Mukana tutkimuksessa

 Jokin aika sitten minuun otti yhteyttä ympäristötieteiden tutkija, joka oli kuullut yhteiseltä tuttavaltamme (Millanin siskolta), että me nykyään asutamme vanhaa Kanttorilaa, jonka pihassa tiedetään olevan vanhoja omenapuita. Yhteydenotto liittyi LUKEn, JAMIn ja Ruralian Puuhis-hankkeeseen. Hankkeeseen kuuluu mm. vanhojen omenapuiden DNA-tutkimus. Minulta kysyttiin, voisiko Kanttorilan omenapuut osallistua tutkimukseen eli saisiko niistä tulla ottamaan näytteitä. Totta kai lupa heltisi.

Minulta pyydettiin etukäteistieto vanhojen omppupuiden lukumäärästä (seitsemän) ja lisäksi, jos mahdollista, kasvilomakkeiden täyttö jokaisesta puusta erikseen, kuvien kera. Onneksi aikaa oli kolmatta viikkoa. Totesin, että puhelimella lomakkeiden täyttö ei suju, ja lisäksi kuvani olivat kuulemma liian suuria. Mies osasi neuvoa, miten saan kuvat pienemmässä koossa (yksinkertaista, kuvakaappaus!) ja hän lainasi läppäriään, jolla homma rupesi sujumaan. Yhtenä kohtana lomakkeessa oli lajien nimeäminen. Tai jos lajin nimeä ei ole tiedossa, niin nimien keksiminen. Tiesin (noin 80%:n varmuudella) vain kahden omenalajikkeen nimen, lopuille tuli sellaisia nimiä kuin talvipuu 2 tai punakaneli 3...

Eilen sitten JAMIn hankekoordinaattori kävi ottamassa puista lehtinäytteet, ottamassa puista lisää kuvia ja ripustamassa metalliset numerokyltit kunkin runkoon. Myöhemmin syksyllä tullaan vielä ottamaan omenista kuvat, myös halkaisupinnasta. 

Saa nähdä, tuleeko tähän reppanaan omenaa sen verran, että yhdestä saa kuvat. Tämä on Millanin mukaan Sokerimiron. Puista huonokuntoisin, mutta henki pihisee. Jokin vuosi sitten taivutin yhden vesiverson sivulle, ja se on jo pari kertaa kukkinutkin. Muuten puu on varsin vähälehtinen, rungossa kääpiä. 😒 Omenat ovat kuitenkin olleet hyvänmakuisia, vaikka pienikokoisia. 

Toinen tunnistettu laji (Millanin, siskoni ja ent. naapurin Leenan mukaan) on tämä Antonovka. 

Minulla oli mielenkiintoinen iltapäivä seuratessani tutkimuksen tekoa ja keskustellessani tutkijan kanssa niin omenapuista, muista puutarha-asioista kuin ympäristöstä yleensäkin. 

EDIT. Kävin sitten kurkkimassa Sokerimironin oksistoon. Heikolta näytti satotilanne. En saanut silmääni ensimmäistäkään raakiletta. (Tuo lieriö Sokerimironin rungon takana on miehen askartelema hyönteishotelli, kuusipölkkyyn porattu reikiä. Nytkin siellä pöristiin.) 

EDIT 2. Eilen 2.7. kierrellessäni puutarhassa kävin uudestaan myös Sokerimironin luona ja näin kuin näinkin jopa(!) kolme pientä raakiletta. 

Trysköötä työleirillä

Kuluneen kevään (tahtomaton) hidasteluni kylvö- ja esikasvatuspuuhissa sekä tämän kesän koleus selittävät mm. kesäkukkieni hidasta edistymistä. Vein eilen amppeleita kasvihuoneeseen, josko siellä keijunmekko, liuskamiinanköynnös ja mustanmerenruusun alkaisivat kasvaa/ muodostaa kukkia. Eilen oli muuten enempi sisäpuuhapäivä (kirjahyllyn ja kansioiden siivousta), kun satelun lisäksi oli taas koleaakin. 

Mutta tänään sain taas miehen lähtemään kanssani Ruusurantaan tryskäämään. Hän jatkoi vatukon raivaamista, löysi kuusia ja männyn pajukon seasta ja katkoi pajuja pois niiden tieltä. Vaikein/raskain urakkansa oli kuitenkin vanhan kasvihuonemuovin kaivaminen ja kiskominen pois vadelmanjuurten ja multakerroksen alta. Itse en tällä kertaa huitonut viikatteella. Tein bokashista muutaman multatehtaan jemmaan autotallin nurkkaan, tyhjäsin kompostorin jälkikompostoitumaan joutilaaseen roskasäiliöön ja täytin sitten kompostorin uudestaan. Sitten tyhjäilin ja pesin sadevesiastiat uusia sateita varten (jotka äsken alkoivatkin). Lopuksi keräsin takamarkilta pari sylillistä lupiinia. 

Toin muutaman raparperin varren. Teen niistä ensin simaa ja sitten piirakka. Huomenna on leipomapäivä. Uuniin tulee muutakin kuin piirakkaa. Hapanjuuri muikenemassa ja rikotut ohraryynit piimässä likoamassa. Torstaina on kyläily-ja katsastuspäivä. 

Juhannusta ja työmaalla kahden viikatteen taktiikalla

 

Viime vuosina juhannus ei ole meidän huushollissa juuri näkynyt, tuntunut tai maistunut sen kummemmin, lukuun ottamatta Johannes Kastajan juhlimiseen osallistumista paikallisessa jumalanpalveluksessa. Perinteiset juhannussiivouksetkin ovat rajoittuneet enimmäkseen pihalle. Mutta tänä vuonna meille oli tulossa yövieraita juhannusaatoksi, niin minulla oli kylliksi motivaatiota keskittyä riittävässä määrin myös sisätiloissa siivoukseen. 

Kun vieraamme olivat lähteneet, me palasimme pihatöihin, enimmäkseen Ruusurannassa, jotain pientä Kanttorilan pihassakin. Eilen niitimme Ruusurannassa vuorotellen, ja välillä käyttelin myös lapiota (ja välillä tapoin lehtokotiloita). Tänään (jumalanpalveluksen ja lupiinintuhoamissession jälkeen) muistimme Ruusurantaan lähtiessämme ottaa mukaan toisenkin viikatteen. Minä käyttelin siellä ennestään olevaa lyhytteräistä viikatetta ja jatkoin kohti tontin takarajaa, mies jatkoi vatukon raivaamista repimällä ja viikatteella. Saimme suurinpiirtein samankokoisen pläntin nurin, mutta miehen urakka oli työläämpää. Yhtä hikisiä ja väsyneitä taisimme silti olla. Ennen kotiinpaluuta kärräsin pari multakuormaa perunoille ja kottikärryn tyhjättyäni täytin  sen niittämilläni rontoilla, jotka kuskasin risuaidan päälle. Ketjutusta ja rationalisointia. 

Huomenna jälleen kesäloman uusi päivä. Ei mitään suunnitelmia. Mutta kyllä me taas jotain keksimme. 

Siilidraamaa ja muuta puutarhajuttua

Tänä keväänä olen saanut iloita siiliparin toistuvista puutarhavisiiteistä, välillä yhdessä, välillä erikseen. Tänä aamuna ne viipyivät pitkään yhdessä omenapuun alla, mutta eivät syömässä. Isompi kiersi sitkeästi pienempää ympäri nuuhkien ja tökkien kylkiin. Toinen oli niin kuin ei huomaisikaan. Ne olivat häipyneet sillä välin kun tein sanaristikkoa aamukahvin äärellä, joten en tiedä lopputulosta. Pienempi vieraili tänään vielä kahteen otteeseen, tällä kertaa murkinoimassa, eikä piitannut minustakaan, vaikka lykkäsin kottikärryjä viiden metrin päästä.

Mutta ennen kuin minä annoin itselleni luvan tarttua kottikärryihin tai muuhunkaan puutarha-aseeseen, minun piti viettää hyvä tovi tietokoneen, oppilaiden kirjojen, vihkojen ja kokeiden kanssa arviointia työstäen. Vielä ei tullut valmista, mutta urakka edistyi.

Pihalle päästyäni aloin ensin raivata tilaa sekä kuistille että kasvihuoneeseen. Kunhan  viikko kuluu, uskallan alkaa haaveilla ensimmäisten tomaattien (Outdoor girl) istuttamisesta kasvihuoneeseen. Kuistille ajattelin alkaa kanniskella karaistumaan muitakin taimia kuin orvokit, jotka siellä on ollut jo viikon verran - ja ovat ehtineet jäätyäkin siellä kerran. Vintillä olevia taimia voisin karaista nostelemalla niitä parvekkeelle.

Kukkaruukkujen lisäksi sain kasvihuoneesta ulos kaksi kolmesta multatehtaasta eli  kaksi sadevesiastiaa, joissa minulla oli istutusastioiden mullan sekaan tyhjättyjä bokashiastioita. Kärräsin tehomullat pariin kohopenkkiin, joista toiseen tulee toivon mukaan kesäkurpitsaa ja maissia. Pari iittiläistä härkäpapua siihen jo aiemmin kylvin. Toiseen kohopenkkiin kylvin kaksi riviä porkkanaa ja istutin rivien väliin valkosipulin kynsiä. Suojasin kylvökset tikuilla intujen varalta. Sen jälkeen levitin vielä kevätlannoitetta kukkapenkkeihin.

(Olemme tänä keväänä ehtineet käydä pari kertaa Ruusurannassakin. Mullistin kompostorin, kaivoin lupiineja ylös kasvimaalta ja jatkoin yhden perennapenkin raivaamista ruohotuppaista. Nyt siellä on myös sadevesiastioita rännien alla. Muualtahan sinne ei vettä tulekaan.) 

Tämänpäiväisen kohopenkin kunnostuksen yhteydessä nostin siitä läjän palsternakkaa ja maa-artisokkkaa, jotka meinaan huomenna kuoria uuniin, kun kerran sen kuitenkin lämmitän piirakkaa varten. Vien maanantaina kahvitarjottavat työpaikalle yhteissuunnittelupalaveriin.

Nyt hyvää yötä ja hyvää pyhäpäivää. Huomenna on Hyvän Paimenen sunnuntai. 

Syyslomahaaveita

Loman suhteen tahtoo odotukset olla aina korkealla ja suunnitelmat ylimitoitettu. Nytkin olen suunnitellut, etten käyttäisi aikaa TV:n katseluun tai naamakirjaan, mutta molempiin olen ehtinyt jo hussata kalliita lomaminuutteja, ellei jopa tunteja. Pimeäkin tulee niin nopeasti, että sekin rajoittaa ulkotöiden joutumista. Tänään teimme Millanin kanssa ostosretken, sieltä palattuamme aurinko vielä paistoi kauniisti, mutta saamattomuuttani en ehtinyt enää pihahommiin, vaikka olin ajatellut tänään vielä kylvää perennoja. Sain kuitenkin aamulla ennen reissuun lähtöä istutettua loput narsissin sipulit kasvimaan reunaan. Ruusurannassa tyydyin vain kippaamaan kukkasipulit pariin kuoppaan, jotka kaivoin perennapenkkiin. Ruusurantaan istutin myös loput kaksi sininataa, kuivahkoon penkkiin.

Perennojen kylvön lisäksi ajattelin ehtiä kylvää myös palsternakkaa ja valkosipulia, Ruusurantaan. Kanttorilaan kylvän nyt syksyllä ainakin loput salaattivuonankaalin siemenet. Millanin mukaan ne eivät säily kovin kauaa itävinä.

Entäs sitten porkkanoiden ja palsternakkojen nosto? Täytyy seurata säätiedotuksia. En halua yrittää irrotella niitä kovaksi kohmettuneesta maasta kuten viime syksynä.

Sen verran pääsin eilen aloittamaan ns. siivouksia, että pussitin kuivumassa olleita siemeniä ja järjestin tilaa siemenlaatikkoon. Silläpä minulla olisi sitä perennakylvöä, kun pitää päästä eroon muutamasta vanhasta siemenpussista.

EDIT. Aloitin tämän blogitekstin lauantaina, sittemmin olen monia asioita ehtinytkin, olen ollut kovasti tyytyväinen tähän syyslomaan tähän mennessä. Toivon ehtiväni ja muistavani kirjoittaa lomasta myöhemmin lisää. 

Saha, kirves, rautakanki - hyvää juhannusta!

Eilen juhannusaattona minulla oli leipomapäivä, tai oikeastaan ilta, kun ensin oli sitä sun tätä pihahommia, mm. multa-astioiden pesua. Niitä piisasikin pestäväksi vielä täksikin päivää (ja yhä olisi, mutta kaadoin jo veden pois), koska olimme tuoneet Ruusurannan autotallista reilun säkillisen muovinkeräykseen kuuluvia multa-astioita, jotka olisivat joutuneet poltettavaan jätteeseen, ellen olisi pessyt niitä.

Työn merkeissä juhannusaatto siis meni tälläkin kertaa. Olin sekä eilen että torstaina  välillä todella uupunut, joten tänään olen ottanut rennommin. Torstaina en meinannut jaksaa noustakaan, mutta se johtui ennen kaikkea illalla ottamastani allergialääkkeestä. Olen huomannut aiemminkin sillä sellaisen sivuvaikutuksena.

Paikallisessa kirkossa ei ollut tänään jumalanpalvelusta, joten tyydyin netin antiin. Miehen eilen iltapäivällä keittämää lohikeittoa on riittänyt tälle päivälle, niin ei ole tarvinnut laittaa ruokaakaan. Ison tiskin kyllä aamulla tiskasin, kun eilen illalla en jaksanut. 

Mutta tuo otsikon työkaluluettelo... Mansikat jo punoittaa, niin kuin laulussa sanotaan. Ja linnutkin ovat sen tietysti huomanneet. Eilen ruvettiin rakentamaan suoja-aitaa mansikkamaan ympärille. Olimme torstaina tuoneet Ruusurannasta kapeaa ja leveää myyräverkkoa. Mies kantoi minulle koivukarahkoja, joista sahasin aidanseipäitä. Joidenkin paksumpien päitä koetin kirveellä naputella suipommiksi. Sitten olikin rautakangen vuoro. Mansikkamaani on epämääräisen muotoinen, joten aidastakin tuli varsin moikuliaanen. Siinä olikin miehelle haastetta kattoverkkojen rustaamisessa. Mutta onpahan minullakin sitten haastetta, kun on aika mennä mansikoita poimimaan... En ota kuvaa meidän tekeleestämme. Laitan sen sijaan kuvan tuoksuvasta juhannuskukastani.

Muut juhannuskukat ovat vielä keräämättä. Lupiineja pitäisi käydä taas hakemassa sylikaupalla. Kaikkien! 

Hapinesta siellä täällä

 Tuntuu, että koko ajan tapahtuu kaikenlaista, niin ettei mitää ehdi kirjoittaa muistiin. No, on minulla kyllä tapana kirjoittaa muistilistoja, mitä pitää muistaa minnekin ottaa mukaan. Kuten Norjaan, pohjoiseen, Millanin luo, siskojen luo ja tänään kirjoitin, mitä pitäisi ottaa mukaan Ruusurantaan, jos mentäisiin sinne tänään tekemään pihaan juhannussiivoja.

Mutta sitä ennen minun tarttee istuttaa vielä muutama kasvi. Eilen sain kuskattua siskoille läjän ylimääräisiä taimia, mutta jotain jäi vielä istutusta odottamaan. Lisäksi sain siskolta yhden Sungold-tomaatin ja kurkkuyrtin taimen.

Silloin kesäloma on kuitenkin parhaimmillaan, kun saa olla terveenä ja jaksaa kollata, ipuroora, räämästää ja toosata. En nyt piittaa juhannussiivoista sisällä. Siivoan sitten nuukemmin ennen Kaustisen kansanmusiikkijuhlia, koska silloin voidaan saada taas yövieraita.

Lupailin kirjoittaa mm. pohjoisen reissusta enemmän, kun se on ohi. Jotainhan siitä jo kirjoitinkin, jouhevasta kokouksesta ja taimienvaihtotorista. Niiden jälkeen kuitenkin päästiin vähän sukuloimaan. Esikoinen tavattiin jo mennessä, lauantaina loputkin lapset. Keskimmäisen pojan luota haettiin rompetta (mm. viimejouluisia lahjoja) kuopukselle ja tyttärelle. Tyttären ja vävyn luona istuttiin kahvipöydässä ja kierrettiin puutarhassa. Samoin miniänmoisen puutarha kiinnosti. Oli ilo huomata, että hän on myös puutarhaihmisiä. Ja kissaihminen. Jännät paikat, kun odottavat sen selviämistä, onko Siri tiineenä. Sain sieltä mukaani autolastillisen lasten/nuorten vaatteita kierrätykseen. (Siinä yksi syy, miksi en nyt aiokaan ehtiä rustata paikkoja juhannuskuntoon, vaatemäärää ei aivan äkkiä saa käytyä läpi.) Toista autokauppaakin siellä suunnittelivat, mies ja kuopus. Ja toissapäivänä mies sitten piipahti junalla pohjoisessa ja ajoi kuopuksen auton Kanttorilaan, matkalla pysähtyi asunnolle muutamaksi tunniksi remontoimaan.

Mutta sitä ennen olimme siis jo tuoneet yhden auton miehen veljeltä "takaisin kotiin". Mikä tarkoitti sitä, että minun piti ajaa pikkuauto lauantai-iltana pohjoisesta tänne. Aina vähän jänskättää, alkaako nukuttaa, mutta Nostalgia auttoi pysymään virkkuna, ja etenkin se, kun lauloin mukana.

Norjan reissupäiväkirja saa vielä odottaa, kun ei niitä kuviakaan ole vielä näkynyt. Eilinen päivä oli kuitenkin myös reissu päivä, perinteinen taimiretki vanhoille kotikonnuilleni. Kahvittelimme nuorimman siskon luona, vaihdoimme taimia ja kiersimme puutarhassa nimeämässä perennoja. Nuorin viisoi, minä nimesin ja vanhin kirjoitti nimilapun juurelle. Puiset salaattihaarukat ovat oivia nimikylttejä kasvimaalle ja perennapenkkiin. Lastenkirjojakin kollattiin mukaamme - ja kaatopaikalle menossa olevia kahvikuppeja ja -tasseja...

Siskon luota saatiin vielä mukaan kesäkukkia istutettavaksi isän ja äidin haudoille. Päästiin hautuumaakiekalla käymään myös vihkikirkossamme sisällä, vessassa ja kokeilemassa kirkkosalin akustiikkaa Riihikirkkohymnillä. Lopuksi vielä käytiin parin sankarivainajan haudalla, oman pappani sekä vastahaudatun Toivo Lepän. Luin siellä tekstit veljeni laskemasta seppeleestä. Sitä piti vähältä poraata.

Ihan reissun lopuksi käytiin viemässä kassillinen Orasen kirjoja serkulle, jotta hän voi viedä ne työpaikkansa kirjapöydälle halukkaiden otettaviksi.

Paluumatkalla poikettiin ruokakaupan lisäksi hakemassa juna-asemalle edellispäivänä jäänyt piili. Taas ajettiin pätkä perätoukuria kahdella autolla ja kurvattiin ennen kotiin tuloa Ruusurantaan. Istutin haudalta ottamani puolikuolleet orvokit kukkapenkin reunaan ja miehen heiluttaessa viikatetta keräsin kolmattasataa lehtokotiloa. Ne olivat kerääntyneet edelliskerralla niittämieni lupiinien, nokkosten ja angervon varsille. Tänään siis sinne uudestaan, ja tällä kertaa mukaan myös bensaa ruohonleikkuria varten. 

Saha soittaa ja iskee kirves ynnä oksasakset purevat

Lupasin yhdelle oppilaalleni, että hiihtoloman aikana käyn hiihtämässä. Lupaus on yhä lunastamatta ja voi jäädäkin. Keksin tänään korvaavaa liikuntaa. Mies on huudattanut moottorisahaa nyt jo toista päivää, viimeisetkin pihan lahot koivuvanhukset ovat nyt nurin. Risusavottaa niiden kanssa riittää minullekin. Ja hangessa kahlaamista. 

Tienvieren suurimman koivun viimeinen haara oli niin laho, että se kaatui liian aikaisin ennen kuin mies ehti sitä ohjata. Niinpä se rysähti sinne, minne ei pitänyt, mennessään sivalsi saskatoonia ja vielä pahemmin se kohteli Latvian matalaa. Kirsikkapuusta halkesi useampi paksu haara. Puu oli saanut kasvaa rehottaa omaan tahtiinsa, nyt sitä karsittiin, vaikkakin hallitsemattomasti. Aika näyttää, mitä siitä seuraa. Mutta ajattelin säästää Millania yhdeltä murheelta, enkä kerro hänelle, miten hänen istuttamalleen kirsikalle kävi. Yritin sanoa miehellekin, ettei puhuta siitä Millanin kuullen. Saa nähdä, muistaako hän pitää suuns kiinni. Katkoin osan kirsikan revenneistä oksista ja jätin ne hangelle pupuja varten. Jos tuo puu tuosta tokenee tekemään satoa, niin voi olla, että nyt sitä taas yltää suojaamaan linnulta. 

Toisenkin puunrungon kanssa tuli häihäräppiä. Pihlaja sai osumaa, samoin joustinpatjojen rungoista kasattu kukkaportti, joka oli mennyt taas lysyyn. Taannoin oli lumi painanut sen luokalle. Silloin se nousi  takaisin, että bojoing vain, kun tyhjäsin lumen sen päältä. Mutta nyt tarvittiin oksasaksia ja kahta sorttia sahaa, ennen kuin portti ponnahti pystyyn paksujen oksien alta.

Kuvista näkee, millaiset säät ovat vallinneet lomalla. Ei ole minua eikä sisähommiani haitannut. No, tänään en ole vielä paljoa ehättänyt tuvalla touhuta. Virkkasin muutaman afrikankukan trikoomekkoni tahrojen peitoksi ja keitin pakastimentyhjäyskeittoa (keitinlientä, tomaattia, tomaattimehua, lehtikaalta, härkäpapua, pensaspapua, basilikaa, persiljaa, hapankaalta ja revittyä tofua, ynnä muutama pottu).

Kastelin risusavotassa jo kahdet toppahousut, siis lumessa kahlaamalla. Jos jommat kummat ovat ehtineet kuivua, voisin mennä miehen kaveriksi risuja katkomaan ja raahaamaan risuaidan päälle. 

Uuden äärellä

Mainitsin edellisessä postauksessani menneen vuoden muuttourakoista. Ajelimme tänä iltana taas pikkuriikkisen muuttokuorman kanssa. Ei sen kummempaa kuin että tyhjäsimme loputkin roinat asunto-osakkeesta (kuten pieni keittiöpöytä ja mäntyvitriini). Saimme sinne tänään uuden vuokralaisen, joka tuli muuttokuorman kanssa tekemään vuokrasopimusta. Edellinen vuokralainen sanoi sopimuksen irti joulukuussa ja olisi maksanut vielä tammikuun vuokran, mutta nytpä hänen ei tarvinnutkaan. Hyvä ajoitus kaikin puolin. Uudella vuokralaisella on suloinen, kiltti, iso Viski-niminen koira. Se ei meitä haittaa, kun asunnossa ei ole tehty pintaremontteja, keittiötä lukuun ottamatta (ja sekin syntyi varsin edullisesti kierrättämällä). 

Muutenkin päivä oli onnistunut ja mukava. Kävimme kävelyllä kyläkaupassakin, mutta en sattunut rookaamaan yhtäkään oppilas. Sen sijaan näin jotain muuta ilahduttavaa; kierrätyspisteelle oli nyt ilmestynyt säiliö myös muovipakkauksille! 

Sitten enempi tuohon otsikkoon liittyvää. 

Vihjaisin aiemmin virkavapaasuunnitelmien muutokseen. No niin. Marraskuun viimeisenä maanantaina mies tutki netistä, löytyisikö lähistöltä opettajan sijaisuuksia. Löytyi ilmoitus, johon piti hakea seuraavaan päivään, eli marraskuun viimeiseen, klo 12 mennessä. Otin yhteyttä ja kysyin, onko tullut paljonkin hakemuksia, että kannattaako minun näin lyhyellä varoitusajalla laittaa hakemusta. Minua melkeinpä aneltiin se lähettämään, koska toivottiin kokenutta opettajaa joltesankin haastavaan  ekaluokkaan. Ja minähän lähetin, kun kauniisti pyydettiin, ja saman viikon perjantaina olin sitten jo haastattelussa ja, jossa annoin suostumukseni valintaan. Viimeistä kouluviikkoa edeltävällä viikolla kävin sitten tutustumassa luokkaan. Ehdin nähdä niitä haasteitakin, mutta siitä huolimatta kaikki näkemäni ja kuulemani rohkaisi ja suorastaan innosti minua. Kyseessä on koko kevätlukukauden kestävä pesti, luonnollisesti parin kuukauden koeajalla. Ajomatkaa tulee päivittäin vähän enemmän kuin silloin ennen, kun kuljin työmatkaa autolla. Reitti ei kuitenkaan ole yhtä yksitoikkoinen kuin edellinen työmatka-ajoni. En silti elättele kuvitelmia, että alkava kevätlukukausi olisi millään muotoa lastenleikkiä, työn tai työmatkan puolesta. Ajattelen kuitenkin, että viitisen kuukautta menee vaikka seipäännokassa. Ja koska uskon, että tässäkin on ollut vahvasti johdatusta, niin uskon Taivaan Isän antavan voimaa ja viisautta kullekin päivälle tarpeellisen määrän. 

Sukanvarteen, lankoja

Ennen viikonloppua alkunsa saanut nuha meinaa viedä voimia. Tämänpäiväinen lyhyehkö kävelylenkki (kirjasto-ja äänestyskierros) pani puuskuttamaan. Tänään olisi pitkästä aikaa ollut kaunis aurinkoinen sää, mutta en ole jaksanut ajatella mitään pihahommia. Ei siellä oikein muuta toki olisikaan kuin keskeneräinen kuistin siivous. Loput palsternakatkin saavat olla maassa, kun ei se kerran vielä ole jäätynyt. 

Nojatuolissa istuskelu neuloen sujuu nuhaisenakin. Nyt on menossa sukkien kausi. Tykkään suunnitella lankojen jämistä sukkien varsia. En sen sijaan ole ryhtynyt kuvio- eli kirjoneulesukkia neulomaan. Nättejä ne olisivat, mutta suhtaudun epäillen niiden joustavuuteen (lankajuoksut) ja ylhäällä pysymiseen (lyhyt resori).

Taas mm. sähkön säästöä

Reilu viikko edellisistä suru-uutisesta, kun tuli seuraava (ensin suvun sitten ent. kotiseurakunnan piirissä). Jospa nyt hetkeen ei tulisi lisää.

Tässä oli useita sadepäiviä, kunnes eilen ja tänään on ollut poutaa. Ja yöpakkasta. Ehkä nostan viimein loput porkkanat, joita on vielä muutama maassa, sekä lisää palsternakkaa, ennen kuin maa jäätyy liikaa. Eilen hyödynnettiin poutaa yhdistämällä kyläreissuun sieniretki, tänään pesemällä pyykkiä. 

Sadepäivien puuhiin on sisältynyt mm. korjausompelua - kunhan olin raivannut kamarin pöydälle tilaa ompelukoneelle. Perjantaina otin urakaksi tyhjätä, sulattaa ja pestä jääkaappi-pakastimen. Paksu jääkerros oli päässyt kertymään pakastimeen olletikin siksi, kun sen ovi oli kerran kesällä jäänyt raolleen useammaksi tunniksi. Nyt päätimme miehen kanssa, että jätetään kaappiyhdistelmä sulana tyhjilleen käynnistämättä uudestaan hetkeen. Pakasteet mahtuivat uuteen kaappipakastimeemme ja jääkaapin korvikkeena toimii keittiön porstuan "kylmäkomero". Jouluksi viimeistään otetaan jääkaappi käyttöön uudestaan, mutta eiköhän tässä välissä säästy sähköä. 

Odotin, että normaaliaikaan siirtyminen auttaisi minua pääsemään takaisin "ihimiseltääseen" unirytmiin. Meinasi mennä etenpeten, kun uni ei meinannut tulla ollenkaan sunnuntain vastaisena yönä. Lopulta nousin keittiöön syömään ja ratkomaan sudokua. Kaikesta huolimatta heräsin ajoissa kirkkoon. Sunnuntain kirkkoreissupyöräily ja sieniretkikö avittivat, että eilen menin petiin yhdentoista maissa ja kesken kirjan lukemisen silmät lupsahtivat, ja aamulla nousin jo seiskalta. Vaiko kenties Millanin antama ravintolisä jo vaikutti. Oli miten oli, yritän liikkua päivittäin (tänäänkin tehtiin kävelylenkki kirjaston ja kirppiksen kautta) ja syödä ainakin viikon kuurin Millanin medisiiniä.

Joululahjaneuleita syntyy hyvää vauhtia, mutta pitäisikö minunkin aloittaa jo myös joulukorttipuuhatkin, kuten eräs tuttava, joka soitti ja kysyi osoitetta joulukortin lähettämistä varten.

Ken tästä käy...

 Väsäsin aikanaan, miehen avustuksella, portin kärhöjen ja köynnösruusujen tueksi entisen puutarhakeinun päädyistä. Oman aikansa se tekele kesti ja toimitti virkaa.  

Tästä klikkaamalla näkee ko. portin komeimmillaan. (Mutta myös ränsistyneimmillään ennen lopullista luhistumista.) 

Silloin kärhö alkoi olla kasvanut niin isoksi, että se painoi porttia lysyyn, puhumattakaan siitä, ettei portista mahtunut kulkemaan. Viime talvena portti oli jo aivan hojaantunut, ja päätin että uusi täytyy laittaa. Sainkin ajatuksen, että hyödynnän vanhoja joustinpatjoja. Minulla oli jo ennestään yksi valmiiksi revittynä odottamassa ja sittemmin revin huonoimmaksi valikoimastani patjasta päälliset (kunhan ehdin, nekin jollain lailla kierrätän/ uusiokäytän). 

Tänään sitten kirkon jälkeen oli sopivasti kaunista säätä puuhailla vielä jotain pientä pihassa, ja ehdotin miehelle, jos nyt pystytettäisiin uusi patjaportti ennen kuin alppikärhö alkaa avata lehtinuppujaan. Mies ryhtyi heti puuhaan. Se kävi sukkelaan ja portista tuli niin komea kuin toivoinkin. 

Kuvan ottamisen jälkeen sitaisin kärhön varsia hieman kiinni patjaan, saa siitä sitten ruveta itsekseen kapuamaan ja kärhimään. 

Pääsiäisen kirkas aamu koitti

 Kylläpä pihalla alkoi nopeasti lumi huveta. Eilen oli vähän esillä rönsytiarellan lehtiä, nyt samasta perennapenkistä oli paljastunut pari metriä lisää. Tänä aamuna oli jo myös ensimmäiset krookukset auki. Sietää ollakin, sillä perhoset jo myös lekuttelevat ympäriinsä ja jotain särvintä niidenkin pitäisi löytää. 

Nämä krookukset ovat keittiön kuistin juurella, mutta bongasin lisää postilaatikkoreittini varrella, vaikka siellä on vielä enimmäkseen täysi hanki. 

Kävimme pääsiäismessussa. Siellä oli kaikki muuten ihanaa ja upeaa, mutta sekin messu sitten aloitettiin ja lopetettiin sillä pääsiäisvirrellä, joka kuuluu inhokkeihini. (Voin minä sen paljastaakin, v. 84, joka monelle muulle lienee pääsiäisaamun "must".) Samoin kuin adventti- ja jouluvirsistä, myös hiljaisen viikon ja pääsiäisajan virsistä usein pitäydytään vain niihin vanhoihin tuttuihin. Ehkä se jopa on kirkkovieraiden enemmistön toive, vaan ei minun. 

Millan kysyi minulta perjantaina, olenko jo jotain pihalla päässyt tekemään. No nyt sain tehtyä yhden homman. Tosin tarvitsin vähän miehenkin apua ja sitten homma jäi vielä kesken. Mutta uuden kärhöportin urakka on kuitenkin hyvällä alulla. Tähän asti alppikärhö on kärhinyt pitkin rakkinetta, jonka alkuvuosina väsäsimme vanhan puutarhakeinun päädyistä, kupariputken pätkästä ja rimoista (=R.U.MA.) Se alkoi olla jo varsin hutera yhä suuremmaksi kasvavan kärhön painon alla ja viime talvenakin se kenotti vinksallaan. Liian matalakin se on, kun kumartamatta ei portista ole päässyt edes tällainen matala taakales. Päässäni oli kehkeytynyt ajatus tehdä uusi korkeampi portti kahdesta vanhasta joustinpatjasta. Nyt sitten aloin purkaa vanhaa porttia. Miestä ja rälläkkää tarvittiin yhden keinuputken katkaisemiseen, että sain pujoteltua kärhön kokonaisena päädystä irti. Uuden portin pystytyksen verran urakka jäi kesken. Odotellaan, että lumi ja routa sulaa. Toinen portin puolikas minulla oli valmiiksi kankaista riisuttuna, nyt revin toisestakin patjasta päälliset pois. Kunhan rautakanki pystyy maahan, hommaan  (pyydän mieheltä) jotkin putket/kepit, joiden varaan patjat voi pystyttää. Vielä on keksimättä myös, miten portin yläosa toteutetaan. Siihenkin tarvinnen miehen apua. 

Tänään tulee kahdeksan vuotta isän kuolemasta. 

Yksi tie, kolme asiaa - ynnä pianopuuhaa

Tällä kertaa ajeltiin Kanttorilaan toista reittiä, vähän pidemmän kautta. Sain nimittäin perjantain työpäivän aikana kännykkääni tiedon, että torstaiaamuna tilaamani tuote oli jo saapunut Matkahuoltoon (n. 10 km meiltä). Siitä sain ajatuksen, että voitaisiin samalla jatkaa Matkahuollolta entiseen kotikaupunkiin ja käydä viemässä musiikkiliikkeeseen koulun bassokitara korjattavaksi. Niinpä työpäivän jälkeen pakattiin itsemme ja kamppeet kyytiin, poikettiin koululta basso följyyn ja sitten ekalle etapille, noutamaan tilaamani petroolinvärinen kotimainen tunika ❤️. Bassokitara luvattiin hoitaa kuntoon ensi viikoksi ja sitten poikkesimme vielä pankkiasioille, hankkimaan minullekin verkkopankkitunnukset ynnä muut tykötarpeet uudelle yhteiselle tilillemme. Menihän tuossa kaikessa aikaa niin, että vasta kolmelta pääsimme jatkamaan matkaa kohti Kanttorilaa, ja matkaeväätkin alkoivat kohta tehdä kauppansa. 

Perillä piti heti testata tunikaa, ja se oli juuri niin ihana kuin olin ajatellutkin. En ole vuosikymmeniin tainnut ostaa mitään ns. päällysvaatteita uutena, kun kirppareilta ja sukulaisilta on löytynyt päällepantavaa. Mutta kun joulun edellä bongasin kaupan, joka myy vain kotimaisia ja kotimaassa valmistettuja tuotteita, niin liikeideaan ihastuneena ja kotisivuja selaillessa mieliteko kasvoi ylivoimaiseksi. Kun sitten vielä torstaina alkoi ko. liikkeessä tammiale -15%, niin toteutin haikailuni.

Ihan hyvä ja aikaansaapa viikko on ollut muutenkin, etenkin pianoasioissa... Koululle on kaivattu pianonvirittäjää jo pitkin syksyä, mutta vasta nyt, kun sen hommaaminen delegoitiin mulle, alkoi tapahtua 😊. Ensin kyselin turhaan kahdenkin tutun virittäjän perään, mutta en saanut vastausta yhteydenottoyrityksiini, niin turvauduin netin pohjattomaan tarjontaan. Jo alkoi tapahtua. Ensi tiistaina pitäisi tämmääjän tulla hoitelemaan kaikki kolme pianoa.

Se toinen pianojuttu ei ollut sekään tyystin mutkaton. Itse asiassa varsin kimurantti. Se alkoi viikko sitten kun lähistöllämme asunut sukulainen viestitti, että jos haluamme pianon, voisimme sen hakea muuten tyhjästä asunnosta, jonne on tulossa vuokralaiset kuukauden päästä. Sepä sattui, kun juuri vähän aikaisemmin olimme saaneet vetoauton. Ja kun juuri oli ollut puhetta, ettei tätä Kanttorilassa olevaa kaunista ja ihanaa antiikkipianoamme voi saada pysymään vireessä (kielten tapit pyörivät tyhjää vanhuuttaan halkeilleessa tukissa). Viikolla mies "käväisi" Kanttorilassa hakemassa peräkärryn ja käytti sen katsastuksessa. Seuraavana päivänä - kun minun oli tarkoitus korjata loput äidinkielen kokeet - mies sai päähänsä, että voisimme kokeilla, saisimmeko pianon kahdestaan liikahtamaan. No, eihän se kokeiluun jäänyt. Ensin peräkärry käsipelillä nytkytellen kapeahkoa kujaa ja kulman taa naapurin oven eteen, sitten piano rullakon päälle ja ulko-ovelle ja edelleen kuistille. Ja vaikka kuinka ärisin vastaan ja valitin vilua, niin ei auttanut. Piano keploteltiin kärryn päälle. Ja vasta sitten pääsin lämmittelemään siksi aikaa, kun mies sitoi pianoa liinoilla kiinni. Siihen mennessä oli mennyt kaksi tuntia. Kun mies tuli tauolle, tankkaamaan evästä ja vaihtamaan kuivaa ja lämmintä ylle, palasimme yhdessä jatkamaan. Peräkärry pianoineen piti saada taas käsipelillä ainakin nurkalle, sillä autolla ei voinut peruuttaa kärrylle asti. Nurkalta saatiin onneksi sitten kärry kääntymään auton peräkoukkuun ja kärryn lehtijouseen sidotun liinan avulla. Kohta kärry olikin peräkoukussa ja vedettynä kotipihaan. Peruuttaminen ovelle oli taas oma operaationsa. Inhoan ja pelkään sitä, että minun pitää olla mukamas viisomassa, minne päin peruuttaa ja kuinka pitkälle. Ihan yhtä kamalaa kuin istua tyyräämässä hinauksessa olevaa autoa. Huolimatta viisomattomuudestani mies sai aikanaan kärryn hyvästi hollille ja taktiikkatuumailun jälkeen piano siirtyikin helposti - verrattuna kaikkiin muihin vaiheisiin - kärryltä rullakolle, alas kynnyksen yli ja suoraan käytävää pitkin olkkarin seinää vasten.

Mies alkoi seuraavaksi mielitellä pianotuolia. Vänkäsin vastaan, kun vastikään hän oli kuskannut Kanttorilaan ylimääräisiä tuoleja. No, en sitten enää pannut vastaan, kun musiikkiliikkeessä bassoreissulla hänelle tarjottiin käytettyä pianotuolia parilla kympillä.

Vielä yksi kierrätysjuttu tältä viikonlopulta. Kierrättämällä saadut mutta meille turhat puutarhatuolien pehmustetyynyt saivat tänään uuden kodin. Facebookin Roskalavat ovat kyllä superhieno keksintö.

Tässä vielä rakas antiikkipiano, josta aina ajattelin, etten ikinä luopuisi. Mutta nyt olen tulossa toisiin ajatuksiin. Kyllä pianon täytyy olla myös soitin, eikä pelkästään hylly  kynttilöille ja valokuville. 

Paluumatkalla viikonlopun vietosta

Vihdoin luovuin minäkin koronatestineitsyydestäni. Alkoi olla sen verran altistumisia ja koronapositiivisia lähiympyröissä, että haettiin apteekista nippu kotitestejä. Oli yllättävän edullinen ja perusteellisin ja selkein ohjein helppokäyttöinen testipakkaus. Ja mikä tietysti minun kannaltani parasta, sain negatiivisen tuloksen. Vielä toista viikkoa täytyy kärvistellä, ennen kuin saan kolmannen rokotteen, eikä kai sekään heti ole täydessä tehossa, että varpaisillaan pitää olla sen jälkeenkin. 

Olemme palailemassa työmaakopille. Taivas oli kyllä, lähtiessäkin pilvessä, vaan nyt tulee räpäskää vaakasuunnassa. Vaikka kuluva lukuvuosi onkin ollut ajoittain rasittava, niin siitä olen iloinen, ettei minun ole tarvinnut tänä lukuvuonna pitää liikuntaa - ja arpoa aina säiden vaihdellessa, onko sisäliikuntaa vai voidaanko mennä hiihtämään tai luistelemaan.

Kanttorilassa oli kaikki hyvin, lauantain olin hengessä mukana serkkujeni tunnelmissa heidän saattaessaan veljeään viimeiselle matkalleen. Kävimme lauantaina kyllä myös Millanin luona. Hänellä on taas uusi huoli, kun pesukone pitää pahaa ääntä. Kerran aiemmin hänellä on pesukone syttynyt palamaan ja siitä on jäänyt ikävät muistot ja pelko. Toinen akuutti huoli hänellä on rokotukseen pääseminen. Perjantain nonstop-rokotteelle hän ei kyennyt unettomien öiden ja surkean sähkökunnon takia. 

Nuutin päivä meni jo, julkaisen vielä kuitenkin ns. jäliistä joulun pari joulukuvaa.

Menneen joulun korttikavalkadi. 

Tänä jouluna olivat nämä Roskalavalta pelastetut olkipukit ensimmäisen kerran esillä, eivät tosin tuossa portailla vaan eteisen kenkähyllyn ylätasolla. Niitä piti ensin pitää toista vuotta kylmällä vintillä, jotta tupakanhaju saataisiin niistä laimentumaan. Sisko nämä löysi, mutta antoi minulle. Näistä tuli mieleeni heti Kolme pukkia sillalla. Joskus voisi vaikka koettaa väsätä jonkin ruman peikon näille kaveriksi.

EDIT. Vielä tuli yksi joulukortti. Se oli lähetetty kyllä - postimerkistä päätellen - ihan hyvissä ajoin 14.12. mennessä. Eikä välimatkaa lähetyspaikkakunnalta perille ole kuin vajaat 350 km. Missä lie seikkailut ja miksi, vähän ruttuisena saapui, mutta lopultakin pääasia että saapui.

Antiikkikalusteita

 Syysloma on jo ovella. Huomenna työpäivän jälkeen hurautamme taas viikoksi Kanttorilan kulmille. Laina-autolla. Tai siis. Mies vaihtoi hetkeksi pojan kanssa päittäin autoja, kun pojan autoon pitää tehdä vähän jarruremonttia. Loman aikana se mieheltä parhaiten onnistuu, kun miltei kaikki työkalut ovat Kanttorilassa.

Mies hoksasi, että nyt kun meillä on käytössä auto, jossa on vetokoukku, voidaan vuokrata peräkärry, jolla voidaan noutaa hinkuamani sohvakalusto.

Olisihan meillä omakin peräkärry, mutta siihenkin pitäisi tehdä jotain remppaa ja sitten katsastuttaa se. Ja kärry on Kanttorilassa. Ja olihan meillä vielä viikko sitten sellainen autokin, jossa on vetokoukku, mutta - ihme ja ylistys - se tekikin kauppansa. (Siis se kovan onnen sitikka, josta Millan sanoi, ettei Citroenilta temput lopu.) 

Mutta siis se kalusto. Kollega kysyi jotain viikko sitten, satunko tietämään ketään, joka olisi kiinnostunut antiikkisohvakalustosta, josta hän haluaa päästä eroon (ja tehdä tilaa uudelle sohvalle). Aloin kysellä siitä tarkemmin ja kun sitten näin kuvia, niin olin itse erittäin kiinnostunut. Olisi just presiis Kanttorilan miljööhön/miljööseen passeli.

Tiistaina kun muutenkin oli kulkua entiseen kotikaupunkiin, niin vuokrattiin kärry ja paluumatkalla haettiin kollegan kotoa kalusteet kyytiin. Nyt ne ovat väliaikaisesti täällä työmaakopissa odottamassa seuraavaa kärrykyytiä. Aika pienellä raivauksella saatiin mahtumaan, koska kalusto on sironmallinen. Olivat myös keviät nostella ja kantaa.

Kalustoon kuuluu myös pikkutuoleja, kolme ynnä yksi jalkavikainen, mutta en vielä ottanut niistä kuvaa. Otan sitten, kun ovat kaikin päässeet Kanttorilaan.

Okulinkuresmosseloota ja kerinleheret

 No emmä ny perästäkää meinaa murtehella kirioottaa. Ainakaa kaikin aijoon. Moon pruukannu koittaa keriitä kesälomien aikana leikellä matonkuteita. Isoo säkillinen trikoovaattehia ja vähä pieneet mosselo liinaasta orottaa leikkuuta. Aina jonki kletun eli roirin oon kesän mittahan saanu leikellyksi. Mutta mihinä istuus leikkelemäs, kun kuistilla on liian kuuma ja sitte on viä hyttysiä riaamas, eikä tuvan puolella oikeen tärkiää viittis tomuuttaa. 

Tänä kesänä vihiroon keksiin vallata parvekkehen. Vinttikamarihin retuutin ne vaatemosselot likelle, parvekkehen laattian foorasin pahavilooralla, jottei moskat varise laattianraoosta maahan. Kun aurinko on kääntyny lännemmäksi, parveke on ollu sopeva paikka istuskella, ylähällä käy mukava tuulenhenkä eikä hyttyyset sinne osaja. Leikellesnäni oon saanu syrijäsilimällä seurata varpuusparia, jolla on pesä räystähän alla, siinon räystäslauras passeli kolo, josta linnut fooroontiestä käyvät viemäs ruokaa poikasille. Välillä ruuan tuoja on jääny vartoomahan kuusen oksalle, jotta mä katton muolle tai mieluummin lähären eremmäs, jotta son tohtinu livahtaa pesähän. 

Jokku trikoopairoosta on sivusaumattomia ja ajattelinkin, jotta leikkaan ne jatkuvana kuteena helemaa pitkin kiertäen. Keksiin, jotta pairan pyörittämistä vois helpottaa kerinleherillä. Muistin, jotta sellaaset johonaki täs huushollis on, ja navettarakennuksesta ne löysinkin. Testasin, ja homma toimi. 

Kerinlehtiä ei saanut mihinkään kiinnitettyä parvekkeella, kun kiristin ei auennut kovin suurelle. Mutta leikkelen ne muutamat sivusaumattomat vinttikamarin puolella. Ei sinne nyt justihin oo tulos yöpyjiä. Jotta kestää vähä pölyyttää. 

Nyt en ole pariin ehtooseen ollut okulinkuresta leikkelemäs, mutta on ollutkin paree pitää väljännestä, kun eileen huhuroon rikkaruohojen kimpus niin, jotta vasen peukalonhanka kipeytyi. Ei se olisi tykänny leikkelystä, vaikka mä oikealla saksinkin.

Jos huomenehtoolla taas hetken saksiis. Vaikkei mulla hengen hätää olekaan leikkelyn kanssa. Ei mulla oo viä soholojakaa kasattuna (=kangaspuut ovat vielä osina kylmällä vintillä). 

Kesäkuun viimeinen (viikko)

 Maanantai oli katsastuspäivä. Mies kävi ensin katsastuttamassa oman auton ja sitten mentiin käyttämään Millanin auto katsastuksessa. (Sanottakoon, että toinen autoista läpäisi...) Samalla se oli shoppailureissu, jollaisille Millan ei usein pääse (ei pysty itse kauas ajamaan eikä sähkökunto kestä kuin noin yhden reissun kuukaudessa). Kierrettiin kaksi kirpparia ja kolme muuta kauppaa. Yhdessä kaupassa Millan osti kaksi oluttölkki, joista antoi toisen minulle, minä kun en kehtaa itse olutta ostaa, vaikka se onkin tarkoitettu etanoille... 

Kotona meitä odotti avoimet ovet... Ulko-ovi oli "seljuun", ja sisällä kärpäsiä. Ei täällä muita ollut käynyt, olipa vain jäänyt painamatta ulko-ovi lukkoon asti, niin tuulenpuuska oli sen avannut. Toinenkin unohduksesta aiheutunut vahinko ilmeni, mutta sitä en halua muistella. Ei mitään kohtalokasta sekään kuitenkaan.

Eilen aloin koulia pikkuruisia kaktuksen taimia, joita oli jo noussut siemensekoituskylvöstä. Yritin turhaan kirppareilta etsiskellä kaktusruukkuja, mutta jotain tarkoitukseen sopivahkoja itseltä löytyi. 

Kyllä joka purkissa jotain on, vaikkei taida näkyä, ruskeissa ruukuissa peräti kaksi tainta kussakin. 

Siemenpussissa sanottiin itämisajaksi jotain 5-150 päivää, joten annan nyt tuon kylvöksen olla koko kesän kasvihuoneessa, ja syksyllä tuon sisälle. Ties mitä sieltä vielä nousekaan. Minulla ei ole tainnut sitten nuoruusvuosien olla huonekasveina kaktuksia tai muitakaan mehikasveja. Paitsi lehtikaktuksia, ja tänä keväänä saatu rahapuun taimi. 

Tänään odottelemme siskoa miehensä kanssa käymään. Mies haki kaupasta jätskiä ja mä menen tuohippuolin keräämään mansikoita. 

Innovaatioita

Miehen keksintö: asuntovaunuhotelli

Siinä on hotelliaamiainenkin erakkomehiläisille ynnä muille majoittuville tarjolla vieressä, varsinainen bee&bee. Minua sitten huvitti katsoa keittiön klasista, kun mies lykki vanhoja nukenvaunun rääteitä kuormineen omenapuiden välistä. 

Minun ideani oli saada kastelukannut pois jaloista, nurmikolta. Mistä saisi koukut kaiteeseen? Muistin, että mies oli vastikään irrottanut vanhasta sohvanpohjasta jouset, jotka vääntyivät mutkalle. Yhdistin kahdesta jousimutkasta aina yhden koukun, sain "kaitehenkoukut". 

Mies taivutti vanhasta kissan kiipeily-/nukkumatelineen rungosta vielä yhden koukun, johon saa roikkumaan kaksikin kannua. Vähitellen kaikenlainen roina löytää paikkansa. 

Hilpeää lomailua kuolinsiivousta tehden

 Olen perinyt vanhemmiltani ja esivanhemmiltani säästäväisen mielenlaadun ynnä periaatteen, että pannaan talteen kaikki, mille saattaa joskus jollain olla käyttöä.

Useampien muuttojen yhteydessä olen kuitenkin osannut aina jotain karsia poiskin. Siinä vaiheessa, kun meillä oli hetken omistuksessa kolme asuntoa, aloin ajatella tosissani sitä, mitä haluan jättää jälkipolville ja vielä enemmän sitä, mitä en missään tapauksessa haluaisi sälyttää lastemme siivottavaksi minun jäljiltäni.

Olen jo myös alkanut suuntautua kohti eläkevuosia, vaikken ole vielä kuuttakymmentä täyttänyt. Ajatus eläköitymisestä on kuitenkin saanut minut karsimaan ylimääräistä työpaikkakunnan asunnossa. Siellä on vaatehuoneen lattialla muutama banaanilaatikollinen vaatetta ja kamaa odottamassa, että niitä voi viedä kirppiksille - sitten kun on rokotukset kunnossa.

Nyt lomalla olen innostunut aloittelemaan ns. kuolinsiivousta myös Kanttorilassa. Aikanaan kun tänne muutettiin iso osa entisen kaupunkikotimme irtainta, mm. kirjahyllyjen sisältö, niin siinä vaiheessa ne vain siirrettiin, koska Kanttorilassa on ruhtinaalliset kirjahyllytilat. Pari viikkoa sitten innostuin siivoamaan luokassani ja siitä sellainen perkaussiivousvimma alkoi. Se jatkui ensin siellä asunnolla (parin kansion perkauksella) ja nyt lomalla levisi tänne Kanttorilaan.

Kyytiä ovat saaneet mm. vanhat Kirkkomusiikki-lehdet (jotka kyllä selasin ennen lehtikeräykseen siirtoa), laittomat nuottikopiot (ei kannata säilyttää todisteita rikoksista...), opettajan päiväkirjat ja paperiset kaupunkikartat, joita oli paksu muovikansiollinen. Muovikansiokin oli jo niin risa, että se päätyi poltettavaan jätteeseen. Kartoista jätin tallelle muutaman, joille saattaa olla käyttöä tai muistoarvoa, ja muutaman askarteluvärkiksi. Jos vaikka tekisi joskus lisää tällaisia paperihelmiä, joita kokeilin yhdestä kartasta. 

Mistä se hilpeys sitten tuli?  No, esimerkiksi siitä, kun löysin lasten piirusteluja ja viestejä vanhojen papereiden kääntöpuolelta. Tällaisia: 

Vielä hauskempaa on ollut kuunnella c-kasetteja. Muutaman risan kasetin valikoin poistoihin. Mutta suurina aarteina aion säästää ne, joista löytyy lastemme ääniä, lauluja, vitsejä ja kertomuksia. (Juuri äsken nauroimme miehen kanssa sille, kun kesken äidin lukeman Prinsessa Ruusunen -sadun kuuluu taustalta satua kuunnelleen poikamme kauhistelu: "Hyi kauhia, läkää!" Hän oli tietty kaivellut nenäänsä ja kauhisteli löydöstään.) 

Ihmeen hyvin on ääni säilynyt myös itseäänitetyillä musiikkikaseteilla (onkohan niiden äänittäminen jo vanhentunut rikos...?)