Horvi poissa, onnekas paluu

Pitkän pitkän tauon jälkeen, miltei kolmen viikon perästä pääsimme taas Kanttorilaan. Eilen iltapäivällä neljän hujakoilla lähdimme ajelemaan kyydissämme ystävä, jonka toimme rouvansa luo. Alkumatka meni märällä tiellä vesisateessa vastaantulevien valojen häikäisyssä. Kun sitten liikennne rauhoittui pienemmille teille päästyämme, alkoi sataa räntää. Näkyväisyys ei siitä ainakaan parantunut. Kun sitten loppumatkasta sade hiljeni, lunta oli kertynyt tielle sen verran, että lierutti. Eipä voinut vieläkään muuta kuin körötellä. Niinpä rouva ennätti reilun vartin odotella miestään huoltoaseman pihalla ennen kuin pääsimme sinne asti. Onnellisesti kuitenkin päästiin perille, vaikka hitaasti. Tai varmaan sen ansiosta.
Mies alkoi heti tavarat purettuamme viritellä takkaan valakiaa. Minä kiersin kastelukannun kanssa kaikki huoneet. Mustasilmäsusanna ei ollut kestänyt kolmen viikon kastelutaukoa, mutta pelargonit, oliivi ynnä suurin osa muistakin kasveista oli aivan kunnossa. Jopa pienenpieni syklaamin taimi oli terhakkaana rutikuivassa mullassa.
Pihalla tuulee hurjasti. Sen verran kävin ulkona, että hain maa-artisokkaa muusiin. Pitäisi pukea villa- ja toppahousut ja pari puseroa takin alle, jos meinaisi tarjeta pihalla. Ruskeita omenoita pitäisi kerätä pois puiden alta, ei siellä oikein muuta hommaa olekaan. Ulkoilun sijaan olemme lähdössä kyläilemään Millanin luona.

Kukkakuvia vieläkin

Nyt kun kesä mennyt on...
En ole seurannut säätiedotuksia Kanttorilan kulmilta, joten en osaa arvata, miltä pihassa tällä hetkellä näyttää. Luultavasti lehtikaalit ovat sielläkin jäässä, kuten kaupunkikodin pihassa, kun maanantaina hain niitä borssikeittoon. Ja luultavasti viimeisenä kukoistaneen komeamaksaruohotkaan eivät enää ole pitäneet pintaansa kylmää vastaan.
Sisällä kuitenkin pelargonit, keijunmekot ja jopa mustasilmäsusanna ovat jatkaneet kesää.

'

Kehäkukatkin olivat varsin sinnikkäitä kulkijoita. Ehdin kerätä niistä teriöitä, joista sitten irrotteli terälehdet kuivumaan. En tiedä, mihin niitä käytän, mutta tallessa nyt kuitenkin on. 

 

Eräs mielenkiintoinen löytö yllätti minut loppukesästä. Minulla oli pihalla sekalaisia purkkeja, joissa oli itänyt vähän sitä sun tätä, enkä välttämättä enää edes muistanut, mitä mihinkin olin kevättalvella kylvänyt. Yhdessä sekalaisessa purkissa oli pitkään sellainen oranssin pihlajanmarjat näköinen mollukka. Siitä oli alkanut pilkistää sirkkalehti, joka näytti hämärästi tutulta. Kun se siitä vähän suureni, alkoi vahvistua epäilys, että se olisi syklaamin alku. Ajatus ei ollut sikäli mahdoton, että olin vuosi sitten ottanut kaupan syklaamista talteen siemeniä, kun  syklaamin kukkaan näytti kehittyneen siemenkota. Emokasvi minulta kuoli talven mittaan, kun en osannut sitä oikein hoitaa. Mutta koetin kuitenkin kylvää keräämän siemenet. Eihän niistä mitään tullut. Vai tuliko sittenkin? Minun on täytynyt taas käyttää "itämätön" multa uusiin kylvöksiin... Se selittäisi, mistä syklaamin alku olisi peräisin. Luin Pähkylästä, että itse siemenestä kasvatettuna voi saada hankalampiakin kasveja menestymään, koska niillä on paremmat edellytykset sopeutua vallitseviin oloihin. Suurin odotuksin.

Muumimammamaista

Jatkoksi eilisiin punajuuri- ja säilykekuviin liitän otoksen kellarista ensimmäisen omenasose-erän jälkeen. Kun kanniskelin purkkeja kellarin hyllyille, muistin Muumimamman, joka totesi Taikatalven jälkeen, että turhaan häntä on moitiskeltu siitä, että säilöö liikaa ja turhaan, kun kerta Muumit nukkuvat talviunta. Kellari oli syöty typötyhjäksi Muumiperheen nukkuessa.

Minulla oli sangen muumimammamainen fiilis ja halusin tallettaa olon kuvamuistoksi.

Kuvan ottamisen jälkeen kellarista on purettu vanha (ja meille tyystin turha) perunalaari tilaa viemästä. Sen tilalle mies rakensi sivuseinälle lisää hyllyjä. Ne täyttyivät sittemmin omenalaatikoista.
Käytimme kellaria jonkin viikon myös jääkaappina (huomaa ketsuppi ja sinappi hyllyllä), mutta kävikin niin, että ketsuppi oli muijonnut. Pullo oli paisunut pohjastaan pyöreäksi. Ei auttanut kuin tyhjätä sisältö kompostiin. Nykyään ketsupin menekki on meidän huushollissa huomattavasti pienentynyt, kun lapset ovat omissa huusholleissaan. Aiemmin ei ole kertaakaan ehtinyt ketsuppi pilaantua.

Punajuurta

Meillä on nyt pakollinen pidempi tauko ennen kuin seuraavan kerran pääsemme Kanttorilan kulmille. Siellä saatiin syyslomalla kuitenkin tehtyä viimeisiä maatöitä ja viime viikonloppuna jatkoin vielä vihoviimeisiä, mm. nostin porkkanat ja haravoin kesäomenapuiden alta lehtiä pois. Vaikken uskokaan saavani muumiotautia hävitettyä, niin koetan ainakin pitää sen kurissa siivoamalla puiden alustat. Toivon, että nuorin puu Lavia saisi säilyä monta vuotta saastumatta.
Jo paljon aikaisemmin, vissiin sen edellisen - oman - syyslomaviikkoni aikana nostin punajuuret ja keitin osan etikkapunajuuriksi kellariin. Tänä syksynähän kokeilin kylvää kahta eri lajiketta. Ensimmäisessä kuvassa on sitä tuttua Egyptiläistä, joka ei pettänyt tälläkään kertaa. Näyttäisi siltä, että tällä kertaa myös säilyvyys onnistuu paremmin kuin viime syksynä, jolloin jätin tyhmyyksissäni punajuuret maahan liian pitkäksi aikaa, niin että olivat ehtineet kärsiä kylmästä, ja se huononsi laatua.

Toisessa kuvassa on uutta lajiketta Detroit  II

      

Olin ottanut yhteiskuvan syksyn ensimmäisistä etikkasäilykkeistä. Myöhemmin keitin kaupunkikodissa lisää  etikkapunajuuria, ja aikanaan avomaankurkkujen jälkikorjuusta jalostui lisää maustekurkkupurkkeja.

Mutta nyt on blogikirjoittelustaan niin hankalaa iPadilla, että lopetan tällä kertaa näihin kuviin, näihin tunnelmiin.