Lämmintä

Toukokuu on ehtinyt jo pitkälle, korkea aika väsätä muutama rati. Meitä on nyt hellitty mukavilla keväisillä säillä. Vappu, vaikka pyhänä olikin, sujui työn hengessä ja merkeissä puutarhassa. Tein kasvihuoneeseen tilaa, jotta sain viedä sinne edes orvokit jo yökausiksi. Istutin keijumekon amppeliruukkuihin, jotka niin ikään kuskasin kasvihuoneeseen ja peittelin kateharsolla. Pari yötä ovat siellä tarjenneet, mutta nyt täytyisi varmistua loppuviikon säistä,  onko pelkoa yöpakkasista. Siinä tapauksessa mun tarvii kantaa ainakin keijunmekot sisään, me kun olemme helatorstain pohjoisessa, enkä ole vahtimassa.

Muutakin olen ehtinyt pihassa viime viikon loppupuolella ja eilen koulun jälkeen, suurimpana urakkana kaksi kohopenkkiä, joihin sain piilotettua osan matalaksi leikatusta siperianhernepensasaidasta sekä haravoidut lehdet ja joihin tyhjäsin kolmatta kompostillista.

Lauantaina saatiin jotain tehtyä Millanin markillakin. Hän oli kutsunut mm. meidät vapunaaton brunssille ja kissanhäkin pystytystalkoisiin eli kökkään. Vilkkain kissoista odotti koko rakentamissession ajan, joko pian pääsisi koekäyttämään, muttei sen kauaa tarvinnut odotella. Meillä oli mukava päivä, ja sen jälkeen on kuulemma kissoillakin ollut varsin mukavaa.

Mutta nyt täytyy siirtyä pollarisivulle tekemään passihakemusta. Tänään käytiin kuvissa naapurikaupungissa.

Puutarhan ja täkäläistä elämää

Pienet sammakot ne lystikkäitä on. Ja nyt niitä piisaa. En tiedä, onko tämä kesä erityisen runsas sammakkokesä, mutta viime päivinä olen törmännyt ympäri tonttia niin täysikasvuisiin kuin eritoten pikkusammakoihin. Kuvia ei niistä ole. Ehtivät hypätä pois ennen kuin ehdin kissaa sanoa. Vaikka tuskin ne sitä kuulisivat muutenkaan. Ei oo korvia, ei oo korvia. Silti niille on mukava puhua kimiällä äänellä "patkakielellä". Sammakko kuuluu suosikkieläimiini.
Sen sijaan en ole onnekseni juurikaan joutunut tanimaan etanoiden kanssa Kanttorilan kulmilla. Ne eivät kuulu suosikkeihin, enempi inhokkeihin.

Eilen ennen sadetta kävi ankara tuulispää, joka pöllytti ilman sakeaksi ties mistä siemenistä. Tänään huomasin, että oli se myös ravistellut omenapuista ylimääräisiä pois. Keräsin muumiotautisia pikakompostoriin ja mahdollisesti syötäväksi kelpaavia kaneliomenoita ämpäriin. Elleivät ihmisravinnoksi kelpaisikaan, niin kuitenkin kaikitenkin naakoille, rastaille ja harakoille.

Kävimme tänään talkoilemassa Millanin apuna. Kaivettiin nurmikkoon tilaa perennapenkille ja aloitettiin pellolle hedelmätarhalle tilaa. Urakan jälkeen käytiin samalla reissulla pyörähtämässä naapurikunnan puolella, kun Millan tiesi siellä olevan parikin runsasta kirpparia. Jo ensimmäisestä löytämästämme saimme kaiken tarvittavan, välipalaa lähetyksen kahviosta ja mustan puvun ja valkoisen paidan miehelle huomisia hautajaisia varten. Miten niin pääsikin käymään, että olimme vieneet hänen hautajaiskamppeensa kaupunkiasuntoon isäni hautajaisten jälkeen?

Huomenna ajelemme äidin serkun hautajaisiin ja otamme äidin siskon mukaamme. Sunnuntainakin tiedossa sosiaalisuutta, kun käymme vastavierailulla naapuriemme mökillä. Onneksi nyt taas ei kauheasti tarvitse kastelusta murehtia, kun pitkästä aikaa on satanut.

Sukulaisseuraa ja tiistain touhuja

Tänään aamulla oli sopevan viilakka sää, mutta äkkiä se siitä taas lämpeni. Välillä ukkosti ja satoi, mutta kohta taas sen jälkeen alkoi hiostaa.
Saimme pitää tänään taas vieraitakin Kanttorilan kulmilla, kun siskoni kävi miehensä kanssa katsomassa tälle työpaikka-asuntoa tuosta naapurikunnasta. Sisko toi tuliaisiksi munkkeja ja pussillisen herneitä ja sai puolestaan kotiin viemisiksi kesäkurpitsan ja kasvihuonekurkun. Sisareni oli ties kuinka mones, joka ihasteli ja ihmetteli mustia tarhaorvokkeja, joiden siemeniä sain toissavuonna Millanilta. Niistä en nyt tähän hätään löytänyt kuvaa, mutta sen sijaan muutama vanhempi kännykkäkuva.

Kellohunajakukan kukinta alkaa olla jo lopuillaan, kuvanottoaikaan vielä kukoistuksessaan. Se on pölyttäjähoukutin. Kylvin sitä keväällä sen kohopenkin päähän, johon myöhemmin istutin avomaankurkkua.

Viheliäistä vuohenkelloa yritän pitää aisoissa mm. noukkimalla sitä ahkerasti maljakkoon. Kukinnan jälkeen koetan ehtiä katkoa kukkavarret kompostiin ennen siementen kypsymistä. Yksi ruusumalvan oksa taittui perennapenkissä, mutta mukavasti nuput aukeilivat (ja tuoksuivat) maljakossa.

Liljat ovat nyt komeimmillaan, mutta tuo kuva on otettu jo viime viikolla, kun ne vasta aloittivat loisteliasta kukintaansa. Toivon myöhemmin saavani tänne kuvia tämänhetkisestä kauneuesta.
Mutta otsikko lupailee jotain touhujakin. Olen nyt illan viettänyt lapion kanssa. Millanin tekemästä kivikkopenkistä (joka oli päässyt heinittymään) olen kaivanut ylös rikkoa, pisamakelloa ja jotain peippiä. Nyt täytyisi vielä palata työmaalle, kastella penkki ja sitten istutella kellot ja peipit takaisin. Rikon ja jonkin toisenkin kellojen seasta löytyneen kivikkolajin istutin jo paikoilleen. Samassa penkissä olevan rönsytiarellalle ja kevätkaihonkukalle tarttis jossain vaiheessa tehdä sama juttu, mutta vasta syksymmällä, jotta saan samalla viedä Millanille pitsimyssyä, kunhan hänellä on sille paikka rustattuna.

Kirsikoita ja kesäkurpitsaa

Otsikko paljastikin jo kaiken olennaisen. Mutta josko silti taas muutteesta kirjoittaisin jokusen rivin.

Sosiaalisuudesta:
Olemme saaneet pitää kahdetkin vieraat täällä sen jälkeen kun palasimme Norjanmatkalta viikko sitten. Ensin tiistaina tulivat kesäkotiamme ja meitä katsomaan kaupunkikotimme naapurit (ja tyttäremme toiset kummit) motskarilla, he kun ovat molemmin kotoisin tuosta naapurikunnasta, jossa heillä on kesämökki. Heillä oli tuliaisina leipää ja herkullista kranssia naapurikunnan paikallisleipomosta. Istuimme kahvittelemassa ja praataamassa kunnes heille tuli kiire lähteä paluumatkalle ennen ukkoskuuroa.
Lauantaina poikkesi siskoni miehensä ja keskimmäisensä sekä koiran kanssa kotimatkalla sukuloimasta, lankomiehen sukulaisia olivat rookanneet ihan nokko heidän lapsuudenkodissaan. Siskon kanssa tehtiin tietty perusteellinen kiekka puutarhassa (niin kuin toki naapurin emännänkin kanssa). Maisteltiin suklaakirsikkaa ja lehtimangoldia, nimettiin, hypisteltiin ja nuuhkittiin kukkalajeja. Kasvihuoneesta annoin kasvihuonekurkun kotiin viemisiksi, ja muovipussiin pari penkistä karannutta ranskantulikukkaa. Miehet olivat sillä aikaa kiertäneet ainakin riihen ja vintin, lanko on ollut rakennusalalla. Meidän puutarhakierroksemme aikana mies oli saanut kahvin keitettyä, katettiin nisun lisäksi riisipiirakoita ja leipää päällysteineen, ja oli pöydässä päivällä keräämiäni herneitäkin, jotka nekin maistuivat. Heillä oli jäljellä vielä parin tunnin kotimatka, joten kahvien jälkeen halusivatkinjo päästä jatkamaan matkaa. Oli mukava saada pitää heitä täällä. Niin kuin muitakin sukulaisia ja ystäviä, joita kesän mittaan on käynyt jo neljät eri vieraat, joista kenestäkään ei muistettu ottaa kuvamuistoa. Kaappikellon tuojista sentään on todistusaineistoa.
Niin, ja mitä sosiaalisuutee tulee, niin olemmehan ehättäneet käydä taas Millanillakin kylässä. Tarkoitus oli alkaa talkoilla hedelmätarhan pohjan kaivuuta, mutta Millan oli lähestyvien ja väistyvien ukkoskuurojen takia niin huonossa kunnossa, että siirrettiin talkoot tuonnemmaksi.

Puutarhan antimista:
Edellämainittujen herneiden ja kirsikoiden lisäksi olemme syöneet omasta pihasta tietenkin salaatteja, lipstikkaa, tilliä ja persiljaa, mutta myös lehtikaalta, ensimmäisen kesäkurpitsan ja punajuurta. Annoin nimittäin punajuuren kasvaa alkukesän harventamatta. Aloitin harventamisen viime viikolla samalla kun tein kasvisborschia. Varmaan huomenna pitäisi tehdä taas punajuurinaattikeittoa, jotta saan harvennettua lisää. Ainakin parin keiton ainekset kahdessa punajuuririvissäni vielä on harvennettavissa.  

7.7.14

Viikonloppua, tarkemmin lauantaita, väritti juhlinta. Ensin ajelimme piipahtamaan Herättäjäjuhlilla ja tapaamaan siellä tuttuja (ja polttamaan ihoa armottomassa paahteessa). Sieltä palatessa menimme Millanin synttäreille ja vietimme mukavan ja leppoisan iltapäivän hyvässä seurassa ja herkkujen ääressä. Ja kuinkas muuten juttelimme Millanin kanssa myös puutarha-asioista, kuten varmaan aina tavatessamme. Sain taas lisää nimiä Kanttorilassa kasvaville perennoille sekä mm. koordinaatit, joiden avulla paikallistin tarhavarjohiipan, joka olisi hyvinkin jäänyt minulta huomaamatta. Siitä en vielä ottanut kuvaa, mutta jos siihen ilmestyy kukkia, niin sitten nappaan. Kukat vain kuulemma saattavat jäädä hyvinkin piiloon ja huomaamattomiksi lehtien alle. 

Viime kesänä Millan antoi Kanttorilasta mukaamme humalan vietäväksi kotipihaamme, missä se eli ja kukoistikin hyvin (talomme alkuperäiset humalat olivat jostain syystä alkaneet hiipua). Nyt sitten tuli mieleeni, että haluaisin aidanteen näkösuojaksi kompostorin eteen, ja mikä siihen paremmin sopisi nopeakasvuiseksi köynnökseksi kuin juuri humala... Niinpä sitten kaivoin sen ylös ja kiikutin takaisin Kanttorilaan. Mies pystytti kaksi heinäseivästä ja niiden väliin sitoi ritilän. Hyvässä lykyssä ensi kesänä aidanne on jo peittävämpi.

Olen väsäillyt jonkin verran nimikylttejä perennapenkkeihin, mutta vielä pitäisi kirjoitella lisää. Minulta vain loppui jo kontaktimuovi. Jäätelötikkuja kyllä vielä piisaa. Lisäksi joudun odottelemaan erinäisten lajien kasvua täyteen mittaansa ja kukintaa, että voin varmistua lajista. Kylmä alkukesä pysäytti kasvun pitkäksi aikaa, mutta toisaalta jo kukkaan ehtineet jaksoivat kukkia hämmästyttävän pitkään. Kanttorilassa on paljon erikoisiakin lajeja, edellämainitun tarhavarjohiipan lisäksi mielestäni kuvan alppitähti ei ole mikään jokapihan perenna. 

Akileijatkaan eivät ole Kanttorilassa ihan niitä tuttuja ja tavallisia, vaikka niitäkin toki löytyy talon alkuperäisistä perennapenkeistä, mutta Millan on istuttanut lisäksi mm. useita Barlow-lajikkeita. Lieneeköhän tämä musta kaunotar niitä?

Kun Millan kuuli, että persiankeltaruusu on avannut kukkansa, hän kysyi, miten olen sietänyt sen hajua. Tottakai olen nokkani tunkenut keltaruusuunkin, aina kun ruusuja näen, täytyy tarkistaa niiden tuoksukin. Tätä olen käynyt nuuhkaisemassa useaan otteeseen, kun en oikein ole saanut hajusta selvää, muistuttaako se sitruunapastillin vai marjaluteen tuoksua... Vieressä kukoistava iso juhannusruusu on toistaiseksi peittänyt tuoksullaan muut.

Nämä kolme vekkulia olivat asettuneet niin söpösti, että siitä piti napata kuva. Orvokissa viehättää huumaavan tuoksun lisäksi lukemattomat värit, ja näissä omakylvämissä myös värien satunnaisuus. Tässäkin pehkossa on kolmea eri väriyhdistelmää, ja vieressä on samassa varressa tumman lilaa ja keltaista.  

Puutarhatöistä olen nyt pitänyt päiväkirjaa yhtä huonosti sekä blogissa että paperiversiona. Mainittakoon, että olen pemmastanut talon aurinkoisen päädyn; siellä istutin samoille sijoilleen uudelleen krookuksen ja narsissin sipulit sekä tarhakylmänkukat, siirsin osan pihakäenkaalista vähän syrjemmälle, kaivonkannen vierustalle, vein Millanille heinän seasta löytämäni isorikon (tosin en sitä tunnistanut, mutta Millan nimesi sen heti, oli saanut sitä siskoltaan) ja tyhjäksi jääneeseen tilaan kylvin vielä erän sokeri- ja silpoydinhernettä sekä epätoivoisesti loput persiljan siemenet. Nyttemmin olen kyllä löytänyt aiemmin tekemistäni persiljakylvoistä peräti kaksi itänyttä alkua. Ehkä sieltäkin lisää vielä nousee. Kuka tietää, jos minulla syksyllä olisi persiljaa neljässä eri paikassa. Saisipa anemianestolääkitystä.

Yksi isompi urakka juhannuksen jälkeen oli käydä läpi pitkän kaarevan perennapenkin reunus. Kaivoin kivet (ja kivien välistä heinän) ylös ja kivetin uudelleen ja jatkoin kiveyksen jatkumaan melkein koko perennapenkin ympäri, vain kauimmainen pääty, jota peittää verihanhikki, jäi vielä ilman kiviä.    

Vieläkin kylvöjä

No, nyt sain liitettyä kuvan yrttilaatikosta. Tosin kuva ehti jo tällä välin vanhentua. Eilen aamukierroksella otin oikeassa ylänurkassa näkyvästä pytystä oreganot pois ja istutin ne väliaikaispurkkiin. Tilalle kylvin loput punavärimintun siemenet, jotka olin saanut synttärilahjaksi ja joista osan esikasvatin.

Aamukierrolla kylvin myös maariankelloa kahteen paikkaan perennapenkkiin, joka on kasvihuoneen vieressä, siis  tähän, jota Millan sanoi peikkopenkiksi (hänellä siinä ilkikurisesti lällätelleen menninkäispatsaan takia), mutta jota mun tarttis kai alkaa kutsua enkelipenkiksi.

Kylvin vielä vähän salaattia yhden kohopenkin kupeeseen, ja nyt odotellaan sadetta kuin kuuta nousevaa.

Eilen saimme jälleen pitää vieraitakin täällä, vaikkakin vain vähän aikaa, koska lomamatkalaisilla poltteli jo päästä kotiin melkein viikon reissaamisen jälkeen. Kiitos käynnistä ja tervetuloa toistekin!

Juhannusviikko

Mikä siinä onkin, etten mukamas ehdi kirjoitella mitään Kanttorilan kulmilla, vaan vain täällä kaupunkikodissa käväistessämme? Enkä täälläkään, kun pitäisi pakkailla aina seuraavaa lähtöä varten - ja tällä kertaa pitäisi kai koettaa jotain siivota juhannukseksi. Vaikkei kukaan kai täällä juhannustaan vietä.

Kerrottavaakin kovasti olisi Kanttorilan kulmilta (lähinnä se olisi kuitenkin työpäiväkirjaa, muutamaa mukavaa visiteerausta lukuunottamatta, molemmin päin, sekä me olemme kyläilleet että meillä on kyläilty).

Kuittaan nyt aluksi yhdellä kuvalla. Olen istunut jo pitkän tovin (hitaalla) koneella kuvia tallentelemassa ja nuottejakin pitäisi skannailla, etten kehtaa enää pidempään viipyä.

Kuvassa on soikkoratamon tähkä ja ihanalta tuoksuvaa perinnekasvi illakkoa.