Maankäyttösuunnitelmia

Kävimme eilen kahvilla Millanin äidin luona. Hän kysyi, mitä aion ruveta kasvattamaan Ruusurannassa. Sitä olen kyllä jo suunnitellut vähän tulevia kesiä varten. Tänä kesänä olen tyytynyt istuttelemaan sinne pottuja ja mukulasellerit sekä kylvämään härkäpapua, hernettä ja kokeeksi vähän punajuurta, lanttua ja retiisiä (sain keväällä yllätyslahjan mukana mm. lantunsiemeniä, ja retiisinsiemenet ovat peräisin Millanilta).

Kanttorilassa kasvatan jatkossakin mm. niitä vihanneksia, jotka tuottavat satoa pitkin kesää ja joita myös tapaan hakea kasvimaalta jopa päivittäin:

• erilaisia lehti- ym. salaatteja
• ruohosipulia (eikä parsaakaan kannata lähteä siirtämään)  
• tilliä ja persiljaa 
• kesäkurpitsaa
• lisäksi varmaan jonkin verran punajuurta, sillä Millan sanoi, ettei hänellä ole punajuuri menestynyt Ruusurannassa 
• avomaankurkun kasvua ja vointia haluan seurata ainakin aluksi päivittäin, niin sen on hyvä olla silmän alla 
• hernettä varmaan molemmissa paikoissa, samoin kuin valkosipulia myös Kanttorilassa porkkanan lähelle
• siis myös porkkanaa (sitäkin haluan seurata, ja aluksi peitellä harsolla) 

Kun taas Ruusurantaan sopii ensisijaisesti ne lajit, jotka tuottavat satoa syksyllä ja ne, joiden syötävä osa on maan alla - jos ne paremmin säästyisivät kotiloilta:

• Perunaa ja härkäpapua 
• Palsternakkaa
• Valkosipulia 
• Maa-artisokkaa
• Mukulaselleriä
• Porkkanaa
• Lehti- ym. kaaleja
• Ehkä sitä lanttuakin, niin kauan kuin on siemeniä
• Punajuurta, jos tämänkesäinen kylvö osoittautuu onnistuneeksi
• Sikuria voisin siirtää Ruusurantaankin, nyt kun se on tuottanut uusia siementaimia

Mutta ennen kuin voin ajatella noin laajoja kylvöjä ja istutuksia Ruusurantaan, siellä on saatava raivattua kasvimaata esiin rikkakasvien ja niiden juurien vallasta. Se urakka on vasta alkutekijöissään. 

EDIT. Lisäilin listoihin unohtuneita. Tänään käydessämme 26.6. Millan tarkensi, että kyllä hänellä oli kerran onnistunutkin punajuuri, mutta sinä vuonna oli pupuvuosi, ja puput olivat syöneet kaikilta sylinteripunajuurilta kaulan/niskan. 

EDIT. Vielä jotain lisää. Hoksasin tänä päivänä, että tyrni voisi olla oikein sopiva laji Ruusurantaan, siellä kun on avointa, niin riittää auringonvaloa ja tuulta. 

- 

Puutarhan tappioita vuosien mittaan

Kun Millan aikanaan hoiti Kanttorilan puutarhaa ja hankki tänne runsaasti uusia kasveja, hän sisällytti blogiinsa 'Kanttorilan puutarhassa' erillisen sivun otsikolla Kanttorilan kasveja. Minulla on ollut pitkään mielessä kirjoittaa oma luetteloni siitä, mitä Millanin luettelemista täällä ei enää kasva.

Paljon Millanin luettelossa on sellaisiakin kasveja, joita en tunnista tai erota toisistaan, joten ihan täsmällistä luetteloa en osaa kirjoittaa. 

Tästä tulee nyt julmetun pitkä postaus, kun laitan kuvia Millanin luettelon pätkistä ja joka pätkästä kommentoin kadonneet/pois jääneet lajit. 

Vanhoista omenapuista yksi on kaadettu, sen omenat eivät maistuneet hyvältä. Yksi omenapuu on vastaavasti istutettu lisää, synttäripuuni Lavia, jonka menestyminen on vielä kyseenalainen. Kaneliomenoiden lisäksi en tunne muita lajikkeita, kolme syys--tai talviomenalajiketta, joista yksi saattaa olla Antonovka. Luumu- ja kirsikkapuita on molempia kolme, yhdet siirrettiin Ruusurantaan, kun Millan muutti sinne. Marjoista gojit ovat jääneet pois, ja tavallista mansikkaa toin aikanaan mukana, ehkä Sefyriä. Lisäksi linnut ovat istuttaneet punaherukoita. Sittemmin on tullut myös saskatoon. (Tämän piti olla luettelo tappioista, mutta nyt tuli muutama lisäyskin.) 

Kerrottua kurjenkelloa en ole täällä nähnyt, enkä siperiankelloa tunnista, maariankelloa olen joutunut kylvämään uudestaan, ja taas pitäisi. Kunhan ukonkellot aukeavat, varmistuu, onko niitä yhä kahta väriä. Valkoista ainakin on. 

Ainakin yksi akileijalajike katosi, löydän sen nimen myöhemmin, ei kuitenkaan mikään barlow. Arovuokkoa en mielestäni ole nähnyt, sen sijaan kanadanvuokko elää ja menestyy. Bellistä en jostain syystä ole saanut pysymään elossa sen kummemmin täällä kuin edellisessäkään puutarhassani. Viime talvi oli liian vaikea mm. balkaninkohokille. Eikä minulla taida olla siemeniäkään jemmassa 😢 Palloesikon menetin jo aikaisemmin. Lohenpunainen idänunikko oli vaarassa kadota, mutta siitä olin saanut siemeniä, ja tänä kesänä se on kohtalaisen hyvässä kasvussa. Hopeamarunaa en erota koiruohosta, ja olen saattanut molemmat hävittää "rikkaruohona". 

Japaninohdaketta en erottaisi muista ohdakkeista, joita en erityisemmin ole hoivannut. Kaunopunahatun olen menettänyt jo kahteen kertaan, enkä taida enää sitä yrittää tässä pihassa, mutta ties vaikka joskus Ruusurannassa. Kesäkullero siirrettiin aikanaan Millanille, enkä nyt muista tavallistakaan kulleroa nähneeni tänä vuonna. Myös keltakaunokki siirrettiin Millanille, siitä olen maininnut joskus aikaisemmin. En ole nähnyt kissankäpälää enkä kultakärsämöä. Kultatyräkki menehtyi, mutta kuusityräkki (=tarhatyräkki) on voimissaan. Kanadanpiiskua hävitän nyt aktiivisesti, koskapa se kuuluu hävitettävien vieraslajien luetteloon. Tänä keväänä sain kaivettua suurimman osan juurakoista pois, mutta sieltä täältä nousee versoja, kenties vielä tulevina kesinäkin. 

(Ranta)laukkaneilikka katosi edellistalvena, mutta nyt minulla on kukintoja, joissa toivon olevan siemeniä. Jää nähtäväksi, saanko sen takaisin. Aprikoosia lehtosinilatvaa ei ole näkynyt. Eikä minkäänväristä pipoa. Malvansukuiset ovat minulle hankalia tunnistettavia. Oletan, että tontilla hyvin menestyvä on harmaamalvikki, en tiedä myskimalvaa olevan. Nepalinhanhikin sain uudestaan taimina Millanilta, mutta sekin jäi henkiin sitten vain yhteen paikkaan viime talven jäljiltä. (Talvi oli vaikea ilmeisesti myös Kuntalan punaluumulle, jonka oksistoon tuli kovin vähän lehtiä. Onneksi se kuitenkin vesoo elinvoimaisesti.)

Tästä luettelosta menetyksiin on laskettava vissiin vain sinipallo-ohdake, mutta se onkin sitä suurempi menetys, jo toiseen kertaan. Millan kertoi, ettei hänelläkään se ole täällä menestynyt, mutta Ruusurannassapa se näyttää olevan elossa. Mainittakoon kuitenkin, että rönsyleimua olen nähnyt vain punaisena. 

Tarharistikkiä ei ole, ei myöskään törmäkukkaa eikä varjoyrttiä. Tulikellukka katosi joitakin vuosia sitten, villanukkajäkkärä pian muuttomme jälkeen. Verikurjenpolvi siirrettiin Millanille. Neilikoidenkin tunnistaminen on vähän haastavaa, mutta samoisin, ettei vuorineilikkaa ole. Liljoja olen hankkinut lisää, muistaisinpa mitä... 

Koristeheinät ovat tallella, olenpa hankkinut lisääkin, siemenenä sininataa. Yksi alku on lintuallaspenkissä, uusi esikasvatuskylvö odottaa koulintaa. Kivikkokasvienkin tunnistaminen tuottaa vaikeuksia. Sen tiedän, ettei lusikkamaksaruoho säilynyt hengissä. Eikä alppitähti, jonka ehdin nähdä kerran kukkivana. Kangasraunikista luin, että se on luonnonvaraisena erittäin uhanalainen. Taitaa olla tälläkin tontilla... Sitruuna-ajuruohon sijaan meillä on nyt kangasajuruohoa.

Ruusuista persiankeltaruusu menehtyi ensimmäisinä vuosinamme. Toisen John Cabotin mies kaivoi vahingossa ylös tänä keväänä pusikkoa raivatessaan. Muistaakseni jokin ruusu siirrettiin Millanille, taisi olla Last tango. Sain naapurilta tilalle suviruusua. Olisikohan bourbonruusulle käynyt niin, että se olisi ollut perusrunkoon vartettu ja sitten perusrunko on ottanut vallan, kun en ole osannut vahtia. 

Alanko toistaa itseäni todetessani, että sipulikasvien tunnistaminen on haastavaa? Skilloja esimerkiksi en erota toisistaan. Jonkin verran olen hankkinut lisää, mm. krookuksia ja Little Beauty -tähtitulppaaneja. Ja lumipisaran sijaan minulla on nyt lumikelloja, joiden sipulit ostin puolikuolleina puoli-ilmaiseksi. Jättilaukka ei ole menestynyt, eikä ukkolaukkakaan, mutta nyt kokeilen voitonlaukkaa. 

Zilgaa en ehtinyt elossa nähdä. Muuten köynnökset ovat viihtyneet, joskin humalan ja villiviinin paikkoja olen vaihdellut. Yrteistä timjami puuttuu ja ranskalaisen rakuunan hävitin, mutta osan siitä annoin Millanille. Ruusurannassa se näkyy olevan voimissaan.

Saha, kirves, rautakanki - hyvää juhannusta!

Eilen juhannusaattona minulla oli leipomapäivä, tai oikeastaan ilta, kun ensin oli sitä sun tätä pihahommia, mm. multa-astioiden pesua. Niitä piisasikin pestäväksi vielä täksikin päivää (ja yhä olisi, mutta kaadoin jo veden pois), koska olimme tuoneet Ruusurannan autotallista reilun säkillisen muovinkeräykseen kuuluvia multa-astioita, jotka olisivat joutuneet poltettavaan jätteeseen, ellen olisi pessyt niitä.

Työn merkeissä juhannusaatto siis meni tälläkin kertaa. Olin sekä eilen että torstaina  välillä todella uupunut, joten tänään olen ottanut rennommin. Torstaina en meinannut jaksaa noustakaan, mutta se johtui ennen kaikkea illalla ottamastani allergialääkkeestä. Olen huomannut aiemminkin sillä sellaisen sivuvaikutuksena.

Paikallisessa kirkossa ei ollut tänään jumalanpalvelusta, joten tyydyin netin antiin. Miehen eilen iltapäivällä keittämää lohikeittoa on riittänyt tälle päivälle, niin ei ole tarvinnut laittaa ruokaakaan. Ison tiskin kyllä aamulla tiskasin, kun eilen illalla en jaksanut. 

Mutta tuo otsikon työkaluluettelo... Mansikat jo punoittaa, niin kuin laulussa sanotaan. Ja linnutkin ovat sen tietysti huomanneet. Eilen ruvettiin rakentamaan suoja-aitaa mansikkamaan ympärille. Olimme torstaina tuoneet Ruusurannasta kapeaa ja leveää myyräverkkoa. Mies kantoi minulle koivukarahkoja, joista sahasin aidanseipäitä. Joidenkin paksumpien päitä koetin kirveellä naputella suipommiksi. Sitten olikin rautakangen vuoro. Mansikkamaani on epämääräisen muotoinen, joten aidastakin tuli varsin moikuliaanen. Siinä olikin miehelle haastetta kattoverkkojen rustaamisessa. Mutta onpahan minullakin sitten haastetta, kun on aika mennä mansikoita poimimaan... En ota kuvaa meidän tekeleestämme. Laitan sen sijaan kuvan tuoksuvasta juhannuskukastani.

Muut juhannuskukat ovat vielä keräämättä. Lupiineja pitäisi käydä taas hakemassa sylikaupalla. Kaikkien! 

Hapinesta siellä täällä

 Tuntuu, että koko ajan tapahtuu kaikenlaista, niin ettei mitää ehdi kirjoittaa muistiin. No, on minulla kyllä tapana kirjoittaa muistilistoja, mitä pitää muistaa minnekin ottaa mukaan. Kuten Norjaan, pohjoiseen, Millanin luo, siskojen luo ja tänään kirjoitin, mitä pitäisi ottaa mukaan Ruusurantaan, jos mentäisiin sinne tänään tekemään pihaan juhannussiivoja.

Mutta sitä ennen minun tarttee istuttaa vielä muutama kasvi. Eilen sain kuskattua siskoille läjän ylimääräisiä taimia, mutta jotain jäi vielä istutusta odottamaan. Lisäksi sain siskolta yhden Sungold-tomaatin ja kurkkuyrtin taimen.

Silloin kesäloma on kuitenkin parhaimmillaan, kun saa olla terveenä ja jaksaa kollata, ipuroora, räämästää ja toosata. En nyt piittaa juhannussiivoista sisällä. Siivoan sitten nuukemmin ennen Kaustisen kansanmusiikkijuhlia, koska silloin voidaan saada taas yövieraita.

Lupailin kirjoittaa mm. pohjoisen reissusta enemmän, kun se on ohi. Jotainhan siitä jo kirjoitinkin, jouhevasta kokouksesta ja taimienvaihtotorista. Niiden jälkeen kuitenkin päästiin vähän sukuloimaan. Esikoinen tavattiin jo mennessä, lauantaina loputkin lapset. Keskimmäisen pojan luota haettiin rompetta (mm. viimejouluisia lahjoja) kuopukselle ja tyttärelle. Tyttären ja vävyn luona istuttiin kahvipöydässä ja kierrettiin puutarhassa. Samoin miniänmoisen puutarha kiinnosti. Oli ilo huomata, että hän on myös puutarhaihmisiä. Ja kissaihminen. Jännät paikat, kun odottavat sen selviämistä, onko Siri tiineenä. Sain sieltä mukaani autolastillisen lasten/nuorten vaatteita kierrätykseen. (Siinä yksi syy, miksi en nyt aiokaan ehtiä rustata paikkoja juhannuskuntoon, vaatemäärää ei aivan äkkiä saa käytyä läpi.) Toista autokauppaakin siellä suunnittelivat, mies ja kuopus. Ja toissapäivänä mies sitten piipahti junalla pohjoisessa ja ajoi kuopuksen auton Kanttorilaan, matkalla pysähtyi asunnolle muutamaksi tunniksi remontoimaan.

Mutta sitä ennen olimme siis jo tuoneet yhden auton miehen veljeltä "takaisin kotiin". Mikä tarkoitti sitä, että minun piti ajaa pikkuauto lauantai-iltana pohjoisesta tänne. Aina vähän jänskättää, alkaako nukuttaa, mutta Nostalgia auttoi pysymään virkkuna, ja etenkin se, kun lauloin mukana.

Norjan reissupäiväkirja saa vielä odottaa, kun ei niitä kuviakaan ole vielä näkynyt. Eilinen päivä oli kuitenkin myös reissu päivä, perinteinen taimiretki vanhoille kotikonnuilleni. Kahvittelimme nuorimman siskon luona, vaihdoimme taimia ja kiersimme puutarhassa nimeämässä perennoja. Nuorin viisoi, minä nimesin ja vanhin kirjoitti nimilapun juurelle. Puiset salaattihaarukat ovat oivia nimikylttejä kasvimaalle ja perennapenkkiin. Lastenkirjojakin kollattiin mukaamme - ja kaatopaikalle menossa olevia kahvikuppeja ja -tasseja...

Siskon luota saatiin vielä mukaan kesäkukkia istutettavaksi isän ja äidin haudoille. Päästiin hautuumaakiekalla käymään myös vihkikirkossamme sisällä, vessassa ja kokeilemassa kirkkosalin akustiikkaa Riihikirkkohymnillä. Lopuksi vielä käytiin parin sankarivainajan haudalla, oman pappani sekä vastahaudatun Toivo Lepän. Luin siellä tekstit veljeni laskemasta seppeleestä. Sitä piti vähältä poraata.

Ihan reissun lopuksi käytiin viemässä kassillinen Orasen kirjoja serkulle, jotta hän voi viedä ne työpaikkansa kirjapöydälle halukkaiden otettaviksi.

Paluumatkalla poikettiin ruokakaupan lisäksi hakemassa juna-asemalle edellispäivänä jäänyt piili. Taas ajettiin pätkä perätoukuria kahdella autolla ja kurvattiin ennen kotiin tuloa Ruusurantaan. Istutin haudalta ottamani puolikuolleet orvokit kukkapenkin reunaan ja miehen heiluttaessa viikatetta keräsin kolmattasataa lehtokotiloa. Ne olivat kerääntyneet edelliskerralla niittämieni lupiinien, nokkosten ja angervon varsille. Tänään siis sinne uudestaan, ja tällä kertaa mukaan myös bensaa ruohonleikkuria varten. 

Pitääkö olla huolissaan?

Kotiuduimme pohjoisesta etuajassa, vain yhden yön reissu aiotun  kahden sijaan. Sen mahdollisti odotettua lyhyemmäksi jäänyt kokous, jonka jälkeen ehdimme käydä lasten luona vielä samana päivänä. Kaikin puolin onnistunut ja hyvä reissu. Vaikka yhtä asiaa ehdin jo harmitella, mutta sekin selvisi parhain päin. Juttu liittyy tuohon otsikon kysymykseen. Olin kuullut, että kylällä sattuu olemaan taimienvaihtotori sopivasti juuri paikkakunnalla ollessamme, ja olinkin ottanut mukaani muutaman ylimääräisen kukantaimen. Sillä aikaa kun mies kävi kaupassa, minä kiertelin kurkkimassa tarjolla olevia perennoja, joitakin lajeja oli vaihdettavana , joitakin ostettavissa. Ostin voitonlaukan. Asioilla käyntimme ajan tuliaisiksi aikomani perennat ja keijunmekot olivat säilyneet rauhassa asuntomme ulko-ovella, mutta mietin, tohtisinko jättää juuri ostamani laukan ulko-ovelle siksi aikaa, kun ajelemme käymään lasten luona. Illalla palattuamme ovella muistin laukan, jota en harmikseni nähnyt portaalla. Oliko joku ottanut sen vai enkö vain muistanut, mihin sen laitoin. Kiersin katsomassa takapihalle, jos olisin vienyt sen sinne näkösuojaan ja yritin kurkkia auton ikkunoistakin. Kuljinpa vielä koko rivitalon edustan, josko laukkani näkyisi jonkun muun ovella. Lopulta keksin kurkistaa vielä auton takaluukkuun, ja sinnehän olinkin sen laittanut, näkösuojaan ja lähtövalmiiksi.

Pitääkö olla huolissaan tällaisesta muistamattomuudesta? Toinenkin esimerkki: ennen Norjaan lähtöä olen muistaakseni istuttanut yhden aaroninsauvan eli täplämunkinhupun jonnekin, mutta en nyt enää muista, mihin. En myöskään ole löytänyt sitä istutettuna enkä myöskään ruukussa (jos siis olisinkin jättänyt sen istuttamasta). Onneksi minulla oli toinenkin mukula, joka oli jotenkin joutunut samaan ruukkuun jonkin toisen kasvin kanssa. Tänään kun sitten haeskelin sitä toista katveeseen sijoittamistani taimiruukuista, en meinannut millään löytää munkinhuppua. Ehdin jo epäillä, että olin vienyt sen taimienvaihtotorille tai tuliaisten mukana. Vihdoin bongasin sen onnenapiloiden seasta. Oli jo tehnyt lehden, niin en ensin huomannut, kun viimeksi oli vasta "tikku". Kyllä kai se toinenkin aikanaan löytyy istutettuna, kunhan kasvaa esiin. 

Jälkeenpäin itseä lähinnä huvittaa tuollaiset unohtamiskommellukset, mutta en silti taida tohtia kertoa niistä Millanille. Hän aina heti huolestuu terveydentilastani ja jaksamisestani. Hän on jopa pitänyt kirjaa, kuinka usein minulla on ollut flunssaa. 

Kauppa se on, joka kannattaa

Eilen sitten kävimme kaupanvahvistajalla tekemässä ne aiotut kiinteistökaupat Millanin kanssa, kuitenkin niin että Millanin puolesta paikalla oli hänen valtuuttamansa edustaja. Omistan nyt n. 0,2 hehtaaria lisää pelto- ja kasvimaata ynnä puutarhaa hedelmäpuineen, marjapensaineen ja koristekasveineen. Eilen tultiin myös piipahtamaan pohjoiseen asunto-osakeyhtiön kokousta ja samalla sukulointia varten. Ja yhdet autokaupatkin taas, kun mies osti veljeltään takaisin peräkoukullisen tila-auton. 

Edellisen postauksen jälkeen olemme ehättäneet tehdä vuotuisen Norjan matkan. Kunhan mies saa kuvat kameralta koneelle, voisin ehkä kirjoittaa siitä erikseen. Kyllä se muistiin kirjoittamisen väärti matka oli jälleen.

Tästä pohjoisen reissustakin voinen jatkaa myöhemmin, kunhan se on valmis ja tiedossa, miten se meni kaiken kaikkiaan. 

Työteliäs loman alku

Lauantain työpäivä minulla vähän venähti, kun koululla oli vielä yhtä ja toista huolehdittavaa (arkistointia, tiskikone, kierrätystä...) mutta kotiin päästyä jaksoin ja ehdin vielä aloitella puutarhan kesälomapuuhat. Sunnuntain aloitimme lepopäivän merkeissä, messu ja kyläreissu, mutta illalla olin taas puutarhassa. Kylvin punajuurta, salaattia, tilliä ja hernettä. Aikaisemmista salaattikylvöistä vain yksi, varhaisin, on itänyt, kenties johtuen helteistä. Nyt on luvassa vähän sopivampia lämpötiloja salaatin itämiseen. 

Maanantaina, kuten sunnuntaina ja tänäänkin, heräsin aikaisin ja aamukahvien jälkeen ryhdyin päivän puuhiin. Oman pihan töiden lisäksi kävimme tekemässä reilun viiden tunnin työrupeaman Ruusurannassa. Riehuin vuoroin lapion, vuoroin viikatteen kanssa, eikä mies ollut yhtään laiskempi. Olemme aikeissa ostaa sen Millanilta uudeksi työprojektiksemme, ja sillä olemme nyt muutaman kerran käyneet siellä tutustumassa ja aloittelemassa projektia. Maanantain urakan jälkeen olin aika puhki. Onneksi ei kuitenkaan hyttyset olleet siellä aurinkoisella ja avoimella kasvimaalla riesana, toisin kuin täällä Kanttorilan suojaisessa pihassa. 

Pitkästä aikaa olen saanut ihailla ja nuuhkia näitä violetteja iiriksiä, mitä lie helluntaililjoja. Siirsin niitä viime syksynä aurinkoisemmille paikoille, ja isojen vanhojen puiden kaataminen lisäsi valoa entisestään. 

Alla eräs toinen ilonaihe. Nyt alkaa toteutua toivomani suunnitelma koskien köynnöshortensiaa ja sembramäntyä. Istutin männyn köynnökselle tulevaisuuden tueksi, ja nyt se on löytänyt sen tuekseen.

Alunperin Millan oli istuttanut köynnöshortensian tuohon tarkoituksena, että se vähitellen tarjoaisi varjoa koiranhäkille. Mutta kun häkki muutti Millanin mukana, niin laitoin ensin tueksi heinäseipään. Se alkoi kuitenkin lahota tyvestään. Jossain puutarhalehdessä näin kuvan isosta männystä, jonka runkoa köynnöshortensia kiersi, niin siitä sain inspiraation. Toivottavasti mänty pysyy vähintään samassa kasvutahdissa köynnöksen kanssa.