Huhtikuuta jäljellä

Vähiin käy huhtikuukin ennen kuin saan ensimmäistäkään huhtikuista bloggausta äntihin (= tekeille). Ei sillä etteikö olisi ollut kirjoittamista - tosin paljolti samanlaisia kylvö- ja koulimisjuttuja kuin aina tähän aikaan vuodesta - mutta toisaalta ei vain ole riittänyt voimia/ aikaa ja toisaalta ei ole huvittanut kirjoittaa muusta mitä on ollut niiden esikasvatusasioiden lisäksi. Koko lukuvuosi on ollut työntäyteinen, tarkoittaen että päivätyöni on tuntunut täyttävän elämääni enemmän kuin aikaisemmin. Ja kun maaliskuu vaihtui huhtikuuksi, työntäyteisyys  on vain lisääntynyt syistä, joita en sen tarkemmin repostele. Vielä on edessä arviointiurakka, kevätjuhlavalmistelut, tulevien ekaluokkalaisten huoltajille tarkoitettu vanhempainilta ja viimeisellä viikolla vielä kouluuntutustumispäivä.

Eilen ja tänään on satanut lunta, vaan ei se maahan jäänyt. Meinaan ehkä kylvää huomenna ensimmäiset porkkanat, kun sain Millanilta siemennauhoja, ja lisäksi voisin istuttaa purjon taimet porkkanoiden kaveriksi. Mutta ensin runsaasti tikkuja pystyyn kasvimaalle. Täällä pihassa on viime aikoina viihtynyt tavanomaisten lajien lisäksi muutama mustavaris, jotka luultavasti ovat yhtä hanakoita tonkimaan kasvimaalle kylvetyt siemenet kuin nuo muutkin varislinnut. 

Tavanomasten lajien lisäksi ja suureksi riemukseni sain yhtenä aamuna ihastella ikkunan läpi kahta siiltä omenapuiden alla. (Vai mikä on sanan siili partitiivimuoto? Siiliä?)

Ostin pääsiäiskukakseni valkoista helmililjaa, jota Kanttorilan puutarhassa ei vielä ennestään ole. 

Kevätpuutarhan iloja

Viikonloppu, ja sekä aikaa että voimia kierrellä töiden jälkeen puutarhassa, miettiä mihin ryhtyisi, mutta ennen ryhtymistä vain kuljeksia joten ja tutkailla äkillisen lämpöaallon vaikutuksia. 

Ja mitä löysinkään?! Yksi silmäteristäni, tarhavarjohiippa kukkii komeampana kuin koskaan. Se on ilmeisesti hyötynyt vanhojen koivujen ja pihlajien kaatamisen tuomasta lisävalosta, vaikka onkin varjokasvi. 

Mutta sen vieressä kasvava rönsytiarellamatto on nyt kyllä kärsinyt jostain, talvesta varmaankin. Suurten kuivuneiden alueiden laitamilla joitakin hengissä olevia lehdyköitä ja yksi nupullaan oleva kukkavana. Kevätkaihonkukka kuitenkin kukoistaa. 

Ryhdyin ihastelukierroksen jälkeen sitten keräämään nokkosia, mikä on kuulunut jo pitkään tekemättömien töiden kirjoittamattomalle listalle. 

Kastellakin piti vähäisiä kylvöjä. Sadetta ei ole luvassa ainakaan viikkoon. 

Keräsin myös lipstikkaa ja pari parsanvartta, jotka kiehautin ja söin sinällään ja ihan yksin.

Saatu vähän sadetta, kohta lämpöäkin

Nyt sääennusteet povaavat lämpenevää, eikä hetkeen ainakaan pitäisi tulla yöpakkasia. Kasvihuoneen kennomuovit on yhä pesemättä, mutta kunhan huomisesta koulupäivästä olen selvinnyt, niin kenties jo torstaina minulla olisi iltapäivällä aikaa ja voimia siivota kasvihuone tomaatteja varten. Huominen on meillä takarajana arviointien tekoon. Tänä viikonloppuna olen kuitenkin saanut asiaa edistymään sen verran, että varsin luottavaisin ja keventynein mielin suhtaudun jäljellä olevaan urakkaan. Tiistainakin menee tavallista myöhempään töissä, kun pidämme lauluharjoitukset, keskiviikkona vietettäviä läksiäisiä varten.

Helatorstain aattona töiden jälkeen kävimme toisen kerran Ruusurannassa. Perkasin yhden kohopenkin juolavehnästä, että sain kylvää siihen vähän tilliä ja härkäpapua. Lauantaina kävimme viemässä Millanille kauppa-asioita ja istuimme juttelemassa ja karvatteja rapsuttelemassa. Ihmeesti se vanhinkin kissa vielä on piristynyt, vaikka muutama viikko sitten näytti, että se tekee kuolemaa. Nivelkivut olivat niin kovat, että kissa sai epileptisen kohtauksen. Eläinlääkäri kirjoitti kivunlievitystä ja Mimmi sai jatkoaikaa. 

Etanantorjunta alkoi jo

Ensimmäinen puutarhaviikonloppu. Puutarhakauden tämänaamuisessa jaksossa alettiin siivota perennapenkkejä, niin siitä sain minäkin pontta aloittaa. Kyllä minä niiden päälle jo katselin eilen töistä tullessa.  Millanilta saamani käsiharava on siinä puuhassa oiva työkalu. Sulimmat ja kuivimmat perennapenkit sain käytyä läpi alustavasti. Mukana kulkivat myös sekatööri ja "rikkalapio" (kapeateräinen käsilapio, jota käytän rikkakasvien irrotteluun juurineen.) Muutaman kerran penkoessani yhytin etanan, kotilon tai etanan munia. Ne kaikki saivat tylyn lopun. 

En malttanut pysyä poissa myöskään kasvimaalta. Kaivoin sinne pari "ojaa", joihin tyhjäsin talven aikana täyttyneet bokashista got ja peittelin mössön mullalla.

Sitten katselin kurkkupenkkikehikon päälle. Rakensimme sen miehen kanssa joitakin vuosia sitten vanhoista navetan lattialankuista. Minua alkoi taas häiritä se, että kehikko on aurinkoon nähden väärässä asennossa jättäen varjoonsa ison maaläntin. Päätin purkaa kehikon ja arvelin, että samalla poistuu etanoilta yksi merkittävä suojapaikka. Aivan oikein, penkin reunamullassa lankkuja vasten oli siellä täällä läpikuultavia etanan munia. Kävin hakemassa niiden keruuseen astian ja muovilusikan. Jälleen pari pientä kotiloakin löytyi murskattavaksi yhdessä munien kanssa.

Toinen kehikko, vähän sirompi ja matalampi jäi vielä kasvimaalle. Taidan senkin poistaa tuonnempana. 

Puutarhassa puuhailu vei heti taas mukanaan. Siinä samalla kehkeytyi ajatuksia tämän kevään kylvöistä sun muista tulevista askareista. Materiaalia olisi taas kohopenkkiinkin, roveesti ainakin risusydämeen. Alustavasti suunnittelin paikkaa sellaiselle melkein keskelle kasvimaata.

Ensimmäiset krookukset ovat kukassa. Nokkosperhonen näytti viihtyvän kaadetun koivun kannolla, joka oli märkänä mahlasta. 

Upsis unohdus

 Olenkohan jo myöhässä? Huomasin äsken, että olen unohtanut kylvää tuoksuhernettä esikasvamaan. Samoin hyasinttipapu olisi kai pitänyt kylvää jo huhtikuulla. Meinaan vielä kokeilla. Molempia.

Nyt kun eilinen kylmyys meni ohi ja kun Pouta lupaili lämpimien jatkuvan, kannoin kasvihuoneeseen loputkin tomaatit ynnä muuta. Kaksi Outdoor Girliä sinne istutin jotain viikko sitten, loput tänään. Ja neljä Borlotto-papua ja yhden Balcony yellow-kirsikkatomaatin.

Huomenna on tarkoitus jatkaa kasvihuoneessa istuttelua, ja ulosistutettavien karaisua. Purjoja ja sellereitä olen jo tarpeeksi karaissut, ne voisin ehkä istuttaakin. Huomenna pitäisi myös kerätä nokkosia ja pestä, kuoria ja laittaa Millanilta saamamme palsternakat.

Kevät alkaa olla kulkeimmillaan, ja kun viikolla saatiin kauan kaivattua sadetta, kaikki aivan roihahti kasvuun. Aina tekee mieli ottaa kuviakin, vaikka joka kevät samat lajit sieltä nousevat. Tänään bongasin joka kevät yhtä kiihkeästi odottamani lamopeikonkellot.

Mutta kuva on shakkiruutukukasta, oikealta nimeltään kirjopikarililja. 

Lauantain urakka

Tänään jatkoin rivakasti ikkunoiden edustojen raivausta. Aikaisemmin olen vasta ottanut alas verhoja muutamalta ikkunalta ja olohuoneen ikkunoiden edessä roikkuneet lasitähdet. Taimihyllyjä en vielä tänään siirtänyt enkä olohuoneen sisäkasveja, mutta keittiön ikkunan edessä olleen lautahyllyn tyhjäsin kaktusruukuista, jotta mies sai ruuvata hyllyn irti. 

Sitten oli vuorossa yläkerran ikkunan edusta. Aukaisemmin olin tehnyt siellä tilaa kukkapöydälle, joten siellä tyhjäysoperaatio sujui pikaisesti. Mutta keittiön sivukomeron tyhjäys olikin jo isompi urakka, vaikka sieltäkin olin kantanut hyllyistä askartelutarvikelaatikot vintille. Komeron varastohyllyt ovat hankalasti ikkunan edessä, joten tyhjätä piti ja sitten irrottaa hyllyt ja kannakkeet. Tulipa samalla perusteellinen siivous. 

Keittiön eteisen ikkunan edustan raivaus oli yhtä hidas projekti. Tästä lähdettiin:

Ja tähän pääsin - toistaiseksi. Tuo pikkuhylly pitää vielä sekin tyhjätä, kun on mokoma himpun verran ikkunan edessä.

Olen sentään hiukan ehtinyt olla pihallakin ja siellä jotain pientä krökytä Millanilta saamallani käsiharavalla. Tärkein puutarhatyökaluni meinasi olla hamoos, mutta kun tuo alakaappi piti tyhjätä, jotta sen pystyi nostamaan kuistille, niin sieltä kaapin hyllyltä työkalu löytyi puhdistettuna ja rasvattuna. "Aina löytyy kun lakaastahan", tapasi äitee sanoa.

Mainittakoon vielä, että pihalla ilahdutti erityisesti valkoiset krookukset, joita en muistanutkaan istuttaneeni uusittuun penkkiin, siihen joka oli jäädä lautakasan alle. Toki kaiken muunkin väriset krookukset ihastuttavat joka kevät yhä uudelleen. 

Kevään ilo ja jännitys

Tässä meni pari viikonloppua kuin tulisilla hiilillä, kun seurasin huolestuneena, nouseeko elottoman näköisestä sinipallo-ohdakemättäästä enää tänä vuonna mitään vihreää. Eilen Kanttorilaan saavuttuamme tein sitten ilahduttavan löydön, sinipallo-ohdake oli sittenkin alkanut versoa. 

Monena keväänä seurasin yhtä huolestuneena lamopeikonkelloa. Sittemmin olen oppinut luottamaan, että se sieltä aikanaan nousee, vähän hitaammin kuin monet muut perennat. Niin näkyi nytkin nousseen. 

Tänään sitten minua ilahdutti tämä kaunotar (jonka suloista kauneutta ei kännykän kamera pysty jäljentämään). 

En muista taaskaan tämän vuokon(sukuisen) nimeä, mutta kun sitä ei viime kesänä näkynyt, murehdin sen jo iäksi menettäneeni.

Kasvun ja elämän iloa, voimaa ja ihmettä ❤️🌱

EDIT. Nimi saattaa olla amerikanvuokko. 

Keväinen perjantaiehtoo

 Ilta sen taas paljasti... Olin toki huomannut viikko pari sitten, että nuppuja on taas muodostumassa, mutta enpä olisi hoksannut nostaa katsetta ylös ja bongata kukkia, ellen pihalta tullessani olisi havainnut keittiössä voimakasta suloista tuoksua.

Tuossapa taas yksi syy (posliinikukan jokakeväinen kukinta), miksi niin kovasti tahtoisin viettää kevätkaudet Kanttorilassa. Äsken tuolla puutarhassa kiertäessä ja kyykkiessä (ja vähän jo perennapenkkejä rapsutellessa) huomasin haikailevani aikaa, jolloin voisin olla koko kevään täällä, ja kesän, ja syksyn... Ajankulua ja mielenkiintoista seurattavaa kyllä riittäisi. 

Viikko sitten jäi kaikki hommat alkuunsa, kun "piti" levätä taudin uuvuttamana. Tänään sitten muistin ituperunat kellarissa ja hairasin ne istutettavaksi. Kymmenkunta mukulaa sinne tänne kasvimaalla ja yksi kasvihuoneeseen ämpäriin. Pitääkin laittaa muutama härkäpapu yöksi likoamaan ja kylvää niitä sitten istutettujen perunoiden liki - kunhan muistan, mihin niitä piilotin (no, näkyyhän se, myllätyt kohdat). 

Vappu - meni omasta erestänsä

 Viikonlopun viettoon lähtiessä minulla oli jo vähän onhoonen olo, väsytti ja särki jäseniä. Autossa yritin torkkua. Perillä Kanttorilassa käynti postilaatikolla, puutarhan kautta, otti voimille ja vilutti. Sisällä oikaisin sohvalle ja mies rupesi minua passaamaan, peitteli, kantoi minulle kuumaa mehua, särkylääkettä ja kuumemittarin ja viritti tulen takkaan. Myöhemmin toimitti vielä syömistäkin. Nukuin koko illan sohvalla ja yöksi siirryin sänkyyn nukkumaan. Yöllä heräsin juomaan vettä tuon tuostakin. Aamulla eikä myöhemminkään lauantaina ollut enää kuumetta, mutten silti rohjennut itseäni rasittaa puutarha töillä saati muillakaan. Enkä olisi jaksanutkaan. Iltapäivällä kävin hitaan katselukierroksen kasvimaalla ja ympäri perennapenkkejä pyntättynä mm. villahousuihin, toppapukuun ja lapasiin. Tänään en ole senkään vertaa vappua juhlistanut, muuta kuin olemalla radiokirkossa. Kohta jo lähdetään takaisin pohjoiseen, mutta kuitenkin mutkin Millanin kautta, että hän saa keijunmekot äitienpäiväksi istutettavakseen. Siinä onkin tarpeeksi vapun juhlistamista. Eikös se ole ystävyyden ja kukkien juhla? 

Krookukset ❤️

Yalta vasta availee nuppuaan kolmiopenkissä.

Kanttorilassa on runsaasti Millanin istuttamia krookuksia, kuten yllä olevat omenapuiden luona kukkivat ja tuo krookuspöheikkö pari kuvaa ylempänä. Mutta viime syksynä viimein minäkin ostin ja istutin 95 krookuksen mukulaa/sipulia. Tosin en ihan kaikille silloin keksinyt paikkaa Kanttorilan kulmilla, vaan istutin muutaman työmaakopin pihaankin. Mutta ensi syksynä voisin hankkia vielä vähän lisää ja istutella nurmikkoon ja ikkunan alle niihin paikkoihin, jotka ensimmäisenä vapautuvat lumen alta. 

Ostin myös ns. kasvitieteellisiä krookuksia. 

Humauttipa huhtikuu viimein

 Melkein osasi - lämpöaallon jälkeen - odottaakin, että lumi on huvennut vähiin Kanttorilassa viikon aikana. Mutta silti yllätyin, kun sekä kasvimaa että kaikki perennapenkit olivat jo esillä. Siitäpä tietenkin ensimmäiselle puutarhakierrokselle jo ennen kuin vaatteitakaan ehdin vaihtaa.

Suurin osa syksyllä ostamistani ja istuttamistani krookuksissa oli vähintään nupullaan. Olikin hyvä hajasijoittaa niitä eri puolille, varjoisempiin ja aurinkoisempiin penkkeihin. Siten kukinta-aika venyy pidemmälle ajalle ja pörriäisille riittää niistä evästä kauemmin.

Nyt pitäisi kaivaa puutarhakansio esiin ja toivoa, että sieltä löytyy muistiinpanoja syksyn istutuksista ja kylvöistä. Koska olen uusinut taas yhden penkin, niin en voisi mitenkään muistaa, mitä missäkin on, ellen tsekkaa "penkkikartasta". Mutta olenko tehnyt kattavat muistiinpanot, se on saappanähärä.

Otin äsken kuvia vain valkoisista kukista, jotka suorastaan hohtivat pilvisenhämärässä illassa. Krookuksethan eivät ole enää tähän aikaan päivästä auki. 

Eilen ja tänään olen tehnyt "lumitöitä". Mies huolehti lumenluonnista koko talven, nyt minä puolestani lippasin lunta jäljellä olevista kasoista sadevesitynnyreihin. Olen ottanut vaarin menneistä kuivista keväistä ja yritän nyt erilaisia temppuja kuivuuden varalle. Täysinäiset astiat peittelin sitten kansilla tai verkoilla, etteivät vähäiset ötökät hukkuisi sulaveteen. Niitä varten jätin vähän lunta myös matalampaan astiaan. 

Paljon muuta en sitten ole tehnytkään (no eilen pyykkäsin villavaatteita ja tänään korjasin miehen takin kyläreissun jälkeen), aivan liikaa olen hussannut aikaa netissä. Osittain kyllä ihan oikeilla asioilla, kuten etsiessäni sopivaa laivakyytiä mahdollista Norjan matkaa varten. Olisi ihana päästä tapaamaan ystäviä kahden koronakesän aiheuttaman tauon jälkeen. 

No sen verran tuuskasin mullan kanssa, että ruukutin kellarissa talvettuneet ruostekukat ja istutin pari pistokasta (vaaleanpunainen pelargoni ja tuoksupelargoni). Ehkä tässä illan päälle ehtisi vielä ruukuttaa daliat ja onnenapilatkin. 

EDIT. En sitten löytänytkään mitään piirtämiäni karttoja, koska en ollut tainnut piirtää... Mutta onneksi olin kirjoittanut selonteon blogiin.

Pääsiäisen kirkas aamu koitti

 Kylläpä pihalla alkoi nopeasti lumi huveta. Eilen oli vähän esillä rönsytiarellan lehtiä, nyt samasta perennapenkistä oli paljastunut pari metriä lisää. Tänä aamuna oli jo myös ensimmäiset krookukset auki. Sietää ollakin, sillä perhoset jo myös lekuttelevat ympäriinsä ja jotain särvintä niidenkin pitäisi löytää. 

Nämä krookukset ovat keittiön kuistin juurella, mutta bongasin lisää postilaatikkoreittini varrella, vaikka siellä on vielä enimmäkseen täysi hanki. 

Kävimme pääsiäismessussa. Siellä oli kaikki muuten ihanaa ja upeaa, mutta sekin messu sitten aloitettiin ja lopetettiin sillä pääsiäisvirrellä, joka kuuluu inhokkeihini. (Voin minä sen paljastaakin, v. 84, joka monelle muulle lienee pääsiäisaamun "must".) Samoin kuin adventti- ja jouluvirsistä, myös hiljaisen viikon ja pääsiäisajan virsistä usein pitäydytään vain niihin vanhoihin tuttuihin. Ehkä se jopa on kirkkovieraiden enemmistön toive, vaan ei minun. 

Millan kysyi minulta perjantaina, olenko jo jotain pihalla päässyt tekemään. No nyt sain tehtyä yhden homman. Tosin tarvitsin vähän miehenkin apua ja sitten homma jäi vielä kesken. Mutta uuden kärhöportin urakka on kuitenkin hyvällä alulla. Tähän asti alppikärhö on kärhinyt pitkin rakkinetta, jonka alkuvuosina väsäsimme vanhan puutarhakeinun päädyistä, kupariputken pätkästä ja rimoista (=R.U.MA.) Se alkoi olla jo varsin hutera yhä suuremmaksi kasvavan kärhön painon alla ja viime talvenakin se kenotti vinksallaan. Liian matalakin se on, kun kumartamatta ei portista ole päässyt edes tällainen matala taakales. Päässäni oli kehkeytynyt ajatus tehdä uusi korkeampi portti kahdesta vanhasta joustinpatjasta. Nyt sitten aloin purkaa vanhaa porttia. Miestä ja rälläkkää tarvittiin yhden keinuputken katkaisemiseen, että sain pujoteltua kärhön kokonaisena päädystä irti. Uuden portin pystytyksen verran urakka jäi kesken. Odotellaan, että lumi ja routa sulaa. Toinen portin puolikas minulla oli valmiiksi kankaista riisuttuna, nyt revin toisestakin patjasta päälliset pois. Kunhan rautakanki pystyy maahan, hommaan  (pyydän mieheltä) jotkin putket/kepit, joiden varaan patjat voi pystyttää. Vielä on keksimättä myös, miten portin yläosa toteutetaan. Siihenkin tarvinnen miehen apua. 

Tänään tulee kahdeksan vuotta isän kuolemasta. 

Ilonpilkahduksia huolen ja surun keskellä

Viime aikoina sieltä täältä lähipiiristä on kuulunut ikäviä uutisia, niin viestejä sairauksista kuin kuolinsanomiakin. Millanin isä kuoli toissaviikolla. Kuolema ei tullut yllätyksenä, mutta nopeasti.

Oman surunsa ja kaikkien sairauksiensa keskellä Millan jaksoi lohduttaa ja rohkaista minua, kun eilen kerroin mieltäni painaneesta koulumurheesta. On suorastaan käsittämätöntä, miten hän jälleen kerran muutamassa hetkessä pystyi palauttamaan iloni ja toimintakykyni, sillä olin ollut kuin lamaantunut monta päivää enkä ollut oikein osannut iloita niistä monista erilaisista ilonaiheista, joita pitkin viikkoa kuitenkin oli ollut (esimerkiksi veljen hyvä ennuste sairaudessaan).

Kun sitten lähdimme Millanin luota, sain taas yhden ilonaiheen; parvi pulmusia pyrähti ajotieltä lentoon. Siitä on yli kymmenen vuotta, kun edellisen - ja ensimmäsen - kerran näin pulmusia. Minä otin valkoisten lintujen lehahduksen Taivaan Isän muistutuksena siitä, että hän on Pojassa puhdistanut meidät kaikesta vääryydestä.

Tänään löytyi kellarista yksi ilonaihe, kun huomasin siellä talvettumassa olleessa syyssyrikässä versoamista. Kannoin sen samantien valoon, annoin vettä ja tuoretta multaa. Viime kesänä syyssyrikkä ei ehtinyt kukkia, kun olin jättänyt sen talveksi niille sijoilleen puutarhaan.

Viikko sitten huomasin samanlaisen ilonaiheen 'Iron cross' -onnenapilassa. Kevään hurmaa.

Iso syy kiitokseen ja iloon on myös se, että mies on saanut yksin tehtyä keittiöremontin melkein valmiiksi. Pystyimme jo palauttamaan sähkölevy Millanille, kun hella on takaisin kytkettynä. Vielä ennen Kanttorilaan lähtöä perjantaina mies sai myös jääkaapin takaisin keittiöön.

Ja tämänpäiväinen iso ilonaihe on se, että parin tunnin kuluttua meillä on mahdollisuus tavata eräs vanha ystävä Eestin ystävyysseurakunnasta.

Ehkä olisi ihan aiheellista ottaa tavaksi kirjata johonkin vihkoon päivittäisiä kiitos- ja ilonaiheita, ettei yksittäinen harmi kasva mielessä suhteettoman suureksi ja lamaannuttavaksi mustaksi möykyksi. 

Värisointua tai sitten ei

 Otin eilen illalla taas antihistamiinitabletin kutinalääkkeeksi ja sitä myöten vähän veto poissa. Mutta päivittäisen puutarhakierroksen jaksaa tehdä vaikka konttien. Soimasin tosin itseäni, etten ottanut heti ekalle kierrokselle kameraa mukaan. Tai edes krökkyä ja suojahanskoja.

Kameranhakureissulla otin mukaan myös aamulliset kahvinporot, jotka tyhjäsin tällä kertaa pensasmustikan juurelle. Millan vihjasi, että kahvinporot auttaisivat liljakukkoa vastaan, kun ne ei kuulemma tykkää kahvin hajusta. Niinpä olenkin useana aamuna levitellyt sakkoja eri liljojen juureen, koska tänä alkukesän olen muutaman vuoden tauon jälkeen rookannut joillakin liljoillani muutaman liljakukkopariskunnan parittelemassa. Luonnollisesti tein lopun mokomasta puuhasta. Pahiten kukot ovat ehtineet syödä ruskoliljaa. Jospa muut säästyisivät.

Mutta se kamerakierros. Pieni väripoikkeama sai minut alun alkaen hakemaan kameran.

Viime keväänä oppilaiden lahjakortilla ostin mm. purppuran(- tai karmiinin-)punaista orvokkia, josta keräsin siemeniä. Näiden piti kaikkien olla niiden siementaimia. Mutta voi olla, että keskellä oleva haljukukkainen taimi eksyi joukkoon muutaman  sinisen orvokin siementaimen joukosta, sieltä kun nousi toinenkin tuonnäköinen ei-niin-sininen. Voisin tietty ruveta pikkumaiseksi ja vaihtaa reunasta tilalle toisen orvokin ja siirtää valkoisen muualle. Mutta vain jos ehdin ja viitsin. 

Ilokseni verihanhikki kukkii jälleen. Viimeksi on tainnut kukkia ennen maalämpömyllerystä. Sen jälkeen olen kasvattanut siemenistä muutaman verihanhikin lisää, kun edelliset alkoivat näyttää taantumuksellisilta. 

Illakko, punapäivänkakkara ja loistokurjenpolvi Johnson's blue muodostavat kauniin väriharmonian. 

Samoin vuorikaunokki ja purppuratulikukka, seassa kukintaa aloittava kanadanvuokko ja oranssikeltano sekä pari orvokkia. 

Hohhoijaa, nappasin viiden minsan tirsat sohvalla. Hetken taas jaksaa. Olen muutamana päivänä kirjoittanut vihkoon muistiin, mitä kunakin päivänä olen suunnitellut saavani aikaan. Muistilistan lisäksi siitä on sekin hyöty, että voin vielä myöhemminkin huomata, että jotain olen saanut lomalla tehtyä, ettei tarvi ihmetellä elokuussa, mihin se loma hupeni. 

Takaisin kamerakierrokseen, kerrottu idänpioni on kukkimisvuorossa, samoin akileija, jota myös lintukukaksi olen kuullut mainittavan. Ruukussa oleva punainen dalia kukki keväällä, odottelen lisää kukkia tuonnempana. 

Vielä pari kuvaa. Ensimmäisessä luumun juurelle istuttamani kirjopäivänsini. Viime kesänä vahingossa tulin istuttaneeksi yhden päivänsinen kirsikan lähelle, ja sehän kietoutui pitkin kirsikan oksia. Nyt olen laittanut kahdenkin luumun juurelle, ynnä krassia. 

Lopuksi kuvapari yhdestä omenapuusta. 

Tämä on se, josta mieheni kysyi muutama vuosi sitten moottorisaha kädessään, että "eikös se ollut tämä omenapuu, mikä piti kaataa?" No ei ollut, vaan se viereinen, johon tuli syömäkelvottoman pahoja omenoita. Onneksi mies ei ollut ehtinyt kuin sahata pari paksua alaoksaa pois väärästä puusta ennen kuin tiesi käydä kaadettavan niskaan. Eihän siinä kuinkaan käynyt. Kurmootettu puu on tuottanut omenoita edelleen. Ne ovat pieniä, mutta kivanmakuisia ja siksi halusin tuon puun säästää. Isojen oksien karsiminen aiheutti kuitenkin vesiversojen kasvua. Kokeilinpa sitten taivuttaa niitä painon avulla vaakatasoon, uusiksi alaoksiksi sahattujen tilalle. (Kuvassa on myös miehen tekemä hyönteishotellipölli, jonka umpeen muuratuista huoneista olen tänne aiemmin ottanut kuvan.) 

Tänä keväänä taivukkaissa oli jo kukkasia, ja nyttemmin  niistä on kehittynyt pieniä omenan alkuja. Ei siis ole ollut mikään turha vaiva, ripustella kivillä täytettyjä purkkeja sukkahousuista roikkumaan vesiversojen painoksi. Olen sitä tehnyt myös niin kaneliomenapuille kuin syys- tai talvilajikkeillekin. 

 

EDIT. Nyttemmin luin sitten jostain puutarhalehdestä, etteivät vesiversot ole kiinni niin syvällä puunrungossa, että ne kestäisivät isoa painoa repeytymättä. Joten en voi suositella ottamaan mallia vesiversojen taivutteluun.

Onpas taas keikutellut, kevät

 Kuten niin usein ennenkin, vapun seutu on ollut varsin kolea. Jonnekin päin Suomea on taas luntakin luvassa. Otin välillä hetkeksi talvitakin takaisin käyttöön. Kuitenkin kevät hiljalleen etenee, minkä voi uskoa todeksi esimerkiksi sen perusteella, että västäräkit ovat ilmaantuneet maisemaan. Eilen näin perhosen lekuttelevan täällä pohjoisessakin.

Olen viikonloppuisin vienyt aina jonkin verran taimia Kanttorilaan, jottei niitä tarvi sitten loman alkaessa yrittää mahduttaa autoon kaikkia kerralla, kun muutakin mukaan pakattavaa silloin on. Toistaiseksi ne ovat selvinneet työviikoista kastelematta, toki jotkut ovat välillä olleet kovasti lotossa, mutta toipuneet kastelulla (ja hetkellä "happiteltassa").

Mitäs kaikkea siellä - ja täällä - onkaan jo odottelemassa kesää, karaisua ja istuttamista: chiliä, paprikaa, selleriä, tomaattia, orvokkia, parsaa, narsissitupakkaa, keijunmekkoa, kelloköynnöstä, mustasilmäsusannaa, päivänsineä, risiiniä, ahkeraliisaa, leijonankitaa, samettikukkaa, revonhäntää, kukontöyhtöä ja uusina lajeina kaukasianpitkäpalkoa sekä omista siemenistä kylvettyä nukkapähkämöä. Lisäksi tilaamistani tarhajaloangervoista kolme on hengissä ja kasvussa. Kylmäkäsittelyssä (eli pihalla astioihin kylvettynä) on juurisikuria ja muutamaa mysteerilajia. Jännää nähdä, alkavatko unelman siemenet itää, ja ovatko viime viikonlopun kylvöt nousseet pintaan (vanhentuneita maissin siemeniä... Ja mikäs se toinen olikaan...? Toivottavasti kirjoitin nimen purkkiin!) 

Toista viikkoa sitten kylvin sittenkin muutaman kasvihuonekurkun, vaikka olin ajatellut jättää sen tänä keväänä väliin, koska uuden kasvihuoneen valmistumisaikataulu on vielä arvoitus. Samasta syystä jätin munakoison tänä vuonna kylvämättä. Purjon laistin ihan eri syistä (= tilanpuute, huono menestys ja huonohko käyttöaste, vaiva ei vastaa hyötyä).

Pari pistokaskokeilua vaikuttaa onnistuneelta, tuoksupelargoni ja värinokkonen. Ensin mainitun emokasvi elää ja voi hyvin, mutta värinokkosesta pelastin yhden latvan, kun talvehtiva kasvi alkoi ensin kukoistaa ja sitten taantua kuoliaaksi.

Tässä värinokkonen vasta kehittämässä juuria, nyttemmin olen sen jo pökännyt multaan, juurrutushormonia vähän kyytipojaksi. 

Edit. Ei se värinokkosen juurtunut pistokas jaksanutkaan sitten elää yrttipurkissa kuistin rappusella. Olisiko karaisu auttanut, vai mistä lie otti nokkiinsa. Ei surra. 

Huomattava hämmästyttävä huvennus

 Jälleen oli riemastuttavaa saapua perille Kanttorilan rauhaan eilen kiirastorstaina. Vaikka uskalsin odottaa lumen vähentyneen viime käynnistä (jolloin trommin hangessa saappaanvarret upoksiin viedessäni tuhkaa mansikkamaalle), niin silti yllätyin, miten paljon paljasta maata olikaan ilmaantunut. Postilaatikolle piti asijauheesta kiertää pidemmän kautta tsekatakseni parin perennapenkin tilanne. Navetan päätyyn on koko talvi kolattu lunta, jota siellä vielä reilusti onkin, mutta seinän vierustalta ja kohollaan olevalta perennapenkiltä lumi oli huventunut niin, että ensimmäiset krookukset olivat jo urheasti kukassa.

Pääsiäisloma taisi tulla tarpeeseen, sillä syötyämme minua alkoi armottomasti nukuttaa. Otin Pratchettin Elävät kuvat ja oikaisin sohvalle lukemaan ja unta odottamaan, joka sitten saapuikin. Herättyäni olikin aika alkaa seurata netistä jumalanpalvelusta. Jatkamme miehen kanssa edelleen etäkirkkovierailua, ainakin siihen asti, että hän on saanut edes ensimmäisen rokotteensa. Jumiksen jälkeen olikin Matteus-passion aika. Missasin alun, mutta Raamatun ja linkin https://www.wikiwand.com/fi/Matteus-passio_(Bach) avulla pääsin kärryille. Muistin lämpimin ajatuksin sitä kuoron kevättalvea, kun harjoittelimme passion koraaleja ja kun kanttorimme lauloi bassoaarian Mache dich mein Herze Rein. 

Illan aikana ehdin vielä vähän järjestää lisätilaa taimikasvatukselle. Toin mukanamme koulittavaksi orvokkia, lisää keijunmekkoa ja sellerit. Koulimisen lisäksi suunnitelmissa vähäisiä kylvöjä. Testaan, itääkö mitään keräämistäni verbenan ja marketan siemenistä. Lisäksi pannaan multihin ruostekukat siemeniä, hyasinttipapua sekä kahta sorttia Asparagusta, nimittäin parsaa ja unelmaa. Lisäksi voisin viedä pihalle kylmäkäsittelyyn pari perennakylvöstä, kunhan saan kylvettyä lamopeikonkellon ja ranskantulikukan siemeniä. 

Mahdoinko jo kertoa, että Millanin onnistuneesta kylvöstä innostuneena minäkin muistin kokeilla viime kesänä keräämieni nukkapähkämön siemenien itämistä. Ja isoksi ilokseni kylvös on ihanasti itänyt. Suloisia lampaankorvia saattaa riittää siskolle asti. 

"Ai, säkään et kirjoita muistiin, mitä oot istuttanut"

Otsikko suora lainaus Millanilta. Tapasimme tänään ja puhuttiin paljon myös puutarhajuttuja. Kuinka ollakaan. Alkukesä on puutarhan hoidossa ihanaa - vaikka kiireistä - aikaa. Yksi ihanuus on odottaa ja tutkia, nousevatko kaikki perennat ja syys- tai kevätkylvöt esiin. Tänä keväänä olen odotellut lyhtykukkaa, mutta kun sitä ei alkanut näkyä kummassakaan paikassa, jossa sitä piti olla, olin jo luovuttanut ja menettänyt toivoni sen suhteen. Ajattelin, että lyhtykoiso on menetetty kanta. Mutta eilen pyllistelin tutkimaan uudelleen erästä alkua, jota en aikaisemmin tunnistanut enkä muistanut, mitä siinä paikassa voisi olla. Se oli viime kesänä rakentamassani perennapenkin jatko-osassa, joka yhdisti uuden saskatoonin samaan penkkiin parin kirsikka- ja parin luumupuun kanssa. (Samalla alueella pintaan noussut leimurakkaus oli helppo tunnistaa ja muistaa.) Tarkempi tutkiminen vihdoin selvitti lyhtykoisoarvoituksen: olin viime kesänä siirtänyt sen vanhasta paikasta uuteen perennapenkin perkaamisen (lue: raivaamisen) tieltä. En vain ollut kirjoittanut mitään asiasta itselleni muistiin, enkä ollut myöskään kirjoittanut nimikyltti koison kaveriksi.

Olen viime viikonloppuna kaivanut osittain ylös perennapenkkiä riihen luona, toinen reuna saa jäädä myöhemmäksi. Kaivetulle alueelle istutin sitten jo tärkeimpiä takaisin, ja lisäksi uutena lajina nepalinhanhikkia. Pitäisi nyt sitten vain piirtää uusi istutuskartta. Ja mielellään vielä merkitä perennojen paikat jollain nimikylttikepeillä, etten ensi keväänä taas etsi perennoja ihan vääristä paikoista ja vanhasta muistista.

Apropos, nimikyltittömät syyskylvöt... Joko kerroin? Olen kasvattanut lehmuksen taimia! Kauan piti niitä pähkäillä ja Millanillekin esitellä. 

"Minä annan sinulle aarteet pimeän peitosta" Jes. 45:3

Tässä on nyt muutamana keväisenä viikonloppuna ollut taas mielenkiintoista seurata, mitä puutarhassa putkahtaa esiin. Erityisen jännittäväksi tämänkeväisen seurannan on tehnyt se, kun viime syksynä kaivinkone mylläsi mennessään siivun perennapenkistä. Olen saanut iloita kuitenkin yllättävän monen lajin säilymisestä. Viikko sitten löysin pikkuisia värimintun alkuja, vaikka luulin niiden menneen menojaan. Suloinen nukkapähkämö on säilynyt hengissä, vaikka sen lampaankorvia raadeltiinkin isolla kauhalla.
 Toisaalta en ole tyytynyt pelkästään seuraamaan puutarhan tapahtumia, vaan olen tehnyt myös floralogisia kaivauksia. Alkaessani uudisrakentaa turmeltunutta perhospenkkiä ja tasoitellessani samalla kaivurin jälkiä olen saanut hiekan alta esiin - ruohotuppaiden lisäksi - ison joukon kukkasipuleita ja useamman balkaninkohokkimättään, jotka niin ikään luulin menettäneeni, kun niiden reunustama penkinpää oli syksyllä kadonnut. Parhaimmat niistä istutinkin sitten uudestaan, kun olin saanut kaivettua ja täytettyä päätyosan valmiiksi. Piilotin siihen myös ne sipulit ja kylvin muutamaa lajia kesäkukkaa (silkkikukkia, kellohunajakukkaa ja kosmosta). Yhden kohdan peitin ennen kylvöä istutusalueeksi jollekin perennalle, todennäköisesti laitan siihen värimintun, jonka sain Millanilta. Ja ne preerianvärimintut, jotka kasvatin Millanilta saamistani siemenistä. Suojasin kylvö- ja istutusalueen lopuksi kateharsolla. Kesällä voin vielä koettaa mahduttaa alueelle esikasvatettuja kesäkukkia. Toki alue laajenee, kunhan tästä tervehdyn ja kunhan loma alkaa. Siirrän perhospenkkiä laajentamalla sitä "ulkokaaresta" tänä kesänä. Ja myöhemmin voin vähän laajentaa kasvimaata kohti perhospenkin entistä sisäkaarta. Multaa taidetaan tarvita vielä toinen 60 säkin satsi, sillä olemme myyneet vähitellen osan edellisestä kuormasta Millanille, joka ei ole pystynyt itse lähtemään kauppaan joka kerta, kun multa on loppunut.
Tulimme eilen illalla taas Kanttorilaan ja jo kauas tielle näin siperianherneiden takaa valkoisenaan kukkivat omenapuiden latvat. Vaikka yskä ja nuha verottavat voimia, jaksoin toki puutarhakierroksen. Kännykameran kanssa.

Tarhavarjohiippa

Kukkii nyt ensimmäistä kertaa. Oli siinä jo viime kesänä nuput, mutta en nähnyt niiden aukeavan, saati kuvaa saanut. 

Saskatoon, jonka ostin tänä keväänä. 

Kaivonrenkaaseen viime kesänä istuttamiani lajeja, joiden nimiä minun on pitänyt pitkin kevättä selvittää. Toivon löytäväni tiedot blogista. 

Myös kirsikat nyt kukassa, yksi niistä vasemmalla omppupuun edessä. Luumu kukki viikko sitten. Suklaakirsikka juroo, kun jouduin sen siirtämään kaivuun tieltä. Mutta elossa se on, näin viikko sitten paisuneita silmuja. 

Tänä vkl jätän suosista pihahommat ja parantelen flunssaoireita. Sisällä koetan laittaa ensi vkl kukkakuorman valmiiksi.  Menemme lakkiaisiin, niin saan samalla vietyä siskoille taimia. 

Lumikukkia

Viikko sitten Kanttorilassa hääriessämme ehdin aina välillä etsiä, löytää ja ihailla kevään edistymisen merkkejä, mitä perennoja ja mitä kevätkukkia oli noussut esiin. Samalla lumen nopea hupeneminen ja sitä mukaa maanpinnan kuivuminen huoletti ja toivoskelin kovasti sadetta. Toiveikkaina virittelimme miehen kanssa sadevesiastioita talon nurkille.
No, nyt sitä kosteutta on vähän saatu. Toisaalta on ihan hyvä, että vesi tuli lumen muodossa, jolloin se viipyy maan pinnalla pidempään ja ehtii toivon mukaan kostuttaa paremmin kuin jos se olisi sateen holahtanut hiekkaisen ja kivikkoisen maaperän läpi. Mutta kyllä vähältä säälitti nähdä ensimmäiset tulppaanit lumitaakan alla.

Skillaakin oli jo kovasti noussut, vaikka sen kasvupaikka olikin syksyllä myllätty putken kaivuussa. 

Kesä mielessä

Tässä päivänä muutamana tyhjäilin vanhoja/turhia/muualle talletettuja kuvia iPadilta. Siellä oli paljon kuvia Kanttorilan puutarhasta, myös syksyn ”muuriprojektistani”. Muistin siinä, että kootessani tiilimuuria reunustamaan kasvihuoneen viereistä perennapenkkiä olin ajatellut, että keväällä jatkan sen valmiiksi ja ettei mun sitten kauheasti muita perennapenkkien kunnostustöitä tarvitse välttämättä tehdäkään. Mutta loppusyksystä tuli se maanmylläysurakka lämpöputkiin liittyen. Sen jälkien korjaamisessa riittää kyllä puuhaa sekä minulle että miehelle vaikka koko kesäksi. Yhden kuorman multaa me jo marraskuussa saimme ja levitimme nurmikon paikkausta varten, mutta keväällä täytynee tilata ainakin toinen samanlainen kuorma. Nyt olisi hyvä suunnitella, minkäsorttista nurmea kylvetään (tällä hetkellä itseäni viehättää ajatus valkoapilasta tai jostain muusta typenkerääjästä). Sitä mihin uutta nurmea kylvetään, pystyn suunnittelemaan paremmin sitten, kun lumi sulaa ja pääsen mittailemaan, mihin suuntaan ja kuinka paljon haluan laajentaa kasvimaata ja kukkapenkkejä.
Minulla on ollut mielessä, että haluaisin järjestää Kanttorilassa jonain kesänä pihaseurat, mutta se taitaa siirtyä taas yhdellä kesällä eteenpäin, koska haluaisin pihan olevan edukseen. Kyllähän ruoho kasvaa nopeasti, mutta perennapenkkien palautuminen entiseen kukoistukseen ottaa ainakin yhden kesän.
Millan lupasi kokeilla esikasvattaa väriminttuja ja kenties saan häneltä uusia taimia kaivauksissa todennäköisesti kadonneiden väriminttujen tilalle. Balkaninkohokin siemeniä minulla on itselläni, täytyy vain muistaa kylvää niitä.
Edessä jännittävä kevät. Mitä nousee pintaan? Ja MISTÄ...