Kalevalanpäivä

Jos kaikki hyvin menee ja niin kuin meininki on, huomisiltana olemme takaisin Kanttorilassa (ja ensi töiksi täytyy tsekata, että hennot taimet ovat muovin alla selvinneet). Mutta tänään on vielä velvollisuuksia pohjoisessa. Vietän Kalevalanpäivää vuosi- ja järjestäytymiskokoustamalla naisten kanssa.
Eilen piipahdimme työpaikallani tervehtimässä niin oppilaita kuin työtovereitakin. Se oli jopa antoisampi vierailu kuin olin uskaltanut odottaakaan, kun pääsin koko tunniksi luokkaan.
Miehellä on riittänyt puuhaa täällä kaupunkikodissa - tai lähinnä sen pihassa - mutta itselläni ei ole ollut oikein muuta mielekästä tekemistä kuin virkkaus. Vien pari virkkaamaani patalappua kokoukseen arpajaisiin. Niiden yksien sukkien ja parin muun arpavoiton lisäksi.

Liput salkoon, keillä sellainen on. Jos meillä olisi, tänään olisin nostanut lipun suomalaisen kulttuurin kunniaksi myös ja erityisesti siitä syystä, että eilisessä Emma-gaalassa etnoemman voitti Sibelius-Akatemian Folkmusic Big Band, jossa soittaa myös siskon tytär, ihana ja lahjakas kummityttömme. Sain voitokkaan etnoalbumin kummitytöltä 50-vuotislahjaksi. Hymiö hymiö sydän sydän sydän

Ensimmäiset taimet

Teetellään pitkähköstä aikaa lähtöä kaupunkikotiin. Minulla on loppuviikosta aika hammaslääkärille ja vuosikokouskin viikonloppuna. Sain siirrettyä hammaslääkäriajan samaan syssyyn, niin ei tarvitse alvariinsa ja yhden asian takia kulkeelle lähteä.
Sovin myös työtovereitteni kanssa, että käyn perjantaina koululla, kun olen pohjoisen suunnalla muutenkin. Vähitellen ajatukset suuntautuvat takaisin työhönpaluuseen, vaikka lomaani piisaa vielä reilut viisi kuukautta. Silloin myös päättyy Kanttorilan vuotemme. Tästä tulee sitten taas vain kesäkoti ja vapaa-ajan asunto.
Mutta nyt nautitaan vielä kaikista Kanttorilan eduista ja iloista. Yksi niistä on eittämättä suotuisat kevätkylvöolot. Sekä orvokki että petunia ovat itäneet iloisesti ja pienet taimenalut näyttävät terhakoilta. Kaupunkiodin valoisalla mutta liian kuumalla yläkerran ikkunalla suurin osa petunian taimista on tavannut nääkähtää. Nyt on toiveet korkealla saada petuniantaimia ihan tuliaisiksi asti.

Vaan nyt en ehdikään kirjoitella enempää, kun Beck alkoi jo...

Puhdetöitä

Oikeutan television ääressä sohvaperunana virumisen sillä että teen samalla jotain soveliasta käsityötä. Viimeisin aluevaltaukseni on niinkin radikaali projekti kuin - sukankudin. Nooo, ei minkä tahansa sukan. Olen vuosia haaveillut, että löytäisin jostain ohjeen tai saisin joltain taitajalta neuvoja, miten äitini suosima reikäneulemallisukka tehdään. Toki välillä kävi mielessä, että yrittäisin selvittää sen äidin tekemän sukan avulla. Nyt vihdoin otin sen asiaksi ja yllätyksekseni totesin, että arvoitus selvisi helposti. Lisäksi sisko laittoi linkin ns. tiimalasikantapäästä, jollaisia äitimme tapasi tehdä. Neuloin itselleni kaksi paria neulemekkohini sopivilla sävyillä ja tähteille on jäänyt vielä toiset tummanpunaiset, yhdet vaaleammanpunertavat, yhdet vaaleansiniset ja yhdet ruskeahkonharmaat. Kunhan  tytär valitsee niistä oman värinsä, niin lopuista yksi pari joutaa ensi viikonlopun vuosikokoukseen arpajaisvoitoksi. Ja miniäntekeleelle yhdet joululahjaksi. Viimeinenkin pari varmasti paikkansa löytää. Jonkun jaloista. Viimeinen pari siinä mielessä, että nyt minun varastoistani loppui sukkalanka.

Seuraava projekti - puhdetyö - on matonkuteiden leikkuu. Kuorokaverini aikoo ryhtyä kutomaan mattoja ja kyseli kuteita, kun satuin mainitsemaan facebookissa, että siivosin vaatekaapista pois matonkuteita. Hienoa, että tavara liikkuu. "Aika tavaran kaupittoo", kuinka monta kertaa se onkaan jo osoittautunut tosi viisaudeksi.

On minulla ollut yksi sellainenkin keskeneräinen projekti, jota ei ole voinut tehdä sohvalla istuen. Senköhän takia se olikin jäänyt niin pitkäksi aikaa kesken. Ei varmaankaan, oli vain niin työlääntuntuinen, vaikka helppo olikin, melkein pelkkää leikkaamista ja liimaamista.

Sain aikanaan puoluetoverilta teko-ohjeet ompelurasiaan, jonka mallin kuulemma merimiehet ovat tuoneet jostain, muistaakseni Kiinasta. Rasian ulkoseinät minulla oli varmaan parin vuoden verran tehtynä, ja loput pahviosatkin leikattuna ennen kuin ystävänpäivänä viimein tartuin toimeen ja tein rasian valmiiksi. En kuitenkaan kommelluksitta. Yhden voimapahvinpalan onnistuin hukkaamaan - kahteen kertaan - niin tyystin, että jouduin lopulta leikkaamaan mattoveitsellä uuden. Sitten liimasin sisärasian ulkoseinäkankaan väärin, ilman alataittoreunaa, joten jouduin repimään alaliimookset auki. Onneksi se sujui ilman kankaan repeämistä. Lopuksi vielä hukkasin valmiin kannen. Kauan haeskelimme sitä yhdessä miehen kanssa, kunnes omia ajatuksiani ja jälkiäni seuraten löysin sen vessasta. Olin näet hakenut sieltä pyykkipoikia puristamaan reunaan liimattua satiininauhaa kiinni. Mutta kansi jäi pesukoneen päälle, kun jäin hommailemaan muutakin veskiin...

Siinä kuitenkin valmis ompelurasia komeilee venäläisjoutsenten välissä, allaan pitsiliina, jonka olin unohtanut vuosia sitten nyplänneeni ja kauniisti suojaan käärineeni.    

Väinönpäivänä

Tänään on tullut 29 vuotta täyteen kihlautumisestamme. Muistin sen aamulla heräillessäni.

Meillä on ollut auto taas vaihteeksi seisonnassa. Mutta kylään piti päästä, joten otimme polkupyörät eilen alle. Eilen ei vielä tuullut aivan yhtä mahdottomasti kuin tänään, ja aurinkokin pilkahteli. Varsinainen talvipyöräni on kaupunkikodissa - ihan tyhjän panttina - ja täällä Kanttorilassa käytössäni olevassa pyörässä eivät vaihteet toimi. Niinpä vastamaan nousut olivat aika tinki, vajaan kahdeksan kilometrin matkalla mäkiä ehti olla yllin kyllin. Yhden kerran menomatkalla kaaduinkin, kun meinasin yrittää miehestä ohi, niin eturengas osui uran jyrkkään reunaan. Luojan lykky, ettei siinä kohdassa ollut ohittavia autoja, kun olin pitkin pituuttani keskitiellä.
Hikisinä ja kuumissamme saavuimme Millanin ovelle noin vartin myöhemmin kuin olin lupaillut, kas kun ei lähtö taaskaan tapahtunut niin jouhevasti kuin aina jaksan optimistisesti uskotella. Aina on jokin vaatekappale taikka avain hukassa, eikä pyörän renkaissakaan ollut tarpeeksi ilmaa. Sitten piti vielä poiketa lähikaupasta ostamassa kuohukermaa laskiaispullien täytteeksi.
Kunnon liikuntarupeaman lisäksi saimme nauttia jälleen hyvästä seurasta sekä nisukahveista. Vein Millanille yhdet Liisa-tätini kutomat villasukat, ja kotiin viemisiksi minulla oli loput tilaamani siemenpussit - joiden takia tuolle kyläreissulle olikin vähältä kiirus, sellerin siemenet piti saada jo multiin.
Tänään kaupaankävelyreissulla reidet tuntuivat vähän tönköltä eilisen polkemisen jäljiltä. Nyt on kuitenkin sekä mukula- että ruotisellerit itämässä. Mutta ruukkukasvien mullanvaihto ei ole yhtään edistynyt. Tänään tulleet suru-uutiset saivat minut tarttumaan multapussin sijasta sukukirjaan. Selasin ja lueskelin sitä pitkän tovin ja merkitsin jälleen yhden nimen kohdalle ristin.

Oikeastaan kylvöpuuhat sopivat oikein hyvin suru-uutisten käsittelyyn.

Lipoosta

Löysimme viime viikolla paikallisen helluntaiseurakunnan kirppikseltä potkukelkan, jonka saimme mukaamme kympillä. Se on jo tähän mennessä haukkunut hintansa. Aamuisin otan kelkan turvakseni postinhakureissulle. Tänään kauppareissulle lähtiessämme se niinikään saatteli meidät alkumatkan yli liukkaan pihamme. Mutta kelkka olisi kannattanut ottaa kyllä mukaan koko matkalle. Ei niinkään liukkauden takia, vaan kuljetusapuvälineeksi. Ostimme nimittäin rautakaupasta 50 litran säkillisen lecasoraa. Ei mikään ihme, että myyjäsetä luuli ensin meidän olevan vailla hiekoitusmursketta ja meinasi kaupata sellaista. Mutta varaston puolelta löytyi jättisäkki kukkaruukkuihin sopivampaa sorttia. Mies sen kantoi koko matkan kotiin asti, vuoroin sylissä, vuoroin olalla ja vuoroin kummallakin kädellä, kun löytyi sopiva kantokahva.
Haaveilen olohuoneen ikkunan eteen sellaista kukkapöytää, jossa olisi koko ikkunan pituinen ja riittävän leveä muovilaatikko, jonka täyttäisin puolelleen lecasoralla ja sitten saisin siihen soran päälle latoa kukkaruukkuja huru mykky. Mies arveli, että naapurikaupungista saattaisi löytyä tarkoitukseen sopivan suuria muovikaukaloita. Yhtään ainoaa kukkapurkkia en ole vielä ottanut mullanvaihtokäsittelyyn, mutta ensimmäisiä kylväjö olen kyllä jo tehnyt, tiedä sitten, olinko niiden kanssa liian hätäinen: petunia, orvokki, kelloköynnös, purjo ja basilika. Purjoa kylvän uudestaan myöhemmin lisää, etenkin jos tämä kylvös ei tuota riittävää tulosta. Myös basilikaa kylvän lisää tuonnempana, nyt kun vihdoin olen tullut tietämään, mihin muuhun sitä voi käyttää kuin tomaatin kanssa. Kaikki lapsemme tykkäävät pestokastikkeesta, niin kylvän jokaiselle ainakin yhden oman basilikaruukun.
Vaikka netissä notkuminen onkin mielestäni pahanmoinen pahe, niin on siitä hyötyäkin. Vaikkapa silloin, kun täytyy yrittää selvittää mitä siemeniä on saamassani venäjänkielisessä kukansiemenpussissa (se oli muuten härmesalvia) ja samalla selvisi kylvöohjeetkin.
Kirjoittelin itselleni muistiin kylvöaikataulut hallussani oleville niin kukan kuin vihannesten ja juuresten siemenille, mutta varmaan täytyisi vielä piirustella puutarhasta jonkinlainen pohjapiirros - ja koettaa keksiä, mihin niitä siemeniä sitten kylvän taikka taimia istutan. Voi olla, että Millanin rakentamien perennapenkkien lisäksi ilmenee tarvetta kaivaa vielä ainakin yksi kukkapenkki, taikka laajentaa entisiä.
Etukäteen jo iloitsen tästä keväästä erityisesti myös siksi, että minulla on ainutkertainen tilaisuus seurata sen edistymistä Kanttorilan pihassa päivä päivältä.

Kynttilänpäivä

Kanttori - eräs Kanttorilan entisistä asukkaista - tuli tänään jumiksen jälkeen kyselemään meiltä, miten olemme Kanttorilassa viihtyneet, ja kertoili omia muistojaan siitä. Kerroin samalla hänelle terveisiä oman kirkkokuoroni kanttorilta, joka on opiskellut samoihin aikoihin.
Yöllä jo tuuli ankarasi, eikä se siitä ole asettunut. Melkoisessa etukumarassa kävelimme kirkosta kotiin. Pitkin pihaa hankea peittää nyt tuulen riepottelemat oksat ja pienemmät roskat. Mies lähti kuitenkin säätä uhmaten etsimään paikallisia latuja. Jos vaikka löytyisi reitti järvelle, niin voisi harkita pilkkimistä. Jos mies löytää ladun ja jos minä oikein hulluksi heittäydyn,  niin saatan vielä joku kerta lähteä hänen mukaansa hiihtämään, vastoin kaikkea aiempaa uhoamistani. Etten hiihdä pätkääkään, ellei ole pakko. Työssä ollessa on pakko toisinaan hiihtää, ja siksi minulla on sukset ja monot. Ja jopa luistimet, vaikka luistelua kammoan vielä paljon hiihtämistä enemmän.
Mutta käyttääkseni sunnuntai-iltapäivän jokseenkin järkevästi ajattelin tehdä ensimmäiset kylvöt, orvokki ja petunia. Kelloköynnöksen siemeniäkin laitoin jo likoamaan. Muista kylvöistä meinaan tehdä itselleni muistin tueksi taulukon, milloin mitäkin olisi syytä esikasvattaa.

Lopuksi kynttilänpäivänterveiset virren 48 kuudennen säkeistön sanoin:

"Jeesus, lailla Simeonin, sinuun tahdon katsoa,
nähdä, että autuuteni minulla on sinussa,
että autuus kaikkien myös on minun, syntisen."    

Melkein ahkerointia, muttei ihan

Luin Wiljatuulen tuvassa -blogista ensimmäisistä kylvöistä, niin  meinasin itsekin jo intaantua. Tongin kukkasiemenkassistani esiin orvokin ja petunian siemenet, kävin villapöksyisilläni - uhmaten tienposkessa seisoskelijoiden tuijotusta - hakemassa kasvihuoneesta minikasvihuoneeni, kaivoin ulkoportaiden alta hiekkarasian kylppäriin lämpenemään ja kannoin jo valmiiksi yhden silityslaudoistani vintin ikkunan eteen taimipöydäksi. Mutta siihen se sitten tyssäsikin, kun muistin, etten sittenkään ostanut kylvömultaa taannoin kaupungilla käydessämme. Taimimultapussia kyllä käsissäni pyörittelin samalla, kun ostin kukkamultaa.  Huomenna ollaan menossa tekemään uusi kaupunkivierailu, kun mun pitäisi käyttää liikuntasetelinin uimahallissa lokakuuhun mennessä. Jospa löytäisin nyt oikein kylvömultaakin. Ellen löydä, haen raakasti vain kasvihuoneeseen jättämistäni tomaattienkasvatusastioista viimekesäistä multaa sisään lämpiämään.

Mitä tulee noihin tienposkessa seisoskelijoihin, niin he ovat naapurikoulun tupakoivia opiskelijoita, samoja joita arastellen luikin postilaatikolle mieluummin oppi- kuin välituntien aikana.

Mitä taas tulee silityslautoihin, niin niitä minulla on kaiken kaikkiaan neljä, vaikka silitys ei kuulu suosikkikotitöihini. Sen takia, kun aina onnistun polttamaan näppini. Yhden laudoista hankin aikanaan ekaan omaan kotiimme, toisen ostin jostain kirpparilta tai kierrätyksestä tuollaiseksi taimipöydäksi. Millan myös jätti tänne toisen silityslaudoistaan, jota hän oli käyttänyt niinikään taimipöytänä. Neljännen pelastin Kanttorilan oston aikoihin isämme huushollista, jota sisarusten kanssa tyhjäsimme. Muuten se olisi joutunut roskiin.

En ole juurikaan kirjoitellut viime aikoina, paitsi kirjeitä. Sen lisäksi olen ahminut kirjastosta haalimiani (nuorten)kirjoja. Keittiön ikkunasta olen lintujen lisäksi tarkkaillut kompostoria. Tarkemmin sen lämpömittaria, jonka viisari on lupaavasti alkanut kohota viidestä kahteenkymmeneen asteeseen. Heräte toimii. Mistä keksisin itselleni sellaisen herätteen, joka saisi minuun eloa?