Kevään ihanat ja työläät kylvö- ja koulintapuuhat

Viikonloppu meni multaisissa merkeissä sekä Kanttorilassa että palattuamme tänne työmaakoppiin. Koulintavaihe menossa. 

Sotkua tuli molemmissa paikoissa, mutta kuvan otin vain Kanttorilan sotkuista. Olin ottanut sinne mukaani kaikki paprikat (chili-, suippo- ja tavalliset) sekä kylvöksen, jossa oli narsissitupakkaa ja keijunmekkoa. Osan paprikoita vein Millanille, samoin pari kumpaakin kukkasorttia, kun olin ne saanut koulittua. Paprikat olin jo kerran koulinut, mutta nyt istutin ne uudelleen isompiin purkkeihin, jotta ne paremmin kestäisivät työviikon ajan kastelematta isommassa multamäärässä. Koulimisen lisäksi laitoin multiin myös ruostekukat, daliat, täplämunkinhuput, onnenapilat 'Iron cross' sekä ne muutamat gladioluksen mukulat, jotka olivat selvinneet talvisäilössä. Mikä lie syynä, kun niin moni näivettyi? 

Hohhoijaa, ikkunatila näytti täyttyvän saman tien. Kuitenkin aion pääsiäislomalla kuskata Kanttorilaan myös kahdeksan tomaatin tainta ('Outdoor girl') sekä sellerit, orvokit ja loput keijunmekot koulittavaksi isompiin purkkeihin. 

Eilen palattuamme iloitsin taimien hengissäpysymisestä, kasvusta ja uusien itämisestä (nukkapähkämö ja kelloköynnös). Iltapuhteena koulin loput koulimattomat: leijonankitaa, ahkeraliisaa, mustasilmäsusannaa, kukontöyhtöä, kaksi risiiniä ja kolme Heavenly blue -päivänsineä. Viimeksi mainitut menivät surkean näköisiksi heti koulimisen jälkeen. Meinasin hätääntyä, mutta sitten laitoin muovipussit taimien päälle pienoiskasvihuoneiksi, ja jo illan mittaan ne näyttivät alkavan toipua ja tänään ne ovat jo aivan ennallaan. 

Nyt pitäisi miettiä, mitä ja milloin seuraavaksi kylvetään.

Pullasta tuli pannukakku

Lomalla leivoin nisua pariinkin otteeseen, loman alussa ja lopussa, ja siinä välissä - jauhopölyn laskeuduttua - leivoin gluteenitonta leipää ja kakkua.  

Ensimmäisenä leipomapäivänä tein aluksi saaristolaisleipäsovellukseni nousemaan. Sen noustessa tein ruuan ja kesäkurpitsakakun uuniin. Kun kakku oli kypsä ja leivät vuorostaan uunissa, aloin tiskata - koska tarvitsin ainoan taikinakaukalon nisutaikinan tekemiseen. Kesken tiskaamisen tuli puhelu. Laitoin kaiuttimen päälle, että sain samalla tiskattua. Silti pääsin aloittamaan nisutaikinan aivan liian myöhään. Niinpä longat eivät ehtineet nousta tarpeeksi, kun hosuin ne kypsien leipien jälkeen uuniin. Aluksi kaikki näytti hyvältä, mutta kun otin nisulongat, ne olivat aivan lättänät. Onneksi olin tehnyt vain kahden leetan taikinan, ja tulihan ne syötyä makoosihin paloohin. Siinä ei ulkonäkö eikä rakennekaan (taikinaisuus) hidastanut. 

Välipäivän jälkeen tekemäni gluteenittomat onnistuivat sentään kelvollisesti, vaikkei kaapista löytynytkään leipärisähtiin kuuluneita rusinoita. 

Lauantaina loman loppumetreillä tein siis uudestaan nisua, jotta saatiin mukaammekin kahvihyvälistä. Ja jotta saatiin lisälämpöä huusholliin. Siitäkin syystä leivoskelen Kanttorilassa mielelläni. Tällä kertaa halusin ottaa nostatuksen varman päälle. Takan päällä taikina nousi hienosti. Vasta kun ensimmäinen lonkapellillinen oli noussut, laitoin uunin lämpenemään ja leetat uuniin nousemaan lisää. Kun sitten olin kaulinut toisen annoksen ja levittänyt levyn päälle omenasoseen valmiiksi, rullasinkin sen epähuomiossa ennen kuin olin ripotellut kaneli-sokeria soseen päälle. Huomasin sen vasta, kun aloin leikata toiseen leetarullaan halkioita. Rullasin molempia auki kappaleen matkaa, jotta sain ripoteltua kanelin makua mukaan. Sitten keksin, että voisinkin pitkästä aikaa maustaa pullaa myös vaniljalla. Voisin laittaa vaniljalla maustettua sokeria sille osalle, jonka ehdin jo silpoa. Sitten kävikin näin... 

 Nämä on helppo sekoittaa toisiinsa...

No, onneksi en ripotellut "vaniljaa" suoraan nisun päälle, vaan laitoin kuppiin sokeria ja vasta siihen lisäsin... ruokasoodan...

Sekaannus johtui osin siitä, että olin jo pakannut tuon vaniljapurkin otettavaksi mukaan loman jälkeen, mutta unohdin sen, ja ihan samannäköinen purnukka oli sopivasti hollilla. Eipä hätää, aioin käyttää ruokasooda-sokerin seuraavaan kesäkurpitsakakkuun, no harm done. Ja sain kuin sainkin pikkupätkän vanilja makuista pullaa.

Nisujen jälkeen laitoin uuniin omenapaistosta, pakastetuista omenoista. Tulipa hyvää, kun käytin siihen viimeisen nokareen kirnuvoista, jonka saimme kesällä tuliaisiksi ja jota olen pakastimesta välillä vajentanut.

Tällä kertaa nisut kuitenkin näyttivät paremmilta, ainakin hetken

Hilpeää lomailua kuolinsiivousta tehden

 Olen perinyt vanhemmiltani ja esivanhemmiltani säästäväisen mielenlaadun ynnä periaatteen, että pannaan talteen kaikki, mille saattaa joskus jollain olla käyttöä.

Useampien muuttojen yhteydessä olen kuitenkin osannut aina jotain karsia poiskin. Siinä vaiheessa, kun meillä oli hetken omistuksessa kolme asuntoa, aloin ajatella tosissani sitä, mitä haluan jättää jälkipolville ja vielä enemmän sitä, mitä en missään tapauksessa haluaisi sälyttää lastemme siivottavaksi minun jäljiltäni.

Olen jo myös alkanut suuntautua kohti eläkevuosia, vaikken ole vielä kuuttakymmentä täyttänyt. Ajatus eläköitymisestä on kuitenkin saanut minut karsimaan ylimääräistä työpaikkakunnan asunnossa. Siellä on vaatehuoneen lattialla muutama banaanilaatikollinen vaatetta ja kamaa odottamassa, että niitä voi viedä kirppiksille - sitten kun on rokotukset kunnossa.

Nyt lomalla olen innostunut aloittelemaan ns. kuolinsiivousta myös Kanttorilassa. Aikanaan kun tänne muutettiin iso osa entisen kaupunkikotimme irtainta, mm. kirjahyllyjen sisältö, niin siinä vaiheessa ne vain siirrettiin, koska Kanttorilassa on ruhtinaalliset kirjahyllytilat. Pari viikkoa sitten innostuin siivoamaan luokassani ja siitä sellainen perkaussiivousvimma alkoi. Se jatkui ensin siellä asunnolla (parin kansion perkauksella) ja nyt lomalla levisi tänne Kanttorilaan.

Kyytiä ovat saaneet mm. vanhat Kirkkomusiikki-lehdet (jotka kyllä selasin ennen lehtikeräykseen siirtoa), laittomat nuottikopiot (ei kannata säilyttää todisteita rikoksista...), opettajan päiväkirjat ja paperiset kaupunkikartat, joita oli paksu muovikansiollinen. Muovikansiokin oli jo niin risa, että se päätyi poltettavaan jätteeseen. Kartoista jätin tallelle muutaman, joille saattaa olla käyttöä tai muistoarvoa, ja muutaman askarteluvärkiksi. Jos vaikka tekisi joskus lisää tällaisia paperihelmiä, joita kokeilin yhdestä kartasta. 

Mistä se hilpeys sitten tuli?  No, esimerkiksi siitä, kun löysin lasten piirusteluja ja viestejä vanhojen papereiden kääntöpuolelta. Tällaisia: 

Vielä hauskempaa on ollut kuunnella c-kasetteja. Muutaman risan kasetin valikoin poistoihin. Mutta suurina aarteina aion säästää ne, joista löytyy lastemme ääniä, lauluja, vitsejä ja kertomuksia. (Juuri äsken nauroimme miehen kanssa sille, kun kesken äidin lukeman Prinsessa Ruusunen -sadun kuuluu taustalta satua kuunnelleen poikamme kauhistelu: "Hyi kauhia, läkää!" Hän oli tietty kaivellut nenäänsä ja kauhisteli löydöstään.) 

Ihmeen hyvin on ääni säilynyt myös itseäänitetyillä musiikkikaseteilla (onkohan niiden äänittäminen jo vanhentunut rikos...?) 

Kollit saapuivat

 Tahallisen harhaanjohtava otsikko. Täytyy aloittaa selitys kauempaa. Mainitsin jossain aikaisemmassa blogikirjoituksessa haaveilevani uudesta kasvihuoneesta, koska edellinen on jo resu. Koska helmikuussa oli talvitarjous, tein ratkaisun ja lähetin tilauksen - soitettuani ensin firmaan ja saatuani sieltä rohkaisevia ohjeita. Ohjeiden mukaan kirjoitin tilauksen kommenttikenttään, että toivon toimituksen viikolle 10, jolloin olen paikan päällä lähetystä vastaanottamassa. Teimme myös Millanin kanssa muutaman vuoden tauon jälkeen yhteisen taimi- ja tarviketilauksen. Tilattuani taimet viikko sitten lähetin vielä firmalle sähköpostia ja kysyin, etteiväthän vielä tulevalla viikolla taimia lähetä, kun olen silloin lomalla mökillä. Kun sitten torstaina huomasin kännykän näytöllä pätkän tulleesta sähköpostista: "Ilmoitus. Kuljetus on matkalla teille...." meinasin vallan hermostua. Ei kai taimet ole jo matkalla? Sitten ne jäisivät viikoksi nääntymään postiin!! Kiireesti koetin räplätä koko sähköpostin esiin. Huoh, olipa helpotus, ilmoitus koskikin kasvihuonetta eikä taimilähetystä. Tarkemmin sähköposteja selatessani huomasin, että myös Puutarhalta oli tullut rauhoittava viesti: taimilähetykset aloitetaan vasta viikolla 13. 

Kyllä minä silti vielä hermoilin, ehdimmekö Kanttorilaan ajoissa ottamaan kasvihuonetta vastaan. Onneksi lähetyksen kulkua pystyi seuraamaan, ja kun se ei näyttänyt perjantain työpäivän aikana himmahtavan Helsingistä, niin rauhoituin.

Kuten niin usein ennenkin, unohdin jälleen loman alkaessa poistaa kännykkäherätyksen. Niinpä maanantaina piti nousta ennen seiskaa sulkemaan hälytystä. Mikä osoittautuikin sitten hyväksi asiaksi, kun kahviteltuani puhelin soi. Kuka kumma siihen aikaan? Outo numero. Ensin epäröin vastata, mutta eiväthän lehtimyyjät tähän aikaan soittele, jospa jollain on oikeaa asiaa. Ja olihan jollain. Postimies soitti ja ilmoitti, että vartin sisällä kasvihuone on perillä. En ehtinyt pukea ulkovaatteita, kun näin keittiön ikkunasta, että nyt meni postirekka ohi. No, postimies soittaa aina kahdesti. Ja sai toisella soitolla vähän ajo-ohjeita. "Oliko siinä niitä isoja koivuja?"

Kolme kollia sitä tavaraa tuli. Kahdessa kennolevyt ja kolmannessa runko + tarvikkeet. Odottavat nyt navetassa kevättä. Paitsi kattoikkuna, jonka toin sisälle, sillä automaattiavaajaa neuvotaan säilyttämään talvet sisätiloissa. 

Täällä talvilomalla

 Tämä on ollut poikkeuksellinen talvi. Ei pelkästään koronan eikä myöskään ennätyslumimäärän takia, vaan meidän näkökulmasta myös sikäli, että olemme käyneet Kanttorilassa joka viikonloppu. Ehkä se johtuu osin juuri koronasta. Täällä pystyy harrastamaan yhtä sun toista omin nokkinensa noudattaen ylimääräisien ihmiskontaktien välttämistä. (Silti kirjoittaminen on jäänyt hämmästyttävän vähiin. Tai siis olen kirjoittanut, mutta lähinnä kirjeitä Millanille.) 

Eilen alkoi talvilomani. Ajelimme tänne kauniissa auringonpaisteessa, mutta se saattoi hyvinkin olla lomaviikkoni ainoita aurinkoisia päiviä. Se ei sinänsä itseäni harmita, sisähommia lähinnä ajankulukseni olen suunnitellutkin. Aloitin pyykkäyksellä. Olin tarkoituksella siirtänyt pyykkäystä lomaviikolle syystä että edellisellä viikolla täällä oli viemärinsukittajia rustaamassa vanhat putket ehoiksi. Nyt kelpaa (uskaltaa) viemäriputkia taas urakalla rasittaa pyykkivesillä.

Samaiset sukittajat toivat ja asensivat myös tuon alipaineventtiilin tuuletusviemärin päähän, se kun on siitä puuttunut koko sen ajan, jonka olemme täällä asuneet. Itse en ollut tiennyt - ehkä ei mieskään - mikä se löyhkäävä rööri edes oli, hajuhaittaa yritettiin vain vähentää tukkimalla reiän päähän superlonia... Kyllä nyt kelpaa! Uskon ja toivon, että kosteiden säiden viemärilöyhkät myös eteisessä nyt vähenevät, kun vanhojen sementtiputkien saumoista ei enää pääse tihkumaan likavettä rakenteisiin. 

Jo ennen alipaineventtiilin bongaamista kylppärissä pytyn vierestä löysin keittiöstä jotain muuta ilahduttavaa. Toki viimeksi täältä lähtiessämme aanailin, että nupulla oleva jaloritarinkukka ehtii kukkaan sopivasti loman ajaksi, mutta en sitä saapuessamme muistanut odottaa.

Zzz