Omenatarha

Omenatarha
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ideoita. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ideoita. Näytä kaikki tekstit

tiistai 22. heinäkuuta 2025

Taas yksi hellepäivä illassa


Kuumuus jatkuu. Pyrin ajoittamaan pihatyöt aamuun ja iltaan. Keski- ja iltapäivällä sitten esim. ompelua tai laiskottelua. Eilen illalla sain vihdoin istutettua perennapenkin perkauksessa nousseet kukkasipulit takaisin. Tai siis... takaisin ja takaisin. En suinkaan istuttanut takaisin samoihin paikkoihin, vaan yhdistin eri lajit yhdeksi pitkäksi mutkittelevaksi riviksi paljaaksi perkaamaani perennapenkin laitaan. Merkkasin mutkarivin pienillä kaakelinpaloilla, niin helpottaa loppukesän perennaistutuksien sijoittelua. Osa helmihyasinteista jäi vielä istuttamatta. Niiden joukossa saattaa olla valkoisiakin. Jos saisin vielä isoimman helmililjaesiintymän nostettua ja siivottua rikoista, niin yhdessä niiden hyasinttien kanssa istuttaisin sitten nuo loputkin. Eilen illalla kylvin lopulta myös osto- ja lahjasiemeniä, maariankelloa ja iltahelokkia. Ostosiemenistä unohtui kylvää keväällä ainakin tarhaneito ja kesämalvikki 🙄 Toivon, että ensi keväänä itävyys olisi silti ok.

Kesäkukista puheen ollen. Esteettisyyttä ajatellen perennat ovat tämän pihan pelastus.


        Viimeisiä kukkia Bowl of beautyssa. 

Ilman oppilaiden lahjoja minulla ei juuri mitään kukkivia kesäkukkia olisikaan.


Valkoinen orvokki on oppilaalta... No kyllä punarevonhäntää jo alkaa pilkottaa. Muut tuossa ovat köynnöstäviä; päivänsini, tuoksuherne, ruusupapu ja hyasinttipapu. Tällä kertaa päivänsini on ostosiemenistä Heavenly blueta. Perinteistä violettia istutin muualle (huonoon paikkaan ei tahdo kasvaa, yhden kukan olen siellä nähnyt, aiempina vuosina tähän mennessä niitä on yleensä ollut päivittäin kymmenkunta... ). En haluaisi eriväristen päivänsinien risteytyvän, toivoisin taivaansinisestä siemeniä, kunhan nyt ensin alkaisi kukkia! 

Ruusupavussa sentään on jo nuppuja.



Ja gladioluksissa myös havaitsin nuppuja ❤️



Kuumaa on kompostorissakin! Kompostointi on jostain syystä yksi mieluisimpia puutarhatöitäni, siksi varmaan kun se on ekologista niin monin tavoin. 


Lukema ehti kavuta välillä jo lähelle kahdeksaakymmentä, mutta kun eilen taas vajensin ja täytin kompostoria, niin se vähän jäähdytti.


Tein eilen yhden parannuksen suojavaatetukseeni, kun olin menossa mansikkamaalle. Kun tein peukalonreiät suoraan paidan hihansuihin, niin sai jättää sukanvarsista tehdyt rannesuojat pois. Käytin samaa suojausmenetelmää tänään Ruusurannassa, kun vihdoin sinne pääsin jatkamaan palsternakan harvennusta (siihen puin kyllä vielä työhanskat kertakäyttöisten päälle, etteivät nuo heti kulu puhki, minulle kertakäyttöhanskat ovat monikertakäyttöiset). Jokakesäistä - kasviperäistä? - ihottumaa olen saanut vähän himmattua tällä suojauksella, jalat olen myös suojannut pitkäpulttuusilla. 

Mulla oli siis meininki alunperin, että tänä aamuna lähdettäisiin taas polkemaan Ruusurantaan mahdollisimman aikaisin. Mutta mies poti hammastaan sohvalla rotuen vielä kahdeksalta. Onneksi hän kuitenkin sai kipuajan läheiseen kaupunkiin - ja hänen piti sitten ottaa auto takaisin liikenteeseen seisonnasta - niin pääsin pyöräni kanssa hänen kyydissään työmaalleni sentään kymmeneksi. Jaoin harvennusurakan kahteen sessioon, kun paahteisella kasvimaalla ei olisi muuten jaksanut. Sessioiden välissä pesin kukkapurkit, jotka olin edelliskerralla jättänyt matonpesuveteen likoamaan. Paha vain, että yksi matoista oli ollut kovasti kissanpissassa, niin se pesuvesi löyhkäsi hirveältä (ihmekös tuo kun oli paahteessa viikon mojunut, eikä se mattokaan pestyltä tuoksunut). Kannoin sadevesiastiasta tuoreen pesuveden, niin haju lähti. Eväät ja juoma riittivät, pyöräily sujui jouhevasti, mutta kyllä olin kotiin päästyäni lapaannuksis. Suihku, kahvit ja ruuan päälle nokoset, niin nyt illansuussa voisi kiertää pihalla ainakin kylvöjä ja kasvihuonetta kastelemassa. 




keskiviikko 4. kesäkuuta 2025

"Niin kiirus jottei niemelähän kerkiä"

Jos oli kevätlukukausi hektinen, niin hapinesta on pitänyt olla myös kesäloman alettua. Puutarhahommiapa tietty - kahdessa puutarhassa. 

Joka kasvukauteen liittyy niin iloja kuin pettymyksiä/ harmejakin. Harmeista mainittakoon, että tikkusuojauksesta huolimatta naakat tai muut varislinnut repivät ylös ja tappoivat molemmat iittiläisen härkäpavun taimet (viimeiseni) ja että tänäkään keväänä en onnistunut kasvattamaan elinkelpoisia kaalintaimia. Tein sitten kaaleista suorakylvön Ruusurantaan (kyssä-, lehti- ja parsakaalta) ja peittelin kylvöksen harsolla. Itäkööt, jos tahtovat. 

Tämän kevään eräs erityinen ilonaiheeni on ollut kukkanuput köynnöshortensiassa. Siinä on minun aikanani vasta toisen kerran nuppuja, ja ensimmäisellä kerralla tulin vahingossa katkaisseeksi ainoan kukannuppuoksan. Aikanaan köynnöshortensian tueksi istuttamani sembramänty alkaa oikeasti antaa tukea, ehkä se on rohkaissut kukkimaan. 

Loman alettua olen riehunut joka päivä jommassa kummassa pihassa, satoi tai paistoi. Enimmäkseen on satanut, mutta hyvä sadeasu on mahdollistanut myös sateella riehumisen. 

Minulla on tavoitteena siirtää perunanviljelyn lisäksi maa-artisokan, palsternakan ja suurelta osin myös valkosipulin viljely Ruusurantaan. Ja saada sillä tavoin enemmän tilaa Kanttorilan kasvimaalle, jotta voi paremmin mm. toteuttaa vuoroviljelyä. Olen aloittanut siirron vaiheittain. Syksyllä kylvin Ruusurantaan palsternakkaa ja valkosipulia, nyt loman alettua olen kaivanut Kanttorilasta pois liikoja maa-artisokkia ja istuttanut niitä Ruusurantaan. Varmaan kolme päivää olen kaivanut Kanttorilan puutarhasta pois itsekseen kylväytynyttä palsternakkaa. Osan juurista vein kellariin, muutamia paloittelin tänään uuniin, kun tein sinne muutakin, ja huonoimmat sekä varret piilotin kohopenkkiin, jonka kasasin maanantaina. 

Otsikon toteamus pitäisi kuulua, että on niin kiire, ettei nielemään kerkeä, mutta aikanaan jollain kyläläisellä oli sana muljahtanut, ja otsikon muoto jäi isälle sanonnaksi. Kotikylän liepeillä oli kyllä Niemelä-niminen talokin. (Isällä oli käytössä paljon muitakin sanontoja, joista osa oli samanlaista perua.) 

Tämän bloggauksen kuva liittyy koulun päättäjäisiin ja tämän päivän puutarhapuuhiin. Sain oppilaalta vaaleanpunaisen napon, jossa oli kauniita serviettejä ja oheiset kukansiemenet. 


Tänään sain idiksiä, minne istuttelisin ja kylväisin kesäkukkia. Hoksasin, että viimevuotinen kurkkupenkki kasvimaan etelälaidassa sopii gladioluksille. Pystytin sinne tuki rakennelman ja gladiolusten eteen kylvin Pink shades - siemensekoituksen. Sain raivattua tilaa pitkän kukkapenkin etelänpuoleiselle laidalle sen verran, että sain tyhjättyä sinne toisenkin kesäkukkasekoituspussin ja istutettua leijonankitaa, punarevonhäntää, orvokkeja, kesäastereita ja vaniljasamettikukkia. Nähtäväksi jää, kuinka moni taimenrääppöö jää henkiin ja alkaa kasvaa.

Laitanpa vielä kuvan lahjanaposta. 



sunnuntai 7. tammikuuta 2024

Joulumuistiinpanoja

 Vuosikymmenien mittaan olen huomannut karvaasti monta kertaa, että harvemmin tarvittavien värkkien jemmoja ei pidä hevin muutella. Niitä kapineita saa sitten tarvitessa haeskella pitkään ja hartaasti. Siksikin olen lisännyt blogini tunnisteisiin hakusanan "Muistiinpanoja". Että kirjoittaisin muistiin, jos jotain paikkoja muuttelee! Se tulee nyt myös tämän blogitekstini yhdeksi tunnisteeksi.

Loppiaisena keräsin joulukoristeita salongin pöydälle pois pakattavaksi. Laskeskelin, että joulukoristeita ja -tarvikkeita on minulla yhteensä seitsemässä erikokoisessa pahvilaatikossa. Yhdessä on joulukuusen koristeet, yhdessä joululiinat ym. -tekstiilit, parissa on jouluseimiä varusteineen, yhteen olen pakannut sinisävyiset joulukoristeet, yhdessä mahdollisesti jo ennen joulua tarvittavia ja yhdessä matskua mahdollisiin jouluaskarteluihin. Eikun yksi laatikko vielä, kahdeksannessa on sisäkäyttöön tarkoitettuja jouluvaloja. Yritin kiertää, katsella ja kerätä joka puolelta niin joulukoristeet, -liinat kuin -valotkin jap akattuani nostelin laatikot makuuhuoneen yläkaappeihin ja kaapin päälle. Mutta eikös vain myöhemmin löytynyt taas pari unohtunutta figuuria, kun olin laittanut kukkatelineelle savienkelin ja kynttilä tontun... Tökkäsin ne sitten piiloon klaffipiironkiin, kun en viitsinyt kaahia laatikoita nostelemaan alas.

Aiemmin toinen (pienempi) seimilaatikko on ollut kirjahyllyssä, mutta nyt hoksasins ille olevan tilaa makkarin kaapissa, niin sillä on nyt uusi jemma. Lisäksi voin ensi jouluna olla huuli pyöreänä, kun joulukuusen alusmatto ei olekaan enää samalla makkarin vaatekaapin ylähyllyllä, missä seimilaatikkokin. Kas kun rullasin sen nyt samaan isoon pahvilaatikkoon kuusen kanssa. 

Yhden muistiinpanon vielä kirjaan itselleni muistiin, edelleen koristeisiin liittyen. Juttelin tänään Millanille siitä, miten joskus tahtoisin koristella taloa jo vähän ennen joulua, jos vain saisi ajoissa siivottua sitä varten (sillä eihän sotkujen keskelle kannata koristeita levitellä). Kerroin hänelle myös, miten nätisti siskoni oli - toipilaisuudestaan huolimatta - koristellut kotiaan jouluksi.. Ja harmittelin, miten minäkin olisin voinut koristella paljon enemmän. Millan luki ajatukseni, että minun pitäisi tehdä joulukoristesuunnitelma. Saa nähdä, saanko sellaisen aikaan jo ensi joulua varten.

Nyt tarttee kuitenkin laittaa paperille muita suunnitelmia, huomista koulupäivää ja vähän koko loppulukukautta varten. 



torstai 28. joulukuuta 2023

Viattomien lasten päivä

Sydänjoulu riemukas vaihtuu välipäiviin, lähestytään uutta vuotta ja siitä edelleen kohti loppiaista. 

Saimme kuin saimmekin koko väkemme tänne, lapset ja vävyn. Jouluvieraat tulivat aatonaattona, poikarevohka lähti paluumatkalle joulupäivänä, nuoripari tapanina. Tehtyäni tapanina ja eilen lahjapalapelin aloin pestä lakanoita ja jouluastioita. Hoksasin viimein, että voin hyödyntää pesukoneen express-ohjelmaa parina yönä käytettyjen pussi- ja aluslakanoiden pesuun. 

Jouduin taas priorisoimaan ja karsimaan jouluvalmisteluitani. Koristelut jäivät melko tyystin tyttären hommaksi. Suurinpiirtein vain seimiasetelman pykäsin klaffipiironkiin. Ja ensi jouluna tiedän jättää taas jotain turhaksi osoittautunutta pois (= valkosipulin kynsien marinointi). Mutta toisaalta tiedän ja muistan kuoria syömäperunoita kerralla reilusti. Aattona kuvittelin, että ehtisin ja muistaisin kuoria ja keittää uuden perunaerän joulupäiväksi. En muistanut. 

Yhden uuden jouluvalmistelun hoksasin hyvissä ajoin ennen joulua. Pyysin miestä hakkaamaan pienet naulat keittiön nurkassa tönöttävään lastikostoon. Lähempänä joulua - kun ei ollut enää niin suurta likaantumisriskiä - ripustin nauloihin joululiinasta ompelemani suojaverhon. 


Verhon takana on nyt piilossa entisen kodin entisestä keittiöstä haalattu vetolaatikosto, jonka laatikoista on poistettu päätylevyt. Rumat muovilaatikot toimivat  pahvinkeräysastiana sekä siivousliinojen ja pesuaineiden säilytyspaikkana. Taidanpa ommella jostain kierrätyskankaasta myös kesä-/arkikäyttöisen suojaverhon. Pitäisi vaan vielä löytää lyhyt verhovaijeri, kun tuota ripustusnarua ei saa kiristettyä suoraksi.

Kun pojat oli saateltu kotimatkalle, me lähdimme tyttären ja vävyn kanssa vierailemaan Millanin luona, hänhän on tyttäremme kummitäti. Tytär ja vävy harrastavat viinejä, joten heillä oli tuliaisina Millanin toivelahja, omatekemää aronia-herukkaviiniä. Mekin lopulta korkkasimme aattona viime jouluksi saadun viinin, jota jäi tyttären ja vävyn häistä. Isolla väellä ei ollut pelkoa joupumisesta (siksipä pulloa oli säästeltykin, emme olisi miehen kanssa saaneet sitä asiallisesti tyhjättyä). Jäi pullon pohjalle maistiainen vielä Millanillekin.

Eilen tein uuniin riisipuuron jämästä karjalanpiirakkaa, samalla uuninlämmöllä kypsyi juuresvuoka. Tänään meinaan tehdä klimppisopan karjalanpaistin liemeen. Piilotan taikinaan myös valkuaisen, joka jäi käyttämättä, kun lapset eivät piitaneetkaan ruveta pipareita koristelemaan. Itse olin koristellut kaikki aikaisemmin leipomani, mutta lopputaikinasta tein lisää pipareita aatonaattona, jolloin leivon myös tortut. Ja mallasleipää. Silloin uuni olikin melkein koko päivän päällä, kun siellä vuorollaan olivat myös makaronilaatikko, karjalanpaisti, lanttulaatikko ja punajuurivuoka. Millanin kiertoilmauuni on kyllä mainio hankinta! 

tiistai 19. heinäkuuta 2022

Suunnitelmia seuraavalle satokaudella

 Tänä vuonna meidän mansikkamaasta ei juuri satoa tullut, en vaivootellut edes verkkoa suojaksi, mitä vähän narua ratustelin ja siihen killumaan heijastinpöllöjä kulkusineen. Muutamia marjoja olemme miehen kanssa syöneet ja ehkä vielä jokusen saisi, kun viitsisi käydä pyllistelemässä. Aho- ja kuukausimansikkaa tulee kyllä normaaliin malliin, mutta mansikkamaa minun täytynee uusia tänä syksynä. Silmäilin sille jo uutta paikkaa likeltä, kunhan aikanaan nostan valkosipulit ja maa-artisokat pois vanhasta kohopenkistä. Ja mansikkamaan tilalle luonnollisesti rakennan syksyllä sitten kohopenkin. Ruohotuppaita minulla on jo valmiina sitä varten taannoisesta kasvimaan laajennusprojektista. 

Tämänhetkisessä mansikkamaassa on päässyt mäkimeirami leviämään, sitä täytyy minun myös kurittaa. Ajatuksena on ollut, että tarjoan paikallisella Roskalavalla yrttituppaita, jos keltä vielä pitsamauste puuttuu. Oreganoa on levinnyt lanttalauree mansikkamaan ja pensasmustikoiden vierustalle. Oreganon keskellä on yksi kukkiva palsternakka. Sen aion antaa jäädä siementämään, kunhan raivaan yrtit pois tieltä. Muut kukkivat palsternakat aion poistaa ennen kuin siementävät, koska en halua taas ensi kesänäkin harventaa sinne tänne (joka paikkaan) itäneitä palsternakkoja. 

Olen istuttanut oksapistokkaasta kasvattamani pienen mustaherukkapensaan vanhemman herukkapensaan ja kasvimaan laidassa kasvavan jasmikkeen väliin sillä ajatuksella että jo tämän satokauden jälkeen poistaisin vanhan pensaan ja saisin sillä tavoin tilaa tehdä kasvimaalle vähän selkeämpiä linjoja. Tähän asti kasvimaa on ollut joka kesä yhtä sekamelskaa. Tosin se ei johdu pelkästään kulkureittien mutkittelusta väärässä paikassa olevan pensaan takia, vaan yhtä lailla esimerkiksi tuosta palsternakan kuin myös kehäkukan ja parsakaalin vapaasta siementämisestä, kun en sitten ole raaskinut kovalla kädellä pois perata. Eihän sekamelska sinänsä mitään haittaa, kun ei kasvimaalla muiden ole tarvinnut loikkia, ja itse tiedän suurin piirtein, mihin voi jalkansa asettaa. Mutta komian tähäre. 

Suunnitelmissa olisi siirtää myös alla olevan kuvan kaunotar kasvimaan nurkasta perennapenkkiin, jonka uusimista olen suunnitellut jo pari kesää, mutta aika on aina loppunut kesken. En nyt ole varma tuon nimestä, olisiko rantakukka, täytyy varmistaa Millanilta, jolta tuon olen saanut. Saisi sitten tuo kuvassa takana sinisin kukin häämöttävä sikuri levitä sen paikalle uuden parsapenkin kupeeseen. 



Tuosta kuvasta voisi luulla, että olen oikein kylvänyt rivin jos toisenkin kehäkukkaa, mutta en tokikaan. Palsternakkaa on etualalla ja vasemmassa laidassa. Myös maa-artisokkaa putkahtelee luvattomista paikoista, kuin myös perunoita aina edellisvuotisista paikoista. 



Emopalsternakka toistaiseksi mäkimeiramin ympäröimänä. 







sunnuntai 8. toukokuuta 2022

Ken tästä käy...

 Väsäsin aikanaan, miehen avustuksella, portin kärhöjen ja köynnösruusujen tueksi entisen puutarhakeinun päädyistä. Oman aikansa se tekele kesti ja toimitti virkaa.  

Tästä klikkaamalla näkee ko. portin komeimmillaan. (Mutta myös ränsistyneimmillään ennen lopullista luhistumista.) 

Silloin kärhö alkoi olla kasvanut niin isoksi, että se painoi porttia lysyyn, puhumattakaan siitä, ettei portista mahtunut kulkemaan. Viime talvena portti oli jo aivan hojaantunut, ja päätin että uusi täytyy laittaa. Sainkin ajatuksen, että hyödynnän vanhoja joustinpatjoja. Minulla oli jo ennestään yksi valmiiksi revittynä odottamassa ja sittemmin revin huonoimmaksi valikoimastani patjasta päälliset (kunhan ehdin, nekin jollain lailla kierrätän/ uusiokäytän). 

Tänään sitten kirkon jälkeen oli sopivasti kaunista säätä puuhailla vielä jotain pientä pihassa, ja ehdotin miehelle, jos nyt pystytettäisiin uusi patjaportti ennen kuin alppikärhö alkaa avata lehtinuppujaan. Mies ryhtyi heti puuhaan. Se kävi sukkelaan ja portista tuli niin komea kuin toivoinkin. 



Kuvan ottamisen jälkeen sitaisin kärhön varsia hieman kiinni patjaan, saa siitä sitten ruveta itsekseen kapuamaan ja kärhimään. 

sunnuntai 17. huhtikuuta 2022

Pääsiäisen kirkas aamu koitti

 Kylläpä pihalla alkoi nopeasti lumi huveta. Eilen oli vähän esillä rönsytiarellan lehtiä, nyt samasta perennapenkistä oli paljastunut pari metriä lisää. Tänä aamuna oli jo myös ensimmäiset krookukset auki. Sietää ollakin, sillä perhoset jo myös lekuttelevat ympäriinsä ja jotain särvintä niidenkin pitäisi löytää. 



Nämä krookukset ovat keittiön kuistin juurella, mutta bongasin lisää postilaatikkoreittini varrella, vaikka siellä on vielä enimmäkseen täysi hanki. 





Kävimme pääsiäismessussa. Siellä oli kaikki muuten ihanaa ja upeaa, mutta sekin messu sitten aloitettiin ja lopetettiin sillä pääsiäisvirrellä, joka kuuluu inhokkeihini. (Voin minä sen paljastaakin, v. 84, joka monelle muulle lienee pääsiäisaamun "must".) Samoin kuin adventti- ja jouluvirsistä, myös hiljaisen viikon ja pääsiäisajan virsistä usein pitäydytään vain niihin vanhoihin tuttuihin. Ehkä se jopa on kirkkovieraiden enemmistön toive, vaan ei minun. 

Millan kysyi minulta perjantaina, olenko jo jotain pihalla päässyt tekemään. No nyt sain tehtyä yhden homman. Tosin tarvitsin vähän miehenkin apua ja sitten homma jäi vielä kesken. Mutta uuden kärhöportin urakka on kuitenkin hyvällä alulla. Tähän asti alppikärhö on kärhinyt pitkin rakkinetta, jonka alkuvuosina väsäsimme vanhan puutarhakeinun päädyistä, kupariputken pätkästä ja rimoista (=R.U.MA.) Se alkoi olla jo varsin hutera yhä suuremmaksi kasvavan kärhön painon alla ja viime talvenakin se kenotti vinksallaan. Liian matalakin se on, kun kumartamatta ei portista ole päässyt edes tällainen matala taakales. Päässäni oli kehkeytynyt ajatus tehdä uusi korkeampi portti kahdesta vanhasta joustinpatjasta. Nyt sitten aloin purkaa vanhaa porttia. Miestä ja rälläkkää tarvittiin yhden keinuputken katkaisemiseen, että sain pujoteltua kärhön kokonaisena päädystä irti. Uuden portin pystytyksen verran urakka jäi kesken. Odotellaan, että lumi ja routa sulaa. Toinen portin puolikas minulla oli valmiiksi kankaista riisuttuna, nyt revin toisestakin patjasta päälliset pois. Kunhan rautakanki pystyy maahan, hommaan  (pyydän mieheltä) jotkin putket/kepit, joiden varaan patjat voi pystyttää. Vielä on keksimättä myös, miten portin yläosa toteutetaan. Siihenkin tarvinnen miehen apua. 

Tänään tulee kahdeksan vuotta isän kuolemasta. 



keskiviikko 9. helmikuuta 2022

Kirjoittamisesta

Olin muutama päivä sitten kirjoittanut tuollaisen otsikon. Miksiköhän...? Hämärästi muistelen, että se saattoi liittyä kahteenkin asiaan; ensinnäkin ajatuksiini päiväkirjan pitämisestä. Olen pidempään harmitellut sitä, että blogeilleni en ole kirjoittanut enää ollenkaan niin tiuhaan kuin tapasin silloin aikanaan blogeja aloittaessani. Sen sijaan naamakirjaan olen kirjoittanut lähes päivittäin jotain, ainakin lyhyesti. Se ei vain mielestäni korvaa päiväkirjaa monestakaan syystä: se on valikoitunutta matskua itsesensuurin/ toisten reagoinnin pelon takia, lyhyitä vihjailevia poimintoja, joista ei enää jälkeenpäin välttämättä muista yhtään, mitä tarkoittivat ja lisäksi aikaisempiin kirjoituksiin on hankala päästä käsiksi, ei pysty selaamaan niin kätevästi kuin vaikka. blogia. Mieleeni tuli kuitenkin, että olenhan minä jonnekin kirjoittanut rehellisesti, seikkaperäisesti ja säännöllisesti, vaikka blogit ovat olleetkin retuperällä. Nimittäin - kirjeet Millanille! Niitä olen olen suoltanut melkein joka viikko yhden. Niinpä kysäisinkin häneltä, josko hän lainaisi kirjeeni minulle joksikin aikaa, niin voisin käydä ne läpi ja kirjoittaa muistiin, jos niissä on sellaista, minkä haluan muistaa.

Toinen kirjoittamiseen liittyvä ajatus liittyy kyllä vahvasti tuohon päiväkirjan pitämiseen. Anoppini on ollut ahkera kirjoittamaan, ja hän on jopa painattanut jälkipolvilleen kirjoittamansa muistelmat lapsuudesta aikuisuuteen. Hän on kysynyt minultakin useampaan kertaan, joko minä olen alkanut kirjoittaa muistelmiani omia lapsiamme varten. Ehdotus on jäänyt kytemään haaveena. Omaelämäkerran matskuna voisi hyödyntää niin blogikirjoituksia kuin vuosikymmenien kirjeenvaihtoakin. Toki lapsuuden aika on tyystin omien muistikuvien ja sisarusten kanssa jaettujen muistojen varassa. Pidin lapsena jonkin verran päiväkirjaa, mutta olen ne ajat sitten hävittänyt. Eikä niissä lapsuusajan kirjauksissa paljoa informaatiota ollutkaan. Yksi lause tuolloin tällöin.

En tiedä, kiinnostaisiko lapsiamme jossain vaiheessa lukea minun lapsuudestani, mutta ainakin itseäni harmittaa se, kuinka vähän osasin omilta vanhemmiltani kysellä heidän muistoistaan silloin, kun he olisivat vielä kyenneet kertomaan. Ei siitä ainakaan vahinkoa luulisi olevan, jos sellaiseen kirjalliseen työhön ryhtyisi. Vaikkei kukaan välittäisikään lukea, niin tekstin työstäminen voisi olla sopiva haaste aivoille. 

sunnuntai 11. heinäkuuta 2021

Okulinkuresmosseloota ja kerinleheret

 No emmä ny perästäkää meinaa murtehella kirioottaa. Ainakaa kaikin aijoon. Moon pruukannu koittaa keriitä kesälomien aikana leikellä matonkuteita. Isoo säkillinen trikoovaattehia ja vähä pieneet mosselo liinaasta orottaa leikkuuta. Aina jonki kletun eli roirin oon kesän mittahan saanu leikellyksi. Mutta mihinä istuus leikkelemäs, kun kuistilla on liian kuuma ja sitte on viä hyttysiä riaamas, eikä tuvan puolella oikeen tärkiää viittis tomuuttaa. 



Tänä kesänä vihiroon keksiin vallata parvekkehen. Vinttikamarihin retuutin ne vaatemosselot likelle, parvekkehen laattian foorasin pahavilooralla, jottei moskat varise laattianraoosta maahan. Kun aurinko on kääntyny lännemmäksi, parveke on ollu sopeva paikka istuskella, ylähällä käy mukava tuulenhenkä eikä hyttyyset sinne osaja. Leikellesnäni oon saanu syrijäsilimällä seurata varpuusparia, jolla on pesä räystähän alla, siinon räystäslauras passeli kolo, josta linnut fooroontiestä käyvät viemäs ruokaa poikasille. Välillä ruuan tuoja on jääny vartoomahan kuusen oksalle, jotta mä katton muolle tai mieluummin lähären eremmäs, jotta son tohtinu livahtaa pesähän. 

Jokku trikoopairoosta on sivusaumattomia ja ajattelinkin, jotta leikkaan ne jatkuvana kuteena helemaa pitkin kiertäen. Keksiin, jotta pairan pyörittämistä vois helpottaa kerinleherillä. Muistin, jotta sellaaset johonaki täs huushollis on, ja navettarakennuksesta ne löysinkin. Testasin, ja homma toimi. 



Kerinlehtiä ei saanut mihinkään kiinnitettyä parvekkeella, kun kiristin ei auennut kovin suurelle. Mutta leikkelen ne muutamat sivusaumattomat vinttikamarin puolella. Ei sinne nyt justihin oo tulos yöpyjiä. Jotta kestää vähä pölyyttää. 

Nyt en ole pariin ehtooseen ollut okulinkuresta leikkelemäs, mutta on ollutkin paree pitää väljännestä, kun eileen huhuroon rikkaruohojen kimpus niin, jotta vasen peukalonhanka kipeytyi. Ei se olisi tykänny leikkelystä, vaikka mä oikealla saksinkin.

Jos huomenehtoolla taas hetken saksiis. Vaikkei mulla hengen hätää olekaan leikkelyn kanssa. Ei mulla oo viä soholojakaa kasattuna (=kangaspuut ovat vielä osina kylmällä vintillä). 

sunnuntai 27. kesäkuuta 2021

Innovaatioita

Miehen keksintö: asuntovaunuhotelli


Siinä on hotelliaamiainenkin erakkomehiläisille ynnä muille majoittuville tarjolla vieressä, varsinainen bee&bee. Minua sitten huvitti katsoa keittiön klasista, kun mies lykki vanhoja nukenvaunun rääteitä kuormineen omenapuiden välistä. 

Minun ideani oli saada kastelukannut pois jaloista, nurmikolta. Mistä saisi koukut kaiteeseen? Muistin, että mies oli vastikään irrottanut vanhasta sohvanpohjasta jouset, jotka vääntyivät mutkalle. Yhdistin kahdesta jousimutkasta aina yhden koukun, sain "kaitehenkoukut". 



Mies taivutti vanhasta kissan kiipeily-/nukkumatelineen rungosta vielä yhden koukun, johon saa roikkumaan kaksikin kannua. Vähitellen kaikenlainen roina löytää paikkansa. 

keskiviikko 23. kesäkuuta 2021

Soijaa pukkaa...

 


Tilasin Vegekaupasta yhdeksän puolen kilon pakettia isoja soijapihvejä, yhteensä siis 4,5 kg, jotka tulivat julman kokoisessa pahvilaatikossa. Onneksi pyöräni jopparilla on tavallista isompi kori, jonne laatikko mahtui pystyasennossa. Ai miksikö tilasin noin paljon? (Kussakin pakkauksessa on 14 pihviä, siis 126 kaikkiaan... Kyse on kuivatavarasta, jonka parasta ennen -päiväys on parin vuoden päässä.) No, siksi tilasin, kun sitten sai toimituksen ilmaiseksi 😂🤣

Ei muuta ongelmaa kuin huoneenlämpöisen säilytystilan löytyminen. Keittiökamarin astia-arkistokaapin ylimmässä osassa olen tähän asti säilyttänyt siemenlaatikoitani, hyötykasveille omansa ja kukille toinen. Lisäksi yläkaapissa on ISOJA lankarullia. Nyt täytyy keksiä rullille uusi paikka. Siemenlaatikot vein jo makuuhuoneeseen vaatekaappini lähes tyhjälle matalalle ylähyllylle, josta aiemmin siivosin käsipyyhkeet toisaalle. Soijat mahtuvat sitten yläkaappiin. MUTTA miten muistan vielä ensi keväänä, mihin olen jemmannut siemenet?? 

keskiviikko 16. kesäkuuta 2021

Näillä nurkilla tänään

 


Eilinen meni toissapäiväisestä leipomapäivästä toipuessa, mutta tänään olen jotain saanut ährättyä taas pihallakin, enimmäkseen olen kykkinyt uuden kasvihuoneen nurkilla.

Etelänpuoleisella takanurkalla tein kivitöitä. Taannoinen muurirakennelmani kaipasi päivitystä, koska uusi kasvihuone entistä isompana ylsi miltei trapuulle asti, nurkan takaa olisi pitänyt ikävästi ploinaasta käivärtäen, jotta olisi päässyt astinkiville, joten siirsin porrasaskelmien paikkaa. Samalla piti siirtää toinen hopeahärkkimättäistä toisen viereen. Yritin haeskella blogilta kuvaa edellisestä porrasrakennelmasta vertailun vuoksi, mutten löytänyt. Varmaan vaan facessa olen julkaissut sellaisen kuvan joskus. Kameralta löysin vain tämän keväisen kuvan ennen uuden kasvihuoneen rakentamista. Siinä vasemmanpuoleisin, portaan toisella puolella oleva hopeahärkkimätäs on vasta nousemassa eikä erotu kunnolla. Sen tänään siirsin muiden jatkoksi tuohon, missä ennen oli porras. 



Tämänpäiväinen kuva samasta paikasta vähän eri kulmasta. 


Sain vielä laattakiven nurkkaan istutettua polkuhaarikkomättään, joka on ollut evakossa kasvihuoneen rakentamisen ajan. 

Portaiden yläpää on edelleen vaiheessa, kuten on ollut jo pari kesää. Jätin sen yhä odottamaan ja siirryin pohjoisemmaksi, kasvihuoneen toiselle takanurkalle. Kaivoin sinne ympyränmuotoisen aukon nurmeen, keskeltä kaivoin vähän syvyyttä. Täytin kuopan ja muotoilin lievästi kummuksi. Tarvitsin paikan muutamalle varjopaikan kasville, ja kun sellaista en valmiista perennapenkeistä löytänyt, piti tehdä uusi.


Istutin keskelle syvimpään multaan ystävältä saamani töyhtöangervotuppaan, joka on odottanut loppusijoituspaikkaansa väistötiloissa pihlajan juurella maksaruohojen keskellä. Naapurinpuoleiselle kantille istutin kaksi kotkansiipeä. Niiden hankinta on oma tarinansa, mutta sitä en kerro. Harsolla peittelin kylvöksen. Olin saanut vanhalta koulukaverilta pusseittain perenna-ym. siemeniä, joiden joukossa oli minulle ennestään tuntemattomat tellima ja sinikämmen, molemmat puolivarjon, jopa varjon kasveja. Niitä kylvin töyhtöangervo ympärille. Sinikämmenen isot siemenet merkkasin jokaisen (4) nimilapulla, koska niiden itäminen ja kasvuun lähtö vie pari-kolme vuotta, mutta telliman siemeniä truiskin lanttalauree. Harsopeittelyn jälkeen jätin kylvöt Taivaan Isän haltuun. Noo... ehkäpä käyn kuitenkin kastelemassa, mikäli Taivaan Isä ei sitä hoida säännöllisesti, kuten on tähän asti muuten hoitanut tänä kesänä näillä nurkilla. 

maanantai 1. kesäkuuta 2020

Open kesäliitutaulu

Kun kuljeskelen ympäri puutarhaa ja selitän itselleni ääneen, mitä kaikkea pitää ensitilassa tai seuraavaksi tehdä, niin olen ehtinyt jo harmitella, miten hankalaa olisi multaisin käsin tai likaisin hanskoin kirjoittaa paperille muistiin työlistaa, vaikka taskussa kynä ja paperi sattuisivat olemaankin. Tänään sitten sain loistavan idean, kun muistin pienen rihvelitaulun, jonka Millan oli aikanaan hankkinut huutonetistä tai jostain Kanttorilaan ja jonka hän sitten jätti tänne, kuten paljon muutakin huonekaluista ruveten, kun uuteen kotiinsa ei mahtunut. 
Minullakaan ei ole kuitenkaan ollut järkevää paikkaa liitutaululle. Kunnes hoksasin, että sen voin viedä kuistille ja liidulla on helppo kirjoittaa vaikka hanskat kädessä. Ja sitten voi pyyhkiä listalta tehdyt hommat. Ai että mä olen taas tyytyväinen. 


Ylimmät kolme sekä alin (kirjopikarililjan siirtäminen penkin vierestä penkkiin) on jo tälle päivää hoidettu. Nyt on liian kuuma jatkaa noita muita, mutta kohta siesta-aika on ohi.