Kesäkuun viimeinen (viikko)

 Maanantai oli katsastuspäivä. Mies kävi ensin katsastuttamassa oman auton ja sitten mentiin käyttämään Millanin auto katsastuksessa. (Sanottakoon, että toinen autoista läpäisi...) Samalla se oli shoppailureissu, jollaisille Millan ei usein pääse (ei pysty itse kauas ajamaan eikä sähkökunto kestä kuin noin yhden reissun kuukaudessa). Kierrettiin kaksi kirpparia ja kolme muuta kauppaa. Yhdessä kaupassa Millan osti kaksi oluttölkki, joista antoi toisen minulle, minä kun en kehtaa itse olutta ostaa, vaikka se onkin tarkoitettu etanoille... 

Kotona meitä odotti avoimet ovet... Ulko-ovi oli "seljuun", ja sisällä kärpäsiä. Ei täällä muita ollut käynyt, olipa vain jäänyt painamatta ulko-ovi lukkoon asti, niin tuulenpuuska oli sen avannut. Toinenkin unohduksesta aiheutunut vahinko ilmeni, mutta sitä en halua muistella. Ei mitään kohtalokasta sekään kuitenkaan.

Eilen aloin koulia pikkuruisia kaktuksen taimia, joita oli jo noussut siemensekoituskylvöstä. Yritin turhaan kirppareilta etsiskellä kaktusruukkuja, mutta jotain tarkoitukseen sopivahkoja itseltä löytyi. 

Kyllä joka purkissa jotain on, vaikkei taida näkyä, ruskeissa ruukuissa peräti kaksi tainta kussakin. 

Siemenpussissa sanottiin itämisajaksi jotain 5-150 päivää, joten annan nyt tuon kylvöksen olla koko kesän kasvihuoneessa, ja syksyllä tuon sisälle. Ties mitä sieltä vielä nousekaan. Minulla ei ole tainnut sitten nuoruusvuosien olla huonekasveina kaktuksia tai muitakaan mehikasveja. Paitsi lehtikaktuksia, ja tänä keväänä saatu rahapuun taimi. 

Tänään odottelemme siskoa miehensä kanssa käymään. Mies haki kaupasta jätskiä ja mä menen tuohippuolin keräämään mansikoita. 

Innovaatioita

Miehen keksintö: asuntovaunuhotelli

Siinä on hotelliaamiainenkin erakkomehiläisille ynnä muille majoittuville tarjolla vieressä, varsinainen bee&bee. Minua sitten huvitti katsoa keittiön klasista, kun mies lykki vanhoja nukenvaunun rääteitä kuormineen omenapuiden välistä. 

Minun ideani oli saada kastelukannut pois jaloista, nurmikolta. Mistä saisi koukut kaiteeseen? Muistin, että mies oli vastikään irrottanut vanhasta sohvanpohjasta jouset, jotka vääntyivät mutkalle. Yhdistin kahdesta jousimutkasta aina yhden koukun, sain "kaitehenkoukut". 

Mies taivutti vanhasta kissan kiipeily-/nukkumatelineen rungosta vielä yhden koukun, johon saa roikkumaan kaksikin kannua. Vähitellen kaikenlainen roina löytää paikkansa. 

Juhannusta

 Oli pyhä tai arki, aamu alkaa etanakierroksella. Aikaisemmin kirjoitin etanahoukuttimista, että laitan banaaninkuoren raparperin lehden alle. Mutta katsoin aiheesta tehdyn nettivideon uudestaan, niin siinä neuvottiinkin laittamaan raparperin lehden alle vehnäleseitä ja banaaninkuoren ihan vain sinällään kasvimaalle houkuttimeksi. Mulla ei ollut vehnäleseitä kaapissa, mutta kaurahiutaleet ajoivat saman asian. Vaan se banaanin kuori oli kyllä varsinainen etanamagneetti! Tämän aamun kierroksella vakiopiilojen alta löytyi "enää" kolmisenkymmentä pikkuetanaa. Mutta sitten laajensin etsintää kurkistelemalla myös kivien alle (niitäkin on eri puolilla kasvimaata, koska niitä tarvitaan mm. kateharson painoksi). Olin epäillyt, että kiven alusta on etanan makuun liian kylmä, mutta eipä ollut. Kyllä minun täytyy kerätä ainakin nuo kivet - ja lahoin puuaines - kasvimaalta pois vaikka katteen jätänkin. Maalattu tai muuten sileä lauta saa vielä jäädä, sillä sellaisen alta etanat on helppo kerätä.

Se tällä erää etanoista. Sitten ne kirvat. Tänään ruiskin sitä nokkosvettä kirsikka-, omena- ja luumupuihin. Mutta sitten kuulin Millanilta, että nokkosvesi pitäisi käyttää 12 tunnin kuluessa, ettei siitä ehdi kadota tehoaineet. Sen jälkeen se kelpaa vain kasteluun. Ja minä kun olin lukenut jostain, että nokkosvettä seisotetaan 1-2 päivää... Puutarha-asioihin liittyy paljon ristiriitaisia tietoja ja neuvoja. Millanin luota palattuamme ruiskutin puut sitten vesiletkulla. Huomenna voisi kerätä uuden nokkoserän (kuusiaidan takaa naapurin tyhjältä tontilta sitä löytyy lisää, omalta pihalta ovat  nokkoset jo vähissä, omasta syystä tosin, kun perkasin keväällä pois ison esiintymän).

Millanin luota tandemoidessamme ihastelimme mm. huopaohdakkeita. Sanoin miehelle, että niitä tahtoisin pihaamme hyönteisiä varten. Puuruiskutuspuuhassa huomasin ilokseni, että sitähän jo meillä onkin.

Mainittakoon (ja kuvattakoon) tässä yhteydessä toinenkin tämänkesäisistä ilonaiheista. 

Nyt minulla on ensimmäistä kertaa tulossa salkoruusua kukalle asti. Millanilta olen saanut mustan salkoruusun siemeniä, joita kylvin jo kolme vuotta sitten. Kun niiden lehtiruusukkeista ei viime kesänä kasvanut kukkavarsia, luulin jo toivon menneeksi, ne kun ovat käsittääkseni kaksivuotisia. Mutta ehkä se tarkoittaakin sitä, että kukittuaan ja siemennettyään ne kuolevat, kukintavaiheen saavuttaminen voi vaan viedä pidempään kuin kaksi vuotta. Näköjään. Nyt voin hyvillä mielin suunnitella myös siskolta saamieni salkoruusun siementen kylvöä. Kunhan taas keksin paikan... 

Ei aina auvoista askarta

 Olen nyt jatkanut etanoiden metsästystä aamuin/illoin. Se on meinannut vetää mielen matalaksi. Viime vuosien kuivat kesät olivat tuudittaneet minut kuvittelemaan, ettei tällä hiekkamäellä etanoita viihdy riesaksi asti. "Höpön pitän höpönä", kuten muinoin totesi pohjoispohjalainen mies lääkärille (joka pyysi tuomaan ulostenäytteen tikkuaskissa).

Olen kurkkinut katteiden alle ja parsakaalin lehtien alapinnoille pitkin kasvimaata (parsakaalta samoin kuin kehäkukkaa on itsekylväytyneenä ympäriinsä). Olen kiertänyt salaattikylvökset  ja - ruukkuistutukset ja kerännyt kaikki pienet ja suuret, joita olen löytänyt. Tähän asti olen tyytynyt vääräoppisesti liiskaamaan etanat kivien/ lautojen väliin. Tänä aamuna kuitenkin otin kierrokselle mukaan keruuastian ja termosmukillisen kuumaa vettä, jonka kaadoin löydösten päälle. Aamun keruu"innostus" sai alkunsa siitä, kun kuuden jälkeen tein itselleni aamukahvin kanssa nautittavaksi silli-munavoileivän ja kun yöpaidassani hain sen päälle tilliä kasvimaalta. Pienten tillien kimpussa hääri tusina vaaleaa pikkuetanaa, jotka vetelin sormin pois ja vein lämpökompostoriin. (Kompostorikin on kaiketi kerettiläinen tapa käsitellä etanoita, mutta eivät kai nekään selviä +60 asteessa hengissä.) Piti pestä hyvin kädet ennen kuin saatoin jatkaa aamupalaa. Jonka jälkeen puin ja suojauduin hyttysiä vastaan, varasin mukaani edellämainitut astiat ja kiersin loputkin tillit.

Olen nyt koettanut puntaroida, mitä teen katteiden kanssa. Pitäisikö kerätä kaikki ruohokate pois ja perata ylimääräinen kasvusto? Vai pitäisikö sittenkin parsakaalin, pihatähtimön ja kehäkukkien antaa kasvaa, koskapa nekin kelpaavat etanoille, jos vaikka paremmin jäisi tilliä itselle?

Tämänaamuisen invaasion jälkeen olin jo melkein päättänyt siivota kasvimaan kaikesta ylimääräisestä kasviaineksesta ja siistiä kasvimaan reunan ruohonleikkurilla. Mutta kyykkiessäni salaattien luona ruohokatetta tonkimassa löysin sen alta niin paljon muuta elämää, etten kuitenkaan raaskinut ruosia katteita pois. Ilokseni näin kasvimaalla mm. useita leppäkertun toukkia. Kateviljelyyn kuuluu se, että kosteuden pidättämisen ja maaperän ravinteikkuuden lisäämisen lisäksi kate tarjoaa suotuisat elinolosuhteet monille ihmisenkin kannalta hyödyllisille eliölle. Kuten kastemadoille. Haluan loppujen lopuksi jatkaa mieluiten luonnonmukaisesti ja luonnon ehdoilla, ja yritän keruuta jatkamalla pitää etanainvaasion joltisenkin aisoissa. Sain vahvistuksen päätökselleni erittäin ilahduttavassa muodossa. Kun jatkoin etsimis- ja tuhoamisretkeäni kääntelemällä kaikkia laudanpätkiä, joiden alle etanat vetäytyvät liialta kuumuudelta suojaan ja kun sillä ajatuksella käänsin ympäri myös ison lankun, joka kenaa lavan reunaan (Se on ollut suojaharson painona), niin lankun alta paljastui piilossa ja suojassa kykkinyt sammakko! Ensin säikähdin, mutta kun tajusin, mitä näin, olin suunnattoman iloinen. Olinhan juuri lukenut netistä etsiessäni apua etanaongelmaan, että sammakot syövät etanoita. Juttelin kaverille mukavia, käänsin varovasti lankun takaisin sen suojaksi ja lähdin hakemaan kännykameraa. Sammakko oli yhä aloillaan, mutta lähti liikkeelle, kun nostin lankkua uudestaan. Joten ei kuvaa.

Seuraavaksi aion laittaa kasvimaalle raparperin lehtiä, joiden alle laitan banaaninkuorta houkuttimeksi. Sieltä pitäisi olla sitten helppo kerätä liiat nilviäiset. Nyt on myös juhannuskalja pullotettu. Siitäkin aion laittaa etana-ansan.

Toinenkin elukkainvaasio vähän kismittää. Kirvat. Omenapuissa kuhisee ja luumu- ja kirsikkapuut ovat kiiltäväntahmeita. Keräsin aamupäivällä nokkosia vesiämpäriin. Päivän parin päästä siivilöin nokkosvettä suihkupulloon ja alan roiskia puita. Minttuteetä voisin kokeilla jo heti tänään, kun sen ei tarvi seistä. Onneksi nyt on ollut siedettävä ilma ulkona, niin näitä ikävämpiäkin puutarha-askareita on sikäli jaksanut tehdä.

Soijaa pukkaa...

 

Tilasin Vegekaupasta yhdeksän puolen kilon pakettia isoja soijapihvejä, yhteensä siis 4,5 kg, jotka tulivat julman kokoisessa pahvilaatikossa. Onneksi pyöräni jopparilla on tavallista isompi kori, jonne laatikko mahtui pystyasennossa. Ai miksikö tilasin noin paljon? (Kussakin pakkauksessa on 14 pihviä, siis 126 kaikkiaan... Kyse on kuivatavarasta, jonka parasta ennen -päiväys on parin vuoden päässä.) No, siksi tilasin, kun sitten sai toimituksen ilmaiseksi 😂🤣

Ei muuta ongelmaa kuin huoneenlämpöisen säilytystilan löytyminen. Keittiökamarin astia-arkistokaapin ylimmässä osassa olen tähän asti säilyttänyt siemenlaatikoitani, hyötykasveille omansa ja kukille toinen. Lisäksi yläkaapissa on ISOJA lankarullia. Nyt täytyy keksiä rullille uusi paikka. Siemenlaatikot vein jo makuuhuoneeseen vaatekaappini lähes tyhjälle matalalle ylähyllylle, josta aiemmin siivosin käsipyyhkeet toisaalle. Soijat mahtuvat sitten yläkaappiin. MUTTA miten muistan vielä ensi keväänä, mihin olen jemmannut siemenet?? 

Alituinen valppaus!

 Pitäisi myös tuolla puutarhassa pitää mielessä  Villisilmä Vauhkomielen muistutus olla alituiseen valppaana. Eilen illalla jalkapallo-ottelun aikaan olin puutarhassa kastelemassa. Otin viimein myös harson pois kolmen sisaruksen päältä (= kohopenkissä kasvavat rinnakkain kesäkurpitsa, maissi ja härkäpapu). Maissit näyttivät kärsivän jostain. Syyllinen oli paikan päällä; pieniä etanoita löytyi kaikkien neljän maissin lehdiltä. Ne olivat kateharson alla rauhassa voineet mellastaa jo hyvän aikaa. Keräsin kaikki pois mitä rookasin. Tänä aamuna kävin uudestaan tutkimassa kohopenkkiä ja tongin ruohokatetta maissin ja kesäkurpitsan juurilta, ja sieltähän niitä löytyi lisää. Hitaaksi mainitut etanat saivat äkkilähdön. Kateharson tapaan voi kyllä hyönteisverkkokin osoittautua tuholaissuojaksi. Olen leikannut verkon pätkän mukamas suojaamaan ainoaa lehtikaalta ja yhtä parsakaalta, jotka kasvavat sellerin ja muutaman pavun kanssa samalla läntillä. Päivänä muutamana päästin sen alta vapauteen pari kärpästä... (Jos kärpänen pääsee verkon alle, ei se estä  muitakaan lentäväisiä.) Silloinkin löysin - myös - etanoita. Tarttee panna kaljaa, sekä itselle helle-ja juhannusjuomaksi että etanoille ansaksi.

En piitannut ottaa kuvaa maissirievuista saati etananraadoista. Sen sijaan pari ilonaihetta.

Kaunis dahlia, josta muistan yläasteella syksyllä aloittavat entiset oppilaani.

Tämän aamun kasteluiden yhteydessä hoksasin jaloritarinkukan sipulista työntyvän kukka-aiheen.

Nyt en ole enää jaksanut valpastella. Kutinalääke vei minut taas sohvanpohjalle, mutta nokosten jälkeen olo yhä nuupallaan. 

Niittykukkia? Ei kuitenkaan

 

Eilen oli lepopäivä blogissakin, tänään taas muutama rivi ja kuva.

Kuvat eivät tosiaankaan ole mistään niityltä, vaan pihatieltämme. Tänään kun aurinko paistaaräkötti aamupäivällä, niin punasolmukit avasivat taas pienet tähtikukkansa. Niitä ei meinaa muistaa eikä huomata muulloin.

Viimeiseen kuvaan asettelin kuusenkävyn mukaan antamaan mittakaavaa punasolmukin koosta.

Värisointua tai sitten ei

 Otin eilen illalla taas antihistamiinitabletin kutinalääkkeeksi ja sitä myöten vähän veto poissa. Mutta päivittäisen puutarhakierroksen jaksaa tehdä vaikka konttien. Soimasin tosin itseäni, etten ottanut heti ekalle kierrokselle kameraa mukaan. Tai edes krökkyä ja suojahanskoja.

Kameranhakureissulla otin mukaan myös aamulliset kahvinporot, jotka tyhjäsin tällä kertaa pensasmustikan juurelle. Millan vihjasi, että kahvinporot auttaisivat liljakukkoa vastaan, kun ne ei kuulemma tykkää kahvin hajusta. Niinpä olenkin useana aamuna levitellyt sakkoja eri liljojen juureen, koska tänä alkukesän olen muutaman vuoden tauon jälkeen rookannut joillakin liljoillani muutaman liljakukkopariskunnan parittelemassa. Luonnollisesti tein lopun mokomasta puuhasta. Pahiten kukot ovat ehtineet syödä ruskoliljaa. Jospa muut säästyisivät.

Mutta se kamerakierros. Pieni väripoikkeama sai minut alun alkaen hakemaan kameran.

Viime keväänä oppilaiden lahjakortilla ostin mm. purppuran(- tai karmiinin-)punaista orvokkia, josta keräsin siemeniä. Näiden piti kaikkien olla niiden siementaimia. Mutta voi olla, että keskellä oleva haljukukkainen taimi eksyi joukkoon muutaman  sinisen orvokin siementaimen joukosta, sieltä kun nousi toinenkin tuonnäköinen ei-niin-sininen. Voisin tietty ruveta pikkumaiseksi ja vaihtaa reunasta tilalle toisen orvokin ja siirtää valkoisen muualle. Mutta vain jos ehdin ja viitsin. 

Ilokseni verihanhikki kukkii jälleen. Viimeksi on tainnut kukkia ennen maalämpömyllerystä. Sen jälkeen olen kasvattanut siemenistä muutaman verihanhikin lisää, kun edelliset alkoivat näyttää taantumuksellisilta. 

Illakko, punapäivänkakkara ja loistokurjenpolvi Johnson's blue muodostavat kauniin väriharmonian. 

Samoin vuorikaunokki ja purppuratulikukka, seassa kukintaa aloittava kanadanvuokko ja oranssikeltano sekä pari orvokkia. 

Hohhoijaa, nappasin viiden minsan tirsat sohvalla. Hetken taas jaksaa. Olen muutamana päivänä kirjoittanut vihkoon muistiin, mitä kunakin päivänä olen suunnitellut saavani aikaan. Muistilistan lisäksi siitä on sekin hyöty, että voin vielä myöhemminkin huomata, että jotain olen saanut lomalla tehtyä, ettei tarvi ihmetellä elokuussa, mihin se loma hupeni. 

Takaisin kamerakierrokseen, kerrottu idänpioni on kukkimisvuorossa, samoin akileija, jota myös lintukukaksi olen kuullut mainittavan. Ruukussa oleva punainen dalia kukki keväällä, odottelen lisää kukkia tuonnempana. 

Vielä pari kuvaa. Ensimmäisessä luumun juurelle istuttamani kirjopäivänsini. Viime kesänä vahingossa tulin istuttaneeksi yhden päivänsinen kirsikan lähelle, ja sehän kietoutui pitkin kirsikan oksia. Nyt olen laittanut kahdenkin luumun juurelle, ynnä krassia. 

Lopuksi kuvapari yhdestä omenapuusta. 

Tämä on se, josta mieheni kysyi muutama vuosi sitten moottorisaha kädessään, että "eikös se ollut tämä omenapuu, mikä piti kaataa?" No ei ollut, vaan se viereinen, johon tuli syömäkelvottoman pahoja omenoita. Onneksi mies ei ollut ehtinyt kuin sahata pari paksua alaoksaa pois väärästä puusta ennen kuin tiesi käydä kaadettavan niskaan. Eihän siinä kuinkaan käynyt. Kurmootettu puu on tuottanut omenoita edelleen. Ne ovat pieniä, mutta kivanmakuisia ja siksi halusin tuon puun säästää. Isojen oksien karsiminen aiheutti kuitenkin vesiversojen kasvua. Kokeilinpa sitten taivuttaa niitä painon avulla vaakatasoon, uusiksi alaoksiksi sahattujen tilalle. (Kuvassa on myös miehen tekemä hyönteishotellipölli, jonka umpeen muuratuista huoneista olen tänne aiemmin ottanut kuvan.) 

Tänä keväänä taivukkaissa oli jo kukkasia, ja nyttemmin  niistä on kehittynyt pieniä omenan alkuja. Ei siis ole ollut mikään turha vaiva, ripustella kivillä täytettyjä purkkeja sukkahousuista roikkumaan vesiversojen painoksi. Olen sitä tehnyt myös niin kaneliomenapuille kuin syys- tai talvilajikkeillekin. 

 

EDIT. Nyttemmin luin sitten jostain puutarhalehdestä, etteivät vesiversot ole kiinni niin syvällä puunrungossa, että ne kestäisivät isoa painoa repeytymättä. Joten en voi suositella ottamaan mallia vesiversojen taivutteluun.

Salaattia, tilliä ja hernettä

 Niitä pitää olla. Paljon. Monta kylvöstä. Etenkin salaattia ja tilliä. Jospa vihdoin ensi keväänä ymmärtäisin kokeilla salaatin esikasvatusta. Sitä kun ei pysty säilömään. Toisin kuin tilliä, jota on riittänyt viime kesältä kuivattuna tähän asti. Mutta liikaa ei voi koskaan olla sitäkään. Olen kevään ja alkukesän mittaan tehnyt kuusi tillikylvöä eri paikkoihin, ei kylläkään mitään pitkiä rivejä, jotain metrin pätkiä. Eri aikaisia salaattikylvöksiä on - toistaiseksi - kuusi, ja lisäksi olen istutellut kaupan ruukkusalaatteja viitisen kipaletta eri puolelle kasvimaata ynnä ruukkuun kasvihuoneeseen. Ruukuista olen vähän kerännyt jo syötäväksi asti, eikä mene enää kauaa, kun varhaisimmasta kylvöstäkin voi jo lehtiä napsia. 

Herne on oiva maanparannuskasvi, ja siksikin sitä kylvän joka kesä sinne tänne, missä vain on tilaa (jäänyt salaatilta ja tililtä) ja herneelle sopivien kasvien kavereiksi. Ennen laitoin hernettä valkosipulin viereen, koska ajattelin herneen saavan sipulin pystyvarresta tukea. Mutta sitten luin kumppanuuskasvitietoja, joiden mukaan ne eivät viihdy yhdessä. On pitänyt sittemmin tukea herneet muulla kurin.

                               Silpoydinhernettä

Sokerihernettä tuettuna, etualalla sitä tilliä, seassa myös perunoita, jotka ovat omia aikojaan itäneet, maahan epähuomiossa jääneistä mukuloista. Keskellä oikealla se ensimmäinen salaattikylvö valkosipulin juurella. 

Ajattelin tänään herneen tukikeppejä tökkiessäni, että vaikka kasvimaani muuten on epäsiistin näköinen (rivit  miten sattuu, itse kylväytynyttä palsternakkaa siellä täällä, kateharsoa ja hyönteisverkkoa kasvien suojana ja kasvijätettä katteena), niin hernepenkit saan kivan näköisiksi yksinkertaisella tukikeppien pujottelulla.

Tänä suvena hain tukikepit ojan laidasta. Yksi tie, kolme asiaa: raivasin turhan tiheäksi ja korkeaksi kasvanutta lepikkoa ojanpyörtänöltä, karsin niiden oksat lehtineet kohopenkin katteeksi ja paljaat kepit hernesmaalle.

Lepikkoa jäi vielä vähintään toinen mokoma, mutta ajattelin jättää sen raivauksen ensi viikkoon, niin saan samalla ns. juhannuskoivut porraspieleen.

Illakko-villakko

Se leviää tehokkaasti siemenistä. Minne tahtoo. Ympäri perennapenkkiä, mansikkamaalle, keittiön ikkunan alle. Mutta se on kaunis, tuoksuu ihanasti, nimensä mukaisesti etenkin illalla, ja pysyy myös maljakossa kauniina ja ryhdikkäänä. Villikko illakko. 

Yksi ruusu on kasvanut...

 

Huomasin tänään äitikuusen vieruspolkua riihelle päin kulkiessani jotain vaaleanpunaista pilkistävän keskellä riesapaju... eikun rusopajuangervoa. Kas vain, jostain oli kuusen juurella rehottavaan pensasryteikköön päässyt kasvamaan jokin nätti ja ihanantuoksuinen (kuin juhannusruusun tuoksu), yksinkertainen ruusu. Aloin raivata riesapajuangervoa sen ympäriltä, mutta sitten se meinasi hojaantua, niin jätin vielä ronttipahista ruusun tueksi.

 Hanakasti leviävää ja sitkeää rusopajuangervoa on tontilla kolmessakin eri paikassa. Olen sitä kahdessa kohtaa jo vähän kurmoottanu, mutta vielä on vara vähentää, jotta tilaa ja elinvoimaa riittäisi muillekin, esimerkiksi vatukolle, jota kasvaa samoissa paikoissa angervon kanssa.

Äsken juuri hikoilin pienen mustaherukkapensaan juurella repien sen alta ja ympäriltä mm. juurikin tuota rusopajuangervoa. Niille asioille juuri olin menossa, kun hiffasin ruusukaunoisen. Saatuani pensaan ympärystän riittävän puhtaaksi, annoin herukalle vettä ja voimaa (kanankakkaa ja nokkoskäytettä kasteluveteen), katoin sitten pensaan alustan koirankarvalla (jota olen saanut Millanilta eri tarkoituksiin, mutta ennen en ole käyttänyt katteena, idea eräästä puutarhalehdestä, jossa tosin kerrottiin lampaanvillan käyttämisestä) ja villan peittelin sanomalehdillä ja sitten kattotiilillä, etteivät villat ja lehdet lähde lentoon. Lopuksi vielä alustan kastelu sadevedellä. Minun piti käydä kaksi kertaa vähentämässä vaatetta siinä puuhassa, sillä olin aluksi pukeutunut melkein yhtä lämpimästi kuin muutamina viime päivinä. Nyt tarkenee jo jatkaa istutusastioiden pesua ulkona. Kunhan käy välillä vilvoittelemassa sisällä. 

Näillä nurkilla tänään

 

Eilinen meni toissapäiväisestä leipomapäivästä toipuessa, mutta tänään olen jotain saanut ährättyä taas pihallakin, enimmäkseen olen kykkinyt uuden kasvihuoneen nurkilla.

Etelänpuoleisella takanurkalla tein kivitöitä. Taannoinen muurirakennelmani kaipasi päivitystä, koska uusi kasvihuone entistä isompana ylsi miltei trapuulle asti, nurkan takaa olisi pitänyt ikävästi ploinaasta käivärtäen, jotta olisi päässyt astinkiville, joten siirsin porrasaskelmien paikkaa. Samalla piti siirtää toinen hopeahärkkimättäistä toisen viereen. Yritin haeskella blogilta kuvaa edellisestä porrasrakennelmasta vertailun vuoksi, mutten löytänyt. Varmaan vaan facessa olen julkaissut sellaisen kuvan joskus. Kameralta löysin vain tämän keväisen kuvan ennen uuden kasvihuoneen rakentamista. Siinä vasemmanpuoleisin, portaan toisella puolella oleva hopeahärkkimätäs on vasta nousemassa eikä erotu kunnolla. Sen tänään siirsin muiden jatkoksi tuohon, missä ennen oli porras. 

Tämänpäiväinen kuva samasta paikasta vähän eri kulmasta. 

Sain vielä laattakiven nurkkaan istutettua polkuhaarikkomättään, joka on ollut evakossa kasvihuoneen rakentamisen ajan. 

Portaiden yläpää on edelleen vaiheessa, kuten on ollut jo pari kesää. Jätin sen yhä odottamaan ja siirryin pohjoisemmaksi, kasvihuoneen toiselle takanurkalle. Kaivoin sinne ympyränmuotoisen aukon nurmeen, keskeltä kaivoin vähän syvyyttä. Täytin kuopan ja muotoilin lievästi kummuksi. Tarvitsin paikan muutamalle varjopaikan kasville, ja kun sellaista en valmiista perennapenkeistä löytänyt, piti tehdä uusi.

Istutin keskelle syvimpään multaan ystävältä saamani töyhtöangervotuppaan, joka on odottanut loppusijoituspaikkaansa väistötiloissa pihlajan juurella maksaruohojen keskellä. Naapurinpuoleiselle kantille istutin kaksi kotkansiipeä. Niiden hankinta on oma tarinansa, mutta sitä en kerro. Harsolla peittelin kylvöksen. Olin saanut vanhalta koulukaverilta pusseittain perenna-ym. siemeniä, joiden joukossa oli minulle ennestään tuntemattomat tellima ja sinikämmen, molemmat puolivarjon, jopa varjon kasveja. Niitä kylvin töyhtöangervo ympärille. Sinikämmenen isot siemenet merkkasin jokaisen (4) nimilapulla, koska niiden itäminen ja kasvuun lähtö vie pari-kolme vuotta, mutta telliman siemeniä truiskin lanttalauree. Harsopeittelyn jälkeen jätin kylvöt Taivaan Isän haltuun. Noo... ehkäpä käyn kuitenkin kastelemassa, mikäli Taivaan Isä ei sitä hoida säännöllisesti, kuten on tähän asti muuten hoitanut tänä kesänä näillä nurkilla. 

Hevoskastanjan ja unelman taimet

 

Siskon luona käydessämme ihailin mm. hevoskastanjan kukintaa. Olen itsellenikin himoinnut tuota kaunista puuta. Joskus sain tädiltä kastanjan kylvetttäväksi, mutta se ei koskaan itänyt. Viime syksynä kuitenkin sain Roskalavalta kastanjoita. Kirjoitinkin siitä silloin blogiin. Laitoin silloin heti tuoreeltaan kymmenen pähkinää itämään isoon kukkapurkkiin. Upotin purkin kasvimaan laitaan reunaa myöten ja peittelin kylvöksen palalla kateharsoa, jotta naakat tai oravat eivät ryöväisi maahan kätkettyä aarrettani ja jottei purkkiin lennähtelisi muiden kasvien siemeniä itämään. 

Keväällä kateharson alta löytyi iloinen yllätys; kaikki olivat itäneet. Kaksi taimista onnistuin turmelemaan myöhemmin kun siirsin niitä omiin ruukkuihinsa. Mutta lopuista kahdeksastakin riitti oman tarpeen lisäksi muutama siskolle, veljelle, veljentytölle sekä Millania ja hänen siskoaan varten. Minulla on jo paikka hevoskastanjalle mietittynä, mutta vasta syksyllä sen aion istuttaa.

Kun keväällä teimme Millanin kanssa yhteistilauksen Hyötykasviyhdistykseltä, ostin mm. unelman siemeniä. Minulla on kyllä ennestään kyseistä parsansukuista huonekasvia, mutta kovin ränsistyneen näköisenä. Olen aina tykännyt unelmasta enemmän kuin hienohelmasta (asparagus sekin). Kylvin unelmat samaan aikaan kuin asparagus officinalis -ruokaparsatkin, ja arvelin jo pilanneeni kylvön (päästämällä sen kuivahtamaan), kun mitään ei alkanut näkyä, vaikka parsaa oli jo runsaasti pinnassa. Kylvöpussi tosin infosikin pitkähköstä itämisajasta, joten jäin odottamaan. Odotus palkittiin lopulta muutamalla taimella, jotka nyttemmin olen koulinut kahteen purkkiin. Ne ovat alkaneet jo tuuhettua. 

Pihalla aloittelin taimien istuttamisen jatkamista, mutta lounaan jälkeen ryhdyin leipomaan, ja sillä tiellä olen ollut tähän asti. Nyt voisinkin lähteä jatkamaan jatkamista, kenties jopa saattamaan loppuun alkukesän istuttamiset. Jäljellä on vielä ainakin leijonankidat, loput samettikukat ja muutama ahkeraliisa. Niille on helppo löytää paikka, mutta sen sijaan taimina ostamilleni tarhajaloangervoille en vieläkään tiedä paikkaa. Olisi ehkä pitänyt miettiä se ennen ostamista... Ai niin, sitten on vielä entisen koulukaverin lähettämistä siemenistä kasvattamiani tuntemattomia perennoja, jotka pitäisi ensin lajiltaan määrittää ennen kuin tökkään mitään vikapaikkaan. 

Iso projekti valmiina

Tänään mies viimein sai kasvihuoneprojektin päätökseen, ja oli minun vuoroni mennä  kasvihuoneeseen töihin. Vaikka olin välillä malttamaton odottaessani, milloin saan kantaa ja istuttaa taimet sinne, ajoitus oli sittenkin mitä parhain. Ensiksikin siksi, kun tänään oli pitkästä aikaa siedettävä lämpötila kasvien istuttamista - ja niiden hyvinvointia - ajatellen.  En ole itsekään meinannut jaksaa viime ajan helteitä. Toiseksi taivas on tänään antanut runsaasti raikasta sadevettä, jota tarvitsin sankokaupalla istutusastioihin, koskapa keväällä hankkimamme multasäkkien sisältö on kuivaa turvepehkua.

Uudessa kasvihuoneessa on sellainenkin etu, että tukinaruja on kätevä kiinnittää kaarevien seinien tukipalkkeihin. Kannettuani laatikot, mullan (+ vähän kanankakkarakeita), veden ja taimet kasvihuoneeseen, minulla meni vielä reilut pari tuntia istuttamiseen ja taimien tukemiseen: kymmenen tomaattia, kaksi kurkkua, kaksi ananaskirsikkaa, neljä paprikaa, viisi suippopaprikaa ja saman verran chiliä. Tosin vain yhdessä purkissa luki chili, joten voi ne loput olla paprikoitakin. Olisi pitänyt koulintavaiheessa nimetä kaikki purkit. Tomatillot jäivät vaiheeseen, ja basilikaa on tarkoitus vielä kylvää tomaattien juurelle. Mutta oliivipuu on nyt myös kasvihuoneessa isommassa altakasteluruukussa.

Olin kuvitellut vielä siivoavani jäljet kamareista kannettuani niistä kasvit pois, mutta aika ja jaksu loppuivat. Sunnuntailakia saa odottaa toiseen kertaan. 

Kukkakuvia

 Sopivasti lämpöä ja sopivasti sadetta, niin kaikki kasvit ovat kasvaneet ripeästi ja alkaneet kukkia tavallista aikaisemmin, kukinnassa tuntuu juuri nyt olevan ryysis menossa. Eilen auringonpaisteessa bongasin pihatieltä taas sen pikkuruisen punasolmukinkin, jonka olin ehtinyt jo unohtaa. Siitäkin yritin kuvan ottaa tänään, mutta se kukkii vain paisteella. Tänään pilveilee ja onpa jo ripsinyt sadettakin. Ja lisää tulee ennusteen mukaan.

Koristemansikka Pink panda Millanilta

Lilan sävyillä on vahva edustus tähän aikaan. 

Viime keväänä ostamieni orvokkien siemenistä kasvatin taimia. 

Paikallisilla markkinoilla oli toissakesänä Kansanlähetyksen kojulla perennoja. Sieltä olen aikaisemmin hankkinut hopeatäpläpeipin. Tässä on pikkutalvio. 

Purppuratulikukka on hyvä leviämään ja pärjää kuivemmassakin. 

Maatiaispioni kukkii pioneista ensimmäisenä. 

Sinisemmän violetteja edustaa mm. Johnson's blue -loistokurjenpolvi, sammalleimu, jokin kurjenmiekka ja vuorikaunokki. 

Eräs iloni ja ylpeyteni on ojanpenkka! Olen aloittanut lupiinin pois raivaamisen muutama kesä sitten. Yhä sitä vielä puskee (joitakin juurakoita lienee jäljellä, ja varmaan kylväytynyttä siemenkantaakin riittää vielä vuosiksi), mutta olen saanut vallattua tilaa muille lajeille. Olen istuttanut ojanpenkkaan mm. punapäivänkakkaraa ja tätä ihanaa mäkitervakkoa, joka selvästi nauttii olostaan. 

Muitakin värejä löytyy. Pensaista syreenin lisäksi kukassa on nyt tuoksuköynnöskuusama. 

Tänä kesänä kukkii pitkästä aikaa myös keltakurjenmiekka. 

Alppikärhö on kasvanut vuosi  vuodelta. Nyt se alkaa umpeuttaa porttirakennelman, joka sen oli tarkoitus vain kehystää... 

Rentoakankaalin sekaan kasvanut rönsyleinikki saa hetken olla tuossa ennen kuin revin irti. 

Kerrottu idänunikko valtaa alaa. 

                          Soikkoratamo

Omenapuun alla on nurmitädyke-esiintymä, joka saa kukkia rauhassa ennen kuin ajellaan ruohonleikkurilla. 

Viime keväänä esikasvattamani suloinen polkuhaarikko kukkii somasti. 

Patjarikko tykkäsi taannoisesta kasvualustan siivoamisesta. 

Kuusityräkki

Onnenapila 'Iron cross' 

Pistokkaasta kasvatettu verenpisara

Punapäivänkakkarat alkavat aukeilla.