Vielä lahjoista, jäliistä joulun

Minäkin sain tyttäreltä joululahjaksi taulun. Tämän tytär oli maalannut Kanttorilan sinistä kamaria varten. 

Hän oli tehnyt meille molemmille myös appelsiinisaippuat. Myös mies yllätti minut itsetehdyllä lahjalla. Se oli katajasta veistetty voiveitsi. Se on kaunis ja hyväntuoksuinen.

Sain sittemmin yhden idean, mitä itse voin tehdä ensi jouluna lahjoiksi. Jotain käytännöllistä, johon voi hyödyntää myös kierrätysmateriaalia. Enempää en kerro. 

Katkesi kuin...

Meidän viikonlopun viettomme Kanttorilassa jäikin odotettua lyhyemmäksi, kun mies olisi tarvinnut lääkettä perussairauteensa, mutta sitä ei paikallisessa apteekissa ollutkaan saatavilla. Olisi pitänyt ajella suojasään loskassa toiseen pitäjään, joten päätimmekin palata lauantai-illaksi takaisin "työmaakopille", jossa lääkettä kyllä oli. Olisi ollut tarpeeksi vaikka mukaan otettavaksi, mutta eipä tullut mieleen. Ehdimme kuitenkin jotain lyhyenkin käyntimme aikana. Mies teki lumitöitä, kuinkas muutenkaan. Minä pyykkäsin hantuukeja ja leivoin kesäkurpitsakakun. Kävimmepä vielä vakituisella tervehdyskäynnilläkin Millanin luona, vierailuun sisältyi kahvittelun ja karvatassujen rapsuttelun lisäksi siementilauksen yhteenveto. Ensimmäiset kylvöt minulla onkin jo taas kasvilampun alla, keijunmekkoa, erilaisia paprikoita ja orvokkeja.

Laitanpa tähän vielä kuvankin, tyttären isälleen joululahjaksi tekemästä taulusta ❤️

Läpi lumen ja vilkaisu menneeseen

Niin vain taas pöräytettiin viikonlopun viettoon, ja vaikka Kanttorilassakin oli tullut lunta, niin pihaan päästiin heittämällä. Mies ryhtyi lumitöihin vasta ajettuaan piilin porraspäähän. Minäkin vaihdoin vaatteet heti vessassa käytyäni ja painelin myös hetkeksi pihalle. Lumet pois kasvihuoneen katolta - vaikka koko huone jo alkaakin olla aika risa. Haaveilen tilaavani uuden. Sitten linnuille ruokaa ja lopuksi postilaatikon tyhjennys. Siinä minun osuuteni pihahommissa.

Mennyt työviikko on ollut normaali, joitakin onnistumisia ja joitakin epä- mutta muuten on ollut tavallista surumielisempi viikko. Äidin kuolemasta tuli kolme vuotta. Paveakin piti itkeä muisto-ohjelmaa katsellessa, ja Lähettäjä-lehden tultua luin yhden kuolinsanoman lisää. Äiti tuli uniini, terveenä, puheliaana ja iloisena omana itsenään, sellaisena kuin hän oli ennen Alzheimeria. Mietin, voinko enää nauttia Paven musiikista ilman, että alkaa itkettää. Etenkään Ikävästä.

Tsekkasin alkuvuoden bloggauksestani, että olin suunnitellut palaavani tuonnempna menneeseen jouluun. 

Mennyt joulu oli siitä merkillinen ja hieno meidän perheessä, että saimme pitää lapsiamme täällä luonamme tavallista pidempään, melkein kaikki ehtivät olla viikon verran Kanttorilassa. Se johtui tietenkin siitä, että itse kukin teki etätöitä ja myös siitä, ettei tohdittu käyttää julkisia, vaan - kuten aiemmin kirjoitin - tytär ja vävy tulivat kanssamme samaa matkaa. Tavallisesti lapsia on haettu aatonaaton tuntumassa naapurikunnan juna-asemalta. Miestä vähän huolestutti etukäteen, miten nuoret viihtyvät ja saavat aikansa kulumaan niin pitkään, mutta minua ei lainkaan epäilyttänyt. Jos tekemistä kaivattaisiin, minä sitä kyllä järjestäisin... Ja itse asiassa kyllä nuoret mukavasti osallistuivat jouluvalmisteluihin. Esimerkiksi piparkakkujen koristeluun (tytär, vävy ja esikoinen). 

Tytär otti vastuuta myös ruokahuollosta. Iso väki tarvitsi isosti ruokaa jo ennen joulua. Toki joitain jouluruokia alettiin syödä jo ennen aattoa (niin että aattona vielä haettiin kaupasta toinen satsi karjalanpaistivärkkiä, ja kaljaakin panin kolmeen otteeseen). Tytär ja vävy kävivät kaupassa, toivat mm. jalotofua, joka oli yhtenä aineksena herkullisessa wokissa, jonka tytär loihti. (Muita aineksia vihannekset, nuudeli, chili...)

 Perinteeksi on muodostunut, että tytär vastaa myös kuusen koristelusta, silloin kun hän on kanssamme joulua viettämässä. Kysyin häneltä, voisiko kuuseen laittaa myös punaiset ja vihreät jouluvalot, jotka ovat Millanin peruja ja jotka itse vuosi sitten olin kuuseen ratustellut. Hänen mielestään ne olisivat olleet kuuseen liian räiväkkäät (ja olinkin aivan samaa mieltä, kun näin hänen luomansa kokonaisuuden). Kun kysyin, mihin sitten voisin mainitut valot ripustaa, niin vävy ehdotti portaikkoa. Loistava idea, miksei ollut koskaan tullut mieleeni! 

Portaikon toisessa reunassa oli perinteisesti saviset tuikkukipot, mutta tänä jouluna tuli perinteeseen uusi lisä. Puhuin jo miehelle, että portaikkoon pitäisi rustata jonkinlainen kaide, johon jatkossa saisin paremmin valot roikkumaan. Nyt ne olivat "valesvireessä" nuppineulojen ja nailonlenkkien varassa. 

Vaikka välillä kävi mielessäni huoli ruuan riittävyydestä, niin jälkeenpäin voin todeta, että kaikki meni loistavasti. Ruoka riitti niin kauan kuin lapsia riitti seuranamme, lisäksi vaihteluakin saatiin aikaan muutenkin kuin tofuwokilla. Esimerkiksi joulupäivän iltana karjalanpaistin sijaan tarjottiinkin savulohta laatikkojen kaverina. Lisäksi kokeilin uutta jouluruokaperinnettä: kasviksia teriyakikastikkeessa. Hyvin tekivät kauppansa. Olin meinannut tehdä sen jo aattona, mutta kun näytti, etten ehtisi, niin jätin suosista seuraavaan päivään - mikä olikin hyvä ratkaisu. Tulevinakin jouluina aion noudattaa vaihtelevan menun linjaa. Lanttulooraa pitää toki olla tarilla joka aterialla aatosta uuteenvuoteen 😁

Oli kiva huomata, että nyt meitä sillin ystäviä joulupöydässä on muitakin kuin minä ja pojista keskimmäinen, kun vävy kyseli sillin perään unohdettuani kattaa sen. Tuossa kuvassa se on päässyt melkein kunniapaikalle, vaikka onkin "vain" kaupan valmissilliä. 

Joulusta taisi siis päällimmäisenä jäädä mieleeni ruoka-asiat, vaikka ihania ja yllättäviä lahjojakin saatiin. Varmaan siksikin ruuan merkitys korostui, kun korona vei tänä jouluna mahdollisuuden joulukirkkoon, seurakuntayhteyteen. Seimet, muut joulukoristeet sekä klassisen jouluradion laulut pitivät esillä joulun sanomaa. 

Loppiaisen ja Nuutinpäivän välissä

 Lähdimme joululomalta "työmaakoppia" kohti hivenen etuajassa, loppiaisaattona, syystä että auto aiheutti pientä epävarmuutta. Silloin loppiaisaattona yrittäessämme lähteä käymään Millanin luona auto ei meinannut ensin käynnistyä. Lämmitimme autoa toisenkin tunnin ja kun mies antoi akulle lisävirtaa, niin käynnistyihän kulkupeli. Mutta ajattelimme, että lienee viisainta ajaa lyhyen kyläreissun jälkeen lämpöisellä autolla samana päivänä vielä pohjoiseen asti eikä jättää paluuta viime tippaan. Sainpahan yhden palautumis- ja valmistautumispäivän ennen töihin paluuta. En siis siinä hötäkässä yrittänytkään alkaa siivota joulua pois Kanttorilasta, olimmehan todennäköisesti tulossa kohta taas takaisin. 

Perjantaina Kanttorilaan palattuamme annoin vielä valojen palaa kuusessa ja otin siitä vielä yhden kuvankin muistoksi, sen sijaan aloitin joulukoristeiden raivaamisen parista seimestä ja sinisestä kamarista. 

Saisivathan joulukoristeet toki olla Nuutinpäivään asti, vaan kun emme ole silloin joulukodissamme, niin karaisin itseni, kovetin tunteeni ja ryhdyin lauantaiaamuna riisumaan tyttären somistamaa kuusta. 

Ennen Millanin luona käymistä ehdin kantaa kuusen vintille ja joulumatot telineelle tuulettumaan. Palattuamme yksinäistä ystävää piristämästä vein lisää mattoja tuulettumaan - niitä joita aioin levitellä joulumattojen tilalle. Vaihdoin myös joululiinojen tilalle jotain muuta. Löysin piirongin laatikosta kukkaliinan, jota en ole vielä pöydällä käyttänyt. Silitin sen ja sain siitä itselleni kaunista katseltavaa korvaukseksi joulukauneuden tilalle. 

 

Päälle vielä virkattu ruusuliina, niin onhan se soma ❤️

Aamulla noustuani totesin, että koti on taas toisella tavalla kivan näköinen, kun on valoa, tilaa ja avaruutta. Vuodenaikojen vaihtelu ja juhlan ja arjen vuorottelu on kyllä fiksu idea. 

Kanttorilan kulmilla alkoi sadella lunta ennen puolta päivää, niin katsoimme viisaammaksi alkaa tehdä taas lähtöä, ettei tarvitse ajaa pimeässä lumisateessa.

 Normaalit talviset lähtörutiinit, tiskaus, kukkien kastelu, linnuille lisää ruokaa, tällä kertaa viritin taas muutaman killerönkin. Joulun ajan annoin hiirillekin rauhan. 

Ehdin ihastella punatulkkukoirasta ja yllätyksekseni se malttoi jäädä odottelemaan niin että ehdin hakea kännykän ja napsia siitä kuvia. En ihan likelle tohtinut yrittää, mutta yllättävän lähelle se silti minut päästi. Lintulaudalla käydessään punatulkut vaikuttavat kovin varovaisilta, usein vain pikaisesti piipahtavat ja sitten heti taas syreenin suojiin tai vielä kauemmas. 

 

Uusi alkoi puhtaana

Uudenvuoden aattona mies teki lumitöitä käydessämme Millanin luona. Suojalumi oli raskasta eikä Millan olisi sitä saanut minnekään kipeillä ranteillaan. Illalla sitten alkoi sadella uutta lunta. 

Aamulla noustuani totesin lunta sataneen aika reippaasti. Puin takin pyjaman päälle ja käveleskelin hetken pihalla kuvia napsimassa. 

Aamulla seitsemän ja kahdeksan välillä on vielä hämärää, mutta kyllä päivittäinen valo tästä alkaa lisääntyä vähitellen. 

Pitäisi kirjoittaa jotain menneestä ja tulevasta, samoin joulun ajasta, mutta josko tuohippuolin.