On pitkäperjantai. Saavuimme Kanttorilaan pääsiäislomalle eilen kiirastorstaina sopivasti ehtiäksemme paikalliseen ehtoollismessuun (siis messuun, joka sana nykyään sisältää aina tuon ehtoollisen). Mies oli pakannut valmiiksi ja haki minut suoraan töistä kyytiinsä, niin oltiin Kanttorilassa jo ennen puoli kuutta. Juuri sisään päästyämme ovelle koputettiin. Luulin jo yhteisvastuukerääjän saapuvan, mutta se olikin Jorma matkalla pohjoiseen. Emme ehtineet hänelle tarjota muuta kuin hotelli Helpotuksen palveluja, mutta hänellä kuulemma oli evästä mukanaan.
Kiirastorstain iltakirkossa en pysty kyyneleittä laulamaan virttä 77 loppuun. ”Käy yrttitarhasta polku” on sinänsäkin kovin puhutteleva, mutta lisäksi aina myös muistuu mieleen isän kuolema kiirastorstai-iltana juuri kirkon valojen sammuessa. Siitä on nyt neljä vuotta. Oli kuitenkin toisaalta raikasta ja toisaalta kotoisaa olla täällä kirkossa. Uusi kanttorimme on ihana, kuten kirkkoherrakin. Minulle myös se oli erityinen ilon aihe, että kolehti kerättiin Ylivieskan uuden kirkon rakennusprojektiin.
Tänä aamuna nousin ennen puoli seiskaa ja aloin puuhata mämmiä. En ole koskaan aikaisemmin itse tehnyt, mutta rakas äitimme tapasi tehdä, lapsuutemme pääsiäisinä syötiin aina äidin tekemää mämmiä. Ja tekipä hän sitä vielä myöhemminkin, kun halusi diabeetikkomiehelleni tarjota mämmiä ilman lisättyä sokeria/siirappia. Ensin minun piti räknätä, minkäkokoinen annos mahtuu uuniastioihini. Valitsin pienemmän reseptin (3 litraa vettä, 500 g mämmimaltaita ja vajaa kilo ruisjauhojen). Jäipä vielä puoli kiloa maltaita vaikka kesäksi. Jos kokeilu onnistuu, saattaahan mämmiä tehdä muulloinkin kuin pääsiäisenä.
Mämminteko on sillä tavalla mukavaa puuhaa, että vaikka se sitoo koko päiväksi, niin imeltymistaukojen aikana ehtii tehdä kaikkea muuta. Lisättyäni kulloisenkin erän jauhoja, kuumaa vettä ja maltaita nostin kymmenen litran kattilan aina takaisin takan päälle filttiin käärittynä imeltymään tunniksi pariksi. Sillä aikaa kerkesin pestä ja ripustaa koneellisen pyykkiä, ruveta ruuan laittoon, kuunnella sanajumiksen netistä kymmeneltä, paistaa kauralastuja, syödä uunikalaa ja -perunoita, käydä kirkossa kahdeltatoista, krökytä kompostorista jäätynyttä mäskiä irti, täyttää täytekakun (Savoiardi-kekseistä, ei liittynyt mitenkään tuohon kompostorimäskiin...), osallistua kuuntelemalla vielä kolmanteenkin pitkäperjantain kello kolmen sanajumikseen (Jeesuksen kuolinhetken jumalanpalvelus) ja tiskata.
Kaikkein kovin homma mämmin teossa oli reipas hämmentäminen keittämisvaiheessa. Imeltyneen seoksen piti antaa vielä jäähtyä keittämisen jälkeen ennen uuniin laittoa. Oli melkoinen sovittelu, että sain kaksi pyöreää kakkuvuokaa ja kaksi pientä alumiinivuokaa mahtumaan kerralla uuniin, vaikka aamulla olin mukamas niitä sinne jo testaillut.
Tänä iltana olisi tarkoitus käydä vielä saunassa. Huomenna vuorossa synttäreiden juhlintaa Millanin seurassa. Siksi se Savoiardi. Kostuttamista varten ostettiin Reko-kahvia, että Millaninkin maha kestäisi kakkua. Samalla saimme miehen kanssa pitkästä aikaa herkutella kahvilla, jonka nauttimisesta olemme pitäneet enemmän tai vähemmän taukoa jo toista kuukautta. Juhlahetket ovat poikkeuksia.
Tämän päivän kolmesta kirkosta iloitsin eniten interaktiivisesta live-versiosta paikan päällä. Erikoista oli se, että kirkkoherra itse johti myös laulua. Koska urut olivat vaiti, niin kanttori sai pitää vapaata. Jumalanpalveluksen jälkeen meitä oli useampia kännyköinemme ottamassa kuvia upeasta alttarista. Alttaritaulun aiheena on Jeesuksen hautaaminen. Sen edessä oli viisi punaista ruusua, kaunis puinen risti ja orjantappurakruunu mustalla verhotun pöydän päällä. Ulkona jäätiin juttelemaan naapureiden kanssa niin pitkäksi aikaa, että kirkkoherrakin ehti ulos. Hän tuli iloisesti tervehtimään ja juttelimme vielä hänen kanssaan pitkän tovin säihkyvän kauniissa auringonpaisteessa. Kirkkoherra kutsui kylään. Pidetään kutsu mielessä. Mietin jo pikkupojille sopivia tuliaisia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti