Aprillia!

Minun piti asijauheesta selata blogini menneitä huhtikuita, että onko montakin päivitystä aprilliotsikolla. Eipä ollut, yhden kerran aiemmin olin sattunut kirjoittamaan 1.4. enkä silloinkaan ollut käyttänyt tuota otsikkoa, joten nyt sitten käyttöön, vaikken aiokaan yrittää aprillata tahi kertoa aprillauksista. (Asijauheesta = varta vasten)

Edellisen postauksen jälkeen remontti on edennyt jo katon ja seinien osalta loppuun. Ikkunat ja ovet uusitaan muutaman viikon päästä. Riihen ja autokatoksen kattoa varten tuli jo ruoteet ja peltikuorma, kai niiden laitto alkaa ensi viikolla. 

Tuosta pohjoispäädystä jäi nyt kyllä uupumaan se katkolauta, josta oli jossain vaiheessa puhetta. Kai sitä voisi vielä kysyä. Valkoisella paneloidut pystypalkit näyttävät minun silmiini vähän hassuilta, jos ei niiden päälle tule katkoa. Aikaisemmin päädyssä vaihteli vaaka- ja pystylaudoitus. 

Se remontista tällä erää. Elämässäni on muutakin, paljolti koulutyötä tällä hetkellä. Viikko sitten perjantaina työasiat mietityttivät toden teolla, mutta tällä viikolla huoltajien kanssa pidetty palaveri ja siinä sovittu toimintatapa on osoittautunut hyväksi ratkaisuksi. Tämä viikko oli aivan erilainen viime aikoihin verrattuna tämän yhden oppilaan kohdalla. Toki luokassa on muitakin haasteita, mutta usko tulevaan on vahvistunut. 

Sää on ollut nyt aurinkoinen joskin pakkastakin on piisannut. Hyvästä koulupäivästä, synttäritunnelmasta ja valoisuudesta johtuen kenties jaksoin eilen töiden jälkeen jotain pientä kotonakin (pyykkäystä ja tuhkan levitystä). Sitten vielä sain yllättäen puhelun Signe-ystävältä Kainuusta, oli mukava kuulla hänen ääntään pitkästä aikaa, kuin myös tänään Liisa-ystävän, joka lähetti whatsapp-ääniviestin. 

Huomenna palmusunnuntain jumikseen, sitten äänestämään ja käyttämään myös Millania äänestämässä. Sitten juodaankin vaali- ja kirkkokahvit kakun kera, kunhan saan äntihin leipoa kakkupohjan. 

Uuden äärellä

Mainitsin edellisessä postauksessani menneen vuoden muuttourakoista. Ajelimme tänä iltana taas pikkuriikkisen muuttokuorman kanssa. Ei sen kummempaa kuin että tyhjäsimme loputkin roinat asunto-osakkeesta (kuten pieni keittiöpöytä ja mäntyvitriini). Saimme sinne tänään uuden vuokralaisen, joka tuli muuttokuorman kanssa tekemään vuokrasopimusta. Edellinen vuokralainen sanoi sopimuksen irti joulukuussa ja olisi maksanut vielä tammikuun vuokran, mutta nytpä hänen ei tarvinnutkaan. Hyvä ajoitus kaikin puolin. Uudella vuokralaisella on suloinen, kiltti, iso Viski-niminen koira. Se ei meitä haittaa, kun asunnossa ei ole tehty pintaremontteja, keittiötä lukuun ottamatta (ja sekin syntyi varsin edullisesti kierrättämällä). 

Muutenkin päivä oli onnistunut ja mukava. Kävimme kävelyllä kyläkaupassakin, mutta en sattunut rookaamaan yhtäkään oppilas. Sen sijaan näin jotain muuta ilahduttavaa; kierrätyspisteelle oli nyt ilmestynyt säiliö myös muovipakkauksille! 

Sitten enempi tuohon otsikkoon liittyvää. 

Vihjaisin aiemmin virkavapaasuunnitelmien muutokseen. No niin. Marraskuun viimeisenä maanantaina mies tutki netistä, löytyisikö lähistöltä opettajan sijaisuuksia. Löytyi ilmoitus, johon piti hakea seuraavaan päivään, eli marraskuun viimeiseen, klo 12 mennessä. Otin yhteyttä ja kysyin, onko tullut paljonkin hakemuksia, että kannattaako minun näin lyhyellä varoitusajalla laittaa hakemusta. Minua melkeinpä aneltiin se lähettämään, koska toivottiin kokenutta opettajaa joltesankin haastavaan  ekaluokkaan. Ja minähän lähetin, kun kauniisti pyydettiin, ja saman viikon perjantaina olin sitten jo haastattelussa ja, jossa annoin suostumukseni valintaan. Viimeistä kouluviikkoa edeltävällä viikolla kävin sitten tutustumassa luokkaan. Ehdin nähdä niitä haasteitakin, mutta siitä huolimatta kaikki näkemäni ja kuulemani rohkaisi ja suorastaan innosti minua. Kyseessä on koko kevätlukukauden kestävä pesti, luonnollisesti parin kuukauden koeajalla. Ajomatkaa tulee päivittäin vähän enemmän kuin silloin ennen, kun kuljin työmatkaa autolla. Reitti ei kuitenkaan ole yhtä yksitoikkoinen kuin edellinen työmatka-ajoni. En silti elättele kuvitelmia, että alkava kevätlukukausi olisi millään muotoa lastenleikkiä, työn tai työmatkan puolesta. Ajattelen kuitenkin, että viitisen kuukautta menee vaikka seipäännokassa. Ja koska uskon, että tässäkin on ollut vahvasti johdatusta, niin uskon Taivaan Isän antavan voimaa ja viisautta kullekin päivälle tarpeellisen määrän. 

Jo viikko mellastusta

Viime torstaina 24.2. Venäjä hyökkäsi Ukrainaan. Tuhoa, surua, pakolaisia, mutta myös urheutta, myötätuntoa, yhtenäisyyttä. Aika näyttää, mitä vielä tapahtuu ja mitä seurauksia tulee.

Samalla kun maailmalla on melskettä ja tuhoa, meidän asunnossamme on käynnissä myös pienimuotoinen melskaus ja tuho (lue 'purku'). Rivitalo-osakkeemme keittiössä on ollut alkuperäinen kaapisto jostain 60-luvulta. Ei minua sen ulkonäkö ole haitannut, mutta esim. vetolaatikoiden nihkeä kulku on syönyt kärsivällisyyttä. Olen myös alusta asti moittinut asunnon tunkkaista hajua, joka on ilmeisesti pinttynyt lastulevypintoihin eri huoneissa. Mies etsi pitkään netistä käytettyjä keittiökalusteita, joita onkin yllättävän paljon tarjolla ympäri Suomea. Yhtä kalustoa yritimme päästä katsomaankin, mutta varaston numerolukko ei toiminut. Se kalusto olisikin mielestäni ollut liian hieno, kallis ja turhan suuri. Nyttemmin löytyi sopivan läheltä sopivan edullinen ja sopivan ikäinen vaihtoehto, jonka kaapeista osaa mies onkin juuri noutamassa - samalla kun vei peräkärryllä kaatopaikalle edelliset kaapit. Mies on pitkin viikkoa jatkanut keittiön purkamista sillä välin, kun olen ollut töissä. Maanantaina jääkaappi, mikro ym. tuikitähteellinen siirtyi työhuoneeseen, joka toimittaa väistökeittiön virkaa. Eilen lähti sitten tiskipöytä ja tänään viimeisetkin, kattolamppu ja liesi. Tiskit hoituu kylppärissä, ja liettä ei nyt vain käytetä. Onneksi on kattilallinen hernekeittoa, ja mikro.

Kaapiston myyjän oman keittiön purku ja remontti piti tapahtua viikonloppuna, mutta se viivästyi hiukan (siten että ensimmäiset kaapit olivat tosiaan tänään haettavissa). Joten tuskin meidän keittiömme uudistuu ennen perjantain lomalle lähtöä, vaikka mies aikaansaapa onkin. Katon ja lattian laittamiseen menee kuitenkin ensin jonkin aikaa. Sitten voikin olla jo loputkin kalusteet haettavissa.

Itse olen ollut tämän viikon huonolla hapella. Viime viikolla alkaneet vatsavaivat pakottivat minut sunnuntaina päätökseen jättää kahvinjuonti toistaiseksi. Ajattelin, että se olisi tällä kertaa samalla minulle sopiva tapa paastota. Maanantai oli pahin päivä vieroitusoireiden suhteen. Välillä päänsärky aiheutti jo oksetuksen tunteenkin, mitä se ei ole aikoihin tehnyt. Migreeni ei ole vaivannut sitten vaihdevuosien alkamisen. Tädilläni oli sama juttu, mutta hänen migreeninsä oli paljon pahempi kuin omani konsaan. Ylävatsan turvotuksen tunne on helpottanut ja voimatkin ovat alkaneet palata. Tosin päiväunet olen nukkunut joka päivä töiden jälkeen. Päänsärkyä on edelleen, mutta tämänpäiväinen voi hyvin olla niska-hartiaperäistä, liittyen ehkä repunkantamiseen ja virkkaamiseen.

Kohta miehen pitäisi tulla. Hän herätti minut sohvalta soitollaan vajaa tunti sitten kertoakseen olevansa ruokakaupassa ja tulevansa sieltä päin kotiin.

En halua  julkistaa kuvia tästä sekamelskasta enkä edes tyhjästä keittiöstä, sillä kaappien taustat eivät ole mikään siisti näky.

Lomaa odotellessa... 

Kirjoittamisesta

Olin muutama päivä sitten kirjoittanut tuollaisen otsikon. Miksiköhän...? Hämärästi muistelen, että se saattoi liittyä kahteenkin asiaan; ensinnäkin ajatuksiini päiväkirjan pitämisestä. Olen pidempään harmitellut sitä, että blogeilleni en ole kirjoittanut enää ollenkaan niin tiuhaan kuin tapasin silloin aikanaan blogeja aloittaessani. Sen sijaan naamakirjaan olen kirjoittanut lähes päivittäin jotain, ainakin lyhyesti. Se ei vain mielestäni korvaa päiväkirjaa monestakaan syystä: se on valikoitunutta matskua itsesensuurin/ toisten reagoinnin pelon takia, lyhyitä vihjailevia poimintoja, joista ei enää jälkeenpäin välttämättä muista yhtään, mitä tarkoittivat ja lisäksi aikaisempiin kirjoituksiin on hankala päästä käsiksi, ei pysty selaamaan niin kätevästi kuin vaikka. blogia. Mieleeni tuli kuitenkin, että olenhan minä jonnekin kirjoittanut rehellisesti, seikkaperäisesti ja säännöllisesti, vaikka blogit ovat olleetkin retuperällä. Nimittäin - kirjeet Millanille! Niitä olen olen suoltanut melkein joka viikko yhden. Niinpä kysäisinkin häneltä, josko hän lainaisi kirjeeni minulle joksikin aikaa, niin voisin käydä ne läpi ja kirjoittaa muistiin, jos niissä on sellaista, minkä haluan muistaa.

Toinen kirjoittamiseen liittyvä ajatus liittyy kyllä vahvasti tuohon päiväkirjan pitämiseen. Anoppini on ollut ahkera kirjoittamaan, ja hän on jopa painattanut jälkipolvilleen kirjoittamansa muistelmat lapsuudesta aikuisuuteen. Hän on kysynyt minultakin useampaan kertaan, joko minä olen alkanut kirjoittaa muistelmiani omia lapsiamme varten. Ehdotus on jäänyt kytemään haaveena. Omaelämäkerran matskuna voisi hyödyntää niin blogikirjoituksia kuin vuosikymmenien kirjeenvaihtoakin. Toki lapsuuden aika on tyystin omien muistikuvien ja sisarusten kanssa jaettujen muistojen varassa. Pidin lapsena jonkin verran päiväkirjaa, mutta olen ne ajat sitten hävittänyt. Eikä niissä lapsuusajan kirjauksissa paljoa informaatiota ollutkaan. Yksi lause tuolloin tällöin.

En tiedä, kiinnostaisiko lapsiamme jossain vaiheessa lukea minun lapsuudestani, mutta ainakin itseäni harmittaa se, kuinka vähän osasin omilta vanhemmiltani kysellä heidän muistoistaan silloin, kun he olisivat vielä kyenneet kertomaan. Ei siitä ainakaan vahinkoa luulisi olevan, jos sellaiseen kirjalliseen työhön ryhtyisi. Vaikkei kukaan välittäisikään lukea, niin tekstin työstäminen voisi olla sopiva haaste aivoille. 

Yksi tie, kolme asiaa - ynnä pianopuuhaa

Tällä kertaa ajeltiin Kanttorilaan toista reittiä, vähän pidemmän kautta. Sain nimittäin perjantain työpäivän aikana kännykkääni tiedon, että torstaiaamuna tilaamani tuote oli jo saapunut Matkahuoltoon (n. 10 km meiltä). Siitä sain ajatuksen, että voitaisiin samalla jatkaa Matkahuollolta entiseen kotikaupunkiin ja käydä viemässä musiikkiliikkeeseen koulun bassokitara korjattavaksi. Niinpä työpäivän jälkeen pakattiin itsemme ja kamppeet kyytiin, poikettiin koululta basso följyyn ja sitten ekalle etapille, noutamaan tilaamani petroolinvärinen kotimainen tunika ❤️. Bassokitara luvattiin hoitaa kuntoon ensi viikoksi ja sitten poikkesimme vielä pankkiasioille, hankkimaan minullekin verkkopankkitunnukset ynnä muut tykötarpeet uudelle yhteiselle tilillemme. Menihän tuossa kaikessa aikaa niin, että vasta kolmelta pääsimme jatkamaan matkaa kohti Kanttorilaa, ja matkaeväätkin alkoivat kohta tehdä kauppansa. 

Perillä piti heti testata tunikaa, ja se oli juuri niin ihana kuin olin ajatellutkin. En ole vuosikymmeniin tainnut ostaa mitään ns. päällysvaatteita uutena, kun kirppareilta ja sukulaisilta on löytynyt päällepantavaa. Mutta kun joulun edellä bongasin kaupan, joka myy vain kotimaisia ja kotimaassa valmistettuja tuotteita, niin liikeideaan ihastuneena ja kotisivuja selaillessa mieliteko kasvoi ylivoimaiseksi. Kun sitten vielä torstaina alkoi ko. liikkeessä tammiale -15%, niin toteutin haikailuni.

Ihan hyvä ja aikaansaapa viikko on ollut muutenkin, etenkin pianoasioissa... Koululle on kaivattu pianonvirittäjää jo pitkin syksyä, mutta vasta nyt, kun sen hommaaminen delegoitiin mulle, alkoi tapahtua 😊. Ensin kyselin turhaan kahdenkin tutun virittäjän perään, mutta en saanut vastausta yhteydenottoyrityksiini, niin turvauduin netin pohjattomaan tarjontaan. Jo alkoi tapahtua. Ensi tiistaina pitäisi tämmääjän tulla hoitelemaan kaikki kolme pianoa.

Se toinen pianojuttu ei ollut sekään tyystin mutkaton. Itse asiassa varsin kimurantti. Se alkoi viikko sitten kun lähistöllämme asunut sukulainen viestitti, että jos haluamme pianon, voisimme sen hakea muuten tyhjästä asunnosta, jonne on tulossa vuokralaiset kuukauden päästä. Sepä sattui, kun juuri vähän aikaisemmin olimme saaneet vetoauton. Ja kun juuri oli ollut puhetta, ettei tätä Kanttorilassa olevaa kaunista ja ihanaa antiikkipianoamme voi saada pysymään vireessä (kielten tapit pyörivät tyhjää vanhuuttaan halkeilleessa tukissa). Viikolla mies "käväisi" Kanttorilassa hakemassa peräkärryn ja käytti sen katsastuksessa. Seuraavana päivänä - kun minun oli tarkoitus korjata loput äidinkielen kokeet - mies sai päähänsä, että voisimme kokeilla, saisimmeko pianon kahdestaan liikahtamaan. No, eihän se kokeiluun jäänyt. Ensin peräkärry käsipelillä nytkytellen kapeahkoa kujaa ja kulman taa naapurin oven eteen, sitten piano rullakon päälle ja ulko-ovelle ja edelleen kuistille. Ja vaikka kuinka ärisin vastaan ja valitin vilua, niin ei auttanut. Piano keploteltiin kärryn päälle. Ja vasta sitten pääsin lämmittelemään siksi aikaa, kun mies sitoi pianoa liinoilla kiinni. Siihen mennessä oli mennyt kaksi tuntia. Kun mies tuli tauolle, tankkaamaan evästä ja vaihtamaan kuivaa ja lämmintä ylle, palasimme yhdessä jatkamaan. Peräkärry pianoineen piti saada taas käsipelillä ainakin nurkalle, sillä autolla ei voinut peruuttaa kärrylle asti. Nurkalta saatiin onneksi sitten kärry kääntymään auton peräkoukkuun ja kärryn lehtijouseen sidotun liinan avulla. Kohta kärry olikin peräkoukussa ja vedettynä kotipihaan. Peruuttaminen ovelle oli taas oma operaationsa. Inhoan ja pelkään sitä, että minun pitää olla mukamas viisomassa, minne päin peruuttaa ja kuinka pitkälle. Ihan yhtä kamalaa kuin istua tyyräämässä hinauksessa olevaa autoa. Huolimatta viisomattomuudestani mies sai aikanaan kärryn hyvästi hollille ja taktiikkatuumailun jälkeen piano siirtyikin helposti - verrattuna kaikkiin muihin vaiheisiin - kärryltä rullakolle, alas kynnyksen yli ja suoraan käytävää pitkin olkkarin seinää vasten.

Mies alkoi seuraavaksi mielitellä pianotuolia. Vänkäsin vastaan, kun vastikään hän oli kuskannut Kanttorilaan ylimääräisiä tuoleja. No, en sitten enää pannut vastaan, kun musiikkiliikkeessä bassoreissulla hänelle tarjottiin käytettyä pianotuolia parilla kympillä.

Vielä yksi kierrätysjuttu tältä viikonlopulta. Kierrättämällä saadut mutta meille turhat puutarhatuolien pehmustetyynyt saivat tänään uuden kodin. Facebookin Roskalavat ovat kyllä superhieno keksintö.

Tässä vielä rakas antiikkipiano, josta aina ajattelin, etten ikinä luopuisi. Mutta nyt olen tulossa toisiin ajatuksiin. Kyllä pianon täytyy olla myös soitin, eikä pelkästään hylly  kynttilöille ja valokuville. 

Huikean hieno loppiaissää

Aurinko on paistanut tänä aamuna kirkkaasti. Heräsin yhdeksältä ja ehdin sen nähdä. Myöhään heräsin, koska myöhään vasta sain taas unen. Kahteen asti painiskelin ajatusteni kanssa, kunnes nousin tekemään sudokuja tunniksi. (Annoin taas yhden fb-kommentin viedä mielenrauhani. Otin itseeni, vaikkei se edes liittynyt minuun. Minulla on rasittava taipumus öiseen painiskeluun, usein murehtien vanhoja syntejä.)

Loppiaista olen juhlistanut kuuntelemalla paikallisen loppiaissaarnan sekä joululauluja ja -runoja, ahtamalla itseeni pipareita kahvin kanssa (on kyllä turhan kova tinki, jos mun pitäisi tehdä selvää kaikista lopuista pipareista) ja  sytyttämällä kuusenkynttilät vielä yhden kerran. Enköhän illan kuluessa siivoa kuusenkoristeet laatikkoihinsa. 

Äsken tuli Ylpeys ja ennakkoluulo -maraton. Sitä katsellessa innostuin tarttumaan aiheeseen sopivaan käsityöhön. 

Ostaessamme antiikkikalusteet saimme kaupan päälle kaksi tyylinmukaista sohvatyynyä, myyjän isoäidin tekemiä. Molemmissa oli vähän korjattavaa ja kuvassa olevan "jo" korjasin (vitkuteltuani pitkin loppusyksyä). Samalla käänsin reunuskankaan toisin päin, siten että vähemmän auringossa haalistunut taustapuoli on nyt edessä kehystämässä ruusuja. Toiselle tyynylle meinaan tehdä saman tempun, mutta se tyyny vaatii  korjaamiseen ompelukonettakin. Sen otan esille kuitenkin vasta huomenna. 

Mies kertoi huolestuttavan huomion: lintulaudalla pitkin talvea vierailleen neljäntoista peltopyyn parvi oli tänään pistäytyessään typistynyt yhteentoista. Kellarin portaalta kuolleena löytämäni kottaraisen kohtalo oli jo ihan tarpeeksi murheellista. 

Nyt pitäisi siirtyä kynällä kirjoittamiseen; Millanin kirje on vielä vähän kesken ja tänä iltana se olisi hyvä kiikuttaa lootaan, niin lähtisi aamusta liikkeelle. 

Voi olla, että koulukiireiden alettua en taas hetkeen ehdi päivittää blogia. Mahdollinen etäkouluun siirtyminenkään ei suinkaan  lisäisi vapaa-aikaa... Minulla yhdistetty 3-4lk, olisi kyllä haastava yhtälö, jos toisen ryhmän kanssa oltaisiin koulussa ja toista pitäisi työllistää kotiin. 

Yövieraita

 Kyllähän se sitten selvisikin, miksi minun piti jättää multaleikit kesken. Tiistaina kuulin, että saisimme yövieraita myöhään torstaina (tai hyvin aikaisin perjantaina). Siivosin sitten kolme päivää, että sain vinttikamarin, peräkamarin ja salongin yöpymiskuntoon. Juhannussiivoukset "jäliistä joulun". Tiistaina pidin vielä laastaria peukussa ja hanskaa suojana, ja senkin jälkeen jotain pehmikettä, etten töki peukkua, mutta sormi on parantunut hienosti, kiitos ja ylistys!

Veljen perhe tuli Lapin reissusta tämän päivän puolella, kun olimme itse jo nukkumassa. Hiljaa pääsivät tulemaan. Nyt on meidän vuoro olla hiljaa, saavat nukkua niin kauan kuin unta piisaa.

Tämän päivän vietämme vieraittemme kanssa. Huomiseksi on sovittuna treffit Millanin luona vadelmapiirakan äärellä. Uusheräyksen etäseurojakin olisi mahdollista seurata netistä klo 16:sta alkaen.

Mutta ensi viikolla voisin palata pihaleikkeihini.

Kuvia

Puhelin  valittaa, että tallennustila on vähissä (juu, en ole opetellut pilvipalvelua), niin talletan blogille joitakin kuvia ennenkuin poistan kännykältä. 

 Dalia vangitsee katseen, mutta samassa ruukussa on myös vaaleanpunainen pelargoni, onnenkäenkaali Iron cross ja lime gladiolus 

 Vielä uusi kuva jaloritarinkukista ja gerberasta. Kuvan taustalla hoidossa olevia kasveja ruukuissaan, tahtoo sanoa, odottavat katveessa istuttamista johonkin päin tonttia. 

Ensimmäiset tuoksuherneet aukeilevat. Samoissa köynnösastioissa on mm. liuskamiinanköynnöstä, kelloköynnöstä, mustasilmäsusannaa, hyasinttipapua ja 'Heavenly blue'-päivänsineä, jota odotan kukkaan kuin kuuta nousevaa. 

Hernepensasaidan vieressä oleva pitkä perennapenkki rehottaa tällä hetkellä hoitamattomana, mutta kosmokset pelastavat paljon, ja miksei mäkimeiramikin, joka on levittäytynyt kukkimaan ympäri kasvimaata ja näköjään ainakin yhteen perennapenkkiin. 

Alppikärhö 'Albina Plena' kukki alkukesästä, nyt on vuorossa tarhaviinikärhö Madame Julia Correvon. Liisa vähän lupaili, että voisin saada häneltä kiinankärhöä vastalahjaksi. En olekaan vielä muistanut hakea tietoa, millainen se on. 

Lopuksi vielä leppäkerttukuva. En saanut kaikkia yhtä aikaa samaan kuvaan, mutta seitsemän seitsenpistepirkkoa bongasin eilen köynnös ruukussa.

Ai juu, kerta kiellon päälle, seitsenpistepirkon kotelovaihe, en nyt muista, olenko jo blogille laittanut siitä kuvan. Tänä kesänä kuitenkin ekan kerran sellaisiakin olen saanut nähdä.

Ei aina auvoista askarta

 Olen nyt jatkanut etanoiden metsästystä aamuin/illoin. Se on meinannut vetää mielen matalaksi. Viime vuosien kuivat kesät olivat tuudittaneet minut kuvittelemaan, ettei tällä hiekkamäellä etanoita viihdy riesaksi asti. "Höpön pitän höpönä", kuten muinoin totesi pohjoispohjalainen mies lääkärille (joka pyysi tuomaan ulostenäytteen tikkuaskissa).

Olen kurkkinut katteiden alle ja parsakaalin lehtien alapinnoille pitkin kasvimaata (parsakaalta samoin kuin kehäkukkaa on itsekylväytyneenä ympäriinsä). Olen kiertänyt salaattikylvökset  ja - ruukkuistutukset ja kerännyt kaikki pienet ja suuret, joita olen löytänyt. Tähän asti olen tyytynyt vääräoppisesti liiskaamaan etanat kivien/ lautojen väliin. Tänä aamuna kuitenkin otin kierrokselle mukaan keruuastian ja termosmukillisen kuumaa vettä, jonka kaadoin löydösten päälle. Aamun keruu"innostus" sai alkunsa siitä, kun kuuden jälkeen tein itselleni aamukahvin kanssa nautittavaksi silli-munavoileivän ja kun yöpaidassani hain sen päälle tilliä kasvimaalta. Pienten tillien kimpussa hääri tusina vaaleaa pikkuetanaa, jotka vetelin sormin pois ja vein lämpökompostoriin. (Kompostorikin on kaiketi kerettiläinen tapa käsitellä etanoita, mutta eivät kai nekään selviä +60 asteessa hengissä.) Piti pestä hyvin kädet ennen kuin saatoin jatkaa aamupalaa. Jonka jälkeen puin ja suojauduin hyttysiä vastaan, varasin mukaani edellämainitut astiat ja kiersin loputkin tillit.

Olen nyt koettanut puntaroida, mitä teen katteiden kanssa. Pitäisikö kerätä kaikki ruohokate pois ja perata ylimääräinen kasvusto? Vai pitäisikö sittenkin parsakaalin, pihatähtimön ja kehäkukkien antaa kasvaa, koskapa nekin kelpaavat etanoille, jos vaikka paremmin jäisi tilliä itselle?

Tämänaamuisen invaasion jälkeen olin jo melkein päättänyt siivota kasvimaan kaikesta ylimääräisestä kasviaineksesta ja siistiä kasvimaan reunan ruohonleikkurilla. Mutta kyykkiessäni salaattien luona ruohokatetta tonkimassa löysin sen alta niin paljon muuta elämää, etten kuitenkaan raaskinut ruosia katteita pois. Ilokseni näin kasvimaalla mm. useita leppäkertun toukkia. Kateviljelyyn kuuluu se, että kosteuden pidättämisen ja maaperän ravinteikkuuden lisäämisen lisäksi kate tarjoaa suotuisat elinolosuhteet monille ihmisenkin kannalta hyödyllisille eliölle. Kuten kastemadoille. Haluan loppujen lopuksi jatkaa mieluiten luonnonmukaisesti ja luonnon ehdoilla, ja yritän keruuta jatkamalla pitää etanainvaasion joltisenkin aisoissa. Sain vahvistuksen päätökselleni erittäin ilahduttavassa muodossa. Kun jatkoin etsimis- ja tuhoamisretkeäni kääntelemällä kaikkia laudanpätkiä, joiden alle etanat vetäytyvät liialta kuumuudelta suojaan ja kun sillä ajatuksella käänsin ympäri myös ison lankun, joka kenaa lavan reunaan (Se on ollut suojaharson painona), niin lankun alta paljastui piilossa ja suojassa kykkinyt sammakko! Ensin säikähdin, mutta kun tajusin, mitä näin, olin suunnattoman iloinen. Olinhan juuri lukenut netistä etsiessäni apua etanaongelmaan, että sammakot syövät etanoita. Juttelin kaverille mukavia, käänsin varovasti lankun takaisin sen suojaksi ja lähdin hakemaan kännykameraa. Sammakko oli yhä aloillaan, mutta lähti liikkeelle, kun nostin lankkua uudestaan. Joten ei kuvaa.

Seuraavaksi aion laittaa kasvimaalle raparperin lehtiä, joiden alle laitan banaaninkuorta houkuttimeksi. Sieltä pitäisi olla sitten helppo kerätä liiat nilviäiset. Nyt on myös juhannuskalja pullotettu. Siitäkin aion laittaa etana-ansan.

Toinenkin elukkainvaasio vähän kismittää. Kirvat. Omenapuissa kuhisee ja luumu- ja kirsikkapuut ovat kiiltäväntahmeita. Keräsin aamupäivällä nokkosia vesiämpäriin. Päivän parin päästä siivilöin nokkosvettä suihkupulloon ja alan roiskia puita. Minttuteetä voisin kokeilla jo heti tänään, kun sen ei tarvi seistä. Onneksi nyt on ollut siedettävä ilma ulkona, niin näitä ikävämpiäkin puutarha-askareita on sikäli jaksanut tehdä.

Kollit saapuivat

 Tahallisen harhaanjohtava otsikko. Täytyy aloittaa selitys kauempaa. Mainitsin jossain aikaisemmassa blogikirjoituksessa haaveilevani uudesta kasvihuoneesta, koska edellinen on jo resu. Koska helmikuussa oli talvitarjous, tein ratkaisun ja lähetin tilauksen - soitettuani ensin firmaan ja saatuani sieltä rohkaisevia ohjeita. Ohjeiden mukaan kirjoitin tilauksen kommenttikenttään, että toivon toimituksen viikolle 10, jolloin olen paikan päällä lähetystä vastaanottamassa. Teimme myös Millanin kanssa muutaman vuoden tauon jälkeen yhteisen taimi- ja tarviketilauksen. Tilattuani taimet viikko sitten lähetin vielä firmalle sähköpostia ja kysyin, etteiväthän vielä tulevalla viikolla taimia lähetä, kun olen silloin lomalla mökillä. Kun sitten torstaina huomasin kännykän näytöllä pätkän tulleesta sähköpostista: "Ilmoitus. Kuljetus on matkalla teille...." meinasin vallan hermostua. Ei kai taimet ole jo matkalla? Sitten ne jäisivät viikoksi nääntymään postiin!! Kiireesti koetin räplätä koko sähköpostin esiin. Huoh, olipa helpotus, ilmoitus koskikin kasvihuonetta eikä taimilähetystä. Tarkemmin sähköposteja selatessani huomasin, että myös Puutarhalta oli tullut rauhoittava viesti: taimilähetykset aloitetaan vasta viikolla 13. 

Kyllä minä silti vielä hermoilin, ehdimmekö Kanttorilaan ajoissa ottamaan kasvihuonetta vastaan. Onneksi lähetyksen kulkua pystyi seuraamaan, ja kun se ei näyttänyt perjantain työpäivän aikana himmahtavan Helsingistä, niin rauhoituin.

Kuten niin usein ennenkin, unohdin jälleen loman alkaessa poistaa kännykkäherätyksen. Niinpä maanantaina piti nousta ennen seiskaa sulkemaan hälytystä. Mikä osoittautuikin sitten hyväksi asiaksi, kun kahviteltuani puhelin soi. Kuka kumma siihen aikaan? Outo numero. Ensin epäröin vastata, mutta eiväthän lehtimyyjät tähän aikaan soittele, jospa jollain on oikeaa asiaa. Ja olihan jollain. Postimies soitti ja ilmoitti, että vartin sisällä kasvihuone on perillä. En ehtinyt pukea ulkovaatteita, kun näin keittiön ikkunasta, että nyt meni postirekka ohi. No, postimies soittaa aina kahdesti. Ja sai toisella soitolla vähän ajo-ohjeita. "Oliko siinä niitä isoja koivuja?"

Kolme kollia sitä tavaraa tuli. Kahdessa kennolevyt ja kolmannessa runko + tarvikkeet. Odottavat nyt navetassa kevättä. Paitsi kattoikkuna, jonka toin sisälle, sillä automaattiavaajaa neuvotaan säilyttämään talvet sisätiloissa. 

Sadepäivänä

Sen jälkeen kun irtauduin sopimukseni mukaisesti facesta, on satanut kutakuinkin päivittäin enemmän tai vähemmän. Tänään on satanut enemmän. En kuitenkaan aio palata naamakirjaan saadakseni sateen loppumaan, sillä se olisi lähinnä valkoista magiaa, eikä sellainen sovi kristilliseen maailmankuvaani. Sitä paitsi ei tätä sadetta vielä liikaa ole ollut, tällä mäellä alkaa ehkä nyt vasta maankamara olla kostunut vähän pintaa syvemmältä. Toissapäivänä tuoksuampiaisyrttiä istuttaessani totesin, että kosteus ylsi vasta parin senttimetrin  syvyyteen. 

Sateen sattuessa jätin aikomani puutarhapuuhan toiseen kertaan. Sen sijaan olen tänä iltana lukenut monta tuntia Millanin vanhoja blogitekstejä. Löysin paljon asiaa ja kuvia Kanttorilasta. Mm. tämän tekstin. Siinä oli jotain samaa, mistä vastikään itsekin mainitsin, Kanttorilan entisistä asukkaista.

Äsken vihdoin luovutin ja lähdin hakemaan eilen ulos ripustamiani pyykkejä ja lippasin ne uudestaan linkoon. (Olipa raskas pyykkikori!) Ja ripustan ne kohta uudelleen, tällä kertaa sisätiloihin. 

Sain sadetta = loppuloma facetta + kesäkuun vimpat kukkakuvat

Kiitos ja ylistys, sade! 

Pelkäsin helteiden aikana kovasti sitä, että viimekesäinen kuivuuspainajainen toistuu. Tosin lohdutti se tieto, että jossain päin Suomea sadetta oli saatu pitkin kesäkuuta. Toivoin ja rukoilin hartaasti sadetta myös tänne päin Suomea. Niin hartaasti, että tein toista viikkoa sitten diilin: jos Taivaan Isä antaa sadetta tällekin alueelle niin reilusti, että talon nurkilla olevat sadevesisäiliöni täyttyvät, minä jätän Facebookin loppulomani ajaksi. Ja saan samalla runsain mitoin aikaa muuhun tähteellisempään. Voittaisin siis tuplasti. 

Jännittyneenä seurasin päivittäin netistä sääennustuksia ja sadetutkan toiveikkain mielin. 

Toissapäivänä sateli iltasella hiljalleen muutaman tunnin ajan. Astioihin kertyi jotain, muttei puolelleenkaan. Olin silti edelleen toiveikas ja tyytyväinen hiljaiseen sateeseen, joka kostutti maan pinnan. Nyt siihen voisi paremmin imeytyä mahdolliset runsaammat sateet. Joita ei enää kauaa tarvinnutkaan odottaa. 

Eilen kävimme aamupäivällä katsastusreissulla. Tai siis mies kävi ja minä istuin sen aikaa Millanin seurassa. Sieltä kotiuduttuamme ja syötyämme alkoivat sadekuurot. Ensin rauhallisesti, mutta kohta rajumminkin. Vaikka täytin sangolla nurkka-astioista vettä varastoon (kahteen pari sadan litran vetoiseen säiliöön), nurkka-astiat täyttyivät, jopa suurin niistä oli aamulla täynnä. Tämä meni paremmin kuin uskalsin toivoakaan. 

Jaan vielä tämän postauksen Faceen, mutta sitten aloitan facebookfree-loman. Jos joku facekamuista viitsii tämän postauksen sieltä lukea, hän saa tietää, etten näe mahdollisia kommentteja. Jos jotain haluaa mulle viestittää, voi kommentoida täällä blogissa (en osaa neuvoa, miten se käy) tai mesettää. 

Loppukesän siis  jaan kukkakuvia sun muuta täällä blogissani.

Kesäkuun viimeiset kukkakuvat , teemana vaaleanpunainen

Sarah Bernhardt nupulla 28.6. ja sama seuraavana päivänä 

Pelargonit diagonaalisesti

Sormustinkukka kasvimaalla 

Huomenna sitten taas uusia kuvia. Tänään kuljeskelin pitkin pihaa päivittäisellä pihakierroksella ja löysin lisää kukkalajeja aukeamassa. Ja muutakin kuvattavaa. 

Syyslomalla

Oli niin kiirus lähteä lomille, että yhtä ja toista jäi ottamatta matkaan. Otin esimerkiksi kyllä tämän iPadin, mutta unohdin ottaa laturin. Latausta jäljellä 50%, joten tämän koommin tuskin loman aikana kirjoittelen blogiin. Vaan onhan minulla toki kaikenlaista muutakin puuhaa luvassa kuin kirjoittelu tai netissä notkuminen. Nyt kuitenkin halusin kirjoittaa tuoreimmat kuulumiset. Meidän kaupunkikotimme on ollut tyhjillään viime joulukuusta asti ja myynnissä huhtikuun alusta asti. Tänään viimein sitten mies ajeli täältä Kanttorilasta kaupunkiin kaupanvahvistajan luokse treffeille ostajapariskunnan kanssa. Olin kirjoittanut valtakirjan, niin minun ei tarvinnut lähteä kesken loman reissaamaan.  Vaikka tätä luopumista on tehty jo vuosien ajan, talon tyhjääminenkin aloitettiin jo yli neljä vuotta sitten ennen putkiremonttia ja asuttiin Kanttorilassa toista vuotta, niin kyllä minun on pitänyt pari kertaa vähän itkua tuhertaa tässä prosessissa. Ensin  vihoviimeisiä tyhjätessämme ja tänään sen jälkeen, kun mies oli soittanut, että kaupat on tehty.
Täällä yksin ollessani ehdin siivota kasvihuoneen loppuun ja sitten kävin käsiksi omenoihin. Äsken sain tiskattua sosekattilan, kohta varmaan alkaa sosepurkkien kannet knapsua. Haa, eka knapsahti! Neljä isoa purkillista ja kaksi pulloa mehua.
Jos huomenna on kaunis ilma, voisin yrittää edistää kasvimaan syyskunnostusta ja perennapenkin reunuksen uudistamista, mutta sisähommiakin olisi siivouksesta ompeluun ja askarteluun. Osan omenoita veimme siskoilleni, se oli sellainen mukava sunnuntainen sukulointiretki. Millanin luonakin on tarkoitus loman aikana käydä. Ja jos hyvin käy, niin vielä tämän lomaviikoln aikana saadaan maalämpöasia valmiiksi. Huomenna pitäisi kuulua firmasta, josko kaivuri viimein olisi tulossa.

Päivä yksin

Viikko sitten täytin paperin koulun kansliassa, yhden päivän palkaton virkavapaus tälle päivälle. Syynä se, kun miehen piti päästä jo torstaina liikkeelle ehtiäkseen perjantaina yhdeksi Isolle kirkolle enkä minä olisi päässyt lainkaan viikonlopuksi Kanttorilaan, ellen olisi ehtinyt hyppäämään miehen kyytiin.
Kävi sitten niin, että sairastuin tiistaina. Jo viikon kestäneet vilustumisoireet huipentuivat kuumeeksi, joka piti pedissä koko keskiviikon enkä vielä torstainakaan ollut työkunnossa. Meinasi mennä jännäksi, toivunko autossaistumisjaksuun. Mutta siihen mennessä, kun mieheni palasi torstaina iltapäivällä minua sijaistamasta, olin jo saanut tarpeeksi levätä ja jaksanut olla tentehillänikin. Kanttorilaan saavuttuamme kävin kasvihuoneessa ja postilaatikolla, sekä vintiltä hakemassa lasipurkkeja säilöntää varten likoamaan yöksi. Muuten otin lunkisti ja peiton alle kömmin kirjan kanssa jo kahdeksalta.
Aamulla heräsin miehen kännykkäherätykseen, poimin puhelimen lattialta ja menin olohuoneeseen huikaten, joko mies on hereillä. Pimeässä olohuoneessa ei ollutkaan nukkujaa sohvalla. Myös vessa ja keittiö olivat tyhjillään ja pimeinä. Rupesin keittämään vettä arvellen, että mies on lähtenyt aamulenkille. Mutta sitten mieleeni juolahti kurkistaa pihaan. Auto oli poissa. Ehkä mies on päättänyt käydä tankkaamassa ennen ajoa rautatieasemalle. Tai sitten... hän on lähtenyt päiväksi Helsinkiin ilman puhelintaan!! Ei ala miestä kuulua takaisin tankkaamasta, kyllä hän on lähtenyt puhelimetta. Minun syy! Miksi illalla poistin oman herätykseni kännykästäni ja sanoin miehelle, että hän on nyt omillaan... En voinut kuin jättää hänet ja reissunsa Herran haltuun.
Ja ryhtyä omiin päivänpuuhiini. Lukemista aamukahvin kanssa, musiikin ja raamattutunnin kuuntelemista omenoita siivotessa, sitten keittelemään sosetta ja mehua sen verran mitä omenamaijallisesta tuli. Ja kun kerran uuni oli purkkien desinfioimisen takia valmiiksi lämmin, tein sinne omenapaistosta ja kääretortun, omenasosestäytteisen tietysti - mutta vasta kun olin pessyt uunipellit. Kas kun viimeksi Kanttorilassa yöpyessämme olin herännyt hiiren rapinaan ja sitten löysin papanoita sähköhellan alalaatikosta, jossa uunipeltejä kesäaikaan tohdin säilyttää.
Jossain välissä piipahdin netissä ja löysin ilokseni sähköpostia mieheltäni. Hänellä oli sentään läppärinsä mukanaan ja junassa nettiyhteys. Mies oli herännyt aikaisin ja päättänyt lähteä sen verran ajoissa, että ehtisi käydä vaihtamassa kuopuksen autoon talvirenkaat ennen junan tuloa.
Aamu oli sateinen, kylmä ja tuulinen, mutta päivällä aurinko paistoi komeasti, ja ehdinhän minä vähän pihallakin pyörähtää tiskien jälkeen. Ripustin pyykkiä, istutin Arjalta saamani kultahelokin navetanpäädyn perennapenkkiin ja sitten kaivoin perunat. Kesken potunkaivuun mies kurvasi pihaan ja melkein säikähdin, kun en osannut vielä odottaa. Mutta hän olikin ehtinyt jo aikaisempaan junaan hoidettuaan tapaamisensa yliopiston kahviossa.

Kas, kuvaa

Tämäpä nyt lystiä! Olen pitkähkön aikaa harmitellut sitä, kun en enää iPad-aikakaudella ole osannut lisätä kuvia tänne blogiini. Pitäisi viitsiä avata pöytäkone, joka on varsin oikukas jo vanhemmalla iällä. Lisäksi pitäisi ladata vanhasta kännykästäni koneeseen kuvia, joita en ole juurikaan viitsinyt enää edes ottaa kuvien huonon laadun ja kännykän mitättömän muistin takia.
No, kun tänään kävin vanhalla blogillani, koska en halunnut Kanttorilaan blogissa avautua työasioista, niin tulin kokeilleeksi, miten siellä nykyään toimitaan kuvien liittämisen kanssa. Ja kas, siellä pystyikin tallettamaan ja liittämään tekstiin kuvia suoraan iPadin kuvakirjastosta! Niinpä laitoin sinne pari Kanttorilassa ottamaani kuvaa. Harmi, etten tullut ottaneeksi iPadilla kuvia jouluruusuista enkä krookuksista. Mutta tiedänpä vastaisuudessa, miten voin ainakin linkittää vuodatukseen laittamiani kuvia tänne. Klikkaa alla olevaa värillistä tekstiä, jos haluat nähdä kuvat kompostorista ja kuorituista mukuloista ja yhdestä juureksesta.

Kas, kuvaa

Tyhjän kodin syndrooma

Tyhjän kodin syndrooma:

Huomasin, etten ole huhtikuussa vielä tähän mennessä kirjoittanut tänne yhtäkään postausta. No, enpä kirjoita nytkään. Sen sijaan koetan linkittää postaukseen, jonka kirjoitin äsken vanhimpaan blogiini, jonne myöskään en ole aikoihin (pariin vuoteen?) kirjoittanut.

Omenoista yhä

Olemme vähitellen pakanneet taas uutta omenakuormaa auton kyytiin. Tämä on kolmas lasti pohjoiseen. Kun veimme ensimmäiset pudokkaat pari viikkoa sitten, ajoimme suoraan seuroihin. Siellä mainitsin yhdelle illan puhujista, että auton perässä olisi omenoita ja että hakisimmeko niitä seuroihin ihmisten otettavaksi. Mutta rouva oli sitä mieltä, että nyt on kaikilla niin paljon omenoita, että tuskin kukaan haluaa. Emme siis tarjonneet siellä omppuja. Mutta minäpä keksin laittaa paikalliselle Roskalavalle - siis faceryhmään - kuvan ompuista ja kyselyn haluaisiko joku hakea sangollisen tai pari. Ja niitähän haettiin. Kaikilla ei siis ollutkaan, kuten arvelinkin. Vein myös mennessäni pari kassillista mukanani hoitaessani muita Roskalava-keikkoja. Ja loput mies vei naapureiden rappusille  perjantaina ennen kuin lähdimme viime viikonlopuksi tänne hakemaan kakkoslastia. Siitäkin päästiin helposti eroon: sangollinen Millanin vanhemmille, yksi banaanilaatikollinen Roskalavalaiselle, joka ei ehtinyt saada eka kuormasta, ja kolme laatikkoa miehen veljen perheelle, jotka mies vei tiistaina samalla, kun kävi  pohjoisessa asentamassa pojan autoon lohkolämmittimen ja viemässä pojalle ja tyttärelle syksyn satoa. Siis muutakin kuin kassillisen punakanelia.
Viikko sitten pääsimme siis kepeästi eroon seitsemästätoista sangollisesta. Eilen ja tänään olemme keränneet noin 36 ämpärillistä, joista neljä eli banaanilaatikollinen meni jo Millanin vanhemmille. Eiköhän lopuistakin eroon pääse. Yhden laatikon vien koululle. Nyt vain on tullut välipää laatikoista, vaikka puiden alla olisi vielä noukittavaa.

Taimi- ja kylvöpäivitys numero sejase

Me teimme taannoin Millanin kanssa yhteistilauksen. Yhdestä taimifirmasta, molemmat tilasimme perliittiä ja lannoitekäpyjä, mutta Millan tilasi myös muutaman taimen. Mä laitoin tilauksen menemään netin kautta, ja saapumisosoitteeksi tämän kaupunkikodin osoitteen. Maanantaina tilauksemme oli sitten lähtenyt liikkeelle, ja sain siitä ilmoituksen ja lähetyksen seuraamislinkin. Tarkoitukseni olikin tänään töiden jälkeen tsekata, joko paketti olisi tullut, mutta väsytti niin ja sitten unohdin ja piti lähteä lauluharjoituksiin. Sieltä palattuani vihdoin pääsin postin sivulle seurantatunnuksella ja totesin, että kyllähän lähetys oli jo tänään yhdeltä ollut perillä, vaan en sitä enää tälle illalle ennättänyt hakea, kun posti oli jo mennyt kiinni siinä vaiheessa. Mrrrr... no, täytyy toivoa, että taimet ovat säilyneet suurinpiirtein friskeinä. Huomenna meinaan ajella suoraan töistä kaupungille, niin ei tarvi jännätä, miten taimien käy tuulessa. Tänään ainakin tuuli rajusti, kun pyöräilin harjoituksiin. Ja tulee sitä pyöräilyä mulle ilman postireissuakin huomenna, kun olen luvannut olla illalla säestämässä kitaralla yhteislauluja kotiseuroissa, viisikielisestä laulukirjasta.
Eilen laitoin tuoksuherneet likoamaan ja tänään kylvin ne vessapaperihylsyihin. Toivottavasti lähipäivinä riittää aurinkoa, että saavat kylliksi lämpöä itääkseen. Punarevonhäntä, jota kylvin myöhässä, oli tullut nopeasti pintaan, melkein yhtä nopeasti iti purppuratulikukka, mutta risiini ei vielä näytä mitään itsestään. Eikä balkaninkellokki.
Huomenna ehtinen uudelleen istuttaa Millanin taimet, jotta pärjäävät hallussani pääsiäiseen asti, jolloin seuraavan kerran treffaamme.

Silmäys menneeseen

Pöh, antaa mennä nyt sitten toinenkin suureellinen otsikko. Se meinaa vain sitä, että sen sijaan, että olisin miettinyt tai suunnitellut tulevaa tässä joutessani, niin vietinkin taas aika tovin menneessä. Selailemalla ja lueskelemalla vanhoja blogipostauksiani. Se minua niissä jäi pikkaisen kismittämään, etten enää nykytekniikalla ole pystynyt, voinut tai viitsinyt lisätä kuvia postauksiin senkään vertaa, mitä aiemmin. iPadilla ottamiani kuvia pystyn jakamaan vain Facebookissa. Siis oikeasti, korvasiko tämä iPad tuohon lauseen alkuun pienen I-kirjaimen? iPad juu, niin se teki, ryökäle. Opettaa tässä sitten tokaluokkalaisille, että virkkeen alussa on iso kirjain...
Oli  kuitenkin mukava katsella reilun kahden vuoden takaisia kuvia silloisista käsitöistäni viettäessäni Kanttorilassa vuorotteluvapaata. Tosin niistä muistui mieleeni, että minunhan oli tarkoitus kaivaa nyt lomalla nypläystyyny esille ja kokeilla pikkuserkulta saamaani mynsteriä. Mutta enpä sitten joulutohinassa muistanut tulostaa ko. mynsteriä sähköpostiliitteestä paperille saati ottaa sitä mukaan Kanttorilaan. Pitäisiköhän minun pakata nyplöötyyny tykötarpeineen följyymme, kunhan täältä suorimme kaupunkiin?

Loppui äkisti

Meidän pitäisi nyt olla puolison kanssa Kanttorilassa, ja edelleen huomennakin. Minulla kun on nyt pitkä viikonloppu samoin kuin muilla työyhteisöni ihmisillä. Olimme korvanneet tämän itsenäisyyspäivän aaton eräänä marraskuisena lauantaina.Viime kuoroharjoituksissakin kuulutin kovaan ääneen, että olen reissussa itsenäisyyspäivänä, jolloin muut kuorolaiset ovat menossa perinteiselle jouluiselle vanhainkotivierailulle. Perjantaina lähdimme liikkeelle suunnitelmien mukaisesti iltapäivällä töitten jälkeen, peräkärryä vetäen. Matkan varrella piti poiketa tankkaamaan. Kolmisen kilometriä tankkaamisen jälkeen auton moottori yhtäkkiä sammui. Onneksi likellä oli linja-autopysäkki, jonne mies sai kuormamme ohjattua. Pimeässä taskulampun avulla hän totesi, että syynä moottorin sammumiselle oli se, ettei moottori saanut polttoainetta. Kun siinä pähkäilimme, läheisestä talosta koiransa kanssa kävelylle lähtenyt rouva poikkesi kysymään tilanteestamme. Hän ehdotti, että tulisimme heille lämmittelemään, kahville ja samalla voisimme netistä etsiä kyytiä tms. Otimme kutsun kiitollisina vastaan. Samalla kun kahvittelimme ja tutkailimme nettiä, tutustuimme herttaiseen pariskuntaan ja heidän herttaiseen havannalaiseensa. Pikavuorokin siitä olisi reilun tunnin sisällä ollut tulossa, mutta sattui niin, että pariskunnalla oli myynnissä pikkuauto, jonka sitten ostimme siltä istumalta ja kauppojen jälkeen lähdimme sillä takaisin kotiin yöksi, kerättyämme sammuneesta autosta mukaamme tärkeimmät. Ennen lähtöämme mies kysyi rouvalta jostain syystä, että "sinä olet vissiin uskovaisesta kodista". Rouva vastasi, että " minähän olen itsekin uskovainen".  Uuden automme kyytiin istuttuani koin niin voimakkaasti, että kyseessä oli jälleen kerran johdatus, että minua alkoi itkettää.
Nukuttuamme yön yli kotivuoteessa, lähdimme aamupäivällä kuopuksen autolla uudestaan reissun päälle. Päästyämme autoreppanan luo, otimme sen perästä kärryn vetoon ja jätimme auton odottamaan pysäkille, ajatuksena, että mahdollisesti paluumatkalla saamme auton trailerin päälle.  Kanttorilaan päästyämme mies alkoi taas lämmittää takkaa, sitten kävimme kaupassa ja iltapäivällä olimme jo Millanin luona kylässä.
Mutta miksi emme sitten jääneet Kanttorilaan pidemmäksi aikaa, kun sinne viimein pääsimme? Ei pelkästään siitä syystä, että tien poskessa lojuvan auton kohtalo huoletti. Suurin syy oli se, että miehen pitkävaikutteinen insuliini loppui jo sunnuntaiaamuna. Oli pakko lähteä, jotta mies pääsisi illalla pistämään.
Lähtömme viivästyi sen verran, ettei päivänvaloa ollut enää siinä vaiheessa, kun olimme ehtineet takaisin auton luo. Matkantekoa oli siihen saakka jo viivyttänyt trailerin vetäminen pyryssä palteiden välissä. Onneksi sää ei kuitenkaan ollut kylmä eikä viimainen siinä vaiheessa, kun mies ahersi autoa trailerin päälle. Minä auttelin siinä, missä pystyin. Luminen maa ja lumisadekin antoivat hieman valoisuutta, niin ettei taskulamppua nyt tarvittu. Kun auto oli viimein kyytillä ja kun olin hakenut varoituskolmionkin pois tien laidasta, kuvittelin lapsellisesti, että pahin on ohi. Kyllähän alkumatka meni aivan hyvin, kuopuksen auto jaksoi vetää ja renkaatkin pitivät. Mutta ajettuamme jonkin matkaa  kuorma alkoi ikävästi heijata. Ei näyttänyt edes tuulevan, mutta ehkä tie oli liukas, kun lumisade oli vaihtunut vesisateeksi. Ei auttanut kuin pudottaa vauhti kolmeenkymppiin ja körötellä kakkosvaihteella. Lopulta kuitenkin päätimme ajaa sivuun tutkimaan, onko kuormassa tai trailerista jotain vikaa. Ja olihan siellä, yksi telipyöristä oli aivan tyhjä ja melkein jo pois vanteilta. Onneksi oli traileriin sopiva vararengas. Näytin lampulla valoa, kun mies vaihtoi rengasta polvet märkänä. Minua kiusasi läheisen sikalan haju, joka kantautui matalapaineella niin kauas, että olen ollut tuntevinani hajun nenässäni vielä tänäänkin. Renkaanvaihtoon ei onneksi mennyt kauaa aikaa, ja sen jälkeen veto vakautui niin, että mies tohti lisätä vauhtia viiteen-kuuteenkymppiin. Kiitos ja ylistys, pääsimme turvallisesti kotiin noin kahdeksan tunnin seikkailun jälkeen.
Olin haalannut mukanani Kanttorilaan yhtä sun toista puuhattavaa, käsitöitä mahdollisesti joululahjoiksi, joulukortteja kirjoitettavaksi ja askarreltavaksikin. Mutta onhan noita pystynyt tekemään täällä kaupunkikodissakin. Lisäksi sain tehtyä nyt illan päälle piparkakkutaikinan. Aika monena vuotena olen leiponut pipareita itsenäisyyspäivänä. Sen vanhainkotivierailun jätän huomenna väliin, kun kerran olin sen aikonutkin laistaa.
Nyt tuli lähtö saunaan.

PS. Nyttemmin oikoluvun jälkeen piti taas korjata muutamia kirjoitusvirheitä, joista kylläkin suurin osa oli iPadin tekemiä "korjauksia".