Suunnitelmiin muutoksia

Nyt on vähän kiirus pakkailla, kun tuli mahdollisuus vaihtaa mökkilomaviikkoa aikaisemmaksi. Alunperin meillä oli varattuna tyttären häiden jälkeinen viikko ja olisimme lähteneet ajelemaan häistä suoraan yötä myöten kohti pohjoista. Mutta nyt lähdemmekin  Lappiin jo ennen häitä ja palaamme sieltä tyhjättyyn asuntoomme ja sieltä häihin. Niin että tarkoin täytyy miettiä, että kaikki tarpeellinen tulee följyyn, juhlatamineista ja yöpymiskamppeista ruveten.

Lisäjännitystä kiiruisiin tuo se, että kaappipakastin siniseen kamariin  on yhä hankkimatta. Ja jos meinaamme Lapista toivoa hillaa tuomisina, niin niille tarvii säilytyspaikan.

Eilen käväisimme yhdistetyllä synttäri- ja metsäretkellä. Menimme kakun kanssa Millanille ja jatkoimme mahdolliselle kantarellipaikalle, josta olimme saaneet vihjeen sienestäjätuttavalta. Toki myös mustikkasangot mukana, vaan ei poimureita. Itse olin aikonutkin poimia käsin, mutta mies tuskaili poiminnan hitautta poimuritta - joka oli jäänyt portaalle, vaikka luulin sen olevan autossa. Murskattuna mustikat mahtuivat neljään puolen litran rasiaa.

Sienisaaliista otin ihan kuvankin, kun mies taas bongasi keltavahveroesiintymän. Hän se on aikaisemmatkin löytömme tehnyt, toki hän on minulta varmistanut, "ovatko nämä niitä".

Kesäjuhlaa ja kesävaivaa

Melkein perinteeksi muodostunut kesäihottuma  iski käsivarsiin viikko sitten keskiviikkona. Koko alkukesän koetin olla tarkoin ja suojata kädet ja käsivarret aina puutarhatöihin. Viime viikolla roikoottelin pihalla hihattomassa paidassa ja varomattomasti suojausta muistamatta käsittelin useitakin eri kasvilajeja. Kutiseva tulehtunut ihoalue ranteesta puoleenväliin kyynärvartta vähältä invalidisoi minut muutamiksi päiviksi. Piti varoa likaantumista ja rasittumista.

Viikonloppuna oli Uusheräyksen Kesäseurat Kurikassa, ja sinne pukeuduin pitkähihaiseen puseroon, joka piilotti oikeaan, pahemmin tulehtuneeseen, käsivarteen kietomani sideharsosuojan. Oli ihana tavata tuttuja ja erityisesti äidin sukua. 

Sunnuntaina juhlien jälkeen olin jotenkin alamaissa, mutta maanantaina sain miehen kanssani lähtemään mustikkametsään, niin se kyllä piristi, koska marjaa löytyi, jonkin verran jopa hillaa eli valokkia. Valokki oli vähän ylikypsää ja mustikka olisi saanut olla aavistuksen kypsempää. Mutta mustikkaa jäi löytämäämme paikkaan runsaasti. Jos tässä vielä poutaantuisi, voisi tehdä toisen reissun - etenkin jos saisimme hankittua uuden kaappipakastimen, joka mahtuisi sinisen kamarin nurkkaan.

Nyt käsi alkaa olla parantunut (toki vielä rumien arpien vallassa) ja olen vähitellen pystynyt ja innostunut pihatöihin. Olen jatkanut syyslannoitteen levittelyä, ja viimein olen raaskinut kurittaa kehäkukkaa, joka on tapansa mukaan vallannut kasvimaan. Olkoonkin, että se on ötökkäsuojakasvi, mutta pitää sitä kasvutilaa olla niille suojattavillekin. Vielä sitä piisaisi pois revittäväksi. Muutaman maljakon ja yhden sangon olen täyttänyt kehäkukin, ja loppuja ruosinut katteeksi kasvimaalle. Vaikka koville se ottaa repiä kauniita, reheviä ja kukoistavia kukkavarsia. Pitäisi vissiin mainita naapureille, että saisivat hakea halutessaan maljakkokukkia. Siskoni tapaa käyttää kehäkukkaa saippuoiden teossa, mutta miten näitä hälle toimittaa? Elleivät ne sitten kelpaa kuivattuina 🤔. 

Kovakourainen perkuu on luonut tilaa myös uudelle salaattikylvökselle. Tilliä ei ehdi enää kasvattaa, mutta kunhan nostan valkosipulit pois, niin viimeistään silloin kylvän vielä salaattivuonankaalta syyssalaatiksi. 

Jätin perkaamatta pieniä perunantaimia. Oletan, että viime vuosina perunoihin ilmestyneet "marjat" ovat kylväytyessään itäneet. Katsotaan, josko ne selviäisivät taas talvesta ja kasvaisivat aikanaan oikean kokoisiksi.

Porkkanasadosta on tulossa monikertainen viimesyksyiseen verrattuna. Kas kun viime vuonna sain vain yhden porkkanan... 

Epätyypillinen aamupäivä sekä vanhoja ja tuoreempia autokommervenkkejä

Lentävä lähtö, aamupala seisaaltaan samalla pakaten käsilaukkua. Vasta kahdeksan jälkeen selvisi, että lähdetään sittenkin ajelemaan juna-asemalle, että mies hyppäisi yhdeksän junaan. Ja mä olin silloin vielä petissä, kun miehelle soitettiin, että tuulilasi saatiin sittenkin. Mutta aloitetaan alusta (tulleeko tästä taas ylipitkä sepustus...ensin siis sitä autoasiaa, mikä ei kylläkään ole epätyypillistä meidän kotitaloudessa.) 

Aikaisemmassa blogitekstissä olen kertonut, miten pojan auton tuulilasille kävi.

Mutta sitä en kertonut, että Kaustisen reissumme jälkeen mies kävi viemässä meidän automme kuopukselle lainaksi, jotta poika pääsisi seuraavalla viikolla kesälomansa loputtua ajamaan 15 km:n työmatkaansa. Mies lähti aikaisin aamulla, vaihtoi pojan auton konepeltiin saranat ja palasi illalla junalla. Oli sovittu, että tänään, kun lasikorjaamolta olivat luvanneet kahdeksalta ottaa auto työn alle, lähellä paikkaa asuva ystävämme veisi aamulla  auton lasinvaihtoon. 

Tällä viikolla tiistaina "palautusautossamme" (se olisi taas uuden blogitekstin sepustus, antaa olla) olisi ollut viimeinen katsastuspäivä. Mies raatoi ruosteenpoistossa ja ison reiän paikkuussa yökaudet, mutta ei mielestään saanut katsastusvalmiiksi, joten olemme olleet autottomia. Sehän ei muuten haittaisi mitään, mutta ensi viikonloppuna pitää päästä Uusheräyksen Kesäseuroihin Kurikkaan, kun niitä on jo kaksi vuotta siirretty. Millan oli jo aiemmin ehdottanut lainaavansa meille autoaan tarvittaessa. Niinpä kehkeytyi suunnitelma, johon kuului auton lainaaminen päiväksi. Eilen ajoimme pyörillä Ruusurantaan, kahvittelimme ja lähdimme sitten Millanin autolla kotiin. Minun pyöräni jätettiin Millanin pihaan, miehen pyörä nostettiin peräkoukkuun. Mies aikoi aamulla ajaa kanssani Millanin autolla lähimmälle juna-asemalle, koska yleisillä sinne ei olisi ehtinyt aamujunalle. Minä sitten ajaisin auton takaisin Ruusurantaan vaihtaen sen jälleen pyörääni. 

Mutta eilisiltana tuli uusi yllätys, joka tuntui romuttavan suunnitelman. Lasinkorjausliikkeestä tuli iltakuudelta viesti, että kun ottivat aamua varten Skodan lasin paketista, se olikin rikki! Vasta aamulla pystyisivät selvittämään, löytyykö paikkakunnalta uusi vaihtolasi. 

Mies varautui aamuiseen lähtöön, minä en (laittanutkaan kelloa herättämään tai pakannut ostostarvikkeita, olin luvannut käydä Millanille kaupassa samalla), koska arvelin, ettemme mitenkään voi saada tietoa mahdollisesta uudesta lasista ennen kuin pitäisi olla junalle menossa. 

Mutta niin vain kävi, että vähän kahdeksan jälkeen soittivat, ja silloin hyppäsin petistä vaatteisiin ja kohta auton kyytiin. 

Mikä sitten oli niin epätyypillistä tässä aamupäivässä? Kyllähän meillä autojen kanssa on totuttu tanimaan milloin mitenkin. Jos ei kiireistä loma-aamua lasketa, niin ensiksikin se, että minä jouduin ajamaan autoa. Ja vieläpä lainasellaista. Vieraalla paikkakunnalla ehdin jopa eksyä heti asemalta lähdettyäni, vaikka tullessa olin katsonut aikomani kaupan olevan aivan likellä. Eikä yksinään kaupassa käynti myöskään ole minulle tyypillistä saati mieluista. Niin kuitenkin onnistuin tekemään ostokset ja palauttamaan auton samassa kunnossa. 

Kotimatkalla epätyypillisesti yksin pyöräillessä poikkesin levähdyspaikalle juomaan ja ottamaan minulle epätyypillisen lomakuvan järvenrantamaisemasta. Tietäähän sen, mitä minun lomakuvissani yleensä on 😊. 

Satoa odotellessa

Juteltiin tänään Millanin kanssa siitä, miten hitaasti tänä kesänä kesäkurpitsat ja avomaankurkut ovat edistyneet. Toki Millan on saanut jo pari kyynärän mittaista kurpitsaa (ja minäkin olen poiminut pari keskenkasvuista, jotka näyttivät olevan päästä pilaantumassa), mutta hänenkin kurpitsamaallaan on kehitys tuntunut pysähtyvän. Ajattelin, että minun kasvatuksessani on jotain vikana, liian myöhäinen kylvö ja istutus, liian vähäravinteinen kasvualusta... Mutta ehkä säissä tai vuodessa on ollut jotain häikkää? Toki ensi keväänä minulla on paremmin aikaa paneutua taimikasvatukseen, sen aikatauluun, karaisuun yms. 

Myös kasvihuoneessani vitkutellaan. Paljon on tomaatin raakileita ja kurkun alkuja, yksi kurkku on sentään jo 15-senttinen, mutta kauan on senkin kasvu kestänyt. Vaan eipä tässä kiirettä, jos vain kesää vielä riittää.

Siitä iloitsen, että tänä vuonna munakoisot näyttävät kasvavan ja kukkivan hyvin. Viime kesäksi en niitä kasvattanutkaan, kun ei ollut varmaa, missä vaiheessa kasvihuone valmistuu. Uudessa huoneessa ilmeisesti valoa ja lämpöä riittää munakoisonkin vaatimuksiin.

Kävin juuri kasvihuoneessa aikeenani ottaa pari kuvaa, kun huomasin harmikseni parin tomaatinraakileen mädäntyneen tyvestään. Perunaruttoako? Nakkasin kasvihuoneesta pois kaksi ämpäriä, joissa perunaa kasvamassa, ja keräsin tomaateista alalehtiä, joissa myös jotain ruskeita kuihtuneita kohtia 😒 Jos huonosti käy, tomaatit eivät ehdi kypsyä ennen kuin pilaantuvat...

Mutta jos tänä kesänä ei saadakaan mansikkaa eikä tomaattia, niin aina kasvimaalta jotain saa. Ainakin salaatti on tänä satokautena menestynyt...

Suunnitelmia seuraavalle satokaudella

 Tänä vuonna meidän mansikkamaasta ei juuri satoa tullut, en vaivootellut edes verkkoa suojaksi, mitä vähän narua ratustelin ja siihen killumaan heijastinpöllöjä kulkusineen. Muutamia marjoja olemme miehen kanssa syöneet ja ehkä vielä jokusen saisi, kun viitsisi käydä pyllistelemässä. Aho- ja kuukausimansikkaa tulee kyllä normaaliin malliin, mutta mansikkamaa minun täytynee uusia tänä syksynä. Silmäilin sille jo uutta paikkaa likeltä, kunhan aikanaan nostan valkosipulit ja maa-artisokat pois vanhasta kohopenkistä. Ja mansikkamaan tilalle luonnollisesti rakennan syksyllä sitten kohopenkin. Ruohotuppaita minulla on jo valmiina sitä varten taannoisesta kasvimaan laajennusprojektista. 

Tämänhetkisessä mansikkamaassa on päässyt mäkimeirami leviämään, sitä täytyy minun myös kurittaa. Ajatuksena on ollut, että tarjoan paikallisella Roskalavalla yrttituppaita, jos keltä vielä pitsamauste puuttuu. Oreganoa on levinnyt lanttalauree mansikkamaan ja pensasmustikoiden vierustalle. Oreganon keskellä on yksi kukkiva palsternakka. Sen aion antaa jäädä siementämään, kunhan raivaan yrtit pois tieltä. Muut kukkivat palsternakat aion poistaa ennen kuin siementävät, koska en halua taas ensi kesänäkin harventaa sinne tänne (joka paikkaan) itäneitä palsternakkoja. 

Olen istuttanut oksapistokkaasta kasvattamani pienen mustaherukkapensaan vanhemman herukkapensaan ja kasvimaan laidassa kasvavan jasmikkeen väliin sillä ajatuksella että jo tämän satokauden jälkeen poistaisin vanhan pensaan ja saisin sillä tavoin tilaa tehdä kasvimaalle vähän selkeämpiä linjoja. Tähän asti kasvimaa on ollut joka kesä yhtä sekamelskaa. Tosin se ei johdu pelkästään kulkureittien mutkittelusta väärässä paikassa olevan pensaan takia, vaan yhtä lailla esimerkiksi tuosta palsternakan kuin myös kehäkukan ja parsakaalin vapaasta siementämisestä, kun en sitten ole raaskinut kovalla kädellä pois perata. Eihän sekamelska sinänsä mitään haittaa, kun ei kasvimaalla muiden ole tarvinnut loikkia, ja itse tiedän suurin piirtein, mihin voi jalkansa asettaa. Mutta komian tähäre. 

Suunnitelmissa olisi siirtää myös alla olevan kuvan kaunotar kasvimaan nurkasta perennapenkkiin, jonka uusimista olen suunnitellut jo pari kesää, mutta aika on aina loppunut kesken. En nyt ole varma tuon nimestä, olisiko rantakukka, täytyy varmistaa Millanilta, jolta tuon olen saanut. Saisi sitten tuo kuvassa takana sinisin kukin häämöttävä sikuri levitä sen paikalle uuden parsapenkin kupeeseen. 

Tuosta kuvasta voisi luulla, että olen oikein kylvänyt rivin jos toisenkin kehäkukkaa, mutta en tokikaan. Palsternakkaa on etualalla ja vasemmassa laidassa. Myös maa-artisokkaa putkahtelee luvattomista paikoista, kuin myös perunoita aina edellisvuotisista paikoista. 

Emopalsternakka toistaiseksi mäkimeiramin ympäröimänä. 

Ei pelkästään pihallaoloa

Ettei blogi antaisi sellaista vääristynyttä kuvaa, että elämäni olisi vain puutarhassa, kerrottakoon pari kesäarjesta poikkeavaa seikkaa kuluneelta viikolta. Vajaa viikko sitten sunnuntaina teimme toisen tyhjäysretken pohjoisen asunnolle. Retki kulki hieman mutkitellen ja siihen sisältyi sekä isoja iloja (erityisesti monien vanhojen tuttujen kohtaamista tutussa Tapulikahviossa) että ikävä sattumus: kuopus kävi asunnolla hakemassa erinäistä tavaraa, kotimatkalla häneltä oli pettänyt konepellin tuulihaka ja pelti oli auki rämähtäessään iskenyt tuulilasin tyystin säröille. Nyt tosin se asia alkaa olla hoidossa, kun mies kävi eilen vaihtamassa konepeltiin uudet saranat vääntyneiden tilalle (siksi hän oli reissussa ja minä yksin) ja kun torstaina autoon asennetaan uusi lasi. Onhan auto jo vanha ja helmat ruosteessa, mutta muuten kunnossa ja edullinen ajaa.

Mutta se varsinainen asia pohjoisen reissusta oli se, että toimme sieltä kutakuinkin loput roinat (kodinkoneita jäi vielä keittiöön, ja siivousvälineitä kylppäri in yms.) ja niille on pitänyt nyt sitten haeskella paikkoja. Eilen yksin ollessani raivasin astiakaappiin hieman tilaa keräämällä roskikseen rikkinäiset mukit (korva tai muu pala pois) ja kirpparikassiin ehjät mutta tarpeettomat kupit. (Ja silläkin tavalla saa lisätilaa, kun yhdistää kahden samanmerkkisen vajaan shampoopullon sisällöt yhteen!) Tavara, joita ei kauheasti ole kaivattu kuukauteen, eivät liene tärkeysjärjestyksen kärkipäässä. Tällä viikolla kävin läpi myös kattilakaapin ja keräsin sieltä pois kaikki pohjastaan lommolla olevat pannut (5kpl) ja kattilat (1 kpl). Pannuista suurin osa menee metallinkeräykseen, irrotin niistä jo kahvat. Yhden voisi käyttää linnunjuoma-astiana ja luultavasti keksin kattilallekin jonkin uusiokäytön. Ei ole helppoa tällaiselle nuukalle jemmarille tavaran pois paneminen. Mutta sitä olen nyt opetellut muidenkin kuin vaatteiden suhteen. 

Se toinen asia tällä viikolla oli tietty Kaustisen retki. Minulla poltteli käyttämättömät Smartum-setelit, jotka olisivat vanhentuneet syyskuun alkuun mennessä. Kaustisen Kansanmusiikkijuhlien lipunmyynnissä niistä pääsi helposti ja mieluisalla tavalla eroon. Ehdimme kuulla ja nähdä monta hienoa pikkukonserttia ja tavata rakkaita sukulaisia. Sääkin oli tiistaina mitä mainioin, vaikka lämpöä oli kyllä tanhuajille turhan paljon.

Tosin tuo romanialainen tanssiryhmä esiintyi vasta illalla ja varjoisan katoksen alla, mutta esimerkiksi broidini tanhuryhmä tanssi iltapäivän kuumuudessa pilvettömän taivaan alla. 

 Mukava oli parin vuoden tauon jälkeen käydä festareilla. 

Lehmuksen tuoksussa

Olipa mukava viettää aikaa puutarhassa, kun tienvarren lehmukset sulostuttivat kesäiltaa hurmaavalla tuoksullaan.

Jaahas, tässä ehti vuorokausi vaihtua parikin kertaa ennen kuin pääsin jatkamaan blogikirjoitusta. Mutta ei se mitään, sillä lehmus jatkaa ihanaa tuoksumistaan yhä.

En tokikaan enää muista, mitä puuhailin puutarhassa toissailtana aamupäivän kyläreissun (Millan) ja ruuanlaiton (uudet potut) jälkeen, mutta eilisen puuhan muistan. En tiedä, oliko se silkkaa hulluutta, epätoivoista ainakin. Ihana synttärilahjani Lavia-omenapuu on näyttänyt vain kituvan ja taantuvan siinä paikassa, johon sen 8 vuotta sitten istutin - liian syvään. Ajattelin jo silloin, että olisiko pitänyt yrittää nostaa ylemmäs. Mutta vanha kuoppa oli myös liian lähellä vanhaa kuusiaitaa. Nyt ajattelin, että ei puuparan tila tuosta enää juuri voi huonontua, vaikka sille aiheutankin kauhean stressin ylöskaivuulla ja uudelleen istutuksella.

Aloitin jo edellisiltana valmistelut kokeilemalla kaivaa aikomaani paikkaa, josko ei olisi kovin isoja kiviä edessä. Koska kuopan teko vaikutti lupaavalta, jatkoin eilen kuopan valmiiksi ja aloin sitten mahdollisimman varovasti kaivella Lavian ympärystää. Vihdoin nostin puun juurakkoineen (joka oli pysynyt melkein alkuperäisen kokoisena) kottikärryyn ja valelin päälle pari sangollista vettä. Jännitin, onko minulla tarpeeksi täytettä kuoppaan, kun tarkoitus oli saada puu tällä kertaa riittävästi koholle (lievästi kummulle ja varttamiskohta maarajan yläpuolelle). Tyhjäsin kärryllisen toisesta kompostorista, talloin tiiviiksi, hain vähän lampaanvillaa kuoppaan sillä ajatuksella, että se hitaasti lannoittaisi (koska sarvilastuja ei minulla ollut käsillä), lisäksi kourallinen syyslannoitetta ja sitten kolme säkillistä puutarhamultaa. Lisätäytettä sain edellisestä kuopasta (siinä näytti olevan vielä sarvilastujakin jäljellä) ja vanhoista purkinpohjista, joita olin tyhjännyt säkkiin kesän mittaan. Mies oli reissun päällä, niin en voinut oikein ajatella multakuorman hakemistakaan pyörän jopparilla. Kun vielä lapioin vähän kuopasta noussutta hiekkaa päälle ja kun pystytin kaksi tukipuuta, niin Lavia on nyt ainakin valesvireessä. Yhden säkillisen minun pitäisi siihen vielä tyhjätä, kunhan saan taas multaa.

Mutta nyt kuitenkin sain vihdoin ratkaistua myös hevoskastanjan sijoittamisen. Minulla on noin kolmivuotinen taimi ollut ruukussa kasvimaahan upotettuna odottamassa istuttamista. Lavian vanha krooppi jouti nyt siihen. Hevoskastanjalle tyhjäsin kasvualustaa toisesta kompostorista. Muuten se saikin sitten tyytyä kuopasta pois kaivettuun hiekansekaiseen multaan (tai ehkä kuvaavampi ilmaisu olisi mullansekainen hiekka...) Toki sekin sai syyslannoitetta, ja seuraksi kuopan toiseen laitaan pesofarillisen helmihyasintin sipuleita. Vielä pitäisi sitten huolehtia myös molempien puiden ympärille katetta suojaamaan rikkaruohojen kylväytymiseltä. Vanhasta joustinpatjasta talteen otettu huopakangas kelpaa siihen.

Yritän vielä laittaa jokusen kuvan. Välillä puhelin on kyllä kieltäytynyt kuvien liittämisestä valittaen, että tila ei riitä, mitä sekin sitten tarkoittaa.

Oppilaalta saatu neilikka kukkii nätisti. Samasta perheestä sain taannoin valkoisen gerberan, josta otin talteen siemenhaituvia. Nyt minulla on pikkuinen gerberalapsi purkissa.

Joustinpatjaköynnöstuessa ei kuki vielä kuin päivänsini - ja talvettunut keijunmekko melko huomaamattomasti - mutta vihreyttä kiipii jo kivasti. "Alahyllyllä" leijonankita, ahkeraliisa ja onnenapila kukassa, gladiolus, Heavenly Blue - päivänsini ja vaniljasamettikukka antavat vielä odottaa itseään.

Vihdoin perkuusäitä

 Olihan se kurjenpolvi voimissaan, kun sain riivittyä sen päältä, keskeltä ja ympäriltä liiat kanadanvuokot. Viime kesänä en nähnyt kukan kukkaa kurjenpolvessa ja pelkäsin sen olevan taantumassa. 

Eilen ja toissapäivänä sateli. Ryötin puutarhassa useamman vaatekerran, kun sateessa perkasin tuon kurjenpolven ympärystän lisäksi samaa penkkiä pidemmästikin, ja välillä siirryin ruohokäytävän toiselle puolelle rajaamaan kanttauslapiolla mansikkamaan ja pensasmustikoiden vierustaa. Käsillä oli pari muutakin työkalua (normaali lapio ja "käsipistolapio", joka on ehkä tärkein puutarhatyökaluni, sillä saa kaivettua rikkaruohot juurineen) ja muutama tyhjä multasäkki perkausjätteelle. Joita piti hakea koko ajan lisää... 

Päätin sitten myös taas vähän laajentaa kasvimaata ja samalla pienentää nurmialaa. Toki vain jotain reilun neliön verran, mutta siihen kylvin kuitenkin tänään kolmea sorttia hernettä. Perennapenkkiä siivotessa nousi helmihyasintin sipuleita pintaan pesuvadillinen, osan jo palautin penkkiin, tällä kertaa kokeeksi muoviruukuissa, josko seuraavassa perkuussa riittää, että nostan vain purkit ylös ennen krökkyämistä. Yhden purkillisen sipuleita jemmasin siskoa varten, mutta loput vielä odottavat sijoittelua. 

Tänään kylvin myös perhospenkin eteläpään tyhjään kohtaan harjaneilikkaa, kahta sorttia  tarhasalkoruusua ja pioniunikkoa (jonka kylvö ei tänäkään keväänä jostain syystä onnistunut, kokeilen taas uuteen paikkaan ja eri aikaan). Vielä jäi kukkakylvöt kesken, kun harhauduin - taas - pyykin- ja matonpesuun. Huomenna on uusi päivä, ja silloin en notku netissä. 

Prinsessa Herkkähipiä, kesävieraita ja kukkasia

Menneistä kesistä oppineena olen koettanut muistaa suojata kädet ja käsivarret (toki myös koivet) ulkotöissä niin hyttysten kuin nokkosten, tomaatin, mansikan tai muun mahdollisesti ihoa ärsyttävän varalle. Välillä olen ottanut myös lääkettä ennaltaehkäisevästi hyttysten puremiin. Joka kesä minulla on ollut käsivarret täynnä tulehtuneita kutisevia näppylöitä. Nytkin keväällä sain peukalonhankaan perinteisen haavauma-alueen. Siskon antama aaloevoide kuitenkin taisi auttaa, kun nyt ei enää näy arpia. Aina ei suojaaminen auta. Eilen nokkoset saivat ainakin peukalonpään kihelmöimään, vaikka minulla oli kahdet sormikkaat päällekkäin, kun työhanskojen alla oli muoviset kertakäyttösormikkaat. Tän kesänä erityisesti toivoisin käsieni säästyvän arpeutumiselta, kun loppukesästä pitäisi olla hääkuosissa. 

Jos ei Roskalava-toimintaan liittyviä piipahduksia lasketa, niin perjantaina saimme kesän ensimmäiset vieraat Kanttorilaan entisestä kotikaupungistamme. Istuimme hetken salin viileydessä juttelemassa. Piristävä kohtaaminen ❤️ (Tuo Roskalava samoin kuin miehen pistäytyminen kirpparilla liittyvät kirjahyllyn siivousprojektiini. Pääsin eroon mm. osasta käsityö- ja puutarhalehtiä.) 

Helle on saanut joidenkin kukinnan aikaistumaan ja joidenkin kukinnan jäämään hyvin lyhytaikaiseksi (mm. balkaninkohokki). Yksi iso ilonaihe on tuo kuvan lohenpunainen unikko (idän-vai jättiunikko, en tiedä). Se on alunperin Millanin peruja. Hänen kasvattamastaan ehdin saada siemeniä, ennen kuin se taantui ja katosi. Niistä siemenistä yritin kylvöä useamman kerran, ja pari kolme kevättä sitten onnistuin saamaan taimia, jotka selvisivät hengissä nykyisessä istutuspaikassa perhospenkin varjoisessa päässä. Viime kesänä kovasti jaksoivat tehdä lehtiä ja tänä kesänä jo yhden kukkavarrenkin. Tänään unikon terälehdet jo varisivat, mutta kyllä taas otan siemenkodan talteen. Aina kannattaa olla siemenpankki erityisesti niistä kaikkein rakkaimmista perennoista. 

Tein äsken pikaisen kamerakierroksen. Lahjaksi saatu mustanmerenruusu tervehtii etuovella. 

Sateet ovat jouduttaneet kasvua ja sitten helteet ovat himmanneet halua perata saati kunnostaa perennapenkkejä. Jo viime kesänä suunnittelin pelastaa yhden suosikkikurjenpolveni villiintyneen kanadanvuokon vallasta. Tulevana syksynä viimeistään. 

Syy, miksi tykkään erityisesti tuosta matalahkosta rönsyävästä kurjenpolvea, on sen omalaatuinen voimakas tuoksu, joka tuntuu koko kasvissa. Ei se ole hyvä eikä paha tuoksu, mutta omintakeinen, kuten myös lamopeikonkellolla. 

Muitakin villiintyneitä kohteita tontilla riittäisi, kuten kuvan kolmiopenkki ja erityisesti sen takana olevien ruusujen ja mustaherukkapensaiden ympäristö. Jos oikein tarkasti katsoo, saattaa erottaa naapurilta saadun suviruusun pari vaaleanpunaista kukkaa.