Aikani pähkäiltyäni äkkäsin viimein, mistä kasvista oli kyse. Olin löytänyt kenties oravan kätkemän sembramännynkävyn, tai sitten käpy oli joutunut maan alle viimesyksyisessä mylläyksessä. On se jännää, että kertaakaan en ole onnistunut saamaan sembramännyn siementä itämään, eikä muuten ole Millankaan saanut, mutta vahingossa sitten sainkin kerralla useamman taimen, joista yhden voinkin jo tänään Millanille. Pitääpä kysyä siskolta, haluaisiko hän kasvattaa sembramännyn tai pari. Itsekään en ole vielä miettinyt, mihin sellaisen tahtoisin istuttaa. Hoidetaan nyt ensin pikkutainta purkissa. Syksymmällä istutan kunnolliseen purkkiin, jonka upota reunaa myöten kasvimaahan talveksi, tai pariksi muutamaksi (kuten Millankin aikoo tehdä) jotta pääsee kunnolla kasvun alkuun ennen lopulliselle kasvupaikoilla istuttamista, missä se sitten lieneekään.
Kanttorilan puutarhassa -blogi saa tässä tavallaan jatkoa, vaikkakin kirjoittaja on vaihtunut Kanttorilan isäntäväen vaihduttua. Toivon, että puutarha säilyisi edes lähimainkaan yhtä kukoistavana kuin Millanin hoidossa. Turha toivoa kuitenkaan samaa tälle blogille.
Omenatarha
sunnuntai 16. kesäkuuta 2019
Minä annan sinulle aarteet pimeän peitosta, osa kaksi tai jotain
Ennen kuin minun piti kiiruusti ryhtyä juhlia rustaamaan, ehdin aloittaa, eikun jatkaa, perennapenkkiprojektia. Siis sitä, missä laajennan ns. perhospenkkiä ulkoreunasta. Myöhemmin kavennan vähän sisäreunaa, että saan laajentaa kasvimaata vielä hiukan. Siinä kaivaessani hiekkaista maata pois huomasin yllättäen maasta putkahtavan esiin kourallisen verran isoja siemeniä, jotka olivat itäneet. Tuijotin kauan kasvin alkuja, jotka näyttivät oudoilta, vaikka siemen näyttikin etäisesti tutulta. Alla on kuva yhdestä alusta ja sen vieressä näkyy siemenen kuori.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti