Loma alkoi lomalla

Väsyttää ja nukuttaa. En tiedä, johtuuko se siitä, että laiskottelu väsyttää vai olenko oikeasti näin väsynyt lukuvuoden päätyttyä. Pieni irtiotto arjesta suoraan päättäjäisistä: ajoimme Koillismaalle minilomalle. Huomenissa olemme jo takaisin kotona. Täällä on ollut vilakka ilma, mutta kotopuolessa ilmeisesti turhankin lämmin siihen nähden, että kasvihuoneessa on vain yksi automaattisesti avautuva tuuletusluukku. Mutta eiköhän siellä ole selvitty. 

Porojen lisäksi olemme nähneet mm. vesilintuja, heinäsorsien lisäksi kuikkapariskunta ja haapanapariskunta sekä kasvikunnasta esimerkiksi mesimarjaa, suokukkaa ja hietapitkäpalkoa eli ilmeisesti uudelta nimeltään hietalituruohoa. 

Kotimatkalla tapaamme pikkuserkkuni ja pidetään varmaan muitakin taukoja kenties maisemia ihaillen. Se vain surettaa, että joka paikkaan ihminen on jättänyt enemmän tai vähemmän jälkiä itsestään (ja useimmiten myös paheistaan). 

Loppuun muutama kuva Ruusurannasta. Jo ennen lomaa olen sentään muutamia kertoja ehtinyt miehen matkaan "työleirille". Kasvimaan kääntämistä ja rikkakasvien säkittämistä.  Perunoitakin on jo saanut mullata sekä Ruusurannassa että Kanttorilassa. 

Tästä kärhöstä meinaan saada pistokkaan. 

Esikoiden aika, kun krookusten ja vuokkojen aika on ohi, ja narsissienkin pian. 

Viime vuonna Ruusurannassa ei ollut mitään vaivaa omenoiden keräämisestä, mutta jos pölyttäjät ovat olleet ahkerina, niin ensi syksynä saanee uurastaa kyllästymiseen asti. Omppupuiden alla (niitä on kaksi) oli upea valkovuokkoesiintymä, joka pääsi oikeuksiinsa, kun mies oli raivanmut puiden alustasta vadelmarisukon ja mädäntyneet omenat pois. Nyt siellä on kukintavuorossa ainakin pitsimyssy (rönsytiarella) ja lemmikki, myöhemmin mm. varjolilja. 

Huhtikuinen hupi

Poutainen lämpöinen sää on jatkunut, samoin pienet yöpakkaset. Eilen kuitenkin laitoin kasvihuoneessa valmiiksi muutaman istutuslaatikon, vaikken vielä taida uskaltaa sinne tomaatteja istuttaa. Mutta sen verran tein tilaa vintin ikkunalle, että vein sieltä kaikki rääppööt Ruusurannan ikkunalle. Toisin sanoen, samalla kun joitakin tomaatteja koulin, joillekin lisäsin multaa ja sidoin pisimpiä tomaatteja tukikeppeihin, tein inventaariota kaikkein elinvoimaisimmista taimista. Niitä oli 27, kymmentä eri lajiketta. Sitten oli se joukko surkeita, pieniä taimia, jotka saavat nyt olla koekaniineina, miten niille käy kylmillään olevassa talossa, kylläkin eteläisellä ikkunalla, missä Millanilla tomaatin taimet menestyivät hyvin. 

Eilen oli muutenkin puutarhapuuhapäivä. Olin yksin kotona, kun mies kävi pohjoisessa hoitamassa vuokra-asioita ja erään ystävän synttäreillä. Niinpä minulla oli oiva tilaisuus mellastaa miten mielin, puutarhan lisäksi vähän tuvallakin, viikkosiivouksen moista, monen viikon tauon jälkeen 🙄. Ruusurannassa kaivelin vähän lupiinin ja mesiangervoa ei juurakoita pellolta kuivumaan risuaidan päälle. Lapiointi tuntui lihaksissa vielä koko illan. Mies toi tyttäreltä minulle kuun- ja päivänliljan juurakoita (vaihtarina maa-artisokan mukuloihin), mutta en ole vielä jaksanut liljoille kaivaa paikkaa. 

Mies teki minulle pyytämäni kukkalaatikon näyttämään paikkaa varten. Siitä tuli iso ja upea. Se korvaa aikaisemmat muoviset pyryt, jotka olivat auringonvalon saannin kannalta liian matalalla, ja pieniksikin ne jäivät, muoto ei ollut ihanteellinen köynnöstukea ajatellen. Nyt suuret odotukset tulevan kesän köynnöskukkaistutusten suhteen. 

Kevätillassa hehkuvia valkokukkia

Tänä iltana jaksoin vihdoin aloittaa perennapenkkien siivoamisen talventörröttäjistä. Samalla ilokseni huomasin, että valkoiset krookukseni ovat säilyneet hengissä. 

Hämärtyvässä illassa myös jouluruusu erottui kauas. Vaikka valkoinen ei olekaan väri, niin on valkoisilla kukilla silti paikkansa ja aikansa pihassani. (Se aika on nimenomaan kevätilta tai kesäyö. ) 

Taannoin kirjoitin neuleprojektin alkuvaikeuksista.  Takakappalekaan ei heti emsiyrittämällä tullut sopivanlevyiseksi, mutta heti kun pituutta oli tarpeeksi, sovittelin osia yhteen ja ylleni. Tulos vaikutti hyvältä. Mutta sitten piti jännätä, riittäisikö lanka sittenkään hihoihin asti. Jätin hihat varmuuden vuoksi lyhyemmäksi kuin ohjeessa sanottiin, ja kyllä lanka sitten riitti vielä kapeaan kaulusresoriinkin. 

Good Friday

Esikasvatuspäivityksiä

Ilokseni Pulsatilla on kuin onkin itänyt, olen saamassa jopa kolme tarhakylmänkukkaa. Ensi keväänä kylvän vielä loput ostosiemenet, josko niistäkin jokunen pitäisi. Sen sijaan heitin jo toiveet sinipallo-ohdakkeesta, kun taas kukontöyhdöstä kokeilen vielä uutta kylvöstä.

Saadakseni lisää tilaa esikasvatukseen koulin jo orvokit isompiin astioihin ja vein ne kasvihuoneeseen. Tänään siellä oli jo liikaa lämpöä, niin nostin orvokit ulos. Illalla vien ne taas kasvihuoneeseen, mutta sinne pitäisi varmaan asentaa myös jo tuuletusautomaatti aurinkoisten päivien varalle. 

Parin vuoden tauon jälkeen minulla on nyt tomatilloakin esikasvamassa. Siivosin kyllä jo multatouhut pääsiäisen tieltä, mutta pitäisi minun kylvää vielä tänään kokeeksi tuoksuköynnöskuusaman ja sikurin siemeniä. 

Loma-aikoja

Työnantajani lahjoittaa joka vuosi yhden ylimääräisen palkallisen vapaapäivän meille yli kuusikymppisille, niinpä sain viime viikonlopun pidennettynä, ja kolmen työpäivän jälkeen nautin taas neljän päivän lomaa. 

Tälle keväälle on luvassa vielä vapun ansiosta pitkä viikonloppu sekä helatorstain jälkeisen perjantainkin saamme vapaaksi, kun pidimme yhden lauantaityöpäivän.

Pääsiäisloma alkoi tuttuun tapaan kiirastorstain ehtoollisjumalanpalveluksella. 

Pitkäperjantain jumalanpalveluksessa sekä saarna että virret koskettivat. Tämän vuoden evankeliumiteksti oli Johanneksen mukaan. Päätösvirren jälkeen (Voi Hänen rakkauttaan) kävin vielä ottamassa kuvia alttarilta. 

Lankalauantaina on tarkoitus kyläillä Millanin luona ja syödä vielä kerran synttärikakkua. Ajattelin kuitenkin jättää namusia ja terveisiä virpojille, jotka täälläpäin kiertelevät vasta huomenissa. 

Kevättää yhä enemmän

Eilen työpäivän jälkeen pesin yhden koneellisen pyykkiä, kun niin lupaavasti tuulahteli (lue: tuulennopeus puuskissa myrskylukemissa). 

Illemmalla pääsin sitten taas koulimaan: mukulasellerit ja tomaatit (melkein kaikki). Ilokseni Blue pitts -lajikekin lopulta iti niin, etten kaikkia koulinut. Yli viisi mutta alle kymmenen koulin ja loput pikkutaimet (ehkä viisi) joutuivat kompostiin. 

Nyt on jo myös ahkeraliisa alkanut itää, samoin muutama mustasilmäsusanna on noussut pintaan. Myös yrtti-iisoa on luvassa ja ainakin yksi japanin ihmekukka - jos saan taimen pysymään hengissä. Viime keväänä taimet menehtyivät. Syyssyrikkääkin on pinnassa, mutta ovatpa pikkuruisia alkuja, ei uskoisi, että pensaaksi kasvaa. Vielä jänskätän ainakin sinipallo-ohdakekylvöstä. Ja ne samettikukat on vielä kylvämättä. Jospa muistaisin tänä iltana. 

Tämä se on ihanaa, saada seurata itämistä ja kasvua. Vaan olipa ihanaa myös bongata tänä aamuna työmatkalla ensimmäiset joutsenet, ja kotimatkalla niitä näkyi jo useita pariskuntia. (Tänään meillä oli lauantaikoulupäivä, saadaan sillä helatorstain jälkeinen perjantai vapaaksi. Samana viikonloppuna on sitten 40-vuotishääpäivämme, monta päivää aikaa juhlia...)

Aivan kiva koulupäivä. Yksi ilahduttava asia oli oppilaan minulle tekemä lahja. 

Töistä palattuani kävin hakemassa eiliset pyykit ja sen jälkeen kävin viemässä linnulle vielä yhden erän talipalloja ja siemenkakkuja. Sitten teinkin jo ensimmäisen kierroksen suurelta osin sulaneella kasvimaalla miettien mm. mihin kylvän porkkanoita tänä vuonna.

Kevättää

Neulonta jatkuu, mutta nyt pidän taukoa sukista ja aloitin villatakkikokeilun. Selasin lomalla nipun käsityölehtiä etsien neuleohjeita villatakkeihin. Sain siskolta ison määrän lankaa, joka mielestäni sopisi pitsineuleeseen. Löysinkin mukavan mallisen villatakin, mutta sen ohjetta en ryhtynyt seuraamaan kirjaimellisesti, koska se olisi pitänyt tehdä taka- ja etukappaleet yhtä aikaa samoilla puikoilla. Minä kun halusin tehdä kappaleet erikseen. Niinpä olenkin joutunut pärvöttämään eli purkamaan ja aloittamaan alusta kolmeen kertaan. Ehdin jo tehdä molemmat etukappaleet (samaan tahtiin molempia neuloen) kuvan näyttämään pituuteen, kun päätin aloittaa alusta. Pärvötin toisen puolen ja aloitin uudelleen isommalla silmukkamäärällä, toinen kappale sai jäädä vielä vertailun vuoksi ja suunnittelun avuksi. 

Eilen illalla pärvötin uudestaan (en sentään ollut tehnyt kuin kymmenkunta senttimetriä) ja vähensin silmukoita puolen kuvion verran. Nyt etukappaleem leveys helmassa vaikuttaa sopivalta. 

Sää on muuttunut varsin keväiseksi. Keväistä tunnelmaa lisäsi viikolla vielä postilaatikosta löytynyt siemenlähetys.  

Kuvassa osa tilaamistani siemenistä, parista pussista tein jo esikasvatuskylvön, nimittäin syyssyrikkää ja tarhakylmänkukkaa. Niiden lisäksi kylvin perjantaina muitakin perennoja, sininataa,  mustasilmäsusannaa, yrtti-iisoa, sinipallo-ohdaketta, jotain laukkaa (jonka siemeniä keräsin mukaani viime kesänä veljen morsiamen puutarhasta) ja lisäksi tähkäverbenaa, jota olisi pitänyt kylvää ULOS RUUKKUUN jo tammikuussa lumen alle, mutta kokeeksi laitoin nyt ulos varjoisaan paikkaan  ruukkukylvön, jonka peittelin ensin perliitillä ja sitten lumella. 

Sittemmin kylvin myös ahkeraliisaa, joka unohtui perjantaina, samoin Sungold-tomaatteja, joita en muistanut helmikuussa, kun kylvin muita tomaatteja. Blue pitts - ja Moneymaker -lajikkeita kylvin muutaman siemenen lisää, kun edelliset eivät näyttäneet itävän. 

Pian pitäisi kylvää ilmeisesti myös samettikukkaa. Mutta en vielä tänään. Tänään tein kaalikääryleitä romanialaisella reseptillä ja samalla uuninlämmöllä vähän hyväskääkin. Kirkossakin käytiin. Suntio tuli kysymään meitä tekstinlukijoiksi, mikäpäs siinä, kun molemmilla sattui olla lukulasit mukana. 

Huhtikuuta jäljellä

Vähiin käy huhtikuukin ennen kuin saan ensimmäistäkään huhtikuista bloggausta äntihin (= tekeille). Ei sillä etteikö olisi ollut kirjoittamista - tosin paljolti samanlaisia kylvö- ja koulimisjuttuja kuin aina tähän aikaan vuodesta - mutta toisaalta ei vain ole riittänyt voimia/ aikaa ja toisaalta ei ole huvittanut kirjoittaa muusta mitä on ollut niiden esikasvatusasioiden lisäksi. Koko lukuvuosi on ollut työntäyteinen, tarkoittaen että päivätyöni on tuntunut täyttävän elämääni enemmän kuin aikaisemmin. Ja kun maaliskuu vaihtui huhtikuuksi, työntäyteisyys  on vain lisääntynyt syistä, joita en sen tarkemmin repostele. Vielä on edessä arviointiurakka, kevätjuhlavalmistelut, tulevien ekaluokkalaisten huoltajille tarkoitettu vanhempainilta ja viimeisellä viikolla vielä kouluuntutustumispäivä.

Eilen ja tänään on satanut lunta, vaan ei se maahan jäänyt. Meinaan ehkä kylvää huomenna ensimmäiset porkkanat, kun sain Millanilta siemennauhoja, ja lisäksi voisin istuttaa purjon taimet porkkanoiden kaveriksi. Mutta ensin runsaasti tikkuja pystyyn kasvimaalle. Täällä pihassa on viime aikoina viihtynyt tavanomaisten lajien lisäksi muutama mustavaris, jotka luultavasti ovat yhtä hanakoita tonkimaan kasvimaalle kylvetyt siemenet kuin nuo muutkin varislinnut. 

Tavanomasten lajien lisäksi ja suureksi riemukseni sain yhtenä aamuna ihastella ikkunan läpi kahta siiltä omenapuiden alla. (Vai mikä on sanan siili partitiivimuoto? Siiliä?)

Ostin pääsiäiskukakseni valkoista helmililjaa, jota Kanttorilan puutarhassa ei vielä ennestään ole. 

Kevätpuutarhan iloja

Viikonloppu, ja sekä aikaa että voimia kierrellä töiden jälkeen puutarhassa, miettiä mihin ryhtyisi, mutta ennen ryhtymistä vain kuljeksia joten ja tutkailla äkillisen lämpöaallon vaikutuksia. 

Ja mitä löysinkään?! Yksi silmäteristäni, tarhavarjohiippa kukkii komeampana kuin koskaan. Se on ilmeisesti hyötynyt vanhojen koivujen ja pihlajien kaatamisen tuomasta lisävalosta, vaikka onkin varjokasvi. 

Mutta sen vieressä kasvava rönsytiarellamatto on nyt kyllä kärsinyt jostain, talvesta varmaankin. Suurten kuivuneiden alueiden laitamilla joitakin hengissä olevia lehdyköitä ja yksi nupullaan oleva kukkavana. Kevätkaihonkukka kuitenkin kukoistaa. 

Ryhdyin ihastelukierroksen jälkeen sitten keräämään nokkosia, mikä on kuulunut jo pitkään tekemättömien töiden kirjoittamattomalle listalle. 

Kastellakin piti vähäisiä kylvöjä. Sadetta ei ole luvassa ainakaan viikkoon. 

Keräsin myös lipstikkaa ja pari parsanvartta, jotka kiehautin ja söin sinällään ja ihan yksin.

Saatu vähän sadetta, kohta lämpöäkin

Nyt sääennusteet povaavat lämpenevää, eikä hetkeen ainakaan pitäisi tulla yöpakkasia. Kasvihuoneen kennomuovit on yhä pesemättä, mutta kunhan huomisesta koulupäivästä olen selvinnyt, niin kenties jo torstaina minulla olisi iltapäivällä aikaa ja voimia siivota kasvihuone tomaatteja varten. Huominen on meillä takarajana arviointien tekoon. Tänä viikonloppuna olen kuitenkin saanut asiaa edistymään sen verran, että varsin luottavaisin ja keventynein mielin suhtaudun jäljellä olevaan urakkaan. Tiistainakin menee tavallista myöhempään töissä, kun pidämme lauluharjoitukset, keskiviikkona vietettäviä läksiäisiä varten.

Helatorstain aattona töiden jälkeen kävimme toisen kerran Ruusurannassa. Perkasin yhden kohopenkin juolavehnästä, että sain kylvää siihen vähän tilliä ja härkäpapua. Lauantaina kävimme viemässä Millanille kauppa-asioita ja istuimme juttelemassa ja karvatteja rapsuttelemassa. Ihmeesti se vanhinkin kissa vielä on piristynyt, vaikka muutama viikko sitten näytti, että se tekee kuolemaa. Nivelkivut olivat niin kovat, että kissa sai epileptisen kohtauksen. Eläinlääkäri kirjoitti kivunlievitystä ja Mimmi sai jatkoaikaa. 

Etanantorjunta alkoi jo

Ensimmäinen puutarhaviikonloppu. Puutarhakauden tämänaamuisessa jaksossa alettiin siivota perennapenkkejä, niin siitä sain minäkin pontta aloittaa. Kyllä minä niiden päälle jo katselin eilen töistä tullessa.  Millanilta saamani käsiharava on siinä puuhassa oiva työkalu. Sulimmat ja kuivimmat perennapenkit sain käytyä läpi alustavasti. Mukana kulkivat myös sekatööri ja "rikkalapio" (kapeateräinen käsilapio, jota käytän rikkakasvien irrotteluun juurineen.) Muutaman kerran penkoessani yhytin etanan, kotilon tai etanan munia. Ne kaikki saivat tylyn lopun. 

En malttanut pysyä poissa myöskään kasvimaalta. Kaivoin sinne pari "ojaa", joihin tyhjäsin talven aikana täyttyneet bokashista got ja peittelin mössön mullalla.

Sitten katselin kurkkupenkkikehikon päälle. Rakensimme sen miehen kanssa joitakin vuosia sitten vanhoista navetan lattialankuista. Minua alkoi taas häiritä se, että kehikko on aurinkoon nähden väärässä asennossa jättäen varjoonsa ison maaläntin. Päätin purkaa kehikon ja arvelin, että samalla poistuu etanoilta yksi merkittävä suojapaikka. Aivan oikein, penkin reunamullassa lankkuja vasten oli siellä täällä läpikuultavia etanan munia. Kävin hakemassa niiden keruuseen astian ja muovilusikan. Jälleen pari pientä kotiloakin löytyi murskattavaksi yhdessä munien kanssa.

Toinen kehikko, vähän sirompi ja matalampi jäi vielä kasvimaalle. Taidan senkin poistaa tuonnempana. 

Puutarhassa puuhailu vei heti taas mukanaan. Siinä samalla kehkeytyi ajatuksia tämän kevään kylvöistä sun muista tulevista askareista. Materiaalia olisi taas kohopenkkiinkin, roveesti ainakin risusydämeen. Alustavasti suunnittelin paikkaa sellaiselle melkein keskelle kasvimaata.

Ensimmäiset krookukset ovat kukassa. Nokkosperhonen näytti viihtyvän kaadetun koivun kannolla, joka oli märkänä mahlasta. 

Upsis unohdus

 Olenkohan jo myöhässä? Huomasin äsken, että olen unohtanut kylvää tuoksuhernettä esikasvamaan. Samoin hyasinttipapu olisi kai pitänyt kylvää jo huhtikuulla. Meinaan vielä kokeilla. Molempia.

Nyt kun eilinen kylmyys meni ohi ja kun Pouta lupaili lämpimien jatkuvan, kannoin kasvihuoneeseen loputkin tomaatit ynnä muuta. Kaksi Outdoor Girliä sinne istutin jotain viikko sitten, loput tänään. Ja neljä Borlotto-papua ja yhden Balcony yellow-kirsikkatomaatin.

Huomenna on tarkoitus jatkaa kasvihuoneessa istuttelua, ja ulosistutettavien karaisua. Purjoja ja sellereitä olen jo tarpeeksi karaissut, ne voisin ehkä istuttaakin. Huomenna pitäisi myös kerätä nokkosia ja pestä, kuoria ja laittaa Millanilta saamamme palsternakat.

Kevät alkaa olla kulkeimmillaan, ja kun viikolla saatiin kauan kaivattua sadetta, kaikki aivan roihahti kasvuun. Aina tekee mieli ottaa kuviakin, vaikka joka kevät samat lajit sieltä nousevat. Tänään bongasin joka kevät yhtä kiihkeästi odottamani lamopeikonkellot.

Mutta kuva on shakkiruutukukasta, oikealta nimeltään kirjopikarililja. 

Lauantain urakka

Tänään jatkoin rivakasti ikkunoiden edustojen raivausta. Aikaisemmin olen vasta ottanut alas verhoja muutamalta ikkunalta ja olohuoneen ikkunoiden edessä roikkuneet lasitähdet. Taimihyllyjä en vielä tänään siirtänyt enkä olohuoneen sisäkasveja, mutta keittiön ikkunan edessä olleen lautahyllyn tyhjäsin kaktusruukuista, jotta mies sai ruuvata hyllyn irti. 

Sitten oli vuorossa yläkerran ikkunan edusta. Aukaisemmin olin tehnyt siellä tilaa kukkapöydälle, joten siellä tyhjäysoperaatio sujui pikaisesti. Mutta keittiön sivukomeron tyhjäys olikin jo isompi urakka, vaikka sieltäkin olin kantanut hyllyistä askartelutarvikelaatikot vintille. Komeron varastohyllyt ovat hankalasti ikkunan edessä, joten tyhjätä piti ja sitten irrottaa hyllyt ja kannakkeet. Tulipa samalla perusteellinen siivous. 

Keittiön eteisen ikkunan edustan raivaus oli yhtä hidas projekti. Tästä lähdettiin:

Ja tähän pääsin - toistaiseksi. Tuo pikkuhylly pitää vielä sekin tyhjätä, kun on mokoma himpun verran ikkunan edessä.

Olen sentään hiukan ehtinyt olla pihallakin ja siellä jotain pientä krökytä Millanilta saamallani käsiharavalla. Tärkein puutarhatyökaluni meinasi olla hamoos, mutta kun tuo alakaappi piti tyhjätä, jotta sen pystyi nostamaan kuistille, niin sieltä kaapin hyllyltä työkalu löytyi puhdistettuna ja rasvattuna. "Aina löytyy kun lakaastahan", tapasi äitee sanoa.

Mainittakoon vielä, että pihalla ilahdutti erityisesti valkoiset krookukset, joita en muistanutkaan istuttaneeni uusittuun penkkiin, siihen joka oli jäädä lautakasan alle. Toki kaiken muunkin väriset krookukset ihastuttavat joka kevät yhä uudelleen. 

Kevään ilo ja jännitys

Tässä meni pari viikonloppua kuin tulisilla hiilillä, kun seurasin huolestuneena, nouseeko elottoman näköisestä sinipallo-ohdakemättäästä enää tänä vuonna mitään vihreää. Eilen Kanttorilaan saavuttuamme tein sitten ilahduttavan löydön, sinipallo-ohdake oli sittenkin alkanut versoa. 

Monena keväänä seurasin yhtä huolestuneena lamopeikonkelloa. Sittemmin olen oppinut luottamaan, että se sieltä aikanaan nousee, vähän hitaammin kuin monet muut perennat. Niin näkyi nytkin nousseen. 

Tänään sitten minua ilahdutti tämä kaunotar (jonka suloista kauneutta ei kännykän kamera pysty jäljentämään). 

En muista taaskaan tämän vuokon(sukuisen) nimeä, mutta kun sitä ei viime kesänä näkynyt, murehdin sen jo iäksi menettäneeni.

Kasvun ja elämän iloa, voimaa ja ihmettä ❤️🌱

EDIT. Nimi saattaa olla amerikanvuokko. 

Keväinen perjantaiehtoo

 Ilta sen taas paljasti... Olin toki huomannut viikko pari sitten, että nuppuja on taas muodostumassa, mutta enpä olisi hoksannut nostaa katsetta ylös ja bongata kukkia, ellen pihalta tullessani olisi havainnut keittiössä voimakasta suloista tuoksua.

Tuossapa taas yksi syy (posliinikukan jokakeväinen kukinta), miksi niin kovasti tahtoisin viettää kevätkaudet Kanttorilassa. Äsken tuolla puutarhassa kiertäessä ja kyykkiessä (ja vähän jo perennapenkkejä rapsutellessa) huomasin haikailevani aikaa, jolloin voisin olla koko kevään täällä, ja kesän, ja syksyn... Ajankulua ja mielenkiintoista seurattavaa kyllä riittäisi. 

Viikko sitten jäi kaikki hommat alkuunsa, kun "piti" levätä taudin uuvuttamana. Tänään sitten muistin ituperunat kellarissa ja hairasin ne istutettavaksi. Kymmenkunta mukulaa sinne tänne kasvimaalla ja yksi kasvihuoneeseen ämpäriin. Pitääkin laittaa muutama härkäpapu yöksi likoamaan ja kylvää niitä sitten istutettujen perunoiden liki - kunhan muistan, mihin niitä piilotin (no, näkyyhän se, myllätyt kohdat). 

Vappu - meni omasta erestänsä

 Viikonlopun viettoon lähtiessä minulla oli jo vähän onhoonen olo, väsytti ja särki jäseniä. Autossa yritin torkkua. Perillä Kanttorilassa käynti postilaatikolla, puutarhan kautta, otti voimille ja vilutti. Sisällä oikaisin sohvalle ja mies rupesi minua passaamaan, peitteli, kantoi minulle kuumaa mehua, särkylääkettä ja kuumemittarin ja viritti tulen takkaan. Myöhemmin toimitti vielä syömistäkin. Nukuin koko illan sohvalla ja yöksi siirryin sänkyyn nukkumaan. Yöllä heräsin juomaan vettä tuon tuostakin. Aamulla eikä myöhemminkään lauantaina ollut enää kuumetta, mutten silti rohjennut itseäni rasittaa puutarha töillä saati muillakaan. Enkä olisi jaksanutkaan. Iltapäivällä kävin hitaan katselukierroksen kasvimaalla ja ympäri perennapenkkejä pyntättynä mm. villahousuihin, toppapukuun ja lapasiin. Tänään en ole senkään vertaa vappua juhlistanut, muuta kuin olemalla radiokirkossa. Kohta jo lähdetään takaisin pohjoiseen, mutta kuitenkin mutkin Millanin kautta, että hän saa keijunmekot äitienpäiväksi istutettavakseen. Siinä onkin tarpeeksi vapun juhlistamista. Eikös se ole ystävyyden ja kukkien juhla? 

Krookukset ❤️

Yalta vasta availee nuppuaan kolmiopenkissä.

Kanttorilassa on runsaasti Millanin istuttamia krookuksia, kuten yllä olevat omenapuiden luona kukkivat ja tuo krookuspöheikkö pari kuvaa ylempänä. Mutta viime syksynä viimein minäkin ostin ja istutin 95 krookuksen mukulaa/sipulia. Tosin en ihan kaikille silloin keksinyt paikkaa Kanttorilan kulmilla, vaan istutin muutaman työmaakopin pihaankin. Mutta ensi syksynä voisin hankkia vielä vähän lisää ja istutella nurmikkoon ja ikkunan alle niihin paikkoihin, jotka ensimmäisenä vapautuvat lumen alta. 

Ostin myös ns. kasvitieteellisiä krookuksia. 

Humauttipa huhtikuu viimein

 Melkein osasi - lämpöaallon jälkeen - odottaakin, että lumi on huvennut vähiin Kanttorilassa viikon aikana. Mutta silti yllätyin, kun sekä kasvimaa että kaikki perennapenkit olivat jo esillä. Siitäpä tietenkin ensimmäiselle puutarhakierrokselle jo ennen kuin vaatteitakaan ehdin vaihtaa.

Suurin osa syksyllä ostamistani ja istuttamistani krookuksissa oli vähintään nupullaan. Olikin hyvä hajasijoittaa niitä eri puolille, varjoisempiin ja aurinkoisempiin penkkeihin. Siten kukinta-aika venyy pidemmälle ajalle ja pörriäisille riittää niistä evästä kauemmin.

Nyt pitäisi kaivaa puutarhakansio esiin ja toivoa, että sieltä löytyy muistiinpanoja syksyn istutuksista ja kylvöistä. Koska olen uusinut taas yhden penkin, niin en voisi mitenkään muistaa, mitä missäkin on, ellen tsekkaa "penkkikartasta". Mutta olenko tehnyt kattavat muistiinpanot, se on saappanähärä.

Otin äsken kuvia vain valkoisista kukista, jotka suorastaan hohtivat pilvisenhämärässä illassa. Krookuksethan eivät ole enää tähän aikaan päivästä auki. 

Eilen ja tänään olen tehnyt "lumitöitä". Mies huolehti lumenluonnista koko talven, nyt minä puolestani lippasin lunta jäljellä olevista kasoista sadevesitynnyreihin. Olen ottanut vaarin menneistä kuivista keväistä ja yritän nyt erilaisia temppuja kuivuuden varalle. Täysinäiset astiat peittelin sitten kansilla tai verkoilla, etteivät vähäiset ötökät hukkuisi sulaveteen. Niitä varten jätin vähän lunta myös matalampaan astiaan. 

Paljon muuta en sitten ole tehnytkään (no eilen pyykkäsin villavaatteita ja tänään korjasin miehen takin kyläreissun jälkeen), aivan liikaa olen hussannut aikaa netissä. Osittain kyllä ihan oikeilla asioilla, kuten etsiessäni sopivaa laivakyytiä mahdollista Norjan matkaa varten. Olisi ihana päästä tapaamaan ystäviä kahden koronakesän aiheuttaman tauon jälkeen. 

No sen verran tuuskasin mullan kanssa, että ruukutin kellarissa talvettuneet ruostekukat ja istutin pari pistokasta (vaaleanpunainen pelargoni ja tuoksupelargoni). Ehkä tässä illan päälle ehtisi vielä ruukuttaa daliat ja onnenapilatkin. 

EDIT. En sitten löytänytkään mitään piirtämiäni karttoja, koska en ollut tainnut piirtää... Mutta onneksi olin kirjoittanut selonteon blogiin.

Pääsiäisen kirkas aamu koitti

 Kylläpä pihalla alkoi nopeasti lumi huveta. Eilen oli vähän esillä rönsytiarellan lehtiä, nyt samasta perennapenkistä oli paljastunut pari metriä lisää. Tänä aamuna oli jo myös ensimmäiset krookukset auki. Sietää ollakin, sillä perhoset jo myös lekuttelevat ympäriinsä ja jotain särvintä niidenkin pitäisi löytää. 

Nämä krookukset ovat keittiön kuistin juurella, mutta bongasin lisää postilaatikkoreittini varrella, vaikka siellä on vielä enimmäkseen täysi hanki. 

Kävimme pääsiäismessussa. Siellä oli kaikki muuten ihanaa ja upeaa, mutta sekin messu sitten aloitettiin ja lopetettiin sillä pääsiäisvirrellä, joka kuuluu inhokkeihini. (Voin minä sen paljastaakin, v. 84, joka monelle muulle lienee pääsiäisaamun "must".) Samoin kuin adventti- ja jouluvirsistä, myös hiljaisen viikon ja pääsiäisajan virsistä usein pitäydytään vain niihin vanhoihin tuttuihin. Ehkä se jopa on kirkkovieraiden enemmistön toive, vaan ei minun. 

Millan kysyi minulta perjantaina, olenko jo jotain pihalla päässyt tekemään. No nyt sain tehtyä yhden homman. Tosin tarvitsin vähän miehenkin apua ja sitten homma jäi vielä kesken. Mutta uuden kärhöportin urakka on kuitenkin hyvällä alulla. Tähän asti alppikärhö on kärhinyt pitkin rakkinetta, jonka alkuvuosina väsäsimme vanhan puutarhakeinun päädyistä, kupariputken pätkästä ja rimoista (=R.U.MA.) Se alkoi olla jo varsin hutera yhä suuremmaksi kasvavan kärhön painon alla ja viime talvenakin se kenotti vinksallaan. Liian matalakin se on, kun kumartamatta ei portista ole päässyt edes tällainen matala taakales. Päässäni oli kehkeytynyt ajatus tehdä uusi korkeampi portti kahdesta vanhasta joustinpatjasta. Nyt sitten aloin purkaa vanhaa porttia. Miestä ja rälläkkää tarvittiin yhden keinuputken katkaisemiseen, että sain pujoteltua kärhön kokonaisena päädystä irti. Uuden portin pystytyksen verran urakka jäi kesken. Odotellaan, että lumi ja routa sulaa. Toinen portin puolikas minulla oli valmiiksi kankaista riisuttuna, nyt revin toisestakin patjasta päälliset pois. Kunhan rautakanki pystyy maahan, hommaan  (pyydän mieheltä) jotkin putket/kepit, joiden varaan patjat voi pystyttää. Vielä on keksimättä myös, miten portin yläosa toteutetaan. Siihenkin tarvinnen miehen apua. 

Tänään tulee kahdeksan vuotta isän kuolemasta. 

Ilonpilkahduksia huolen ja surun keskellä

Viime aikoina sieltä täältä lähipiiristä on kuulunut ikäviä uutisia, niin viestejä sairauksista kuin kuolinsanomiakin. Millanin isä kuoli toissaviikolla. Kuolema ei tullut yllätyksenä, mutta nopeasti.

Oman surunsa ja kaikkien sairauksiensa keskellä Millan jaksoi lohduttaa ja rohkaista minua, kun eilen kerroin mieltäni painaneesta koulumurheesta. On suorastaan käsittämätöntä, miten hän jälleen kerran muutamassa hetkessä pystyi palauttamaan iloni ja toimintakykyni, sillä olin ollut kuin lamaantunut monta päivää enkä ollut oikein osannut iloita niistä monista erilaisista ilonaiheista, joita pitkin viikkoa kuitenkin oli ollut (esimerkiksi veljen hyvä ennuste sairaudessaan).

Kun sitten lähdimme Millanin luota, sain taas yhden ilonaiheen; parvi pulmusia pyrähti ajotieltä lentoon. Siitä on yli kymmenen vuotta, kun edellisen - ja ensimmäsen - kerran näin pulmusia. Minä otin valkoisten lintujen lehahduksen Taivaan Isän muistutuksena siitä, että hän on Pojassa puhdistanut meidät kaikesta vääryydestä.

Tänään löytyi kellarista yksi ilonaihe, kun huomasin siellä talvettumassa olleessa syyssyrikässä versoamista. Kannoin sen samantien valoon, annoin vettä ja tuoretta multaa. Viime kesänä syyssyrikkä ei ehtinyt kukkia, kun olin jättänyt sen talveksi niille sijoilleen puutarhaan.

Viikko sitten huomasin samanlaisen ilonaiheen 'Iron cross' -onnenapilassa. Kevään hurmaa.

Iso syy kiitokseen ja iloon on myös se, että mies on saanut yksin tehtyä keittiöremontin melkein valmiiksi. Pystyimme jo palauttamaan sähkölevy Millanille, kun hella on takaisin kytkettynä. Vielä ennen Kanttorilaan lähtöä perjantaina mies sai myös jääkaapin takaisin keittiöön.

Ja tämänpäiväinen iso ilonaihe on se, että parin tunnin kuluttua meillä on mahdollisuus tavata eräs vanha ystävä Eestin ystävyysseurakunnasta.

Ehkä olisi ihan aiheellista ottaa tavaksi kirjata johonkin vihkoon päivittäisiä kiitos- ja ilonaiheita, ettei yksittäinen harmi kasva mielessä suhteettoman suureksi ja lamaannuttavaksi mustaksi möykyksi. 

Värisointua tai sitten ei

 Otin eilen illalla taas antihistamiinitabletin kutinalääkkeeksi ja sitä myöten vähän veto poissa. Mutta päivittäisen puutarhakierroksen jaksaa tehdä vaikka konttien. Soimasin tosin itseäni, etten ottanut heti ekalle kierrokselle kameraa mukaan. Tai edes krökkyä ja suojahanskoja.

Kameranhakureissulla otin mukaan myös aamulliset kahvinporot, jotka tyhjäsin tällä kertaa pensasmustikan juurelle. Millan vihjasi, että kahvinporot auttaisivat liljakukkoa vastaan, kun ne ei kuulemma tykkää kahvin hajusta. Niinpä olenkin useana aamuna levitellyt sakkoja eri liljojen juureen, koska tänä alkukesän olen muutaman vuoden tauon jälkeen rookannut joillakin liljoillani muutaman liljakukkopariskunnan parittelemassa. Luonnollisesti tein lopun mokomasta puuhasta. Pahiten kukot ovat ehtineet syödä ruskoliljaa. Jospa muut säästyisivät.

Mutta se kamerakierros. Pieni väripoikkeama sai minut alun alkaen hakemaan kameran.

Viime keväänä oppilaiden lahjakortilla ostin mm. purppuran(- tai karmiinin-)punaista orvokkia, josta keräsin siemeniä. Näiden piti kaikkien olla niiden siementaimia. Mutta voi olla, että keskellä oleva haljukukkainen taimi eksyi joukkoon muutaman  sinisen orvokin siementaimen joukosta, sieltä kun nousi toinenkin tuonnäköinen ei-niin-sininen. Voisin tietty ruveta pikkumaiseksi ja vaihtaa reunasta tilalle toisen orvokin ja siirtää valkoisen muualle. Mutta vain jos ehdin ja viitsin. 

Ilokseni verihanhikki kukkii jälleen. Viimeksi on tainnut kukkia ennen maalämpömyllerystä. Sen jälkeen olen kasvattanut siemenistä muutaman verihanhikin lisää, kun edelliset alkoivat näyttää taantumuksellisilta. 

Illakko, punapäivänkakkara ja loistokurjenpolvi Johnson's blue muodostavat kauniin väriharmonian. 

Samoin vuorikaunokki ja purppuratulikukka, seassa kukintaa aloittava kanadanvuokko ja oranssikeltano sekä pari orvokkia. 

Hohhoijaa, nappasin viiden minsan tirsat sohvalla. Hetken taas jaksaa. Olen muutamana päivänä kirjoittanut vihkoon muistiin, mitä kunakin päivänä olen suunnitellut saavani aikaan. Muistilistan lisäksi siitä on sekin hyöty, että voin vielä myöhemminkin huomata, että jotain olen saanut lomalla tehtyä, ettei tarvi ihmetellä elokuussa, mihin se loma hupeni. 

Takaisin kamerakierrokseen, kerrottu idänpioni on kukkimisvuorossa, samoin akileija, jota myös lintukukaksi olen kuullut mainittavan. Ruukussa oleva punainen dalia kukki keväällä, odottelen lisää kukkia tuonnempana. 

Vielä pari kuvaa. Ensimmäisessä luumun juurelle istuttamani kirjopäivänsini. Viime kesänä vahingossa tulin istuttaneeksi yhden päivänsinen kirsikan lähelle, ja sehän kietoutui pitkin kirsikan oksia. Nyt olen laittanut kahdenkin luumun juurelle, ynnä krassia. 

Lopuksi kuvapari yhdestä omenapuusta. 

Tämä on se, josta mieheni kysyi muutama vuosi sitten moottorisaha kädessään, että "eikös se ollut tämä omenapuu, mikä piti kaataa?" No ei ollut, vaan se viereinen, johon tuli syömäkelvottoman pahoja omenoita. Onneksi mies ei ollut ehtinyt kuin sahata pari paksua alaoksaa pois väärästä puusta ennen kuin tiesi käydä kaadettavan niskaan. Eihän siinä kuinkaan käynyt. Kurmootettu puu on tuottanut omenoita edelleen. Ne ovat pieniä, mutta kivanmakuisia ja siksi halusin tuon puun säästää. Isojen oksien karsiminen aiheutti kuitenkin vesiversojen kasvua. Kokeilinpa sitten taivuttaa niitä painon avulla vaakatasoon, uusiksi alaoksiksi sahattujen tilalle. (Kuvassa on myös miehen tekemä hyönteishotellipölli, jonka umpeen muuratuista huoneista olen tänne aiemmin ottanut kuvan.) 

Tänä keväänä taivukkaissa oli jo kukkasia, ja nyttemmin  niistä on kehittynyt pieniä omenan alkuja. Ei siis ole ollut mikään turha vaiva, ripustella kivillä täytettyjä purkkeja sukkahousuista roikkumaan vesiversojen painoksi. Olen sitä tehnyt myös niin kaneliomenapuille kuin syys- tai talvilajikkeillekin. 

 

EDIT. Nyttemmin luin sitten jostain puutarhalehdestä, etteivät vesiversot ole kiinni niin syvällä puunrungossa, että ne kestäisivät isoa painoa repeytymättä. Joten en voi suositella ottamaan mallia vesiversojen taivutteluun.