Heinäkuun vimppa...

... myös postaus, uskallan luvata.

Kesäkukkasiemensekoituksen toiseksi viimeinen kukkija on tämä iki-ihana maloppi/kesämalvikki, en tiedä varmuudella nimeä, kun ei siemensekoituspussissa yleensä nimiä kerrota. Mutta vanha tuttu rakas jo äidin ajoilta, nimestä viis. 

Viimeinenkin, eli silkkikukka, oli tänään avautunut, vieressään aurankukka, jo ensimmäisten joukossa kukkinut. 

Näiden ja aikaisemmin mainitsemani punapellavan lisäksi siemensekoituspussin satoa on pinkki ja lila ruiskaunokki, sarvileukoija, toukokukka, tarhakohokki ja olkikukka. 

Ja varsin hyvin sopii pinkin siemensekoituksen sävyihin myös avautumassa olevan gladioluksen väri 🩷

Niistä kun ei voi aina tietää, minkä värisenä mikäkin gladiolus kukkii. Nytkin on avautumassa pinkkien lisäksi kirkkaanpunaista ja keltaista. Minä kun jemmaan syksyllä niiden mukulat kellariin, niin olen tavannut sitaista kukkineen varren tyveen värimerkkilangan tai -askartelunorkon, että seuraavana keväänä olisi vähän träillä. Vein tänään yhden pinkahtavan kukan Millanille, niin pitäisikin käydä etsimässä merkkinauha jäljelle jääneeseen varrentynkään. 

Tässä välissä on Kanttorilaankin saatu sadetta 😊 Kun tiistaina olin saanut pestyä kellarin hyllyt - jotka mies oli purkanut ja kantanut kellarista ulos - ja ratusteltua ne kuivumaan (mikä tapahtui hyvin sukkelaan helteessä), niin illansuussa Taivaan Isä vielä virutteli hyllyt kertaalleen. Samalla sain taas sadevesiastiat täyteen. 

En ottanut hyllyistä mitään ennen-kuvaa, niin ei noista välttämättä huomaa, että pesty ne on. 

Nyttemmin mies nosti uudestaan kuivuneet kellarikalusteet kuistille, mikä olikin hyvä, koska aivan äsken saimme taas yhden sadekuuron ukkosen kera. 

Vielä muutama päivä lomaa jäljellä ❤️

Kolme pupua ja muuta mukavaa

 

Tuossa vähän tuoreempi otos pispalanneidosta, josta taannoin blogilla oli kuva ja johon en kyllästy ❤️

Samoin köynnöshortensiasta. 

Pupuista ei sen sijaan saatu valokuvaa,

 mutta veljentyttö piirsi puput vieraskirjaamme.  

Kun veljen perhe sunnuntaina poikkesi kotimatkallaan tässä kahville ja helteestä levähtämään, niin kahvipöydässä istuessamme huomasin yhtäkkiä, keskellä kirkasta iltapäivää, pupun ilmestyneen istumaan pihatiellemme. Onhan niitä näkynyt pitkin talvea ja kevättä, mutta yleensä aamuisin tai iltaisin. Ja nyt niitä olikin yhtäkkiä sen yhden kanssa kaksi muuta, ja ne alkoivat hurjasti riehua, loikkivat ja juoksivat toistensa perässä ympäri katajan ja muiden pensaiden. 

Luulin pääseväni jatkamaan Ruusurannan töitä kohta arjen koitettua, mutta ensin tuli kaatopaikkapäivä (siivottiin ja kuskattiin Millanin markilta kaksi peräkärryllistä kaatopaikalle ja sen jälkeen vielä yksi kuorma nuorisoseuran metallinkeräyslavalle) ja sitten mies alkoikin korjata auton pakoputkea. Se tiesi sitä, että olen saanut tällä viikolla keskittyä Kanttorilaan. Päivän kuumimpaan aikaan sisähommia, kuten leivonta, siivous ja ompelu (kuusikon varjostama hirsitalo on ihanan viileä kesäkuumalla), aamuisin ja /tai iltaisin olen sitten etsinyt pihan varjoisia paikkoja puuhailun kohteeksi.

Helteiden jatkuessa aloin huolestua Ruusurannan kasvihuoneesta ja siellä olevista pavuista, vesimelonista ja tomaateista. Niinpä lievästi painostaen sain miehen perjantaina suopumaan pyöräretkeen. Pyöräily oli varsin siedettävää vielä aamuyhdeksältä, kun välillä vähän tuulahteli. Kasvihuoneessa oltiin lotossa, mutta hengissä. 

Borlotto-papu oli jo alkanut tehdä palkoja. Kolmisen tuntia hikoilimme omissa puuhissamme. Miehen suururakka oli ruohonleikkuu. Minulla kevyempiä hommia, joista kastelun jälkeen tärkeimpänä palsternakkojen harvennus. Yksi pläntti niitä jäi vielä harventamatta, kun miestä viemisti jo kotiin väsyn ja nälän takia. 

Kesäkukat antavat yhä enimmäkseen odottaa itseään. Ahkeraliisat kukkivat, mutta ovat kovin matalia. Yhden päivänsinen kukan olen nähnyt kukkineena ja tänään huomasin nuppuja leijonankidassa. Mutta vaikka tänä kesänä kesäkukkien lisäksi melkein kaikki muukin kasvu on ollut hidasta, salaatinviljely on onnistunut suorastaan täydellisesti. 

 Viileä alkukesä suosi salaatin itämistä, mutta toisaalta hidasti kasvua niin, että nyttemmin kaikki salaatit ovat suuri piirtein samankokoisia riippumatta kylvöakankohdasta (kuvassa kylvö numero kaksi). Ainoan poikkeuksen tekee viimeisin kylvöni parin viikon takaa, sekin ehti pintaan sopivasti ennen hellejaksoa. 

Autottomuus on tehnyt hyvää Kanttorilan puutarhalle 😁

En ole laskenut, kuinka monta kottikärryllistä olen perannut rikkaruohoja ja kaivanut sekä tavallisella että kanttauslapiolla ruohotuppaita, mutta on niitä kertynyt varmaan puoli tusinaa. Olen useimmat kärrylliset pilkkonut vesurilla saman tien kompostoreihin. 

Lopuksi lisää kukkakuvia. Ensin oppilaalta saatu neilikka, sitten sinivalkoista. 

Ja kyllähän tarvitaan pari pionikuvaakin. 

Taas yksi yllättävä ilonaihe kukkapenkissä

Eilen käytiin etukäteen synttärikahvittelemassa Millanin luona - ja huomennakin juhlitaan synttärikahvien merkeissä suvun piirissä. Millanin luota palattuamme ehdin olla illalla vielä vähän puutarhapuuhissa. Jatkoin aiemmin kesken jääneen reunuskiveyksen siivousta ja kuljin riipimässä sieltä täältä enimpiä suolaheiniä (auttaiskohan kalkitseminen vähentämään suolaheinää...?) sekä siankärsämöä ja hiirenvirnaa. Kun olin saanut niitä pois edestä, huomasin yllättäen laukan kukan. 

Sen varsi oli jäänyt lyhyemmäksi kuin ympärillä kasvavien illakkojen, ja se olisi jäänyt huomaamatta ilman riipimistä, etenkin kun en osannut odottaa sen kukkivan! Vuosia sitten Millan oli ostanut joukon laukkoja, joista hän antoi muutaman minullekin. Istutin ne pariin eri perennapenkkiin, mutta kummassakaan ne eivät ole aikaisemmin kukkineet, lehdet vain ovat tulleet pintaan. En ole enää odottanutkaan kukkia. Pitäisikö käydä katsomassa toisessakin penkissä, josko sielläkin jostain sattuman oikusta (kenties sateisen ja kolean alkukesän johdosta) olisi innostuttu kukkimaan. 

Tänään oltiinkin sitten taas viitisen tuntia urakoimassa Ruusurannassa. Mies ajoi nurmea ja jatkoi risuaidan tekoa, minä vajensin ja tyhjäsin kompostoria, siirsin mintut ruukkuihin yrttipenkkiin, raivasin yhden kukkapenkin reunuksen ja korjasin lehtikuusen verkkosuojauksen, kun Ulla-myrsky oli horjuttanut aikaisempaa, kevytrakenteisempaa viritelmääni. Lopuksi revin horsmaa, nokkosta ja mesiangervoa ja kanniskelin niitä risuaidan päälle. 

"Lähti laukalle..."

Jo viime satokaudella totesin, että valkosipulia tuli turhan paljon. Se johtui siitä, että nostettavaksi kasvaneita oli sekä toissa vuoden itusipulikylvöstä että edellisvuoden kynsi-istutuksista. 

Vielä enemmän valkosipulia nousi tänä vuonna, en tiedä miksi... 

Vein ensimmäisenä nostetut Millanin synttäreille, ja niistä Millan jakoi osan synttärivierailleen. 

Seuraaville synttäreille (serkkulikan kuuskymppiset, ikätoverini...) saan viedä kynsilaukkaa aika mekosta, vai miten Aleksis sen sanoisikaan, kun useampi lähisukulainen ilmaisi huolivansa liikojani.

Kyllä liian kanssa aina pärjää, tapasi äiti sanoa.

Tänä syksynä en sitten meinaakaan tähän Kanttorilan pihaan istuttaa/ kylvää valkosipulia - juurikaan. Ehkä yhden kukinnollisen itusipuleita, joista sitten keväällä voi siirtää porkkanakylvöjen kavereiksi. Ruusurantaan ajattelin istuttaa ensi kesänä nostettavat, samaten sinne levitän myös palsternakan siemeniä. Tänä kesänä koko Kanttorilan kasvimaa on enemn tai vähemmän palsternakan vallassa. Vastaavan tapahtuman yritän estää tulevina kesinä. Ensimmäinen toimenpide oli poistaa liiat palsternakan kukinnot. 

Heinäkuun vimppa

 

Viikon päästä alkaa työ. Tämä voi hyvinkin olla viimeinen lomapäivitys. Tuossa vielä heinäkuun alun kuva auenneesta maljaköynnöksen kukasta. Nyttemmin sen kanssa samaan tukeen on kivunnut itsekseen kylväytynyt päivänsini.

Vähän korjauksia ja jatkoa heinäkuun kirjoituksiin. Sain kuin sainkin silmälasini korjautettua, vieläpä edullisesti ja nopeasti, odotellessani, tutussa optikkoliikkeessä. Sen sijaan sytykeruusuhanke ei ole edistynyt laisin.

Synttäri- ja hillareissusta tekee mieleni kirjoittaa jotain. Viikko sitten pakattiin ankarasti. Perjantaina aamulla lähdettiin ajamaan kohti Kuusamoa tavoitteena ehtiä kasvisravintolaan ennen sulkemisaikaa. Emme poikenneet kuin tankkaamassa ja jättämässä muutama kesäkurpitsa tyttären ovelle. Ehdimme kuin ehdimmekin. Istuimme syömässä yhdessä seitsenkymppisen juhlakalun kanssa sulkemisaikaan asti. Niinpä saimme sitten vielä nauttia ylimääräisen annoksen vegaanista pehmistä, kun pehmiskone tyhjennettiin. Sen jälkeen pikkuserkkuni vei meidät adventtikirkon alakerrassa olevaan vierashuoneeseen, jossa saisimme yöpyä, ja samalla hän esitteli meille kauniin rukouspuutarhan. Sitten hänen pitikin kiirehtiä vielä puuhiinsa ennen seuraavan päivän juhlia. Me teimme kaksi kävelyretkeä Kuusamossa ennen kuin aloimme iltatoimiin. 

Aamulla ehdimme kierrellä kirkkojärven rantaa ennen kuin aloimme laittautua juhlajumalanpalvelusta varten. Paljon musiikkia, raamattuopetusta ja aivan ihana saarna päivänsankarilta. Sitten herkullinen lounas ja kakkukahvit kasvisravintolassa. Välillä tuli sadekuuroja ja ukkonen jyristeli, sankari totesi, että Jumalakin onnittelee. 

Sitten vielä varsinaiset synttärijuhlat sankarin kotona alkaen lipunnostolla. Ihanan juhlapäivän päätteeksi lähdimme jatkamaan matkaamme kohti osakemökkiä ja hillajänkiä. Petiin perillä päästiin puolilta öin. Aamulla sitten ensimmäinen marjaretki ajoittaisessa tihkusateessa. Pidettiin ruoka- ja kuivattelutaukoa autiotuvan kodalla notskin äärellä ja paluumatkalla tsekattiin vielä yksi jänkä. Ja kun oli hetki levätty mökillä, soudettiin vielä saareen ja sieltä taisimme kerätä saman verran kuin aamupäivän retkellä. Kaikki tutut suot koluttuamme totesimme olevamme valmiit lähtemään kotimatkalle seuraavana aamuna. Emme vaivautuneet edes saunaa lämmittämään, vaan käytiin järvessä kylmiltään. 

Kotimatkalla sitten kyläilimme pitkästä aikaa miehen enon ja tämän vaimon luona. Viihdyimme pitkään. Vierailu kruunasi kaikin puolin onnistuneen lomareissumme.

Kuvia otin reissulla huonosti. Lähinnä vain mökin nurkilla viihtyneestä pikkupupusta räpsin useamman otoksen. Liian kaukaa. Niiden sijaan toinen ajankohtaisempi kukkakuva, joka sekin tosin jäi pilvisenä aamuna tummaksi. 

Kesä ranskalaisin viiruin

 Odottelen sateen taukoamista mennäkseni nostamaan vähän valkosipulia tuliaisiksi. Äsken palsternakkoja nostaessani samaan tarkoitukseen alkoi ensin ripotella, ehdin sisään ennen kuin tuli vettä niskaan. Jospa muutaman rivin pitkästä aikaa joutessani.

Kesälomaa on jäljellä jotakuinkin kaksi viikkoa, niin voisin tehdä lyhyen koonnan kesämme kulusta. Voisi summata, että mitä enemmän on ollut ns. aktiiviteetteja, sitä vähemmän olen muistanut, ehtinyt tai jaksanut niistä kirjoitella.

- vuotuinen Norjan matka, sisältäen tällä kertaa mm. vierailut äidin serkkujen sekä Ruotsin puolella Millanin tädin luona menomatkalla, perillä tutustelua entisen oppilaani pikkulapsiin (esikoinen 2v, kuopus 7kk) ja retki meren rantaan, jota ystäväperheen retkeilijäpoika luonnehti Norjan kauneimmaksi rannaksi

- asuntoyhtiökokousreissu pohjoiseen sisältäen piipahduksia miehen veljen sekä lastemme luona, samalla toimme lahjoitusvaatekuorman sekä pari auringonkukan tainta miniänmoiselta

- taimiretki siskojen luo

- maalaustalkoot vanhimman veljen mökillä, jonne kokoontui koko sisaruskatras + puolisoita 

- Kaustisen festarit, joille osallistuin kolmena päivänä, koska työnantajan lisäksi sain vapaalipun myös ammattijärjestön paikallisosastolta, saimme myös festareilta  yövieraita maanantai-illaksi. 

- rakkaan kummitätini hautajaiset kotipuolessa 

- Millanin pihasynttärit, jonne vein lahjaksi täytekakut 

-  Uusheräyksen kesäseurat Kalajoella, sisältäen paljon ihania kohtaamisia seurapaikalla sekä jälleen piipahdukset myös lasten luona ja asunnolla remontoimassa, minä maalasin seiniä, mies latoi lattialaattoja

- vielä on jäljellä ainakin yhdet synttärit, toiveikas hillastusreissu sekä muuta marjastusta, ja pitäisi ennättää myös tehdä talven varalle sytykeruusuja

- joka välissä olemme kulkeneet Ruusurannassa töissä, kerran tai pari viikossa, omassa pihassakin jotain pientä olen silti jaksanut

Siinä tiivistettynä kesä- ja heinäkuu, jotain ehtii elokuussakin. Tähän vielä kuvat Millanin synttärikakuista, koristelun väri paljastaa täytemarjat, vadelma tai valokki (= hilla, lakka, suomuurain). 

Kakut olivat gluteenittomia ja maidottomia. Sadekuuro loppui jo jonkin aikaa sitten. Valkosipuleita nostamaan siis. 

Heinäkuun ensimmäinen sunnuntai

Tänään oli hyvä päivä, vaikka aamupäivän olinkin jostain syystä äreä.

Olimme tekstinlukuvuorossa, pappisvuorossa puolestaan oli miehen opiskelukaveri teologisesta. Ennen messua eräs vakituinen kirkkovieras kävi meitä jututtamassa.

Kirkon jälkeen lähdimme Ruusurantaan puuhastelemaan, tällä kertaa miehen ehdotuksesta. Mutta minähän olen heti valmis, kun sellaista ehdotellaan. 

Mies jatkoi aiemmin viikolla aloittamaansa risuaidan kohennusta. Vanha risuaita oli jäänyt piiloon pajupöheikön taakse ja alkanut kenottaa, kun osa aitakepeistä oli lahonnut. Ruohoakin piti taas ajella. Minä  jatkoin porraspielessä aloittamaani raivausta. Viimeksi pesemäni kolme pikkumattoa olivat jo kutakuinkin kuivat, mutta vieläkään ne eivät olleet tyystin tuoksuttomat. Heiluttelin taas hetken myös viikatetta, mutten vieläkään päässyt tontin takarajalle asti.

Tuossa illan päätteeksi ja ratoksi olin vielä hetken tässä kotipihallakin, joka on Ruusuranta-uurastusten takia jäänyt paikkapaikoin "uuruomenehen". Sateiden ansiosta pihatähtimö, eli tuttavallisemmin vesiheinä tai muro, on päässyt rehottamaan, niin sitä revin vähemmäksi kaksin käsin. Harvensin vähän taas myös palsternakkaa ja porkkanaa. Pikkuporkkanoita oli kiva natustella, mieskin kehui makua.

Huomenna saamme siskoni yökylään.

PS. Päivä oli siis muuten oikein hyvä, mutta sellainen häihäräppi tuli, että mun kauaskatsomislasini menivät rikki. Sanka ereepoikki, ei pysty korjaamaan. 

Kukkaistervehdyksiä

Otin asijauheesta joitakin kukkakuvia, kun en niitä ole tänä kesänä juuri joutanut napsia. 

Ekassa kuvassa on uutta ja vanhaa tervehdystä oppilailta. Vasemmalla oleva petunia on luokkani tanhupojalta, sen vieressä piilossa oleva neilikka halailijatytöltä ja orvokin kasvatin viime keväänä lukijatytöltä saamastani orvokista keräämistäni siemenistä. 

Alemmassa kuvassa petuniaakin näkyy vähän enemmän ja etualalla ohjaajaltani saatu upea orvokkipehko, josta olen toistaiseksi nyppinyt kukkineita. Kiitos näiden kouluterveisten minulla oli heti alkukesästä jotain kukkiviakin ruukkukesäkukkia. Omakasvattamista vasta päivänsinet ovat alkaneet kukkia. 

Talvettaminen onnistui! Tämän maljaköynnöksen pelastin syksyllä Millanin tyhjilleen jääneestä kasvihuoneesta. Nyt se on nupullaan ❤️ Maljaköynnöksen uusintakukinta ei ole ennen minun hoivissani onnistunut. 

Lopuksi pari kuvaa Ruusurannasta - osoittamaan, miksi sen nimi on Ruusuranta. Lisää ruusuja mm. maantien puoleisella pihanurkalla. 

Työteliäs loman alku

Lauantain työpäivä minulla vähän venähti, kun koululla oli vielä yhtä ja toista huolehdittavaa (arkistointia, tiskikone, kierrätystä...) mutta kotiin päästyä jaksoin ja ehdin vielä aloitella puutarhan kesälomapuuhat. Sunnuntain aloitimme lepopäivän merkeissä, messu ja kyläreissu, mutta illalla olin taas puutarhassa. Kylvin punajuurta, salaattia, tilliä ja hernettä. Aikaisemmista salaattikylvöistä vain yksi, varhaisin, on itänyt, kenties johtuen helteistä. Nyt on luvassa vähän sopivampia lämpötiloja salaatin itämiseen. 

Maanantaina, kuten sunnuntaina ja tänäänkin, heräsin aikaisin ja aamukahvien jälkeen ryhdyin päivän puuhiin. Oman pihan töiden lisäksi kävimme tekemässä reilun viiden tunnin työrupeaman Ruusurannassa. Riehuin vuoroin lapion, vuoroin viikatteen kanssa, eikä mies ollut yhtään laiskempi. Olemme aikeissa ostaa sen Millanilta uudeksi työprojektiksemme, ja sillä olemme nyt muutaman kerran käyneet siellä tutustumassa ja aloittelemassa projektia. Maanantain urakan jälkeen olin aika puhki. Onneksi ei kuitenkaan hyttyset olleet siellä aurinkoisella ja avoimella kasvimaalla riesana, toisin kuin täällä Kanttorilan suojaisessa pihassa. 

Pitkästä aikaa olen saanut ihailla ja nuuhkia näitä violetteja iiriksiä, mitä lie helluntaililjoja. Siirsin niitä viime syksynä aurinkoisemmille paikoille, ja isojen vanhojen puiden kaataminen lisäsi valoa entisestään. 

Alla eräs toinen ilonaihe. Nyt alkaa toteutua toivomani suunnitelma koskien köynnöshortensiaa ja sembramäntyä. Istutin männyn köynnökselle tulevaisuuden tueksi, ja nyt se on löytänyt sen tuekseen.

Alunperin Millan oli istuttanut köynnöshortensian tuohon tarkoituksena, että se vähitellen tarjoaisi varjoa koiranhäkille. Mutta kun häkki muutti Millanin mukana, niin laitoin ensin tueksi heinäseipään. Se alkoi kuitenkin lahota tyvestään. Jossain puutarhalehdessä näin kuvan isosta männystä, jonka runkoa köynnöshortensia kiersi, niin siitä sain inspiraation. Toivottavasti mänty pysyy vähintään samassa kasvutahdissa köynnöksen kanssa. 

Yksi iloni ja ylpeyteni

 Viime kesän perennapenkin laajennus onnistui, siitä näyttäisi tulleen sellainen kuin olin ajatellutkin. Vaikkei se vielä olekaan ihan kukkeimmillaan. Toki minua surettaa, että aiemmasta pienemmästä versiosta ehti kadota sekä tarhakylmänkukka että rantalaukkaneilikka ennen uusimista. Mutta muuten olen tyytyväinen, suorastaan ylpeä kätteni jäljestä. 

 

Entisestä penkistä jäljellä ovat reunuksen esikot sekä valkoiset peuran- ja kurjenkellot ja valkoiset myskimalvat. Veljeni mainitsi, että luppio sopii valkoisten kukkien joukkoon, joten siirsin lännenluppion muuripenkistä tuonne taakse. Ja lisäilin muitakin väriläiskiä, kun aiemmin heinäkuussa penkki kukki vain valkoisena. Siirsin mm. rantakukan, joka on ollut kasvimaan nurkassa, koska sain sen aikanaan Millanilta salviana.... 

Esikoiden taakse olen kylvänyt silkkikukkaa ja pallerokiurunkukkaa, jotka saavat mielellään kylväytyä perennoiden seuraksi. 

Lisäksi uutena on luppion takana varjossa suloinen hopeatäpläpeippi, joka näköjään alkoi nyt kukkia uudestaan, sekä reunoilla ja keskellä myöhemmin kukkivat syysleimu ja vaaleanpunainen kellopeippi.

Tänä kesänä en aio isommasti kunnostaa saati uusia yhtään perennapenkkiä. Alkukesästä kylläkin perkasin pitkää penkkiä lapiolla, ja tänään samoin lapioin valkojuurta pois talon päädystä. Mutta perkuita isompaa projektia en pihassa aloita. 

Muuttoapuna ja muuta mukavaa

Teimme juhannuspäivänä ensimmäisen muuttokuormakeikan Millanin uuteen kotiin. Peräkärryyn pakattiin neljä kirjahyllyä ja muutamia vaatemosseloita. Tila-autosta oli otettu enimmät istuimet pois, niin auton kyytiin mahtui kilokaupalla kirjalaatikoita ja -kasseja, päällimmäiseksi jotain kevyempää ja särkyvää. Kun hyllyt oli saatu huoneeseen, tyhjäsimme Millanin kanssa kassit ja laatikot samantien hyllyille, jotta Millan saa täyttää ne uudestaan. Urakka sujui niin jouhevasti, että  paluumatkalla teimme mutkan ruokakaupassa.

Sunnuntai oli kirkkopäivä ja lepopäivä. 

Maanantaina kylvin taas lisää hernettä ja paikkakylvin punajuurta. Joko siemenet ovat itäneet huonosti tai linnut ovat taas käyneet nokkimassa punajuurikylvöstä. Lintujen varalle tökin nyt kylvöksen ympärille tikkuja esteeksi. (Jossain vaiheessa juhannuksen tietämillä kylvin uusinnan myös avomaankurkuista. Kolmas kerta toden sanoi, nyt ovat tulleet kaikki neljä siementä pintaan. Ehtinevätkö tuottaa satoa, se jää nähtäväksi.) Ehdin siivota kylppärin ja lakaista keittiön ja eteisen sekä laittaa ruuan ennen kuin saimme kesävieraita entisestä kotikaupungista. Toista vierastamme saimme pitää ihan yön yli. Aamupäivällä teimme kävelyretken hautausmaalle ja iloksemme päästiin käymään myös kirkossa sisällä. 

Sain kesävieraaltamme tuliaisena kolme tummanpunaista pelargonia, joille sain tänään Millanilta istutuslaatikon, kun kävimme toisella muuttokuormareissulla. Tälläkin kertaa siirtyi neljä kirjahyllyä ynnä niihin kirjat. Yhteensä kirjahyllyjä on viety nyt siis neljä leveää ja neljä kapeaa. Enää on kuulemma vain yksi hyllysatsi. Ei sovittu vielä seuraavaa muuttopäivää. Perjantaina Millanille tulee muuttoavuksi ja ikkunanpesijäksi yhteinen nuoruudenystävämme reilun tunnin ajomatkan takaa.

Tänään koetin myös siivota Millanin markiille vuokralaisten jättämiä rojuja tyhjätyn peräkärryn kyytiin kaatikselle vietäväksi. Vasta murto-osan ehdin siivota, kun ukkonen pyrki päälle ja huononsi Millanin oloa, että piti lähteä paluumatkalle. Ehdin kuitenkin saada paitani hiestä märäksi ja naamani maskin alla punaiseksi.

 Tuliaiskukat odottamassa vielä laatikkoon istuttamista. Ai, taidankin mennä istutushommiin.

EDIT. Sanottu ja tehty. Etsiskelin markiilta jotain valkoista pelakuille kaveriksi. Kokeilen nyt tuota rikkaa, jonka nimeä en ole tullut selvittäneeksi. Jos ei menesty, nappaan vähän hopeahärkkiä penkistä laatikkoon.

Ja niin alkoi loma

Oli ihana, mukava ja antoisa päättäjäispäivä ykkösteni kanssa. Syötiin jätskit ja ehdittiin leikkiäkin ennen kuin jaoin todistukset ja lähdettiin ulos tekemään kunniakujaa kuutosille. 

Kun viimeinenkin oppilaistani pinkaisi koulun pihalta hakemaan tulleen äidin luo, minulta pääsi itku. 

Nyt pääsin näkemään myös ysiluokkalaisten traktorikulkueen. En muistanutkaan sellaista perinnettä, kun olen ollut kymmenkunta vuotta töissä alakoululla kaukana yläkoulusta. 

Mies oli lähtenyt minulle kuskiksi, kun oli vain lyhyt päivä, joten ajaminen ei minua rasittanut. Yöunet olivat kuitenkin jääneet taas turhan lyhyiksi. Niinpä ruuanlaiton ja syönnin jälkeen oikaisin sohvalle ja nukuin tunnin päiväunet. Sen jälkeen jaksoinkin pihalle. 

Ensimmäisiä kesäloman puutarhahommia oli kasvihuoneen ja kylvöjen kastelu, vähän ruohonleikkuuta (ja leikkuujätteen levitystä katteeksi) sekä kompostoreiden tyhjäys ja uudelleen täyttö. 

Kuvassa kevätesikon takana yksi uusista suosikeistani, hopeatäpläpeippi. Vaikka jotkut Millanin hankkimista kasveista ovat sittemmin menehtyneet, tilalle on tullut jonkin verran uusia perennalajeja.

Huomenna pyhäpäivä, vaikka tänään onkin tuntunut ihan perjantailta, siksi tietenkin, kun oli työpäivä. Huomenna tiedossa myös kahvittelua Millanin kanssa. 

Laiskotellen

Hiljaiselo blogilla kuvastaa osuvasti omaa eloani. Oikeastaan sen jälkeen, kun käteeni tuli allerginen reaktio heinäkuun 20. päivän tienoilla en ole oikein mitään projekteja saanut aloitettua.

Toki tässä on ollut mökkireissu ja tyttären häät, sekä marjastusaika kiihkeimmillään (mökkireissun lisäksi kolme mustikkaretkeä, lisäksi puutarhasta vadelmaa, mustaherukkaa ja loput saskatoonit). Mutta joinki en osaa olla tuntematta lievää syyllisyyttä pitkään jatkuneesta saamattomuudestani. Lukemiseenkin liittyy vanhastaan syyllisyyden tunnon häivähdys, mutta silti olen viimein tarttunut muuhunkin kirjaan kuin sänkylukemisena olevaan Raamattuun. Tarun Sormusten herrasta uudelleen lukeminen kesti viikon, siihen sain yllättäen inspiraation tyttären pitämästä maljapuheesta, jossa hän lainasi Bilbon syntymäpäiväpuhetta.

Tuohon ihottumaan asti pidin varsin säännöllistä puuhapäiväkirjaa, joka toimii myös tehtävälistana. Jos olisin joka päivä kirjannut joka risauksen, näkisin ehkä, että jotain pientä sentään lähes päivittäin olen saanut äntihin.

Tämä kesäkin on ollut jotenkin hidas. Olen kiitollinen, ettei minun tarvinnut palata kouluun, kun nyt vasta oikeastaan satokausikin on päässyt käyntiin. (Avomaankurkutkin ovat vasta pääsemässä kasvun alkuun, kun tähän aikaan viime vuonna taisi olla jo kaksikin kurkkuerää säilöttynä.) Puhumattakaan kaikesta, mikä olisi jäänyt näkemättä, jos pitäisi viikot olla työmaalla. Kuvan puulilja Frison tuoksuvien kukkien lisäksi olen saanut ihmetellä mm. perhosia ja niiden toukkia.

Tämä matarakiitäjän toukka yllätti minut eilen kaivautuessaan kasvimaahan. Myöhemmin oli jo tyystin piilossa, ei edes erottunut kaivautumiskohtaa, ja valmistautumassa koteloitumaan. Aiemmin tällä viikolla näin nahanluonnissa olleen pikkuiltayökkösen toukan, joka oli syönyt keltakurjenmiekkaa. 

Eilisen helteellä puuhasin pihalla liian vähissä vaatteissa (lue: suojautumatta) ja sain runsaasti osumia nokkosista ja ties mis ötököistä. Ja taas iho kutisee ja punoittaa niin käsissä kuin jaloissa. Viime yönä heräilin raapimiseeni. Tänään olisi muuten ollut mukava puuhasää - ja hetken ehdinkin jatkaa eilen alkamaan perennapenkin kohennusta - mutta sadekuurot ovat saaneet hakeutumaan katon alle. 

Prinsessa Herkkähipiä, kesävieraita ja kukkasia

Menneistä kesistä oppineena olen koettanut muistaa suojata kädet ja käsivarret (toki myös koivet) ulkotöissä niin hyttysten kuin nokkosten, tomaatin, mansikan tai muun mahdollisesti ihoa ärsyttävän varalle. Välillä olen ottanut myös lääkettä ennaltaehkäisevästi hyttysten puremiin. Joka kesä minulla on ollut käsivarret täynnä tulehtuneita kutisevia näppylöitä. Nytkin keväällä sain peukalonhankaan perinteisen haavauma-alueen. Siskon antama aaloevoide kuitenkin taisi auttaa, kun nyt ei enää näy arpia. Aina ei suojaaminen auta. Eilen nokkoset saivat ainakin peukalonpään kihelmöimään, vaikka minulla oli kahdet sormikkaat päällekkäin, kun työhanskojen alla oli muoviset kertakäyttösormikkaat. Tän kesänä erityisesti toivoisin käsieni säästyvän arpeutumiselta, kun loppukesästä pitäisi olla hääkuosissa. 

Jos ei Roskalava-toimintaan liittyviä piipahduksia lasketa, niin perjantaina saimme kesän ensimmäiset vieraat Kanttorilaan entisestä kotikaupungistamme. Istuimme hetken salin viileydessä juttelemassa. Piristävä kohtaaminen ❤️ (Tuo Roskalava samoin kuin miehen pistäytyminen kirpparilla liittyvät kirjahyllyn siivousprojektiini. Pääsin eroon mm. osasta käsityö- ja puutarhalehtiä.) 

Helle on saanut joidenkin kukinnan aikaistumaan ja joidenkin kukinnan jäämään hyvin lyhytaikaiseksi (mm. balkaninkohokki). Yksi iso ilonaihe on tuo kuvan lohenpunainen unikko (idän-vai jättiunikko, en tiedä). Se on alunperin Millanin peruja. Hänen kasvattamastaan ehdin saada siemeniä, ennen kuin se taantui ja katosi. Niistä siemenistä yritin kylvöä useamman kerran, ja pari kolme kevättä sitten onnistuin saamaan taimia, jotka selvisivät hengissä nykyisessä istutuspaikassa perhospenkin varjoisessa päässä. Viime kesänä kovasti jaksoivat tehdä lehtiä ja tänä kesänä jo yhden kukkavarrenkin. Tänään unikon terälehdet jo varisivat, mutta kyllä taas otan siemenkodan talteen. Aina kannattaa olla siemenpankki erityisesti niistä kaikkein rakkaimmista perennoista. 

Tein äsken pikaisen kamerakierroksen. Lahjaksi saatu mustanmerenruusu tervehtii etuovella. 

Sateet ovat jouduttaneet kasvua ja sitten helteet ovat himmanneet halua perata saati kunnostaa perennapenkkejä. Jo viime kesänä suunnittelin pelastaa yhden suosikkikurjenpolveni villiintyneen kanadanvuokon vallasta. Tulevana syksynä viimeistään. 

Syy, miksi tykkään erityisesti tuosta matalahkosta rönsyävästä kurjenpolvea, on sen omalaatuinen voimakas tuoksu, joka tuntuu koko kasvissa. Ei se ole hyvä eikä paha tuoksu, mutta omintakeinen, kuten myös lamopeikonkellolla. 

Muitakin villiintyneitä kohteita tontilla riittäisi, kuten kuvan kolmiopenkki ja erityisesti sen takana olevien ruusujen ja mustaherukkapensaiden ympäristö. Jos oikein tarkasti katsoo, saattaa erottaa naapurilta saadun suviruusun pari vaaleanpunaista kukkaa. 

Jäliistä juhannuksen - ja ennen sitä

Yksi tie, monta asiaa. Ajelimme viikko sitten yhdeksi yöksi pohjoisen asunnolle. Pääasiallisena syynä oli vähän reippaamman juhannussiivouksen suorittaminen sillä ajatuksella, että asunto olisi vuokrauskunnossa. Mutta samalla hoitui pari muutakin tärkeää asiaa, kun tytär sai edellisestä kuormasta unohtuneen hyödykkeen ja veljensäkin Norjan tuliaisia ja kun minä pääsin käymään työpaikalla hoitamassa esimiehen kanssa vuorotteluvapaapapereiden päivittämisen.

Asunnon tyhjäys ja siivous olisi ihan oman postauksen arvoinen, samoin kouluvierailu, mutta ehkä annan olla. Emme ehtineet emmekä jaksaneet tehdä muuttosiivousta valmiiksi, vessan ja keittiön siivous jäi seuraavaan kertaan. Vaatehuoneeseen kokosimme ne kamat, jotka eivät eka kuormaan mahtuneet (pakettiautoon + peräkärryyn).

Pääasia oli saada piano tuotua Kanttorilaan. Ennen pohjoisen reissua olin jo järjestänyt sille tilaa peräkamarin. Sopivasti juhannukseksi raivasin sitten eteisen tyhjäksi pianon siirtoa varten. Kun mies teki melkein koko juhannusaaton esivalmisteluja, varsinainen pianon siirto peräkärrystä peräkamariin sujui miltei leikiten. ❤️

Juhannus meni enimmäkseen sisällä hellettä paossa. Kirkkoon sentään polkaistiin tandemilla. Tänään olen tarjennut jonkin verran ulkonakin, kun menin sinne heti aamusta. Pölytin tomaatit ja tein esivalmisteluja matonpesua varten. Matonpesuun tarvitsin vain isoja soikkoja ja kuivaustelineitä. Annoin mattojen vain liota pesuvedessä, ei mitään porstaamista taaskaan.

Kun myöhemmin pilveili ja kun kasvimaa oli paikoin katveessa, otin harsot pois kylvöjen päältä ja perkasin rikkakasvit katteeksi. Tein keltajuurikkaasta uusintakylvön, koska ekasta ei näyttänyt nousseen mitään. Levitin kasvimaalle katteeksi lisää lampaanvillaa ja vähän myös ruohokatetta, kun hellettä uhmaten hieman lyhensimme nurmea osittain. Kannoin lampaanvillasäkit kasvimaalta talon taakse, pois silmistä. Löytyi sitten taas etanoitakin. Ei niitä sentään yhtä paljoa ole ollut kuin viime kesänä. Uskon, että viime kesän päivittäiset murhatyöt pienensivät kantaa.

Nyt tuli taas liian pitkä teksti, vaikken edes muuttoa selostanut... 

Tautinen lomanalku

 Vilustutin itseni viimeisellä työviikolla ja torstaina kävi vähän kuumetta. Tein varalta koronatestin, mutta se näytti negatiivista. Olin perjantain ja lauantain töissä vähän huonolla hapella, mutta lyhyet päivät jaksaa väsyneenäkin. Nyt vielä nuha vaivaa, hengästyttää pienetkin ponnistelut ja ääni on kun Jaakobin ääni.

Nyt olisi kyllä ollut kiireellisiä pihahommia, mutta on ollut pakko himmata tahtia. Äsken sain yhden kiireellisimmistä tehtyä, kun laitoin kasvihuoneessa tomaateille tukinarut. Kevyesti olen aloitellut myös kesäkukkien karaisua ja kasvimaan kunnostusta. Kasvimaata varten toimme lauantain muuttokuormassa kuusi säkillistä lampaanvillaa, sellaista takkuista mahavillaa, mikä ei kelpaa kerittäväksi. Aion kokeilla, käykö katteeksi.

Koulun loppuminen meni tunteisiin, hyvästelimme yhden kollegan ja itsekin olen jäämässä vuodeksi vapaalle. Suurimmat tunteet aiheutti kuitenkin yhden kuudesluokkalaisen minulle kirjoittama runo, joka oli kuin viesti Taivaasta, täyttä evankeliumia opettajan itsetunnolle.

Laitanpa vielä kuvan muistakin oppilaiden muistamisista, joissa ihastutti erityisesti se, että selvästi oli mietitty, mistä opettaja tykkää. 

Minun on täytynyt mainita joskus, että Tupla on suosikkisuklaapatukkani. Samoin on tainnut käydä ilmi, että harrastan käsitöitä (kassillinen neulelankoja ja neulottu nallemaskotti) ja puutarhanhoitoa (ruukkukukkia ja ötökkähotelli). Kamala luonto -korttikin on kortin antajan ja minun yhteinen suosikki. 

Harmi vaan, että tämä nuha vie nyt terän noiden kukkien tuoksulta. Punasarjassakin olisi nyt kaksi kukkavanaa tuoksuteltavana, ja posliinikukassa viimeiset tertut auki. 

Vielä projektista

 En sitten saattanutkaan jättää vuohenkellon perkuuta sille mallille, että olisin vain käynyt kukkapenkin mullan kahteen kertaan kaivellen. Päätin seuloa kaiken mullan. Kun sain mieheltä lainaksi risaisen pressun, jolle saatoin mullan lipata penkistä pois tieltä, niin sain urakan järjestymään. Penkin reunassa oli jo entuudestaan muovikaulus, joka tosin oli paikoin liian matalalla ja jäänyt ruohon alle. Nyt korotin reunaa asettelemalla kattotiiliä muovikaulusta vasten. Sitten vuorasin penkin reunat ja pohjan vielä sanomalehdillä, kun olin kaivellut kaikki pohjasta vielä pilkistäneet vuohenkellon juuret veks. Maan kuivuus auttoi perkauksessa, lisäksi arvelen pienten juurien ehtineen osin kuivua multakasassa pressun päällä ennen kuin olin kaiken sen ehtinyt seuloa.

Takaisin istutettavien perennojen juurakot piti myös käydä tarkoin läpi, ettei niiden väliin jäänyt kellorietasta. Näillä varotoimilla uskallan toivoa, ettei ainakaan ensi kesänä vuohenkelloa pilkistä tästä penkistä. Tottakai toivoisin, että perusteellinen kukkapenkin uusiminen pitäisi sen siistihkönä ainakin viisi vuotta. Levitin jonkin verran haketta penkin pintaan suojaamaan lenteleviltä koivun ja rikkakasvien siemeniltä. 

Aina tuollaisesta mullistamisesta jää myös perennoja (ja kukkasipuleita) yli. Millan ottaa mielellään vastaan sekä tähtiputkea että rusopäivänliljaa. Ylimääräistä narsissia ja helmihyasinttia istutin muuripenkin laitaan ohotanmarunoiden väliin (istutin jo pistokkaasta juurruttamani pikkuisen ohotanmarunan äitinsä kaveriksi).

 Myös ihanaa pallerolaukkaa sain taas uuteenkin paikkaan, perhospenkin eteläpäähän. 

Pyöreään penkkiin tuli nyt sitten joitakin uusia lajeja, ja jotkut vanhat jätin pois. Entisistä saivat penkkiin palata em. lilan tähtiputken, narsissin, helmililjan, pallerolaukan ja rusopäivänliljan lisäksi kevätesikko, keltakurjenmiekka, saksankurjenmiekka(?), äitienpäiväruusu ja vähän rentoakankaalta ja siperianunikkoa. Uusina tulivat ensinnäkin ne kolme tarhajaloangervoa (Astilbe arendsii, 'Astary Rose Shades'), joita varten alunperin ryhdyin tilaa tuohon penkkiin raivaamaan. Lisäksi istutin länsireunaan hiljan ostamani punakukkaisen tarhakeijunkukan, jonka kaveriksi siirsin yhden purppurakeijunkukan muuripenkistä, jossa se näytti kärsivän liiasta paahteesta ja kuivuudesta (sen tilalle tuli sitten se ohotanmarunan lapsi). Keijunkukkien kanssa samaan reunaan siirsin valkokirjavalehtisen kuunliljan, joka niin ikään kärvisteli kuivuudesta edellisessä paikassaan. Jätin penkkiin vielä myös tyhjiä kohtia. Pariin kohtaan upotin kukkaruukkuja, joissa olevien perennojen taimille ei vielä ole loppusijoituspaikkaa (mm. siitä syystä, etten varmuudella tiedä, mitä lajia ne ovat, saamasiemenistä kokeiltuja kylvöjä). Kukkaruukkujen tilalle voinkin sitten vaikka kylvää jotain kesäkukkaa, esimerkiksi isosilkkikukkaa, jota tänä vuonna kylvin tyhmästi kosmoksen taa, niin sehän jäi matalampana vallan piiloon. Tosin kuivuus oli silkkikukallekin suurempi murhe kuin korkea kosmos. 

Jätin uusittuun perennapenkkiin tilaa myös valkosipulin istutukselle. Nostin viimesyksyisistä itusipulikylvöistä  kasvaneet siemensipulit jo hyvän aikaa sitten, kun niiden penkissä etanat jylläsivät niin, että osa sipuleista oli jo menettänyt vartensa. Myöhemmin syksyllä saan siis niistä ainakin osan istumaan kukkapenkkiin. 

Sain eilen istutettua loputkin välttämättömät, se tahtoo sanoa, purkeissa maahan pääsyä odottaneet. Tärkeimpänä hiljan hankittu punatähkä. Sen uusi sijoituspaikka on nyt perhospenkissä lähellä toista syyskukkijaa, kaunopunahattua. Saamasiemenkylvöistä jalopähkämöksi tunnistetut taimet pääsivät tarha-alven viereen, ja samaan hillittömästi leviävien sarjaan kuuluvat akileija ja kultahelokki myös. Latvian matalan alla on ollut alastonta tänä kesänä, sinne istutin koreanyrtti-iisoa, ylijäämäkevätesikkoa, hopeatäpläpeippiä ja narsissin sipuleiden päälle kylvin vähän sarviorvokkia. Ruohosipulituppaitakin minulla oli purkeissa, kaivoin niitä pois mansikkamaasta sitä peratessani. Nyt sateiden jälkeen sain nekin istutettua kasvimaan länsireunaan, vuorotellen mäkimeiramituppaiden kanssa (joita niitäkin olisin mansikkamaasta saanut vielä monta mätästä).

Lopuksi vielä istutin lehmuksen taimen. Sille piti raivata tilaa nostamalla toinen tammen taimista ylös. Millanilla on sillekin paikka. Koetin suurentaa tammelta jäänyttä kuoppaa sen verran, mitä läheisten koivuvanhusten juuret antoivat tilaa. Kuoppaan kalkkia, syyslannoitetta ja puoli säkkiä mustaa multaa, sekä vettä. Lehmuksen taimen suojaksi virittelin saman tien palan kanaverkkoa, etteivät jänikset tee tyhjäksi vaivannäköä. Hevoskastanjan istuttamisen jätän ensi kevääseen. Mikäli silloin ei ole liian kuivaa.

Tuli liian pitkä juttu, mutta mun täytyi näitä laittaa muistiin jonnekin  heti tuoreeltaan. Täytyy toki vielä piirtää kartta istutuksista.

Nyt voin hyvillä mielin asennoitua töihin paluuseen. Ne puutarhaprojektit (ainakin kahden muun perennapenkin uusiminen), joita en päässytkään vielä aloittamaan, voin huoletta jättää ensi kesään. 

"Sitä se mun uneni tiesi"

Kirjoitin blogille taannoin painajaisunesta, jossa gladiolusta kalvoi jotkin vaaleat toukat. Olin jo unohtanut koko unen, mutta äsken törmäsin  linkin tekstiin. Silloin muistin nämä kuvat:

Jokin tunnistamaton toukka siinä viipyili, galdioluksen nirkossa. Annoin sen ensin olla, kun en saanut selville, minkä perhosen(?) toukka se on. 

Mutta sitten, kun huomasin sen ruvenneen järsimään nuppua, siirsin sen perennapenkkiin ruostekukkien luo. (Kännykkäkamera ei osaa tarkentaa siihen, mihin tahtoisin. Olisi kuulemma pitänyt ottaa wc-paperihylsy "loittorenkaaksi".) 

Järsimisestä huolimatta miekkalilja alkaa availla nuppujaan ja samalla paljasti värinsä, jota en muistanut.