdistely jää syksylle) sekä kaksi kyläreissua Millanin luo joulun aikana, yksi ennen joulua. 

Viime tipassa

Tänään satoi tähän pihaan ensilumen. Ja vaikka se Marketin kassan mukaan sulaakin pian pois, oli silti hyvä saada viimein loputkin pihan syystyöt jonkinlaiseen päätökseen. Siitä iso kiitos miehelle. Ei pelkästään siksi, että hän siellä on enimmäkseen ahkeroinut mm. omenapudokkaiden kimpussa, vaan häntä saan kiittää siitäkin, että kahtenakin päivänä päättyvällä viikolla pääsin kotiin valoisan aikaan (kun mies tarvitsi auton), joten kerkesin vihdoin ja viimein nostaa loput palsternakat ja porkkanat, sekä osan maa-artisokista. Ja ainoan kyssäkaalini.

Kävimme Millanin luona jo perjantaina, että mies pystyi viemään kaatiksen aukioloaikana toisenkin kuorman jätettä Millanin homeisesta autotallista. Näin ollen lauantain pyhäinpäivän sain viettää kotona. Silloin sain hoidettua myös talvisuojaukset. Sinikka-luumun rungon suojasin lampaanvillalla, kun taas sekä pensasmustikat että siipeensä saanut Latvian matala -kirsikka saivat verkon ympärilleen.

Ja tänään aamulla muistin vielä hakea sisälle vihoviimeiset vesiastiat (muutamassa kanisterissa oli jemmassa sadevettä, jonka aion hyödyntää sisäkasvien kasteluun).

Ja kyllä tuo otsikko sopii myös alla olevaan kuvaan. Nimittäin kun kuulimme jo keväällä, että isosiskostamme oli tulossa momma tänä syksynä, niin vasta nyt syksyllä, lasketun ajan tuntumassa aloin neuloa töppösiä ja sitten nuttua. Uusi ihminen saapui sukuun kymmenen päivää yli lasketun ajan, ja silti minulla on vielä neule kesken, sivu- ja pääntienresorit neulomatta, sitten napit ja viimeistely. Onneksi kokoa on reilusti, mahtuu myöhemminkin 🤭

Mainittakoon, että pehmeän mintunvihreän vauvalangan olen saanut Millanin äidiltä, joka lupasi minulle myös vauvannuttuun sopivia nappeja, pitäisi vain käydä hakemassa. 

Muistiinpanoja syyslomaviikolta

Vaikka loma alkoi vähän väsyneissä tunnelmissa - ehkä vähän univelkaa, lisäksi lauantaina ajo vieraalla autolla vieraassa kaupungissa taisi ottaa voimille - niin sunnuntaina jo reipastuin. Kirkon jälkeen tein jo monta syyslomalle säästelemääni puutarhapuuhaa. Lisäksi ehdin järjestellä tapaamista. Haaveenani oli saada tavata kaikki lapsemme ja olin ehdotellut heille kokoontumista jossain pohjoisen kaupungin pizzaravintolassa periaatteella 'pappa betalar'. Meinasi olla kovan takana löytää kaikille sopivaa ajankohtaa, mutta lopulta se järjestyi maanantaille. 

Maanantaille mies sopi lisäksi parin autonrenkaan oston matkan varrelta. Renkaat jätimme ravintolareissun ajaksi esikoisen pihaan, jotta kyytiin mahtuisi esikoisen lisäksi tytär ja vävy. Kuopus naisystävänsä kanssa tulivat omalla kyytillä pizzeriaan, keskimmäinen veljistä sähköpyörällään. Olin varannut meille kahdeksan hengen pöydän. Ehdotin, että tekisimme tällaisesta tapaamisesta oman perinteen, tutustuen samalla pohjoisen kaupungin eri ravintoloihin. 

Tapaamisen järjestymisestä minulle jäi niin hyvä mieli, että koko syysloma on sen jälkeen tuntunut huippuhienolta ja tavoitteet täyttäneeltä. 

Säätkin ovat suosineet. Enimmäkseen on tarjennut hyvin ulkotöissä. Yhtenä päivänä kosteus ja koleus tunkeutui silikoni- ja työhanskojen läpi. Muuten on enempi tullut hiki. Koskapa lämpimien säiden povataan jatkuvan, en ole vieläkään kiirehtinyt porkkanoita maasta enkä talviomenoita puusta. Palsternakkoja olen nostanut saadakseni kasvimaalle tilaa syysistutuksiin ja -kylvöihin. Upotin narsissien lisäksi kasvimaan nurkkaukseen hapankirsikan ja koristearonian lähelle kukkaruukkuja, joihin kylvin joitakin perennoja. Pioniunikkoa ja rantalaukkaneilikkaa kylvin pariin perennapenkkiin. Ruusurannassa kylvin palsternakkaa ja valkosipulia, Kanttorilan kasvimaallekin istutin valkosipulia ja kylvin sitä salaattivuonankaalta. Merkkasin kivillä ja kepeillä. Ehkä olisi hyvä vielä ottaa kuva istutuspaikoista, mutta toki valkosipulit ainakin paljastavat aikanaan paikkansa. 

Otin sentään kuvan ruotsinköynnöskuusamasta, joka avasi kukkansa Ruusurannassa ❤️

Eilen pihaan peruutti rekka. Siinä tuotiin nippu puutavaraa. Viikolla 43 kattofirma käy vielä laittamassa uudet räystäslaudat, niin sitten on koko Kanttorilan ulkokuori uusittu.

Tiistain vietimme Ruusurannassa. Sain raivattua lisää kasvimaata, pussittaen juolavehnän juurta, sillä sitten pystyin vähän kylvämäänkin. Kaivaessa löytyi vielä perunoita ja nousi vähän myös maa-artisokkaa, niin kotona tein niistä keskiviikkona sosekeittoa, johon tuli myös porkkanaa, palsternakkaa, kesäkurpitsaa ja vähän omenaa (söimme 5 litran kattilallisesta viimeiset sopat eilen). 

Keskiviikkona kävimme uudestaan Millanin luona. Mies purki autotallin homeisia sisäseiniä ja pussitti eristeenä käytettyjä toppakankaita. Torstaina hän sitten kävi purkamassa lisää ja viemässä eristepussit kaatopaikalle. Sillä aikaa minä säilöin; omenoista ja pakastevadelmista sosetta ja mehua, laitoinpa sekaan kesäkurpitsaakin. Desinfioin purkit ja pullot uunissa, niin tein sinne sitten vielä leipää ja omenapiirakkaa. 

Eilen perjantaina ruuan jälkeen aloimme tehdä lähtöä yhdistetylle metsä- ja Ruusuranta-retkelle. Löysimme suppilovahveroita kaksi kuivurillista ja kolme pannullista, puolukoita vain muutaman desin. Ruusurannassa oli tarkoitukseni tehdä loput syystyöt, mutta verkkojen ym. suojien rustaaminen hedelmäpuiden, pensasmustikoiden ja marja-aronioiden ympärille oli sellaista ähräämistä, etten muuta ehtinyt ennen pimeää. Vesiastioiden tyhjääminen pitää ainakin huolehtia ennen pakkasia, mutta onneksi niitä ei ihan nurkan takana olekaan. 

Kun tänään mietin, mitä vastaan, kun kysytään miten loma meni, niin muistin, että olenhan ehtinyt myös lukea. Sain loppuun Maiju Lassilan Kootut teokset ja aloitin Alivaltiosihteerien Se virallinen tarina -kirjan, jonka senkin sain veljen kihlatulta. Olen myös vihdoin saanut alkuun ns. telkkarikäsityöt, ts. kun istun nojatuoliini, niin käsillä on jokin... käsityö. Aloitin parsimisella, mutta nyt on neulepuikot vuorossa. Neulomisessa vaan on ikävä sivuvaikutus, niskajumit ja siitä seuraava päänsärky. 

Loppuun vielä pari kuvaa kellarista. Mehupullojen alle piti tökätä tuollainen levy, kun ylähyllyssä on niin leveät raot, ettei pullot sopisi kuin takimmaiselle laudalle. Alahyllyllä on viimevuotisia säilykkeitä, mutta epäilen, että myös toiseksi alimmalla vasemmassa laidassa olevat omenasoseet taitavat nekin olla viime vuosikertaa. 

Ylähyllyllä on gladioluksen mukulat puuhakkeen seassa sekä loput kesäkurpitsat. 

EDIT. Lisään vielä jälkikäteen 25.10. yhden  muistiinpanon, jolla saattaa olla minulle myöhemmin merkitystä, jos ei muuten, niin mielenkiinnosta. Tänä kasvukautena saimme syödä omia salaatteja syyslomalle asti. Nyt en ole käynyt katsomassa, olisiko nämä viimeaikaiset lämpöiset ja kosteat säät saaneet salaatin vielä kasvamaan, mutta tuskin enempää kuin leivän päälle. Viimeinen tomaatti on jäljellä, ja lisäksi muutamia paprikoita, joista saatan tehdä toisen erän tsakuskaa, kun sain Millanilta lisää munakoisoa. Hän oli saanut niitä tutultaan Etelä-Suomesta. 

Syksy jatkuu

Kuukausi on taas ennättänyt vaihtua. Ja syyslomakin jo häämöttää. Toistaiseksi maa on pysynyt sulana täällä meidän korkeuksillamme, ja viikon loppupuolelle on povattu sadetta, joten ehtinen tehdä jotain puutarhatöitä vielä syyslomaviikollakin. Edellisessä postauksessa luettelemani "pitäisi"-jutut on suurinpiirtein hoidettu. Omenoita on vielä kyllä sekä puissa että maassa, punaisia sentään enää vähän. Paljon niitä on syöty ja viety muiden syötäväksi (mm. koululle olen kuskannut melkein päivittäin) ja jonkin verran on myös kellarissa, sekä punaisia että talviomenoita. Yhden ainoan sose-erän olen toistaiseksi viitsinyt tehdä. Vaan ei sitäkään kannata vaivootella tarvetta enempää. 

Ennen lomaa yritän kyllä ennättää ja muistaa täällä Kanttorilassa sen verran muokata kasvimaan laitaa, että saisin tilaa narsissin sipuleille ja mahdollisesti joillekin perennakylvöille. 

Kylvöistä puheen ollen, siementen keruu on onnistunut hyvin, kuten olen jo aiemmin maininnut. Samettikukista en ole saanut itämiskelpoisia siemeniä, mutta aika monista muista lajeista kyllä. 

Lisäksi - rohkaistuneena viime syksynä keräämieni tomaattien siementen hyvästä itävyydestä - olen kokeillut tällä kasvukaudella ottaa talteen myös kasvihuone- ja avomaankurkkujen siemeniä. Ja pitkästä aikaa myös kesäkurpitsan siemeniä, kun niiden siemenet alkoivat tänä keväänä olla jo vähissä.

Olemme edelleen kulkeneet myös Ruusurannassa puuhastelemassa (= raatamassa niska limassa). Kasvimaan sadonkorjuun jälkeen olen kaivanut kasvimaalle hautaa mädille omenoille. Kaivuu on ollut paikoin hidasta, kun olen samalla kerännyt rikkaruohojen juuria säkkeihin. Mies on sillä välin sahaillut omenapuista kuivia oksia ja lipannut mätiä omenoita puiden alta muovilaatikoihin ja kärrännyt niitä kuoppaan. Omenoiden päälle olen kasannut ronttoja (= osin maatuneita rikkakasvien varsia) ja niiden päälle kuopasta kaivettua multaa. Mukailtu kohopenkki. 

Hallan häivähdys

Kylläpä sittenkin halla yritti jo tänne ryömiä sunnuntain ja maanantain välisenä yönä. Harmitti ja säikäytti huomata aamuseitsemän edellä, että ruohikko oli yhdeltä kantilta kuurassa. Olin tsekannut hallanvaaran todennäköisyyden netistä, eikä tähän kohtaan ollut annettu kohonnutta riskiä, niin tuudittauduin sitten siihen, enkä ollut levittänyt harsoja kurkkupenkillä (vaikka olin jo ehtinyt luvata sieltä loput kurkut siskolle) enkä sytyttänyt kynttilöitä kasvihuoneeseen. Mutta pelko oli pahempi kuin paukahros, kuten Millan tapaa sanoa.

Kohopenkki taisi antaa riittävän lisälämmön kurkuille, ja niiden paksu kuori suojasi lisää. Samoin kasvihuone säästyi. Ja nyt sitten yöt jatkuvat plussalla vielä jonkin päivän. 

Ensi viikonloppuna ennustusten mukaan  tulee käänne. Siksipä aloittelen vähitellen valmistautumista. Äsken kävin keräämässä suuren osan kasvihuoneen loppusadosta. Kenties loppuviikolla kerään jo loput tomaatit ja paprikat sisälle kypsymään. Ja ananaskirsikka pitäisi sieltä kantaa vintille talvettumaan. Mutta ensin pitäisi järjestää sekä vintille että molempiin eteisiin tilaa muillekin talvetettaville. Olen tuonut takaisin sisälle vasta lehtikaktukset. Tilaa tarvitaan joukolle pelargoneja, oliiville, värinokkoselle, araukarialle ja maljaköynnökselle. Arvelisin, etten vaivoottele enää yrittää keijunmekon talvetusta. Sitten olisi vielä gladioluksien, täplämunkinhuppujen ja amaryllisten mukuloiden huolehtiminen kellariin, ja ekan pakkasen jälkeen myös dalioiden. 

Kasvimaalta pitäisi kerätä loput punajuuret pois. Ehkä loput perunat myös ja Ruusurannasta mukulasellerit. Mutta porkkanat ja palsternakat ehtii  myöhemminkin. Lehtikaalia, persiljaa ja salaattivuonankaalta voi kerätä tarvittaessa vaikka lumen seasta.

Mies on tänään kerännyt pudokkaita oikein urakalla, kuvassa vain osa. Hän aikoo huomenna viedä niitä pohjoiseen. Puista täytynee kerätä loput punakanelit sitten loppuviikosta. Eikä talviomenoitakaan pidä jättää puihin pakkasiin asti. Mies toi äsken kaupasta lisää banaanilaatikoita omenasatoa varten. 

Koivuvanhuksen kaatumisen seurauksista

Viime syksynä ja talvena kirjoitin Kanttorilan vanhimman ja suurimman koivun kohtalosta. Onneksi sen eri runkojen kaatuminen ja kaataminen ei aiheuttanut sen suurempaa vahinkoa kuin Latvian matala -kirsikkapuun tahattoman karsimisen. 

Mutta sen ja parin muun vanhan lahopuun kaatamisesta seurasi ensinnäkin miehelle laaja ja pitkäkestoinen halkosouvi, joka on vielä vähän kesken ja keskeytyksissä halkomakoneen erään osan rikkoutumisen takia. Uusi osa on tilattu. 

Muitakin seurauksia olen ollut huomaavinani, siitä että varjostus on vähentynyt. Etukäteen vähän pelkäsin sen aiheuttavan kuivuutta, ja kyllähän pitsimyssy eli rönsytiarella osittain kärsi kuivuudesta. Mutta kyllä valoisuuden lisääntymisestä oli selvästi hyötyäkin

Kuvassa oleva tammen taimi hyötyi valon lisääntymisen lisäksi varmasti myös siitä, että iso koivu ei ole enää vieressä viemässä kaikkea vettä ja ravinteita. Tänä kesänä kasvaneet oksaversot ovat yhtä pitkät kuin tammen koko aikaisempi kasvu (vaikkakin edellisenä talvena puput taisivat päästä typistämään tammen pituudesta).

Myös kasvihuone on hyötynyt lisävalosta. Tänä kesänä ja syksynä olen saanut esimerkiksi kurkuista ennätyssadon. Tomaateissakaan ei ole ollut yhtään latvamätää, mikä ei tosin johtune yksistään valon määrästä. 

"Lähti laukalle..."

Jo viime satokaudella totesin, että valkosipulia tuli turhan paljon. Se johtui siitä, että nostettavaksi kasvaneita oli sekä toissa vuoden itusipulikylvöstä että edellisvuoden kynsi-istutuksista. 

Vielä enemmän valkosipulia nousi tänä vuonna, en tiedä miksi... 

Vein ensimmäisenä nostetut Millanin synttäreille, ja niistä Millan jakoi osan synttärivierailleen. 

Seuraaville synttäreille (serkkulikan kuuskymppiset, ikätoverini...) saan viedä kynsilaukkaa aika mekosta, vai miten Aleksis sen sanoisikaan, kun useampi lähisukulainen ilmaisi huolivansa liikojani.

Kyllä liian kanssa aina pärjää, tapasi äiti sanoa.

Tänä syksynä en sitten meinaakaan tähän Kanttorilan pihaan istuttaa/ kylvää valkosipulia - juurikaan. Ehkä yhden kukinnollisen itusipuleita, joista sitten keväällä voi siirtää porkkanakylvöjen kavereiksi. Ruusurantaan ajattelin istuttaa ensi kesänä nostettavat, samaten sinne levitän myös palsternakan siemeniä. Tänä kesänä koko Kanttorilan kasvimaa on enemn tai vähemmän palsternakan vallassa. Vastaavan tapahtuman yritän estää tulevina kesinä. Ensimmäinen toimenpide oli poistaa liiat palsternakan kukinnot. 

Heinäkuun vimppa

 

Viikon päästä alkaa työ. Tämä voi hyvinkin olla viimeinen lomapäivitys. Tuossa vielä heinäkuun alun kuva auenneesta maljaköynnöksen kukasta. Nyttemmin sen kanssa samaan tukeen on kivunnut itsekseen kylväytynyt päivänsini.

Vähän korjauksia ja jatkoa heinäkuun kirjoituksiin. Sain kuin sainkin silmälasini korjautettua, vieläpä edullisesti ja nopeasti, odotellessani, tutussa optikkoliikkeessä. Sen sijaan sytykeruusuhanke ei ole edistynyt laisin.

Synttäri- ja hillareissusta tekee mieleni kirjoittaa jotain. Viikko sitten pakattiin ankarasti. Perjantaina aamulla lähdettiin ajamaan kohti Kuusamoa tavoitteena ehtiä kasvisravintolaan ennen sulkemisaikaa. Emme poikenneet kuin tankkaamassa ja jättämässä muutama kesäkurpitsa tyttären ovelle. Ehdimme kuin ehdimmekin. Istuimme syömässä yhdessä seitsenkymppisen juhlakalun kanssa sulkemisaikaan asti. Niinpä saimme sitten vielä nauttia ylimääräisen annoksen vegaanista pehmistä, kun pehmiskone tyhjennettiin. Sen jälkeen pikkuserkkuni vei meidät adventtikirkon alakerrassa olevaan vierashuoneeseen, jossa saisimme yöpyä, ja samalla hän esitteli meille kauniin rukouspuutarhan. Sitten hänen pitikin kiirehtiä vielä puuhiinsa ennen seuraavan päivän juhlia. Me teimme kaksi kävelyretkeä Kuusamossa ennen kuin aloimme iltatoimiin. 

Aamulla ehdimme kierrellä kirkkojärven rantaa ennen kuin aloimme laittautua juhlajumalanpalvelusta varten. Paljon musiikkia, raamattuopetusta ja aivan ihana saarna päivänsankarilta. Sitten herkullinen lounas ja kakkukahvit kasvisravintolassa. Välillä tuli sadekuuroja ja ukkonen jyristeli, sankari totesi, että Jumalakin onnittelee. 

Sitten vielä varsinaiset synttärijuhlat sankarin kotona alkaen lipunnostolla. Ihanan juhlapäivän päätteeksi lähdimme jatkamaan matkaamme kohti osakemökkiä ja hillajänkiä. Petiin perillä päästiin puolilta öin. Aamulla sitten ensimmäinen marjaretki ajoittaisessa tihkusateessa. Pidettiin ruoka- ja kuivattelutaukoa autiotuvan kodalla notskin äärellä ja paluumatkalla tsekattiin vielä yksi jänkä. Ja kun oli hetki levätty mökillä, soudettiin vielä saareen ja sieltä taisimme kerätä saman verran kuin aamupäivän retkellä. Kaikki tutut suot koluttuamme totesimme olevamme valmiit lähtemään kotimatkalle seuraavana aamuna. Emme vaivautuneet edes saunaa lämmittämään, vaan käytiin järvessä kylmiltään. 

Kotimatkalla sitten kyläilimme pitkästä aikaa miehen enon ja tämän vaimon luona. Viihdyimme pitkään. Vierailu kruunasi kaikin puolin onnistuneen lomareissumme.

Kuvia otin reissulla huonosti. Lähinnä vain mökin nurkilla viihtyneestä pikkupupusta räpsin useamman otoksen. Liian kaukaa. Niiden sijaan toinen ajankohtaisempi kukkakuva, joka sekin tosin jäi pilvisenä aamuna tummaksi. 

Kesä ranskalaisin viiruin

 Odottelen sateen taukoamista mennäkseni nostamaan vähän valkosipulia tuliaisiksi. Äsken palsternakkoja nostaessani samaan tarkoitukseen alkoi ensin ripotella, ehdin sisään ennen kuin tuli vettä niskaan. Jospa muutaman rivin pitkästä aikaa joutessani.

Kesälomaa on jäljellä jotakuinkin kaksi viikkoa, niin voisin tehdä lyhyen koonnan kesämme kulusta. Voisi summata, että mitä enemmän on ollut ns. aktiiviteetteja, sitä vähemmän olen muistanut, ehtinyt tai jaksanut niistä kirjoitella.

- vuotuinen Norjan matka, sisältäen tällä kertaa mm. vierailut äidin serkkujen sekä Ruotsin puolella Millanin tädin luona menomatkalla, perillä tutustelua entisen oppilaani pikkulapsiin (esikoinen 2v, kuopus 7kk) ja retki meren rantaan, jota ystäväperheen retkeilijäpoika luonnehti Norjan kauneimmaksi rannaksi

- asuntoyhtiökokousreissu pohjoiseen sisältäen piipahduksia miehen veljen sekä lastemme luona, samalla toimme lahjoitusvaatekuorman sekä pari auringonkukan tainta miniänmoiselta

- taimiretki siskojen luo

- maalaustalkoot vanhimman veljen mökillä, jonne kokoontui koko sisaruskatras + puolisoita 

- Kaustisen festarit, joille osallistuin kolmena päivänä, koska työnantajan lisäksi sain vapaalipun myös ammattijärjestön paikallisosastolta, saimme myös festareilta  yövieraita maanantai-illaksi. 

- rakkaan kummitätini hautajaiset kotipuolessa 

- Millanin pihasynttärit, jonne vein lahjaksi täytekakut 

-  Uusheräyksen kesäseurat Kalajoella, sisältäen paljon ihania kohtaamisia seurapaikalla sekä jälleen piipahdukset myös lasten luona ja asunnolla remontoimassa, minä maalasin seiniä, mies latoi lattialaattoja

- vielä on jäljellä ainakin yhdet synttärit, toiveikas hillastusreissu sekä muuta marjastusta, ja pitäisi ennättää myös tehdä talven varalle sytykeruusuja

- joka välissä olemme kulkeneet Ruusurannassa töissä, kerran tai pari viikossa, omassa pihassakin jotain pientä olen silti jaksanut

Siinä tiivistettynä kesä- ja heinäkuu, jotain ehtii elokuussakin. Tähän vielä kuvat Millanin synttärikakuista, koristelun väri paljastaa täytemarjat, vadelma tai valokki (= hilla, lakka, suomuurain). 

Kakut olivat gluteenittomia ja maidottomia. Sadekuuro loppui jo jonkin aikaa sitten. Valkosipuleita nostamaan siis. 

Saha, kirves, rautakanki - hyvää juhannusta!

Eilen juhannusaattona minulla oli leipomapäivä, tai oikeastaan ilta, kun ensin oli sitä sun tätä pihahommia, mm. multa-astioiden pesua. Niitä piisasikin pestäväksi vielä täksikin päivää (ja yhä olisi, mutta kaadoin jo veden pois), koska olimme tuoneet Ruusurannan autotallista reilun säkillisen muovinkeräykseen kuuluvia multa-astioita, jotka olisivat joutuneet poltettavaan jätteeseen, ellen olisi pessyt niitä.

Työn merkeissä juhannusaatto siis meni tälläkin kertaa. Olin sekä eilen että torstaina  välillä todella uupunut, joten tänään olen ottanut rennommin. Torstaina en meinannut jaksaa noustakaan, mutta se johtui ennen kaikkea illalla ottamastani allergialääkkeestä. Olen huomannut aiemminkin sillä sellaisen sivuvaikutuksena.

Paikallisessa kirkossa ei ollut tänään jumalanpalvelusta, joten tyydyin netin antiin. Miehen eilen iltapäivällä keittämää lohikeittoa on riittänyt tälle päivälle, niin ei ole tarvinnut laittaa ruokaakaan. Ison tiskin kyllä aamulla tiskasin, kun eilen illalla en jaksanut. 

Mutta tuo otsikon työkaluluettelo... Mansikat jo punoittaa, niin kuin laulussa sanotaan. Ja linnutkin ovat sen tietysti huomanneet. Eilen ruvettiin rakentamaan suoja-aitaa mansikkamaan ympärille. Olimme torstaina tuoneet Ruusurannasta kapeaa ja leveää myyräverkkoa. Mies kantoi minulle koivukarahkoja, joista sahasin aidanseipäitä. Joidenkin paksumpien päitä koetin kirveellä naputella suipommiksi. Sitten olikin rautakangen vuoro. Mansikkamaani on epämääräisen muotoinen, joten aidastakin tuli varsin moikuliaanen. Siinä olikin miehelle haastetta kattoverkkojen rustaamisessa. Mutta onpahan minullakin sitten haastetta, kun on aika mennä mansikoita poimimaan... En ota kuvaa meidän tekeleestämme. Laitan sen sijaan kuvan tuoksuvasta juhannuskukastani.

Muut juhannuskukat ovat vielä keräämättä. Lupiineja pitäisi käydä taas hakemassa sylikaupalla. Kaikkien! 

Hapinesta siellä täällä

 Tuntuu, että koko ajan tapahtuu kaikenlaista, niin ettei mitää ehdi kirjoittaa muistiin. No, on minulla kyllä tapana kirjoittaa muistilistoja, mitä pitää muistaa minnekin ottaa mukaan. Kuten Norjaan, pohjoiseen, Millanin luo, siskojen luo ja tänään kirjoitin, mitä pitäisi ottaa mukaan Ruusurantaan, jos mentäisiin sinne tänään tekemään pihaan juhannussiivoja.

Mutta sitä ennen minun tarttee istuttaa vielä muutama kasvi. Eilen sain kuskattua siskoille läjän ylimääräisiä taimia, mutta jotain jäi vielä istutusta odottamaan. Lisäksi sain siskolta yhden Sungold-tomaatin ja kurkkuyrtin taimen.

Silloin kesäloma on kuitenkin parhaimmillaan, kun saa olla terveenä ja jaksaa kollata, ipuroora, räämästää ja toosata. En nyt piittaa juhannussiivoista sisällä. Siivoan sitten nuukemmin ennen Kaustisen kansanmusiikkijuhlia, koska silloin voidaan saada taas yövieraita.

Lupailin kirjoittaa mm. pohjoisen reissusta enemmän, kun se on ohi. Jotainhan siitä jo kirjoitinkin, jouhevasta kokouksesta ja taimienvaihtotorista. Niiden jälkeen kuitenkin päästiin vähän sukuloimaan. Esikoinen tavattiin jo mennessä, lauantaina loputkin lapset. Keskimmäisen pojan luota haettiin rompetta (mm. viimejouluisia lahjoja) kuopukselle ja tyttärelle. Tyttären ja vävyn luona istuttiin kahvipöydässä ja kierrettiin puutarhassa. Samoin miniänmoisen puutarha kiinnosti. Oli ilo huomata, että hän on myös puutarhaihmisiä. Ja kissaihminen. Jännät paikat, kun odottavat sen selviämistä, onko Siri tiineenä. Sain sieltä mukaani autolastillisen lasten/nuorten vaatteita kierrätykseen. (Siinä yksi syy, miksi en nyt aiokaan ehtiä rustata paikkoja juhannuskuntoon, vaatemäärää ei aivan äkkiä saa käytyä läpi.) Toista autokauppaakin siellä suunnittelivat, mies ja kuopus. Ja toissapäivänä mies sitten piipahti junalla pohjoisessa ja ajoi kuopuksen auton Kanttorilaan, matkalla pysähtyi asunnolle muutamaksi tunniksi remontoimaan.

Mutta sitä ennen olimme siis jo tuoneet yhden auton miehen veljeltä "takaisin kotiin". Mikä tarkoitti sitä, että minun piti ajaa pikkuauto lauantai-iltana pohjoisesta tänne. Aina vähän jänskättää, alkaako nukuttaa, mutta Nostalgia auttoi pysymään virkkuna, ja etenkin se, kun lauloin mukana.

Norjan reissupäiväkirja saa vielä odottaa, kun ei niitä kuviakaan ole vielä näkynyt. Eilinen päivä oli kuitenkin myös reissu päivä, perinteinen taimiretki vanhoille kotikonnuilleni. Kahvittelimme nuorimman siskon luona, vaihdoimme taimia ja kiersimme puutarhassa nimeämässä perennoja. Nuorin viisoi, minä nimesin ja vanhin kirjoitti nimilapun juurelle. Puiset salaattihaarukat ovat oivia nimikylttejä kasvimaalle ja perennapenkkiin. Lastenkirjojakin kollattiin mukaamme - ja kaatopaikalle menossa olevia kahvikuppeja ja -tasseja...

Siskon luota saatiin vielä mukaan kesäkukkia istutettavaksi isän ja äidin haudoille. Päästiin hautuumaakiekalla käymään myös vihkikirkossamme sisällä, vessassa ja kokeilemassa kirkkosalin akustiikkaa Riihikirkkohymnillä. Lopuksi vielä käytiin parin sankarivainajan haudalla, oman pappani sekä vastahaudatun Toivo Lepän. Luin siellä tekstit veljeni laskemasta seppeleestä. Sitä piti vähältä poraata.

Ihan reissun lopuksi käytiin viemässä kassillinen Orasen kirjoja serkulle, jotta hän voi viedä ne työpaikkansa kirjapöydälle halukkaiden otettaviksi.

Paluumatkalla poikettiin ruokakaupan lisäksi hakemassa juna-asemalle edellispäivänä jäänyt piili. Taas ajettiin pätkä perätoukuria kahdella autolla ja kurvattiin ennen kotiin tuloa Ruusurantaan. Istutin haudalta ottamani puolikuolleet orvokit kukkapenkin reunaan ja miehen heiluttaessa viikatetta keräsin kolmattasataa lehtokotiloa. Ne olivat kerääntyneet edelliskerralla niittämieni lupiinien, nokkosten ja angervon varsille. Tänään siis sinne uudestaan, ja tällä kertaa mukaan myös bensaa ruohonleikkuria varten. 

Pitääkö olla huolissaan?

Kotiuduimme pohjoisesta etuajassa, vain yhden yön reissu aiotun  kahden sijaan. Sen mahdollisti odotettua lyhyemmäksi jäänyt kokous, jonka jälkeen ehdimme käydä lasten luona vielä samana päivänä. Kaikin puolin onnistunut ja hyvä reissu. Vaikka yhtä asiaa ehdin jo harmitella, mutta sekin selvisi parhain päin. Juttu liittyy tuohon otsikon kysymykseen. Olin kuullut, että kylällä sattuu olemaan taimienvaihtotori sopivasti juuri paikkakunnalla ollessamme, ja olinkin ottanut mukaani muutaman ylimääräisen kukantaimen. Sillä aikaa kun mies kävi kaupassa, minä kiertelin kurkkimassa tarjolla olevia perennoja, joitakin lajeja oli vaihdettavana , joitakin ostettavissa. Ostin voitonlaukan. Asioilla käyntimme ajan tuliaisiksi aikomani perennat ja keijunmekot olivat säilyneet rauhassa asuntomme ulko-ovella, mutta mietin, tohtisinko jättää juuri ostamani laukan ulko-ovelle siksi aikaa, kun ajelemme käymään lasten luona. Illalla palattuamme ovella muistin laukan, jota en harmikseni nähnyt portaalla. Oliko joku ottanut sen vai enkö vain muistanut, mihin sen laitoin. Kiersin katsomassa takapihalle, jos olisin vienyt sen sinne näkösuojaan ja yritin kurkkia auton ikkunoistakin. Kuljinpa vielä koko rivitalon edustan, josko laukkani näkyisi jonkun muun ovella. Lopulta keksin kurkistaa vielä auton takaluukkuun, ja sinnehän olinkin sen laittanut, näkösuojaan ja lähtövalmiiksi.

Pitääkö olla huolissaan tällaisesta muistamattomuudesta? Toinenkin esimerkki: ennen Norjaan lähtöä olen muistaakseni istuttanut yhden aaroninsauvan eli täplämunkinhupun jonnekin, mutta en nyt enää muista, mihin. En myöskään ole löytänyt sitä istutettuna enkä myöskään ruukussa (jos siis olisinkin jättänyt sen istuttamasta). Onneksi minulla oli toinenkin mukula, joka oli jotenkin joutunut samaan ruukkuun jonkin toisen kasvin kanssa. Tänään kun sitten haeskelin sitä toista katveeseen sijoittamistani taimiruukuista, en meinannut millään löytää munkinhuppua. Ehdin jo epäillä, että olin vienyt sen taimienvaihtotorille tai tuliaisten mukana. Vihdoin bongasin sen onnenapiloiden seasta. Oli jo tehnyt lehden, niin en ensin huomannut, kun viimeksi oli vasta "tikku". Kyllä kai se toinenkin aikanaan löytyy istutettuna, kunhan kasvaa esiin. 

Jälkeenpäin itseä lähinnä huvittaa tuollaiset unohtamiskommellukset, mutta en silti taida tohtia kertoa niistä Millanille. Hän aina heti huolestuu terveydentilastani ja jaksamisestani. Hän on jopa pitänyt kirjaa, kuinka usein minulla on ollut flunssaa. 

Juhlavalmistelua

Hautajaiset olivat viime sunnuntaina, palmusunnuntaina. Ihan kaikki mummun rakkaat eivät päässeet paikalle, mutta oli meitä silti koolla lähes neljäkymmentä. Tänä sunnuntaina kokoonnutaan täällä Kanttorilassa pienemmällä porukalla, kun meidän lapset ja minun sisarukseni tulevat viettämään pääsiäistä ja synttäreitä. Meiltä on jäänyt pitämättä jo neljät kuusikymppiset pelkästään sisaruspiirissämme, paikataan sitä nyt vähän samalla. 

Pääsin hiljaisella viikolla joka ilta kirkkoon, lisäksi pitkäperjantain sanajumalanpalvelukseen. Mutta huomisen pääsiäispäivän messu jäänee nyt väliin. Siivoukset ovat valmiina, mutta tarjottavien kanssa on vielä valmistelemista

Ruumiillista surutyötä

Tuntuu, että niitä tulee nyt trusapäin, suruviestejä. Nyt me olemme miehen kanssa molemmat täysorpoja, kun anoppi kutsuttiin kotiin myöhään lauantai-iltana. Tätä tiedettiin odottaa, jo ennen edellisiä hautajaisia. Kuten vihjasin jo aiemmassa tekstissä.

Vaikkei suruviesti ollut yllätys, kyllä se silti haikeaksi veti. Sunnuntain selasin hautajaisvirsiä, jopa kirkon penkissä. Sitten selasin myös mummon tekstejä. Anoppi oli ahkera kirjoittamaan, muun muassa muistelmansa ihan kansien väliin. 

Mies on jatkanut koivusavottaa, minäkin siellä olen itseni hiestyttänyt risuja pätkien ja pois jaloista kanniskellen. Jonkinlaista surutyön korviketta saattaa olla miehelle tuo raataminen. Minä mietin noita koivuja. Nekin olivat jo tulleet tiensä päähän, sisältä lahoja vaikka joka kevät silmuista avautui hiirenkorvia. Vaikka sen tiesi jo muutaman vuoden ajan, että ne pitäisi kaataa, ennen kuin itsekseen rysähtävät omia aikojaan, niin ei olisi millään raaskinut. 

Nyt on kuulunut tuolta julkkissaraltakin taas useampia kuolinuutisia, mm. Jungner, Taanila ja KD:n entinen kansanedustaja Leena Rauhala, johon sain itsekin tutustua KD Naisten toiminnassa. 

Lomanviettoa

Samoihin aikoihin, kun maailmalta kuului viesti toisinajattelijan kuolemasta naapurimaan vankeudessa, saimme kuulla muitakin suru-uutisia vähän lähempää, kun parikin iäkästä uskon veljeä, Kalevi ja Esko, oli kutsuttu kotiin - toinen tosin jo marraskuussa, mutta nyt vasta luimme muistokirjoituksen Shalom-lehdestä. Toiselle leskelle soitin ja toiselle lähetin muistamiset postitse. 

Meni muutama päivä ja putosi taas pommi, kun yhdellä sisaruksista saattaa olla syöpä levinnyt. Ja sitten kuultiin, että pikkuserkkumme on menehtynyt nopeasti edenneeseen sairauteen. 

Tällaiset viestit kuuluvat tähän ikään, ei sille mitään voi, mutta ei siihen vain totu. Täti kuitenkin sinnittelee, kuten anoppikin, vaikka molemmille jo saattohoitoa on ehdoteltu. 

Nyt kuitenkin vietän hiihtolomaviikkoa ja tekemistä piisaa, ettei ehdi surra eikä murehtia. 

Aloitin loman lukemalla 480-sivuisen kirjan, jonka olin varannut kirjastosta ja jonka juuri sopivasti ennen lomaa sieltä sain. 

Toinen urakka oli mullanvaihto, jonka siirsin viime keväältä tulevaan. Samoilla sotkuilla sitten koulin eilisiltana lisää taimia. Tomaattikylvökokeiluni koulin jo aiemmin, sitten keijunmekot ja nyt oli vuorossa orvokit ynnä muutama narsissitupakka, purjo ja ruotiselleri. 

Tälle lomalle ei ole suunnitelmissa juurikaan matkustelua. Mies kylläkin ajeli tänään jatkamaan lattiaremonttia asunto-osakkeessa. Itselläni mielessä aloitella raivailu. Haaveenani on kutsua pääsiäissunnuntaiksi lapset ja sisaruksia tänne kylään, niin sitä varten olisi hyvä jo pohjustaa siivousta. Esimerkiksi ompelemalla pois tieltä muutamia keskeneräisiä projekteja. 

Lomaviikon loppupuolella ehkä jatkan kuitenkin multasotkuja sen verran, että kylväisin tomaateista runko- ja pihvitomaattilajikkeita. Toistaiseksi kasvilamppu on ajastimen avulla palanut aamuin illoin, mutta maaliskuussa ei ehkä enää tarvita lisävaloa kylvöille. 

Pakkasjaksot ovat toivon mukaan jo takana. Eilen kirkkoon mennessä oli liukasta (miehellä oli potkukelkka apuna ja minulla liukuesteet kengissä), mutta tänään kirjastossa käydessäni melkeinpä kahlasin sohjossa. 

Lisää polttopuuta

Kanttorilan portinpielen koivuvanhuksesta kaatui viime elokuun myrskyissä se haara, joka oli kallellaan pihaan päin. 

Mies päätti jo silloin, että loputkin kaksi haaraa täytyy kaataa viimeistään kevättalvella. Loppuvuoden aikana koivun paksuun runkoon ilmestyi halkeama, joka näytti vähitellen leviävän. Samaan tahtiin tielle päin kallellaan oleva haara näytti kallistuvan. Sen huomasi siitä, että alin oksa alkoi roikkua aiempaa alempana.

Kun eilen tulin töistä, näin että kotimarkilla oli saha soinut. Tien suunnan runkohaara makasi ojassa, latvaoksat siivottuna pihan puolelle. Myös postilaatikon nurkalla ollut laho runko oli kaadettu. Oletin ilman muuta, että nyt mies on riehunut oikein urakalla. Mutta hänpä kertoikin, että ammattimiehet olivat olleet asialla. Nimittäin palomiehet. Enpä sitten päässyt näkemään sitä savottaa. Enkä tänäänkään ehtinyt kotiin valoisan aikaan, että olisi saanut tuoretta kuvaa.

Jäi miehellekin silti vielä metsurin töitä. Koivuvanhusvainaan viimeinen haara  törröttää yhä pystyssä, kenollaan puutarhaan päin. Mies on nyt urakoinut eilisten oksien ja rungonpätkien kanssa paita hiessä. Kenties sen souvin perästä hän käy viimeisen haaran kimppuun.

Paksu emärunko saa jäädä paikoilleen ruokkimaan hyönteisiä ja lintuja. 

Pizzaa

Uusi vuosi on alkanut kylmänä. En ole juuri nenääni ulos pistänyt uudenvuodenaaton jälkeen. Silloin kävimme kirkossa ja minä illansuussa vielä omatoimikirjastossa. Enpä ole paljoa muuta sitten tehnytkään kuin lueskellut. Kirjastosta lainatut luettuani olen aloittanut Ryhmy-tiiliskiven, jonka sisko palautti lauantaina, kun käytiin sukuloimassa. Siitä sen verran, että tapasimme kummitätini hoitokodissa, molemmat siskot, siskonmiehen, toisen siskon tyttären, vävyn ja pojan sekä koiran. Söimme runsaan ja herkullisen jouluaterian ja nauroimme paljon. 

Jouluruokien jälkeen on pitänyt taas erikseen funtsia ruuanlaittoa. Mies on jo pitkään mielitellyt pitsaa. Nyt oli sen aika, kun kaappeihin oli kertynyt sitä sun tätä pitsaan sopivaa. Rupesin kirjoittamaan muistiin tämänkertaista reseptiä, koska kokeilu oli menestys. Itse asiassa käytin vanhan ja uskollisen Ruutukokkini reseptiä, vain vähän soveltaen. 

Kuumensin ensin öljyssä oreganoa, silputun sipulin ja pakastimesta klöntin öljyyn säilöttyä basilikaa, päälle paseerattua tomaattia, suolaa, pippuria, suppilovahveroa ja lopuksi muutaman murskatun valkosipulin kynnen. Pohjaan laitoin vehnä- ja ruisjauhojen lisäksi psylliumia, mikä helpotti kaulimista. Tomaattikastikkeen päälle pitsaan tuli loput oliivit viipaleina ja loput homejuustosta, lisäksi yksi purkki tonnikalaa ja vähän ananasmurskaa, pinnalle nuukansorttisesti. polarjuustoraastetta.

Pitsat menivät uuniin nisulonkien jälkeen. Nisukin onnistui. Liekö syynä, että käytin tällä kertaa kuivahiivaa. En yleensä edes osta sitä, vaan joulun edellä paikallisesta oli palahiiva loppunut, niin onpahan nyt hätävarahiivaa kuiva-ainekaapissa.