Otsikko suora lainaus Millanilta. Tapasimme tänään ja puhuttiin paljon myös puutarhajuttuja. Kuinka ollakaan. Alkukesä on puutarhan hoidossa ihanaa - vaikka kiireistä - aikaa. Yksi ihanuus on odottaa ja tutkia, nousevatko kaikki perennat ja syys- tai kevätkylvöt esiin. Tänä keväänä olen odotellut lyhtykukkaa, mutta kun sitä ei alkanut näkyä kummassakaan paikassa, jossa sitä piti olla, olin jo luovuttanut ja menettänyt toivoni sen suhteen. Ajattelin, että lyhtykoiso on menetetty kanta. Mutta eilen pyllistelin tutkimaan uudelleen erästä alkua, jota en aikaisemmin tunnistanut enkä muistanut, mitä siinä paikassa voisi olla. Se oli viime kesänä rakentamassani perennapenkin jatko-osassa, joka yhdisti uuden saskatoonin samaan penkkiin parin kirsikka- ja parin luumupuun kanssa. (Samalla alueella pintaan noussut leimurakkaus oli helppo tunnistaa ja muistaa.) Tarkempi tutkiminen vihdoin selvitti lyhtykoisoarvoituksen: olin viime kesänä siirtänyt sen vanhasta paikasta uuteen perennapenkin perkaamisen (lue: raivaamisen) tieltä. En vain ollut kirjoittanut mitään asiasta itselleni muistiin, enkä ollut myöskään kirjoittanut nimikyltti koison kaveriksi.
Olen viime viikonloppuna kaivanut osittain ylös perennapenkkiä riihen luona, toinen reuna saa jäädä myöhemmäksi. Kaivetulle alueelle istutin sitten jo tärkeimpiä takaisin, ja lisäksi uutena lajina nepalinhanhikkia. Pitäisi nyt sitten vain piirtää uusi istutuskartta. Ja mielellään vielä merkitä perennojen paikat jollain nimikylttikepeillä, etten ensi keväänä taas etsi perennoja ihan vääristä paikoista ja vanhasta muistista.
Apropos, nimikyltittömät syyskylvöt... Joko kerroin? Olen kasvattanut lehmuksen taimia! Kauan piti niitä pähkäillä ja Millanillekin esitellä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti