Marraskuuta

Marraskuu on ollut tähän asti varsin leuto, toki kostea. Tällä viikolla syötiin viimeinen oma, uunin pankolla lämmössä kypsytellyistä suippopaprikoista. Söin myös viimeisen tomaatin, mutta niitä on toki jo jonkin aikaa tuotu myös kaupasta. 

Syysloman sisähommasuunnitelmista toteutui vain se siivousosuus. Aikomani askartelut ja käsityöprojekti jäivät tuonnemmaksi tähteellisempien kiireiden tieltä. Ykkösasia oli kasvihuoneen perusteellinen siivous. Kakkosena muitakin syksyn pihahommia. 

Ohoppas, aloitin tämän postauksen eilen perjantaina, mutta kesken jäi. Ilmeisesti postauksen päivämääräksi tulee kuitenkin eilinen 7.11.

On niitä pihan syystöitä ollut vielä loman jälkeenkin. Eilen käytiin Ruusurannassa tyhjäämässä loput vesiastiat ja minä istutin loput valkosipulit. Samalla keräsin sieltä maljakkoon viimeisiä kehäkukkia ja malvaa. 

Tilasin puutarhurilta uudet myyräkarkottimet ja samalla suvikellon sipuleita. Tilaajalahjana tuli lisäksi pussillinen luonnonnarsisseja, joista osa vein Millanille ja osalle piti etsiskellä paikkoja puutarhasta, samoin kuin suvikelloille. Meinasin jo unohtaa, mihin ne istutin, mutta olin sentään jotenkin merkannut paikat. Ai niin, ostinhan myös keisarinpikarililjan sipulin"oranssin lippiksen liikkeestä" poistomyynnistä, sen istutin perhospenkin eteläpäähän. 

Tänään laitoin loput verkkosuojaukset,  haravoin lehtiä omenapuiden alta ja nostin porkkanat. Ja sitten kun kiersin kameran kanssa kuvaamassa viimeisiä kukkia tässä pihassa, pökkäsin silmäni omenapuun oksaan. Silmää potien piti vielä saada kannetuksi omenat kuistilta kellariin. Kun ennustelevat kylmenevää. Luultavasti edessä pitkäaikainen vaiva tästäkin silmän sohaisusta.

Orvokkeja ja kehäkukka. 

 Unikko kasvimaalla oli yllätys. 

Kurjenkelloja oli sekä sinisenä että valkoisena. 

Perunaa punajuuripenkistä

 Jos ei ollut tämä kesä kurkun eikä kesäkurpitsan kulta-aikaa, niin olisi myös punajuuri varmaan tarvinnut lämpöisemmän alkukesän.

Nyt kun täälläkin uhkaa halla useampana yönä ja kun tänä aamuna auton lämpömittari näytti työmatkalla ulkolämpötilaksi -2°C, niin päätin nostaa punajuuret, vaikkeivät olekaan ihannemittoihin ehättäneet.

Otin avuksi lapion, jotta saisin samalla rikkaruohotuppaita perattua pois. Eipä aikaakaan, kun lapion terä osui ensimmäiseen perunaan. Sitten muistinkin, että punajuuripenkissä oli kesällä näkynyt myös perunanvarsia, edelliskesänä maahan vahingossa jääneistä mukuloista. Aloin kaivaa varovaisemmin, mutta silti halkesi vielä muutama peruna.

Hyvin äkkiä alkoi näyttää siltä, että perunasatoa kertyy punajuurimaasta enemmän kuin punajuurta. Vaan kyllähän pottua käytetään ja tarvitaankin useammin kuin punajuurta. Mies ei juuri syö etikkapunajuuria, ehkä kuitenkin teen niitä kaikkein pienimmistä omaa rosollimuunnelmaani sekä satunnaisia silakkaruokia varten. Mutta voi olla, että joulupöydän punajuuripaistokseen täytyy värkki hakea kaupasta.

En vielä aivan kaikkea kerännyt pois kasvihuoneesta, kun siellä on vielä varsin runsaasti vihreitä paprikoita. Vien ensi yöksi taas kynttilän sinne palamaan. 

Puutarhan tappioita vuosien mittaan

Kun Millan aikanaan hoiti Kanttorilan puutarhaa ja hankki tänne runsaasti uusia kasveja, hän sisällytti blogiinsa 'Kanttorilan puutarhassa' erillisen sivun otsikolla Kanttorilan kasveja. Minulla on ollut pitkään mielessä kirjoittaa oma luetteloni siitä, mitä Millanin luettelemista täällä ei enää kasva.

Paljon Millanin luettelossa on sellaisiakin kasveja, joita en tunnista tai erota toisistaan, joten ihan täsmällistä luetteloa en osaa kirjoittaa. 

Tästä tulee nyt julmetun pitkä postaus, kun laitan kuvia Millanin luettelon pätkistä ja joka pätkästä kommentoin kadonneet/pois jääneet lajit. 

Vanhoista omenapuista yksi on kaadettu, sen omenat eivät maistuneet hyvältä. Yksi omenapuu on vastaavasti istutettu lisää, synttäripuuni Lavia, jonka menestyminen on vielä kyseenalainen. Kaneliomenoiden lisäksi en tunne muita lajikkeita, kolme syys--tai talviomenalajiketta, joista yksi saattaa olla Antonovka. Luumu- ja kirsikkapuita on molempia kolme, yhdet siirrettiin Ruusurantaan, kun Millan muutti sinne. Marjoista gojit ovat jääneet pois, ja tavallista mansikkaa toin aikanaan mukana, ehkä Sefyriä. Lisäksi linnut ovat istuttaneet punaherukoita. Sittemmin on tullut myös saskatoon. (Tämän piti olla luettelo tappioista, mutta nyt tuli muutama lisäyskin.) 

Kerrottua kurjenkelloa en ole täällä nähnyt, enkä siperiankelloa tunnista, maariankelloa olen joutunut kylvämään uudestaan, ja taas pitäisi. Kunhan ukonkellot aukeavat, varmistuu, onko niitä yhä kahta väriä. Valkoista ainakin on. 

Ainakin yksi akileijalajike katosi, löydän sen nimen myöhemmin, ei kuitenkaan mikään barlow. Arovuokkoa en mielestäni ole nähnyt, sen sijaan kanadanvuokko elää ja menestyy. Bellistä en jostain syystä ole saanut pysymään elossa sen kummemmin täällä kuin edellisessäkään puutarhassani. Viime talvi oli liian vaikea mm. balkaninkohokille. Eikä minulla taida olla siemeniäkään jemmassa 😢 Palloesikon menetin jo aikaisemmin. Lohenpunainen idänunikko oli vaarassa kadota, mutta siitä olin saanut siemeniä, ja tänä kesänä se on kohtalaisen hyvässä kasvussa. Hopeamarunaa en erota koiruohosta, ja olen saattanut molemmat hävittää "rikkaruohona". 

Japaninohdaketta en erottaisi muista ohdakkeista, joita en erityisemmin ole hoivannut. Kaunopunahatun olen menettänyt jo kahteen kertaan, enkä taida enää sitä yrittää tässä pihassa, mutta ties vaikka joskus Ruusurannassa. Kesäkullero siirrettiin aikanaan Millanille, enkä nyt muista tavallistakaan kulleroa nähneeni tänä vuonna. Myös keltakaunokki siirrettiin Millanille, siitä olen maininnut joskus aikaisemmin. En ole nähnyt kissankäpälää enkä kultakärsämöä. Kultatyräkki menehtyi, mutta kuusityräkki (=tarhatyräkki) on voimissaan. Kanadanpiiskua hävitän nyt aktiivisesti, koskapa se kuuluu hävitettävien vieraslajien luetteloon. Tänä keväänä sain kaivettua suurimman osan juurakoista pois, mutta sieltä täältä nousee versoja, kenties vielä tulevina kesinäkin. 

(Ranta)laukkaneilikka katosi edellistalvena, mutta nyt minulla on kukintoja, joissa toivon olevan siemeniä. Jää nähtäväksi, saanko sen takaisin. Aprikoosia lehtosinilatvaa ei ole näkynyt. Eikä minkäänväristä pipoa. Malvansukuiset ovat minulle hankalia tunnistettavia. Oletan, että tontilla hyvin menestyvä on harmaamalvikki, en tiedä myskimalvaa olevan. Nepalinhanhikin sain uudestaan taimina Millanilta, mutta sekin jäi henkiin sitten vain yhteen paikkaan viime talven jäljiltä. (Talvi oli vaikea ilmeisesti myös Kuntalan punaluumulle, jonka oksistoon tuli kovin vähän lehtiä. Onneksi se kuitenkin vesoo elinvoimaisesti.)

Tästä luettelosta menetyksiin on laskettava vissiin vain sinipallo-ohdake, mutta se onkin sitä suurempi menetys, jo toiseen kertaan. Millan kertoi, ettei hänelläkään se ole täällä menestynyt, mutta Ruusurannassapa se näyttää olevan elossa. Mainittakoon kuitenkin, että rönsyleimua olen nähnyt vain punaisena. 

Tarharistikkiä ei ole, ei myöskään törmäkukkaa eikä varjoyrttiä. Tulikellukka katosi joitakin vuosia sitten, villanukkajäkkärä pian muuttomme jälkeen. Verikurjenpolvi siirrettiin Millanille. Neilikoidenkin tunnistaminen on vähän haastavaa, mutta samoisin, ettei vuorineilikkaa ole. Liljoja olen hankkinut lisää, muistaisinpa mitä... 

Koristeheinät ovat tallella, olenpa hankkinut lisääkin, siemenenä sininataa. Yksi alku on lintuallaspenkissä, uusi esikasvatuskylvö odottaa koulintaa. Kivikkokasvienkin tunnistaminen tuottaa vaikeuksia. Sen tiedän, ettei lusikkamaksaruoho säilynyt hengissä. Eikä alppitähti, jonka ehdin nähdä kerran kukkivana. Kangasraunikista luin, että se on luonnonvaraisena erittäin uhanalainen. Taitaa olla tälläkin tontilla... Sitruuna-ajuruohon sijaan meillä on nyt kangasajuruohoa.

Ruusuista persiankeltaruusu menehtyi ensimmäisinä vuosinamme. Toisen John Cabotin mies kaivoi vahingossa ylös tänä keväänä pusikkoa raivatessaan. Muistaakseni jokin ruusu siirrettiin Millanille, taisi olla Last tango. Sain naapurilta tilalle suviruusua. Olisikohan bourbonruusulle käynyt niin, että se olisi ollut perusrunkoon vartettu ja sitten perusrunko on ottanut vallan, kun en ole osannut vahtia. 

Alanko toistaa itseäni todetessani, että sipulikasvien tunnistaminen on haastavaa? Skilloja esimerkiksi en erota toisistaan. Jonkin verran olen hankkinut lisää, mm. krookuksia ja Little Beauty -tähtitulppaaneja. Ja lumipisaran sijaan minulla on nyt lumikelloja, joiden sipulit ostin puolikuolleina puoli-ilmaiseksi. Jättilaukka ei ole menestynyt, eikä ukkolaukkakaan, mutta nyt kokeilen voitonlaukkaa. 

Zilgaa en ehtinyt elossa nähdä. Muuten köynnökset ovat viihtyneet, joskin humalan ja villiviinin paikkoja olen vaihdellut. Yrteistä timjami puuttuu ja ranskalaisen rakuunan hävitin, mutta osan siitä annoin Millanille. Ruusurannassa se näkyy olevan voimissaan.

EDIT. Muutamia päivityksiä 3.4.2026

Viime kesänä bongasin yllättäen gojin elossa lipstikan vieressä, jonne  olin sen siirtänyt. Mahtaneeko olla vielä elossa vaikea talven jäljiltä?

Maariankelloa kylvin viime kesänä, ovat lähteneet kasvuun. Mutta sinistä ukonkelloa Kanttorilassa ei enää ole.

Sain tuonnempana selville, että Bellis perennis on kaksivuotinen. En enää ihmettele, miksi se on minulta (aina) kadonnut.

Kesäkulleron siemeniä keräsin viime syksynä Ruusurannasta, samoin kuin vaaleanpunaisen palavanrakkauden siemeniä, joita annoin myös veljen morsiamelle, vastalahjaksi lyhtykoisosta, joka sekin ehti olla täältä häviksissä.

Rantalaukkaneilikkaa ja tulikellukkaa hankin tänne uudestaan, viimeksi mainittua kasvatin ostosiemenistä, rantalaukkaneilikkaa hankin taimina Toikalta. 

Pitääkö olla huolissaan?

Kotiuduimme pohjoisesta etuajassa, vain yhden yön reissu aiotun  kahden sijaan. Sen mahdollisti odotettua lyhyemmäksi jäänyt kokous, jonka jälkeen ehdimme käydä lasten luona vielä samana päivänä. Kaikin puolin onnistunut ja hyvä reissu. Vaikka yhtä asiaa ehdin jo harmitella, mutta sekin selvisi parhain päin. Juttu liittyy tuohon otsikon kysymykseen. Olin kuullut, että kylällä sattuu olemaan taimienvaihtotori sopivasti juuri paikkakunnalla ollessamme, ja olinkin ottanut mukaani muutaman ylimääräisen kukantaimen. Sillä aikaa kun mies kävi kaupassa, minä kiertelin kurkkimassa tarjolla olevia perennoja, joitakin lajeja oli vaihdettavana , joitakin ostettavissa. Ostin voitonlaukan. Asioilla käyntimme ajan tuliaisiksi aikomani perennat ja keijunmekot olivat säilyneet rauhassa asuntomme ulko-ovella, mutta mietin, tohtisinko jättää juuri ostamani laukan ulko-ovelle siksi aikaa, kun ajelemme käymään lasten luona. Illalla palattuamme ovella muistin laukan, jota en harmikseni nähnyt portaalla. Oliko joku ottanut sen vai enkö vain muistanut, mihin sen laitoin. Kiersin katsomassa takapihalle, jos olisin vienyt sen sinne näkösuojaan ja yritin kurkkia auton ikkunoistakin. Kuljinpa vielä koko rivitalon edustan, josko laukkani näkyisi jonkun muun ovella. Lopulta keksin kurkistaa vielä auton takaluukkuun, ja sinnehän olinkin sen laittanut, näkösuojaan ja lähtövalmiiksi.

Pitääkö olla huolissaan tällaisesta muistamattomuudesta? Toinenkin esimerkki: ennen Norjaan lähtöä olen muistaakseni istuttanut yhden aaroninsauvan eli täplämunkinhupun jonnekin, mutta en nyt enää muista, mihin. En myöskään ole löytänyt sitä istutettuna enkä myöskään ruukussa (jos siis olisinkin jättänyt sen istuttamasta). Onneksi minulla oli toinenkin mukula, joka oli jotenkin joutunut samaan ruukkuun jonkin toisen kasvin kanssa. Tänään kun sitten haeskelin sitä toista katveeseen sijoittamistani taimiruukuista, en meinannut millään löytää munkinhuppua. Ehdin jo epäillä, että olin vienyt sen taimienvaihtotorille tai tuliaisten mukana. Vihdoin bongasin sen onnenapiloiden seasta. Oli jo tehnyt lehden, niin en ensin huomannut, kun viimeksi oli vasta "tikku". Kyllä kai se toinenkin aikanaan löytyy istutettuna, kunhan kasvaa esiin. 

Jälkeenpäin itseä lähinnä huvittaa tuollaiset unohtamiskommellukset, mutta en silti taida tohtia kertoa niistä Millanille. Hän aina heti huolestuu terveydentilastani ja jaksamisestani. Hän on jopa pitänyt kirjaa, kuinka usein minulla on ollut flunssaa. 

Esikasvatuserehdys

 Useasti aamuisin puoliunessa alan miettiä työasioita ennen herätyskellon soittoa. Tänä aamuna tajusin semivalveilla yhtäkkiä erään mokani. Olemme kylväneet oppilaiden kanssa kolmeakin sorttia kukkaa äitienpäivälahjaksi. Kauan aikaa ihmettelin, miten samettikukat kasvavat valoisalla ikkunalla niin pitkiksi (30cm) ja honteloiksi. Viimein totuus iski tajuntaani. Ne olivat kosmoskukan siemeniä, olin virheellisesti kirjoittanut siemenpussiin "samettikukka". Koulittuani taimia oppilaille toin loput "samettikukat" kotiin itselleni. Sillä ajatuksella jälleen, että saan niistä kasvimaalle luontoystävällisiä karkottimia.

Nyt minulla ei sitten ole kuin vaniljasamettikukkia, jotka toki ovat nättejä ja miellyttäväntuoksuisia, mutta noinkohan ne tehoavat kasvimaalla.

Vielä yöpaidassa sitten kylvin pienen annoksen oikeaa samettikukkaa astiaan. Olkoon tämä kokeilu, että riittääneekö lyhyempikin esikasvatusaika. Kosmoskukkiahn ei olisi tarvinnut lainkaan esikasvattaa. Jospa pakattaisiin vielä oppilaiden kanssa pienet annokset kosmoksen siemeniä äideille siltä varalta, että pitkät hontelot kasvit eivät selviä kotimatkasta ensi perjantaina.

Kuvasta näkyy, kuinka selvästi nuo kaksi lajia eroavat toisistaan. Enkä vain meinannut tuota hoksata... Vasemmalla siis sitä vaniljasamettikukkaa, kun tavallinen vasta siemenenä mullassa.