Sarvikuonokaspoika

Olin menossa illan viiletessä kastelemaan mm. kesäkukkia, kun huomasin ruohon seassa jonkin ison mönkijän. 

Jätin kastelukannun siihen ja lähdin hakemaan sisältä kännykameraa. Otin mittakaavakuvan ja mietin, miten saisin sen ruohon seasta esiin niin, että koppis olisi kuvassa kokonaan tunnistettavaksi. 

Kasvihuoneesta löytyi pala pahvia, jonka päälle sain otuksen siirrettyä takapäästä pökkäämällä. Kävin näyttämässä miehellekin sarvikuonokkaaksi arvelemaan komistusta, mutta mies ei ilahtunutkaan: "Hyi olokohon, vie se pois!" 

Vein sen takaisin löytö paikalle, mutta olin hieman huolissani, miksi se oli niin vaisu ja pysytteli aloillaan. Kävin hakemassa sisältö vielä tassin, johon laitoin sen eteen vettä tarjolle. Sitten lähdin etsimään tietoa ötökkäkirjasta, ja arvaukseni osui oikeaan. Lisäksi löytyi tieto, että vain uroksella on sarvi ja että sarvikuonokas (Oryctes nasicornis) on yöaktiivinen. Se selittänee löytöhetken vaisuudenja paikallaan pysymisen. Käyn aamulla katsomassa, toivottavasti se on silloin kadonnut. Silloin varmistuisi , että kaverilla oli kaikki hyvin. 

Sarvikuonokkaat viihtyvät sahanpurukasojen ja kompostien lähellä. 

EDIT. Kun kävin nyt puoli yhdentoista maissa muilla asioilla pihalla, kävin kurkkaamassa myös vesitassin luona, ja kas vain, komistus oli jo ryhtynyt yöaktiiviseksi ja häipynyt paikalta 😊👍 

Seuraavat vieraat tulossa

Vaikka tänä kesänä meillä on ollut sosiaalisia kausia ehkä jopa tavallista enemmän, niin nyt alkaa taas yksi kesän sosiaalisimmista viikoista, festariviikko. Ja vaikka itse olemme festareilla vain kolme päivää alkuviikosta, niin loppuviikollekin on luvassa sosiaalisuutta sikäli että veljeni on jälleen tulossa kihlattunsa kanssa useammaksi päiväksi festareille ja siksi aikaa meille yöpymään. On toiveissa saada myös isosisko loppuviikosta yökylään, hänelläkin on lauantaiksi ostettu lippu, ja aamuyöhön kestävän keikan jälkeen olisi turhan rankkaa ajella kotia asti. Ehkäpä pääsemme myös koiran ammaksi, että sisko pääsee vapaammin kulkemaan festarialueella myös sisätiloihin. 

Ennen kohta alkavaa musiikillista kulttuuriantia pääsimme nauttimaan myös näyttämötaiteesta kesäteatterissa. Viime lauantaina oli Mika Waltarin klassikon ensi-ilta. Siinä samainen isosiskoni esittää Ulrikaa. Ja esittääkin niin taitavasti, että katsoja eläytyy ja samaistuu. Vein hänelle kiitoskimpun, jonka kokosin Kanttorilan puutarhasta. 

Aina välillä on ehditty toki puutarhatöihin. Sain Millanilta uuden perennankin, virginiantädykön, joka oli peräisin Millanin siskolta. En ole sitä vielä minnekään asetellut. Odottelen seuraavaa sadekautta. Ehkä lauantaina. 

Vieraita tulossa

Juhannukseksi siivottiin jonkin verran, vähän niin kuin tavan vuoksi. Viime viikonlopuksi siivottiin vähän lisää, kun veljeni oli tulossa käymään kihlattunsa kanssa kotimatkalla festareilta. Mutta nyt siivotaan vielä lisää, koska meille on tulossa yövieraita, mm. kolme teiniä, jotka eivät ole käyneet Kanttorilassa aikaisemmin. Lisäksi on tulossa myös ne kaksi ragdoll-kissaa,  joita saimme pitää vieraina jouluna. Silloin oli kova vahtiminen, etteivät ne olisi pureskelleet huonekasveja. Toinen ainakin sai vatsansa sekaisin jostain kasvistani. Niinpä päätin tällä kertaa siivota loputkin olohuoneen huonekasvit ulos (araurkia, oliivipuu ym. oli jo aikaisemmin ulkoistettu). Vain kliivian jätin sijoilleen, koska se ei tykkää siirtelystä. Keittiön eteisen ikkunalla olevat aaroninparrat, liisukka, pitsilehti ja kaktukset saivat myös jäädä paikoilleen, niihin kissat eivät pääse käsiksi (tai siis tassuiksi). 

Muut kasvit saavat tarjeta ulkosalla, mutta avokadon rontot vein kasvihuoneeseen siellä jo ennestään olevien eksoottisten siemenestä kasvattamieni kokeilu kasvien - mango ja persikka - seuraan. 

Vähän muutakin touhusin huonekasvien kanssa. Olen jonkin aikaa seurannut posliinikukkani vointia. Se kun on tiputellut ruskettuneita lehtiä. Mietin, että olen saattanut lannoittaa sitä liikaa ahtaaseen ruukkuunsa. Päätin kokeilla vihdoin vaihtaa sille vähän isomman ruukun ja laittaa alusruukkuun kerroksen lecasoraa. Operaatiota piti hieman valmistella, kun vaihto piti tehdä ikkunalla roikkuvaan amppeliin päin. Ei puhettakaan, että olisin yrittänyt pujotella posliinikukan köynnöshaaroja amppelinnsrujen väleistä - ja samalla katkonut kallisarvoisia haaroja, jotka tänäkin kesänä ovat jo kahdesti ilahduttaneet kukinnallaan. Vähäisen sotkemisen myötä temppu onnistui, ja nyt vain toivoskelen, että hoya hyötyy vaivannäöstä. 

EDIT. Vein sittenkin myös kliivian ulkoruokintaan, ettei tarvi murehtia, mitä kissut yöllä keksivät syödä. 

Viikko kesälomaan

Oli tarkoitus kirjoittaa jotain eilen sunnuntaina - tuli siten postauksen päivämäärä sen mukaan. Tänään oli jännää töissä, kouluuntutustumispäivä, mutta siitä selvittiin, jos ei kunnialla niin pienin tappioin. 

En sitten vielä jäänyt koululle enempiä siivoamaan, kun mies odotti kotona, että lähdettäisiin Ruusurannassa käymään. Häntä odotti keskeneräinen ruohonleikkuu-urakka ja minun piti viedä sinne bokashiastia ja tehdä multatehdas, kun se unohtui lauantaina. 

Olen pitänyt ruutuvihkoon vähän kylvö- ym. päiväkirjaa, niin en ole tänne taas vähän aikaa päivitellyt. 

Nyt halusin lisätä kuvat uusimmasta sipulikasvistani, jonka hankin viime syksynä oranssin lippiksen maatalouskaupasta poistomyynnistä. 

Keisarinkruunu

Sen hajun sanotaan pitävän kauriit ja jänikset poissa sen kimpusta. Kun se oli noussut yllättävän nopeasti pintaan, minun piti tietysti pyllistellä nuuhkimaan tuoksua. Ilokseni tuoksu oli sama kuin eräässä lempilajissani, lamopeikonkellossa. 

Lamopeikonkelloa paljastaa hajullaan, milloin se on vaivihkaa noussut esiin monien muiden perennojen jälkeen. 

Huhtikuinen hupi

Poutainen lämpöinen sää on jatkunut, samoin pienet yöpakkaset. Eilen kuitenkin laitoin kasvihuoneessa valmiiksi muutaman istutuslaatikon, vaikken vielä taida uskaltaa sinne tomaatteja istuttaa. Mutta sen verran tein tilaa vintin ikkunalle, että vein sieltä kaikki rääppööt Ruusurannan ikkunalle. Toisin sanoen, samalla kun joitakin tomaatteja koulin, joillekin lisäsin multaa ja sidoin pisimpiä tomaatteja tukikeppeihin, tein inventaariota kaikkein elinvoimaisimmista taimista. Niitä oli 27, kymmentä eri lajiketta. Sitten oli se joukko surkeita, pieniä taimia, jotka saavat nyt olla koekaniineina, miten niille käy kylmillään olevassa talossa, kylläkin eteläisellä ikkunalla, missä Millanilla tomaatin taimet menestyivät hyvin. 

Eilen oli muutenkin puutarhapuuhapäivä. Olin yksin kotona, kun mies kävi pohjoisessa hoitamassa vuokra-asioita ja erään ystävän synttäreillä. Niinpä minulla oli oiva tilaisuus mellastaa miten mielin, puutarhan lisäksi vähän tuvallakin, viikkosiivouksen moista, monen viikon tauon jälkeen 🙄. Ruusurannassa kaivelin vähän lupiinin ja mesiangervoa ei juurakoita pellolta kuivumaan risuaidan päälle. Lapiointi tuntui lihaksissa vielä koko illan. Mies toi tyttäreltä minulle kuun- ja päivänliljan juurakoita (vaihtarina maa-artisokan mukuloihin), mutta en ole vielä jaksanut liljoille kaivaa paikkaa. 

Mies teki minulle pyytämäni kukkalaatikon näyttämään paikkaa varten. Siitä tuli iso ja upea. Se korvaa aikaisemmat muoviset pyryt, jotka olivat auringonvalon saannin kannalta liian matalalla, ja pieniksikin ne jäivät, muoto ei ollut ihanteellinen köynnöstukea ajatellen. Nyt suuret odotukset tulevan kesän köynnöskukkaistutusten suhteen. 

Syyslomaa kohti ennakoiden

Kirjoittelin jo itselleni listaa, mitä tahtoisin ehtiä hoitaa ensi viikon syyslomani aikana. Listalla on sekä sisähommia (ainakin käsitöitä, askartelua ja siivousta) että pihatöitä. Paria jobia olen jo vähitellen aloitellut. Kasvihuone pitäisi saada tyhjättyä tyystin ja pestyä huolellisesti - yritän päästä ansarijauhiaisesta eroon, ettei olisi ensi kesän riesana kasvihuoneessa. Kurkut olen jo ruosinut kasvihuoneesta pois ja myös osan tomaattien rontoista. Muutama tomaattihedelmä siellä on enää jäljellä, mutta paprikaa vielä raakana raakasti. (Tänään söimme kesäkauden jälkeen ensimmäisen kerran kaupasta ostettua jäävuorisalaattia. Aika mukavasti eri aikaisista kylvöksistä riitti satoa.) 

Myöskään perunasatoa ei ole jäänyt lomalle kaivettavaksi kuin rippeet, kun vielä viime sunnuntaina vieraat saateltuamme jatkoin Ruusurannassa perunapenkkien kaivelua. Samalla pussitin rikkakasveja useamman muovisäkillisen, jotka vein kuivumaan kasvihuoneeseen. 

Serkku kävi miehensä kanssa sunnuntaina, silloin minulla oli vielä kesän sinisävyiset kuosit keittiössä, mm. serkun äidin tekemä siniraitainen juhannuspoppanapöytäliina. Mutta sunnuntai-iltana aloin vähitellen vaihtaa kuosia aloittaen istuinpäällisistä. Kunhan siskot tulevat käymään loman lopulla, laitan vielä keittiön pöydälle samoista verhokankaista tehdyn kaitaliinankin. 

Kaukaa otetusta kuvasta ei niin selvästi erotu verhojen taitokset eikä pestyn(!) maton tahrat. Noinkohan oli ruokaöljypullo kaatunut matolle, kun tavallisella pesulla eivät tahrat olleet lähteneet. 

Välikausikeittiö. Jouluksi sitten taas jotain muuta, ainakin punainen tonttuverho. 

Kuvia, lähinnä kasveista

 

Ehtivätpä auringonkukat aueta sittenkin. 

Mansikkavadelma vai oliko se vadelmamansikka? Ensimmäiset kukat, mutta ei niistä marjoja tullut. Pieni taimi olisi jäänyt huomaamatta, ellen olisi saanut Millanilta ns. koordinaatteja. Vuosi sitten raivasin sitä esiin ja merkitsin rautakepeillä, ettei sen yli ajeta ruohonleikkurilla. Tänä (menneenä) kesänä jatkoin ympäristön raivausta, ja kylläpä vain se nyt jo erottuu. 

Tämä minun piti tsekata Plantnetistä, kun en tunnistanut. Vieläkin löytyi pari lajia siitä samasta kukkasekoituspenkistä, josta pitkin kesää on noussut pinkinsävyisenä kukkivia lajeja. Kuvasta tunnistui isotsinnia! Sitten penkissä olisi kukkaan tulossa vielä kosmos, jos ehtii. 

Yksinäinen sikurin kukka. Vielä on siirtämättä alku Ruusurantaan. 

Ruusurannasta puheen ollen, mahdoinko vielä julkaista kuvaa silta-aihiosta ojan yli ja koivujen sekä risuaidan välistä takamarkille. 

Pikainen muistiinpanopäivitys

Koulu on alkanut ja blogikirjoittaminen loppunut... Tai ainakin vähentynyt radikaalisti.

Viikko sitten veljemme ja hänen kihlattunsa kutsuivat meitä sisaruksia kesäjuhlaan. Oli ilo nähdä rakkaita, mutta myös upea pihapiiri kaikkine kauniine yksityiskohtineen, taidetta, istutuksia, jopa kasvimaa säntillisen kukoistava.

Mutta kyllä minä tuon reissun muistan ilman muistiinpanojakin. Sen sijaan haluan muistuttaa itseäni siitä, mihin istutin lyhtykoisot, jotka sain kaivaa mukaani tuosta ihanasta pihasta. Kas kun Kanttorilan lyhtykoiso taantui ja lopulta katosi viime kesänä.

Eihän minulla ollut aikaa heti laittaa paikkaa lyhtykoisolle, versot saivat odottaa multasangossa viikon. Kouluviikon jälkeen ehdin taas pihahommiinkin vähän pidemmäksi aikaa ja aloin kaivaa kasvimaan reunaa ensi kesän kesäkukka kylvöille - ja helmihyasinttien takaisin istutukselle. Mansikkamaan laitaan lähelle Sarah Bernhardt-pionia kaivoin tilaa tulikellukalle, joita kasvatin siemenestä, ja niiden viereen jäi tilaa lyhtykoisolle. Toisen lyhtykoispaikan valmistin riihen viereisen kolmiopenkin keskelle.

Lyhtykukasta en vielä ottanut kuvaa (jos vaikka ehtisi vielä värjäytyä oranssiksi), mutta kilpiangervosta otin kuvan kesäjuhlamme aikana. En ollut sellaista koskaan nähnyt saati että olisin tiennyt sen nimeä. 

Kilpiangervo kuuluu samaan sukuun mm. keijunkukkien, telliman ja tiarellan kanssa, eikä suinkaan angervojen kanssa. (Aika monta muutakin angervonimistä kuuluu vallan muihin sukuihin.) 

Elokuun ekan kukkia

Muutama lomapäivä jäljellä, tiistaina takaisin työmaalle. Saapa nähdä, ehtineekö töiden alettua enää niin kirjoitella blogiin. Tuskin.

Sain Millanilta viime syksynä unikon siemenkotia. Kylvin niitä kahteen kohtaan puutarhassa. Kuivassa ja aurinkoisessa paikassa ne kasvoivat hentoina ja matalina ja kukkivat pienin kukin, paljon toista kylvöä aikaisemmin. Kasvimaalle hapankirsikan varjoon kylvetyt kasvoivat puolta korkeammiksi, myös niiden nuput ovat muhkeampia. Ekaksi auenneesta en ehtinyt ottaa kuvaa ennen kuin sade varisti sen terälehdet. Tänään oli auennut lisää.

🩷🩷🩷

 Kimalaiset viihtyvät myös ranskantulikukissa, joita on ilmaantunut pitkin kasvimaata. 

Kasvimaalle on itsekseen ilmaantunut myös tätä violettia päivänsineä, jota joka kevät esikasvatan. Ja tänä kesänä komein kasvu onkin täällä kasvimaalla! Istuttamani eivät ole juuri kasvaneet saati kukkineet, vaikka normaalina suvena olen päivittäin räknännyt yleensä toistakymmentä kukkaa. Jospa ensi kesää varten kylväisin päivänsineä jo syksyllä kasvimaan laitaan. 🤔

Nyt kun on sadettakin saatu ja lisää luvassa, niin tohtinen alkaa istuttaa perennan taimia (tulikellukkaa, harjaneilikkaa ja yksi salkoruusu), vaikka tämä päivä ainakin vielä menee hellelukemissa. Kunnon pohjakastelu ja varjostus istutuksen jälkeen lienee tarpeen. 

Heinäkuun vimppa...

... myös postaus, uskallan luvata.

Kesäkukkasiemensekoituksen toiseksi viimeinen kukkija on tämä iki-ihana maloppi/kesämalvikki, en tiedä varmuudella nimeä, kun ei siemensekoituspussissa yleensä nimiä kerrota. Mutta vanha tuttu rakas jo äidin ajoilta, nimestä viis. 

Viimeinenkin, eli silkkikukka, oli tänään avautunut, vieressään aurankukka, jo ensimmäisten joukossa kukkinut. 

Näiden ja aikaisemmin mainitsemani punapellavan lisäksi siemensekoituspussin satoa on pinkki ja lila ruiskaunokki, sarvileukoija, toukokukka, tarhakohokki ja olkikukka. 

Ja varsin hyvin sopii pinkin siemensekoituksen sävyihin myös avautumassa olevan gladioluksen väri 🩷

Niistä kun ei voi aina tietää, minkä värisenä mikäkin gladiolus kukkii. Nytkin on avautumassa pinkkien lisäksi kirkkaanpunaista ja keltaista. Minä kun jemmaan syksyllä niiden mukulat kellariin, niin olen tavannut sitaista kukkineen varren tyveen värimerkkilangan tai -askartelunorkon, että seuraavana keväänä olisi vähän träillä. Vein tänään yhden pinkahtavan kukan Millanille, niin pitäisikin käydä etsimässä merkkinauha jäljelle jääneeseen varrentynkään. 

Tässä välissä on Kanttorilaankin saatu sadetta 😊 Kun tiistaina olin saanut pestyä kellarin hyllyt - jotka mies oli purkanut ja kantanut kellarista ulos - ja ratusteltua ne kuivumaan (mikä tapahtui hyvin sukkelaan helteessä), niin illansuussa Taivaan Isä vielä virutteli hyllyt kertaalleen. Samalla sain taas sadevesiastiat täyteen. 

En ottanut hyllyistä mitään ennen-kuvaa, niin ei noista välttämättä huomaa, että pesty ne on. 

Nyttemmin mies nosti uudestaan kuivuneet kellarikalusteet kuistille, mikä olikin hyvä, koska aivan äsken saimme taas yhden sadekuuron ukkosen kera. 

Vielä muutama päivä lomaa jäljellä ❤️

Viime tipassa

Tänään satoi tähän pihaan ensilumen. Ja vaikka se Marketin kassan mukaan sulaakin pian pois, oli silti hyvä saada viimein loputkin pihan syystyöt jonkinlaiseen päätökseen. Siitä iso kiitos miehelle. Ei pelkästään siksi, että hän siellä on enimmäkseen ahkeroinut mm. omenapudokkaiden kimpussa, vaan häntä saan kiittää siitäkin, että kahtenakin päivänä päättyvällä viikolla pääsin kotiin valoisan aikaan (kun mies tarvitsi auton), joten kerkesin vihdoin ja viimein nostaa loput palsternakat ja porkkanat, sekä osan maa-artisokista. Ja ainoan kyssäkaalini.

Kävimme Millanin luona jo perjantaina, että mies pystyi viemään kaatiksen aukioloaikana toisenkin kuorman jätettä Millanin homeisesta autotallista. Näin ollen lauantain pyhäinpäivän sain viettää kotona. Silloin sain hoidettua myös talvisuojaukset. Sinikka-luumun rungon suojasin lampaanvillalla, kun taas sekä pensasmustikat että siipeensä saanut Latvian matala -kirsikka saivat verkon ympärilleen.

Ja tänään aamulla muistin vielä hakea sisälle vihoviimeiset vesiastiat (muutamassa kanisterissa oli jemmassa sadevettä, jonka aion hyödyntää sisäkasvien kasteluun).

Ja kyllä tuo otsikko sopii myös alla olevaan kuvaan. Nimittäin kun kuulimme jo keväällä, että isosiskostamme oli tulossa momma tänä syksynä, niin vasta nyt syksyllä, lasketun ajan tuntumassa aloin neuloa töppösiä ja sitten nuttua. Uusi ihminen saapui sukuun kymmenen päivää yli lasketun ajan, ja silti minulla on vielä neule kesken, sivu- ja pääntienresorit neulomatta, sitten napit ja viimeistely. Onneksi kokoa on reilusti, mahtuu myöhemminkin 🤭

Mainittakoon, että pehmeän mintunvihreän vauvalangan olen saanut Millanin äidiltä, joka lupasi minulle myös vauvannuttuun sopivia nappeja, pitäisi vain käydä hakemassa. 

Sadonkorjuuta siinä sivussa

Uudenlainen syksy. Kiireinen. Kyllä. Mutta siinä ei oikeastaan ole mitään uutta, että blogikirjoittelu tahtoo jäädä niin koulutöiden kuin sadonkorjuupuuhien jalkoihin.

Se mikä on uutta ja ihanaa, on mahdollisuus vaikka joka työpäivän jälkeen pistäytyä puutarhassa ja ehkä puuhata siellä jotain. Mikäs sen palauttavampaa ja voimaannuttavampaa! Toissa syksynä piti vielä odottaa viikonloppua, että pääsi jatkamaan kauhealla kiireellä syysaskareita Kanttorilassa.

Toki alkusyksyn mittaan on ollut viikottain vähintään yksi työpäivä alkuiltaan asti, ja joidenkin koulupäivien jälkeen on tuntunut, että kakki mehut on puristettu, ja vähän tautejakin on ollut viikonloppuisin. Mutta esimerkiksi tänään ja eilen olen ehtinyt pihalle räämästämään.

Vähän saldoa ja muistiinpanoja, mitä puutarha ja kasvihuone ovat tuottaneet. Tähän asti olemme saaneet syödä kasvihuoneesta omia tomaatteja, kurkkuja ja nyttemmin myös paprikaa. Jonkin verran niitä liikeni lapsillekin tuliaisiksi, ja laskeskelin että vielä ainakin tämän viikon ne riittävät meille aamu- ja iltapalaleipien päälle, paprikoita senkin jälkeen.

Puutarhasta olen kerännyt härkäpapua vähän pakastimeen ja siemeneksi. Tällä kertaa jäimme ilman silpoydinherneitä. Pensaspapu ei ihan sitä korvaa joulupöydässä. Olemme syöneet kolme maissintähkää ja neljäs vielä tuleentuu. Kesäkurpitsoista isoimmat ovat kellarin hyllyllä. Kellarissa on jo myös vähän perunaa ja isoimmat punajuuret, vadelmahillo- ja omenasosepurkkeja sekä maustekurkkua. Vaikkakaan omista avomaankurkkukylvöstä ei ole ehtinyt kasvaa kuin kaksi hedelmää (jotka ovat yhä poimimatta), olen saanut silti säilöä kurkkua, kun Millan kehotti hakemaan säilöttävää hänen entisen kotinsa kasvimaalta. Valkosipuleista tuli hyvä sato, ne nostin kuivumaan elokuussa. Jos 

Viime vuosi oli omenapuille sapattivuosi, mutta tänä syksynä kerättävää on taas ollut. Lähinnä mies on urakoinut omenapuiden alla. Yhdessä on siivottu omenoita höyrymaijaan ja minä olen keitellyt sosetta purkkeihin. 

Pitkään lämpimänä kestänyt syksy on antanut lisäaikaa, venyttänyt sadonkorjuujaksoa pidemmäksi. Tänä iltana nostin loput punajuuret ja pari itsekseen ilmestynyttä kyssäkaalta. Ja siivosin taas purkillisen etanoita pois kasvimaalta 😒 Perunoista osa on vieläkin maassa, samoin kaikki mukulasellerit. Persiljaakin voisi vielä korjata pakastimeen. Porkkanat saavat jäädä vielä hyväksi aikaa, samoin purjot ja maa-artisokat. 

Metsän satoakin on saatu, vajaa sangollinen mustikkaa ja pari kertaa on käyty suppismetsällä, samalla on löytynyt vähän kantarelleja, ja karvarouskuja ryöppäsin sienisalaattiin. Mutta puolukat olivat sienipaikallamme vielä raakoja. Ehkä niitäkin vielä ehdimme kerätä. 

Koulua, mustikkaa ja muuttoa

Nyt on käyty jo yksi kokonainen viikko koulua, ja ilokseni ole voinut todeta, että viime kevään ekaluokkalaiseni ovat kasvaneet henkisestikin kesäloman aikana. Pelko siitä, miten pärjäämme yhtä ohjaajaa vähemmällä, vaikuttaisi nyt olevan turha. Erityisen suotuisa kehitys on tapahtunut sillä oppilaalla, jolla oli eniten vaikeuksia ekaluokalla ❤️🙏.

Emme sitten loman aikana ehtineetkään metsäretkelle, mutta tämän viikon tiistaina vihdoin kokosimme marjastuskimpsut ja sienestyskampsut ja lähdimme metsästämään. Sieniä emme kuitenkaan löytäneet kuin pari haperoa ja yhden voitatin (niistä mies teki herkulliset lämpimät pizzavoileivät). Mustikkaa sentään löysimme jonkin verran ja jaksoimme kerätä reilun puoli sangollista, sopivasti perkuu-urakkaa. Paluumatkalla poikkesimme Millanin entiselle kodille kastelemaan kasvihuoneessa.

Kuten edellä ja edellisessä kerrotusta voi päätellä, nyt on Millan päässyt muuttamaan uuteen kotiin, ja huomenna käymme ensi visiitillä viimesunnuntaisen muuton jälkeen. Meitä oli siinä hommassa Millanin naapuri sekä sisko miehensä ja tyttärensä kanssa. Ennen muuttokeikalle lähtöä kökkäväki kokoontui Millanin äidin ruokapöytään.

Koulussa kuvistyön mallina olleita kukkasia.

Viimeinenkin niitti

Eilen olivat käyneet tuomassa ja asentamassa parvekkeen. Palattuani töistä mies kysyi, huomasinko mitään uutta. No en ollut huomannut, kun yleensä katseeni pihassa suuntautuu paljon alemmas, perennapenkkeihin ja kasvimaalle. 

Nyt on Kanttorilan ulkokuori valmiiksi asti rustattu. 

Tyrjöötä osa 2

Oheinen kuva on otettu 14.3. Silloin oli peltikatto melkein valmis ja eteläseinä jo paneloituna. Ja parveke pudotettuna. 

Tuon jälkeen remontti on edennyt kovasti. Eilen oli laitettu jo rännit ja syöksytorvetkin vesirosvoineen. Seinistä vain pohjoispääty ja luoteisnurkka ovat puolimoos. Mutta muutama viikko pitää odotella ennenkuin ikkunoita ja ovia tullaan asentamaan. Sitä ennen ehkä on jo riihen kattokin valmiina. 

Mies on päivittäin tyrjännyt pihalla, siivoten työmiesten jälkiä. Itse aloitin ikkunoiden edustojen tyrjäämisen kylmästä komerosta, joka on täpötäynnä kampetta ja roipetta. Kannoin muutaman banaanilaatikollisen askarteluvärkkejäni kylmälle vintille - kun olin ensin raivannut sinne tilaa. (Ja Toivoskelen, että muistan, missä ne ovat, kun niitä kaipailen.) Komeron tyhjäys on toki kesken, mutta on tässä aikaa vielä ennen kuin ikkunat ovat valmiit.

Monta yötä mietin kukkien ja taimien turvaamisen järjestämistä siinä vaiheessa, kun huone kerrallaan ruvetaan ikkunoita irrottamaan ja vaihtamaan.

Nyttemmin olen kyllä miettinyt öisin enempi työasioita. Ratkaisu on yhä tekemättä. Ja muutakin miettimistä työasioissa on, oppilaiden asioita. 

Tänään kuitenkin multa-, kylvö- ja kasviterapia auttoi minua jättämään työasiat hetkeksi mielestä. Vitkuttelin kylvöjä mainitun tulevan ikkunaremontin takia, mutta koska se siirtyy huhtikuun loppuun, niin en voi siirtää kesäkukkien esikasvatuskylvöjä niin kauas. Ehkäpä silloin ei ulkona ole enää pakkasta ja saan suojattua taimet riittävästi muovihupulla. Tänään kylvin vaniljasamettikukka, leijonankitaa, päivänsineä, mustasilmäsusannaa, punarevonhäntää, kukontöyhtöä ja vähän lisää ahkeraliisaa, kun edellinen kylvö saattoi kuivahtaa. 

Iso ilo tänään oli siitä, kun huomasin mustanmerenruusun nousseen pintaan. 

Sain kälyltä viime kesän alussa kukkivan mustanmerenruusun, syksyllä löysin sattumalta sen kävyt (minulle aivan uusi kasvi, enkä tiennyt sen talvehtivan), ja pari viikkoa sitten panin ne multihin. 

Lyhyesti lukukauden alusta

Kaksi kevätlukukauden työpäivää on takana. Työmatka on varmaankin väsyttänyt tässä vaiheessa enemmän kuin varsinainen työ. Etenkin kun nyt on saatu lumisateita, ihan säätiedotuksissakin on varoiteltu huonosta ajokelistä. 

Toki kaikki muukin uusi vähän kuormittaa. Mutta tämä on tällainen sisäänajovaihe. Tänään sain jo wilmatunnukset, ja huomenna pääsen kokeilemaan luokan tietokoneelle kirjautumista. Eri asia on, miten pääsen - vai pääsenkö - eri oppikirjojen digimateriaaleihin... Kaikki kollegat ovat kuitenkin auliisti luvanneet, että saan kysellä heiltä neuvoja ja apua. Huomenna minulla on eka välituntivalvonta, pihapiirissä kolmattasataa oppilasta. Mutta toki valvojiakin on useampia, valvonta-alueet jaettu vastuualueisiin. Vähitellen kai oppii tuntemaan muitakin kuin omat oppilaansa. 

Mies on auttanut monin tavoin, erityisesti huolehtimalla auton lämmityksestä ja lumitöistä, että minun on ollut helppo päästä aamulla liikkeelle. Eiköhän kevään edetessä myös matkanteko helpotu. Ja toivoa sopii, että työntekokin lähtee rullaamaan alkuhankaluuksien jälkeen. Toiveikkain mielin. 

Uuden äärellä

Mainitsin edellisessä postauksessani menneen vuoden muuttourakoista. Ajelimme tänä iltana taas pikkuriikkisen muuttokuorman kanssa. Ei sen kummempaa kuin että tyhjäsimme loputkin roinat asunto-osakkeesta (kuten pieni keittiöpöytä ja mäntyvitriini). Saimme sinne tänään uuden vuokralaisen, joka tuli muuttokuorman kanssa tekemään vuokrasopimusta. Edellinen vuokralainen sanoi sopimuksen irti joulukuussa ja olisi maksanut vielä tammikuun vuokran, mutta nytpä hänen ei tarvinnutkaan. Hyvä ajoitus kaikin puolin. Uudella vuokralaisella on suloinen, kiltti, iso Viski-niminen koira. Se ei meitä haittaa, kun asunnossa ei ole tehty pintaremontteja, keittiötä lukuun ottamatta (ja sekin syntyi varsin edullisesti kierrättämällä). 

Muutenkin päivä oli onnistunut ja mukava. Kävimme kävelyllä kyläkaupassakin, mutta en sattunut rookaamaan yhtäkään oppilas. Sen sijaan näin jotain muuta ilahduttavaa; kierrätyspisteelle oli nyt ilmestynyt säiliö myös muovipakkauksille! 

Sitten enempi tuohon otsikkoon liittyvää. 

Vihjaisin aiemmin virkavapaasuunnitelmien muutokseen. No niin. Marraskuun viimeisenä maanantaina mies tutki netistä, löytyisikö lähistöltä opettajan sijaisuuksia. Löytyi ilmoitus, johon piti hakea seuraavaan päivään, eli marraskuun viimeiseen, klo 12 mennessä. Otin yhteyttä ja kysyin, onko tullut paljonkin hakemuksia, että kannattaako minun näin lyhyellä varoitusajalla laittaa hakemusta. Minua melkeinpä aneltiin se lähettämään, koska toivottiin kokenutta opettajaa joltesankin haastavaan  ekaluokkaan. Ja minähän lähetin, kun kauniisti pyydettiin, ja saman viikon perjantaina olin sitten jo haastattelussa ja, jossa annoin suostumukseni valintaan. Viimeistä kouluviikkoa edeltävällä viikolla kävin sitten tutustumassa luokkaan. Ehdin nähdä niitä haasteitakin, mutta siitä huolimatta kaikki näkemäni ja kuulemani rohkaisi ja suorastaan innosti minua. Kyseessä on koko kevätlukukauden kestävä pesti, luonnollisesti parin kuukauden koeajalla. Ajomatkaa tulee päivittäin vähän enemmän kuin silloin ennen, kun kuljin työmatkaa autolla. Reitti ei kuitenkaan ole yhtä yksitoikkoinen kuin edellinen työmatka-ajoni. En silti elättele kuvitelmia, että alkava kevätlukukausi olisi millään muotoa lastenleikkiä, työn tai työmatkan puolesta. Ajattelen kuitenkin, että viitisen kuukautta menee vaikka seipäännokassa. Ja koska uskon, että tässäkin on ollut vahvasti johdatusta, niin uskon Taivaan Isän antavan voimaa ja viisautta kullekin päivälle tarpeellisen määrän. 

Vanha vuosi hupenee

 

Valo on jo ihanasti lisääntynyt, vaikkei aurinko suinkaan joka päivä ole näyttäytynyt. Tänään linnut ilmestyivät ruokailemaan jo yhdeksän tietämillä. Pahin niiden kannalta tänä talvena lienee ohi. Kunhan ruokintaa yhä jatketaan.

Vuoden lopussa on kai tapana vilkaista taakse, menneeseen vuoteen, ja tähystellä kohti tulevaa. Tällä hetkellä suuntaan jo kovasti tulevaan, toki nauttien tästä hetkestä ja jäljellä olevista vapaapäivistä. Mutta ehkä summaan mennyttä parilla virkkeellä.

Tämän vuoden merkittävimpiin tapauksiin kuuluivat yhdet häät ja kahdet hautajaiset. Tietenkin myös tämä vuorotteluvapaani. Ja muuttoasiat/ asuntojen tyhjäykset (pojan muutto vuokralta omaa ja oman osakkeemme tyhjäys vuokralle).

Jotain vielä viime päivistä. Juuri joulun edellä meillä kävi huoltomiehet lisäämässä alkoholia maalämpösysteemiin, ja koputtelivat samalla jumittuneita pattereita. Heti kyllä alkoi huomata eron aikaisempaan lämpötilaan. Joulu meni muuten totuttuun tapaan ja odotusten mukaan, mutta kuopus ei sitten influenssasta toipuvana lähtenytkään luoksemme joulun viettoon. Hyvä, että kuskasimme joulutuliaiset mukanamme pohjoisen piipahduksellamme. Uutena kokeilin Norjan ystävältä saamaani snickers-kakkua reseptiä. Onnistui. Sen sijaan perinteisten tryffelien kanssa olin helisemässä, kun joudutin suklaamassan jähmettymistä pitämällä astiaa lumivadissa. Pursotin ei  enää pelittänytkään, mutta menihän se lusikalla annostelemallakin, vaikka massa ei meinannut suosilla irrota lusikasta konvehtirasian koloihin. Tuskaillessani puoleksi jo päätin, etten enää taida viitsiä moista. Pakastimeen jäi kyllä vielä puoli pakettia suhteellisen kallista kookosrasvaa, mutta ehkä siitä myöhemmin syntyy  linnuille rasvasiemenkuppikakkuja.

Sain odottamattoman runsaita lahjoja, ja jotenkin meinasi nolottaa, kun itse annoin vain vaatimattomia omatekemiä lahjoja, lähinnä syötävää, sukkia ja sytykeruusuja. Sekä mies että Millan olivat keksineet ja hankkineet minulle sellaista, minkä tiesivät minun tarvitsevan tai minua miellyttävän: palapelejä, tuplapatukoita ja vesurin. Lisäksi tytär oli löytänyt minulle kirjayllätyksen: Nanny Ogg's Cookbook. Sitä toki pitänee lukea sanakirjan kanssa, mutta ilmankin se on jo ehtinyt minua suuresti huvittaa, pelkästään kuvituksenkin ansiosta. 

Tulevaisuuden näkymiä availen kenties myöhemmin. Sen verran lähitulevaisuudesta, että suunnittelin käyväni huomenna kirjastossa ja kirppiksellä, ehkä myös kukkakaupassa. 

 

Vähitellen jouluttaa

Toinen adventtisunnuntai lähestyy ja joulukuukin jo ehti alkaa. Täällä maa on yhä kutakuinkin lumeton. Mutta pakkaset tulivat sairastellessani, joten palsternakat meinasivat olla lujassa, kun niitä lopulta jaksoin kaivella. Jätin vieläkin osan maahan, kevääksi. Lujassa oli myös jääklöntti vesiastian reunoilla, kun toipilaana olin kanniskellut enimmät vedet pois astiasta. Horvin aikaa vesisäiliönä palvellut roskasäiliö oli naamallaan tuvan nurkalla odottamassa, josko olisi tullut suojasää ja jääklöntti olisi solahtanut maahan. Kun ei plussa-asteita ollut luvassa, niin turvauduin lopulta lapioon ja kuumaan veteen, jotta sain jäät irti ja rakettua niistä julmankokoisen jäälyhdyn adventiksi, ja josko jouluksi asti.

Adventiksi vaihdoin jo myös jouluverhon keittiön ikkunaan ja laitoin Millanin antamat ledivalot kukkalaatikkoon tökkimiini kulahtaneen muovikuusen oksiin.

Paljoa en ole raaskinut jouluvaloja vielä polttaa. Sisällä oikeastaan vain adventtina ja ulkovalot olen sytyttänyt muutamaksi tunniksi illalla. Tosin tänään ne eivät ole palaneet vielä lainkaan. 

Keittiön pikkuikkunalla on patterilla toimiva pieni kynttelikkö. Voisi mahdollisten sähkökatkojen varalle viritellä muuallekin patterivaloja. Toki ihan kynttilät ja tulitikut riittävät valaistukseen. Vessassa ne ovat valmiina, muuhunkin tarpeeseen. (Ehkä pitäisi varautua myös ruuanlaittojärjestelyihin sähkökatkon sattuessa. Pakastimeen valmiita ruokia, joita voisi lämmittää trangialla?) 

Joulukorttisessio odottaa inspiraatiota. Nyt on ollut taas muutakin mielessä. Kävin nimittäin työpaikkahaastattelussa tänään. Näyttää siltä, etten sittenkään olisi palkattomalla virkavapaalla keväällä. Perästä kuuluu. 

Isoja iloja - ja pieniä suruja

Jos olisin kirjoittanut jo eilen tämän postauksen, niin otsikoksi olisi riittänyt tuo alkuosa. Mutta asian näin ei ollessa kirjoitan minkä kirjoitan. Liittyisikö tuo kuva iloihin vai suruihin? Siihen palaan myöhemmin. 

Alkukesästä minulla oli mielessä monta isoa, ahdistavaakin asiaa/ongelmaa, jotka ovat olleet rukousaiheinani, mm. läheisten vaikeita sairauksia. Nyttemmin - melkein kaikkiin - rukouksiin on tullut vastauksia, jotka ovat antaneet iloa ja toivoa. Vain Millanin uuden kodin löytyminen on yhä rukouslistalla ilman selvää vastausta tai edes vihjettä. Jatketaan rukousta. Pian on taas talonhakuilmoitus paikallislehdessä. 

Kuluneella viikolla on myös tullut paljon ilonaiheita, suurimpina niistä vuokralaisen löytyminen vihdoinkin osakekolmioomme sekä se, että nyt kolmannellakin lapsistamme on oma koti, kun hänen tarjouksensa hyväksyttiin. Neljännenkin lapsen tyttöystävällä on oma talo, ties vaikka siitä tulisi myös kuopuksemme koti joskus...? Iso ilo oli myös vuokralaisasian oikea ajoitus, kun saatiin se hoidettua samalla, kun muutenkin olimme pohjoisessa käymässä. (Kävin samalla reissulla myös työpaikalla kollegoita ja oppilaita tervehtimässä ja siinäpä yksi iso ilo lisää.) 

Poissaollessamme halla ei ollutkaan tehnyt pahojaan puutarhassa, siinä myös suuri helpotuksen ja ilon aihe. 

Vaikka otsikossa mainitsin pienet surut, niin oikeastaan suruja on vain yksi, muut ovat harmeja. Se suru on kuollut sammakonpoikanen. Aika iso suru siksi, että minä itse olin sen vahingossa tallannut. Kaksi muuta sentään kökötti yhä vakiopiilossaan lankun alla. Toivottavasti ne selviävät hengissä, myös lähestyvästä talvesta. Mistähän ne aikovat löytää talvisuojan? 

Eläimiin liittyy yksi harmikin. Löysin kaatuneen ja nuutuneen mukulasellerin naatin kasvimaalta. Myyrä oli syönyt mukulan, iso kuoppa vain oli maassa. Myöhemmin aikoessani nostaa talteen loput kolme mukulaa totesin, että itselle oli jäänytkin vain yksi mukula. Nyt harkinnassa myyräkarkottimen hankinta. Tämä on ensimmäinen satokausi, kun olen törmännyt myyrätuhoihin tällä tontilla. Ensimmäiset merkit näkyi kyllä jo keväällä kuoppina nurmikossa ja kasvimaalla. 

Aikamoista harmia tuntuu olevan vuorottelukorvauksen hakeminenkin. Mutta ei siitä sen enempää, nyt vain odotan vastausta, joko olen toimittanut riittävät selvitykset. Kuvan kasvi on tuossa kuistilla siksi, kun ennen pohjoisen mutkaamme koetin kanniskella kesäkukkia suojaan mahdolliselta kylmältä. 

Mitä tulee kuvan Heavenly Blue -päivänsineen, niin sekin on osoittautunut enempi harmin kuin ilon aiheeksi. Muutama vuosi takaperin ostamistani siemenistä olen saanut kukkivia päivänsinejä yhden ainoan kerran. Keväällä kylvin viimeisenkin siemenen ja yritin tainta hyysätä parhaani mukaan, valoa, lämpöä ja ravinteita. Komeat on lehdet, mutta taaskaan ei nupun nuppua, niin kuin ei viime- eikä edelliskesänä. Sen sijaan pienempikukkainen violetti päivänsini kukkii uskollisesti ja runsaasti. Varsinainen luottokasvi, jonka siemeniä on kerättynä monta vuosikertaa, ja taas keräsin lisää.