Paljon koulua ja vähän joulua

Menneen viikon mittaan ehdin tavata miltei kaikki paikkakunnan koululaiset eskareista lukiolaisiin. Vain yhdellä sivukoululla missasin luokat 3-6, mutta ei se mitään, heihin ehdin vielä tutustua, koska juuri heidän koululleen olen menossa valo-opettajaksi joulukuun alusta. Oppilaiden lisäksi sain tavata myös vanhempia, niin kantaväestön kuin valo-oppilaidenkin. Kohtaamiset olivat mukavia, aivan turhaan jännitin (sattui hauskasti, kun eräs ekaluokkalainen tyttö huikkasi sitten käytävällä, että mehän olemmekin naapureita, ja aivan totta, olimmehan jutelleet kesällä raja-aidalla). Pariin lehtihaastatteluunkin jouduin lennosta. Viimeinenkin opettaja nimettiin perjantaina. Tiimi kasassa. Huomenna meitä lähtee valo-opettajien lisäksi muitakin asiasta kiinnostuneita ex cursiolle eräälle koululle, jossa on useampia valmistavan petuksen ryhmiä. Matkan aikana toivon mukaan ehdimme vielä hioa strategioita seuraavan päivän koulunaloitusta varten.
Perjantaina töistä joudettuani joskus kolmen jälkeen lähdimme miehen kanssa koeajelulle ja veimme kuormallisen kamoja uuteen työpisteeseeni. Luokka näytti aivan ihanalta, sähkökynttilätkin olivat palamassa ikkunalla. Luokassa näytti siltä, että uudet kollegani olivat järjestäneet sitä valmiiksi uusia oppilaita varten. Näki selvästi, että heitä odotetaan innokkaasti ja halutaan ottaa lämpimästi vastaan. Menomatkalla poikettiin Millanin luona kahvittelemassa ja kuulumisia vaihtamassa.

Työviikko oli niin hektinen, että olin unohtaa adentin lähestyvän. Eilen sitten virittelin minäkin ensimmäiset jouluvalot Kanttorilan seinustalle kahteen pajukuuseen ja keittiön ikkunalle sen kynttelikön, joka on meillä ollut kaikissa kodeissamme. Valot siitä sammahti heti, ja oli mulla kova hakeminen ja muisteleminen, mihin olin laittanut sen rasian, jossa varapolttimot ovat (kaupunkikodissa se oli ollut vuosikaudet keittiön kaapin ylähyllyllä). Muistin kuin muistinkin lopulta, ja kaksi poltimoa vaihdettuani kynttelikkö syttyi kiltisti.
Sen verran olen joulua varten jo rustannut, että lääkekaapin siivosin... No, en sentään aio kaikkia kaappeja siivota. Punajuuri-aurajuustopaistoksen/ -laatikon tein jo valmiiksi pakastimeen, koska punajuureni saivat kylmää kovien pakkasöiden aikana eivätkä ilmeisesti sen takia ole kovin hyvin säilyneet. Muiden laatikoiden osalta joudun funtsimaan uutta ratkaisua. Tähän asti olen ostanut kaikki laatikot kaupunkikotiseurakuntamme adventtimyyjäisistä. Mutta nyt me emme lähde sitä varten ajelemaan yli neljänsadan kilometrin mutkaa, etenkään kun myyjäiset ovat arkipäivänä. Täällä ei ilmeisesti seurakunta järjestä joulumyyjäisiä, mutta erilaisilla kyläyhdistyksillä sellaisia lienee. Eihän se nyt olisi kova vaiva rustata lanttu- ja porkkanalaatikkoa itsekin. Voihan olla, että täällä maalla sellaisia ei myyjäisiin edes tehdäkään, kun kaikki tekevät itse?

En nyt ole seurannut viimeisiä käänteitä postin lakon suhteen, mutta aikomus olisi kirjoitella ja postittaa parisenkymmentä joulukorttia. Meinasin jo eilen, mutta johonkin muuhun aika hupeni. (Ai niin, niiden jouluvalojen rustaamiseen... ja etsimiseen)

Uni ja sen selitys

Kävin pyörällä Millanin luona ennen kuin työurakkani täällä alkoi - ja ennen kuin lumi ja jää teki pyöräilystä taas extreme-urheilua. Vietimme mukavan iltapäivän, söimme maittavan lounaan, hoivailimme lemmikkejä, mukaanlukien uusin tulokas harmaa pikkukolli Mikey, laulelimme henksuja, myös joululauluja sekä Millanin omia biisejä. Ja tietysti praatasimme. 

Kerroin Millanille näkemäni unen: olin ensin ajamassa jotain yksinäistä metsätietä, mutta olin nukahtanut rattiin sen verran, että auto oli pysähtynyt omia aikojaan, enkä ollut lainkaan tietoinen missä asti olin menossa. Epäilin, että olin saattanut mennä jo huomaamattani ohi sen tienhaaran, josta olisi pitänyt kääntyä. Siinä autossa istuessani ja miettissäni näin ison karhun löntystelevän tien yli metsään parinsadan metrin päässä autosta.

Seuraavassa kohtauksessa olin asettunut nukkumaan retkiolosuhteissa, taivasalle. Nukkumisesta ei tullutkaan mitään. kun samainen karhu tuli ja kävi kimppuuni. Minun toinen kourani oli jo pedon suussa, mutta kun vapaalla kädelläni aloin rapsutella karhun niskaa, se päästi otteen kädestäni. Päätin jatkaa pedon kesyttämistä rapsuttelemalla ja juttelemalla rauhallisella äänellä kuin lasta rauhoitellen. Ehdotin, että mun mieheni voisi kalastaa karhulle syötävää. 

Uni jatkui vielä siten, että karhulla olikin yllään verkkaritakki, en ole varma, olinko minä ehdottanut moista pukeutumista. No, mieheni tuli siihen sen talon sisältä, jonka porraspäässä olin ollut nukkumssa, ja miehelläni oli yllään aivan samanlainen verkkaritakki kuin karhulla. Ja niinpä nuo kaksi karvaturria olivat aivan samannäköisiä (karhu oli vähän pidempi kahdella jalalla seisoessaan mieheni vierellä). Mies ja karhu olivat kuin kaksi marjaa, tai veljekset kuin ilvekset.

Millan nauroi ja selitti unen samantien. Karhu oli tietenkin tämä uusi työhaaste, joka edessäni oli silloin vielä täysin tuntemattomana. Harhailu metsätiellä taisi kuvata samaa asiaa, suunta on välillä outo ja hakusella. Kenties unessakin tajusin, että kyllä tämäkin uusi "peto" saadaan kesytettyä ja hallintaan, rauhallisesti ja järkevästi, varmoin mutta hellin ottein. Ja loppujen lopuksi, kyseessä onkin ihan turvallinen vanha tuttu. Jonka kanssa olen nyt sitten "naimisissa" ainakin kevääseen asti. 

Viikko aikaa saada valmistelut kuntoon, tulossa vielä infoja oppilaille ja vanhempainiltoja niin kantaväestölle kuin maahanmuuttajaperheille, luokkien järjestelyä ja oppimateriaalien haalimista. Yksi opekin on vielä haalittava, mutta se on sivistysjohtajan päänsärky. Toivottavasti vielä tilattavat kirjat tulevat lakkoiluista huolimatta meille perille kohtuullisessa ajassa. Vaikka kyllä me alkuun pääsemme vihkojen ja jo koossaolevan matskun kanssa.

Kullakin kiiruhunsa

Ensilumi satoi perjantain ja lauantain välisenä yönä. Toki lumihiutaleita hiljalleen satoi perjantai-iltapäivän mittaan niin, että rännässä ehdimme  rämpiä, kun auto teki ronan naapurikaupungissa asioidessamme. Onneksi ei tarvinnut kauaa kylmässä värjötellä, kun tepastelimme huoltikselle pizzalle ja sieltä saimme kyytin tutulta, joka sattui olemaan tulossa Kanttorilan naapuriin. Johdatusta? Varmasti.
Lauantaina heräsin valkeuteen ja muistin, että porkkanat oli vielä nostamatta. Eihän siinä kauaa mennyt, yhden rivinpätkän ja lapion kanssa, kun ei maa kuitenkaan ollut vielä kohmetta kummemmin kovettunut. Tosin nyttemmin kuulin, että kyllähän tämä ensilumi hupenee pois viimeistään keskiviikkoon mennessä. Mutta eipä porkkanoiden laatu varmaan olisi ainakaan parantunut jäätymisen ja sulamisen vuorotellessa.
Nyt vielä hetken olisi ilmeisesti mahdollisuus saada tunnelmallisia lumimaisemakuvia, mutta emme taida kumpikaan joutaa kuvailemaan. Minulla työkiireitä ja miehellä autoasioiden ratkaisemisen lisäksi hoidettavana mm. kuistin piirustukset, jotka pitäisi saada joulukuun puoleen väliin mennessä kunnan rakennustarkastajalle.

Kohti Kanttorilaa

No ka miksen taaskaan olovana ehtinyt kirjoittaa blogiin mitään viikonlopun aikana, vaikka pyhää piisas pyhän jälkeen. Itse asiassa meillä oli kyllä poikkeuksellisen sosiaalinen pyhäinpäivä. Ensin teimme ajelukierroksen kyläillen ensin Millanin luona kuulumisia vaihtamassa ja sieltä Millanin äidin ja isän luo visiitille. Kas kun ystäväni äiti lupasi minulle lisää lankoja afrikkalaisten kukkien virkkaamiseen. Reunukseen sopivaa lankaa yhtenäisempää värimaailmaa varten.
Ehdimme häävisti takaisin ennen kuin kuopus tyttöystävänsä kanssa tuli käyttämään aitoa huollossa. Minulla oli sopankeitto (eli keitonkeitto) puolimoos, kun he jo tulivat, mutta isä oli ehtinyt tehdä alkupalasalaatin nuorisolle.
Ilta meni rattoisasti. Nuoret katselivat telkkaria sillä välin, kun iskä vaihtoi öljyt ja suodattimen, ja minä kuuntelin netin kautta jumalanpalvelusta siitä kirkosta, jossa minunkin olisi pitänyt periaatteessa olla kuoron kanssa avustamassa.
Nyt kuitenkin kirkkokuoroharrastus jää minulta taas syrjään. Työtilanteeni on nimittäin muuttumassa siten, että minulle on luvattu virkavapautta siirtyäkseni valmistavaan opetukseen loppulukuvuodeksi. Se meinaa sitä, että muutamme takaisin Kanttorilaan.