Puutarhan tappioita vuosien mittaan

Kun Millan aikanaan hoiti Kanttorilan puutarhaa ja hankki tänne runsaasti uusia kasveja, hän sisällytti blogiinsa 'Kanttorilan puutarhassa' erillisen sivun otsikolla Kanttorilan kasveja. Minulla on ollut pitkään mielessä kirjoittaa oma luetteloni siitä, mitä Millanin luettelemista täällä ei enää kasva.

Paljon Millanin luettelossa on sellaisiakin kasveja, joita en tunnista tai erota toisistaan, joten ihan täsmällistä luetteloa en osaa kirjoittaa. 

Tästä tulee nyt julmetun pitkä postaus, kun laitan kuvia Millanin luettelon pätkistä ja joka pätkästä kommentoin kadonneet/pois jääneet lajit. 

Vanhoista omenapuista yksi on kaadettu, sen omenat eivät maistuneet hyvältä. Yksi omenapuu on vastaavasti istutettu lisää, synttäripuuni Lavia, jonka menestyminen on vielä kyseenalainen. Kaneliomenoiden lisäksi en tunne muita lajikkeita, kolme syys--tai talviomenalajiketta, joista yksi saattaa olla Antonovka. Luumu- ja kirsikkapuita on molempia kolme, yhdet siirrettiin Ruusurantaan, kun Millan muutti sinne. Marjoista gojit ovat jääneet pois, ja tavallista mansikkaa toin aikanaan mukana, ehkä Sefyriä. Lisäksi linnut ovat istuttaneet punaherukoita. Sittemmin on tullut myös saskatoon. (Tämän piti olla luettelo tappioista, mutta nyt tuli muutama lisäyskin.) 

Kerrottua kurjenkelloa en ole täällä nähnyt, enkä siperiankelloa tunnista, maariankelloa olen joutunut kylvämään uudestaan, ja taas pitäisi. Kunhan ukonkellot aukeavat, varmistuu, onko niitä yhä kahta väriä. Valkoista ainakin on. 

Ainakin yksi akileijalajike katosi, löydän sen nimen myöhemmin, ei kuitenkaan mikään barlow. Arovuokkoa en mielestäni ole nähnyt, sen sijaan kanadanvuokko elää ja menestyy. Bellistä en jostain syystä ole saanut pysymään elossa sen kummemmin täällä kuin edellisessäkään puutarhassani. Viime talvi oli liian vaikea mm. balkaninkohokille. Eikä minulla taida olla siemeniäkään jemmassa 😢 Palloesikon menetin jo aikaisemmin. Lohenpunainen idänunikko oli vaarassa kadota, mutta siitä olin saanut siemeniä, ja tänä kesänä se on kohtalaisen hyvässä kasvussa. Hopeamarunaa en erota koiruohosta, ja olen saattanut molemmat hävittää "rikkaruohona". 

Japaninohdaketta en erottaisi muista ohdakkeista, joita en erityisemmin ole hoivannut. Kaunopunahatun olen menettänyt jo kahteen kertaan, enkä taida enää sitä yrittää tässä pihassa, mutta ties vaikka joskus Ruusurannassa. Kesäkullero siirrettiin aikanaan Millanille, enkä nyt muista tavallistakaan kulleroa nähneeni tänä vuonna. Myös keltakaunokki siirrettiin Millanille, siitä olen maininnut joskus aikaisemmin. En ole nähnyt kissankäpälää enkä kultakärsämöä. Kultatyräkki menehtyi, mutta kuusityräkki (=tarhatyräkki) on voimissaan. Kanadanpiiskua hävitän nyt aktiivisesti, koskapa se kuuluu hävitettävien vieraslajien luetteloon. Tänä keväänä sain kaivettua suurimman osan juurakoista pois, mutta sieltä täältä nousee versoja, kenties vielä tulevina kesinäkin. 

(Ranta)laukkaneilikka katosi edellistalvena, mutta nyt minulla on kukintoja, joissa toivon olevan siemeniä. Jää nähtäväksi, saanko sen takaisin. Aprikoosia lehtosinilatvaa ei ole näkynyt. Eikä minkäänväristä pipoa. Malvansukuiset ovat minulle hankalia tunnistettavia. Oletan, että tontilla hyvin menestyvä on harmaamalvikki, en tiedä myskimalvaa olevan. Nepalinhanhikin sain uudestaan taimina Millanilta, mutta sekin jäi henkiin sitten vain yhteen paikkaan viime talven jäljiltä. (Talvi oli vaikea ilmeisesti myös Kuntalan punaluumulle, jonka oksistoon tuli kovin vähän lehtiä. Onneksi se kuitenkin vesoo elinvoimaisesti.)

Tästä luettelosta menetyksiin on laskettava vissiin vain sinipallo-ohdake, mutta se onkin sitä suurempi menetys, jo toiseen kertaan. Millan kertoi, ettei hänelläkään se ole täällä menestynyt, mutta Ruusurannassapa se näyttää olevan elossa. Mainittakoon kuitenkin, että rönsyleimua olen nähnyt vain punaisena. 

Tarharistikkiä ei ole, ei myöskään törmäkukkaa eikä varjoyrttiä. Tulikellukka katosi joitakin vuosia sitten, villanukkajäkkärä pian muuttomme jälkeen. Verikurjenpolvi siirrettiin Millanille. Neilikoidenkin tunnistaminen on vähän haastavaa, mutta samoisin, ettei vuorineilikkaa ole. Liljoja olen hankkinut lisää, muistaisinpa mitä... 

Koristeheinät ovat tallella, olenpa hankkinut lisääkin, siemenenä sininataa. Yksi alku on lintuallaspenkissä, uusi esikasvatuskylvö odottaa koulintaa. Kivikkokasvienkin tunnistaminen tuottaa vaikeuksia. Sen tiedän, ettei lusikkamaksaruoho säilynyt hengissä. Eikä alppitähti, jonka ehdin nähdä kerran kukkivana. Kangasraunikista luin, että se on luonnonvaraisena erittäin uhanalainen. Taitaa olla tälläkin tontilla... Sitruuna-ajuruohon sijaan meillä on nyt kangasajuruohoa.

Ruusuista persiankeltaruusu menehtyi ensimmäisinä vuosinamme. Toisen John Cabotin mies kaivoi vahingossa ylös tänä keväänä pusikkoa raivatessaan. Muistaakseni jokin ruusu siirrettiin Millanille, taisi olla Last tango. Sain naapurilta tilalle suviruusua. Olisikohan bourbonruusulle käynyt niin, että se olisi ollut perusrunkoon vartettu ja sitten perusrunko on ottanut vallan, kun en ole osannut vahtia. 

Alanko toistaa itseäni todetessani, että sipulikasvien tunnistaminen on haastavaa? Skilloja esimerkiksi en erota toisistaan. Jonkin verran olen hankkinut lisää, mm. krookuksia ja Little Beauty -tähtitulppaaneja. Ja lumipisaran sijaan minulla on nyt lumikelloja, joiden sipulit ostin puolikuolleina puoli-ilmaiseksi. Jättilaukka ei ole menestynyt, eikä ukkolaukkakaan, mutta nyt kokeilen voitonlaukkaa. 

Zilgaa en ehtinyt elossa nähdä. Muuten köynnökset ovat viihtyneet, joskin humalan ja villiviinin paikkoja olen vaihdellut. Yrteistä timjami puuttuu ja ranskalaisen rakuunan hävitin, mutta osan siitä annoin Millanille. Ruusurannassa se näkyy olevan voimissaan.

EDIT. Muutamia päivityksiä 3.4.2026

Viime kesänä bongasin yllättäen gojin elossa lipstikan vieressä, jonne  olin sen siirtänyt. Mahtaneeko olla vielä elossa vaikea talven jäljiltä?

Maariankelloa kylvin viime kesänä, ovat lähteneet kasvuun. Mutta sinistä ukonkelloa Kanttorilassa ei enää ole.

Sain tuonnempana selville, että Bellis perennis on kaksivuotinen. En enää ihmettele, miksi se on minulta (aina) kadonnut.

Kesäkulleron siemeniä keräsin viime syksynä Ruusurannasta, samoin kuin vaaleanpunaisen palavanrakkauden siemeniä, joita annoin myös veljen morsiamelle, vastalahjaksi lyhtykoisosta, joka sekin ehti olla täältä häviksissä.

Rantalaukkaneilikkaa ja tulikellukkaa hankin tänne uudestaan, viimeksi mainittua kasvatin ostosiemenistä, rantalaukkaneilikkaa hankin taimina Toikalta. 

Perennapenkkiprojekti valmis

 

Älkää antako kauniin punatähkän hämätä, täältä tulee taas tekstiä lähinnä omiksi tarpeiksi, jotta muistan ensi suvenakin, mitä pitäisi penkistä nousta - ja mitä ei. 

Kutinat vähältä unohtuivat (hetkeksi), kun pääsin työn alkuun lintualtaan projektin kanssa. Lintualtaan ympärillä olevassa perennapenkissä - oletettu - lapinnauhus on sinnitellyt hengissä mutta kukkimatta. Myös keltamaksaruoho alkoi peittyä sammaleeseen ja menettää vehreyttään. Kaiken kaikkiaan kituvaa kasvua muillakin lajeilla kuivassa maapohjassa. Mietin uusimista jo viime kesänä, mutta silloin kuivuus ja sittemmin töiden alkaminen tulivat esteeksi. Nyt ei ole kumpaakaan riesaa... 

Rakentelin kattotiilistä reunusta, jotta saisin enemmän multaa pysymään penkin takaosassa. Nauhus sai palata melkein samalle kohtaa, vähän vain syvempään, syyslannoitteella höystettyyn, multaan. 

Keltamaksaruohoa istuttelin penkin ulkopuolelle ja tuohon lintualtaan pohjalle, johon sitä oli jo itsestään alkanut  kasvaa. Altaan pohja vuotaa, joten laitoin siihen tänä kesänä kuhmuraisen paistinpannun vesialtaaksi, sen ympärille saa maksaruoho levitä. Mehitähtiä istutin harvakseltaan "rinteeseen" altaan oikealle puolelle. Niitä oli aikaisemmin nauhuksen takana. Mehitähdistä vasemmalle istutin kangasajuruohoa, mutta laitoin tuon tiilenpalan hieman rajoittamaan, ettei se heti leviäisi mehitähtien päälle. Kangasajuruohosta edelleen myötäpäivään kiertäen piilotin takaisin joukon krookuksen sipuleita. Olivat kesän tai kevään aikana lisääntyneet, jätin osan tähteelle, jos vaikka sisko tarvitsi. Krookuksista seuraavana ja osittain niiden kanssa lomittain on jotain matalaa kurjenpolvea. Altaan ja tiilireunuksen laidassa on rentoakankaalta, jota jo Millan aikanaan tuohon penkkiin istutti. Vasemmassa kulmassa olevan nauhuksen eteen istutin jonkin siementaimen perhospenkistä. Oletin ensin sen olevan sinipallo-ohdakkeen, mutta voi olla myös vaikka lohenpunaisen idänunikon siementaimi. Keskelle taakse istutin lopulta iltahelokit, jotka ovat koko kesän odottaneet paikalleen pääsyä. En ollut keksinyt niille paikkaa, enkä tuohonkaan niitä ollut suunnitellut, mutta kun kerta tilaa nyt oli. Viimeiseen nurkkaan siirsin kuunliljan ja sen eteen "rinteen" yläreunaan pienet sininatatupsut siinä toivossa, että ne kasvettuaan pidättävät vähän valuvesiä jäämään kuunliljan juurelle. 

Siinä vielä kuva mehitähtien ja kuunliljan puolelta. Sininataa tuskin erottaa. Tässä kuvassa näkyy kuunliljasta ylävasemmalle myös kaksi hentoa liljan vartta, jotka meinasin jo unohtaa. Keltaiset liljat eivät nekään ole hetkeen jaksaneet kukkia tuossa penkissä, kokeeksi laitoin pari sipulia takaisin. Muut istutin purkkiin odottamaan uutta paikkaa. 

Minä myös odottelen sitä, että perennat tässäkin penkissä aikanaan tuuheutuvat ja täyttävät maan. Odotellessa voisi käydä käsiksi seuraavaan heinittyneeseen penkkiin. Kunhan tuo uusi sadekuuro hellittää. 

(Olisi voinut tuota otsikkoa vielä fiksata, että yksi tai eräs projekti valmis...) 

Edit. Eikä se eräskään ole vielä täysin valmis. Muistin, että unohdin aikoneeni laittaa penkkiin myös lilaa iiristä (helluntaililja?) ja jotain keltakukkaista laukkaa, jonka sipulit ovat odottaneet mansikkamaan pielessä siitä asti, kun siellä aloitin pemmastusta.

Edit. 2. Niin ja sitten myöhemmin syksyllä pitäisi muistaa haudata perunanarsissi, eli nätimmin sanottuna bridal crown -narsissin sipulit/mukulat(?) samaiseen penkkiin lapinnauhuksen eteen. Laitoin siihen tyhjän pytyn merkiksi, josko paremmin muistaisin. 

Kukkasarjoja ja mykeröitä

Daalia kuuluu asterikasveihin, on siis mykerökukkainen sekin. Pelargonit taas kuuluvat kurjenpolvikasvien heimoon, jossa kukinto on viuhkomainen, usein valesarja, näin kertoo Wikipedia. 

Ranskantulikukasta tykkään kovasti, kuten muistakin Kanttorilan kaksivuotisista. 

 Mäkimeiramista tykkäävät lisäkseni ainakin kimalaiset. 

Siankärsämön punainen muunnos. Piti senkin osalta tarkistaa, ei ole tämäkään sarjakukkainen, vaikka niin voisi kuvitella. "Kukinto on tavallisesti tiheä, huiskilomainen mykeröstö." 

                    Lisää asterisukua, jalokallioinen

Miehen järjestelmäkameralla sai tämän harjaneilikan oikean, mielestäni upean ja erikoisen värin tallennettua, mutta kännykkäni kamera, jolla tuo kuva on otettu, valehtelee. Neilikat kuuluvat kohokkikasveihin. 

Jaloangervo

Ukontulikukka ei ole niin juhlallisen näköinen kuin ranskantulikukka tai purppuratulikukka, mutta Kanttorilan puutarhaan aivan hauska lisä, joka ilmaantui viime kesänä ekan kerran meidän aikana. 

Millan on hankkinut tänne runsaasti erilaisia maksaruohoja. Viisas valinta. Sen lisäksi, että ne ovat tärkeitä ravintokasveja pienille lentäville ystäville, ne jaksavat kukoistaa myös tällaisina kuivina kesinä, jollaisia näyttäisi nykyisin olevan entistä enemmän. Yllä olevassa kuvassa on turkestaninmaksaruohoa. 

Viimeisessä kuvassa on isohirvenjuuren mykerö, johon myös erilaiset öttiäiset mielellään hakeutuvat. Se on oikeasti ISO. Kasvaa minua korkeammaksi. 

Kesäkuun viimeinen (viikko)

 Maanantai oli katsastuspäivä. Mies kävi ensin katsastuttamassa oman auton ja sitten mentiin käyttämään Millanin auto katsastuksessa. (Sanottakoon, että toinen autoista läpäisi...) Samalla se oli shoppailureissu, jollaisille Millan ei usein pääse (ei pysty itse kauas ajamaan eikä sähkökunto kestä kuin noin yhden reissun kuukaudessa). Kierrettiin kaksi kirpparia ja kolme muuta kauppaa. Yhdessä kaupassa Millan osti kaksi oluttölkki, joista antoi toisen minulle, minä kun en kehtaa itse olutta ostaa, vaikka se onkin tarkoitettu etanoille... 

Kotona meitä odotti avoimet ovet... Ulko-ovi oli "seljuun", ja sisällä kärpäsiä. Ei täällä muita ollut käynyt, olipa vain jäänyt painamatta ulko-ovi lukkoon asti, niin tuulenpuuska oli sen avannut. Toinenkin unohduksesta aiheutunut vahinko ilmeni, mutta sitä en halua muistella. Ei mitään kohtalokasta sekään kuitenkaan.

Eilen aloin koulia pikkuruisia kaktuksen taimia, joita oli jo noussut siemensekoituskylvöstä. Yritin turhaan kirppareilta etsiskellä kaktusruukkuja, mutta jotain tarkoitukseen sopivahkoja itseltä löytyi. 

Kyllä joka purkissa jotain on, vaikkei taida näkyä, ruskeissa ruukuissa peräti kaksi tainta kussakin. 

Siemenpussissa sanottiin itämisajaksi jotain 5-150 päivää, joten annan nyt tuon kylvöksen olla koko kesän kasvihuoneessa, ja syksyllä tuon sisälle. Ties mitä sieltä vielä nousekaan. Minulla ei ole tainnut sitten nuoruusvuosien olla huonekasveina kaktuksia tai muitakaan mehikasveja. Paitsi lehtikaktuksia, ja tänä keväänä saatu rahapuun taimi. 

Tänään odottelemme siskoa miehensä kanssa käymään. Mies haki kaupasta jätskiä ja mä menen tuohippuolin keräämään mansikoita. 

"Siihen kasvoi sieni, lakkipäinen pieni"

Sienet ovat iso salaperäinen osa luomakunnan ihmeellistä monimuotoisuutta. Niissä - tai ainakin tavallisesti sieniksi mielletyissä kupusienissä - on jotain satumaista, ja ne ruokkivat (vatsojen lisäksi) mielikuvitusta. 

Eilen saavuttuamme ja vakituista puutarharundia tehdessäni pysähdyin pitkäksi aikaa kyykkimään lintualtaan luo. Se allas syntyi aikanaan Millanin mielikuvituksen avulla muurarilta jääneestä ja maahan jänkkääntyneestä sementtisäkistä, pronssimaalista ja muutamasta sammakkofiguurista. Altaan ympärille Millan rakensi - tietysti - perennapenkin, johon kuului mm. lapinnauhus, julianesikko ja punertavalehtinen rentoakankaaliljike. Nauhus on yhä paikallaan, nuo kaksi muuta mainittua olen siirtänyt uusittu perhospenkkiin, tilalla on mm. keltamaksaruohoa ja jotain mehitähtiä. 

Ja siellä, mehitähtien vieressä maasta punnersi punalakkeja. 

Huomaatko yläkuvasta toisenkin punakärpässienen pienesti pilkottavan vasemmassa laidassa? Alla on siitä lähikuva. 

Ovathan ne nättejä ja söpöjä, vaikka punainen onkin tarkoitettu varoitusväriksi. Minäkin olen joskus haaveillut puutarhaan sellaisia emalivadeista ja puupölkyistä rakennettuja punakärpässieniä, mutta toistaiseksi ei ole ollut joutavia (=rikkinäisiä) emalivateja. Iloitsen siis näistä aidoista puutarhakoristeista. 

Silmäteriä ja mehikasveja

Eilen illalla satoi hetken. Panen toivoni ensi viikon alkuun, jolloin on ennusteen mukaan tulossa vettä enemmänkin myös tänne. Viime kesän kuivuuspainajainen on kummitellut mielessä, kun olen kantanut vettä kylvöksille ja istutuksille. Ja jopa joillekin perennoille välillä, kun ovat olleet surkean näköisiä. 

Kenties pitäisi jatkossa lisätä mehikasvien määrää entisestään. Mehitähdet voisivat olla hyviä maanpeitekasveja perennapenkeissä? 

Olisiko kuumuus ja kuivuus pakottanut mehitähdet kukkimaan? Sitä ei joka kesä tapahdu. Sen sijaan keltamaksaruoho(?) kukkii säännöllisesti.

Kirjoitin aikaisemmin silmäterästäni lampaankorvasta (korva onkin siis silmäterä). Nukkapähkämö on sen jälkeen venynyt pituutta ja aivan kuin kukintokin olisi kehittynyt. 

Toinen silmäterä on sinipallo-ohdake. 

Alkuperäinen Millanin hankkima alkoi hiipua joitakin vuosia sitten. Yritin siirtämällä luoda sille paremmat olosuhteet, syvemmän juurtumistilan, mutta olisi varmaan samalla pitänyt uudistaa multaakin. Joka tapauksessa sinipallo-ohdake katosi pari kesää sitten, enkä saanut kylvökokeiluita onnistumaan. Viime keväänä sitten sain lopulta ostettua uuden perennataimistolta, käytyäni ensin pari kertaa hukkareissulla. Kesän alussa laajensin perhospenkkiä ja istutin laajennusosaan mm. sinipallo-ohdake en. Juurruttuaan se lähti hyvään kasvuun, muttei vielä kukkinut. Nyt siinä on ihania pallosia kehittymässä minun ja perhosten iloksi.

Viimein viimeistely

Minulla oli kivikkoperennapenkin uusiminen pitkään kesken, ensin sen takia, että multaa jäi uupumaan. Sain kylläkin multaa lisää jo viikko sitten torstaina, kun mies haki meidän vanhimmat pojat junalta ja kävi samalla siinä kaupassa, josta olemme muutkin isot multaerät hakeneet edullisesti. Mutta sitten meillä on ollut vientiä kuin sammakolla äkehen alla. Perjantaina tehtiin poikien kanssa koko päivän retki synnyinseudulleni. Ehdin osallistua kahteenkin suvun juhlaan, ensin aamupäivällä surujuhlaan, illalla siskontytön maisterikonserttiin ja niiden välissä kierrettiin maisemakohteissa.
Lauantaina sitten lähdimme viemään poikia takaisin pohjoisen suuntaan ja käytiin samalla miehen kanssa kunnostamassa kaupunkikodin pihaa asuntonäyttöä varten. Ruohonleikkuuta ja kasvimaan perkausta. Samana iltana lähdettiin takaisin Kanttorilaan, niin ei tarvinnut rehata mukanaan yöpymis- eikä ruuanlaittovehkeitä tyhjään tupaan.
Sunnuntai oli lepopäivä, maanantai ja tiistai olivat festaripäiviä, kun kävimme kolmestaan, Millan mukanamme, Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla. Mukavat reissut molempina päivinä. Mutta sitten olikin jo korkea aika jatkaa projektia.

Ensimmäiseksi kaivoin ylös loputkin perennat, lisää rönsytiarellaa, kevätkaihonkukat ja tarhavarjohiipan. Kaivoin vanhaa multaa ja puunjuuria pois. Taas pätkä suodatinkangasta, jonka päälle tuoreet mullat, reilusti vettä ja sitten se mukavin vaihe, kasvien takaisin istutus. Hain edellä mainittujen lajien lisäksi talon pohjoisnurkalta siskolta saamiani kalliokieloja, joita istutin takareunaan, kuunliljareunuksen jatkoksi. Ensiksi uusimani penkin pätkän ja loppupään väliin jätin edelleen tyhjän kohdan, vaikka siihenkin multaa olisi nyt runsaasti riittänyt. Ajattelin funtsia rauhassa, mitä tuohon ensi kesänä laitan. Tällä hetkellä olisin sitä mieltä, että siinä voisi olla paikka joko kesäkukkakylvölle tai sitten istutan siihen talvetettua verenpisaraa ja murattia. Mutta ei kannata levittää siihen vielä multaa, kerää vain turhaan koivun ym. siemeniä.

Toissapäivänä sitten miehen suosiollisella avustuksella sain tehtyä reunuksenkin. Mies kärräsi minulle sekä kiviä että kivituhkaliejua, johon kivet ”muurasin”. Tuo kivituhkalieju on peräisin maalämpökaivon poraamisesta. Se maalämpöseikkailu onkin sitten jo ihan oman postauksensa arvoinen stoori.

Vielä itselleni muistutukseksi; penkin alkupäässä on pisamakelloa, kangasajuruohoa, mäkitervakkoa ja niiden takana yksi isomaksaruoho. Kivireunusten välissä eri maksaruohoja, mehitähteä, tuntemattomaksi toistaiseksi jäänyttä pientä karvattia sekä punaista patjarikkoa. Mutkassa keltapeippiä, sammalleimua, rönsyleimua, hopeahärkkiä ja mamman harsokukkaa, jolle en tiedä oikeaa nimeä.
Penkistä jäi yli niin pisamakelloa kuin rönsytiarellaakin. Annoin yhden satsin pisamakelloa siskolleni, joka poikkesi Kanttorilassa yötä paluumatkallaan Kaustiselta. Lopuista perennoista ja myös ylimääräisiksi jääneistä krassin taimista pääsin eroon Facebookin kirppisryhmän avulla.

Jäi vaiheeseen

Eilen sain lapioitua perennapenkistä vanhaa multaa monta kottikärryllistä (perunoiden multaukseen yms. ), sitten levitin maisemointikangasta pohjalle, jonka päälle tyhjäsin multasäkkejä. Laskeskelin, että jäljellä olevat kymmenen säkkiä eivät riitä koko L-kirjaimen muotoiseen penkkiin, enkä siksi ollut vielä kaivanut toisen sakaran perennoja - rönsytiarellaa, kevätkaihonkukkaa ja tarhavarjohiippaa - ylös.

Konsultoituani Millania kyläreissulla keskiviikkona päätin vaihtaa perennojen keskinäistä järjestystä.Pisamakello on muiden campanula-lajikkeiden tapaan lahjakas leviämään, ja olen ollut huomaavinani, että se leviää kohti valoa. Niinpä sijoitin sen eteläisempään päähän penkkiä, ja sen taakse isomaksaruohon ja eteen kangasajuruohoa, jonka arvelen hyvinkin pitävän pintansa pisamakellon rinnalla. Pisamakellon oikealle puolelle laitoin mäkitervakon taimet. Jos ne vain selviävät talvesta, niin niidenkin pitäisi menestyä hyvin tuossa ajoin paahteisessa paikassa. Erottelin tuollaisella kivireunuksella sellaiset lajit, joiden välistä on kovin hankala perata niin rikkaruohoja kuin muiden lajien siementaimiakin. Mehitähden ja patjarikon tunnistin itsekin, mutta Millan osasi arvella nimiä parillekin maksaruoholajille, joista yksi saattaa olla neidonmaksaruoho, yksi kaukasianmaksaruoho ja yksi turkestaninmaksaruoho. Mutta täyttä varmuutta ei ole. Niiden lisäksi tuolla alueella mehitähtien vasemmalla puolella on pieni mätäs jotain karvaista pienilehtistä.

 

Isomaksaruohon lisäksi istutin takariviin takaisin kuunliljoja, mutta nyt enemmän ja useampia lajeja kuin aikaisemmin. Sain kesälomareissulla paluumatkalla äidin serkun luona kyläillessämme mukaani ihananväristä kuunliljaa, jonka lehtien keskusta oli valkoinen. Niitä sijoitin lähinnä ällänmutkaan, varjoisammalle puolelle, toivoen valkoisen värin siellä hehkuvan edukseen.

Ennen sadetta minulla oli sen verran kiirus, etten enää ottanut kuvaa jatko-osasta. Patjarikon jälkeen tein toisen kivirajauksen, jonka toiselle puolelle istutin maanpeitekasveja, sammalleimua, rönsyleimua ja niiden taakse jotain kirjavalehtistä peippiä, ehkä... löytäisinköhän sen nimen Millanin blogista? Kanttorilan puutarhassa -blogilla on sivu Kanttorilan kasvit, josta on ollut minulle paljon hyötyä, vaikkakaan enää täällä ei ole niitä kaikkia lajeja, joita Millanin aikana oli. Lisäksi istutin mutkan ulkosyrjään hopeahärkkiä lapsuudenkodista, samoin jotain toistakin mamman istuttamaa harsokukkatyyppistä peittokasvia. (Kurkkasin Kanttorilan kasvit -sivulta - kirjavalehtinen on keltapeippi, ei vain ole minun aikanani kertaakaan kukkinut, että olisin nähnyt sen keltaisena.)

Penkin loppupäätä varten minun pitäisi leikata vielä sopivanmittainen jatkopala maisemointikangasta. Nyt peittelin vajaamittaisen maisemointikankaan loppupään kivillä. Aion jättää mutkakohdan toistaiseksi ilman multaa, niin kivet saavat olla täytteenä sen aikaa. Kolme multasäkkiä jäljellä. Ehkä tohtisin yrittää saada sen riittämään varjokasveille. 

Ajattelin lisätä penkin loppupäähän vielä yhden varjolajin, jota penkissä ei aikaisemmin ole ollut. Sain siskoltani jokunen vuosi sitten kalliokieloa, jota minulla on ollut talon pohjoisnurkalla. Mies kuitenkin tahtoisi seinustoilta kaikki kasvit pois, niin kalliokielo saattaisi hyvinkin sopia pensaan ja tarhavarjohiipan väliin. Viimeksimainitusta minulla on toiveet korkealla; jospa se uuteen multaan päästyään alkaisi levitä lupausten mukaisesti ja tehdä vielä toiste kukkiakin. Kunhan se uusi multa nyt riittäisi sille asti. Saattaa olla edessä vielä yksi mullanhakuretki. Neljäkymmentä säkkiä sitä on jo tänä kesänä Kanttorilaan kärrätty. Tosin muutaman säkin olen vienyt tuliaisiksi.

Kitkentää ja ruohonleikkuuta vuorossa

Eilen oli sopiva sää kitkemiseen, ei niinkään istutteluun, vaikka sitäkin hieman vielä olisi kesäkukkien osalta. Sen verran kuitenkin istutin, että siirsin muratin ruukusta kivikkopenkin varjoisemmalle puolelle rönsytiarellan viereen. Lisäksi istutin pari krassia navetan päätyyn, kun olin ensin perannut ja höystänyt niille plassin. Muutenkin vietin aika pitkän tovin navetan päädyssä, siivoamassa esiin ruusujuurta ja muita mehikasveja. Leinikkiviheliäinen ja juolavehnä toinen viheliäinen. Perennapenkin laidassa olin huomannut jonkin unikon lehtiä ja olikin käynyt mielessä, että kunhan niitä ei ajeltaisi ruohonleikkurilla. Kun mies sitten eilen aloitti leikkuu-urakan, hän aloitti sen nimenomaan navetanpäädystä, enkä ennättänyt varoittaa saati pystyttää mitään merkkikeppiä. Mutta nyt sinne laitoin, keltapunaisen katkenneen kirveenvarren unikoiden lehtiruusukkeiden viereen merkiksi. Kyllä ne siitä vielä kasvavat ja ehtivät kukallekin.
Toinen kohennuskohteeni eilen oli lintualtaan perennapenkki. Siinä julianesikko ja vaaleanpunainen rentoakankaali olivat kitukasvuisen näköisiä jo viime kesänä. Toissakesänä niiden yli ajettiin peräkärryn renkaalla, niin se litisti niiltä kasvualustaa? Lisätäkseni siihen multaa ja kasvutilaa kaivoin reunuskiveyksen ruohon seasta ylös, ja ne ruohot tietty myös. Järjestin kivet miehen toiveiden mukaisesti nurmen tasalle, etteivät pökkää ruohoa leikatessa.
Mikä urakka jatkuikin tänään. Vaan niin sai mies ajeltua kuta kuinkin koko neljäntuhannen neliön tontin. Hänellä oli ihan hyvä syy ruohonleikkuuseen, siis sen lisäksi, että ruoho oli jo päässyt tosi pitkäksi. Tänään nimittäin kuopus ajeli tästä ohi ja vei mennessään ruohonleikkurin kaupunkikotiin. Siellä esikoinen oli jo kerran aikeissa käydä leikkaamassa nurmikon, mutta ei ollut löytänyt konetta. No eipä tietenkään, kun se oli täällä. Mutta nyt on tarkoitus hankkia Kanttorilaan uusi kone, ehkä sähkökäyttöinen, mieluiten  vetävä, mutta myös keräävä. Haluan jatkossakin saada katetta kasvimaalle.
Pyysin kuopusta ottamaan ja lähettämään mulle pari kuvaa puutarhasta, jottanäen, ovatko kylvetty ruoho ja istutetut peruniat ja leijonankidat elossa ja kasvaneet.
Eilen kylvin vielä muutaman punajuuren palsternakkarivien väliin, jossa valkosipulikylvös oli itänyt niukanlaisesti. Punajuurta ei näillä palstaneliöillä voi tulla liikaa.
Kuudesta avomaankurkusta kolme on itänyt. Vielä odottelen, josko nousisi lisää, mutta tulee kolmestakin kasvista satoa, jos vain säät suosivat syksylläkin.
Laitoin eilen pakastimesta piparjuurta hapankaaliin ja tänään hernekeittoon, niin tuli yhtäkkiä mieleen, että onkohan piparjuuri pysynyt hengissä. Piti käydä kurkkaamassa. Siellähän se, mansikkamaan kupeessa.
Ja mainittakoon vielä pari muutakin syötävää kasvia, joista en ole tainnut muistaa mainita. Sain Millanilta appelsiinitimjamin ja ajuruohon ja itse olin esikasvattanut talvikynteliä, niin nyt mulla on taas uusia makuja kasvimaalla ja kukkapenkissä, ajuruohon kun istutin kivikkopenkkiin mehitähtien likistölle.

Väritilanne 15.10.

Mies teki toista viikkoa sitten kamerakierroksen ympäri markkia ja bongasi menneen kesän viimeiset värimuistot.

 Tuoksuherne yllätti pitkäaikaisella kukinnallaan. Vieläkin kukkia taitaa olla jäljellä lumi- ja pakkaspäivien jälkeenkin, mutta itse kasvi retkottaa pitkin perennapenkkiä, kun vein siltä tuen ja turvan, pajuenkelin talveksi kasvihuoneeseen.

 Komea maksaruoho on edelleen komea, siinä toinen pitkäänkukkiva ja kylmyyttä kestävä yllättäjä. Ymmärrän nyt paremmin Millanin viehtymyksen näihin.

Kurjenkello puolestaan uusi kukkimisensa, kuten teki loppukesällä myös kurjenpolvi. Kurjet toisaalta taitavat olla ensimmäisiä talven alta poislähtijöitä.

Mies kuvasi vihreääkin väriä, jota löytyy edelleen mm. lehtikaalista. Niitä sekä purjoja ja vähän vielä persiljaakin olen edelleen hakenut pihalta päin ruokiin, vaikkakin jäisinä. Purjoja on saanut tosissaan kaivaa irti jäisestä mullasta. Ei niitä enää monta ole jäljellä. Lehtikaali kestää hyvin pakkasta, ja sitä on helppo korjata vielä lumen seastakin.

'

Lisää komeita maksaruohoja, pihakärsämöllä höystettynä. Taustaruskea paljastaa syksyisen kuvanottoajankohdan.

 Pensasmustikan ruska on upea. Keräsin noita viehättäviä lehtiä kirjan väliin kuivumaan. Sisko toi käsityömessuilta tuliaisiksi joulukortin, jonka tekemisessä oli käytetty mm. tuon tapaisia punaisia lehtiä. Nyt lehdet alkavat olla varisseet.

                                                 Punakärsämö on myös ollut sinnikäs kukkija...

... kuin myös ihana ruusumalva. Koska en ollut oppaana kamerakierroksella, niin muutama väripilkku jäi löytymättä: lyhtykoisot ja orvokit. Elokaunokki yksin oli eksynyt - joskaan ei viljapellon keskeen, mutta yrttimaalle. Ei ihmekään, että jäi kuvaajalta huomaamatta, itsekin hoksasin sen vahingossa vasta pari viikkoa sitten. Näillä kuvilla jätän hyvästit viime kesälle.