"Niin kiirus jottei niemelähän kerkiä"

Jos oli kevätlukukausi hektinen, niin hapinesta on pitänyt olla myös kesäloman alettua. Puutarhahommiapa tietty - kahdessa puutarhassa. 

Joka kasvukauteen liittyy niin iloja kuin pettymyksiä/ harmejakin. Harmeista mainittakoon, että tikkusuojauksesta huolimatta naakat tai muut varislinnut repivät ylös ja tappoivat molemmat iittiläisen härkäpavun taimet (viimeiseni) ja että tänäkään keväänä en onnistunut kasvattamaan elinkelpoisia kaalintaimia. Tein sitten kaaleista suorakylvön Ruusurantaan (kyssä-, lehti- ja parsakaalta) ja peittelin kylvöksen harsolla. Itäkööt, jos tahtovat. 

Tämän kevään eräs erityinen ilonaiheeni on ollut kukkanuput köynnöshortensiassa. Siinä on minun aikanani vasta toisen kerran nuppuja, ja ensimmäisellä kerralla tulin vahingossa katkaisseeksi ainoan kukannuppuoksan. Aikanaan köynnöshortensian tueksi istuttamani sembramänty alkaa oikeasti antaa tukea, ehkä se on rohkaissut kukkimaan. 

Loman alettua olen riehunut joka päivä jommassa kummassa pihassa, satoi tai paistoi. Enimmäkseen on satanut, mutta hyvä sadeasu on mahdollistanut myös sateella riehumisen. 

Minulla on tavoitteena siirtää perunanviljelyn lisäksi maa-artisokan, palsternakan ja suurelta osin myös valkosipulin viljely Ruusurantaan. Ja saada sillä tavoin enemmän tilaa Kanttorilan kasvimaalle, jotta voi paremmin mm. toteuttaa vuoroviljelyä. Olen aloittanut siirron vaiheittain. Syksyllä kylvin Ruusurantaan palsternakkaa ja valkosipulia, nyt loman alettua olen kaivanut Kanttorilasta pois liikoja maa-artisokkia ja istuttanut niitä Ruusurantaan. Varmaan kolme päivää olen kaivanut Kanttorilan puutarhasta pois itsekseen kylväytynyttä palsternakkaa. Osan juurista vein kellariin, muutamia paloittelin tänään uuniin, kun tein sinne muutakin, ja huonoimmat sekä varret piilotin kohopenkkiin, jonka kasasin maanantaina. 

Otsikon toteamus pitäisi kuulua, että on niin kiire, ettei nielemään kerkeä, mutta aikanaan jollain kyläläisellä oli sana muljahtanut, ja otsikon muoto jäi isälle sanonnaksi. Kotikylän liepeillä oli kyllä Niemelä-niminen talokin. (Isällä oli käytössä paljon muitakin sanontoja, joista osa oli samanlaista perua.) 

Tämän bloggauksen kuva liittyy koulun päättäjäisiin ja tämän päivän puutarhapuuhiin. Sain oppilaalta vaaleanpunaisen napon, jossa oli kauniita serviettejä ja oheiset kukansiemenet. 

Tänään sain idiksiä, minne istuttelisin ja kylväisin kesäkukkia. Hoksasin, että viimevuotinen kurkkupenkki kasvimaan etelälaidassa sopii gladioluksille. Pystytin sinne tuki rakennelman ja gladiolusten eteen kylvin Pink shades - siemensekoituksen. Sain raivattua tilaa pitkän kukkapenkin etelänpuoleiselle laidalle sen verran, että sain tyhjättyä sinne toisenkin kesäkukkasekoituspussin ja istutettua leijonankitaa, punarevonhäntää, orvokkeja, kesäastereita ja vaniljasamettikukkia. Nähtäväksi jää, kuinka moni taimenrääppöö jää henkiin ja alkaa kasvaa.

Laitanpa vielä kuvan lahjanaposta. 

Siilidraamaa ja muuta puutarhajuttua

Tänä keväänä olen saanut iloita siiliparin toistuvista puutarhavisiiteistä, välillä yhdessä, välillä erikseen. Tänä aamuna ne viipyivät pitkään yhdessä omenapuun alla, mutta eivät syömässä. Isompi kiersi sitkeästi pienempää ympäri nuuhkien ja tökkien kylkiin. Toinen oli niin kuin ei huomaisikaan. Ne olivat häipyneet sillä välin kun tein sanaristikkoa aamukahvin äärellä, joten en tiedä lopputulosta. Pienempi vieraili tänään vielä kahteen otteeseen, tällä kertaa murkinoimassa, eikä piitannut minustakaan, vaikka lykkäsin kottikärryjä viiden metrin päästä.

Mutta ennen kuin minä annoin itselleni luvan tarttua kottikärryihin tai muuhunkaan puutarha-aseeseen, minun piti viettää hyvä tovi tietokoneen, oppilaiden kirjojen, vihkojen ja kokeiden kanssa arviointia työstäen. Vielä ei tullut valmista, mutta urakka edistyi.

Pihalle päästyäni aloin ensin raivata tilaa sekä kuistille että kasvihuoneeseen. Kunhan  viikko kuluu, uskallan alkaa haaveilla ensimmäisten tomaattien (Outdoor girl) istuttamisesta kasvihuoneeseen. Kuistille ajattelin alkaa kanniskella karaistumaan muitakin taimia kuin orvokit, jotka siellä on ollut jo viikon verran - ja ovat ehtineet jäätyäkin siellä kerran. Vintillä olevia taimia voisin karaista nostelemalla niitä parvekkeelle.

Kukkaruukkujen lisäksi sain kasvihuoneesta ulos kaksi kolmesta multatehtaasta eli  kaksi sadevesiastiaa, joissa minulla oli istutusastioiden mullan sekaan tyhjättyjä bokashiastioita. Kärräsin tehomullat pariin kohopenkkiin, joista toiseen tulee toivon mukaan kesäkurpitsaa ja maissia. Pari iittiläistä härkäpapua siihen jo aiemmin kylvin. Toiseen kohopenkkiin kylvin kaksi riviä porkkanaa ja istutin rivien väliin valkosipulin kynsiä. Suojasin kylvökset tikuilla intujen varalta. Sen jälkeen levitin vielä kevätlannoitetta kukkapenkkeihin.

(Olemme tänä keväänä ehtineet käydä pari kertaa Ruusurannassakin. Mullistin kompostorin, kaivoin lupiineja ylös kasvimaalta ja jatkoin yhden perennapenkin raivaamista ruohotuppaista. Nyt siellä on myös sadevesiastioita rännien alla. Muualtahan sinne ei vettä tulekaan.) 

Tämänpäiväisen kohopenkin kunnostuksen yhteydessä nostin siitä läjän palsternakkaa ja maa-artisokkkaa, jotka meinaan huomenna kuoria uuniin, kun kerran sen kuitenkin lämmitän piirakkaa varten. Vien maanantaina kahvitarjottavat työpaikalle yhteissuunnittelupalaveriin.

Nyt hyvää yötä ja hyvää pyhäpäivää. Huomenna on Hyvän Paimenen sunnuntai. 

Hallan häivähdys

Kylläpä sittenkin halla yritti jo tänne ryömiä sunnuntain ja maanantain välisenä yönä. Harmitti ja säikäytti huomata aamuseitsemän edellä, että ruohikko oli yhdeltä kantilta kuurassa. Olin tsekannut hallanvaaran todennäköisyyden netistä, eikä tähän kohtaan ollut annettu kohonnutta riskiä, niin tuudittauduin sitten siihen, enkä ollut levittänyt harsoja kurkkupenkillä (vaikka olin jo ehtinyt luvata sieltä loput kurkut siskolle) enkä sytyttänyt kynttilöitä kasvihuoneeseen. Mutta pelko oli pahempi kuin paukahros, kuten Millan tapaa sanoa.

Kohopenkki taisi antaa riittävän lisälämmön kurkuille, ja niiden paksu kuori suojasi lisää. Samoin kasvihuone säästyi. Ja nyt sitten yöt jatkuvat plussalla vielä jonkin päivän. 

Ensi viikonloppuna ennustusten mukaan  tulee käänne. Siksipä aloittelen vähitellen valmistautumista. Äsken kävin keräämässä suuren osan kasvihuoneen loppusadosta. Kenties loppuviikolla kerään jo loput tomaatit ja paprikat sisälle kypsymään. Ja ananaskirsikka pitäisi sieltä kantaa vintille talvettumaan. Mutta ensin pitäisi järjestää sekä vintille että molempiin eteisiin tilaa muillekin talvetettaville. Olen tuonut takaisin sisälle vasta lehtikaktukset. Tilaa tarvitaan joukolle pelargoneja, oliiville, värinokkoselle, araukarialle ja maljaköynnökselle. Arvelisin, etten vaivoottele enää yrittää keijunmekon talvetusta. Sitten olisi vielä gladioluksien, täplämunkinhuppujen ja amaryllisten mukuloiden huolehtiminen kellariin, ja ekan pakkasen jälkeen myös dalioiden. 

Kasvimaalta pitäisi kerätä loput punajuuret pois. Ehkä loput perunat myös ja Ruusurannasta mukulasellerit. Mutta porkkanat ja palsternakat ehtii  myöhemminkin. Lehtikaalia, persiljaa ja salaattivuonankaalta voi kerätä tarvittaessa vaikka lumen seasta.

Mies on tänään kerännyt pudokkaita oikein urakalla, kuvassa vain osa. Hän aikoo huomenna viedä niitä pohjoiseen. Puista täytynee kerätä loput punakanelit sitten loppuviikosta. Eikä talviomenoitakaan pidä jättää puihin pakkasiin asti. Mies toi äsken kaupasta lisää banaanilaatikoita omenasatoa varten. 

Myöhäinen kevät

Jossain vaiheessa huhtikuussa lumien sulettua oli ainakin yhtenä viikonloppuna yksi lämmin päivä, jolloin lopulta rapsuttelin perennapenkeistä roskat. Mies on sitten muuten huolehtinut pihan tyhjäämisestä ja haravoinnista, kun hänellä on ollut sitä pölli- ja risusavottaa. Nyt se on risujen osalta jo hyvällä mallilla, pölliurakkaa piisaa kenties koko kesäksi.

Näillä säillä ei ole pahemmin viemistänyt pihahommiin. Mutta vappu oli poikkeus säiden suhteen, kahdessakin mielessä. Tavallisesti vappuna tulee räntää tai vettä. Nyt sattuikin vapulle tähän mennessä lähes ainut ulkoleikkipäivä.

Otin silloin urakakseni kanadanpiiskun ylöskaivuun, se kun on nyttemmin luokiteltu haitalliseksi vieraslajiksi. Sain siten tilaa navetanpäätypenkkiin muille lajeille. Ja samalla kaivoin pois aika tavalla myös juolavehnää. Jotain muuta pienempääkin ehdin pihassa hommailla, ja sitten käytiin miehen kanssa vielä mutka Ruusurannassa. Meillä on aikomuksena ostaa se pois Millanin vaivoista. Vein tontille myyräkarkottimen, tyjjäilin kasvihuoneessa kasvatusastioita, tutkailin kotilotilannetta ja kierrettiin takamarkilla etsimässä tontin rajapyykit.

Tänä viikonloppuna olen taas vähän edistänyt puutarhatöitä, vaikka käytiin eilen kyläilemässäkin Millanin luona. Tein kohopenkin, kylvin porkkanaa, persiljaa, härkäpapua ja jotain salaattilajeja. Istutin veljeltä saamani ja esikasvattamani ilmasipulit porkkanoiden liki, samoin purjon rääpäletaimet.

Tänään oli oikein mukava kirkkoreissu, kun kirkossa oli paljon nuoria. Kirkon jälkeen olen jatkanut kevätpuuhia lähinnä sisällä.

Monien lajien esikasvatus on jäänyt paljon tavallista myöhemmälle. Tänä viikonloppuna kylvin kokeeksi kuitenkin esikasvamaan kesäkurpitsaa, kasvihuonekurkkua, tuoksuhernettä, kyssäkaalta, lehtikaalta ja talvikynteliä. Lisäksi laitoin purkkeihin auringonkukkaa, valkoista Galahad-ritarinkannusta, sininataa, lamopinaattia, ruusupapua ja pari omakeräämää siementä tarhavarjohiippaa. Nyt on samettikukat ja kirjokakkarat koulittuna. Viime kesänä en onnistunut kirjokakkaran suorakylvössä, niin päätin kokeilla esikasvatusta. 

Kuistilla on vilpoisessa tarhaverbenaa itämässä. Tänään kylvin kanadanpiiskun tilalle kehäkukkaa ja eilen kamomillasauniota. Navettapenkin reunaan kylvin loput Schneeball-kaukasianpitkäpalon siemenet.

Kasvihuone on yhä siivoamatta. Alkavalle viikolle povataan yhä viileää ja yöpakkasia, joten ei kasvihuoneeseenkaan ole tomaateilla mitään kiirettä. 

Koho- ja perennapenkkiurakat

Vaikka minulla onkin menossa Mma Ramotswe-kirjojen uusintalukumaraton ja vaikka tuntuu, etten muuta juuri ole ehtinytkään, niin jotain pihahommia kuitenkin, ja jotain pientä tuvallakin (erilaista ruokahuoltoa enimmäkseen).

Satunnaisen sadonkorjuun lisäksi olen nyt saanut tehtyä ne kaksi isompaa - otsikossa mainittua - puutarhaprojektia, joita olin tälle syksylle suunnitellut.

Uuden kohopenkin rakentamiseen sain ajatuksen, kun mansikkamaa ei enää tuottanut juuri mitään. Se oli aika hävittää ja istuttaa rönsytaimista pieni mansikkapläntti sivummalle. Ja vanhan mansikkamaan aurinkoiselle paikalle kohopenkki olisi omiaan. Risusydäntä varten karsin pensaita, eritoten rusopajuangervoa, siellä täällä. Kesän aikana olin jemmannut ylös kaivettuja ruohomättäitä, jotka nyt kärräsin risujen painoksi. Lehtikariketta ei ollut saatavilla, mutta olipa kaikenlaista muuta täytettä, ruohonleikkuujätteestä ja paleltuneista samettikukista ruveten. 

Kompostiakin oli kertynyt mukavasti, kun olin kesän mittaan vajentanut kompostereita muovisäkkeihin odottamaan hyödyntämistä. Kaksi bokashiastiaakin tyhjäsin kohopenkkiin. Eiköhän siinä ensikesänä kesäkurpitsa kasva.

Ei siitä niin monta vuotta ole, kun edellisen kerran koetin reirata pienintä kolmesta ympyräpenkistä. Tällä kertaa halusin myös laajentaa sitä.

Yksi menetys paljastui, kun kaivoin perennat ylös. Ihmettelin, kun tarhakylmänkukasta ei näkynyt lehteäkään. Mullasta nousikin sitten mädäntynyt juurakko. Enää persikanväriset kylmänkukat ovat jäljellä Millanin istuttamista 😒. Samasta pyöreästä penkistä paljastui jo alkukesästä yksi kato: kaikki kolme rantalaukkaneilikkamätästä olivat ruskeita ja täysin hengettömiä. Oliko syynä liian maanmyötäinen istutus? Nyt yritin saada penkkimäisyyttä laittamalla kattotiilet reunoille ja tyhjäämällä multasäkkejä enempi keskelle. 

Pieni pyöreä on ollut keskikesästä yksipuolisen valkoinen (valkoinen malva, valkoinen kurjenkello ja valkoinen pienikokoinen peurankello yhtä aikaa kukassa). Nyt yritin saada siihen muutakin väriä ja myös syyskukkivia.

Tässä (kuva) vaiheessa on vasta reunassa esikkomättäät ja pohjoisreunassa hopeatäpläpeippi. Sen eteen tuli sittemmin lännenluppio, jota kehystämään kolme malvamätästä. Niiden kohdalle lähelle reunaa tuli julianesikkomättäät ja vaaleanpunaiset kellopeipit. Keskelle laitoin vaaleanpunaista syysleimua, sen molemmin puolin rantakukkamättäät. Uutena istutin myös tähkätädykettä, lopuksi muutama valkoisen krookuksen sipuli sekä vähän sitä kurjenkelloa ja muoviruukulla rajoitettuna peurankelloa. Ja kastelua. Nyt sitä tulee myös taivaalta. 

Suunnitelmia seuraavalle satokaudella

 Tänä vuonna meidän mansikkamaasta ei juuri satoa tullut, en vaivootellut edes verkkoa suojaksi, mitä vähän narua ratustelin ja siihen killumaan heijastinpöllöjä kulkusineen. Muutamia marjoja olemme miehen kanssa syöneet ja ehkä vielä jokusen saisi, kun viitsisi käydä pyllistelemässä. Aho- ja kuukausimansikkaa tulee kyllä normaaliin malliin, mutta mansikkamaa minun täytynee uusia tänä syksynä. Silmäilin sille jo uutta paikkaa likeltä, kunhan aikanaan nostan valkosipulit ja maa-artisokat pois vanhasta kohopenkistä. Ja mansikkamaan tilalle luonnollisesti rakennan syksyllä sitten kohopenkin. Ruohotuppaita minulla on jo valmiina sitä varten taannoisesta kasvimaan laajennusprojektista. 

Tämänhetkisessä mansikkamaassa on päässyt mäkimeirami leviämään, sitä täytyy minun myös kurittaa. Ajatuksena on ollut, että tarjoan paikallisella Roskalavalla yrttituppaita, jos keltä vielä pitsamauste puuttuu. Oreganoa on levinnyt lanttalauree mansikkamaan ja pensasmustikoiden vierustalle. Oreganon keskellä on yksi kukkiva palsternakka. Sen aion antaa jäädä siementämään, kunhan raivaan yrtit pois tieltä. Muut kukkivat palsternakat aion poistaa ennen kuin siementävät, koska en halua taas ensi kesänäkin harventaa sinne tänne (joka paikkaan) itäneitä palsternakkoja. 

Olen istuttanut oksapistokkaasta kasvattamani pienen mustaherukkapensaan vanhemman herukkapensaan ja kasvimaan laidassa kasvavan jasmikkeen väliin sillä ajatuksella että jo tämän satokauden jälkeen poistaisin vanhan pensaan ja saisin sillä tavoin tilaa tehdä kasvimaalle vähän selkeämpiä linjoja. Tähän asti kasvimaa on ollut joka kesä yhtä sekamelskaa. Tosin se ei johdu pelkästään kulkureittien mutkittelusta väärässä paikassa olevan pensaan takia, vaan yhtä lailla esimerkiksi tuosta palsternakan kuin myös kehäkukan ja parsakaalin vapaasta siementämisestä, kun en sitten ole raaskinut kovalla kädellä pois perata. Eihän sekamelska sinänsä mitään haittaa, kun ei kasvimaalla muiden ole tarvinnut loikkia, ja itse tiedän suurin piirtein, mihin voi jalkansa asettaa. Mutta komian tähäre. 

Suunnitelmissa olisi siirtää myös alla olevan kuvan kaunotar kasvimaan nurkasta perennapenkkiin, jonka uusimista olen suunnitellut jo pari kesää, mutta aika on aina loppunut kesken. En nyt ole varma tuon nimestä, olisiko rantakukka, täytyy varmistaa Millanilta, jolta tuon olen saanut. Saisi sitten tuo kuvassa takana sinisin kukin häämöttävä sikuri levitä sen paikalle uuden parsapenkin kupeeseen. 

Tuosta kuvasta voisi luulla, että olen oikein kylvänyt rivin jos toisenkin kehäkukkaa, mutta en tokikaan. Palsternakkaa on etualalla ja vasemmassa laidassa. Myös maa-artisokkaa putkahtelee luvattomista paikoista, kuin myös perunoita aina edellisvuotisista paikoista. 

Emopalsternakka toistaiseksi mäkimeiramin ympäröimänä. 

Tuli aamu ja tuli ilta ja niin meni ensimmäinen lomapäivä. Ja katso, se oli sangen hyvä

 

Oi Kanttorila! Oi loma!

Vaikka eilinen koulupäivä olikin parituntinen ja vaikka pääsimme liikkeelle puolilta päivin, olimme perillä Kanttorilassa vasta puoli viideltä, kun alkumatkasta poikettiin esikoisen uudella asunnolla viemässä muutaman huonekalun ym. Mies asensi  olohuoneen kattoon pojalle tuomamme tuuletinlampun. 

Peräkärryn veto ja helle saivat matkan tuntumaan tavallistakin pidemmältä, mutta ehkä sekin vaikutti, että olin malttamaton näkemään, miten kevään mittaan tuomani taimet olivat selvinneet tavallista pidemmästä viikosta. Olin vetänyt valoverhot ikkunoille hieman varjostamaan. Ja onneksi Kanttorila pysyy miellyttävän viileänä helteelläkin. Suurin osa taimista oli selvinnyt kunnialla tai vähintään hengissä. Pari vainajaa oli, en enää niitä tunnistanut, mutta olettaisin niiden olleen samettikukkaa, joita on muutama aiempienkin viikkojen aikana nääkähtänyt. Onneksi on särkymävaraa. Viimeiset samettikukat toin nyt loman alkaessa. Oli minulla vähän muutakin kasvia mukanani, sillä sain muutamilta oppilailta niin leikkokukkia kuin ruukkukasvejakin. ❤️

Piha oli ihanan vehmas, kiitos aiempien sateiden ja niiden jälkeisen lämpöaallon. Taimien kastelun jälkeen kannoin niistä jo osan ulos karaistumaan. Sitten istutin kohopenkkeihin maissit, kesäkurpitsat ja neljä avomaankurkkua ja peittelin istutukset. Hyttysiltä piti suojautua vaattein ja sitruunanhajuisella öljyllä. Sitten pystyin vielä kylvämään punajuuria. Ehkä myöhemmin kylvän vielä yhden rivin keltajuurikastakin, kun eilen jaksu loppui kesken. Rankka (=siivouspitoinen) työviikko, huonosti nukutut yöt ja matkustus helteessä veivät mehut, mutta siitä huolimatta uni ei meinannut tulla. Varmaan kovin  tapahtumarikkaan ja tunteikkaan päivän jälkeen mieli meni ylikierroksilla.

Seurasimme jumalanpalvelusta jälleen striimattuna, vaikka paikan päällekin olisi luultavasti voinut mennä. Sitten kävimmekin visiitillä Millanin luona. Mies sai lainaksi kasvihuoneen rakentamisessa tarvittavan mattoveitsen, kun oma on kateissa. Jospa huone alkuviikosta valmistuisi. Taimien karaisemisen ja kylvöjen lisäksi olen ehtinyt vähän myös pyykätä. Äsken vähän ripsaisi sadetta pyykeilleni, mutta se ei lainkaan hatuta, vähäkin sade avittaa taas luontoa. 

Tätä kirjoittaessani Suomi-Kanada -maailmanmestaruusottelu on juuri alkamassa, mutta käy siinä miten tahansa, tämä päivä on minulle ollut sangen hyvä. 

Sammalleimun aika

No, ohops! En ehtinyt julkaista tekstiä, kun Suomi jo teki avausmaalin. Mutta edellinen kommenttini pitää silti yhä kutinsa.

Viikko 43

Anoin ja sain taannoin palkatonta vapaata niin että pystyimme viettämään Kanttorilassa pidennetyn viikonlopun, ja silloin ehdin tehdä pihalla yhtä ja toista talven varalle. Saamani vapaa osoittautui sittemmin jopa odotettua aiheellisemmaksi. Nimittäin nyt kun varsinainen syyslomani perjantaina alkoi, niin minulla oli tasan lauantai aikaa tehdä loput välttämättömät syystyöt puutarhassa. Sitten tuli ensilumi. Yksi välttämätön oli omenapuiden tyhjäys. Onneksi suurin osa talviomenoista oli tullut alas vähin erin pitkin syksyä, joten kolmen omenapuun tyhjäämiseen ei meiltä kahteen pekkaan mennyt kauaakaan. Mies keikkui tikkailla ja ojenteli minulle omppuja, jotka pakkasin papereilla fylläten pahvilaatikoihin.

Puutarhan syystöihin kuuluu myös istuttamista ja kylvöjä. Tulppaanit olin tohtinut istuttaa jo reilu viikko sitten, mutta eilen lopulta sain päätettyä, mihin kylvän valkosipulit ja palsternakat. Ja sitten olikin helppo ryhtyä tuumasta toimeen. Merkkasin kylvöpaikkoja tikuilla, mutta pitäisi vielä piirtää kylvökartta ensi kasvukautta varten. 

Viime syksyn juurisikurikylvö ei sitten koskaan kasvanut kohopenkistä, ja syyksi arvelen kuivumista. Nyt kokeilin kylvää niitä kylvölaatikkoon, jonka suojasin sadevesiastian suojaverkolla ja sijoitin talon pohjoispäätyyn, jossa minulla oli viime talvenakin onnistunut kylmäkäsittelykylvökokeilu. En tiedä sitten, miten juurisikurin juureen vaikuttaa kouliminen. Sitä ei juureksille yleensä tehdä. Mutta murehdin sitä sitten, kun näen ensin, itävätkökään ne siemenet nytkään.

Kuten niin usein syksyisin (tai keväisin tai kesäisin), nytkin olen rakentanut kohopenkin. Eilen lykkäsin monta kottikärryllistä kompostia sen päälle. Kompostimultaa riitti vielä muuallekin, pariin lavaan ja viime vuonna rakennetulle kohopenkille, joka tarvitsi lisähumusta, koska ydinrisut pilkottivat esillä. Vuosi sitten mulla oli vähemmän värkkiä kasattavaksi risujen päälle, mutta hyvin kesäkurpitsat ja maissit risujenkin päällä kasvoivat.

Niin, toki ensilumi suli pois, mutta kylmä pihalla on ollut. Pari erää omenasosetta olen nyt lomalla keittänyt, ja ne saa hetkeksi piisata. Yhteensä aikaisemman kesäomenasose-erän kanssa 19 purkillista. Ja muutama pullo omenamehua sivutuotteena. 

Töitään luettelee

Kanttorilaan saavuttuamme poimin jälleen ilokseni kukkia maljakkoon, kun niitä vielä on jäljellä. Jotkut lajit ovat lämpimän syksyn ansiosta alkaneet kukkia uudelleen, ja tuntuu että esimerkiksi harmaakäenkukka vain jatkaa ja jatkaa kukintaansa. Mikäs sen mukavampaa. Jokin noista maljakkokukista tuoksuu kivasti, epäilen kanadanpiiskua. 

Sää on suosinut sekä eilen että tänään. Tyhmästi kylläkin haaskasin osan kauniista säästä eilen sisätöissä. Kun kerran olin päättänyt keittää ekan erän omenasosetta, niin keitin kans. Ja kun kerran sosepurkit olivat uunissa  steriloitavana, niin pitihän uuniin saada vielä nisuakin. Etenkin kun hiivapalakin piti vihdoin käyttää. Sitten kun olin valmis, iltahämärä oli laskeutunut ja vesisade ropisi. Mutta aamulla oli taas pouta ja pääsin takaisin pihaleikkeihin. Olin kuullut puolella korvaa, että halla viimein uhkaisi, joten päätin nostaa lopulta myös mukulasellerit. Samalla siivosin selleripenkistä rikkaruohoja pois. Edellispäivänä olin alkanut perata perhospenkkiä, koska puutarhurin perjantaipostissa kehotettiin perennapenkkien perkaamiseen ennen talven tuloa. 

Ketjutukseksi pihapuuhani taas meni, periaatteella "viedään mennessään ja tuodaan tullessaan". Moni siivoushomma liittyi kohopenkin tekemiseen. Kuopan kaivuun olin aloittanut jo viikko sitten. Nyt pääsin sitä täyttämään. Irto-oksia keräsin sieltä täältä, mutta oksasaksilla leikkasin lisää paristakin kohteesta. Portin pielessä oleva pikkukuusi kaipasi mielestäni ympärilleen lisää tilaa, joten raastoin liian likellä olevaa siperianhernepensasta ankarasti. Kuusiaidan laidassa omia aikojaan kasvavaa orapihlajapensasta sieti myös kurittaa. Minulla oli jemmassa kaksikin kasaa mättäitä risujen päälle, mutteivät ne silti riittäneet peittämään kauttaaltaan. Mättäistä on aina kohopenkkiä rakentaessani suuri uupelos, mutta kompostimullasta yleensä vielä suurempi. Vielä en siihen asti edennyt, lehtiä sen sijaan sain jo haalattua aika mekosta. (Olkoon tuo lainaus Aleksis Kiveltä hänen päivänsä kunniaksi.) 

Viikko sitten istutin Millanilta saamani viisi tulppaanin sipulia perhospenkkin. Tökkäsin siihen muutamia tikkuja merkiksi ja kissankarkoitukseksi. Valkosipulit on vielä kylvämättä. Samoin palsternakat ja sikuri. Mutta sembramänty- ja lehmuspurkit muistin viimein upottaa kasvimaalle talvisuojaan. Ja samaan syssyyn meni hevoskastanjakylvöpurkkikin. Vielä vain toivoskelen, jos vaikka sieltäkin taimi nousisi. 

Minne ihmeeseen istuttaisin sen lehmuksen? Haapaakin hiniööttisin tälle tontille. Mies sellaisen taimen siirsi kesällä ojan laidasta ja tökkäsi koivuvanhuksen kupeelle. Ensi keväänä näkee, onko se hengissä. Se haapa. Koivuvanhus sinnittelee vielä, vaikka Aila siltä olikin pari oksaa taas irti retuuttanut. Siis myrsky. 

Mutta nyt on tämä suomalaisen kirjallisuuden päivä illassa, ja minunkin on aika päättää kirjallinen selvitykseni ja mennä maata. 

Kahden tahi kolmen vaateparren jälkeen

 Säätiedotus piti paikkansa, kun povasi tälle lauantaille runsaita sateita. Onneksi uskoin asian jo eilen illalla. Minun piti välttämättä pestä pyykkiä pian saavuttuamme, kun sitä oli muutaman viikon aikana kertynyt, mutta illan hämärässä ennen nukkumaan menoa kävin hakemassa melkein kuivat vaatteet sisälle pyykkitelineelle.

Aamulla nousin ennen seitsemää ja sade oli alkanut hyvän aikaa aikaisemmin. Satoi tai ei, minulla piisasi ulkohommia. Nostin punajuuret, palsternakat ja perunat. Välillä piti käydä sisällä ja silloin aina vaihdoin kuivan vaatekerran. Toki yritin sovittaa ulkopuuhat kuurojen väliin, mutta välit olivat aina lyhyempiä kuin urakkani kesto. 

Päätin tehdä rakuunalle saman kuin aikanaan raparperille. Tällä tontilla oli valtavan iso raparperialue, jota jo Millan alkoi typistää mutta jonka minä raivasin lopulta kokonaan pois kasvimaalta saadakseni lisää tilaa mansikalle. En kuitenkaan raaskinut tuhota raparperia kokonaan, koska se oli hyvin vanhaa alkuperää, vaan siirsin pienet alut kahteenkin kohtaan syrjemmälle tonttia. Rakuuna on minulle vähintään yhtä tarpeeton kuin raparperi. En ole osannut käyttää juuri lainkaan mihinkään ruokiin. Lisäksi olin huomaavinani tänä kesänä, että sain siitä sekä hengitys- että iho-oireita, kun käsittelin sitä ilman hanskoja. Siirsin pienen juuren pätkän varsineen omenapuiden takana olevan kohopenkin laitaan. Samalla sain tilaa Millanilta saamalleni appelsiinimimtulle ja ruukussa kesän olleelle sitruunamelissalle.

Muutakin pientä siivoilua kasvi- ja pihamaalla. Kasvihuoneen tyhjäyksenkin aloitin yhdestä kurkunrontosta.

Lopulta oli aika siirtyä sisätöihin, säilömään eiliset kurkut. Sitten pesin jääkaapin, en muista miksi siihen ryhdyin (asia kai johti toiseen), mutta hyvä, että se on nyt tehtynä. Se on nimittäin ollut nyt pari viikkoa tyhjänä ja sulana.

Illan päätteeksi saunassa sain itseni kutakuinkin puhtaaksi mullasta, mutta kaikki muut työvaatteet ovat ryöttäisinä kuivumassa eteisen naulassa. 

Kurkkua myöten...

Yhä ovat säät suosineet eikä halla ole vielä tehnyt tuhojaan. Sen jälkeen kun suojasin avomaankurkkupenkit (toisen harsolla, toisen kasvitunnelimuovilla), olen joka viikonloppu kerännyt kurkkuja. Ensimmäisestä erästä olen laittanut kuvan aikaisemmin. Silloin tuli melkein kaksi sangollista, joista säilöin kuusi isoa purkillista. Toinenkin erä, ns. jälkikorjuu, oli reilu sangollinen. Siitä erästä säilöin kolme purkillista, ja osan vein siskoille säilöttäväksi. Molemmista eristä olemme syöneet isoimpia tuorekurkkuna. 

Viikko sitten jälkikorjuun jälkikorjuuta tuli taas miltei sangollinen. Niistä myös jätin isoimmat syömäkurkuiksi. Niitä on yhä sekä kellarissa että rivitaloasunnon jääkaapissa. Pienimmät säilöin kokonaisina Millanilta saamaani lisäpurkkiin ja loput vein rippilapsen äidille, jonka äiti tapaa säilöä kaikenlaista. 

Mutta nyt saa riittää. Tänään saavuttuamme (ja kiireesti vessassa ja syömässä käytyäni) keräsin penkkien päältä ensin suojat kuivumaan ja sitten jälkikorjuun jälkikorjuun jälkikorjuun. Vieläkin löytyi myös pari isoa, joita en ollut aikaisemmin bongannut. Kurkut osaavat piiloutua. Rontot jätin penkkeihin katteeksi, mutta tukikaaret keräsin talteen. 

Kapusin vintille etsimään vielä lisää purkkeja, jäljellä ei ollut enää yhtään isoa, toin likoamaan niitä, joita yleensä olen käyttänyt omenasosepurkkeina. Jonkin verran on vielä purkkeja tähteellä soseen tekoon, mutta jos eivät riitä, täytyy turvautua soseen pakastamiseen. 

Huomenna pienimmät kurkut taas kokonaisina, keskikokoiset viipaleina etikkaliemeen, suurimmat tuoreina leivän päälle. 

Meinaan muutakin toki ehtiä huomenna. Perinteinen pistäytyminen Millanin luona vasta sunnuntaina ennen paluuta "työmaakoppiin". Onkohan ihan höpsöä ruveta kutsumaan tuolla tavalla em. rivitaloasuntoamme työpaikkani likellä? 

Juhannuksen jymy-yllätys

Vietimme juhannusaattoa Millanin luona riehuen viikatteiden kanssa lupiinien kimpussa. Juttelimme muun muassa elämän ihmeellisestä voimasta, jota olemme molemmat saaneet taas tänä kesänä todistaa puutarhoissamme - enkä nyt tarkoita lupiinia.

Tänään sitten sain taas yhden todistuksen. Iltapäivän tuotua helpotusta päivän paahteeseen lähdin kastelukierrokselle ja päätin samalla poistaa kateharsot kesäkurpitsapenkeistä, koska kukinta alkaa tuota pikaa. Golden zucchinin ja Small Sugarin penkissä pilkotti jokin ylimääräinen outo alku. Kun tutkin sitä tarkemmin, esiin putkahti tutun näköinen paksu juurakko, joka johti toiseen isompaan kasviin, DALIAAN. 

 

Kesäkurpitsan lehden takana ja valkosipulien edessä on todellakin hienossa kasvussa oleva dalia, jonka täytyy olla peräisin siitä juurakosta, joka ei keväällä lähtenyt kasvuun, vaikka kuinka kauan odotin. En muista, mihin tyhjäsin ruukun elottoman sisällön, mutta jotenkin se oli joutunut kurpitsapenkkiin.  

Ihana, ihana yllätys! Sain sen dalian viime keväänä yhdeltä oppilaaltani ja se kukki upeasti koko kesän. Ehkä se sittenkin kukkii vielä joskus uudestaan, vaikka olin jo luullut sen iäksi menettäneeni. 

Kasvimaan kukisto

Kanttorilan kasvimaalta voi bongata monenlaisia kukkia, siltikin vaikka pois luettaisiin vihannesten (peruna, herne, palsternakka, kesäkurpitsa, sipulit), maustekasvien (oregano, salvia...), marjojen ja ns. rikkaruohojen kukat.

Jotkut kukista olen varta vasten kylvänyt tai istuttanut (kehäkukat ja samettikukat), mutta monia on ilmestynyt omia aikojaan ja olen ne yleensä jättänyt niille sijoilleen, kuten ylläolevan orvokin.

Punakärsämöä Millan on istuttanut/ kylvänyt mm. perhospenkkiin, mutta tuohon kasvimaan laitaan vuosi sitten siihen siirtämäni luumupuun juurelle punakärsämö on ilmestynyt omin lupinensa, mutta kernaasti saa siihen jäädäkin. 

Ylläolevaa ketoneilikan tapaista olen hyysännyt ja varjellut kohopenkin kupeessa. Myöhemmin siirrän sen pieneen pyöreään perennapenkkiin valkoisten kukkien kaveriksi. 

Sormustinkukan siementaimia ilmestyy joka kesä kasvimaalle, aina en ole niitä kaikkia pois perannut. Tänä kesänä löysin iloiseksi yllätyksekseni ranskantulikukkaa keskeltä kuukausimansikoita. Kunhan helteet hellittävät ja kuu alkaa kasvaa, siirrän ranskantulikukat viimeksi kunnostamaani  perhospenkin nurkkaukseen. Alla oleva ranskantulikukka ei ole sitä kasvimaalle ilmestynyttä, kun siitä illalla ottamani kuva ei onnistunut. 

Auringonkukkaakin kasvaa taas parissa kohopenkissä, koska niihin on tyhjätty kompostoria, johon keväällä oli siivottu lintulaudan alustaa. Mutta nyt kohopenkkiin ilmestyi myös tomatilloa. Ja sitten siellä täällä on jokin outo koisokasviksi katsomani, joka ei ole vielä kertonut nimeään. 

 Vertailin oheisten kuvien kasvin lehteä ananaskirsikan lehteen, tuntemattoman lehti oli pehmeämpi, karvapintainen. Olen ällikällä.

Sinimailastakin on vielä kasvimaalla jäljellä, vaikka sen koetin viime kesänä repiä pois. Oli muuten vankat juuret. 

Tykkään, että kasvimaani on kaiken rikkakasvillisuudenkin keskellä sievä ja mukava katsella. 

Ja mukava on nyt myös seurata erästä uutta tuttavuutta eläinten maailmasta. Siskoni täällä poiketessaan sattui huomaamaan tillin rontolla komean toukan, jonka nimen hän nopeasti selvitti netistä; ritariperhosen toukka, joka on eri näköinen jokaisen nahanluonnin jälkeen, kolmannen kerran jälkeen tällainen vihreä mustin punapilkkuisin poikkiraidoin. 

 Esikoisen Ötökät-kirjasta luin, että ritariperhonen munii tietyille sarjakukkaisille, kuten väinönputkelle, mutta joskus myös tilille tai porkkanalle. Olen entistäkin enemmän hyvilläni, että olen kylvänyt tilliä useaan paikkaan ja otteeseen. Meille kaikille riittää tilliä.

Maahan on laskettu vaatteita, lehtiä, oksia

Viimeviikkoinen kuva, sehän on selvää. Tällä hetkellä viimeisin rakennelmakin on saman lumipeitteen alla kuin suurinpiirtein koko Suomi.
Viikko sitten Kanttorilassa pidimme varsinaista työleiriä, kun lämpöä riitti ja töitä. Teimme tavanomaisen viikonloppuvierailumme Millanin luo vasta sunnuntaina, jotta pystyttiin käyttämään koko lauantaipäivä omiin projekteihimme. Tosin tarvitsin ja sain mieheni apua kuvan lavaprojektiin. Hän veisti minulle paalut, jotka sitten rautakangen ja lekan avulla junttasin nurkkiin. Siinä tarvitsin toki mitta-avuksi miehen paikalle kuskaamia vanhoja navetan lattialankkuja sekä kulmaviivainta. Mies sitten ruuvasi akkuporakoneellaan reunalaudat paikoilleen, jotta sain ruveta täyttämään aidattua kohopenkkiä. Ensin pohjalle vuokraukseksi paksusti sanomalehtiä, ja niiden päälle oksia. Risusydämeksi haalin tällä kertaa porraspielestä jo virkansa tehneet kuusenhaot, pitkin kempuraa tuulenriepottamat koivunrisut sekä lopuksi vielä raivasin pensaikosta reitin lipputangon perustuksen luo. Siihen sitten haravoidut lehdet, kompostinsisuksia kahdesta kompostorista (toinen lämpökompostoreista oli jo uuden täytön jälkeen kuumentunut, joten riskillä otin senkin sisukset käyttöön penkin täyttöön), päälle kaksi säkillistä puutarhamultaa ja sen suojaksi vielä hiekansekaiset mullat, jotka olin kaivanut kuopan perustuksista.
Kuvassa sekä otsikossa lehtien ja oksien lisäksi oleva vaate on sitten kateharso, joka saa suojata porkkana- ja sipulikylvöstä ainakin pari kuukautta, ellei koko kesän. Tänä keväänä kylvin kyllä Saint Valeryn lisäksi porkkanalajiketta, joka on jalostettu karkottamaan porkkanakärpästä. Saa nähdä, toiveet ovat korkealla. Niin kuin aina näin keväiseen aikaan.

Hiekkaa ja kiviä

Heinäkuussa kirjoitin kovaonnisesta ja mutkikkaasta maalämpöhankkeesta. Ennen syyslomaa kirjoittelin, että kenties maalämpöputket kaivetaan tontille viimeinkin syyslomalla, vaan eipä ilmaantunut kaivurin vielä silloinkaan.
Erityisesti miehen kärsivällisyyttä koeteltiin, asioiden viipymisen lisäksi vieläpä niin, että hänelle soittelivat ensin putkenkuskaajat kahteen otteeseen neuvoja kysellen ja sitten syyslomaviikon jälkeen kaivurimies soitteli epätietoisena, mistä voisi kaivaa, kun omenapuut ovat tiellä. Että miksihän niitä ei ole kaadettu pois tieltä... No ei ehkä sentään. Mutta mies oli joutunut yrittämään puhelimessa selvittää, mistä saisi kaivella. Kaivuri oli esimerkiksi törmännyt lehmänkokoiseen kiveen ja kysyi mieheltä, kierretäänkö (katkoen omenapuiden oksia ja ehkä juuriakin) vai mitä tehdään...
Mutta viime viikonloppuna Kanttorilaan tullessamme homma oli kuitenkin saatu tehtyä päätökseen. Hienoinen pelko sydämessä saavuimme, mutta ensisilmäyksellä jäljet eivät näyttäneet kovin pahalta. Vasta lähempi tarkastelu paljasti, että osa perennapenkeistä ja myös kasvimaan laita oli kaivuun yhteydessä kokenut kovia.

Ylläolevassa kuvassa on osa perhospenkkiä, jonka päästä lähti yli metrin pätkä ties minne. Toisesta päästä penkkiä oli kadonnut jouluruusu ja suurin osa verihanhikeista. Kaunopunahattumätäskin oli siirtynyt sijoiltaan, mutta törrötti sentään oikein päin penkin päällä, jotta sain sen helposti uudelleen istutettua. Minulle oli yllätys, että perhospenkin ja kasvimaan välinen nurmikäytäväkin oli kaivettu auki. Siinä oli kasvimaan laidasta hävinnyt siihen kesällä istuttamani ruohosipulimättäät ja metrin leveydeltä laitimmaista kohopenkkiä, johon olin ehtinyt alkusyksystä tyhjätä kompostoria lisäravinteeksi... Löysin ruohosipulimättäistä kolme ja istutin ne väliaikaisesti kasvimaalle. Hetken pyörittyäni ja fundeerattuani päätin vallata kasvimaata takaisin rakentamalla laitaan uuden kohopenkin. Kaivuun yhteydessä katkenneista ja pintaan nousseista juurista tuli risusydämelle hyvä alku, pensaiden karsimisesta lisää, päälle ruohomättäitä, joita kaivinkone oli levitellyt ja piilotellut hiekan sekaan maata tasoittaessaan, Sitten haravoimme miehen kanssa lehtikeon  mättäiden päälle. Keväällä viimeistään tyhjään siihen taas kompostoreita ja ehkäpä saan aikaiseksi noutaa hevosenlantaakin.
Totesin, että toinenkin jouluruusuni oli tyystin kadonnut. Tiedänkin, minkä joulukukan toivon saavani tai ainakin ostan itselleni ensi jouluna. Suurin kukkahuoleni on kuitenkin suloinen lampaankorva, nukkapähkämö, jonka olin keväällä suureksi ilokseni löytänyt sittenkin hengissä ilmaantuneena aivan outoon paikkaan ja jonka siirsin turvaan (tai niin luulin) keskelle perhosperennapenkkiä. Penkki oli kaventunut, muuttanut muotoaan ja osin peittynyt hiekkaan, niin että minun oli vaikea hahmottaa, mistä pitäisi yrittää etsiä nukkapähkämöä. Löysin pienen ja typistyneen mättään, jonka minikokoiset lehdet saattavat olla lampaankorvia, tai sitten ne ovat harmaakäenkukkaa. Myöhemmin löysin suureksi harmikseni nukkapähkämön irronneita lehtiruusukkeita kahdestakin kohtaa kaivurin jäljiltä. Kaivata oli ilmeisesti kasannut ylöskaivettua hiekkaa niin kasvimaan kuin perennapenkkiin päälle ja kaivauksia peitellessään kaapannut sitten hiekat ja samalla osan niiden alla olevista kasveista maan syvyyksiin. Rohkenen löytöjen perusteella uskoa, että löytämäni minimätäs on juurikin nukkapähkämö, mutta nyt saan jännätä ensi kevääseen saakka, jaksaako se jäädä henkiin kovakourainen kohtelun ja ties millaisen talven jäljiltä. Toki koetan sitä suojata, mutta näin leudoilla säillä ei vielä kannata kasveja peitellä.

Kaivuri oli löytänyt muitakin kuin sen lehmänkokoisen kiven, jonka hän sentään oli jättänyt maan alle. Maasta nousseita kiviä oli kasattu kahteen kohtaan puutarhan laitaan. Lintujen juoma-altaan vieressä oli muutama iso järkäle ja kuvassa näkyy toinen kiviröykkiö, jota mies ehti jo järjestää ja kasvattaa pinnassa olevilla pienemmillä ja isommilla kivillä. Tuossa kohdin oli aiemmin erillinen siperianhernepensas, jnka mies kaatoi loppukesällä, jotta kaivamiseksi olisi paremmin tilaa. Harmi, ettei kaivinkone ollut nostanut pensaan juurakkoa ylös, se olisi kyllä joutanut. Mies hakkasi kantoa kirveellä palasiksi, mutta pelkäänpä, että silti jaksaa vesoa.
Aloitin kirjoittamisen illalla, mutta piti lähteä välillä nukkumaan. Nyt on isänpäivä, ja yritän saada lastemme isän lähtemään kanssani paikalliseen. Kirkkoon.

The second breakfast

Menin sitten uudestaan makookaamahan ja nukuinkin vielä puolitoista tuntia, kunnes nousin syömään toista aamiaista. Nyt on kello yhdeksän ja apteekki aukesi. Mies lähti ostamaan minulle allergialääkettä. Jotain tuohon kutinaan täytyy löytyä. En jaksanut lähteä mukaan. On se kumma, miten pieni kurkkuoireilu vie ihmisestä mehut. No, ehkä tuollainen katkonukkuminenkin.
Tänään Kanttorilaan tulee joku edustaja jostain maalämpöfirmasta. Toivon mukaan tutkimaan, onko tähän tontille mahdollista asentaa maalämpöputket syvyyssuunnassa. Paikkakunnalla on ainakin aiemmin kuulemma tehty vain vaaka-asennuksia. Sellainen kuitenkin tuhoaisi niin omena- kuin muidenkin puiden ja pensaiden juuret. Perenna- ja kohopenkeistä ynnä muista viljelyksistä puhumattakaan. Toivon mukaan edustaja kiertelee vain pihalla, kun ei minua huvita vielä siivota. Mies sentään eilen oli tehnyt tilaa niin eteiseen kuin makkariinkin järjestelemällä paikoilleen yhtä sun toista muuttokuormastamme jalkoihin jäänyttä. Eilen hän oli muutenkin tehokas täällä sisällä ja vaihtoi keittiön kaappien paikkaa. Kanttorilan tiskikaappi on ollut epäkäytännöllisessä paikassa: tiskikoneen eikä tiskialtaan yläpuolella Millanin ex-miehen asennuksen jäljiltä. Me kun tiskaamme enimmäkseen käsin, niin huuhtelualtaasta on joutunut pujottelemaan tiskejä avoimen oven taakse kuivauskaappiin. Välillä tiskialtaan yläpuolella olleesta kuiva-ainekaapista on pudonnut jotain alla olevaan vesialtaaseen. Meinasin ensin toppuutella, että pitääkö ne kaapit just nyt tyhjätä ja irrotella, mutta onneksi annoin miehen toteuttaa aikeensa saman tien. Eihän siihen mennyt edes kauaa aikaa. Olin kuvitellut, että se olisi koko päivän homma. Ehkä olin vähän odotellutkin, josko kaappijärjestys piankin vaihtuisi, vai miksihän olin jättänyt purkamatta talvikodista tuomani kuiva-ainepakkaukset kaappeihin. Nyt on leveä kuivauskaappi tiskialtaiden yläpuolella, niin kuin niiden kuuluukin. Mies heti testasi toimivuutta huuhtelemalla tiskit kaappiin. Itse asiassa hän sai kipinän tiskatessaan: ”Pitäisikö siirtää kaappi ennen kuin huuhtelen tiskit sinne?”
Ensi- tai seuraavaksiko yöksi povailtiin hallaa, joten en vielä istutakaan loppuja kesäkukkia, vaan kannan ne tänään kasvihuoneeseen. Pitänee kantaa sinne ensin Millanin metallihylly, että saan kaiken mahtumaan. Lattiatilaa ei ole liiemmälti. Hyvin tomaatit ja muut pärjäsivät loppukevään päineen viikonloppukastelun turvin. Mutta kyllä oli tomaateissa paljon isoja varkaita katkottavana. Olisikohan tomaatti aiheuttanut yltyneen käsien kutinan? Toki käsissäni on ollut kutisevia näppyjä jo useamman päivän, vaikka enimmäkseen olen muistanut pitää suojahanskoja pihatöissä. Enimmäkseen  ei taida olla tarpeeksi...
Kirjoitin äsken, etten ollut vielä muokannut kasvimaata keväällä. Jotain sentään olin kylvänyt kohopenkkeihin jo ennen lomaa, härkäpapua ja salaattia nimittäin, ja ne porkkanat mansikkamaahan. Viikko ennen lomaa kylvin sitten punajuurtakin, kun lämmintä oli piisannut jo pitkään. Sain Millanilta lehtikaalia taimia, jotka istutin samaan kohopenkkiin punajuuren, härkäpapujen ja salaatin kanssa. Loman alettua kylvin sitten naurista syksyllä kylvämieni porkkanansiementen tilalle. Kyllä se sai nyt olla viimeinen kerta, kun yritän porkkanoiden syyskylvöä tällä tontilla. Liian höttöä ja kuivaa. Samaan naurispenkkiin kylvin myös lisää salaattia ja tilliä. Penkissä on myös kukkasipuleista kylvettyä valkosipulia. Eilen sitten istutin loput purjot ja samaan penkkiin mukulaselöereitä, joita riitti toiseenkin kohopenkkiin. Molemmat penkit olivat niin kuivia pintaa syvemmältä, että kaivoin taimille kuopan, jonka täytin kastellulla puutarhmullalla. Mies kävi ostamassa ”sadattelijan” jonka laitoinkin toviksi pyörimään pariin kohtaan. Odottelen, josko Taivaan Isä jossain vaiheessa kastelisi reilummin. Pinnalta kosteaan maahan sadevesikin paremmin imeytyisi.
Kohta miehen pitäisi tulla apteekki- ja kauppareissulta. Pitänee minunkin jo vaihtaa yöpaidan tilalle jotain asialtaasempaa kampetta.

Aamuhetki

Heräsin kesken unien siihen, että raavin kutisevia käsiäni. Unta ei enää riittänyt, joten nousin tentehilleni. Nyt kun poden lievää opettajan kesäflunssaa, enkä jaksa riehua pihalla siihen malliin kuin mieli tekisi - ja ehkä olisi tarpeenkin - niin joudan vihdoin taas kirjoitella.

Luin äsken edellisen pidemmän postaukseni kevätkiireistä (ja koetin korjailla kaikki virheet, jotka ”äple” oli tehnyt tekstiini). Sen postauksen jälkeen kävimme kahtena viikonloppuna Kanttorilassa ennen kuin tämä kaivattu kesäloma alkoi. Ekaksi oli se siskoni synttäriviikonloppu kotipuolessa. Silloin olimme täällä melkein koko perheenä, hyvänä lisänä tyttären uusi uljas poikaystävä (joka vaikutti sanalla sanoen ihanalta). Kuopus poimittiin juhliin matkan varrelta. Palasimme lauantaina Kanttorilaan vasta sunnuntain puolella ja aamupäivä meni lähtötohinoissa, niin mitään kastelua suurempaa en joutanut sinä viikonloppuna tehdä. Seuraavanakin viikonloppuna teimme reissun kotipuoleen, tällä kertaa isäni lapsuusmaisemiin. Isämme entisen kotitalon tontilla on keskimmäisen veljen kesämökki, joka on odottanut ulkomaalia jo kymmenkunta vuotta. Kun veli täytti 60 vuotta äidin hautajaisten aikoihin ja kun kyselimme, miten voisimme häntä myöhemmin juhlistaa, niin hän pyysi meidät maalauskökkään toukokuussa. Meillä oli sisaruspariskuntaporukalla mukava ja työntäyteinen lauantai, johon mieheni kanssa sisällytimme myös yhden afäärin ennen kökkää. Olin jo talvella sopinut yhdessä facekirppisryhmässä, että käyn ostamassa ja hakemassa kangaspuut kökkäviikonloppuna, kun olemme kahdestaan liikkeellä. Mies sai ahdettua soholot osina auton peräkonttiin, tosin takaluukku piti jättää auki. Sain - kuulemma huutokauppakeisarilta huudetut -kangaspuut kahdeksallakympillä. Mutta toistaiseksi ne saavat lojua peräkamarissa ennen kuin navetta on remontoitu mattoateljeeksi - ja ennen kuin löydän jonkun, joka tulee auttamaan soholojen kokoamisessa! 

Kökkäviikonlopun päätteeksi tein ne kaksi hommaa, joita silloin edellisessä postauksessani haikailin: istutin uuteen kohopenkkiin neljä maissia ja kolme kesäkurpitsaa, jotka tietty suojasin kateharsolla poissaolomme ajaksi, ja sitten mullistin sen perennapenkin syrjän. Ravistelin käännetyt ruohotuppaat, jotka kärräsin risuaidan päälle, lippasin puutarhamultaa ruohotuppailta jääneeseen ojanteeseen, johon sitten kylvin kosmoskukkaa, komeaklarkiaa ja silkkikukkaa. En tosin taaskaan viitsinyt merkitä, mihin kohtaan mitäkin kylvin, mutta lauantaina tänne palattuamme näin, että kosmoskukka oli jo itänyt. Jospa niistä toisistakin jotain nousee, kun nyt olen ollut täällä kastelemassa kylvöksiä. 

Sinä viimeisenä viikonloppuna Kanttorilassa ennen lomaa  sain useammankin upean yllätyksen Taivaan Isältä. Ensimmäinen oli jo aiemmin antanut lupausta tulevasta: vihdoin tänä keväänä rantalaukkaneilikkaan oli ilmestynyt kukannuppuja. Viime kesänä uusiessani sen pienen pyöreän perennapenkin, jonka reunassa rantalaukkaneilikka oli siihen asti koettanut kitkutella hengissä ruohon keskellä, sijoitin kolme tupasta uuteen multaan eri puolelle penkkiä. Nyt ne kaikki ovat kasvaneet oikean kokoisiksi ja kaikissa on kukkia, sieviä ja somanvärisiä. 

Toinen yllätys löytyi vanhan pihakeinun päädyistä kyhätyn kukkaportin juurelta. Millanilla oli siinä kohtaa aikanaan kukkaportti, jonka juurelle molemmin puolin hän oli istuttanut John Cabot -ruusut sekä kaksi kärhöä, toiselle puolen alppikärhön ja toiselle sinikukkaisen viinikärhön. Viime kesänä viinikärhö ei kuitenkaan enää lainkaan noussut maasta, ja oletin sen menehtyneen vaikean talven takia. MUTTA reilu viikko sitten suureksi yllätyksekseni bongasin kyynäränmittaisen viinikärhön verson!

(Kuvan lisäsin myöhemmin, viinikärhö oikealla tuskin näkyvänä keppiin tukeutuen.)

Kaikkein ihanin yllätys odotti entisessä maa-artisokkapenkissä maatiaispionin likellä. En ole tänä keväänä joutanut enkä tohtinutkaan muokata kasvimaata. En ole tohtinut kuivuuden takia. Turha muokata maata kuivumaan, jos ei sitä pysty kylvön jälkeen säännöllisesti kastelemaan.Se on ollutkin toisaalta siunattu asia, sillä nyttemmin maasta on noussut yhtä ja toista itsekylväytyneeneä. Palsternakkaa nyt tietenkin, mutta myös salaattia ja tilliä (ja persiljakin oli ekaa kertaa säilynyt talven yli). Mutta miten kummassa kasvimaalta löytyi myös NUKKAPÄHKÄMÖ?? Se katosi perhosperennapenkistä pari kesää sitten, mitä harmittelin kovasti. Norjassa käydessämme ihastelin kateellisena korkeiksi kasvaneita ”lampaankorvia”. Mutta oliko Millanin istuttama nukkapähkämö ehtinyt jossain välissä siementää metrin päässä olevalle kasvimaalle? Oikein muuten en osaa selittää lampaankorvan ilmestymistä takaisin uudessa paikassa.

Kevätkiireitä

Kiirusta pitää, niin töissä kuin harrastuksissakin. Koulussa odottaa arviointi ja pihatöissä... niin, pihatyöt.
Edellisen postauksen jälkeen olemme ehtineet käydä jo kolme kertaa Kanttorilassa - vaikka alkuperäisen suunnitelman mukaan tässä välissä olisi pitänyt olla vain yksi käyntikerta, pidennetty vappuviikonloppu. Mutta sitten päätimmekin helatorstain aattona työpäiväni jälkeen lähteä yhdeksi yöksi Kanttorilaan, koska meillä molemmilla poltteli erinäiset urakat. Miehellä oli autoprojekti ja minulla kasvihuoneprojekti. Riskipelillä päätin jo istuttaa tomaatit, munakoisot ja pari kurkkua, vaikka ne joutuvatkin olemaan hoidotta viikot kesäkuun alkuun asti. Peittelin ne kateharsolla ja rustasin kasvihuoneeseen termostaattilämmittimen.
Äitienpäivänä meidän oli tarkoitus ajella pohjoisen suuntaan tervehtimään anoppia, mutta sitten hän joutuikin leikkaukseen, oli edelleen äitienpäivänä toipumassa sairaalassa eikä jaksanut ottaa vastaan. Niinpä päätimme lähteä TAAS, perjantain työpäivän jälkeen, ajelemaan Kanttorilaan, kun oli niin upeat säätkin ja kun autourakka oli vielä kesken.
Aloitin lauantaipäivän tyhjentämällä molemmat lämpökompostorit, jotka olivat höyrynneet 50 asteessa jo useamman viikon. Kärräsin löyhkäävänkuuman mömmön tekeillään olevan kohopenkin kukkuralle. Päällimmäiseksi kohopenkkiin kärräsin kasvihuoneesta tyhjäämäni mullat. Tekeytyköön siihen asti, että tohdin istuttaa sinne maissintaimet ja kesäkurpitsat, joista - siis kesäkurpitsoist - minulla on tosin vasta toive, Kanttorilassa on yksi kylvösiemen purkissa kasvihuoneen lattialla ja tänään panen multiin vielä muutaman varasiemenen täällä nykyisesssä helteisenkuumassa kortteerissamme. Minulla on vielä jäljellä siemeniä, joita otin talteen jokin vuosi sitten omasta kesäkurpitsasta, niin raaskin käyttää siemeniä vähän reilummin.
Lauantain mittaan ehdin tehdä vielä kaksi muutakin hikistä hommaa ja niiden lisäksi kevyempiä välitöitä. Kylvöt olivat niitä kevyitä, kaivuu ja aidanpano ne raskaammat. Millan sanoi pari vuotta sitten, että kai olin huomannut, että hänellä oli jäänyt yhden perennapenkin takareuna kesken. No, en ollut huomannut, mutta nyttemmin sitä olen hieman jatkanut ja lauantaina kaivoin koko penkin pituudelta lapionleveyden verran ruohotuppaita irti. Jätin mättäät nurin niille sijoilleen, jottei penkki alkaisi suotta kuivua ennen kuin ehdin saada sen valmiiksi (= lisätä multaa ja kylvää/istuttaa kesäkukkia). Jos olisi ollut enemmän aikaa ja voimia, olisin varmaan jo kylvänytkin kosmoskukkaa, mutta nyt asetin kukkien edelle sipulit ja perunat, molempia istutin muutaman. Kumppanuuskasvivihjeiden perusteella raivasin mansikkamaalle tilaa sipuleille kaivamalla sieltä pois rönsyleinikkiä, kurjenpolvea ja osan parvitulppaaneista. Tulppaanit ja kurjenpolvet istutin Lavia-omenapuun juurelle, revittyäni sieltä ensin irti maanpeitteenä olleen, sammaloituneen huovanpalan. Koska porkkanat vuorostaan sopivat kasvamaan sipulin kanssa, niin päätin kylvää vähän porkkanaakin. Puolen neliön alalle kylvin keskelle ensin porkkanaa spiraalimuotoon ja sen ympärille ne kahdeksan viimekesäistä pikkusipulia - jotka siis viime kesänä kasvatin siemenistä. Peittelin kylvöksen kastelun jälkeen harsolla, sillä aion yrittää kaikki luomukonstit välttääkseni viimesyksyisen porkkanariesan toistumisen (”juurimato”).
Illan viimeinen urakka oli risuaidan rakentaminen. Ensin tein ja etsin aidanseipäitä, mikä oli sikäli haastavaa, että Kanttorilasta löytyi vain irtoteräkirveitä. Navetan takana oli isoja pihlajasta katkottuja oksia, joista naputtelin pikkuoksat irti ja pari pidemmän oksan tynkää koetin kirveellä teroitella, mutta kyllästyin irtoilevaan terään. Onneksi vanhasta kuusiaidasta löytyi muutamia sopivanmittaisia pystyynkuolleita pikkurunkoja, jotka irtosivat heiluttelemalla.
Talon nurkalta löysin rautakangen, pystytin neljä aidanseiväsparia, jotka muodostivat noin metrin levyisen risuaidan rungon. Niiden väliin aloin rehata risuja eri puolilta tonttia. Välillä piti käydä levähtämässä, ja jatkoin risujen kuskaamista vielä sunnuntaina kirkon ja äitienpäivälounaan jälkeen.
Olen tyytyväinen, että keksin lopulta paikan risuaidalle. Tähän asti olen piilottanut tontin tuottaman risumatskun kohopenkkeihin tai pienistänyt kirveellä hakkeeksi, mutta risua tulee enemmän kuin ehdin työstää, joten nyt voin koota kaiken ylimääräisen aitaan, joka painuu kasaan ja joka vähitellen lahoaa. Samalla sain isohkon hyönteishotellin.
Ensi viikonloppuna en ehdi juurikaan pihatöitä Kanttorilassa tehdä, sillä silloin on juhlaviikonloppu. Pikkusiskon synttärit. Sitä varten saamme taas lapsiammekin Kanttorilaan.