Kauppa se on, joka kannattaa

Eilen sitten kävimme kaupanvahvistajalla tekemässä ne aiotut kiinteistökaupat Millanin kanssa, kuitenkin niin että Millanin puolesta paikalla oli hänen valtuuttamansa edustaja. Omistan nyt n. 0,2 hehtaaria lisää pelto- ja kasvimaata ynnä puutarhaa hedelmäpuineen, marjapensaineen ja koristekasveineen. Eilen tultiin myös piipahtamaan pohjoiseen asunto-osakeyhtiön kokousta ja samalla sukulointia varten. Ja yhdet autokaupatkin taas, kun mies osti veljeltään takaisin peräkoukullisen tila-auton. 

Edellisen postauksen jälkeen olemme ehättäneet tehdä vuotuisen Norjan matkan. Kunhan mies saa kuvat kameralta koneelle, voisin ehkä kirjoittaa siitä erikseen. Kyllä se muistiin kirjoittamisen väärti matka oli jälleen.

Tästä pohjoisen reissustakin voinen jatkaa myöhemmin, kunhan se on valmis ja tiedossa, miten se meni kaiken kaikkiaan. 

Joulumuistiinpanoja

 Vuosikymmenien mittaan olen huomannut karvaasti monta kertaa, että harvemmin tarvittavien värkkien jemmoja ei pidä hevin muutella. Niitä kapineita saa sitten tarvitessa haeskella pitkään ja hartaasti. Siksikin olen lisännyt blogini tunnisteisiin hakusanan "Muistiinpanoja". Että kirjoittaisin muistiin, jos jotain paikkoja muuttelee! Se tulee nyt myös tämän blogitekstini yhdeksi tunnisteeksi.

Loppiaisena keräsin joulukoristeita salongin pöydälle pois pakattavaksi. Laskeskelin, että joulukoristeita ja -tarvikkeita on minulla yhteensä seitsemässä erikokoisessa pahvilaatikossa. Yhdessä on joulukuusen koristeet, yhdessä joululiinat ym. -tekstiilit, parissa on jouluseimiä varusteineen, yhteen olen pakannut sinisävyiset joulukoristeet, yhdessä mahdollisesti jo ennen joulua tarvittavia ja yhdessä matskua mahdollisiin jouluaskarteluihin. Eikun yksi laatikko vielä, kahdeksannessa on sisäkäyttöön tarkoitettuja jouluvaloja. Yritin kiertää, katsella ja kerätä joka puolelta niin joulukoristeet, -liinat kuin -valotkin jap akattuani nostelin laatikot makuuhuoneen yläkaappeihin ja kaapin päälle. Mutta eikös vain myöhemmin löytynyt taas pari unohtunutta figuuria, kun olin laittanut kukkatelineelle savienkelin ja kynttilä tontun... Tökkäsin ne sitten piiloon klaffipiironkiin, kun en viitsinyt kaahia laatikoita nostelemaan alas.

Aiemmin toinen (pienempi) seimilaatikko on ollut kirjahyllyssä, mutta nyt hoksasins ille olevan tilaa makkarin kaapissa, niin sillä on nyt uusi jemma. Lisäksi voin ensi jouluna olla huuli pyöreänä, kun joulukuusen alusmatto ei olekaan enää samalla makkarin vaatekaapin ylähyllyllä, missä seimilaatikkokin. Kas kun rullasin sen nyt samaan isoon pahvilaatikkoon kuusen kanssa. 

Yhden muistiinpanon vielä kirjaan itselleni muistiin, edelleen koristeisiin liittyen. Juttelin tänään Millanille siitä, miten joskus tahtoisin koristella taloa jo vähän ennen joulua, jos vain saisi ajoissa siivottua sitä varten (sillä eihän sotkujen keskelle kannata koristeita levitellä). Kerroin hänelle myös, miten nätisti siskoni oli - toipilaisuudestaan huolimatta - koristellut kotiaan jouluksi.. Ja harmittelin, miten minäkin olisin voinut koristella paljon enemmän. Millan luki ajatukseni, että minun pitäisi tehdä joulukoristesuunnitelma. Saa nähdä, saanko sellaisen aikaan jo ensi joulua varten.

Nyt tarttee kuitenkin laittaa paperille muita suunnitelmia, huomista koulupäivää ja vähän koko loppulukukautta varten. 

Viattomien lasten päivä

Sydänjoulu riemukas vaihtuu välipäiviin, lähestytään uutta vuotta ja siitä edelleen kohti loppiaista. 

Saimme kuin saimmekin koko väkemme tänne, lapset ja vävyn. Jouluvieraat tulivat aatonaattona, poikarevohka lähti paluumatkalle joulupäivänä, nuoripari tapanina. Tehtyäni tapanina ja eilen lahjapalapelin aloin pestä lakanoita ja jouluastioita. Hoksasin viimein, että voin hyödyntää pesukoneen express-ohjelmaa parina yönä käytettyjen pussi- ja aluslakanoiden pesuun. 

Jouduin taas priorisoimaan ja karsimaan jouluvalmisteluitani. Koristelut jäivät melko tyystin tyttären hommaksi. Suurinpiirtein vain seimiasetelman pykäsin klaffipiironkiin. Ja ensi jouluna tiedän jättää taas jotain turhaksi osoittautunutta pois (= valkosipulin kynsien marinointi). Mutta toisaalta tiedän ja muistan kuoria syömäperunoita kerralla reilusti. Aattona kuvittelin, että ehtisin ja muistaisin kuoria ja keittää uuden perunaerän joulupäiväksi. En muistanut. 

Yhden uuden jouluvalmistelun hoksasin hyvissä ajoin ennen joulua. Pyysin miestä hakkaamaan pienet naulat keittiön nurkassa tönöttävään lastikostoon. Lähempänä joulua - kun ei ollut enää niin suurta likaantumisriskiä - ripustin nauloihin joululiinasta ompelemani suojaverhon. 

Verhon takana on nyt piilossa entisen kodin entisestä keittiöstä haalattu vetolaatikosto, jonka laatikoista on poistettu päätylevyt. Rumat muovilaatikot toimivat  pahvinkeräysastiana sekä siivousliinojen ja pesuaineiden säilytyspaikkana. Taidanpa ommella jostain kierrätyskankaasta myös kesä-/arkikäyttöisen suojaverhon. Pitäisi vaan vielä löytää lyhyt verhovaijeri, kun tuota ripustusnarua ei saa kiristettyä suoraksi.

Kun pojat oli saateltu kotimatkalle, me lähdimme tyttären ja vävyn kanssa vierailemaan Millanin luona, hänhän on tyttäremme kummitäti. Tytär ja vävy harrastavat viinejä, joten heillä oli tuliaisina Millanin toivelahja, omatekemää aronia-herukkaviiniä. Mekin lopulta korkkasimme aattona viime jouluksi saadun viinin, jota jäi tyttären ja vävyn häistä. Isolla väellä ei ollut pelkoa joupumisesta (siksipä pulloa oli säästeltykin, emme olisi miehen kanssa saaneet sitä asiallisesti tyhjättyä). Jäi pullon pohjalle maistiainen vielä Millanillekin.

Eilen tein uuniin riisipuuron jämästä karjalanpiirakkaa, samalla uuninlämmöllä kypsyi juuresvuoka. Tänään meinaan tehdä klimppisopan karjalanpaistin liemeen. Piilotan taikinaan myös valkuaisen, joka jäi käyttämättä, kun lapset eivät piitaneetkaan ruveta pipareita koristelemaan. Itse olin koristellut kaikki aikaisemmin leipomani, mutta lopputaikinasta tein lisää pipareita aatonaattona, jolloin leivon myös tortut. Ja mallasleipää. Silloin uuni olikin melkein koko päivän päällä, kun siellä vuorollaan olivat myös makaronilaatikko, karjalanpaisti, lanttulaatikko ja punajuurivuoka. Millanin kiertoilmauuni on kyllä mainio hankinta! 

Seimet

Loppiaisen seutuvilla monet siivoavat joulukoristeet pois. Niin olen minäkin usein tehnyt Kanttorilassa niinä vuosina, kun on pitänyt loppiaisen jälkeen palata pohjoiseen töiden alkua varten. Tänä vuonna voisin antaa niiden olla Nuutinpäivään asti, etenkin kun äsken vasta jatkoin yhden seimiasetelmamme somistamista. 

Klaffipiirongin asetelmaan siirsin idän kuninkaan karavaaneineen huomisen loppiaispyhän kunniaksi. Seimiä on kertynyt useampia, mikä kompensoi sitä, että aikanaan toivoin sellaista vuosikausia. 

Tämä puusta tehty oli ehkä ensimmäinen. Sain sen joululahjaksi isosiskolta. Aasin takana kenottava vaneerinen hevoshahmo on sinne irrallisena lisätty. 

Tuossa vintinportailla on minun tekemät Maria, Joosef ja Jeesus-lapsi toki päät ovat valmiina ostetuita. Savienkeli on isosiskon tekemä. 

Evankeliumi pähkinänkuoressa, tämäkin miniatyyri on ollut minulla aika pitkään. Tänä jouluna se on ollut sopivasti silmän korkeudella keittiön ikkunalaudalla. 

Viimeisin seimihankinta löytyi joitakin vuosia sitten lähetysmyyjäisistä. Olisiko peräti eebenpuuta?

Jäliistä juhannuksen - ja ennen sitä

Yksi tie, monta asiaa. Ajelimme viikko sitten yhdeksi yöksi pohjoisen asunnolle. Pääasiallisena syynä oli vähän reippaamman juhannussiivouksen suorittaminen sillä ajatuksella, että asunto olisi vuokrauskunnossa. Mutta samalla hoitui pari muutakin tärkeää asiaa, kun tytär sai edellisestä kuormasta unohtuneen hyödykkeen ja veljensäkin Norjan tuliaisia ja kun minä pääsin käymään työpaikalla hoitamassa esimiehen kanssa vuorotteluvapaapapereiden päivittämisen.

Asunnon tyhjäys ja siivous olisi ihan oman postauksen arvoinen, samoin kouluvierailu, mutta ehkä annan olla. Emme ehtineet emmekä jaksaneet tehdä muuttosiivousta valmiiksi, vessan ja keittiön siivous jäi seuraavaan kertaan. Vaatehuoneeseen kokosimme ne kamat, jotka eivät eka kuormaan mahtuneet (pakettiautoon + peräkärryyn).

Pääasia oli saada piano tuotua Kanttorilaan. Ennen pohjoisen reissua olin jo järjestänyt sille tilaa peräkamarin. Sopivasti juhannukseksi raivasin sitten eteisen tyhjäksi pianon siirtoa varten. Kun mies teki melkein koko juhannusaaton esivalmisteluja, varsinainen pianon siirto peräkärrystä peräkamariin sujui miltei leikiten. ❤️

Juhannus meni enimmäkseen sisällä hellettä paossa. Kirkkoon sentään polkaistiin tandemilla. Tänään olen tarjennut jonkin verran ulkonakin, kun menin sinne heti aamusta. Pölytin tomaatit ja tein esivalmisteluja matonpesua varten. Matonpesuun tarvitsin vain isoja soikkoja ja kuivaustelineitä. Annoin mattojen vain liota pesuvedessä, ei mitään porstaamista taaskaan.

Kun myöhemmin pilveili ja kun kasvimaa oli paikoin katveessa, otin harsot pois kylvöjen päältä ja perkasin rikkakasvit katteeksi. Tein keltajuurikkaasta uusintakylvön, koska ekasta ei näyttänyt nousseen mitään. Levitin kasvimaalle katteeksi lisää lampaanvillaa ja vähän myös ruohokatetta, kun hellettä uhmaten hieman lyhensimme nurmea osittain. Kannoin lampaanvillasäkit kasvimaalta talon taakse, pois silmistä. Löytyi sitten taas etanoitakin. Ei niitä sentään yhtä paljoa ole ollut kuin viime kesänä. Uskon, että viime kesän päivittäiset murhatyöt pienensivät kantaa.

Nyt tuli taas liian pitkä teksti, vaikken edes muuttoa selostanut... 

Ken tästä käy...

 Väsäsin aikanaan, miehen avustuksella, portin kärhöjen ja köynnösruusujen tueksi entisen puutarhakeinun päädyistä. Oman aikansa se tekele kesti ja toimitti virkaa.  

Tästä klikkaamalla näkee ko. portin komeimmillaan. (Mutta myös ränsistyneimmillään ennen lopullista luhistumista.) 

Silloin kärhö alkoi olla kasvanut niin isoksi, että se painoi porttia lysyyn, puhumattakaan siitä, ettei portista mahtunut kulkemaan. Viime talvena portti oli jo aivan hojaantunut, ja päätin että uusi täytyy laittaa. Sainkin ajatuksen, että hyödynnän vanhoja joustinpatjoja. Minulla oli jo ennestään yksi valmiiksi revittynä odottamassa ja sittemmin revin huonoimmaksi valikoimastani patjasta päälliset (kunhan ehdin, nekin jollain lailla kierrätän/ uusiokäytän). 

Tänään sitten kirkon jälkeen oli sopivasti kaunista säätä puuhailla vielä jotain pientä pihassa, ja ehdotin miehelle, jos nyt pystytettäisiin uusi patjaportti ennen kuin alppikärhö alkaa avata lehtinuppujaan. Mies ryhtyi heti puuhaan. Se kävi sukkelaan ja portista tuli niin komea kuin toivoinkin. 

Kuvan ottamisen jälkeen sitaisin kärhön varsia hieman kiinni patjaan, saa siitä sitten ruveta itsekseen kapuamaan ja kärhimään. 

Jo viikko mellastusta

Viime torstaina 24.2. Venäjä hyökkäsi Ukrainaan. Tuhoa, surua, pakolaisia, mutta myös urheutta, myötätuntoa, yhtenäisyyttä. Aika näyttää, mitä vielä tapahtuu ja mitä seurauksia tulee.

Samalla kun maailmalla on melskettä ja tuhoa, meidän asunnossamme on käynnissä myös pienimuotoinen melskaus ja tuho (lue 'purku'). Rivitalo-osakkeemme keittiössä on ollut alkuperäinen kaapisto jostain 60-luvulta. Ei minua sen ulkonäkö ole haitannut, mutta esim. vetolaatikoiden nihkeä kulku on syönyt kärsivällisyyttä. Olen myös alusta asti moittinut asunnon tunkkaista hajua, joka on ilmeisesti pinttynyt lastulevypintoihin eri huoneissa. Mies etsi pitkään netistä käytettyjä keittiökalusteita, joita onkin yllättävän paljon tarjolla ympäri Suomea. Yhtä kalustoa yritimme päästä katsomaankin, mutta varaston numerolukko ei toiminut. Se kalusto olisikin mielestäni ollut liian hieno, kallis ja turhan suuri. Nyttemmin löytyi sopivan läheltä sopivan edullinen ja sopivan ikäinen vaihtoehto, jonka kaapeista osaa mies onkin juuri noutamassa - samalla kun vei peräkärryllä kaatopaikalle edelliset kaapit. Mies on pitkin viikkoa jatkanut keittiön purkamista sillä välin, kun olen ollut töissä. Maanantaina jääkaappi, mikro ym. tuikitähteellinen siirtyi työhuoneeseen, joka toimittaa väistökeittiön virkaa. Eilen lähti sitten tiskipöytä ja tänään viimeisetkin, kattolamppu ja liesi. Tiskit hoituu kylppärissä, ja liettä ei nyt vain käytetä. Onneksi on kattilallinen hernekeittoa, ja mikro.

Kaapiston myyjän oman keittiön purku ja remontti piti tapahtua viikonloppuna, mutta se viivästyi hiukan (siten että ensimmäiset kaapit olivat tosiaan tänään haettavissa). Joten tuskin meidän keittiömme uudistuu ennen perjantain lomalle lähtöä, vaikka mies aikaansaapa onkin. Katon ja lattian laittamiseen menee kuitenkin ensin jonkin aikaa. Sitten voikin olla jo loputkin kalusteet haettavissa.

Itse olen ollut tämän viikon huonolla hapella. Viime viikolla alkaneet vatsavaivat pakottivat minut sunnuntaina päätökseen jättää kahvinjuonti toistaiseksi. Ajattelin, että se olisi tällä kertaa samalla minulle sopiva tapa paastota. Maanantai oli pahin päivä vieroitusoireiden suhteen. Välillä päänsärky aiheutti jo oksetuksen tunteenkin, mitä se ei ole aikoihin tehnyt. Migreeni ei ole vaivannut sitten vaihdevuosien alkamisen. Tädilläni oli sama juttu, mutta hänen migreeninsä oli paljon pahempi kuin omani konsaan. Ylävatsan turvotuksen tunne on helpottanut ja voimatkin ovat alkaneet palata. Tosin päiväunet olen nukkunut joka päivä töiden jälkeen. Päänsärkyä on edelleen, mutta tämänpäiväinen voi hyvin olla niska-hartiaperäistä, liittyen ehkä repunkantamiseen ja virkkaamiseen.

Kohta miehen pitäisi tulla. Hän herätti minut sohvalta soitollaan vajaa tunti sitten kertoakseen olevansa ruokakaupassa ja tulevansa sieltä päin kotiin.

En halua  julkistaa kuvia tästä sekamelskasta enkä edes tyhjästä keittiöstä, sillä kaappien taustat eivät ole mikään siisti näky.

Lomaa odotellessa... 

Kihlalahja

 Mies on sillä tavalla pehmo, että hän muistaa meidän kihla- ja hääpäivämme (molemmat ovat 17. niin sikäli helppo muistaakin) ja haluaa jotain silloin minulle tuoda. Hän yrittää keksiä aina jotain sellaista, mistä tietää mun tykkäävän tai mitä tietää mun toivovan tai tarvitsevan. Niinpä hän onnistui jälleen kerran nappiin valinnassaan.

Tätä olen pitkään hartaasti toivonut; uutta jätevaunua Kanttorilan allaskaappiin. Edellinen vaunu oli enempi rekimallia, sillä siitä oli ajan saatossa kadonnut liikkumista helpottavat pyörylät. 

Elämänlaatu kohentui huimasti, kun uusi vaunu liikkuu kevyesti, eikä tarvitse enää tania roskareen kanssa. 

Ja sitten vielä miesten jääkiekosta olympiakultaa. Kyllä nyt kelpaa. 

Yksi tie, kolme asiaa - ynnä pianopuuhaa

Tällä kertaa ajeltiin Kanttorilaan toista reittiä, vähän pidemmän kautta. Sain nimittäin perjantain työpäivän aikana kännykkääni tiedon, että torstaiaamuna tilaamani tuote oli jo saapunut Matkahuoltoon (n. 10 km meiltä). Siitä sain ajatuksen, että voitaisiin samalla jatkaa Matkahuollolta entiseen kotikaupunkiin ja käydä viemässä musiikkiliikkeeseen koulun bassokitara korjattavaksi. Niinpä työpäivän jälkeen pakattiin itsemme ja kamppeet kyytiin, poikettiin koululta basso följyyn ja sitten ekalle etapille, noutamaan tilaamani petroolinvärinen kotimainen tunika ❤️. Bassokitara luvattiin hoitaa kuntoon ensi viikoksi ja sitten poikkesimme vielä pankkiasioille, hankkimaan minullekin verkkopankkitunnukset ynnä muut tykötarpeet uudelle yhteiselle tilillemme. Menihän tuossa kaikessa aikaa niin, että vasta kolmelta pääsimme jatkamaan matkaa kohti Kanttorilaa, ja matkaeväätkin alkoivat kohta tehdä kauppansa. 

Perillä piti heti testata tunikaa, ja se oli juuri niin ihana kuin olin ajatellutkin. En ole vuosikymmeniin tainnut ostaa mitään ns. päällysvaatteita uutena, kun kirppareilta ja sukulaisilta on löytynyt päällepantavaa. Mutta kun joulun edellä bongasin kaupan, joka myy vain kotimaisia ja kotimaassa valmistettuja tuotteita, niin liikeideaan ihastuneena ja kotisivuja selaillessa mieliteko kasvoi ylivoimaiseksi. Kun sitten vielä torstaina alkoi ko. liikkeessä tammiale -15%, niin toteutin haikailuni.

Ihan hyvä ja aikaansaapa viikko on ollut muutenkin, etenkin pianoasioissa... Koululle on kaivattu pianonvirittäjää jo pitkin syksyä, mutta vasta nyt, kun sen hommaaminen delegoitiin mulle, alkoi tapahtua 😊. Ensin kyselin turhaan kahdenkin tutun virittäjän perään, mutta en saanut vastausta yhteydenottoyrityksiini, niin turvauduin netin pohjattomaan tarjontaan. Jo alkoi tapahtua. Ensi tiistaina pitäisi tämmääjän tulla hoitelemaan kaikki kolme pianoa.

Se toinen pianojuttu ei ollut sekään tyystin mutkaton. Itse asiassa varsin kimurantti. Se alkoi viikko sitten kun lähistöllämme asunut sukulainen viestitti, että jos haluamme pianon, voisimme sen hakea muuten tyhjästä asunnosta, jonne on tulossa vuokralaiset kuukauden päästä. Sepä sattui, kun juuri vähän aikaisemmin olimme saaneet vetoauton. Ja kun juuri oli ollut puhetta, ettei tätä Kanttorilassa olevaa kaunista ja ihanaa antiikkipianoamme voi saada pysymään vireessä (kielten tapit pyörivät tyhjää vanhuuttaan halkeilleessa tukissa). Viikolla mies "käväisi" Kanttorilassa hakemassa peräkärryn ja käytti sen katsastuksessa. Seuraavana päivänä - kun minun oli tarkoitus korjata loput äidinkielen kokeet - mies sai päähänsä, että voisimme kokeilla, saisimmeko pianon kahdestaan liikahtamaan. No, eihän se kokeiluun jäänyt. Ensin peräkärry käsipelillä nytkytellen kapeahkoa kujaa ja kulman taa naapurin oven eteen, sitten piano rullakon päälle ja ulko-ovelle ja edelleen kuistille. Ja vaikka kuinka ärisin vastaan ja valitin vilua, niin ei auttanut. Piano keploteltiin kärryn päälle. Ja vasta sitten pääsin lämmittelemään siksi aikaa, kun mies sitoi pianoa liinoilla kiinni. Siihen mennessä oli mennyt kaksi tuntia. Kun mies tuli tauolle, tankkaamaan evästä ja vaihtamaan kuivaa ja lämmintä ylle, palasimme yhdessä jatkamaan. Peräkärry pianoineen piti saada taas käsipelillä ainakin nurkalle, sillä autolla ei voinut peruuttaa kärrylle asti. Nurkalta saatiin onneksi sitten kärry kääntymään auton peräkoukkuun ja kärryn lehtijouseen sidotun liinan avulla. Kohta kärry olikin peräkoukussa ja vedettynä kotipihaan. Peruuttaminen ovelle oli taas oma operaationsa. Inhoan ja pelkään sitä, että minun pitää olla mukamas viisomassa, minne päin peruuttaa ja kuinka pitkälle. Ihan yhtä kamalaa kuin istua tyyräämässä hinauksessa olevaa autoa. Huolimatta viisomattomuudestani mies sai aikanaan kärryn hyvästi hollille ja taktiikkatuumailun jälkeen piano siirtyikin helposti - verrattuna kaikkiin muihin vaiheisiin - kärryltä rullakolle, alas kynnyksen yli ja suoraan käytävää pitkin olkkarin seinää vasten.

Mies alkoi seuraavaksi mielitellä pianotuolia. Vänkäsin vastaan, kun vastikään hän oli kuskannut Kanttorilaan ylimääräisiä tuoleja. No, en sitten enää pannut vastaan, kun musiikkiliikkeessä bassoreissulla hänelle tarjottiin käytettyä pianotuolia parilla kympillä.

Vielä yksi kierrätysjuttu tältä viikonlopulta. Kierrättämällä saadut mutta meille turhat puutarhatuolien pehmustetyynyt saivat tänään uuden kodin. Facebookin Roskalavat ovat kyllä superhieno keksintö.

Tässä vielä rakas antiikkipiano, josta aina ajattelin, etten ikinä luopuisi. Mutta nyt olen tulossa toisiin ajatuksiin. Kyllä pianon täytyy olla myös soitin, eikä pelkästään hylly  kynttilöille ja valokuville. 

Huikean hieno loppiaissää

Aurinko on paistanut tänä aamuna kirkkaasti. Heräsin yhdeksältä ja ehdin sen nähdä. Myöhään heräsin, koska myöhään vasta sain taas unen. Kahteen asti painiskelin ajatusteni kanssa, kunnes nousin tekemään sudokuja tunniksi. (Annoin taas yhden fb-kommentin viedä mielenrauhani. Otin itseeni, vaikkei se edes liittynyt minuun. Minulla on rasittava taipumus öiseen painiskeluun, usein murehtien vanhoja syntejä.)

Loppiaista olen juhlistanut kuuntelemalla paikallisen loppiaissaarnan sekä joululauluja ja -runoja, ahtamalla itseeni pipareita kahvin kanssa (on kyllä turhan kova tinki, jos mun pitäisi tehdä selvää kaikista lopuista pipareista) ja  sytyttämällä kuusenkynttilät vielä yhden kerran. Enköhän illan kuluessa siivoa kuusenkoristeet laatikkoihinsa. 

Äsken tuli Ylpeys ja ennakkoluulo -maraton. Sitä katsellessa innostuin tarttumaan aiheeseen sopivaan käsityöhön. 

Ostaessamme antiikkikalusteet saimme kaupan päälle kaksi tyylinmukaista sohvatyynyä, myyjän isoäidin tekemiä. Molemmissa oli vähän korjattavaa ja kuvassa olevan "jo" korjasin (vitkuteltuani pitkin loppusyksyä). Samalla käänsin reunuskankaan toisin päin, siten että vähemmän auringossa haalistunut taustapuoli on nyt edessä kehystämässä ruusuja. Toiselle tyynylle meinaan tehdä saman tempun, mutta se tyyny vaatii  korjaamiseen ompelukonettakin. Sen otan esille kuitenkin vasta huomenna. 

Mies kertoi huolestuttavan huomion: lintulaudalla pitkin talvea vierailleen neljäntoista peltopyyn parvi oli tänään pistäytyessään typistynyt yhteentoista. Kellarin portaalta kuolleena löytämäni kottaraisen kohtalo oli jo ihan tarpeeksi murheellista. 

Nyt pitäisi siirtyä kynällä kirjoittamiseen; Millanin kirje on vielä vähän kesken ja tänä iltana se olisi hyvä kiikuttaa lootaan, niin lähtisi aamusta liikkeelle. 

Voi olla, että koulukiireiden alettua en taas hetkeen ehdi päivittää blogia. Mahdollinen etäkouluun siirtyminenkään ei suinkaan  lisäisi vapaa-aikaa... Minulla yhdistetty 3-4lk, olisi kyllä haastava yhtälö, jos toisen ryhmän kanssa oltaisiin koulussa ja toista pitäisi työllistää kotiin. 

Uutta armon vuotta

 Vuoden ensimmäinen päivä oli jo pitkällä, kun vaihdoin yöasusta oloasuun. Enkä ole nokkaani ulos pistänyt, vaikka päivännäköäkin olisi ollut. Aloitin vuoden lopettamalla keskeneräisen kirjan "Heräteostona hevonen", kuuntelemalla pari jumalanpalvelusta ja parsimalla muutaman sukan. Aika hyvin se ehkä kuvastaa sitä, miten viime vuosi meni. Kirkossa ei käyty livenä montakaan kertaa. Jouluaamuna ensimmäisen kerran koko syksynä. Kirjoja olen muistaakseni lukenut useammankin. Miksen ole pitänyt siitä kirjaa? Ainakin paksu nippu Terry Pratchettin kirjoja on ollut uusintana. Ja käsityöt ovat luonnollisesti olleet edelleen ohjelmassa. Päiväpeitto siniseen kamariin on tekeillä virkatuista sinivoittoisista afrikkalaiskukista, jouluksi tein sukat miehelle ja pojille (tytär sai joululahjasukkansa siskoltani) ja yksi erikoisempi käsityö (korjaustyö) odotti kesästä asti. Serkkuni kävi tuomassa  minulle äitinsä eli kummitätini tekemän vihkiryijyn, jossa oli pari koinsyömää(?) reikää. Ihan jouluksi sitä ei saatu seinälle asti, mutta välipäivinä mies kävi ostamassa rautakaupasta sille roikotinkepin ja asenteli ryijyn saman tien takanvierusseinälle. Alunperin oli ajatuksena sijoittaa se kunniapaikalle kaappikellon viereen, mutta ryijy on niin leveä, että kelloa olisi pitänyt siirtää, ja se olisi voinut olla liian iso riski.

Kunhan tuohon eteen saadaan joskus vielä kuskattua tyyliltään sopivampi kirjoituspöytä työpaikkkakunnan asunnosta, niin kyllä ryijyn siinä sitten kelpaa. 

Päättyneenä vuonna saimme useita kuolinsanomia. Näillä ikävuosilla on odotettavissa, että ne edelleen vain lisääntyvät. 

Työsyksy tuntui rankalta, ja koulullekin kantautui huolestuttavia uutisia tulevasta. Mutta paljon tapahtui myös hyviä asioita, jotka haluaisi mieluummin muistaa kuin niitä ikäviä. Mm. hyviä asuntokauppoja tapahtui lähipiirissä (esikoinen, sisko, tytär). Ja meillä autokauppoja... Päästiin eroon sitikalta ja ostettiin ooppeli.

Kannattaisi useammin kirjoitella asioita muistiin, eikä vain vuoden vaihteessa yritä muistella.

Jos oikein hurjaksi heittäydyn, saatan vielä toisenkin kerran kirjoittaa blogiin vielä tämän loman aikana. Jota on jäljellä viikon verran. 

Salin matto

Kun Millan kuuli antiikkikalustekaupoistamme, hän kertoi, että hänellä olisi kellarissa joutavana kalusteisiin sopiva matto, jos huolisin sen. Olen saanut häneltä aikaisemmin ihanat joulumatot Kanttorilan saliin. 

Kun tänään poikkesimme Millanilla kaffeella sieniretken jälkeen, hän oli hakenut mattokäärön valmiiksi kellarista. Vaihdossa hän sai takaisin Kanttorilaan aikanaan jättämänsä cd-tornin, jota hän voisi nyt hyödyntää kaiuttimen telineeksi. Hän on nyt pystynyt kuuntelemaan musiikkia, kun on rustannut cd-soittimen toiseen päähän taloa. 

Matto saa nyt hetken tuulettua. Sillä välin minun pitäisi siivota suppilovahveroita kuivuriin - ja tehdä sitä punajuuripestoa, ettei jää vain aikomiseksi. 

Antiikkikalusteita

 Syysloma on jo ovella. Huomenna työpäivän jälkeen hurautamme taas viikoksi Kanttorilan kulmille. Laina-autolla. Tai siis. Mies vaihtoi hetkeksi pojan kanssa päittäin autoja, kun pojan autoon pitää tehdä vähän jarruremonttia. Loman aikana se mieheltä parhaiten onnistuu, kun miltei kaikki työkalut ovat Kanttorilassa.

Mies hoksasi, että nyt kun meillä on käytössä auto, jossa on vetokoukku, voidaan vuokrata peräkärry, jolla voidaan noutaa hinkuamani sohvakalusto.

Olisihan meillä omakin peräkärry, mutta siihenkin pitäisi tehdä jotain remppaa ja sitten katsastuttaa se. Ja kärry on Kanttorilassa. Ja olihan meillä vielä viikko sitten sellainen autokin, jossa on vetokoukku, mutta - ihme ja ylistys - se tekikin kauppansa. (Siis se kovan onnen sitikka, josta Millan sanoi, ettei Citroenilta temput lopu.) 

Mutta siis se kalusto. Kollega kysyi jotain viikko sitten, satunko tietämään ketään, joka olisi kiinnostunut antiikkisohvakalustosta, josta hän haluaa päästä eroon (ja tehdä tilaa uudelle sohvalle). Aloin kysellä siitä tarkemmin ja kun sitten näin kuvia, niin olin itse erittäin kiinnostunut. Olisi just presiis Kanttorilan miljööhön/miljööseen passeli.

Tiistaina kun muutenkin oli kulkua entiseen kotikaupunkiin, niin vuokrattiin kärry ja paluumatkalla haettiin kollegan kotoa kalusteet kyytiin. Nyt ne ovat väliaikaisesti täällä työmaakopissa odottamassa seuraavaa kärrykyytiä. Aika pienellä raivauksella saatiin mahtumaan, koska kalusto on sironmallinen. Olivat myös keviät nostella ja kantaa.

Kalustoon kuuluu myös pikkutuoleja, kolme ynnä yksi jalkavikainen, mutta en vielä ottanut niistä kuvaa. Otan sitten, kun ovat kaikin päässeet Kanttorilaan.

Yksinäisiä kukkia ja enkeleitä

 Peukaloni tölväisyn jälkeen tekemäni kamerakierroksen kuvista jäi muutama vielä julkaisematta.

Toinen John Cabot -ruusuista kukkii tänäkin kesänä. Eihän tuo kukka kuitenkaan yksin ole, sieltähän kurkkii hauskasti pikkunuppuja. 

Ja jälleen kerran lamopeikonkello (Codonopsis clematidea, ruotsiksi porslinsklocka), rakas ujo haisuliystäväni. 

Puutarhan kuningatar 

Kävin äsken ottamassa kuvan vielä yhdestä enkelistä, kirpputorilöytö muutaman kesän takaa. 

Onnistuneehkon reissun jälkeen turvallisesti takaisin

Saatiin hoidettua melkein kaikki, mitä oli meininkikin eilen ja tänään reissun päällä. Esikoiselle vietiin siskon silitysrauta ja vedenkeitin sekä mm. mattoja, mikro ja mansikoita. Pikkukodissamme kaikki oli kondiksessa. Ruoho jätettiin yhä leikkaamatta, kun heinän seassa kukki niin mukavasti apilat, mesiangervo ja muuta pörriäisruokaa. Ennen rokotusta kierrettiin etsiskelemässä erään kauppaketjun tuotemerkkiin kuuluvaa tiettyä kissanruokaa Millanin Muskalle, jolla on vatsaongelmia. Ei löytynyt. Mutta sen sijaan rokotuksen jälkeinen vierailu perennataimistolla oli ns. hedelmällinen. Millanille löytyi pensasmustikoita ja itsellekin pari perennaa. Palloesikkoa ei nyt ollut, mutta punatähkän sain ja punakukkaisen keijunkukan. Korallikeijunkukan sijaan otin kuitenkin tarhakeijunkukan, kun myyjä kehui sitä kestäväksi ja kun sen kukkavana kuulemma kasvaa korkeammaksi. Nyt pitäisi miettiä taas niillekin paikka... Punatähkää en laita enää samaan paikkaan. Taidan tietää suurinpiirtein, mihin sen istutan, mutta mietin vielä, millaisessa suojassa sen maahan kaivan, etteivät mahdolliset myyrät pääse vohkimaan mukulaa. 

Lauantaina käydään palauttamassa Millanin auto, viedään mustikat ja myös hevoskastanjan taimia. Mutta vettä ei tarvitsekaan enää kuskata. Siellä on vaihdettu vedenottopaikkaa, kun oli tullut niin paljon valituksia, niin nyt Millanin vatsakin taas kestää juoda vesijohdostaan tulevaa vettä. Täytyy yrittää keplotella tandem auton pyörätelineeseen, niin päästäisiin sillä takaisin. 

Innovaatioita

Miehen keksintö: asuntovaunuhotelli

Siinä on hotelliaamiainenkin erakkomehiläisille ynnä muille majoittuville tarjolla vieressä, varsinainen bee&bee. Minua sitten huvitti katsoa keittiön klasista, kun mies lykki vanhoja nukenvaunun rääteitä kuormineen omenapuiden välistä. 

Minun ideani oli saada kastelukannut pois jaloista, nurmikolta. Mistä saisi koukut kaiteeseen? Muistin, että mies oli vastikään irrottanut vanhasta sohvanpohjasta jouset, jotka vääntyivät mutkalle. Yhdistin kahdesta jousimutkasta aina yhden koukun, sain "kaitehenkoukut". 

Mies taivutti vanhasta kissan kiipeily-/nukkumatelineen rungosta vielä yhden koukun, johon saa roikkumaan kaksikin kannua. Vähitellen kaikenlainen roina löytää paikkansa. 

Soijaa pukkaa...

 

Tilasin Vegekaupasta yhdeksän puolen kilon pakettia isoja soijapihvejä, yhteensä siis 4,5 kg, jotka tulivat julman kokoisessa pahvilaatikossa. Onneksi pyöräni jopparilla on tavallista isompi kori, jonne laatikko mahtui pystyasennossa. Ai miksikö tilasin noin paljon? (Kussakin pakkauksessa on 14 pihviä, siis 126 kaikkiaan... Kyse on kuivatavarasta, jonka parasta ennen -päiväys on parin vuoden päässä.) No, siksi tilasin, kun sitten sai toimituksen ilmaiseksi 😂🤣

Ei muuta ongelmaa kuin huoneenlämpöisen säilytystilan löytyminen. Keittiökamarin astia-arkistokaapin ylimmässä osassa olen tähän asti säilyttänyt siemenlaatikoitani, hyötykasveille omansa ja kukille toinen. Lisäksi yläkaapissa on ISOJA lankarullia. Nyt täytyy keksiä rullille uusi paikka. Siemenlaatikot vein jo makuuhuoneeseen vaatekaappini lähes tyhjälle matalalle ylähyllylle, josta aiemmin siivosin käsipyyhkeet toisaalle. Soijat mahtuvat sitten yläkaappiin. MUTTA miten muistan vielä ensi keväänä, mihin olen jemmannut siemenet?? 

Kollit saapuivat

 Tahallisen harhaanjohtava otsikko. Täytyy aloittaa selitys kauempaa. Mainitsin jossain aikaisemmassa blogikirjoituksessa haaveilevani uudesta kasvihuoneesta, koska edellinen on jo resu. Koska helmikuussa oli talvitarjous, tein ratkaisun ja lähetin tilauksen - soitettuani ensin firmaan ja saatuani sieltä rohkaisevia ohjeita. Ohjeiden mukaan kirjoitin tilauksen kommenttikenttään, että toivon toimituksen viikolle 10, jolloin olen paikan päällä lähetystä vastaanottamassa. Teimme myös Millanin kanssa muutaman vuoden tauon jälkeen yhteisen taimi- ja tarviketilauksen. Tilattuani taimet viikko sitten lähetin vielä firmalle sähköpostia ja kysyin, etteiväthän vielä tulevalla viikolla taimia lähetä, kun olen silloin lomalla mökillä. Kun sitten torstaina huomasin kännykän näytöllä pätkän tulleesta sähköpostista: "Ilmoitus. Kuljetus on matkalla teille...." meinasin vallan hermostua. Ei kai taimet ole jo matkalla? Sitten ne jäisivät viikoksi nääntymään postiin!! Kiireesti koetin räplätä koko sähköpostin esiin. Huoh, olipa helpotus, ilmoitus koskikin kasvihuonetta eikä taimilähetystä. Tarkemmin sähköposteja selatessani huomasin, että myös Puutarhalta oli tullut rauhoittava viesti: taimilähetykset aloitetaan vasta viikolla 13. 

Kyllä minä silti vielä hermoilin, ehdimmekö Kanttorilaan ajoissa ottamaan kasvihuonetta vastaan. Onneksi lähetyksen kulkua pystyi seuraamaan, ja kun se ei näyttänyt perjantain työpäivän aikana himmahtavan Helsingistä, niin rauhoituin.

Kuten niin usein ennenkin, unohdin jälleen loman alkaessa poistaa kännykkäherätyksen. Niinpä maanantaina piti nousta ennen seiskaa sulkemaan hälytystä. Mikä osoittautuikin sitten hyväksi asiaksi, kun kahviteltuani puhelin soi. Kuka kumma siihen aikaan? Outo numero. Ensin epäröin vastata, mutta eiväthän lehtimyyjät tähän aikaan soittele, jospa jollain on oikeaa asiaa. Ja olihan jollain. Postimies soitti ja ilmoitti, että vartin sisällä kasvihuone on perillä. En ehtinyt pukea ulkovaatteita, kun näin keittiön ikkunasta, että nyt meni postirekka ohi. No, postimies soittaa aina kahdesti. Ja sai toisella soitolla vähän ajo-ohjeita. "Oliko siinä niitä isoja koivuja?"

Kolme kollia sitä tavaraa tuli. Kahdessa kennolevyt ja kolmannessa runko + tarvikkeet. Odottavat nyt navetassa kevättä. Paitsi kattoikkuna, jonka toin sisälle, sillä automaattiavaajaa neuvotaan säilyttämään talvet sisätiloissa. 

Loppiaisen ja Nuutinpäivän välissä

 Lähdimme joululomalta "työmaakoppia" kohti hivenen etuajassa, loppiaisaattona, syystä että auto aiheutti pientä epävarmuutta. Silloin loppiaisaattona yrittäessämme lähteä käymään Millanin luona auto ei meinannut ensin käynnistyä. Lämmitimme autoa toisenkin tunnin ja kun mies antoi akulle lisävirtaa, niin käynnistyihän kulkupeli. Mutta ajattelimme, että lienee viisainta ajaa lyhyen kyläreissun jälkeen lämpöisellä autolla samana päivänä vielä pohjoiseen asti eikä jättää paluuta viime tippaan. Sainpahan yhden palautumis- ja valmistautumispäivän ennen töihin paluuta. En siis siinä hötäkässä yrittänytkään alkaa siivota joulua pois Kanttorilasta, olimmehan todennäköisesti tulossa kohta taas takaisin. 

Perjantaina Kanttorilaan palattuamme annoin vielä valojen palaa kuusessa ja otin siitä vielä yhden kuvankin muistoksi, sen sijaan aloitin joulukoristeiden raivaamisen parista seimestä ja sinisestä kamarista. 

Saisivathan joulukoristeet toki olla Nuutinpäivään asti, vaan kun emme ole silloin joulukodissamme, niin karaisin itseni, kovetin tunteeni ja ryhdyin lauantaiaamuna riisumaan tyttären somistamaa kuusta. 

Ennen Millanin luona käymistä ehdin kantaa kuusen vintille ja joulumatot telineelle tuulettumaan. Palattuamme yksinäistä ystävää piristämästä vein lisää mattoja tuulettumaan - niitä joita aioin levitellä joulumattojen tilalle. Vaihdoin myös joululiinojen tilalle jotain muuta. Löysin piirongin laatikosta kukkaliinan, jota en ole vielä pöydällä käyttänyt. Silitin sen ja sain siitä itselleni kaunista katseltavaa korvaukseksi joulukauneuden tilalle. 

 

Päälle vielä virkattu ruusuliina, niin onhan se soma ❤️

Aamulla noustuani totesin, että koti on taas toisella tavalla kivan näköinen, kun on valoa, tilaa ja avaruutta. Vuodenaikojen vaihtelu ja juhlan ja arjen vuorottelu on kyllä fiksu idea. 

Kanttorilan kulmilla alkoi sadella lunta ennen puolta päivää, niin katsoimme viisaammaksi alkaa tehdä taas lähtöä, ettei tarvitse ajaa pimeässä lumisateessa.

 Normaalit talviset lähtörutiinit, tiskaus, kukkien kastelu, linnuille lisää ruokaa, tällä kertaa viritin taas muutaman killerönkin. Joulun ajan annoin hiirillekin rauhan. 

Ehdin ihastella punatulkkukoirasta ja yllätyksekseni se malttoi jäädä odottelemaan niin että ehdin hakea kännykän ja napsia siitä kuvia. En ihan likelle tohtinut yrittää, mutta yllättävän lähelle se silti minut päästi. Lintulaudalla käydessään punatulkut vaikuttavat kovin varovaisilta, usein vain pikaisesti piipahtavat ja sitten heti taas syreenin suojiin tai vielä kauemmas. 

 

Ostoksilla

Miehen piti saada ekovillaa porstuan seiniin. Sitä ei paikkakunnalta löytynyt, joten hänen piti suunnata tiistaina lähikaupunkiin. Koska Millanin piti päästä synttärilahjaostoksille, tryykäsimme mukaan, olihan minullakin asioita sinne lätsästään kuuluun  maataloustavarataloon. Poika sen sijaan jäi Kanttorilaan lukemaan Terry Pratchetteja. Mies sai villoja, minä kalkkia, kevätlannoitetta ja tuhohyönteisverkkoa ensi kesäksi - tälle kesää en enää viitsi vaivootella vähäisten porkkanoiden tai kaalien takia. Sitten bongasin vielä kauniin puutarhapatsaan. Enkeleitä olen koettanut haeskella lisää, mutta paljolti tarjonta on ollut omituisia eläinhahmoja (kuten lootusasennossa istuva kruunupäinen sammakko). Sain mielestäni loistavan ajatuksen, jonka kerroin myyjällekin: annan enkelin miehelle synttärilahjaksi, vaikka oikeasti itse aion sen paikan määrätä. Niinpä kotona en vielä vienyt enkeliä puutarhaan vaan piilotin sen vaatekaappiini. 

Kun sitten reissun jälkeen sain mieheltä etukäteen joulu- tai synttärilahjan (mulla on syntymäpäivä vasta keväällä), niin en enää juuri yhtään hävennyt loistavaa ajatustani. Sain sivuleikkurit ja ruuvimeisselin vaihtopäineen. No, niitä olin kyllä vastikään hinkunutkin, mutta mies sanoi suoraan aikovansa tarvita niitä meisselin kärkiä, kun sellaisia häneltä tahtoo vähän väliä olla hukassa.

Maatalouskaupasta menimme kirpputorille, sitten kolmeen muuhun kauppaan, kunnes jonkinlainen vaate lopulta löytyi Millanin kummitytölle. Sitten olimmekin jo kypsiä kotimatkalle.

Mutta koska en ollut raaskinut ostaa em. kirpparilta edes muutamaa nappia, kävin vielä iltapäivällä paikallisella hellarikirppiksellä, vein pois edellisillä viikoilla kasaamani kuteet ja löysin tarvitsemani pari punaista nappia ja lisäksi pari keittiötilpehööriä ja kaksi puseroa. Ne punaiset napit tarvitsin essuihin, joita ompelin neljä kappaletta entisen kansanedustajan entisistä ikkunaverhoista koulun kuvistunteja varten.