Niin vain taas pöräytettiin viikonlopun viettoon, ja vaikka Kanttorilassakin oli tullut lunta, niin pihaan päästiin heittämällä. Mies ryhtyi lumitöihin vasta ajettuaan piilin porraspäähän. Minäkin vaihdoin vaatteet heti vessassa käytyäni ja painelin myös hetkeksi pihalle. Lumet pois kasvihuoneen katolta - vaikka koko huone jo alkaakin olla aika risa. Haaveilen tilaavani uuden. Sitten linnuille ruokaa ja lopuksi postilaatikon tyhjennys. Siinä minun osuuteni pihahommissa.
Mennyt työviikko on ollut normaali, joitakin onnistumisia ja joitakin epä- mutta muuten on ollut tavallista surumielisempi viikko. Äidin kuolemasta tuli kolme vuotta. Paveakin piti itkeä muisto-ohjelmaa katsellessa, ja Lähettäjä-lehden tultua luin yhden kuolinsanoman lisää. Äiti tuli uniini, terveenä, puheliaana ja iloisena omana itsenään, sellaisena kuin hän oli ennen Alzheimeria. Mietin, voinko enää nauttia Paven musiikista ilman, että alkaa itkettää. Etenkään Ikävästä.
Tsekkasin alkuvuoden bloggauksestani, että olin suunnitellut palaavani tuonnempna menneeseen jouluun.
Mennyt joulu oli siitä merkillinen ja hieno meidän perheessä, että saimme pitää lapsiamme täällä luonamme tavallista pidempään, melkein kaikki ehtivät olla viikon verran Kanttorilassa. Se johtui tietenkin siitä, että itse kukin teki etätöitä ja myös siitä, ettei tohdittu käyttää julkisia, vaan - kuten aiemmin kirjoitin - tytär ja vävy tulivat kanssamme samaa matkaa. Tavallisesti lapsia on haettu aatonaaton tuntumassa naapurikunnan juna-asemalta. Miestä vähän huolestutti etukäteen, miten nuoret viihtyvät ja saavat aikansa kulumaan niin pitkään, mutta minua ei lainkaan epäilyttänyt. Jos tekemistä kaivattaisiin, minä sitä kyllä järjestäisin... Ja itse asiassa kyllä nuoret mukavasti osallistuivat jouluvalmisteluihin. Esimerkiksi piparkakkujen koristeluun (tytär, vävy ja esikoinen).
Tytär otti vastuuta myös ruokahuollosta. Iso väki tarvitsi isosti ruokaa jo ennen joulua. Toki joitain jouluruokia alettiin syödä jo ennen aattoa (niin että aattona vielä haettiin kaupasta toinen satsi karjalanpaistivärkkiä, ja kaljaakin panin kolmeen otteeseen). Tytär ja vävy kävivät kaupassa, toivat mm. jalotofua, joka oli yhtenä aineksena herkullisessa wokissa, jonka tytär loihti. (Muita aineksia vihannekset, nuudeli, chili...)
Perinteeksi on muodostunut, että tytär vastaa myös kuusen koristelusta, silloin kun hän on kanssamme joulua viettämässä. Kysyin häneltä, voisiko kuuseen laittaa myös punaiset ja vihreät jouluvalot, jotka ovat Millanin peruja ja jotka itse vuosi sitten olin kuuseen ratustellut. Hänen mielestään ne olisivat olleet kuuseen liian räiväkkäät (ja olinkin aivan samaa mieltä, kun näin hänen luomansa kokonaisuuden). Kun kysyin, mihin sitten voisin mainitut valot ripustaa, niin vävy ehdotti portaikkoa. Loistava idea, miksei ollut koskaan tullut mieleeni!
Portaikon toisessa reunassa oli perinteisesti saviset tuikkukipot, mutta tänä jouluna tuli perinteeseen uusi lisä. Puhuin jo miehelle, että portaikkoon pitäisi rustata jonkinlainen kaide, johon jatkossa saisin paremmin valot roikkumaan. Nyt ne olivat "valesvireessä" nuppineulojen ja nailonlenkkien varassa.
Vaikka välillä kävi mielessäni huoli ruuan riittävyydestä, niin jälkeenpäin voin todeta, että kaikki meni loistavasti. Ruoka riitti niin kauan kuin lapsia riitti seuranamme, lisäksi vaihteluakin saatiin aikaan muutenkin kuin tofuwokilla. Esimerkiksi joulupäivän iltana karjalanpaistin sijaan tarjottiinkin savulohta laatikkojen kaverina. Lisäksi kokeilin uutta jouluruokaperinnettä: kasviksia teriyakikastikkeessa. Hyvin tekivät kauppansa. Olin meinannut tehdä sen jo aattona, mutta kun näytti, etten ehtisi, niin jätin suosista seuraavaan päivään - mikä olikin hyvä ratkaisu. Tulevinakin jouluina aion noudattaa vaihtelevan menun linjaa. Lanttulooraa pitää toki olla tarilla joka aterialla aatosta uuteenvuoteen 😁
Oli kiva huomata, että nyt meitä sillin ystäviä joulupöydässä on muitakin kuin minä ja pojista keskimmäinen, kun vävy kyseli sillin perään unohdettuani kattaa sen. Tuossa kuvassa se on päässyt melkein kunniapaikalle, vaikka onkin "vain" kaupan valmissilliä.
Joulusta taisi siis päällimmäisenä jäädä mieleeni ruoka-asiat, vaikka ihania ja yllättäviä lahjojakin saatiin. Varmaan siksikin ruuan merkitys korostui, kun korona vei tänä jouluna mahdollisuuden joulukirkkoon, seurakuntayhteyteen. Seimet, muut joulukoristeet sekä klassisen jouluradion laulut pitivät esillä joulun sanomaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti