Työkaluja syyhyttää

Mies sai pikkuautomme remontin valmiiksi ja lähti sillä koeajolle viemään minua töihin, poikaa kouluun ja samalla reissulla shoppailemaan. Hän oli löytänyt jostain maatalouskaupasta minulle synttärilahjan, jonka oli aikonut hankkia jo siis syntymäpäiväkseni, mutta ei ollut löytänyt, nimittäin yksisiipisen käsikäyttöisen auran eli fältin. Lisäksi sain vielä bonusta, telkkarissakin mainostetun voikukkien kitkemislaitteen, jota kyselin taannoin Kanttorilassa käydessämme paikallisesta rautakaupasta.
Nyt kun pian pääsisi uusia työvälineitä testaamaan ihan tositoimiin. Toki polkaisin jo muutamia voikukkia irti täältä kaupunkikodin pihamaalta, ja mies toisen mokoman, mutta Kanttorilassa voikukkien torjunnan ja muutaman muun kevätpuuhan lisäksi odottaisi pottumaan kääntäminen.

Pikavisiitti

Yövyimme Kanttorilassa perjantaina kauttakulkumatkallamme kohti isäni lauantaisia hautajaisia. Iltayhdeksän hujakoilla asetuimme taloksi, mies vetäisi ruohonleikkurin käyntiin ja kurmootti voikukkia. Minä koetin selvittää päätäni ja päästä koko päivän kiusanneesta huimauksesta puutarhakierroksella kännykkäkameran kanssa. Toki kastelin viimeksi istuttamani omenapuun, dalian ja orvokit, mutta muita puutarhatöitä en tällä kertaa ehtinyt. Kevään/ kesän eteneminen ja  kaikkialla näkyvä kasvuvauhti hämmästytti kummastutti.

 Osa omenapuistakin oli jo avannut kukannuppujaan, mutta tämä Sinikka-luumu oli monista muista hedelmäpuista edellä.

Violetti tarhakylmänkukka oli jo kukkimisensa kukkinut, mutta tämä senkun kukoisti. Alakuvassa se kaivonkansi, jonka päällä Millanilla oli naurava peikko. Minä löysin hautausmaan roskiksesta rikkoutuneen enkelin sirpaleet, liimasin ne kasaan ja asettelin enkelin kukkimaan yltyneen patjarikon tuntumaan. Ehkä tuohon sopisi isompi patsas/koriste kripaa peittämään. Kenties Kuusamosta ostamamme pajuenkeli.

Anilliininpunaiset tulppaanit portin likillä toivottivat meidän väkemme tervetulleeksi. Kuva ei anna oikeutta. Sekä sinisten lemmikkien että tulppaanien sävy haaleni kännykällä.

Kunhan lauantaina on todistukset jaettu ja kunhan on käyty onnittelemassa kuopuksen kummien ylioppilaspoikaa, niin sitten aletaan rustata lähtöä Kanttorilaan tositoimiin. Siihen saakka näkemiin, kultaiset kunnaat.

Väriloistokkuutta, ei pelkoa värikylläisyydestä

Olimme jälleen Kanttorilan kulmilla viikonlopun. Kirjoittelin siitä jo jotain toisessa blogissani. Mutta nyt muutamia kuvia. Ihmettelin kameran läpi, miten paljon värejä löytyykään Kanttorilan kukista jo keväällä. Mieleeni on jotenkin niin syöpynyt ajatus, että keväällä on lähinnä vain keltaisia kukkia ja että vasta kesemmällä kasvit kilpailevat huomiosta väriloistolla. Ei pidä paikkaansa.

 Helmihyasinttia, yksi lapsuuteni suosikeista, jota olen kauan kaivannut omaan pihaani.

 Omenapuiden alustat olivat valkoisenaan käenkaalta, ketunleipää, käenrieskaa.

 Lukuisilla esikoilla on ihan omat lajikenimetkin, joita en nyt uskalla arvuutella ilman Millanin opaskarttaa.

 Mikä viehättävä väriyhdistelmä syntyikään narsisseista ja tarhakylmäkukasta.

 Tulppaaneja samaten riittää eri värejä ja lajikkeita. (Taisin muuten löytää tuolle nimen Millanin Kanttorila-blogista: lummetulppaani.)

Lisää tarhakylmänkukkaa. Ja alla sarjatulppaaneita.

Yllä vielä yhdet tulppaani- ja esikkovärit. Ja alla vielä yksi tarhakylmänkukka, kuva ei tosin tee oikeutta, väri on vaaleanpunertavampi luonnossa.

Ennen lumentuloa

Vappuviikonloppuna ehdin vähäisten kylvöjen lisäksi tyhjätä ja täyttää pikakompostorin, siistiä yhden perennapenkin kivireunuksen, haravoida ja ottaa vähän valokuvia. Paljon enemmänkin olisi ollut kuvattavaa, lupauksia ensi kesän kukkaloistosta ja vehmaudesta, mutta tässä muutamia otoksia 3.5.2014.

Millan pystyisi heti sanomaan nimet näille. ja paikallistamaan sijainnin, mistä päin puutarhaa kuvat on otettu. Kunhan minä saan äntihin tehdä nimikyltit, Millanin minulle tekemien perennapenkkikarttojen avulla, niin enköhän vähitellen ala minäkin oppia tuntemaan muutkin kuin tulppaanin.

Mulla olisi jotain kierrätysmatskua jo katsottuna muutaman kyltin tekoon, ne kelpaisivat vaikka puuntaimien likille, ettei vain katajantaimia ajella ruohonleikkurilla. Mutta perennapenkkeihin pitäisi kehitellä nimikylteiksi jotain sievempää ja sirompaa kuin vanhoja verhotankoja...

Vettä se on tämäkin

Siskooflikka oli vailla lumikuvaa. Tässä on niistä se toinen. Otettu vapun jälkeisenä sunnuntaina 4.5.

Talvi oli vähäluminen ja kevätkin Kanttorilassa on ollut turhan kuivaa. Lauantaina vapun jälkeen tein kuitenkin ensimmäisiä kylvöjä - kasteltuihin vakoihin - tilliä, persiljaa, salaattia, porkkanaa ja taisin kylvää vähän varhaisnauristakin. Lisäksi ripottelin valkosipulin kukinnoista keräämiäni pikkusipuleita mm. porkkanan viereen. Myös hunajakukkaa kylvin jo ja perennapenkin reunaan silkkikukkaa ja kosmoskukkaa. Vihanneskylvöjä peittelin kateharsolla.
Kun aamulla herättiin seitsemän edellä, maa oli jo saanut kunnon lumipeitteen, joka vain paksuuntui aamupäivän aikana. Ruvettiin tekemään lähtöä, kun autossa oli kesäkumit. Lähtöpuuhien ja lumenkolauksen jälkeen alkoi käydä selväksi, ettemme millään ehtisi kuitenkaan kotipuoleen kirkkoon klo 12:ksi, kun ei yhtään tiennyt, missä kunnossa tiet ovat.
Lumiraja tuli kuitenkin vastaan jo ennen Kokkolaa. Silti matka ei edennyt sen nopeampaa, kun auto piti pahaa ääntä, jonka takia piti poiketa vaihteistoöljyostoksille. Olipa hyvä, että olin eräältä pysähtymispaikalta poiminut talteen tyhjän muovisen lasinpesunestepullon - samalla kun siivosin talteen pari pantitonta alumiinitölkkiä. Muovipullosta mies sai tehtyä tratan, jolla sai öljyä valutettua putkea pitkin vaihteistoon.

Mutta siis: hyvä, että sain kylvöksilleni vettä ainakin jossain olomuodossa. Kuulemma siellä satoi lunta vielä toisenkin päivän. Harmitti kuitenkin, kun vasta kotimatkalla hoksasin, että olisin voinut tehdä taas lumipalloja sisäkasvien ja talvehtimassa olleiden keijunmekkojen juurelle.

Äitienpäiväkukka

Mieheni muistaa minua äitienpäivisin milloin mitenkin. Yleensä aina kahvit sänkyyn ja usein myös jokin kukkanen. Tänä keväänä olen saanut useita niin leikko- kuin ruukkukukkia sattuneista syistä, niin mies arvasi - ihan oikein - että voisin ilahtua enemmän vaihteeksi jostain muusta.
Aloin jo suunnitella tälle joriininjuurelle paikkaa Kanttorilan puutarhassa. Luultavimmin istutan sen seuraavan kerran käydessämme samaan perennapenkkiin, jossa myös viime kesänä kasvoi dahlia.

                                                                  Dahlia: Arabian night

Tule jo, vehreys - ja viivy pitkään

Tänään on edelleen koleaa, mutta sataa sentään vettä eikä lunta. Harmaus ei ole kivaa, mutta tuo kosteus on, ainakin maankamaralle.
Kun selailin tietokoneelle talletettuja loppukesästä ja alkusyksystä ottamiamme Kanttorila-kuvia, niin suorastaan hämmästelin vehreyttä ja vehmautta. Niin pitkään puut ovat taas olleet lehdettöminä, että olin melkein unohtanut, kuinka upeilta ne vielä 9 kk sitten näyttivät.
Voi kun tulisi jo kesä! Ja voi kun saisi sen tuloa seurata Kanttorilassa hetki hetkeltä. Vaan vielä menee kolme viikkoa, ennen kuin voimme sinne lähteä muutakin kuin käymään.

 Pihatieltä molempiin suuntiin, talolle ja portille.

Perennapenkin ja kasvimaan rehevyyttä. Ja alle laitan vielä vertailun vuoksi vapun jälkeen lauantaina ottamani kuvan kutakuinkin samasta kohdasta. Jos oikein toiveikkaasti ja tarkasti katsoo, näkee jo lupauksen tulevasta.

Vanhojen lehtien kätköistä

Olen satavarma, että Millan on joskus maininnut pihatien viereen aloittamastaan kivikkopuutarhasta. Silti olin iloisesti yllättynyt, kun viimeksi Kanttorilassa käydessämme ja siellä tienviertä haravoidessani löysin lehtien alta kivikkokasveja. Erityisesti iloitsin mehitähtien runsaudesta. Itselläni on ollut täysi työ pitää elossa edes muutamaa tähteä täällä kaupunkipihassamme. Kanttorilassa kukoistaa kaikki!

Shakkiruutulilja

Onpas outoa pitkästä aikaa päivittää sellaista blogia, jota pystyn myös muokkaamaan ja jonka tilastoja pystyn seuraamaan. Noo... onhan mulla yksi blogi vuodatuksessakin, mutta kun en ole vaivootellut, että olisin opetellut sen muokkauksen uudestaan sen jälkeen kun systeemi vaihtui.

Kun vierailin viimeksi Millanin luona (ja aina, kun siellä vierailemme), kyselen ja kertoilen puutarhasta. Nyt halusin tietää hauskannäköisen sipulikasvin nimen. Mutta koska sähkölle altistuminen vaikuttaa Millanin muistin toimintaan, hän ei heti saanut päähänsä oikeaa nimeä, mutta tiesin meidän puhuvan samasta kasvista, kun hän kutsui sitä shakkiruutuliljaksi.

PS. Se on muuten siis kirjopikarililja.

Kanttorilan uusi tuleminen

Ystäväni Millan joutui sähköallergiaan sairastumisen takia luopumaan unelmiensa Edenistä, Kanttorilan puutarhasta. Kun hän kysyi, vieläkö olemme etsiskelleet kesämökkiä, olimme lyhyen mietinnän jälkeen valmiit ostamaan Kanttorilan.
Nyttemmin Millan on joutunut kokonaan luopumaan myös tietokoneen käytöstä, ja hän ehdottikin, kiinnostaisiko minua jatkaa Kanttorilan puutarha -blogia. Mutta sitten hän hoksasi, että kuvatilaa sillä blogilla ei juurikaan ole jäljellä, joten minun kannattaisi halutessani luoda uusi blogi.
Nyt kun olen talven jälkeen saanut touhuta Kanttorilan puutarhassa jo parinakin keväisenä viikonloppuna, heräsi uudelleen ajatus blogin aloittamisesta.
Nykyinen emäntä on toki fyysisesti terveempi, mutta Millanin kirjallisiin (tai kuvallisiinkaan) lahjoihin tämä täti ei yllä. Eikä myöskään siis lukijamääriin... Mutta olkoon tämäkin blogini ensisijaisesti omaa päiväkirjan pitämistä, lähinnä puutarhanhoidon, mutta toivon mukaan myös vanhan talon kunnostuksen kirjaamista.