Sarvikuonokaspoika

Olin menossa illan viiletessä kastelemaan mm. kesäkukkia, kun huomasin ruohon seassa jonkin ison mönkijän. 

Jätin kastelukannun siihen ja lähdin hakemaan sisältä kännykameraa. Otin mittakaavakuvan ja mietin, miten saisin sen ruohon seasta esiin niin, että koppis olisi kuvassa kokonaan tunnistettavaksi. 

Kasvihuoneesta löytyi pala pahvia, jonka päälle sain otuksen siirrettyä takapäästä pökkäämällä. Kävin näyttämässä miehellekin sarvikuonokkaaksi arvelemaan komistusta, mutta mies ei ilahtunutkaan: "Hyi olokohon, vie se pois!" 

Vein sen takaisin löytö paikalle, mutta olin hieman huolissani, miksi se oli niin vaisu ja pysytteli aloillaan. Kävin hakemassa sisältö vielä tassin, johon laitoin sen eteen vettä tarjolle. Sitten lähdin etsimään tietoa ötökkäkirjasta, ja arvaukseni osui oikeaan. Lisäksi löytyi tieto, että vain uroksella on sarvi ja että sarvikuonokas (Oryctes nasicornis) on yöaktiivinen. Se selittänee löytöhetken vaisuudenja paikallaan pysymisen. Käyn aamulla katsomassa, toivottavasti se on silloin kadonnut. Silloin varmistuisi , että kaverilla oli kaikki hyvin. 

Sarvikuonokkaat viihtyvät sahanpurukasojen ja kompostien lähellä. 

EDIT. Kun kävin nyt puoli yhdentoista maissa muilla asioilla pihalla, kävin kurkkaamassa myös vesitassin luona, ja kas vain, komistus oli jo ryhtynyt yöaktiiviseksi ja häipynyt paikalta 😊👍 

Seuraavat vieraat tulossa

Vaikka tänä kesänä meillä on ollut sosiaalisia kausia ehkä jopa tavallista enemmän, niin nyt alkaa taas yksi kesän sosiaalisimmista viikoista, festariviikko. Ja vaikka itse olemme festareilla vain kolme päivää alkuviikosta, niin loppuviikollekin on luvassa sosiaalisuutta sikäli että veljeni on jälleen tulossa kihlattunsa kanssa useammaksi päiväksi festareille ja siksi aikaa meille yöpymään. On toiveissa saada myös isosisko loppuviikosta yökylään, hänelläkin on lauantaiksi ostettu lippu, ja aamuyöhön kestävän keikan jälkeen olisi turhan rankkaa ajella kotia asti. Ehkäpä pääsemme myös koiran ammaksi, että sisko pääsee vapaammin kulkemaan festarialueella myös sisätiloihin. 

Ennen kohta alkavaa musiikillista kulttuuriantia pääsimme nauttimaan myös näyttämötaiteesta kesäteatterissa. Viime lauantaina oli Mika Waltarin klassikon ensi-ilta. Siinä samainen isosiskoni esittää Ulrikaa. Ja esittääkin niin taitavasti, että katsoja eläytyy ja samaistuu. Vein hänelle kiitoskimpun, jonka kokosin Kanttorilan puutarhasta. 

Aina välillä on ehditty toki puutarhatöihin. Sain Millanilta uuden perennankin, virginiantädykön, joka oli peräisin Millanin siskolta. En ole sitä vielä minnekään asetellut. Odottelen seuraavaa sadekautta. Ehkä lauantaina. 

Vieraita tulossa

Juhannukseksi siivottiin jonkin verran, vähän niin kuin tavan vuoksi. Viime viikonlopuksi siivottiin vähän lisää, kun veljeni oli tulossa käymään kihlattunsa kanssa kotimatkalla festareilta. Mutta nyt siivotaan vielä lisää, koska meille on tulossa yövieraita, mm. kolme teiniä, jotka eivät ole käyneet Kanttorilassa aikaisemmin. Lisäksi on tulossa myös ne kaksi ragdoll-kissaa,  joita saimme pitää vieraina jouluna. Silloin oli kova vahtiminen, etteivät ne olisi pureskelleet huonekasveja. Toinen ainakin sai vatsansa sekaisin jostain kasvistani. Niinpä päätin tällä kertaa siivota loputkin olohuoneen huonekasvit ulos (araurkia, oliivipuu ym. oli jo aikaisemmin ulkoistettu). Vain kliivian jätin sijoilleen, koska se ei tykkää siirtelystä. Keittiön eteisen ikkunalla olevat aaroninparrat, liisukka, pitsilehti ja kaktukset saivat myös jäädä paikoilleen, niihin kissat eivät pääse käsiksi (tai siis tassuiksi). 

Muut kasvit saavat tarjeta ulkosalla, mutta avokadon rontot vein kasvihuoneeseen siellä jo ennestään olevien eksoottisten siemenestä kasvattamieni kokeilu kasvien - mango ja persikka - seuraan. 

Vähän muutakin touhusin huonekasvien kanssa. Olen jonkin aikaa seurannut posliinikukkani vointia. Se kun on tiputellut ruskettuneita lehtiä. Mietin, että olen saattanut lannoittaa sitä liikaa ahtaaseen ruukkuunsa. Päätin kokeilla vihdoin vaihtaa sille vähän isomman ruukun ja laittaa alusruukkuun kerroksen lecasoraa. Operaatiota piti hieman valmistella, kun vaihto piti tehdä ikkunalla roikkuvaan amppeliin päin. Ei puhettakaan, että olisin yrittänyt pujotella posliinikukan köynnöshaaroja amppelinnsrujen väleistä - ja samalla katkonut kallisarvoisia haaroja, jotka tänäkin kesänä ovat jo kahdesti ilahduttaneet kukinnallaan. Vähäisen sotkemisen myötä temppu onnistui, ja nyt vain toivoskelen, että hoya hyötyy vaivannäöstä. 

EDIT. Vein sittenkin myös kliivian ulkoruokintaan, ettei tarvi murehtia, mitä kissut yöllä keksivät syödä. 

Mukana tutkimuksessa

 Jokin aika sitten minuun otti yhteyttä ympäristötieteiden tutkija, joka oli kuullut yhteiseltä tuttavaltamme (Millanin siskolta), että me nykyään asutamme vanhaa Kanttorilaa, jonka pihassa tiedetään olevan vanhoja omenapuita. Yhteydenotto liittyi LUKEn, JAMIn ja Ruralian Puuhis-hankkeeseen. Hankkeeseen kuuluu mm. vanhojen omenapuiden DNA-tutkimus. Minulta kysyttiin, voisiko Kanttorilan omenapuut osallistua tutkimukseen eli saisiko niistä tulla ottamaan näytteitä. Totta kai lupa heltisi.

Minulta pyydettiin etukäteistieto vanhojen omppupuiden lukumäärästä (seitsemän) ja lisäksi, jos mahdollista, kasvilomakkeiden täyttö jokaisesta puusta erikseen, kuvien kera. Onneksi aikaa oli kolmatta viikkoa. Totesin, että puhelimella lomakkeiden täyttö ei suju, ja lisäksi kuvani olivat kuulemma liian suuria. Mies osasi neuvoa, miten saan kuvat pienemmässä koossa (yksinkertaista, kuvakaappaus!) ja hän lainasi läppäriään, jolla homma rupesi sujumaan. Yhtenä kohtana lomakkeessa oli lajien nimeäminen. Tai jos lajin nimeä ei ole tiedossa, niin nimien keksiminen. Tiesin (noin 80%:n varmuudella) vain kahden omenalajikkeen nimen, lopuille tuli sellaisia nimiä kuin talvipuu 2 tai punakaneli 3...

Eilen sitten JAMIn hankekoordinaattori kävi ottamassa puista lehtinäytteet, ottamassa puista lisää kuvia ja ripustamassa metalliset numerokyltit kunkin runkoon. Myöhemmin syksyllä tullaan vielä ottamaan omenista kuvat, myös halkaisupinnasta. 

Saa nähdä, tuleeko tähän reppanaan omenaa sen verran, että yhdestä saa kuvat. Tämä on Millanin mukaan Sokerimiron. Puista huonokuntoisin, mutta henki pihisee. Jokin vuosi sitten taivutin yhden vesiverson sivulle, ja se on jo pari kertaa kukkinutkin. Muuten puu on varsin vähälehtinen, rungossa kääpiä. 😒 Omenat ovat kuitenkin olleet hyvänmakuisia, vaikka pienikokoisia. 

Toinen tunnistettu laji (Millanin, siskoni ja ent. naapurin Leenan mukaan) on tämä Antonovka. 

Minulla oli mielenkiintoinen iltapäivä seuratessani tutkimuksen tekoa ja keskustellessani tutkijan kanssa niin omenapuista, muista puutarha-asioista kuin ympäristöstä yleensäkin. 

EDIT. Kävin sitten kurkkimassa Sokerimironin oksistoon. Heikolta näytti satotilanne. En saanut silmääni ensimmäistäkään raakiletta. (Tuo lieriö Sokerimironin rungon takana on miehen askartelema hyönteishotelli, kuusipölkkyyn porattu reikiä. Nytkin siellä pöristiin.) 

EDIT 2. Eilen 2.7. kierrellessäni puutarhassa kävin uudestaan myös Sokerimironin luona ja näin kuin näinkin jopa(!) kolme pientä raakiletta. 

Loma alkoi lomalla

Väsyttää ja nukuttaa. En tiedä, johtuuko se siitä, että laiskottelu väsyttää vai olenko oikeasti näin väsynyt lukuvuoden päätyttyä. Pieni irtiotto arjesta suoraan päättäjäisistä: ajoimme Koillismaalle minilomalle. Huomenissa olemme jo takaisin kotona. Täällä on ollut vilakka ilma, mutta kotopuolessa ilmeisesti turhankin lämmin siihen nähden, että kasvihuoneessa on vain yksi automaattisesti avautuva tuuletusluukku. Mutta eiköhän siellä ole selvitty. 

Porojen lisäksi olemme nähneet mm. vesilintuja, heinäsorsien lisäksi kuikkapariskunta ja haapanapariskunta sekä kasvikunnasta esimerkiksi mesimarjaa, suokukkaa ja hietapitkäpalkoa eli ilmeisesti uudelta nimeltään hietalituruohoa. 

Kotimatkalla tapaamme pikkuserkkuni ja pidetään varmaan muitakin taukoja kenties maisemia ihaillen. Se vain surettaa, että joka paikkaan ihminen on jättänyt enemmän tai vähemmän jälkiä itsestään (ja useimmiten myös paheistaan). 

Loppuun muutama kuva Ruusurannasta. Jo ennen lomaa olen sentään muutamia kertoja ehtinyt miehen matkaan "työleirille". Kasvimaan kääntämistä ja rikkakasvien säkittämistä.  Perunoitakin on jo saanut mullata sekä Ruusurannassa että Kanttorilassa. 

Tästä kärhöstä meinaan saada pistokkaan. 

Esikoiden aika, kun krookusten ja vuokkojen aika on ohi, ja narsissienkin pian. 

Viime vuonna Ruusurannassa ei ollut mitään vaivaa omenoiden keräämisestä, mutta jos pölyttäjät ovat olleet ahkerina, niin ensi syksynä saanee uurastaa kyllästymiseen asti. Omppupuiden alla (niitä on kaksi) oli upea valkovuokkoesiintymä, joka pääsi oikeuksiinsa, kun mies oli raivanmut puiden alustasta vadelmarisukon ja mädäntyneet omenat pois. Nyt siellä on kukintavuorossa ainakin pitsimyssy (rönsytiarella) ja lemmikki, myöhemmin mm. varjolilja. 

Pikainen muistiinpanopäivitys

Koulu on alkanut ja blogikirjoittaminen loppunut... Tai ainakin vähentynyt radikaalisti.

Viikko sitten veljemme ja hänen kihlattunsa kutsuivat meitä sisaruksia kesäjuhlaan. Oli ilo nähdä rakkaita, mutta myös upea pihapiiri kaikkine kauniine yksityiskohtineen, taidetta, istutuksia, jopa kasvimaa säntillisen kukoistava.

Mutta kyllä minä tuon reissun muistan ilman muistiinpanojakin. Sen sijaan haluan muistuttaa itseäni siitä, mihin istutin lyhtykoisot, jotka sain kaivaa mukaani tuosta ihanasta pihasta. Kas kun Kanttorilan lyhtykoiso taantui ja lopulta katosi viime kesänä.

Eihän minulla ollut aikaa heti laittaa paikkaa lyhtykoisolle, versot saivat odottaa multasangossa viikon. Kouluviikon jälkeen ehdin taas pihahommiinkin vähän pidemmäksi aikaa ja aloin kaivaa kasvimaan reunaa ensi kesän kesäkukka kylvöille - ja helmihyasinttien takaisin istutukselle. Mansikkamaan laitaan lähelle Sarah Bernhardt-pionia kaivoin tilaa tulikellukalle, joita kasvatin siemenestä, ja niiden viereen jäi tilaa lyhtykoisolle. Toisen lyhtykoispaikan valmistin riihen viereisen kolmiopenkin keskelle.

Lyhtykukasta en vielä ottanut kuvaa (jos vaikka ehtisi vielä värjäytyä oranssiksi), mutta kilpiangervosta otin kuvan kesäjuhlamme aikana. En ollut sellaista koskaan nähnyt saati että olisin tiennyt sen nimeä. 

Kilpiangervo kuuluu samaan sukuun mm. keijunkukkien, telliman ja tiarellan kanssa, eikä suinkaan angervojen kanssa. (Aika monta muutakin angervonimistä kuuluu vallan muihin sukuihin.) 

Elokuun ekan kukkia

Muutama lomapäivä jäljellä, tiistaina takaisin työmaalle. Saapa nähdä, ehtineekö töiden alettua enää niin kirjoitella blogiin. Tuskin.

Sain Millanilta viime syksynä unikon siemenkotia. Kylvin niitä kahteen kohtaan puutarhassa. Kuivassa ja aurinkoisessa paikassa ne kasvoivat hentoina ja matalina ja kukkivat pienin kukin, paljon toista kylvöä aikaisemmin. Kasvimaalle hapankirsikan varjoon kylvetyt kasvoivat puolta korkeammiksi, myös niiden nuput ovat muhkeampia. Ekaksi auenneesta en ehtinyt ottaa kuvaa ennen kuin sade varisti sen terälehdet. Tänään oli auennut lisää.

🩷🩷🩷

 Kimalaiset viihtyvät myös ranskantulikukissa, joita on ilmaantunut pitkin kasvimaata. 

Kasvimaalle on itsekseen ilmaantunut myös tätä violettia päivänsineä, jota joka kevät esikasvatan. Ja tänä kesänä komein kasvu onkin täällä kasvimaalla! Istuttamani eivät ole juuri kasvaneet saati kukkineet, vaikka normaalina suvena olen päivittäin räknännyt yleensä toistakymmentä kukkaa. Jospa ensi kesää varten kylväisin päivänsineä jo syksyllä kasvimaan laitaan. 🤔

Nyt kun on sadettakin saatu ja lisää luvassa, niin tohtinen alkaa istuttaa perennan taimia (tulikellukkaa, harjaneilikkaa ja yksi salkoruusu), vaikka tämä päivä ainakin vielä menee hellelukemissa. Kunnon pohjakastelu ja varjostus istutuksen jälkeen lienee tarpeen. 

Festarit ja helteet

Reilu viikko sitten Millania juhlittuamme kävimme juhlimassa miehen vanhinta veljeä. Oli tosi mukava tavata pitkästä aikaa miehen sukua isommalla porukalla näin iloisissa merkeissä, kun viimeksi on kokoonnuttu hautajaisissa. Loppukesästä saattaa olla tilaisuus tavata uudemman kerran, kun miehen eno täyttää myös pyöreitä. Pohjoisen mutkaan sisältyi myös lapsiemme tapaamisia sekä vähän kaupantekoa. Sunnuntain juhlapäivä oli aurinkoinen ja lämmin. 

Maanantaina olikin sitten festareiden avajaispäivä ja silloin oli taas tosi kylmä, kuten näiden päivien helteisiin asti tänä kesänä on vallitsevasti ollut. Olin unohtanut ottaa takin ja paidan väliin aikomani fleecen, mutta onneksi paikalliselta hellarikirppikseltä löytyi kivanmallinen neuletakki. Miesparka oli liikkeellä shortseissa, mutta hänenkin olonsa helpottui, kun ennen kirkkokonserttia löytyi kaupasta sopivat festarihousut. Ihan kauheasti emme ehtineet avajaispäivänä kuulla musiikkia, mutta tuttuja rookasin aina vähän päästä, mm. kollegoita ja oppilaita.

Veljeni tuli morsiamensa kanssa meille yöksi festareilta sekä maanantaina että tiistaina. Tiistai olikin erilainen (musiikkipainotteinen) festaripäivä; palloilin kahdesta seitsemään itsekseni, kun mies vei Millanin lemmikkeineen lekurille ja siellä meni aikaa. Viimeinen festaripäivämme oli torstai ja silloin olimme menossa mukana melkein kellonympärystän, paitsi että nytkin mies oli alkuun muualla, hampaitaan tarkistuttamassa. Päivien mittaan ehdin kuulla ja nähdä, mitä olin suunnitellut/ toivonutkin. Mutta enpä ehtinyt viikkoon puutarhoihini kunahtaa ennen kuin perjantaina. Silloin keskityin pelkästään Kanttorilan puutarhaan, perkasin punajuuripenkit sun muuta kasvimaalla, raivasin kanttauslapion avulla taas yhden perennapenkin reunusta alkuun (ainakin kaksi reunusta on nyt siis puolimoos) ja pensasmustikoiden ympärystää. 

Jo torstaina oli alkanut lämmetä, lauantai oli sitten kesän ensimmäinen hellepäivä näillä tienoin. Silloin kävimme Millanin luona palauttamassa korjatun auton. Hellettä on ollut vielä tänäänkin. Mutta aamulla ja illalla pystyin olemaan puutarhassa. Keräsin mansikat ja yritin muutenkin siivota mansikkamaata. Sateet ja tiheä (rikka-)kasvusto olivat edesauttaneet marjojen homehtumista. Pesin vielä kaksi mattoa, niin enempää ei tänä kesänä tarvinne mattoja pyykätä, paitsi jos Ruusurannassa pari pikkumattoa. Pääsin käymään sielläkin kastelemassa kasvihuoneessa, kun sunnuntaina poikkesimme sinne vanhimman veljen perheen kanssa. Sain myös ruosittua enimpiä (= pisimpiä) rikkaruohon ronttoja perunapenkeistä. Jospa siellä jo huomenillalla käytäisiin vähän pidempi rupeama.

(Vuorokausi ehti kirjoitellessa vaihtua. Huomenna onkin jo tänään.) 

Orivesi All stars esiintymisvuorossa. 

Kukkatarhan ilonaiheita

Vaikka tykkään melkein kaikista Kanttorilan puutarhaan istutetuista/kylvetyistä kukkakasveista, niin muutamien ilmaantumista odotan muita hartaammin. Omituisenhajuista ja vähän piilossa kukkivaa lamopeikonkelloa olen jo monesti hehkuttanut, eikä se ihan vielä kukikaan, mutta tänään kävin ottamassa kuvia muutamasta muusta kaivatusta.

Tämä ihanan värinen idänunikko oli vielä eilen nupullaan. Lajike ehti jo kerran kadota toisesta kohtaa perennapenkkiä, mutta onneksi olin saanut siitä siemeniä ❤️ Kuva ei tee oikeutta värille, eikä kukka tänään sateessa ollut kunnolla auki - olin hätäinen ja halusin heti talteen. 

Pispalanneitoa olen kyllä myös ennenkin kehunut, enkä vähiten tuoksun takia. Sen siemenistä en ole onnistunut kasvattamaan taimia, mutta onneksi se on viihtynyt perennapenkin laidalla, johon se muutamia vuosia sitten asettui. Millan oli sen aikanaan hankkinut, en tiedä mihin penkkiin/kohtaan alunperin. Kasvimaailman arvoituksia. 

Yllä on korallikeijunkukan kukinto aukeamassa. Korallikeijunkukkaa olen himoinnut kauan. Purppura-, amerikan- ja tähkäkeijunkukkaakin Kanttorilassa on, mutta niiden kukinnot ovat mitättömän värisiä vaikka viehkoja nekin. 

Köynnöshortensiaan on nyt vasta toisen kerran, pitkän tauon jälkeen, tulossa kukintoja, ensimmäiset kukat aukeamassa. 

Köynnöshortensian tukena "sattumasembra", nyttemmin minulla on myös siemenistä itäneitä sembrataimia, kenties Ruusurantaan, jos taimet pysyvät hengissä. 

Köynnöshortensian tyvi kaipaisi ruosimista niin kuin moni muukin kohta. Ehkä kohta... Pari muutakin keskeneräistä perkuuprojektia tällä markilla odottaa jatkajaa. 

Juhannusta ja työmaalla kahden viikatteen taktiikalla

 

Viime vuosina juhannus ei ole meidän huushollissa juuri näkynyt, tuntunut tai maistunut sen kummemmin, lukuun ottamatta Johannes Kastajan juhlimiseen osallistumista paikallisessa jumalanpalveluksessa. Perinteiset juhannussiivouksetkin ovat rajoittuneet enimmäkseen pihalle. Mutta tänä vuonna meille oli tulossa yövieraita juhannusaatoksi, niin minulla oli kylliksi motivaatiota keskittyä riittävässä määrin myös sisätiloissa siivoukseen. 

Kun vieraamme olivat lähteneet, me palasimme pihatöihin, enimmäkseen Ruusurannassa, jotain pientä Kanttorilan pihassakin. Eilen niitimme Ruusurannassa vuorotellen, ja välillä käyttelin myös lapiota (ja välillä tapoin lehtokotiloita). Tänään (jumalanpalveluksen ja lupiinintuhoamissession jälkeen) muistimme Ruusurantaan lähtiessämme ottaa mukaan toisenkin viikatteen. Minä käyttelin siellä ennestään olevaa lyhytteräistä viikatetta ja jatkoin kohti tontin takarajaa, mies jatkoi vatukon raivaamista repimällä ja viikatteella. Saimme suurinpiirtein samankokoisen pläntin nurin, mutta miehen urakka oli työläämpää. Yhtä hikisiä ja väsyneitä taisimme silti olla. Ennen kotiinpaluuta kärräsin pari multakuormaa perunoille ja kottikärryn tyhjättyäni täytin  sen niittämilläni rontoilla, jotka kuskasin risuaidan päälle. Ketjutusta ja rationalisointia. 

Huomenna jälleen kesäloman uusi päivä. Ei mitään suunnitelmia. Mutta kyllä me taas jotain keksimme. 

Vapaapäivä

Nykyinen kuntatyönantajani on päättänyt satsata siihen, että työntekijät pysyisivät kunnassa töissä mahdollisimman pitkään. Tänään nautin eräästä satsaustavasta. Kaikki yli 60 vuotta täyttävät saavat syntymäpäivävapaan, joka pidetään viikon sisällä syntymäpäivästä. 

Ennen kuin kirjoitan, miten olen viettinyt vapaata, selitys alla olevaan kuvaan. 

Ruskealla kehystetyt afrikkalaiskukat ovat odottaneet kamarin sängyn alla ties kuinka kauan inspiraatiota, tai oikeastaan ideaa ja päätöstä siitä, mitä niistä tulee. 

Niistä oli tulossa ensin keinutuolin päällinen, mutta koska keinutuoli odottaa yhä riihessä kunnostusta, enkä viitsinyt siellä kulkea mittailemassa, hylkäsin sen ajatuksen.

Punaisen sohvan päällistä varten kukkia olisi pitänyt olla vielä paljon enemmän, joten senkin ajatuksen siirsin sivuun, samoin kuin kukat, sinne sängyn alle. 

Kaipasin uutta käsityöprojektia telkkarin ääreen, joten kaivoin kukat esille ja aloin yhdistellä, ajatuksena että tekisin itselleni pitkähelmaisen villatakin. Käytin kaavana vakiokäytössä olevaa kotineuletakkiani ja ennätin helmasta kainaloihin asti, kunnes tulin taas toisiin ajatuksiin. 

Takin helma sopi aika kivasti tuohon pikkusohvan suojaksi, lopuista kukista riitti vielä tyynynpäälliseksi. Voi olla, että jää pitkäksi aikaa viimeistelemättä, mutta jääköön. 

Vapaapäivää olin ajatellutkin viettää leipomalla, lähinnä täytekakun pohjia, mutta koska aion tehdä ne gluteenittomina, päätin valmistella leipomista pesemällä uunipellit. 

Suunnitelma lähti sitten rönsyämään. Ensin uunin pesuun, sitten vielä uunin luukunkin. Kiertoilmauunillinen liesi siirrettiin Ruusurannasta Kanttorilaan puoltoista vuotta sitten, ja nyt vihdoin opettelin irrottamaan luukun sisälasit, joita oli kaksi!

Mutta onpa mukava kun nyt näkee, mitä uunissa on ja kuinka kypsää 😁

Pääsin sitten leipomuksiin asti ja samalla uunin lämmöllä lohkoperunoita koko viikonlopuksi. 

Ulkona on ollut harmaata, kävin siellä vain tyhjäämässä kompostiastian kompostoriin ja postilaatikolla. Siellä oli vain vaalimainoksia, jotka menivät suoraan paperinkeräykseen. Väärä puolue. Postinhakureissulla löytyi myös tyhjä Smirnoff-pullo kukkapenkistä, kun menin kurkistelemaan sieltä mahdollisia lumikelloja. Kauaksi oli jaksettu pullo viskata, tieltä pensasaidan yli kymmenkunta metriä. 

Kompostorista puheen ollen, sain eilen kaksi uutta bokashiastiaa, jotka olin tilannut netin kautta lähimmälle Hankkijalle, edulliseen poistomyyntihintaan. Myös Millanin kanssa yhteinen puutarhafirman tilauksemme tuli tällä viikolla. Istutin laukkaneilikat ja asensin tilaamani kasvivalon saman tien. Vähän lisää kylvöjä (päivänsini Heavenly blue, punarevonhäntä, mustasilmäsusanna ja ahkeraliisa - joka olisi pitänyt kyllä kylvää jo hyvän aikaa sitten) ja istutuksiakin (mustanmerenruusu) tein tällä viikolla, ja päivänsinet ja revonhännät jo itivätkin. 

Viime tipassa

Tänään satoi tähän pihaan ensilumen. Ja vaikka se Marketin kassan mukaan sulaakin pian pois, oli silti hyvä saada viimein loputkin pihan syystyöt jonkinlaiseen päätökseen. Siitä iso kiitos miehelle. Ei pelkästään siksi, että hän siellä on enimmäkseen ahkeroinut mm. omenapudokkaiden kimpussa, vaan häntä saan kiittää siitäkin, että kahtenakin päivänä päättyvällä viikolla pääsin kotiin valoisan aikaan (kun mies tarvitsi auton), joten kerkesin vihdoin ja viimein nostaa loput palsternakat ja porkkanat, sekä osan maa-artisokista. Ja ainoan kyssäkaalini.

Kävimme Millanin luona jo perjantaina, että mies pystyi viemään kaatiksen aukioloaikana toisenkin kuorman jätettä Millanin homeisesta autotallista. Näin ollen lauantain pyhäinpäivän sain viettää kotona. Silloin sain hoidettua myös talvisuojaukset. Sinikka-luumun rungon suojasin lampaanvillalla, kun taas sekä pensasmustikat että siipeensä saanut Latvian matala -kirsikka saivat verkon ympärilleen.

Ja tänään aamulla muistin vielä hakea sisälle vihoviimeiset vesiastiat (muutamassa kanisterissa oli jemmassa sadevettä, jonka aion hyödyntää sisäkasvien kasteluun).

Ja kyllä tuo otsikko sopii myös alla olevaan kuvaan. Nimittäin kun kuulimme jo keväällä, että isosiskostamme oli tulossa momma tänä syksynä, niin vasta nyt syksyllä, lasketun ajan tuntumassa aloin neuloa töppösiä ja sitten nuttua. Uusi ihminen saapui sukuun kymmenen päivää yli lasketun ajan, ja silti minulla on vielä neule kesken, sivu- ja pääntienresorit neulomatta, sitten napit ja viimeistely. Onneksi kokoa on reilusti, mahtuu myöhemminkin 🤭

Mainittakoon, että pehmeän mintunvihreän vauvalangan olen saanut Millanin äidiltä, joka lupasi minulle myös vauvannuttuun sopivia nappeja, pitäisi vain käydä hakemassa. 

Heinäkuun vimppa

 

Viikon päästä alkaa työ. Tämä voi hyvinkin olla viimeinen lomapäivitys. Tuossa vielä heinäkuun alun kuva auenneesta maljaköynnöksen kukasta. Nyttemmin sen kanssa samaan tukeen on kivunnut itsekseen kylväytynyt päivänsini.

Vähän korjauksia ja jatkoa heinäkuun kirjoituksiin. Sain kuin sainkin silmälasini korjautettua, vieläpä edullisesti ja nopeasti, odotellessani, tutussa optikkoliikkeessä. Sen sijaan sytykeruusuhanke ei ole edistynyt laisin.

Synttäri- ja hillareissusta tekee mieleni kirjoittaa jotain. Viikko sitten pakattiin ankarasti. Perjantaina aamulla lähdettiin ajamaan kohti Kuusamoa tavoitteena ehtiä kasvisravintolaan ennen sulkemisaikaa. Emme poikenneet kuin tankkaamassa ja jättämässä muutama kesäkurpitsa tyttären ovelle. Ehdimme kuin ehdimmekin. Istuimme syömässä yhdessä seitsenkymppisen juhlakalun kanssa sulkemisaikaan asti. Niinpä saimme sitten vielä nauttia ylimääräisen annoksen vegaanista pehmistä, kun pehmiskone tyhjennettiin. Sen jälkeen pikkuserkkuni vei meidät adventtikirkon alakerrassa olevaan vierashuoneeseen, jossa saisimme yöpyä, ja samalla hän esitteli meille kauniin rukouspuutarhan. Sitten hänen pitikin kiirehtiä vielä puuhiinsa ennen seuraavan päivän juhlia. Me teimme kaksi kävelyretkeä Kuusamossa ennen kuin aloimme iltatoimiin. 

Aamulla ehdimme kierrellä kirkkojärven rantaa ennen kuin aloimme laittautua juhlajumalanpalvelusta varten. Paljon musiikkia, raamattuopetusta ja aivan ihana saarna päivänsankarilta. Sitten herkullinen lounas ja kakkukahvit kasvisravintolassa. Välillä tuli sadekuuroja ja ukkonen jyristeli, sankari totesi, että Jumalakin onnittelee. 

Sitten vielä varsinaiset synttärijuhlat sankarin kotona alkaen lipunnostolla. Ihanan juhlapäivän päätteeksi lähdimme jatkamaan matkaamme kohti osakemökkiä ja hillajänkiä. Petiin perillä päästiin puolilta öin. Aamulla sitten ensimmäinen marjaretki ajoittaisessa tihkusateessa. Pidettiin ruoka- ja kuivattelutaukoa autiotuvan kodalla notskin äärellä ja paluumatkalla tsekattiin vielä yksi jänkä. Ja kun oli hetki levätty mökillä, soudettiin vielä saareen ja sieltä taisimme kerätä saman verran kuin aamupäivän retkellä. Kaikki tutut suot koluttuamme totesimme olevamme valmiit lähtemään kotimatkalle seuraavana aamuna. Emme vaivautuneet edes saunaa lämmittämään, vaan käytiin järvessä kylmiltään. 

Kotimatkalla sitten kyläilimme pitkästä aikaa miehen enon ja tämän vaimon luona. Viihdyimme pitkään. Vierailu kruunasi kaikin puolin onnistuneen lomareissumme.

Kuvia otin reissulla huonosti. Lähinnä vain mökin nurkilla viihtyneestä pikkupupusta räpsin useamman otoksen. Liian kaukaa. Niiden sijaan toinen ajankohtaisempi kukkakuva, joka sekin tosin jäi pilvisenä aamuna tummaksi. 

Kauppa se on, joka kannattaa

Eilen sitten kävimme kaupanvahvistajalla tekemässä ne aiotut kiinteistökaupat Millanin kanssa, kuitenkin niin että Millanin puolesta paikalla oli hänen valtuuttamansa edustaja. Omistan nyt n. 0,2 hehtaaria lisää pelto- ja kasvimaata ynnä puutarhaa hedelmäpuineen, marjapensaineen ja koristekasveineen. Eilen tultiin myös piipahtamaan pohjoiseen asunto-osakeyhtiön kokousta ja samalla sukulointia varten. Ja yhdet autokaupatkin taas, kun mies osti veljeltään takaisin peräkoukullisen tila-auton. 

Edellisen postauksen jälkeen olemme ehättäneet tehdä vuotuisen Norjan matkan. Kunhan mies saa kuvat kameralta koneelle, voisin ehkä kirjoittaa siitä erikseen. Kyllä se muistiin kirjoittamisen väärti matka oli jälleen.

Tästä pohjoisen reissustakin voinen jatkaa myöhemmin, kunhan se on valmis ja tiedossa, miten se meni kaiken kaikkiaan. 

Kevätpuutarhan iloja

Viikonloppu, ja sekä aikaa että voimia kierrellä töiden jälkeen puutarhassa, miettiä mihin ryhtyisi, mutta ennen ryhtymistä vain kuljeksia joten ja tutkailla äkillisen lämpöaallon vaikutuksia. 

Ja mitä löysinkään?! Yksi silmäteristäni, tarhavarjohiippa kukkii komeampana kuin koskaan. Se on ilmeisesti hyötynyt vanhojen koivujen ja pihlajien kaatamisen tuomasta lisävalosta, vaikka onkin varjokasvi. 

Mutta sen vieressä kasvava rönsytiarellamatto on nyt kyllä kärsinyt jostain, talvesta varmaankin. Suurten kuivuneiden alueiden laitamilla joitakin hengissä olevia lehdyköitä ja yksi nupullaan oleva kukkavana. Kevätkaihonkukka kuitenkin kukoistaa. 

Ryhdyin ihastelukierroksen jälkeen sitten keräämään nokkosia, mikä on kuulunut jo pitkään tekemättömien töiden kirjoittamattomalle listalle. 

Kastellakin piti vähäisiä kylvöjä. Sadetta ei ole luvassa ainakaan viikkoon. 

Keräsin myös lipstikkaa ja pari parsanvartta, jotka kiehautin ja söin sinällään ja ihan yksin.

Juhlavalmistelua

Hautajaiset olivat viime sunnuntaina, palmusunnuntaina. Ihan kaikki mummun rakkaat eivät päässeet paikalle, mutta oli meitä silti koolla lähes neljäkymmentä. Tänä sunnuntaina kokoonnutaan täällä Kanttorilassa pienemmällä porukalla, kun meidän lapset ja minun sisarukseni tulevat viettämään pääsiäistä ja synttäreitä. Meiltä on jäänyt pitämättä jo neljät kuusikymppiset pelkästään sisaruspiirissämme, paikataan sitä nyt vähän samalla. 

Pääsin hiljaisella viikolla joka ilta kirkkoon, lisäksi pitkäperjantain sanajumalanpalvelukseen. Mutta huomisen pääsiäispäivän messu jäänee nyt väliin. Siivoukset ovat valmiina, mutta tarjottavien kanssa on vielä valmistelemista

Saha soittaa ja iskee kirves ynnä oksasakset purevat

Lupasin yhdelle oppilaalleni, että hiihtoloman aikana käyn hiihtämässä. Lupaus on yhä lunastamatta ja voi jäädäkin. Keksin tänään korvaavaa liikuntaa. Mies on huudattanut moottorisahaa nyt jo toista päivää, viimeisetkin pihan lahot koivuvanhukset ovat nyt nurin. Risusavottaa niiden kanssa riittää minullekin. Ja hangessa kahlaamista. 

Tienvieren suurimman koivun viimeinen haara oli niin laho, että se kaatui liian aikaisin ennen kuin mies ehti sitä ohjata. Niinpä se rysähti sinne, minne ei pitänyt, mennessään sivalsi saskatoonia ja vielä pahemmin se kohteli Latvian matalaa. Kirsikkapuusta halkesi useampi paksu haara. Puu oli saanut kasvaa rehottaa omaan tahtiinsa, nyt sitä karsittiin, vaikkakin hallitsemattomasti. Aika näyttää, mitä siitä seuraa. Mutta ajattelin säästää Millania yhdeltä murheelta, enkä kerro hänelle, miten hänen istuttamalleen kirsikalle kävi. Yritin sanoa miehellekin, ettei puhuta siitä Millanin kuullen. Saa nähdä, muistaako hän pitää suuns kiinni. Katkoin osan kirsikan revenneistä oksista ja jätin ne hangelle pupuja varten. Jos tuo puu tuosta tokenee tekemään satoa, niin voi olla, että nyt sitä taas yltää suojaamaan linnulta. 

Toisenkin puunrungon kanssa tuli häihäräppiä. Pihlaja sai osumaa, samoin joustinpatjojen rungoista kasattu kukkaportti, joka oli mennyt taas lysyyn. Taannoin oli lumi painanut sen luokalle. Silloin se nousi  takaisin, että bojoing vain, kun tyhjäsin lumen sen päältä. Mutta nyt tarvittiin oksasaksia ja kahta sorttia sahaa, ennen kuin portti ponnahti pystyyn paksujen oksien alta.

Kuvista näkee, millaiset säät ovat vallinneet lomalla. Ei ole minua eikä sisähommiani haitannut. No, tänään en ole vielä paljoa ehättänyt tuvalla touhuta. Virkkasin muutaman afrikankukan trikoomekkoni tahrojen peitoksi ja keitin pakastimentyhjäyskeittoa (keitinlientä, tomaattia, tomaattimehua, lehtikaalta, härkäpapua, pensaspapua, basilikaa, persiljaa, hapankaalta ja revittyä tofua, ynnä muutama pottu).

Kastelin risusavotassa jo kahdet toppahousut, siis lumessa kahlaamalla. Jos jommat kummat ovat ehtineet kuivua, voisin mennä miehen kaveriksi risuja katkomaan ja raahaamaan risuaidan päälle. 

Lisää polttopuuta

Kanttorilan portinpielen koivuvanhuksesta kaatui viime elokuun myrskyissä se haara, joka oli kallellaan pihaan päin. 

Mies päätti jo silloin, että loputkin kaksi haaraa täytyy kaataa viimeistään kevättalvella. Loppuvuoden aikana koivun paksuun runkoon ilmestyi halkeama, joka näytti vähitellen leviävän. Samaan tahtiin tielle päin kallellaan oleva haara näytti kallistuvan. Sen huomasi siitä, että alin oksa alkoi roikkua aiempaa alempana.

Kun eilen tulin töistä, näin että kotimarkilla oli saha soinut. Tien suunnan runkohaara makasi ojassa, latvaoksat siivottuna pihan puolelle. Myös postilaatikon nurkalla ollut laho runko oli kaadettu. Oletin ilman muuta, että nyt mies on riehunut oikein urakalla. Mutta hänpä kertoikin, että ammattimiehet olivat olleet asialla. Nimittäin palomiehet. Enpä sitten päässyt näkemään sitä savottaa. Enkä tänäänkään ehtinyt kotiin valoisan aikaan, että olisi saanut tuoretta kuvaa.

Jäi miehellekin silti vielä metsurin töitä. Koivuvanhusvainaan viimeinen haara  törröttää yhä pystyssä, kenollaan puutarhaan päin. Mies on nyt urakoinut eilisten oksien ja rungonpätkien kanssa paita hiessä. Kenties sen souvin perästä hän käy viimeisen haaran kimppuun.

Paksu emärunko saa jäädä paikoilleen ruokkimaan hyönteisiä ja lintuja. 

3. adventtisunnuntai

Pitkä hiljaisuus sekä työkiireistä johtuen että myös siitä, että on ollut vaikea kirjoittaa sen jälkeen, kun yksi uskollisista blogini lukijoista, yksi rakkaista kälyistäni menehtyi marraskuun lopulla.

Hautajaiset olivat perjantaina. Raskas mutta ikimuistoinen päivä, jossa musiikilla oli iso rooli, kuten oli myös Ullan eläessä.

 

Kun surusaatto kulki hämärässä hautausmaan portista, kello lähestyi iltakuutta. Muistin, että juutalaisten sapatti oli alkamassa. Muistin, mitä heprealaiskirjeessä lukee: 

"Niin on Jumalan kansalle sapatinlepo varmasti tuleva."

Samoin kuin Jeesus laskettiin hautaan ennen sapatin alkamista, Ulla pääsi sapatinlepoon.

Sää on muuttunut. Pakkasen lauhtuminen pudotti lumet puiden oksilta. Aamutaivas punertaa. 

Eilinen meni siivoillessa, sain kaksi kamaria valmiiksi jouluvieraita varten. Vielä neljä työpäivää, joista yksi iltaan asti joulujuhlan merkeissä, sitten pari kotityöntäyteistä päivää, kunnes aatonaattona saamme lapset tänne. 

Pakkasta luvassa lähipäivinä

Tällä viikolla en ole jaksanut töiden jälkeen kotona juuri mitään. Pienet piipahdukset puutarhassa, kuten muumio-omenoiden keruuta lämpökompostoriin. Eilen hain persiljaa ja loput basilikat pakastimeen. Nyt kun uhkailevat hallalla/yöpakkasella torstain ja perjantain väliselle yölle, niin kävin tänään nostamassa mukulasellerit ennen kuin tuli liian pimeää. Tänään hoitui yksi palaveri, jota olin etukäteen jännittänyt, niin energiaa oli vähän enemmän kuin eilen sitä hermoillessa. Vielä muutama palaveri ja saman verran OPSien päivityksiä ennen syyslomaa. Siis tietysti tavallisen koulutyön lisäksi. (Toki nykyään nuo kuuluvat tavalliseen koulutyöhön.)

Porkkanat ja purjot saavat jäädä vielä maahan, samoin enimmät palsternakat ja maa-artisokat. Viikonloppuna nostin loput vähäiset perunat ja keräsin useamman desilitran etanoita...

Lopuksi jotain aivan muuta. Vuosia sitten Martti Muurikainen kävi silloisessa kotiseurakunnassani useammankin kerran Sanan ja rukouksen illoissa. Kerran kun olin kertonut hänelle rukousaiheitani ja olimme rukoilleet, hän sanoi kokevansa, että minuakin kutsutaan rukoilemaan sairasten puolesta. Lisäksi hän sanoi jotain sen suuntaista, että hänellä oli sellainen tunne, että se tehtävä alkaisi sillä, että rukoilen lapsen puolesta. Sen jälkeen olen rukoillut työhöni liittyen monien lapsien puolesta. Mutta tänään kotiin ajellessani rukoillessani erään lapsen puolesta muistin taas yhtäkkiä nuo Muurikainen aavistukset/ tuntemukset/ profetiat ja purskahdin itkuun ajatellessani, onko tämä se lapsi. Oli tai ei, rukous jatkuu.