Puutarhan tappioita vuosien mittaan

Kun Millan aikanaan hoiti Kanttorilan puutarhaa ja hankki tänne runsaasti uusia kasveja, hän sisällytti blogiinsa 'Kanttorilan puutarhassa' erillisen sivun otsikolla Kanttorilan kasveja. Minulla on ollut pitkään mielessä kirjoittaa oma luetteloni siitä, mitä Millanin luettelemista täällä ei enää kasva.

Paljon Millanin luettelossa on sellaisiakin kasveja, joita en tunnista tai erota toisistaan, joten ihan täsmällistä luetteloa en osaa kirjoittaa. 

Tästä tulee nyt julmetun pitkä postaus, kun laitan kuvia Millanin luettelon pätkistä ja joka pätkästä kommentoin kadonneet/pois jääneet lajit. 

Vanhoista omenapuista yksi on kaadettu, sen omenat eivät maistuneet hyvältä. Yksi omenapuu on vastaavasti istutettu lisää, synttäripuuni Lavia, jonka menestyminen on vielä kyseenalainen. Kaneliomenoiden lisäksi en tunne muita lajikkeita, kolme syys--tai talviomenalajiketta, joista yksi saattaa olla Antonovka. Luumu- ja kirsikkapuita on molempia kolme, yhdet siirrettiin Ruusurantaan, kun Millan muutti sinne. Marjoista gojit ovat jääneet pois, ja tavallista mansikkaa toin aikanaan mukana, ehkä Sefyriä. Lisäksi linnut ovat istuttaneet punaherukoita. Sittemmin on tullut myös saskatoon. (Tämän piti olla luettelo tappioista, mutta nyt tuli muutama lisäyskin.) 

Kerrottua kurjenkelloa en ole täällä nähnyt, enkä siperiankelloa tunnista, maariankelloa olen joutunut kylvämään uudestaan, ja taas pitäisi. Kunhan ukonkellot aukeavat, varmistuu, onko niitä yhä kahta väriä. Valkoista ainakin on. 

Ainakin yksi akileijalajike katosi, löydän sen nimen myöhemmin, ei kuitenkaan mikään barlow. Arovuokkoa en mielestäni ole nähnyt, sen sijaan kanadanvuokko elää ja menestyy. Bellistä en jostain syystä ole saanut pysymään elossa sen kummemmin täällä kuin edellisessäkään puutarhassani. Viime talvi oli liian vaikea mm. balkaninkohokille. Eikä minulla taida olla siemeniäkään jemmassa 😢 Palloesikon menetin jo aikaisemmin. Lohenpunainen idänunikko oli vaarassa kadota, mutta siitä olin saanut siemeniä, ja tänä kesänä se on kohtalaisen hyvässä kasvussa. Hopeamarunaa en erota koiruohosta, ja olen saattanut molemmat hävittää "rikkaruohona". 

Japaninohdaketta en erottaisi muista ohdakkeista, joita en erityisemmin ole hoivannut. Kaunopunahatun olen menettänyt jo kahteen kertaan, enkä taida enää sitä yrittää tässä pihassa, mutta ties vaikka joskus Ruusurannassa. Kesäkullero siirrettiin aikanaan Millanille, enkä nyt muista tavallistakaan kulleroa nähneeni tänä vuonna. Myös keltakaunokki siirrettiin Millanille, siitä olen maininnut joskus aikaisemmin. En ole nähnyt kissankäpälää enkä kultakärsämöä. Kultatyräkki menehtyi, mutta kuusityräkki (=tarhatyräkki) on voimissaan. Kanadanpiiskua hävitän nyt aktiivisesti, koskapa se kuuluu hävitettävien vieraslajien luetteloon. Tänä keväänä sain kaivettua suurimman osan juurakoista pois, mutta sieltä täältä nousee versoja, kenties vielä tulevina kesinäkin. 

(Ranta)laukkaneilikka katosi edellistalvena, mutta nyt minulla on kukintoja, joissa toivon olevan siemeniä. Jää nähtäväksi, saanko sen takaisin. Aprikoosia lehtosinilatvaa ei ole näkynyt. Eikä minkäänväristä pipoa. Malvansukuiset ovat minulle hankalia tunnistettavia. Oletan, että tontilla hyvin menestyvä on harmaamalvikki, en tiedä myskimalvaa olevan. Nepalinhanhikin sain uudestaan taimina Millanilta, mutta sekin jäi henkiin sitten vain yhteen paikkaan viime talven jäljiltä. (Talvi oli vaikea ilmeisesti myös Kuntalan punaluumulle, jonka oksistoon tuli kovin vähän lehtiä. Onneksi se kuitenkin vesoo elinvoimaisesti.)

Tästä luettelosta menetyksiin on laskettava vissiin vain sinipallo-ohdake, mutta se onkin sitä suurempi menetys, jo toiseen kertaan. Millan kertoi, ettei hänelläkään se ole täällä menestynyt, mutta Ruusurannassapa se näyttää olevan elossa. Mainittakoon kuitenkin, että rönsyleimua olen nähnyt vain punaisena. 

Tarharistikkiä ei ole, ei myöskään törmäkukkaa eikä varjoyrttiä. Tulikellukka katosi joitakin vuosia sitten, villanukkajäkkärä pian muuttomme jälkeen. Verikurjenpolvi siirrettiin Millanille. Neilikoidenkin tunnistaminen on vähän haastavaa, mutta samoisin, ettei vuorineilikkaa ole. Liljoja olen hankkinut lisää, muistaisinpa mitä... 

Koristeheinät ovat tallella, olenpa hankkinut lisääkin, siemenenä sininataa. Yksi alku on lintuallaspenkissä, uusi esikasvatuskylvö odottaa koulintaa. Kivikkokasvienkin tunnistaminen tuottaa vaikeuksia. Sen tiedän, ettei lusikkamaksaruoho säilynyt hengissä. Eikä alppitähti, jonka ehdin nähdä kerran kukkivana. Kangasraunikista luin, että se on luonnonvaraisena erittäin uhanalainen. Taitaa olla tälläkin tontilla... Sitruuna-ajuruohon sijaan meillä on nyt kangasajuruohoa.

Ruusuista persiankeltaruusu menehtyi ensimmäisinä vuosinamme. Toisen John Cabotin mies kaivoi vahingossa ylös tänä keväänä pusikkoa raivatessaan. Muistaakseni jokin ruusu siirrettiin Millanille, taisi olla Last tango. Sain naapurilta tilalle suviruusua. Olisikohan bourbonruusulle käynyt niin, että se olisi ollut perusrunkoon vartettu ja sitten perusrunko on ottanut vallan, kun en ole osannut vahtia. 

Alanko toistaa itseäni todetessani, että sipulikasvien tunnistaminen on haastavaa? Skilloja esimerkiksi en erota toisistaan. Jonkin verran olen hankkinut lisää, mm. krookuksia ja Little Beauty -tähtitulppaaneja. Ja lumipisaran sijaan minulla on nyt lumikelloja, joiden sipulit ostin puolikuolleina puoli-ilmaiseksi. Jättilaukka ei ole menestynyt, eikä ukkolaukkakaan, mutta nyt kokeilen voitonlaukkaa. 

Zilgaa en ehtinyt elossa nähdä. Muuten köynnökset ovat viihtyneet, joskin humalan ja villiviinin paikkoja olen vaihdellut. Yrteistä timjami puuttuu ja ranskalaisen rakuunan hävitin, mutta osan siitä annoin Millanille. Ruusurannassa se näkyy olevan voimissaan.

EDIT. Muutamia päivityksiä 3.4.2026

Viime kesänä bongasin yllättäen gojin elossa lipstikan vieressä, jonne  olin sen siirtänyt. Mahtaneeko olla vielä elossa vaikea talven jäljiltä?

Maariankelloa kylvin viime kesänä, ovat lähteneet kasvuun. Mutta sinistä ukonkelloa Kanttorilassa ei enää ole.

Sain tuonnempana selville, että Bellis perennis on kaksivuotinen. En enää ihmettele, miksi se on minulta (aina) kadonnut.

Kesäkulleron siemeniä keräsin viime syksynä Ruusurannasta, samoin kuin vaaleanpunaisen palavanrakkauden siemeniä, joita annoin myös veljen morsiamelle, vastalahjaksi lyhtykoisosta, joka sekin ehti olla täältä häviksissä.

Rantalaukkaneilikkaa ja tulikellukkaa hankin tänne uudestaan, viimeksi mainittua kasvatin ostosiemenistä, rantalaukkaneilikkaa hankin taimina Toikalta. 

Lokakuun alun kukkaiskimara

 Vielä ennen pohjoiseen paluuta kiersin kännykän kanssa ympäri pihaa. Lämmin syksy (lyhyen kylmän jakson jälkeen) taisi villiinnyttää eräät lajit uuteen kukintaan. Ja jotkut jatkavat edelleen. Ja jotkut vasta aloittavat. 

Kukkasarjoja ja mykeröitä

Daalia kuuluu asterikasveihin, on siis mykerökukkainen sekin. Pelargonit taas kuuluvat kurjenpolvikasvien heimoon, jossa kukinto on viuhkomainen, usein valesarja, näin kertoo Wikipedia. 

Ranskantulikukasta tykkään kovasti, kuten muistakin Kanttorilan kaksivuotisista. 

 Mäkimeiramista tykkäävät lisäkseni ainakin kimalaiset. 

Siankärsämön punainen muunnos. Piti senkin osalta tarkistaa, ei ole tämäkään sarjakukkainen, vaikka niin voisi kuvitella. "Kukinto on tavallisesti tiheä, huiskilomainen mykeröstö." 

                    Lisää asterisukua, jalokallioinen

Miehen järjestelmäkameralla sai tämän harjaneilikan oikean, mielestäni upean ja erikoisen värin tallennettua, mutta kännykkäni kamera, jolla tuo kuva on otettu, valehtelee. Neilikat kuuluvat kohokkikasveihin. 

Jaloangervo

Ukontulikukka ei ole niin juhlallisen näköinen kuin ranskantulikukka tai purppuratulikukka, mutta Kanttorilan puutarhaan aivan hauska lisä, joka ilmaantui viime kesänä ekan kerran meidän aikana. 

Millan on hankkinut tänne runsaasti erilaisia maksaruohoja. Viisas valinta. Sen lisäksi, että ne ovat tärkeitä ravintokasveja pienille lentäville ystäville, ne jaksavat kukoistaa myös tällaisina kuivina kesinä, jollaisia näyttäisi nykyisin olevan entistä enemmän. Yllä olevassa kuvassa on turkestaninmaksaruohoa. 

Viimeisessä kuvassa on isohirvenjuuren mykerö, johon myös erilaiset öttiäiset mielellään hakeutuvat. Se on oikeasti ISO. Kasvaa minua korkeammaksi. 

Juhannusta

 Oli pyhä tai arki, aamu alkaa etanakierroksella. Aikaisemmin kirjoitin etanahoukuttimista, että laitan banaaninkuoren raparperin lehden alle. Mutta katsoin aiheesta tehdyn nettivideon uudestaan, niin siinä neuvottiinkin laittamaan raparperin lehden alle vehnäleseitä ja banaaninkuoren ihan vain sinällään kasvimaalle houkuttimeksi. Mulla ei ollut vehnäleseitä kaapissa, mutta kaurahiutaleet ajoivat saman asian. Vaan se banaanin kuori oli kyllä varsinainen etanamagneetti! Tämän aamun kierroksella vakiopiilojen alta löytyi "enää" kolmisenkymmentä pikkuetanaa. Mutta sitten laajensin etsintää kurkistelemalla myös kivien alle (niitäkin on eri puolilla kasvimaata, koska niitä tarvitaan mm. kateharson painoksi). Olin epäillyt, että kiven alusta on etanan makuun liian kylmä, mutta eipä ollut. Kyllä minun täytyy kerätä ainakin nuo kivet - ja lahoin puuaines - kasvimaalta pois vaikka katteen jätänkin. Maalattu tai muuten sileä lauta saa vielä jäädä, sillä sellaisen alta etanat on helppo kerätä.

Se tällä erää etanoista. Sitten ne kirvat. Tänään ruiskin sitä nokkosvettä kirsikka-, omena- ja luumupuihin. Mutta sitten kuulin Millanilta, että nokkosvesi pitäisi käyttää 12 tunnin kuluessa, ettei siitä ehdi kadota tehoaineet. Sen jälkeen se kelpaa vain kasteluun. Ja minä kun olin lukenut jostain, että nokkosvettä seisotetaan 1-2 päivää... Puutarha-asioihin liittyy paljon ristiriitaisia tietoja ja neuvoja. Millanin luota palattuamme ruiskutin puut sitten vesiletkulla. Huomenna voisi kerätä uuden nokkoserän (kuusiaidan takaa naapurin tyhjältä tontilta sitä löytyy lisää, omalta pihalta ovat  nokkoset jo vähissä, omasta syystä tosin, kun perkasin keväällä pois ison esiintymän).

Millanin luota tandemoidessamme ihastelimme mm. huopaohdakkeita. Sanoin miehelle, että niitä tahtoisin pihaamme hyönteisiä varten. Puuruiskutuspuuhassa huomasin ilokseni, että sitähän jo meillä onkin.

Mainittakoon (ja kuvattakoon) tässä yhteydessä toinenkin tämänkesäisistä ilonaiheista. 

Nyt minulla on ensimmäistä kertaa tulossa salkoruusua kukalle asti. Millanilta olen saanut mustan salkoruusun siemeniä, joita kylvin jo kolme vuotta sitten. Kun niiden lehtiruusukkeista ei viime kesänä kasvanut kukkavarsia, luulin jo toivon menneeksi, ne kun ovat käsittääkseni kaksivuotisia. Mutta ehkä se tarkoittaakin sitä, että kukittuaan ja siemennettyään ne kuolevat, kukintavaiheen saavuttaminen voi vaan viedä pidempään kuin kaksi vuotta. Näköjään. Nyt voin hyvillä mielin suunnitella myös siskolta saamieni salkoruusun siementen kylvöä. Kunhan taas keksin paikan... 

Niittykukkia? Ei kuitenkaan

 

Eilen oli lepopäivä blogissakin, tänään taas muutama rivi ja kuva.

Kuvat eivät tosiaankaan ole mistään niityltä, vaan pihatieltämme. Tänään kun aurinko paistaaräkötti aamupäivällä, niin punasolmukit avasivat taas pienet tähtikukkansa. Niitä ei meinaa muistaa eikä huomata muulloin.

Viimeiseen kuvaan asettelin kuusenkävyn mukaan antamaan mittakaavaa punasolmukin koosta.