Sadetta odotellessa tämänpäiväinen kuvakavalkadi

"Tasan ei käy ongen lahnat", kuten Markus Kajo joskus totesi. Kävimme tänään Ruusurannassa niittämässä sun muuta huhkimassa, kun mukavasti pilveili ja tuulahteli. Tunnin verran touhuttuamme alkoi sataa, välillä ihan rajustikin. Sillä välin Kanttorilassa oli tullut vain muutama pisara. Sama juttu oli eilenkin, koskapa Ruusurannassa oli nurkilla sadevesiastiat täynnä, kun ne vastikään olimme tyhjänneet. Kanttorilassa kertyi eilen muutaman sentin kerros sadevesiastioihin. Jospa edes keskiviikkona jo osuisi tähänkin kohtaan vähän reilumpi sade. Toivon ja odotan. 

Petunian siemenet keräsin viimekesäisestä oppilaalta saadusta kukasta ❤️ Ahkeraliisan siemenet sain Millanilta. Jospa yrittäisin tänä kesänä pussitussysteemillä saada itsekin siitä siemeniä 🤔

Tänä keväänä sain yhdeltä oppilaalta pinkkisävyisen kesäkukkasekoituksen. On ollut mielenkiintoista seurata, mitä kaikkia lajeja sieltä nousee. Olin laskevinani yhdeksää eri sorttia. Kuvassa lienee punapellava. 

Vihdoin pelargoni kukkii. On raukka sekin ollut huonolla hoidolla. 

Ensimmäiset gladiolukset kukassa. 

Sikuri menestyy ja leviää. Aion jossain vaiheessa siirtää jonkin mättään Ruusurantaankin. 

Myös mustasilmäsusanna on aukaissut ensimmäiset kukkansa. 

Vihdoin ensimmäiset tomaatitkin alkavat olla syöntikypsiä. Tänään otin myös ensimmäisen kesäkurpitsan. Suikaloin sen huomenna salaattiin. 

Verkot tötteröllä

Kävin toissapäivänä keräämässä vielä kerran mansikoita, syötiin ne lättyjen päällä. Sitten olikin jo aika purkaa mansikkamaan ympärille väsäämäni lintusuojausaita, koska aion ensi kesäksi istuttaa mansikoita uuteen paikkaan. Laitan sen suojaukseksi sitten suoralinjaisemman suoja-aidan, joka ei hankaloita ruohonleikkuuta, ja toivon mukaan poimimimenkin helpottuu. 

Koska kuiva sää on vain jatkunut, päätin nostaa jo tänään valkosipulit. Kyllähän niitä taas tulikin, tosin aika pientä aika paljon. Nostin ne kuistille kuivahtamaan. 

Viime tipassa

Tänään satoi tähän pihaan ensilumen. Ja vaikka se Marketin kassan mukaan sulaakin pian pois, oli silti hyvä saada viimein loputkin pihan syystyöt jonkinlaiseen päätökseen. Siitä iso kiitos miehelle. Ei pelkästään siksi, että hän siellä on enimmäkseen ahkeroinut mm. omenapudokkaiden kimpussa, vaan häntä saan kiittää siitäkin, että kahtenakin päivänä päättyvällä viikolla pääsin kotiin valoisan aikaan (kun mies tarvitsi auton), joten kerkesin vihdoin ja viimein nostaa loput palsternakat ja porkkanat, sekä osan maa-artisokista. Ja ainoan kyssäkaalini.

Kävimme Millanin luona jo perjantaina, että mies pystyi viemään kaatiksen aukioloaikana toisenkin kuorman jätettä Millanin homeisesta autotallista. Näin ollen lauantain pyhäinpäivän sain viettää kotona. Silloin sain hoidettua myös talvisuojaukset. Sinikka-luumun rungon suojasin lampaanvillalla, kun taas sekä pensasmustikat että siipeensä saanut Latvian matala -kirsikka saivat verkon ympärilleen.

Ja tänään aamulla muistin vielä hakea sisälle vihoviimeiset vesiastiat (muutamassa kanisterissa oli jemmassa sadevettä, jonka aion hyödyntää sisäkasvien kasteluun).

Ja kyllä tuo otsikko sopii myös alla olevaan kuvaan. Nimittäin kun kuulimme jo keväällä, että isosiskostamme oli tulossa momma tänä syksynä, niin vasta nyt syksyllä, lasketun ajan tuntumassa aloin neuloa töppösiä ja sitten nuttua. Uusi ihminen saapui sukuun kymmenen päivää yli lasketun ajan, ja silti minulla on vielä neule kesken, sivu- ja pääntienresorit neulomatta, sitten napit ja viimeistely. Onneksi kokoa on reilusti, mahtuu myöhemminkin 🤭

Mainittakoon, että pehmeän mintunvihreän vauvalangan olen saanut Millanin äidiltä, joka lupasi minulle myös vauvannuttuun sopivia nappeja, pitäisi vain käydä hakemassa. 

Syksy jatkuu

Kuukausi on taas ennättänyt vaihtua. Ja syyslomakin jo häämöttää. Toistaiseksi maa on pysynyt sulana täällä meidän korkeuksillamme, ja viikon loppupuolelle on povattu sadetta, joten ehtinen tehdä jotain puutarhatöitä vielä syyslomaviikollakin. Edellisessä postauksessa luettelemani "pitäisi"-jutut on suurinpiirtein hoidettu. Omenoita on vielä kyllä sekä puissa että maassa, punaisia sentään enää vähän. Paljon niitä on syöty ja viety muiden syötäväksi (mm. koululle olen kuskannut melkein päivittäin) ja jonkin verran on myös kellarissa, sekä punaisia että talviomenoita. Yhden ainoan sose-erän olen toistaiseksi viitsinyt tehdä. Vaan ei sitäkään kannata vaivootella tarvetta enempää. 

Ennen lomaa yritän kyllä ennättää ja muistaa täällä Kanttorilassa sen verran muokata kasvimaan laitaa, että saisin tilaa narsissin sipuleille ja mahdollisesti joillekin perennakylvöille. 

Kylvöistä puheen ollen, siementen keruu on onnistunut hyvin, kuten olen jo aiemmin maininnut. Samettikukista en ole saanut itämiskelpoisia siemeniä, mutta aika monista muista lajeista kyllä. 

Lisäksi - rohkaistuneena viime syksynä keräämieni tomaattien siementen hyvästä itävyydestä - olen kokeillut tällä kasvukaudella ottaa talteen myös kasvihuone- ja avomaankurkkujen siemeniä. Ja pitkästä aikaa myös kesäkurpitsan siemeniä, kun niiden siemenet alkoivat tänä keväänä olla jo vähissä.

Olemme edelleen kulkeneet myös Ruusurannassa puuhastelemassa (= raatamassa niska limassa). Kasvimaan sadonkorjuun jälkeen olen kaivanut kasvimaalle hautaa mädille omenoille. Kaivuu on ollut paikoin hidasta, kun olen samalla kerännyt rikkaruohojen juuria säkkeihin. Mies on sillä välin sahaillut omenapuista kuivia oksia ja lipannut mätiä omenoita puiden alta muovilaatikoihin ja kärrännyt niitä kuoppaan. Omenoiden päälle olen kasannut ronttoja (= osin maatuneita rikkakasvien varsia) ja niiden päälle kuopasta kaivettua multaa. Mukailtu kohopenkki. 

Hallan häivähdys

Kylläpä sittenkin halla yritti jo tänne ryömiä sunnuntain ja maanantain välisenä yönä. Harmitti ja säikäytti huomata aamuseitsemän edellä, että ruohikko oli yhdeltä kantilta kuurassa. Olin tsekannut hallanvaaran todennäköisyyden netistä, eikä tähän kohtaan ollut annettu kohonnutta riskiä, niin tuudittauduin sitten siihen, enkä ollut levittänyt harsoja kurkkupenkillä (vaikka olin jo ehtinyt luvata sieltä loput kurkut siskolle) enkä sytyttänyt kynttilöitä kasvihuoneeseen. Mutta pelko oli pahempi kuin paukahros, kuten Millan tapaa sanoa.

Kohopenkki taisi antaa riittävän lisälämmön kurkuille, ja niiden paksu kuori suojasi lisää. Samoin kasvihuone säästyi. Ja nyt sitten yöt jatkuvat plussalla vielä jonkin päivän. 

Ensi viikonloppuna ennustusten mukaan  tulee käänne. Siksipä aloittelen vähitellen valmistautumista. Äsken kävin keräämässä suuren osan kasvihuoneen loppusadosta. Kenties loppuviikolla kerään jo loput tomaatit ja paprikat sisälle kypsymään. Ja ananaskirsikka pitäisi sieltä kantaa vintille talvettumaan. Mutta ensin pitäisi järjestää sekä vintille että molempiin eteisiin tilaa muillekin talvetettaville. Olen tuonut takaisin sisälle vasta lehtikaktukset. Tilaa tarvitaan joukolle pelargoneja, oliiville, värinokkoselle, araukarialle ja maljaköynnökselle. Arvelisin, etten vaivoottele enää yrittää keijunmekon talvetusta. Sitten olisi vielä gladioluksien, täplämunkinhuppujen ja amaryllisten mukuloiden huolehtiminen kellariin, ja ekan pakkasen jälkeen myös dalioiden. 

Kasvimaalta pitäisi kerätä loput punajuuret pois. Ehkä loput perunat myös ja Ruusurannasta mukulasellerit. Mutta porkkanat ja palsternakat ehtii  myöhemminkin. Lehtikaalia, persiljaa ja salaattivuonankaalta voi kerätä tarvittaessa vaikka lumen seasta.

Mies on tänään kerännyt pudokkaita oikein urakalla, kuvassa vain osa. Hän aikoo huomenna viedä niitä pohjoiseen. Puista täytynee kerätä loput punakanelit sitten loppuviikosta. Eikä talviomenoitakaan pidä jättää puihin pakkasiin asti. Mies toi äsken kaupasta lisää banaanilaatikoita omenasatoa varten. 

Heinäkuun vimppa

 

Viikon päästä alkaa työ. Tämä voi hyvinkin olla viimeinen lomapäivitys. Tuossa vielä heinäkuun alun kuva auenneesta maljaköynnöksen kukasta. Nyttemmin sen kanssa samaan tukeen on kivunnut itsekseen kylväytynyt päivänsini.

Vähän korjauksia ja jatkoa heinäkuun kirjoituksiin. Sain kuin sainkin silmälasini korjautettua, vieläpä edullisesti ja nopeasti, odotellessani, tutussa optikkoliikkeessä. Sen sijaan sytykeruusuhanke ei ole edistynyt laisin.

Synttäri- ja hillareissusta tekee mieleni kirjoittaa jotain. Viikko sitten pakattiin ankarasti. Perjantaina aamulla lähdettiin ajamaan kohti Kuusamoa tavoitteena ehtiä kasvisravintolaan ennen sulkemisaikaa. Emme poikenneet kuin tankkaamassa ja jättämässä muutama kesäkurpitsa tyttären ovelle. Ehdimme kuin ehdimmekin. Istuimme syömässä yhdessä seitsenkymppisen juhlakalun kanssa sulkemisaikaan asti. Niinpä saimme sitten vielä nauttia ylimääräisen annoksen vegaanista pehmistä, kun pehmiskone tyhjennettiin. Sen jälkeen pikkuserkkuni vei meidät adventtikirkon alakerrassa olevaan vierashuoneeseen, jossa saisimme yöpyä, ja samalla hän esitteli meille kauniin rukouspuutarhan. Sitten hänen pitikin kiirehtiä vielä puuhiinsa ennen seuraavan päivän juhlia. Me teimme kaksi kävelyretkeä Kuusamossa ennen kuin aloimme iltatoimiin. 

Aamulla ehdimme kierrellä kirkkojärven rantaa ennen kuin aloimme laittautua juhlajumalanpalvelusta varten. Paljon musiikkia, raamattuopetusta ja aivan ihana saarna päivänsankarilta. Sitten herkullinen lounas ja kakkukahvit kasvisravintolassa. Välillä tuli sadekuuroja ja ukkonen jyristeli, sankari totesi, että Jumalakin onnittelee. 

Sitten vielä varsinaiset synttärijuhlat sankarin kotona alkaen lipunnostolla. Ihanan juhlapäivän päätteeksi lähdimme jatkamaan matkaamme kohti osakemökkiä ja hillajänkiä. Petiin perillä päästiin puolilta öin. Aamulla sitten ensimmäinen marjaretki ajoittaisessa tihkusateessa. Pidettiin ruoka- ja kuivattelutaukoa autiotuvan kodalla notskin äärellä ja paluumatkalla tsekattiin vielä yksi jänkä. Ja kun oli hetki levätty mökillä, soudettiin vielä saareen ja sieltä taisimme kerätä saman verran kuin aamupäivän retkellä. Kaikki tutut suot koluttuamme totesimme olevamme valmiit lähtemään kotimatkalle seuraavana aamuna. Emme vaivautuneet edes saunaa lämmittämään, vaan käytiin järvessä kylmiltään. 

Kotimatkalla sitten kyläilimme pitkästä aikaa miehen enon ja tämän vaimon luona. Viihdyimme pitkään. Vierailu kruunasi kaikin puolin onnistuneen lomareissumme.

Kuvia otin reissulla huonosti. Lähinnä vain mökin nurkilla viihtyneestä pikkupupusta räpsin useamman otoksen. Liian kaukaa. Niiden sijaan toinen ajankohtaisempi kukkakuva, joka sekin tosin jäi pilvisenä aamuna tummaksi. 

Puutarhan tappioita vuosien mittaan

Kun Millan aikanaan hoiti Kanttorilan puutarhaa ja hankki tänne runsaasti uusia kasveja, hän sisällytti blogiinsa 'Kanttorilan puutarhassa' erillisen sivun otsikolla Kanttorilan kasveja. Minulla on ollut pitkään mielessä kirjoittaa oma luetteloni siitä, mitä Millanin luettelemista täällä ei enää kasva.

Paljon Millanin luettelossa on sellaisiakin kasveja, joita en tunnista tai erota toisistaan, joten ihan täsmällistä luetteloa en osaa kirjoittaa. 

Tästä tulee nyt julmetun pitkä postaus, kun laitan kuvia Millanin luettelon pätkistä ja joka pätkästä kommentoin kadonneet/pois jääneet lajit. 

Vanhoista omenapuista yksi on kaadettu, sen omenat eivät maistuneet hyvältä. Yksi omenapuu on vastaavasti istutettu lisää, synttäripuuni Lavia, jonka menestyminen on vielä kyseenalainen. Kaneliomenoiden lisäksi en tunne muita lajikkeita, kolme syys--tai talviomenalajiketta, joista yksi saattaa olla Antonovka. Luumu- ja kirsikkapuita on molempia kolme, yhdet siirrettiin Ruusurantaan, kun Millan muutti sinne. Marjoista gojit ovat jääneet pois, ja tavallista mansikkaa toin aikanaan mukana, ehkä Sefyriä. Lisäksi linnut ovat istuttaneet punaherukoita. Sittemmin on tullut myös saskatoon. (Tämän piti olla luettelo tappioista, mutta nyt tuli muutama lisäyskin.) 

Kerrottua kurjenkelloa en ole täällä nähnyt, enkä siperiankelloa tunnista, maariankelloa olen joutunut kylvämään uudestaan, ja taas pitäisi. Kunhan ukonkellot aukeavat, varmistuu, onko niitä yhä kahta väriä. Valkoista ainakin on. 

Ainakin yksi akileijalajike katosi, löydän sen nimen myöhemmin, ei kuitenkaan mikään barlow. Arovuokkoa en mielestäni ole nähnyt, sen sijaan kanadanvuokko elää ja menestyy. Bellistä en jostain syystä ole saanut pysymään elossa sen kummemmin täällä kuin edellisessäkään puutarhassani. Viime talvi oli liian vaikea mm. balkaninkohokille. Eikä minulla taida olla siemeniäkään jemmassa 😢 Palloesikon menetin jo aikaisemmin. Lohenpunainen idänunikko oli vaarassa kadota, mutta siitä olin saanut siemeniä, ja tänä kesänä se on kohtalaisen hyvässä kasvussa. Hopeamarunaa en erota koiruohosta, ja olen saattanut molemmat hävittää "rikkaruohona". 

Japaninohdaketta en erottaisi muista ohdakkeista, joita en erityisemmin ole hoivannut. Kaunopunahatun olen menettänyt jo kahteen kertaan, enkä taida enää sitä yrittää tässä pihassa, mutta ties vaikka joskus Ruusurannassa. Kesäkullero siirrettiin aikanaan Millanille, enkä nyt muista tavallistakaan kulleroa nähneeni tänä vuonna. Myös keltakaunokki siirrettiin Millanille, siitä olen maininnut joskus aikaisemmin. En ole nähnyt kissankäpälää enkä kultakärsämöä. Kultatyräkki menehtyi, mutta kuusityräkki (=tarhatyräkki) on voimissaan. Kanadanpiiskua hävitän nyt aktiivisesti, koskapa se kuuluu hävitettävien vieraslajien luetteloon. Tänä keväänä sain kaivettua suurimman osan juurakoista pois, mutta sieltä täältä nousee versoja, kenties vielä tulevina kesinäkin. 

(Ranta)laukkaneilikka katosi edellistalvena, mutta nyt minulla on kukintoja, joissa toivon olevan siemeniä. Jää nähtäväksi, saanko sen takaisin. Aprikoosia lehtosinilatvaa ei ole näkynyt. Eikä minkäänväristä pipoa. Malvansukuiset ovat minulle hankalia tunnistettavia. Oletan, että tontilla hyvin menestyvä on harmaamalvikki, en tiedä myskimalvaa olevan. Nepalinhanhikin sain uudestaan taimina Millanilta, mutta sekin jäi henkiin sitten vain yhteen paikkaan viime talven jäljiltä. (Talvi oli vaikea ilmeisesti myös Kuntalan punaluumulle, jonka oksistoon tuli kovin vähän lehtiä. Onneksi se kuitenkin vesoo elinvoimaisesti.)

Tästä luettelosta menetyksiin on laskettava vissiin vain sinipallo-ohdake, mutta se onkin sitä suurempi menetys, jo toiseen kertaan. Millan kertoi, ettei hänelläkään se ole täällä menestynyt, mutta Ruusurannassapa se näyttää olevan elossa. Mainittakoon kuitenkin, että rönsyleimua olen nähnyt vain punaisena. 

Tarharistikkiä ei ole, ei myöskään törmäkukkaa eikä varjoyrttiä. Tulikellukka katosi joitakin vuosia sitten, villanukkajäkkärä pian muuttomme jälkeen. Verikurjenpolvi siirrettiin Millanille. Neilikoidenkin tunnistaminen on vähän haastavaa, mutta samoisin, ettei vuorineilikkaa ole. Liljoja olen hankkinut lisää, muistaisinpa mitä... 

Koristeheinät ovat tallella, olenpa hankkinut lisääkin, siemenenä sininataa. Yksi alku on lintuallaspenkissä, uusi esikasvatuskylvö odottaa koulintaa. Kivikkokasvienkin tunnistaminen tuottaa vaikeuksia. Sen tiedän, ettei lusikkamaksaruoho säilynyt hengissä. Eikä alppitähti, jonka ehdin nähdä kerran kukkivana. Kangasraunikista luin, että se on luonnonvaraisena erittäin uhanalainen. Taitaa olla tälläkin tontilla... Sitruuna-ajuruohon sijaan meillä on nyt kangasajuruohoa.

Ruusuista persiankeltaruusu menehtyi ensimmäisinä vuosinamme. Toisen John Cabotin mies kaivoi vahingossa ylös tänä keväänä pusikkoa raivatessaan. Muistaakseni jokin ruusu siirrettiin Millanille, taisi olla Last tango. Sain naapurilta tilalle suviruusua. Olisikohan bourbonruusulle käynyt niin, että se olisi ollut perusrunkoon vartettu ja sitten perusrunko on ottanut vallan, kun en ole osannut vahtia. 

Alanko toistaa itseäni todetessani, että sipulikasvien tunnistaminen on haastavaa? Skilloja esimerkiksi en erota toisistaan. Jonkin verran olen hankkinut lisää, mm. krookuksia ja Little Beauty -tähtitulppaaneja. Ja lumipisaran sijaan minulla on nyt lumikelloja, joiden sipulit ostin puolikuolleina puoli-ilmaiseksi. Jättilaukka ei ole menestynyt, eikä ukkolaukkakaan, mutta nyt kokeilen voitonlaukkaa. 

Zilgaa en ehtinyt elossa nähdä. Muuten köynnökset ovat viihtyneet, joskin humalan ja villiviinin paikkoja olen vaihdellut. Yrteistä timjami puuttuu ja ranskalaisen rakuunan hävitin, mutta osan siitä annoin Millanille. Ruusurannassa se näkyy olevan voimissaan.

Saha, kirves, rautakanki - hyvää juhannusta!

Eilen juhannusaattona minulla oli leipomapäivä, tai oikeastaan ilta, kun ensin oli sitä sun tätä pihahommia, mm. multa-astioiden pesua. Niitä piisasikin pestäväksi vielä täksikin päivää (ja yhä olisi, mutta kaadoin jo veden pois), koska olimme tuoneet Ruusurannan autotallista reilun säkillisen muovinkeräykseen kuuluvia multa-astioita, jotka olisivat joutuneet poltettavaan jätteeseen, ellen olisi pessyt niitä.

Työn merkeissä juhannusaatto siis meni tälläkin kertaa. Olin sekä eilen että torstaina  välillä todella uupunut, joten tänään olen ottanut rennommin. Torstaina en meinannut jaksaa noustakaan, mutta se johtui ennen kaikkea illalla ottamastani allergialääkkeestä. Olen huomannut aiemminkin sillä sellaisen sivuvaikutuksena.

Paikallisessa kirkossa ei ollut tänään jumalanpalvelusta, joten tyydyin netin antiin. Miehen eilen iltapäivällä keittämää lohikeittoa on riittänyt tälle päivälle, niin ei ole tarvinnut laittaa ruokaakaan. Ison tiskin kyllä aamulla tiskasin, kun eilen illalla en jaksanut. 

Mutta tuo otsikon työkaluluettelo... Mansikat jo punoittaa, niin kuin laulussa sanotaan. Ja linnutkin ovat sen tietysti huomanneet. Eilen ruvettiin rakentamaan suoja-aitaa mansikkamaan ympärille. Olimme torstaina tuoneet Ruusurannasta kapeaa ja leveää myyräverkkoa. Mies kantoi minulle koivukarahkoja, joista sahasin aidanseipäitä. Joidenkin paksumpien päitä koetin kirveellä naputella suipommiksi. Sitten olikin rautakangen vuoro. Mansikkamaani on epämääräisen muotoinen, joten aidastakin tuli varsin moikuliaanen. Siinä olikin miehelle haastetta kattoverkkojen rustaamisessa. Mutta onpahan minullakin sitten haastetta, kun on aika mennä mansikoita poimimaan... En ota kuvaa meidän tekeleestämme. Laitan sen sijaan kuvan tuoksuvasta juhannuskukastani.

Muut juhannuskukat ovat vielä keräämättä. Lupiineja pitäisi käydä taas hakemassa sylikaupalla. Kaikkien! 

Lomaviikko työn touhussa

 Muistelen, etten olekaan tainnut aikaisemmin viettää syyslomaa näin aikaisin - ellei sitten uran alkuvuosina 1990-luvulla ollut jotenkin eri tavoin ajoitettu. Silloinkin kun vuosia sitten olin vajaan vuoden töissä täällä etelässä, työrupeamani alkoi vasta syysloman jälkeen marraskuussa.

Aika moni puutarhan syystyö on minulta jäänyt tähän lomaviikolle, kun koulupäivien jälkeen ei vain ole ehtinyt tai jaksanut. Mutta kasvihuoneen ainakin sain tyhjättyä ennen lomaa. Sieltä saatua satoa nautitaan yhä. Omat kurkut loppuivat Aleksis Kiven päivänä, mutta tomaatteja ja suippopaprikoita riittää vielä ainakin tämän viikon.

Eilen ja tänään olemme olleet miehen kanssa edelleen tyhjäämässä ja siivoilemassa Millanin entistä kotia. Meillä on Millanin auto ja peräkärry lainassa ja poissa tieltä sen aikaa, että hänen nykyisessä pihassaan saadaan tehtyä salaojitus. Se piti tapahtua viime viikolla, mutta urakka siirtyi sairastumisen vuoksi. Nyt sitten olemme käyneet hakemassa peräkärryllä Millanin toivomia tavaroita pihasta ja autotallista. Oma peräkärrymme on tällä hetkellä pohjoisessa (pitkä juttu), mutta torstaina on tarkoitus lähteä Millanin vetokoukullisella (ja talvirenkaisella) autolla hakemaan sitä ja samalla sukuloimaan.

Keräsimme äsken omenoita, kun olin saanut laitettua talvisuojat lopuille hedelmäpuille - ja uudelle koristearonian taimelle, jonka sain tänä syksynä veljeltäni. Huomiselle jää vielä ainakin kompostorin tyhjäys ja  kesäkukkien juurakoiden talteenotto. Niin, ja valkosipulia voisi myös alkaa kylvää ja istuttaa.

Nyt minulla on Kanttorilassa keraaminen liesi ja kiertoilmauuni, siirrettiin Millanin entisestä kodista ja vietiin sen tilalle vanha liesi. Millanilla on uudessa kodissaan vähemmän säteilevä sähköliesi, ja tuo kymmenisen vuotta vanha keraaminen liesi olisi kenties vain mennyt pilalle talossa, joka jätetään talveksi kylmilleen. Testasin eilen uunia, ja hyvin toimi. Omenapaistosta ja -piirakkaa sekä juurespaistosta.

Krassit sun muut kesäkukat paleltuivat jo viikko sitten. Silkkikukka sentään oli vielä loppuviikosta kukassa niin, että sain viedä luokkaan kukkia maljakkoon sadonkorjuujuhlamme kunniaksi perjantaina. Oppilaat olivat tuoneet kotoaan sadonkorjuuseen liittyviä maistiaisia, leivonnaisten lisäksi mm. päärynöitä, karpaloita, erilaisia hilloja (mm. paholaisenhilloa, jossa oli ainakin tomaattia ja chiliä) ja kurkkusalaattia. Musiikkipaikkakunnalle sopivaan tyyliin siirryimme lomalle herkuttelun jälkeen laulajaisten kautta. 

Työnantaja velvoitti unohtamaan työasiat ja pysymään poissa Wilmasta, mutta olisi mulla yksi läksyhomma, liittyen TCM-koulutukseen, jonka ensimmäinen sessio oli torstaina. Otan "läksykirjan" mukaan pohjoisen reissulle, niin ehdin ajomatkan aikana lukea pyydetyt kaksi lukua kirjan alusta. 

Sadonkorjuuta siinä sivussa

Uudenlainen syksy. Kiireinen. Kyllä. Mutta siinä ei oikeastaan ole mitään uutta, että blogikirjoittelu tahtoo jäädä niin koulutöiden kuin sadonkorjuupuuhien jalkoihin.

Se mikä on uutta ja ihanaa, on mahdollisuus vaikka joka työpäivän jälkeen pistäytyä puutarhassa ja ehkä puuhata siellä jotain. Mikäs sen palauttavampaa ja voimaannuttavampaa! Toissa syksynä piti vielä odottaa viikonloppua, että pääsi jatkamaan kauhealla kiireellä syysaskareita Kanttorilassa.

Toki alkusyksyn mittaan on ollut viikottain vähintään yksi työpäivä alkuiltaan asti, ja joidenkin koulupäivien jälkeen on tuntunut, että kakki mehut on puristettu, ja vähän tautejakin on ollut viikonloppuisin. Mutta esimerkiksi tänään ja eilen olen ehtinyt pihalle räämästämään.

Vähän saldoa ja muistiinpanoja, mitä puutarha ja kasvihuone ovat tuottaneet. Tähän asti olemme saaneet syödä kasvihuoneesta omia tomaatteja, kurkkuja ja nyttemmin myös paprikaa. Jonkin verran niitä liikeni lapsillekin tuliaisiksi, ja laskeskelin että vielä ainakin tämän viikon ne riittävät meille aamu- ja iltapalaleipien päälle, paprikoita senkin jälkeen.

Puutarhasta olen kerännyt härkäpapua vähän pakastimeen ja siemeneksi. Tällä kertaa jäimme ilman silpoydinherneitä. Pensaspapu ei ihan sitä korvaa joulupöydässä. Olemme syöneet kolme maissintähkää ja neljäs vielä tuleentuu. Kesäkurpitsoista isoimmat ovat kellarin hyllyllä. Kellarissa on jo myös vähän perunaa ja isoimmat punajuuret, vadelmahillo- ja omenasosepurkkeja sekä maustekurkkua. Vaikkakaan omista avomaankurkkukylvöstä ei ole ehtinyt kasvaa kuin kaksi hedelmää (jotka ovat yhä poimimatta), olen saanut silti säilöä kurkkua, kun Millan kehotti hakemaan säilöttävää hänen entisen kotinsa kasvimaalta. Valkosipuleista tuli hyvä sato, ne nostin kuivumaan elokuussa. Jos 

Viime vuosi oli omenapuille sapattivuosi, mutta tänä syksynä kerättävää on taas ollut. Lähinnä mies on urakoinut omenapuiden alla. Yhdessä on siivottu omenoita höyrymaijaan ja minä olen keitellyt sosetta purkkeihin. 

Pitkään lämpimänä kestänyt syksy on antanut lisäaikaa, venyttänyt sadonkorjuujaksoa pidemmäksi. Tänä iltana nostin loput punajuuret ja pari itsekseen ilmestynyttä kyssäkaalta. Ja siivosin taas purkillisen etanoita pois kasvimaalta 😒 Perunoista osa on vieläkin maassa, samoin kaikki mukulasellerit. Persiljaakin voisi vielä korjata pakastimeen. Porkkanat saavat jäädä vielä hyväksi aikaa, samoin purjot ja maa-artisokat. 

Metsän satoakin on saatu, vajaa sangollinen mustikkaa ja pari kertaa on käyty suppismetsällä, samalla on löytynyt vähän kantarelleja, ja karvarouskuja ryöppäsin sienisalaattiin. Mutta puolukat olivat sienipaikallamme vielä raakoja. Ehkä niitäkin vielä ehdimme kerätä. 

Koulua, mustikkaa ja muuttoa

Nyt on käyty jo yksi kokonainen viikko koulua, ja ilokseni ole voinut todeta, että viime kevään ekaluokkalaiseni ovat kasvaneet henkisestikin kesäloman aikana. Pelko siitä, miten pärjäämme yhtä ohjaajaa vähemmällä, vaikuttaisi nyt olevan turha. Erityisen suotuisa kehitys on tapahtunut sillä oppilaalla, jolla oli eniten vaikeuksia ekaluokalla ❤️🙏.

Emme sitten loman aikana ehtineetkään metsäretkelle, mutta tämän viikon tiistaina vihdoin kokosimme marjastuskimpsut ja sienestyskampsut ja lähdimme metsästämään. Sieniä emme kuitenkaan löytäneet kuin pari haperoa ja yhden voitatin (niistä mies teki herkulliset lämpimät pizzavoileivät). Mustikkaa sentään löysimme jonkin verran ja jaksoimme kerätä reilun puoli sangollista, sopivasti perkuu-urakkaa. Paluumatkalla poikkesimme Millanin entiselle kodille kastelemaan kasvihuoneessa.

Kuten edellä ja edellisessä kerrotusta voi päätellä, nyt on Millan päässyt muuttamaan uuteen kotiin, ja huomenna käymme ensi visiitillä viimesunnuntaisen muuton jälkeen. Meitä oli siinä hommassa Millanin naapuri sekä sisko miehensä ja tyttärensä kanssa. Ennen muuttokeikalle lähtöä kökkäväki kokoontui Millanin äidin ruokapöytään.

Koulussa kuvistyön mallina olleita kukkasia.

Ei enää viikkoakaan lomaa

Taas on mennyt yli kymmenen päivää edellisestä tekstistä. Sen jälkeen olen mm. ommellut valmiiksi seimihahmoille asut sekä helmikoristetyynyn helmet. Olemme käyneet tässä välissä kahteen kertaan pohjoisessa. Molemmilla kerroilla tapasimme lapset ja ensimmäisellä kerralla myös muita tärkeitä ja rakkaita sukulaisia. Puutarhassa säiden mukaan pientä puuhastelua, kohta pitäisi hoitaa syyslannoituskin. Kattofirman mies kävi yhtenä päivänä kuvaamassa taloa droonillaan. Annoimme luvan laittaa kuvan Facebookiin. 

Elokuu alkaa meillä aina synttäreiden merkeissä. Tänä vuonna aloitettiinkin ensimmäinen synttärikakku jo maanantaina heinäkuun puolella.  Olimme silloin osakemökillä Lapissa. Olemme tavanneet varata mökin muutamaksi päiväksi hilla-aikaan lähes joka kesä. Nyt reissu olisi jäänyt välistä, mutta sitten joku osakas perui tämän viikon, niin varasimme mökin sunnuntaista torstaihin. Yksi syy pikalähtöön oli tarve saada kuvia mökistä mahdollista osakkeen myynti-ilmoitusta varten. (Toinen syy luonnollisesti hillahimo.) 

     Tässä yksi minun ottamani ulkokuva. 

Reilun yhdeksän tunnin matkanteon jälkeen ehdimme vielä sunnuntai-iltana soutaa mökkirannasta saareen kolmeksi tunniksi hillastamaan. Maanantaina jatkoimme hillastusta ensin mantereen puolella ja ruokatauon jälkeen uusi souturetki saareen hakemaan sieltä loputkin. Sanomattakin on selvää, että mukana tuomamme kakkupohjan täytteeksi laitettiin hillaa. Illalla saunottiin ja käytiin pulahtamassa järvessä. Uida en tarjennut, kun tuuli niin kylmästi. Olimme aikoneet palata keskiviikkona, mutta kun sitten tiistaina aamupäivällä alkoi sadella emmekä keksineet muuta järkevää tekemistä, pakkasimme tavarat, teimme loppusiivouksen ja marssimme autolle. Kotimatkalla pysähdeltiin sen verran, että poikettiin viemään lapsille hillaa pakastettavaksi. Jäi sitä silti vielä itsellekin iltapuhteeksi, kun olimme kotiutuneet puoli kymmenen jälkeen. Piti käydä myös kasvihuone katsastamassa. Hain ensimmäisen kurkun ja ilokseni näin vihdoin ensimmäisen tomaatinkin viimein kypsyneen. 

Ensimmäisestä kakusta jäi rippeet varsinaisen synttäripäivän aamuksi, mutta tänään syötiin kakkua numero kaksi yhdessä Millanin kanssa samalla kun käytiin jälleen auttelemassa muuttoa. (Kuvassa toka kakku.) Tänään pääsin myös pitkästä aikaa lapsuudesta tuttuun puuhaan, kun lippasin Millanin uuden kodin pihaan tuotuja halkoja liiteriin. Iso kasa vielä jäi liiterin eteen, mutta mies peitteli ne takamarkilta löytyneillä kattopeltilevyillä sateen suojaan.

Vielä on muutama päivä kesälomaa jäljellä ennen kuin koulu alkaa. Lauantaina tavataan minun sisaruksiani lapsuuden seuduilla. Sen lisäksi, jos säät sallivat, olisi kiva ehtiä vielä käydä metsäretkellä, etsimässä joko mustikoita tai sieniä tai molempia. 

Heinäkuu puolessa

Kymmenen päivää edellisestä tekstistä, ja monenmoista olemme hommailleet, osin toki niitä samoja, mitä muutenkin tänä kesänä; veimme viime viikolla jo kolmannen muuttokuorman, ja tillejä olen ehtinyt kuivattaa kaksi erää lisää. Miehellä taas on edelleen riittänyt askarta autojen kanssa. 

Viime viikolla vietettiin Millanin synttäreitä. Olin tehnyt gluteenittoman ja maidottoman vadelmatäytekakun. Kahvittelun jälkeen täytimme peräkärryn ja tila-auton ja kävimme viemässä vielä yhden lastin hyllyjä ja kirjoja. Millan ei itse lähtenyt mukaan, kun oli sen verran huonossa kunnossa. Paluukyytiin lastasimme taas myös jätekuormaa ulkorakennuksesta, mm. metalliromua (kuten pyörän raato ja ruostunut lumikola).

Synttäripäivän jälkeen perkasin mansikkamaan. Olin suojannut kädet ja käsivarret kyynärpäihin asti. Mutta niiden yläpuolelle tuli sitten taas jotain osumia, jotka kutisevat ja joita olen raapinut verille. Levitin kokeeksi mansikkamaalle katteeksi lampaanvillaa ja laitoin verkkoa rastassuojaksi. Tällä viikolla otin suojan kuitenkin pois, päästettyäni yhden päivän aikana kaksi verkkoon juuttunutta rastasta vapaaksi - ja miehen annettua armoiskun yhdelle rastasparalle, joka oli riuhtonut itsensä höyhenettömäksi ja veriseksi. 😒

Olin parina iltana miehen kaverina siivoamassa navettaa, mutta se homma ei ollut oikein sujuvaa, kun vähän väliä piti kysyä mieheltä, mikä tämä on, mihin se kuuluu... 

Kuluvalla viikolla olimme kahtena päivänä, ma ja ti, Kaustisen Kansanmusiikkijuhlilla. Ne päivät olisivat oman blogikirjoituksen arvoisia. (Ehkä myöhemmin?) Mutta jälleen kerran musiikin lisäksi kohtaamiset tuttujen ja uusien tuttavuuksien kanssa olivat päivien helmiä. Myös sää suosi Festareita.

Keskiviikkona oli jälleen tapaaminen Millanin kanssa, mutta ei tällä kertaa muuttopuuhissa vaan katsastuksen merkeissä. Mies käytti Millanin auton katsastuksessa sillä aikaa kun me istumme juttelemassa ja kävimme poimimassa hunajamarjoja Millanin puutarhasta. Millanin mielestä nimi on harhaanjohtava, hänelle ne eivät maistu, joten me saamme käydä poimimassa itselle, jos mielimme. 

Aloitin tämän tekstin eilen perjantai-iltana, mutta se jäi kesken, kun yövieraamme, veljen perhe, oli tulossa festareilta. Mutta ennen heidän tuloaan saimme hetken pitää vieraina muitakin sukulaisia, kun serkkuni miehensä kanssa poikkesi ohikulkumatkalla. Olipa mukava nähdä ja praatata pitkästä aikaa. 

Ennen kuin serkku kävi, olimme itse kotiutuneet pikaiselta pistäytymiseltä Herättäjäjuhlilla. Samalla reissulla ostimme tila-auton puolilleen multaa, yhteensä 24 säkkiä piha- ja rodomultaa. Niistä rodomullat ja puolet (10 kpl) pihamultasäkeistä on menossa Millanin uuden kodin pihaan. 

Sadonkorjuu on jatkunut, mutta nyt tulee kylmä

Ehdinpäs tehdä toisenkin erän maustekurkkuja, vaikka avomaankurkut ovatkin tänä satokautena hidastelleet. Edellisvuotista kurkkua on kellarissa vielä yksi purkki ja jääkaapissa toinen vajaa, nyt kellarissa on myös uuden sadon maustekurkkua kaksi isohkoa purkkia ja kolme pientä, joista yhden vien piakkoin tuliaisiksi vävylle. Voi olla, ettei sen enempää saadakaan. Riippuu tulevista halloista/yöpakkasista. Peittelin kateharsolla niin kurkku penkin kuin kesäkurpitsatkin. Harsoni vain ovat jo kovin riekaleisia. En kuitenkaan halua enää ostaa uusia kateharsoja, mikromuoviksi kun taitavat vähitellen hajota.

Tänä kesänä kosteuden takia muumiotauti on taas jyllännyt ja vaivannut vähäisten omenoiden lisäksi myös luumuja ja (omppujen kanssa yhtä vähäisiä) kirsikoita. Eilen kuitenkin keräsin terveitä luumuja toista litraa, tänään kalttasin ne ja kokeilin pakastaa sokeriliemeen. Sovelsin luumuhillokeohjetta kirjasta "Kotipuutarhurin kasvisruoat". Meinaan käyttää oman pihan Sinikka-luumuja jouluna luumukiisseliin. Jos se tekee kauppansa, en enää jatkossa osta ulkomaisia kuivattuja luumuja siihen tarkoitukseen. 

Uusi kaappipakastin alkaa olla jo melkein täynnä. Valokkien (=hilla), mustikoiden ja mustaviinimarjojen lisäksi siellä on ainakin härkä-, pensas- ja Borlotto-papuja, tilliä, hernettä ja vähän tyrniä ja vadelmaa. 

Kellarissa on viime sadon omenasosetta useita purkkeja, ja voi olla, etten teekään uutta tänä syksynä. Jos saamme omenoita, ne varmaan menee syömäomenoina syksyn mittaan. 

Valkosipulit nostin pari viikkoa sitten, alkavat olla jo sopivasti kuivahtaneet. Niitäkin tuliaisiksi lapsille, kuin myös syöntikokoisia kesäkurpitsoita, jotka pelastin jo mahdollisesti ensi yön kylmiltä. 

Kysyin mieheltä, kauankohan olemme jo olleet omavaraisia tomaattien suhteen. Hän se meiltä kaupassa käy, eikä ole aikoihin ostanut tomaatteja eikä kurkkuja. Vieläkin niitä olisi kypsymässä, jos vain kylmä pysyy poissa kasvihuoneesta. En meinaa viedä sinne sähkölämmitintä (tiedätte kyllä miksen), mutta kynttilän tai pari aion öiksi viedä palamaan lyhtyihin.

Syksyn tuntu on toisaalta haikeaa, mutta toisaalta siinä on oma viehätyksensä. Kuinka siunattua on saada nauttia neljästä vuodenajasta!

Tytit ja muuta sadonkorjuuta

Kanttorilan ensimmäisinä vuosinamme hankimme yhden Tarmo- ja neljä Tytti-pensaan tainta, kun olin saanut päätettyä, mihin ne sopisivat. Paljon ne eivät ole vielä kasvaneet, mikä on aivan hyvä asia, ja tuotto on ollut vaihtelevaa. Ensimmäisen, muutaman marjan sadon jouduttua lintujen tms. marjavarkaiden suihin sato on pikkuhiljaa runsastunut, mutta viime kesän kuivuudesta ilmeisesti johtuen tyrnikään ei tuottanut juuri desilitraa enempää. Yhteensä siis neljästä Tytistä. 

Tänä kesänä näytti taas aivan toiselta. Keräsin marjat lopuistakin tyrnipensaista eilen, paras pensas tänä vuonna antoi puoli litraa, toiset kolme ehkä yhteensä saman verran.

Annoin tyttöpensaille nimet erottaakseni ne toisistaan. "Takimmainen oikeanpuolinen" on hankala nimi ja voi tarkoittaa katsomiskulmasta riippuen ainakin kahta eri pensasta. Niinpä tytöt ovat nyt nimeltään Tytti Matala, Tytti Pikkarainen, Tytti Vintturi ja Tytti Isola. Jos käyt niitä katsomassa, tunnistat kyllä, kuka (emi)kukin on. Toistaiseksi. Kasvavathan ne tuosta. Mutta Vintturi jäänee silti vinovartiseksi.

Mustaherukoita poimin oman puskan lisäksi Millanin takamarkilla. Se souvi on tältä satokaudelta ohi. Vadelmia vielä lienee kypsynyt, pitäisikin tästä lähteä niitä haeskelemaan - ellei eilisiltainen sade ehtinyt niitä varistella. Valkosipulit on nostettu ja Borlotto-pavut keitetty pakkaseen, ja eka erä pensaspapua, mutta pian pitänee kerätä myös härkäpavut. 

Myös metsän satoa olemme käyneet koluamassa useammin kuin moneen vuoteen, sekin hyvä tästä vuorotteluvapaastani. Viimeksi lauantaina kävimme uudestaan kantarellipaikalla, mukana sienikorin lisäksi marjasangot ja -poimurit. Ja niin mukavasti meni retkemme, alun marmatuksista huolimatta, että löysimme myös toisen kantarellipaikan sekä vaaleita orakkaita. Ja mustikoitakin yhä löytyi toisten jäljiltä reilu viisi litraa. Litran verran poimin Millanille tuliaisiksi, kun menimme metsästä päin hänen kahvipöytäänsä.

Kahvista puheen ollen, se oli yksi alkumarmatuksen syy. Kahvitermoksemme korkki oli taas jäänyt auki ja alkoi vuotaa kumossa olevaan reppuun auton takapenkillä. Mies hoksasi onneksi hajusta ja ehdin nostaa repun pystyyn ja pelastaa puoli pulloa retkievästä. Mies yleensäkin valittaa metsäretkelle mennessä esimerkiksi, että ei  sieltä mitään kuitenkaan löydy, ja nyt on jo pari kertaa käynyt niin, että hän valittaa mukaan otetun nesteen vähyyttä. Minulla oli kahden desin vesipullo, jonka hänelle lupasin, mutta ei sellainen kuulemma riitä. Kyllä ne valitukset taas metsässä loppuivat, viimeistään siinä vaiheessa, kun mies bongasi vaaleaorakasesiintymän. Nyt on vakaa aikomus hankkia uusi termospullo, jos löytyisi sellainen, missä on idioottivarma kierrekorkki, ilman napsuttelumekanismeja. Evästä oli lopulta kuitenkin riittävästi, ja kahviakin jäi vielä Millanin kahvipöytään asti.

Vaaleat orakkaat menivät perunaan soosihin, mutta keltavahverot paloittelin eilen kuivuriin. Mikä ihana tuoksu ❤️

Suunnitelmia seuraavalle satokaudella

 Tänä vuonna meidän mansikkamaasta ei juuri satoa tullut, en vaivootellut edes verkkoa suojaksi, mitä vähän narua ratustelin ja siihen killumaan heijastinpöllöjä kulkusineen. Muutamia marjoja olemme miehen kanssa syöneet ja ehkä vielä jokusen saisi, kun viitsisi käydä pyllistelemässä. Aho- ja kuukausimansikkaa tulee kyllä normaaliin malliin, mutta mansikkamaa minun täytynee uusia tänä syksynä. Silmäilin sille jo uutta paikkaa likeltä, kunhan aikanaan nostan valkosipulit ja maa-artisokat pois vanhasta kohopenkistä. Ja mansikkamaan tilalle luonnollisesti rakennan syksyllä sitten kohopenkin. Ruohotuppaita minulla on jo valmiina sitä varten taannoisesta kasvimaan laajennusprojektista. 

Tämänhetkisessä mansikkamaassa on päässyt mäkimeirami leviämään, sitä täytyy minun myös kurittaa. Ajatuksena on ollut, että tarjoan paikallisella Roskalavalla yrttituppaita, jos keltä vielä pitsamauste puuttuu. Oreganoa on levinnyt lanttalauree mansikkamaan ja pensasmustikoiden vierustalle. Oreganon keskellä on yksi kukkiva palsternakka. Sen aion antaa jäädä siementämään, kunhan raivaan yrtit pois tieltä. Muut kukkivat palsternakat aion poistaa ennen kuin siementävät, koska en halua taas ensi kesänäkin harventaa sinne tänne (joka paikkaan) itäneitä palsternakkoja. 

Olen istuttanut oksapistokkaasta kasvattamani pienen mustaherukkapensaan vanhemman herukkapensaan ja kasvimaan laidassa kasvavan jasmikkeen väliin sillä ajatuksella että jo tämän satokauden jälkeen poistaisin vanhan pensaan ja saisin sillä tavoin tilaa tehdä kasvimaalle vähän selkeämpiä linjoja. Tähän asti kasvimaa on ollut joka kesä yhtä sekamelskaa. Tosin se ei johdu pelkästään kulkureittien mutkittelusta väärässä paikassa olevan pensaan takia, vaan yhtä lailla esimerkiksi tuosta palsternakan kuin myös kehäkukan ja parsakaalin vapaasta siementämisestä, kun en sitten ole raaskinut kovalla kädellä pois perata. Eihän sekamelska sinänsä mitään haittaa, kun ei kasvimaalla muiden ole tarvinnut loikkia, ja itse tiedän suurin piirtein, mihin voi jalkansa asettaa. Mutta komian tähäre. 

Suunnitelmissa olisi siirtää myös alla olevan kuvan kaunotar kasvimaan nurkasta perennapenkkiin, jonka uusimista olen suunnitellut jo pari kesää, mutta aika on aina loppunut kesken. En nyt ole varma tuon nimestä, olisiko rantakukka, täytyy varmistaa Millanilta, jolta tuon olen saanut. Saisi sitten tuo kuvassa takana sinisin kukin häämöttävä sikuri levitä sen paikalle uuden parsapenkin kupeeseen. 

Tuosta kuvasta voisi luulla, että olen oikein kylvänyt rivin jos toisenkin kehäkukkaa, mutta en tokikaan. Palsternakkaa on etualalla ja vasemmassa laidassa. Myös maa-artisokkaa putkahtelee luvattomista paikoista, kuin myös perunoita aina edellisvuotisista paikoista. 

Emopalsternakka toistaiseksi mäkimeiramin ympäröimänä. 

Mansikkakausi on ohi

Poimin mansikat maanantaina tälle kesää viimeisen kerran, lukuunottamatta kuukausi- ja ahomansikkaa. Olin itselleni vihainen, kun en ollut käynyt mansikkamaalla sitten keskiviikon, jolloin poimin esikoiselle tuliaismarjat. Paljon oli poimimisten välissä ehtinyt vanheta, kuivua, mädäntyä tai homehtua. Äiti ei olisi milloinkaan sallinut sellaista tapahtuvan. Hän huolehti, että sesongin aikana mansikkamaa kollattiin jopa kerran päivässä, ja vain täysin kypsät noukittiin.

Poimiessani otin saman tien rastasverkonkin pois mansikkamaan päältä ja päätin, että seuraavana päivänä vielä perkaan maan, jotta voin sen sitten syyslannoittaa.

Niin tapahtui. Ihan lanttalauree en vielä kitkenyt mäkimeiramia pois, sillä säästelen tuppaita istutuksiin. Olen ajatellut istuttaa hajukasveja, ruohosipulia ja mäkimeiramia, kasvimaan laitaan etanoita hämäämään. Mutta näillä helteillä ei puhettakaan istuttamisesta. Odotellaan märempiä olosuhteita ja viileämpää säätä. Sitä ruohosipulia kuitenkin jo perkasin  mansikoiden välistä useamman mättään purkkeihin odottamaan uutta kasvupaikkaa. Sipulikasvit kestävät odotella sipulinsa turvin. 

Nostin mansikkamaasta myös jo yhden piparjuuren ja istutin sen syvään ruukkuun Millania varten. Vielä jäi sitäkin ainakin yksi rontto, jos vaikka tuo ruukkuistutukseni ei kestä loppukesään asti. Millan yrittää kokeilla istuttaa piparjuurta johonkin parempaan paikkaan, kun edellinen hänelle viemäni juurakko oli menehtynyt.

Puutarhurin yllytyksestä annoin mansikkamaalle syyslannoituksen lisäksi vielä typpiannoksenkin. Muutamasta kohtaa mansikkatuppaita oli kadonnut, oletettavasti juurikin mäkimeiramin tukahduttamana. Ruukutin pari pistokasta katveeseen odottamaan niin ikään soveliaampia istutussäitä, jotta voin paikata aukkokohtia.

Perkaaminen ei ollut ihan yksinkertaista kaikin paikoin, kun välillä tarvittiin jykevät oksasakset ja lapio. Luumu on jo pari kesää sitten lykännyt versoa parin metrin päähän pensasmustikoiden ja mansikkamaan väliin. Nyt vihdoin versot saivat kyytiä ja näköala parani.

Yhytin tänään harakan mansikkamaalla penkomassa. Kun se sitten minua lähti karkuun, koetin huikkia perään, että saa siellä nyt tonkia, kun verkko on poissa. Nyt en ole kirsikalle (Latvian matala) vaivootellut rastasverkkoa. Puu alkaa olla siihen liian laaja. Sitä paitsi tänä kesänä siihen ei tullut sen vertaa luumarjoja, jotta niitä olisi kannattanut suojata. Harakka kävi napsimassa ne muutamat sitä mukaa kuin alkoivat punoittaa. Mansikkamaa sen sijaan kannatti suojata, kauniita marjoja tuli yllättävän runsaasti ajoittaisesta kuivuudesta huolimatta. En kuitenkaan taaskaan pakastanut yhtään. Kun tänään ajoimme käymään Millanilla, huomasin matkanvarren mansikkatilankin jo laittaneen rastin mansikkakylttinsä päälle. Heilläkin varmaan jo sato ehtyi.

Ei kuvaa revitystä mansikkamaasta. Sen sijaan vielä yksi leppäkerttukuva. Yli seitsemän pistepirkkoa. 

Onnistuneehkon reissun jälkeen turvallisesti takaisin

Saatiin hoidettua melkein kaikki, mitä oli meininkikin eilen ja tänään reissun päällä. Esikoiselle vietiin siskon silitysrauta ja vedenkeitin sekä mm. mattoja, mikro ja mansikoita. Pikkukodissamme kaikki oli kondiksessa. Ruoho jätettiin yhä leikkaamatta, kun heinän seassa kukki niin mukavasti apilat, mesiangervo ja muuta pörriäisruokaa. Ennen rokotusta kierrettiin etsiskelemässä erään kauppaketjun tuotemerkkiin kuuluvaa tiettyä kissanruokaa Millanin Muskalle, jolla on vatsaongelmia. Ei löytynyt. Mutta sen sijaan rokotuksen jälkeinen vierailu perennataimistolla oli ns. hedelmällinen. Millanille löytyi pensasmustikoita ja itsellekin pari perennaa. Palloesikkoa ei nyt ollut, mutta punatähkän sain ja punakukkaisen keijunkukan. Korallikeijunkukan sijaan otin kuitenkin tarhakeijunkukan, kun myyjä kehui sitä kestäväksi ja kun sen kukkavana kuulemma kasvaa korkeammaksi. Nyt pitäisi miettiä taas niillekin paikka... Punatähkää en laita enää samaan paikkaan. Taidan tietää suurinpiirtein, mihin sen istutan, mutta mietin vielä, millaisessa suojassa sen maahan kaivan, etteivät mahdolliset myyrät pääse vohkimaan mukulaa. 

Lauantaina käydään palauttamassa Millanin auto, viedään mustikat ja myös hevoskastanjan taimia. Mutta vettä ei tarvitsekaan enää kuskata. Siellä on vaihdettu vedenottopaikkaa, kun oli tullut niin paljon valituksia, niin nyt Millanin vatsakin taas kestää juoda vesijohdostaan tulevaa vettä. Täytyy yrittää keplotella tandem auton pyörätelineeseen, niin päästäisiin sillä takaisin. 

Juhannusta

 Oli pyhä tai arki, aamu alkaa etanakierroksella. Aikaisemmin kirjoitin etanahoukuttimista, että laitan banaaninkuoren raparperin lehden alle. Mutta katsoin aiheesta tehdyn nettivideon uudestaan, niin siinä neuvottiinkin laittamaan raparperin lehden alle vehnäleseitä ja banaaninkuoren ihan vain sinällään kasvimaalle houkuttimeksi. Mulla ei ollut vehnäleseitä kaapissa, mutta kaurahiutaleet ajoivat saman asian. Vaan se banaanin kuori oli kyllä varsinainen etanamagneetti! Tämän aamun kierroksella vakiopiilojen alta löytyi "enää" kolmisenkymmentä pikkuetanaa. Mutta sitten laajensin etsintää kurkistelemalla myös kivien alle (niitäkin on eri puolilla kasvimaata, koska niitä tarvitaan mm. kateharson painoksi). Olin epäillyt, että kiven alusta on etanan makuun liian kylmä, mutta eipä ollut. Kyllä minun täytyy kerätä ainakin nuo kivet - ja lahoin puuaines - kasvimaalta pois vaikka katteen jätänkin. Maalattu tai muuten sileä lauta saa vielä jäädä, sillä sellaisen alta etanat on helppo kerätä.

Se tällä erää etanoista. Sitten ne kirvat. Tänään ruiskin sitä nokkosvettä kirsikka-, omena- ja luumupuihin. Mutta sitten kuulin Millanilta, että nokkosvesi pitäisi käyttää 12 tunnin kuluessa, ettei siitä ehdi kadota tehoaineet. Sen jälkeen se kelpaa vain kasteluun. Ja minä kun olin lukenut jostain, että nokkosvettä seisotetaan 1-2 päivää... Puutarha-asioihin liittyy paljon ristiriitaisia tietoja ja neuvoja. Millanin luota palattuamme ruiskutin puut sitten vesiletkulla. Huomenna voisi kerätä uuden nokkoserän (kuusiaidan takaa naapurin tyhjältä tontilta sitä löytyy lisää, omalta pihalta ovat  nokkoset jo vähissä, omasta syystä tosin, kun perkasin keväällä pois ison esiintymän).

Millanin luota tandemoidessamme ihastelimme mm. huopaohdakkeita. Sanoin miehelle, että niitä tahtoisin pihaamme hyönteisiä varten. Puuruiskutuspuuhassa huomasin ilokseni, että sitähän jo meillä onkin.

Mainittakoon (ja kuvattakoon) tässä yhteydessä toinenkin tämänkesäisistä ilonaiheista. 

Nyt minulla on ensimmäistä kertaa tulossa salkoruusua kukalle asti. Millanilta olen saanut mustan salkoruusun siemeniä, joita kylvin jo kolme vuotta sitten. Kun niiden lehtiruusukkeista ei viime kesänä kasvanut kukkavarsia, luulin jo toivon menneeksi, ne kun ovat käsittääkseni kaksivuotisia. Mutta ehkä se tarkoittaakin sitä, että kukittuaan ja siemennettyään ne kuolevat, kukintavaiheen saavuttaminen voi vaan viedä pidempään kuin kaksi vuotta. Näköjään. Nyt voin hyvillä mielin suunnitella myös siskolta saamieni salkoruusun siementen kylvöä. Kunhan taas keksin paikan... 

Ei aina auvoista askarta

 Olen nyt jatkanut etanoiden metsästystä aamuin/illoin. Se on meinannut vetää mielen matalaksi. Viime vuosien kuivat kesät olivat tuudittaneet minut kuvittelemaan, ettei tällä hiekkamäellä etanoita viihdy riesaksi asti. "Höpön pitän höpönä", kuten muinoin totesi pohjoispohjalainen mies lääkärille (joka pyysi tuomaan ulostenäytteen tikkuaskissa).

Olen kurkkinut katteiden alle ja parsakaalin lehtien alapinnoille pitkin kasvimaata (parsakaalta samoin kuin kehäkukkaa on itsekylväytyneenä ympäriinsä). Olen kiertänyt salaattikylvökset  ja - ruukkuistutukset ja kerännyt kaikki pienet ja suuret, joita olen löytänyt. Tähän asti olen tyytynyt vääräoppisesti liiskaamaan etanat kivien/ lautojen väliin. Tänä aamuna kuitenkin otin kierrokselle mukaan keruuastian ja termosmukillisen kuumaa vettä, jonka kaadoin löydösten päälle. Aamun keruu"innostus" sai alkunsa siitä, kun kuuden jälkeen tein itselleni aamukahvin kanssa nautittavaksi silli-munavoileivän ja kun yöpaidassani hain sen päälle tilliä kasvimaalta. Pienten tillien kimpussa hääri tusina vaaleaa pikkuetanaa, jotka vetelin sormin pois ja vein lämpökompostoriin. (Kompostorikin on kaiketi kerettiläinen tapa käsitellä etanoita, mutta eivät kai nekään selviä +60 asteessa hengissä.) Piti pestä hyvin kädet ennen kuin saatoin jatkaa aamupalaa. Jonka jälkeen puin ja suojauduin hyttysiä vastaan, varasin mukaani edellämainitut astiat ja kiersin loputkin tillit.

Olen nyt koettanut puntaroida, mitä teen katteiden kanssa. Pitäisikö kerätä kaikki ruohokate pois ja perata ylimääräinen kasvusto? Vai pitäisikö sittenkin parsakaalin, pihatähtimön ja kehäkukkien antaa kasvaa, koskapa nekin kelpaavat etanoille, jos vaikka paremmin jäisi tilliä itselle?

Tämänaamuisen invaasion jälkeen olin jo melkein päättänyt siivota kasvimaan kaikesta ylimääräisestä kasviaineksesta ja siistiä kasvimaan reunan ruohonleikkurilla. Mutta kyykkiessäni salaattien luona ruohokatetta tonkimassa löysin sen alta niin paljon muuta elämää, etten kuitenkaan raaskinut ruosia katteita pois. Ilokseni näin kasvimaalla mm. useita leppäkertun toukkia. Kateviljelyyn kuuluu se, että kosteuden pidättämisen ja maaperän ravinteikkuuden lisäämisen lisäksi kate tarjoaa suotuisat elinolosuhteet monille ihmisenkin kannalta hyödyllisille eliölle. Kuten kastemadoille. Haluan loppujen lopuksi jatkaa mieluiten luonnonmukaisesti ja luonnon ehdoilla, ja yritän keruuta jatkamalla pitää etanainvaasion joltisenkin aisoissa. Sain vahvistuksen päätökselleni erittäin ilahduttavassa muodossa. Kun jatkoin etsimis- ja tuhoamisretkeäni kääntelemällä kaikkia laudanpätkiä, joiden alle etanat vetäytyvät liialta kuumuudelta suojaan ja kun sillä ajatuksella käänsin ympäri myös ison lankun, joka kenaa lavan reunaan (Se on ollut suojaharson painona), niin lankun alta paljastui piilossa ja suojassa kykkinyt sammakko! Ensin säikähdin, mutta kun tajusin, mitä näin, olin suunnattoman iloinen. Olinhan juuri lukenut netistä etsiessäni apua etanaongelmaan, että sammakot syövät etanoita. Juttelin kaverille mukavia, käänsin varovasti lankun takaisin sen suojaksi ja lähdin hakemaan kännykameraa. Sammakko oli yhä aloillaan, mutta lähti liikkeelle, kun nostin lankkua uudestaan. Joten ei kuvaa.

Seuraavaksi aion laittaa kasvimaalle raparperin lehtiä, joiden alle laitan banaaninkuorta houkuttimeksi. Sieltä pitäisi olla sitten helppo kerätä liiat nilviäiset. Nyt on myös juhannuskalja pullotettu. Siitäkin aion laittaa etana-ansan.

Toinenkin elukkainvaasio vähän kismittää. Kirvat. Omenapuissa kuhisee ja luumu- ja kirsikkapuut ovat kiiltäväntahmeita. Keräsin aamupäivällä nokkosia vesiämpäriin. Päivän parin päästä siivilöin nokkosvettä suihkupulloon ja alan roiskia puita. Minttuteetä voisin kokeilla jo heti tänään, kun sen ei tarvi seistä. Onneksi nyt on ollut siedettävä ilma ulkona, niin näitä ikävämpiäkin puutarha-askareita on sikäli jaksanut tehdä.

Värisointua tai sitten ei

 Otin eilen illalla taas antihistamiinitabletin kutinalääkkeeksi ja sitä myöten vähän veto poissa. Mutta päivittäisen puutarhakierroksen jaksaa tehdä vaikka konttien. Soimasin tosin itseäni, etten ottanut heti ekalle kierrokselle kameraa mukaan. Tai edes krökkyä ja suojahanskoja.

Kameranhakureissulla otin mukaan myös aamulliset kahvinporot, jotka tyhjäsin tällä kertaa pensasmustikan juurelle. Millan vihjasi, että kahvinporot auttaisivat liljakukkoa vastaan, kun ne ei kuulemma tykkää kahvin hajusta. Niinpä olenkin useana aamuna levitellyt sakkoja eri liljojen juureen, koska tänä alkukesän olen muutaman vuoden tauon jälkeen rookannut joillakin liljoillani muutaman liljakukkopariskunnan parittelemassa. Luonnollisesti tein lopun mokomasta puuhasta. Pahiten kukot ovat ehtineet syödä ruskoliljaa. Jospa muut säästyisivät.

Mutta se kamerakierros. Pieni väripoikkeama sai minut alun alkaen hakemaan kameran.

Viime keväänä oppilaiden lahjakortilla ostin mm. purppuran(- tai karmiinin-)punaista orvokkia, josta keräsin siemeniä. Näiden piti kaikkien olla niiden siementaimia. Mutta voi olla, että keskellä oleva haljukukkainen taimi eksyi joukkoon muutaman  sinisen orvokin siementaimen joukosta, sieltä kun nousi toinenkin tuonnäköinen ei-niin-sininen. Voisin tietty ruveta pikkumaiseksi ja vaihtaa reunasta tilalle toisen orvokin ja siirtää valkoisen muualle. Mutta vain jos ehdin ja viitsin. 

Ilokseni verihanhikki kukkii jälleen. Viimeksi on tainnut kukkia ennen maalämpömyllerystä. Sen jälkeen olen kasvattanut siemenistä muutaman verihanhikin lisää, kun edelliset alkoivat näyttää taantumuksellisilta. 

Illakko, punapäivänkakkara ja loistokurjenpolvi Johnson's blue muodostavat kauniin väriharmonian. 

Samoin vuorikaunokki ja purppuratulikukka, seassa kukintaa aloittava kanadanvuokko ja oranssikeltano sekä pari orvokkia. 

Hohhoijaa, nappasin viiden minsan tirsat sohvalla. Hetken taas jaksaa. Olen muutamana päivänä kirjoittanut vihkoon muistiin, mitä kunakin päivänä olen suunnitellut saavani aikaan. Muistilistan lisäksi siitä on sekin hyöty, että voin vielä myöhemminkin huomata, että jotain olen saanut lomalla tehtyä, ettei tarvi ihmetellä elokuussa, mihin se loma hupeni. 

Takaisin kamerakierrokseen, kerrottu idänpioni on kukkimisvuorossa, samoin akileija, jota myös lintukukaksi olen kuullut mainittavan. Ruukussa oleva punainen dalia kukki keväällä, odottelen lisää kukkia tuonnempana. 

Vielä pari kuvaa. Ensimmäisessä luumun juurelle istuttamani kirjopäivänsini. Viime kesänä vahingossa tulin istuttaneeksi yhden päivänsinen kirsikan lähelle, ja sehän kietoutui pitkin kirsikan oksia. Nyt olen laittanut kahdenkin luumun juurelle, ynnä krassia. 

Lopuksi kuvapari yhdestä omenapuusta. 

Tämä on se, josta mieheni kysyi muutama vuosi sitten moottorisaha kädessään, että "eikös se ollut tämä omenapuu, mikä piti kaataa?" No ei ollut, vaan se viereinen, johon tuli syömäkelvottoman pahoja omenoita. Onneksi mies ei ollut ehtinyt kuin sahata pari paksua alaoksaa pois väärästä puusta ennen kuin tiesi käydä kaadettavan niskaan. Eihän siinä kuinkaan käynyt. Kurmootettu puu on tuottanut omenoita edelleen. Ne ovat pieniä, mutta kivanmakuisia ja siksi halusin tuon puun säästää. Isojen oksien karsiminen aiheutti kuitenkin vesiversojen kasvua. Kokeilinpa sitten taivuttaa niitä painon avulla vaakatasoon, uusiksi alaoksiksi sahattujen tilalle. (Kuvassa on myös miehen tekemä hyönteishotellipölli, jonka umpeen muuratuista huoneista olen tänne aiemmin ottanut kuvan.) 

Tänä keväänä taivukkaissa oli jo kukkasia, ja nyttemmin  niistä on kehittynyt pieniä omenan alkuja. Ei siis ole ollut mikään turha vaiva, ripustella kivillä täytettyjä purkkeja sukkahousuista roikkumaan vesiversojen painoksi. Olen sitä tehnyt myös niin kaneliomenapuille kuin syys- tai talvilajikkeillekin. 

 

EDIT. Nyttemmin luin sitten jostain puutarhalehdestä, etteivät vesiversot ole kiinni niin syvällä puunrungossa, että ne kestäisivät isoa painoa repeytymättä. Joten en voi suositella ottamaan mallia vesiversojen taivutteluun.