Vapaapäivä

Nykyinen kuntatyönantajani on päättänyt satsata siihen, että työntekijät pysyisivät kunnassa töissä mahdollisimman pitkään. Tänään nautin eräästä satsaustavasta. Kaikki yli 60 vuotta täyttävät saavat syntymäpäivävapaan, joka pidetään viikon sisällä syntymäpäivästä. 

Ennen kuin kirjoitan, miten olen viettinyt vapaata, selitys alla olevaan kuvaan. 

Ruskealla kehystetyt afrikkalaiskukat ovat odottaneet kamarin sängyn alla ties kuinka kauan inspiraatiota, tai oikeastaan ideaa ja päätöstä siitä, mitä niistä tulee. 

Niistä oli tulossa ensin keinutuolin päällinen, mutta koska keinutuoli odottaa yhä riihessä kunnostusta, enkä viitsinyt siellä kulkea mittailemassa, hylkäsin sen ajatuksen.

Punaisen sohvan päällistä varten kukkia olisi pitänyt olla vielä paljon enemmän, joten senkin ajatuksen siirsin sivuun, samoin kuin kukat, sinne sängyn alle. 

Kaipasin uutta käsityöprojektia telkkarin ääreen, joten kaivoin kukat esille ja aloin yhdistellä, ajatuksena että tekisin itselleni pitkähelmaisen villatakin. Käytin kaavana vakiokäytössä olevaa kotineuletakkiani ja ennätin helmasta kainaloihin asti, kunnes tulin taas toisiin ajatuksiin. 

Takin helma sopi aika kivasti tuohon pikkusohvan suojaksi, lopuista kukista riitti vielä tyynynpäälliseksi. Voi olla, että jää pitkäksi aikaa viimeistelemättä, mutta jääköön. 

Vapaapäivää olin ajatellutkin viettää leipomalla, lähinnä täytekakun pohjia, mutta koska aion tehdä ne gluteenittomina, päätin valmistella leipomista pesemällä uunipellit. 

Suunnitelma lähti sitten rönsyämään. Ensin uunin pesuun, sitten vielä uunin luukunkin. Kiertoilmauunillinen liesi siirrettiin Ruusurannasta Kanttorilaan puoltoista vuotta sitten, ja nyt vihdoin opettelin irrottamaan luukun sisälasit, joita oli kaksi!

Mutta onpa mukava kun nyt näkee, mitä uunissa on ja kuinka kypsää 😁

Pääsin sitten leipomuksiin asti ja samalla uunin lämmöllä lohkoperunoita koko viikonlopuksi. 

Ulkona on ollut harmaata, kävin siellä vain tyhjäämässä kompostiastian kompostoriin ja postilaatikolla. Siellä oli vain vaalimainoksia, jotka menivät suoraan paperinkeräykseen. Väärä puolue. Postinhakureissulla löytyi myös tyhjä Smirnoff-pullo kukkapenkistä, kun menin kurkistelemaan sieltä mahdollisia lumikelloja. Kauaksi oli jaksettu pullo viskata, tieltä pensasaidan yli kymmenkunta metriä. 

Kompostorista puheen ollen, sain eilen kaksi uutta bokashiastiaa, jotka olin tilannut netin kautta lähimmälle Hankkijalle, edulliseen poistomyyntihintaan. Myös Millanin kanssa yhteinen puutarhafirman tilauksemme tuli tällä viikolla. Istutin laukkaneilikat ja asensin tilaamani kasvivalon saman tien. Vähän lisää kylvöjä (päivänsini Heavenly blue, punarevonhäntä, mustasilmäsusanna ja ahkeraliisa - joka olisi pitänyt kyllä kylvää jo hyvän aikaa sitten) ja istutuksiakin (mustanmerenruusu) tein tällä viikolla, ja päivänsinet ja revonhännät jo itivätkin. 

Jo vanha vuosi mennyt on, epifania ja kohti Nuutin päivää

 Meinaamiseksi jäi tänä(kin) jouluna blogin päivittäminen.

Jos edes muutaman kuvan laittaisin. Kuva vastaa kuulemma tuhatta sanaa. Kuvat tulevat nyt ajallisesti nurinkurisessa järjestyksessä, alkaen alimmasta, joulun alla lahjaksi leipomistani gluteenittomista maidottomista riisipiirakoista ja päättyen jouluaamun kirkkonäkymään ja yllä olevaan seimeen. 

Tuunasin miehen tekemää adventtikynttiläpölkkyä. Alustana foliorasia, somisteeksi pari mansettia, muovikuusiköynnöksen pätkä ja paperitähtiä. Vahdittuna uskalsi polttaa kynttilöitä. 

Rationalisointia koristelussa 

Patterijouluvalot irtolampussa. Tämän voisi kyllä ensi jouluun mennessä asentaa saliin ja vaihtaa sieltä toinen lamppu vaikka makkariin, vaikka kivalta se näyttää keittiössäkin. 

Mitäs vielä? Joulun vietto neljästään isoimpien miehieni kanssa, sukulointia sekä etelässä että pohjoisessa, 2 x 1000 palan palapelejä, neljä, alun viidettä Terry Pratchettia, vähän askartelua (uuden laatikon tuunaus joulukuusen koristeille, rasvasiemenkuppeja linnuille ja joulukorttien valmistelua, kaksi työvaihetta, yhdistely jää syksylle) sekä kaksi kyläreissua Millanin luo joulun aikana, yksi ennen joulua. 

Nisua

Tänään todella pitkästä aikaa tein pullataikinan, ja nytkin vain puolen litran taikinan, josta tuli kolme pitkoa eli lonkaa. Viimeksi olen tainnut leipoa nisua joskus kesällä. 

Nisuleipomattomuus johtuu mm. siitä, että se vaatii vaivaamisineen ja nostatuksineen vähän pidemmän ajan kuin eri sortin piirakat ja leikkokakut, joita kyllä on syksynkin mittaan syntynyt - erityisesti hyödyntäen kesäkurpitsaa ja omenoita. Lauantai on ollut minulle perinteisesti leipomapäivä, ja etenkin aikaa vievän nisun leipomapäivä. Pitkin syksyä olemme kuitenkin käyneet melkein joka lauantai Millanin luona päiväsydännä, jonka jälkeen en ole ehtinyt enkä jaksanutkaan ryhtyä mihinkään suurisuuntaiseen. 

Tänä viikonloppuna menemme kuitenkin vasta huomenna visiitille ja poikkeamme samalla eri pitäjän jumalanpalveluksessa, siellä kun on tuttu mutta harvemmin livenä kuultu vieraileva saarnamies. Ensi viikonloppuna pidämme sitten taas väljännestä kyläreissulta, ties mitä ohjelmaa silloin keksin. 

Eilen töiden jälkeen oli kyllä sellainen fiilis, etten uskonut vielä tänäänkään oikein mitään jaksavani. Mutta jotain sentään jaksoin, vaikka kymmenen jälkeen vasta pääsin käyntiin saatuani yhden sukan kavennettua valmiiksi. Kotihommat ja pikkupuuhailu auttavat ajoittain irrottautumaan työmietteistä. (No nyt mä taas hairahduin fundeeraamaan, miten saisin yhden oppilaan itsetuntoa kohennettua ja miten pääsisi ymmärtämään, mitä hänen mielessään liikkuu... Sainkin sellaisen ajatuksen, että kun hän ei välillä suostu kuuntelemaan rohkaisun sanoja, niin voisin kirjoitella hänelle kehuviestejä 🤔)

Joulu on jo hyvän aikaa ollut mielessä, ainakin jossain ajatusten takana luikkimassa. Tänään tyrjäsin vinttikamarista ylimääräistä kampetta muualle ja sain kamarin siihen kuntoon, että sen saa äkkiä pyyhkäistyä ja pedattua jouluvieraille valmiiksi. Sama temppu pitäisi tehdä peräkamarissa, mutta ennen sitä olisi ainakin kokeiltava joulukorttisabluunaa ja lahkajortilla ostamiani askartelumaaleja. 

Viime tipassa

Tänään satoi tähän pihaan ensilumen. Ja vaikka se Marketin kassan mukaan sulaakin pian pois, oli silti hyvä saada viimein loputkin pihan syystyöt jonkinlaiseen päätökseen. Siitä iso kiitos miehelle. Ei pelkästään siksi, että hän siellä on enimmäkseen ahkeroinut mm. omenapudokkaiden kimpussa, vaan häntä saan kiittää siitäkin, että kahtenakin päivänä päättyvällä viikolla pääsin kotiin valoisan aikaan (kun mies tarvitsi auton), joten kerkesin vihdoin ja viimein nostaa loput palsternakat ja porkkanat, sekä osan maa-artisokista. Ja ainoan kyssäkaalini.

Kävimme Millanin luona jo perjantaina, että mies pystyi viemään kaatiksen aukioloaikana toisenkin kuorman jätettä Millanin homeisesta autotallista. Näin ollen lauantain pyhäinpäivän sain viettää kotona. Silloin sain hoidettua myös talvisuojaukset. Sinikka-luumun rungon suojasin lampaanvillalla, kun taas sekä pensasmustikat että siipeensä saanut Latvian matala -kirsikka saivat verkon ympärilleen.

Ja tänään aamulla muistin vielä hakea sisälle vihoviimeiset vesiastiat (muutamassa kanisterissa oli jemmassa sadevettä, jonka aion hyödyntää sisäkasvien kasteluun).

Ja kyllä tuo otsikko sopii myös alla olevaan kuvaan. Nimittäin kun kuulimme jo keväällä, että isosiskostamme oli tulossa momma tänä syksynä, niin vasta nyt syksyllä, lasketun ajan tuntumassa aloin neuloa töppösiä ja sitten nuttua. Uusi ihminen saapui sukuun kymmenen päivää yli lasketun ajan, ja silti minulla on vielä neule kesken, sivu- ja pääntienresorit neulomatta, sitten napit ja viimeistely. Onneksi kokoa on reilusti, mahtuu myöhemminkin 🤭

Mainittakoon, että pehmeän mintunvihreän vauvalangan olen saanut Millanin äidiltä, joka lupasi minulle myös vauvannuttuun sopivia nappeja, pitäisi vain käydä hakemassa. 

Ei enää viikkoakaan lomaa

Taas on mennyt yli kymmenen päivää edellisestä tekstistä. Sen jälkeen olen mm. ommellut valmiiksi seimihahmoille asut sekä helmikoristetyynyn helmet. Olemme käyneet tässä välissä kahteen kertaan pohjoisessa. Molemmilla kerroilla tapasimme lapset ja ensimmäisellä kerralla myös muita tärkeitä ja rakkaita sukulaisia. Puutarhassa säiden mukaan pientä puuhastelua, kohta pitäisi hoitaa syyslannoituskin. Kattofirman mies kävi yhtenä päivänä kuvaamassa taloa droonillaan. Annoimme luvan laittaa kuvan Facebookiin. 

Elokuu alkaa meillä aina synttäreiden merkeissä. Tänä vuonna aloitettiinkin ensimmäinen synttärikakku jo maanantaina heinäkuun puolella.  Olimme silloin osakemökillä Lapissa. Olemme tavanneet varata mökin muutamaksi päiväksi hilla-aikaan lähes joka kesä. Nyt reissu olisi jäänyt välistä, mutta sitten joku osakas perui tämän viikon, niin varasimme mökin sunnuntaista torstaihin. Yksi syy pikalähtöön oli tarve saada kuvia mökistä mahdollista osakkeen myynti-ilmoitusta varten. (Toinen syy luonnollisesti hillahimo.) 

     Tässä yksi minun ottamani ulkokuva. 

Reilun yhdeksän tunnin matkanteon jälkeen ehdimme vielä sunnuntai-iltana soutaa mökkirannasta saareen kolmeksi tunniksi hillastamaan. Maanantaina jatkoimme hillastusta ensin mantereen puolella ja ruokatauon jälkeen uusi souturetki saareen hakemaan sieltä loputkin. Sanomattakin on selvää, että mukana tuomamme kakkupohjan täytteeksi laitettiin hillaa. Illalla saunottiin ja käytiin pulahtamassa järvessä. Uida en tarjennut, kun tuuli niin kylmästi. Olimme aikoneet palata keskiviikkona, mutta kun sitten tiistaina aamupäivällä alkoi sadella emmekä keksineet muuta järkevää tekemistä, pakkasimme tavarat, teimme loppusiivouksen ja marssimme autolle. Kotimatkalla pysähdeltiin sen verran, että poikettiin viemään lapsille hillaa pakastettavaksi. Jäi sitä silti vielä itsellekin iltapuhteeksi, kun olimme kotiutuneet puoli kymmenen jälkeen. Piti käydä myös kasvihuone katsastamassa. Hain ensimmäisen kurkun ja ilokseni näin vihdoin ensimmäisen tomaatinkin viimein kypsyneen. 

Ensimmäisestä kakusta jäi rippeet varsinaisen synttäripäivän aamuksi, mutta tänään syötiin kakkua numero kaksi yhdessä Millanin kanssa samalla kun käytiin jälleen auttelemassa muuttoa. (Kuvassa toka kakku.) Tänään pääsin myös pitkästä aikaa lapsuudesta tuttuun puuhaan, kun lippasin Millanin uuden kodin pihaan tuotuja halkoja liiteriin. Iso kasa vielä jäi liiterin eteen, mutta mies peitteli ne takamarkilta löytyneillä kattopeltilevyillä sateen suojaan.

Vielä on muutama päivä kesälomaa jäljellä ennen kuin koulu alkaa. Lauantaina tavataan minun sisaruksiani lapsuuden seuduilla. Sen lisäksi, jos säät sallivat, olisi kiva ehtiä vielä käydä metsäretkellä, etsimässä joko mustikoita tai sieniä tai molempia. 

Seimet

Loppiaisen seutuvilla monet siivoavat joulukoristeet pois. Niin olen minäkin usein tehnyt Kanttorilassa niinä vuosina, kun on pitänyt loppiaisen jälkeen palata pohjoiseen töiden alkua varten. Tänä vuonna voisin antaa niiden olla Nuutinpäivään asti, etenkin kun äsken vasta jatkoin yhden seimiasetelmamme somistamista. 

Klaffipiirongin asetelmaan siirsin idän kuninkaan karavaaneineen huomisen loppiaispyhän kunniaksi. Seimiä on kertynyt useampia, mikä kompensoi sitä, että aikanaan toivoin sellaista vuosikausia. 

Tämä puusta tehty oli ehkä ensimmäinen. Sain sen joululahjaksi isosiskolta. Aasin takana kenottava vaneerinen hevoshahmo on sinne irrallisena lisätty. 

Tuossa vintinportailla on minun tekemät Maria, Joosef ja Jeesus-lapsi toki päät ovat valmiina ostetuita. Savienkeli on isosiskon tekemä. 

Evankeliumi pähkinänkuoressa, tämäkin miniatyyri on ollut minulla aika pitkään. Tänä jouluna se on ollut sopivasti silmän korkeudella keittiön ikkunalaudalla. 

Viimeisin seimihankinta löytyi joitakin vuosia sitten lähetysmyyjäisistä. Olisiko peräti eebenpuuta?

Vanha vuosi hupenee

 

Valo on jo ihanasti lisääntynyt, vaikkei aurinko suinkaan joka päivä ole näyttäytynyt. Tänään linnut ilmestyivät ruokailemaan jo yhdeksän tietämillä. Pahin niiden kannalta tänä talvena lienee ohi. Kunhan ruokintaa yhä jatketaan.

Vuoden lopussa on kai tapana vilkaista taakse, menneeseen vuoteen, ja tähystellä kohti tulevaa. Tällä hetkellä suuntaan jo kovasti tulevaan, toki nauttien tästä hetkestä ja jäljellä olevista vapaapäivistä. Mutta ehkä summaan mennyttä parilla virkkeellä.

Tämän vuoden merkittävimpiin tapauksiin kuuluivat yhdet häät ja kahdet hautajaiset. Tietenkin myös tämä vuorotteluvapaani. Ja muuttoasiat/ asuntojen tyhjäykset (pojan muutto vuokralta omaa ja oman osakkeemme tyhjäys vuokralle).

Jotain vielä viime päivistä. Juuri joulun edellä meillä kävi huoltomiehet lisäämässä alkoholia maalämpösysteemiin, ja koputtelivat samalla jumittuneita pattereita. Heti kyllä alkoi huomata eron aikaisempaan lämpötilaan. Joulu meni muuten totuttuun tapaan ja odotusten mukaan, mutta kuopus ei sitten influenssasta toipuvana lähtenytkään luoksemme joulun viettoon. Hyvä, että kuskasimme joulutuliaiset mukanamme pohjoisen piipahduksellamme. Uutena kokeilin Norjan ystävältä saamaani snickers-kakkua reseptiä. Onnistui. Sen sijaan perinteisten tryffelien kanssa olin helisemässä, kun joudutin suklaamassan jähmettymistä pitämällä astiaa lumivadissa. Pursotin ei  enää pelittänytkään, mutta menihän se lusikalla annostelemallakin, vaikka massa ei meinannut suosilla irrota lusikasta konvehtirasian koloihin. Tuskaillessani puoleksi jo päätin, etten enää taida viitsiä moista. Pakastimeen jäi kyllä vielä puoli pakettia suhteellisen kallista kookosrasvaa, mutta ehkä siitä myöhemmin syntyy  linnuille rasvasiemenkuppikakkuja.

Sain odottamattoman runsaita lahjoja, ja jotenkin meinasi nolottaa, kun itse annoin vain vaatimattomia omatekemiä lahjoja, lähinnä syötävää, sukkia ja sytykeruusuja. Sekä mies että Millan olivat keksineet ja hankkineet minulle sellaista, minkä tiesivät minun tarvitsevan tai minua miellyttävän: palapelejä, tuplapatukoita ja vesurin. Lisäksi tytär oli löytänyt minulle kirjayllätyksen: Nanny Ogg's Cookbook. Sitä toki pitänee lukea sanakirjan kanssa, mutta ilmankin se on jo ehtinyt minua suuresti huvittaa, pelkästään kuvituksenkin ansiosta. 

Tulevaisuuden näkymiä availen kenties myöhemmin. Sen verran lähitulevaisuudesta, että suunnittelin käyväni huomenna kirjastossa ja kirppiksellä, ehkä myös kukkakaupassa. 

 

Kolmas adventtisunnuntai on jo ovella

Ei sitä korttienkirjoitusinspiraatiota koskaan tullut, mutta nyt se urakka on punaisissa kuorissa postitusta vaille valmiina. Tänä aamuna heräsin neljältä ja kirjoitin loput. Aika monen joulukortin kanssa samassa kuoressa lähtee myös kirjeen tynkä, osin toki monisteena, mutta useimpiin jatkoin vielä käsin kuulumisiamme. 

Nyttemmin, tällä viikolla, on tännekin saatu lumipeite. Olemme käyneet päivittäin jonkinlaisella kävelylenkillä, kauppaan, postiin, kierrätyspisteelle tms. asioille. Samalla olemme keränneet muoviroskia, ettei niihin kukaan liukastuisi. Läpinäkyvä muovi lumisella tai jäisellä pinnalla on vaikea huomata ja vaarallisen liukas. Eilisen reitin varrella roskia ei ollut. Ikävä todeta, että roskia löytyy yleensä reitiltä, jota olen nähnyt koululaisten käyttävän. 

Lintulaudalla piisaa vilskettä. Pari oravaa yrittää myös osingoille, mutta niitä varten vein ylimääräisen talipallon roikkumaan ja mies rustasi oravasuojan lintulaudalle, jotta auringonkukan siemeniä riittäisi linnuille paremmin. 

Saimme Millanilta jo joululahjan. Hän oli askarrellut ovikranssin, myös sydän on hänen huovuttamansa. 

Millanilta olen saanut myös lisää luettavaa lainaksi. Hannu Väisäsen Toiset kengät jo luin, mutta Jää odottaa ehkä joulun yli. Sen sijaan neulominen onnistuu edelleen silloin, kun istun sohvatuoliin telkkarin ääreen. Joululahjojen jälkeen olen alkanut neuloa lasten sukkia ja lapasia ensi vuoden Operaatio Joulun lapsi -keräystä varten. 

Nyt kun olen pannut pisteen joulukorttiurakalle, olisi kai aika ryhtyä siivouksiin. Viikolla sain suureksi tyydytyksekseni siivottua keittiön porstuan. Tänään ehkä lähinnä pientä nyhräämistä (tavaroita piiloon) ja saunan pesu. 

Lukemista ja meinaamista

Tänään on sadellut lumihiutaleita hiljalleen.  Vein ensimmäisen kerran lintulaudalle talipallojen lisäksi myös kuorittuja auringonkukansiemeniä. Tarkoitus on hautajaisista palatessa poiketa linnunruokakauppaan hakemaan säkillinen siemeniä talveksi. Ja myös Millanin lintulautaa varten talipalloja ja -makkaroita.

Olemme Millanin kanssa pitkin syksyä vaihdelleet ajatusten ja kuulumisten lisäksi myös kirjoja. Millanilla on hyllyssään mm. Eila Paynen kirjasarja, jonka ensimmäisen osan luin kokeeksi. Jäin miettimään, haluanko jatkaa trilogiaa siltikään, vaikka kirjassa kerrottiinkin tutuista seuduista. Kieliopillisesti hieman vajaa ja epäolennaisia yksityiskohtia kuvaava kirjoitustyyli häiritsi. Sen sijaan Markku Mantilan kolme tiiliskiveä, Peräseinäjoki-trilogian, luin ahnaasti. Kolmas uusi tuttavuus on Elina Annola, jonka toinen kirja on nyt työn alla. Ensimmäisen kirjan tapaan lukukokemus on ollut paikoin ahdistavaa, mutta koukuttavaa. 

Välillä kyllä pitäisi tehdä muutakin kuin lukea. Tai neuloa, molemmat hommat kun jumittavat hartiat ja jämähdyttävät liikkumattomaksi. Olen suunnitellut ryhtyväni aloittamaan joulukorttiprojektin hyvissä ajoin. Joululahjaneuleet ovatkin jo hyvällä mallilla, nyt aloitin jo ekstrasukkaparia, koska varsien raitojen suunnittelu ja niiden muotoutumisen seuraaminen on niin mielenkiintoista.

Ketjutushommaakin olisi. Ensin kylmän vintin järjestelyä, että saan sinne tilaa portaikkoon kantamilleni tavaroille sekä kuistilla ja keittiön porstuassa odottaville taimikasvatukseen liittyville tarvikkeille. Vasta siis vintin siivoamisen jälkeen pääsen siivoamaan porstuan ja kuistin. Kylmällä vintillä on himmeä valo, tarvitsisin työskentelyyn joko päivänvaloa tai muuta lisävaloa, siksiköhän ketjutus on aloittamatta. Vai siksi, että vinttiä varten pitäisi pukeutua lämpimästi. Tänä syksynä olen yhä joutunut riisumaan ja pukeutumaan vuorotellen ihan vain nojatuolissa istuessanikin. Kauanko tätä aaltoilua vielä jatkuu? No, jos ei minulla sen suurempia vaivoja ole, niin saisin olla tyytyväinen. 

Sukanvarteen, lankoja

Ennen viikonloppua alkunsa saanut nuha meinaa viedä voimia. Tämänpäiväinen lyhyehkö kävelylenkki (kirjasto-ja äänestyskierros) pani puuskuttamaan. Tänään olisi pitkästä aikaa ollut kaunis aurinkoinen sää, mutta en ole jaksanut ajatella mitään pihahommia. Ei siellä oikein muuta toki olisikaan kuin keskeneräinen kuistin siivous. Loput palsternakatkin saavat olla maassa, kun ei se kerran vielä ole jäätynyt. 

Nojatuolissa istuskelu neuloen sujuu nuhaisenakin. Nyt on menossa sukkien kausi. Tykkään suunnitella lankojen jämistä sukkien varsia. En sen sijaan ole ryhtynyt kuvio- eli kirjoneulesukkia neulomaan. Nättejä ne olisivat, mutta suhtaudun epäillen niiden joustavuuteen (lankajuoksut) ja ylhäällä pysymiseen (lyhyt resori).

Taas mm. sähkön säästöä

Reilu viikko edellisistä suru-uutisesta, kun tuli seuraava (ensin suvun sitten ent. kotiseurakunnan piirissä). Jospa nyt hetkeen ei tulisi lisää.

Tässä oli useita sadepäiviä, kunnes eilen ja tänään on ollut poutaa. Ja yöpakkasta. Ehkä nostan viimein loput porkkanat, joita on vielä muutama maassa, sekä lisää palsternakkaa, ennen kuin maa jäätyy liikaa. Eilen hyödynnettiin poutaa yhdistämällä kyläreissuun sieniretki, tänään pesemällä pyykkiä. 

Sadepäivien puuhiin on sisältynyt mm. korjausompelua - kunhan olin raivannut kamarin pöydälle tilaa ompelukoneelle. Perjantaina otin urakaksi tyhjätä, sulattaa ja pestä jääkaappi-pakastimen. Paksu jääkerros oli päässyt kertymään pakastimeen olletikin siksi, kun sen ovi oli kerran kesällä jäänyt raolleen useammaksi tunniksi. Nyt päätimme miehen kanssa, että jätetään kaappiyhdistelmä sulana tyhjilleen käynnistämättä uudestaan hetkeen. Pakasteet mahtuivat uuteen kaappipakastimeemme ja jääkaapin korvikkeena toimii keittiön porstuan "kylmäkomero". Jouluksi viimeistään otetaan jääkaappi käyttöön uudestaan, mutta eiköhän tässä välissä säästy sähköä. 

Odotin, että normaaliaikaan siirtyminen auttaisi minua pääsemään takaisin "ihimiseltääseen" unirytmiin. Meinasi mennä etenpeten, kun uni ei meinannut tulla ollenkaan sunnuntain vastaisena yönä. Lopulta nousin keittiöön syömään ja ratkomaan sudokua. Kaikesta huolimatta heräsin ajoissa kirkkoon. Sunnuntain kirkkoreissupyöräily ja sieniretkikö avittivat, että eilen menin petiin yhdentoista maissa ja kesken kirjan lukemisen silmät lupsahtivat, ja aamulla nousin jo seiskalta. Vaiko kenties Millanin antama ravintolisä jo vaikutti. Oli miten oli, yritän liikkua päivittäin (tänäänkin tehtiin kävelylenkki kirjaston ja kirppiksen kautta) ja syödä ainakin viikon kuurin Millanin medisiiniä.

Joululahjaneuleita syntyy hyvää vauhtia, mutta pitäisikö minunkin aloittaa jo myös joulukorttipuuhatkin, kuten eräs tuttava, joka soitti ja kysyi osoitetta joulukortin lähettämistä varten.

Sydän syrjällään

Heräsin tänään kymmentä vaille kymmenen - ei puhettakaan, että olisimme ehtineet livekirkkoon. Kyllähän minä sitä jo aavistelinkin, kun vasta neljän jälkeen nukahdin. Eikä mieskään nukahtanut sitä ennen, mutta hän tosin oli jo torkkunut sohvalla katsoessamme Wallanderia. Mikä meitä sitten valvotti? Odotimme kuopusta yökylään. Nuorin poika oli reissulla Tampereella ja oli sieltä tulossa yöksi tähän. Illalla laitoin hänelle viestin ja pyysin, että hän ilmoittaisi kun on tulossa. Kymmenen maissa sitten tuli vastausviesti, jossa hän arveli, että siinä vaiheessa puhelimen akku voi olla jo tyhjä mutta että varmaan puolen tunnin päästä lähtee, joten yli puolen yön menee, ennen kuin on täällä. Minä odottelin poikaa jo yhteen mennessä, mutta mies arveli, että menee lähemmäs kahta.

Wallander loppui, mutta toisella kanavalla jatkui Paluu tulevaisuuteen II uusinta. Katsoin vielä senkin ja neuloin lapasta. Puoli kolmelta sitten ahdistuin laittamaan pojalle viestin, vaikka arvelin että hänellä ei välttämättä enää ole puhelimessa virtaa. "Vähän jo huolettaa. Ootko jo lähellä?" Muutaman kerran tarkistin, oliko tullut vastausta, mutta näytti siltä ettei lapsi ollut saanut viestiäni. Lopulta suljin puhelimen, sammutimme muut paitsi eteisen lampun ja menimme petiin. Kello oli kolme. Luin vielä Raamattua, mutta en pystynyt keskittymään Hesekieliin, joka minulla on tällä hetkellä menossa, vaan luin muutaman matkalaulun Psalmien kirjasta, mm. tämän pyhän tekstin Ps. 127, jonka loppujakeissa sanotaan, että lapset ovat Herran lahja. Sen jälkeen luin vielä hetken Mma Ramotswea. Sitten sammutin lukulampun ja lepuutin silmiä unta odotellen, huoli sydämellä.

Huokailin yhä Jeesuksen puoleen ja ehdin murehtia jo pahinta. Toki ajattelin myös vähemmän pahoja syitä, mikä saattaisi viivyttää saapumista, ehkä poika on eksynyt/ ajanut ohi jostain risteyksestä pimeillä teillä, kun tyhjää kännykkää ei pysty käyttämään navigointiin. Rukoilin ja muistelin pätkää Bilbon laulusta "Koko ajan kun istun ja mietin nyt mitä ennen oli vain, minä askelten paluuta kuuntelen ja ääniä oveltain."

Vähän ennen neljää vihdoin kuulin ääniä oveltain. Pukkasin miestä ja kuiskasin, että nyt poika tuli. Isä nousi kysymään lapselta, onko tällä nälkä. Kun jäin yksin kamariin peiton alle, purskahdin helpotuksen itkuun.  Miehen palattua petiin meni vielä hetken aikaa ennen kuin rauhoituin nukkumaan.

Aamulla selvisi, ettei viipymiseen liittynyt mitään sen kummempaa dramatiikkaa kuin lähdön viipyminen aiotusta. Puhelimen avattuani näin myös, että olihan se poika vastannut viestiini, puoli tuntia kysymykseni jälkeen, ja kertonut että tunti vielä menee.

Vaikka pojan saimme elossa ja hyvissä voimin luoksemme, niin eräs kuitenkin oli yön aikana menehtynyt. Nimittäin mummon kavaljeeri Murre. Se oli lähipiiristä jo toinen koirakaveri, josta tällä viikolla olemme kuulleet suru-uutisen, kun veljeni kääpiösnautserikin kuoli pari päivää sitten. Molemmissa tapauksissa hivenen lohduttaa se, että koiran emäntä ei enää muistisairauden takia osaa kaivata puuttuvaa karvakaveria. 

Lomareissun jälkeen

 Lähes vuorokauden automatkan jälkeen olemme molemmin aivan pyörryksissä, vaikka minun ei tarvinnutkaan muuta kuin istua kyydissä ja torkkua. Teimme kahden vuoden koronatauon jälkeen perinteisen viikonlopun retken Norjaan ystäväperheen luo (ja vein samalla vauvatuliaiset). Matka oli jälleen monin tavoin antoisa, ja monenlaista ennenkokematontakin siihen mahtui. Esimerkiksi se, että teimmekin laivamatkan Naantalista Kapellskäriin emmekä Turusta Tukholmaan kuten aiempina vuosina. Se oli hyvä ratkaisu etenkin siksi, ettei tarvinnut Tukholmassa seikkailla. Ystäväpariskunnalla on nyt kaksi vävyä, joista tuoreemman tapasimme nyt ensi kertaa (tulevan vauvan isä). Ystäväperheeseen on sitten viime näkemän tullut myös yksi nelijalkainen jäsen, parivuotias leikattu kolli, joka oli luottavainen, rauhallinen ja rohkea.

En tee tällä kertaa sen tarkempaa matkapäiväkirjaa, sillä olen tehnyt sen jo kahteen kertaan, ystäväpariskunnan vieraskirjaan ja Millanin kirjeeseen.

Emme olleet varanneet paluumatkalle laivalippuja, sillä ajatuksenamme oli kokeilla pitkästä aikaa palata Norjasta Ruotsin  ja Haaparannan kautta ensin pohjoisen asunnolle, ehkä levähtää siellä yötä ja jatkaa sitten tänne Kanttorilaan. Niin teimmekin, paitsi että lähdettyämme liikkeelle n. 100 km Oslon eteläpuolelta aamulla puoli yhdeksän ja yhdeksän välillä Suomen aikaa, olimme ennen aamukolmea Haaparannalla ja kotona vähän ennen viittä, ja mies päättikin, että vessassakäynnin jatketaan vielä loput vajaa kolme  tuntia Kanttorilaan. Perillä klo 7.40, ensi töiksi hain postin. Siellä oli myös odottamani allekirjoitettava paperi, jonka signeerattuani kävin postittamassa saman tien takaisin. Sain samalla mukavan pienen kävelylenkin, joka hieman vetreytti puutunutta takamusta.

Torkkumisten ja ukkoskuurojen välissä olen tänään sen verran tehnyt puutarhatöitä, että karaisin kesäkukkia ja istutin avomaankurkut, loput kesäkurpitsat ja ruusupavut. Pyykkiäkin pesin, jokohan nuo tohtisi ripustaa vai vieläkö on odotettavissa lisää rae- tai sadekuuroja?

En monta kuvaa ottanut matkan aikana, tässä pari niistä: joukko rhododendroneita ja ensimmäinen vilaus Höga Kusten Brosta.

Tautinen lomanalku

 Vilustutin itseni viimeisellä työviikolla ja torstaina kävi vähän kuumetta. Tein varalta koronatestin, mutta se näytti negatiivista. Olin perjantain ja lauantain töissä vähän huonolla hapella, mutta lyhyet päivät jaksaa väsyneenäkin. Nyt vielä nuha vaivaa, hengästyttää pienetkin ponnistelut ja ääni on kun Jaakobin ääni.

Nyt olisi kyllä ollut kiireellisiä pihahommia, mutta on ollut pakko himmata tahtia. Äsken sain yhden kiireellisimmistä tehtyä, kun laitoin kasvihuoneessa tomaateille tukinarut. Kevyesti olen aloitellut myös kesäkukkien karaisua ja kasvimaan kunnostusta. Kasvimaata varten toimme lauantain muuttokuormassa kuusi säkillistä lampaanvillaa, sellaista takkuista mahavillaa, mikä ei kelpaa kerittäväksi. Aion kokeilla, käykö katteeksi.

Koulun loppuminen meni tunteisiin, hyvästelimme yhden kollegan ja itsekin olen jäämässä vuodeksi vapaalle. Suurimmat tunteet aiheutti kuitenkin yhden kuudesluokkalaisen minulle kirjoittama runo, joka oli kuin viesti Taivaasta, täyttä evankeliumia opettajan itsetunnolle.

Laitanpa vielä kuvan muistakin oppilaiden muistamisista, joissa ihastutti erityisesti se, että selvästi oli mietitty, mistä opettaja tykkää. 

Minun on täytynyt mainita joskus, että Tupla on suosikkisuklaapatukkani. Samoin on tainnut käydä ilmi, että harrastan käsitöitä (kassillinen neulelankoja ja neulottu nallemaskotti) ja puutarhanhoitoa (ruukkukukkia ja ötökkähotelli). Kamala luonto -korttikin on kortin antajan ja minun yhteinen suosikki. 

Harmi vaan, että tämä nuha vie nyt terän noiden kukkien tuoksulta. Punasarjassakin olisi nyt kaksi kukkavanaa tuoksuteltavana, ja posliinikukassa viimeiset tertut auki. 

Päiväpeittoa siniseen kamariin

 Sen jälkeen kun viime keväänä saimme siskon kanssa valmiiksi isosiskon synttärilahjaksi isoäidinneliöistä virkkaa amme päiväpeiton, (olipa kauhea pitkä ja sekava sivulause) aloin sittemmin virkata sinisiä afrikankukkia seuraavaan päiväpeittoon. Kas kun saimme Millanilta sängyn Kanttorilan siniseen kamariin, niin siihen piti saada sopiva päiväpeitto. Urakka on nyt noin puolessa välissä.

Uusia kukkia syntyy automatkojen aikana ja telkkarin ääressä. Kyllä peitto jouluksi viimeistään valmistuu. Sängyn lisäksi kukkien langatkin on saatu, no ei Millanilta mutta hänen äidiltään. 

Jo viikko mellastusta

Viime torstaina 24.2. Venäjä hyökkäsi Ukrainaan. Tuhoa, surua, pakolaisia, mutta myös urheutta, myötätuntoa, yhtenäisyyttä. Aika näyttää, mitä vielä tapahtuu ja mitä seurauksia tulee.

Samalla kun maailmalla on melskettä ja tuhoa, meidän asunnossamme on käynnissä myös pienimuotoinen melskaus ja tuho (lue 'purku'). Rivitalo-osakkeemme keittiössä on ollut alkuperäinen kaapisto jostain 60-luvulta. Ei minua sen ulkonäkö ole haitannut, mutta esim. vetolaatikoiden nihkeä kulku on syönyt kärsivällisyyttä. Olen myös alusta asti moittinut asunnon tunkkaista hajua, joka on ilmeisesti pinttynyt lastulevypintoihin eri huoneissa. Mies etsi pitkään netistä käytettyjä keittiökalusteita, joita onkin yllättävän paljon tarjolla ympäri Suomea. Yhtä kalustoa yritimme päästä katsomaankin, mutta varaston numerolukko ei toiminut. Se kalusto olisikin mielestäni ollut liian hieno, kallis ja turhan suuri. Nyttemmin löytyi sopivan läheltä sopivan edullinen ja sopivan ikäinen vaihtoehto, jonka kaapeista osaa mies onkin juuri noutamassa - samalla kun vei peräkärryllä kaatopaikalle edelliset kaapit. Mies on pitkin viikkoa jatkanut keittiön purkamista sillä välin, kun olen ollut töissä. Maanantaina jääkaappi, mikro ym. tuikitähteellinen siirtyi työhuoneeseen, joka toimittaa väistökeittiön virkaa. Eilen lähti sitten tiskipöytä ja tänään viimeisetkin, kattolamppu ja liesi. Tiskit hoituu kylppärissä, ja liettä ei nyt vain käytetä. Onneksi on kattilallinen hernekeittoa, ja mikro.

Kaapiston myyjän oman keittiön purku ja remontti piti tapahtua viikonloppuna, mutta se viivästyi hiukan (siten että ensimmäiset kaapit olivat tosiaan tänään haettavissa). Joten tuskin meidän keittiömme uudistuu ennen perjantain lomalle lähtöä, vaikka mies aikaansaapa onkin. Katon ja lattian laittamiseen menee kuitenkin ensin jonkin aikaa. Sitten voikin olla jo loputkin kalusteet haettavissa.

Itse olen ollut tämän viikon huonolla hapella. Viime viikolla alkaneet vatsavaivat pakottivat minut sunnuntaina päätökseen jättää kahvinjuonti toistaiseksi. Ajattelin, että se olisi tällä kertaa samalla minulle sopiva tapa paastota. Maanantai oli pahin päivä vieroitusoireiden suhteen. Välillä päänsärky aiheutti jo oksetuksen tunteenkin, mitä se ei ole aikoihin tehnyt. Migreeni ei ole vaivannut sitten vaihdevuosien alkamisen. Tädilläni oli sama juttu, mutta hänen migreeninsä oli paljon pahempi kuin omani konsaan. Ylävatsan turvotuksen tunne on helpottanut ja voimatkin ovat alkaneet palata. Tosin päiväunet olen nukkunut joka päivä töiden jälkeen. Päänsärkyä on edelleen, mutta tämänpäiväinen voi hyvin olla niska-hartiaperäistä, liittyen ehkä repunkantamiseen ja virkkaamiseen.

Kohta miehen pitäisi tulla. Hän herätti minut sohvalta soitollaan vajaa tunti sitten kertoakseen olevansa ruokakaupassa ja tulevansa sieltä päin kotiin.

En halua  julkistaa kuvia tästä sekamelskasta enkä edes tyhjästä keittiöstä, sillä kaappien taustat eivät ole mikään siisti näky.

Lomaa odotellessa... 

Huikean hieno loppiaissää

Aurinko on paistanut tänä aamuna kirkkaasti. Heräsin yhdeksältä ja ehdin sen nähdä. Myöhään heräsin, koska myöhään vasta sain taas unen. Kahteen asti painiskelin ajatusteni kanssa, kunnes nousin tekemään sudokuja tunniksi. (Annoin taas yhden fb-kommentin viedä mielenrauhani. Otin itseeni, vaikkei se edes liittynyt minuun. Minulla on rasittava taipumus öiseen painiskeluun, usein murehtien vanhoja syntejä.)

Loppiaista olen juhlistanut kuuntelemalla paikallisen loppiaissaarnan sekä joululauluja ja -runoja, ahtamalla itseeni pipareita kahvin kanssa (on kyllä turhan kova tinki, jos mun pitäisi tehdä selvää kaikista lopuista pipareista) ja  sytyttämällä kuusenkynttilät vielä yhden kerran. Enköhän illan kuluessa siivoa kuusenkoristeet laatikkoihinsa. 

Äsken tuli Ylpeys ja ennakkoluulo -maraton. Sitä katsellessa innostuin tarttumaan aiheeseen sopivaan käsityöhön. 

Ostaessamme antiikkikalusteet saimme kaupan päälle kaksi tyylinmukaista sohvatyynyä, myyjän isoäidin tekemiä. Molemmissa oli vähän korjattavaa ja kuvassa olevan "jo" korjasin (vitkuteltuani pitkin loppusyksyä). Samalla käänsin reunuskankaan toisin päin, siten että vähemmän auringossa haalistunut taustapuoli on nyt edessä kehystämässä ruusuja. Toiselle tyynylle meinaan tehdä saman tempun, mutta se tyyny vaatii  korjaamiseen ompelukonettakin. Sen otan esille kuitenkin vasta huomenna. 

Mies kertoi huolestuttavan huomion: lintulaudalla pitkin talvea vierailleen neljäntoista peltopyyn parvi oli tänään pistäytyessään typistynyt yhteentoista. Kellarin portaalta kuolleena löytämäni kottaraisen kohtalo oli jo ihan tarpeeksi murheellista. 

Nyt pitäisi siirtyä kynällä kirjoittamiseen; Millanin kirje on vielä vähän kesken ja tänä iltana se olisi hyvä kiikuttaa lootaan, niin lähtisi aamusta liikkeelle. 

Voi olla, että koulukiireiden alettua en taas hetkeen ehdi päivittää blogia. Mahdollinen etäkouluun siirtyminenkään ei suinkaan  lisäisi vapaa-aikaa... Minulla yhdistetty 3-4lk, olisi kyllä haastava yhtälö, jos toisen ryhmän kanssa oltaisiin koulussa ja toista pitäisi työllistää kotiin. 

Loppiaisaatto

Huomenna on epifania, yksi vanhimpia kristillisiä juhlia. Sen kunniaksi vein keittiön matot pihalle tuulettumaan. Ja lakaisin lattian. Ensimmäisen kerran tänä vuonna. Ja joulun jälkeen. Jo välipäivinä aloin purkaa joulua sen verran, että otin joululiinan pois salin ruokapöydältä, jotta a) saisin koottua pöydällä lahjapalapelini ja jotta b) voisin kaulalta pestyt vieraslakanat - sitten kun palapeli oli valmis ja takaisin laatikossaan. Sittemmin olen riisunut pois yhdet jouluvalot kuistilta (koska rupesin nuukailemaan paristojen kanssa) ja sinisen kamarin joululiinan (koska tarvitsin askartelu- ja ompelupöydän). Aion varmaan karsia pois loputkin joulukoristeet ennen loman loppua, koska Nuutinpäivä ehtii olla ennen kuin tulemme takaisin töiden alkamisen jälkeisenä viikonloppuna.

Aina joulun aikaan Estu-tädin peruja olevan klaffipiirongin kansi saa olla auki, koska sen takana on niin sopeva paikka seimiasetelmalleni. Nyt ryhdyin hyödyntämään klaffipiironkia myös  perinteiseen tapaan, kirjoituspöytänä. Tälläkin hetkellä siinä on levällään keskeneräinen kirje Millanille. (Edellä mainittu lahjapalapeli oli muuten joululahja häneltä. Millan tietää, että olen heikkona sudokuihin, ristisanoihin ja palapeleihin, so. ongelmanratkaisuihin.)

Lukemisen, samaristikoiden ja palapelin lisäksi olen käyttänyt vapaa-aikaani  mm. sukkien parsintaan. Jemmaan oli kertynyt iso muovikassillinen risoja sukkia, joista osan raakasin lavan uusintaan. Tahtoo sanoa, että sellaiset sukat, joita oli jo moneen kertaan parsittu ja/tai joissa oli isoja reikiä ja muutenkin kulumia, siirsin sivuun. Niistä leikkasin lavat pois, jotta sittemmin neulon uudet lavat uusiokäyttökelpoisiin varsiin. Minulla ei ole nyt mukanani sen enempää sukkalankoja kuin neulepuikkojakaan, joten pakkasin varret jo kassiin muiden loman lopussa mukaan otettavien joukkoon. Olen ottanut tavaksi niin Kanttorilassa kuin työasunnossakin viikon tai viikonlopun aikana kerätä isoon kassiin kaikkea kuskattavaa, ettei lähdön hetkellä unohdu tai tule kiirus. 

Sen verran tänään olen pihalla käynyt, että hain pyykkejä sisälle, vein niitä mattoja tuulettumaan ja kävin tyhjäämässä bokashiastian kasvihuoneeseen istutuslaatikoihin. Siinä samalla satuin bongaamaan kuistille unohtamani kaljamäskit. Kun tapanina pullotin toisen erän joulukaljaa, jemmasin mäskin kahteen pakastusrasiaan tulevia leipätaikinoita varten. Vein rasiat pihalle jäätymään... No, onneksi tässä ei ole suojasäitä ollut, joten jäässä olivat vielä. Toisen rasian siirsin pakastimeen, mutta toisen jätin jääkappiin sulamaan. Jos vaikka perjantaina vielä leipoisi saaristolaisleivän muunnelmaa. 

Kävin minä vielä kurkkaamassa lintulaudallakin, että ovatko lintuset saaneet nokittua omenapuuhun sitomaani "rasvakuppia". Olivat. Olin sekoittanut sulatettuun kookosrasvaan auringonkukan siemeniä, vähän seesamin- ja pellavansiemeniä ja kourallisen murskattuja maapähkinöitä. Ennen lähtöä kannattaa varmaan tarjota seuraava kupillinen. Mies haki kaupasta lisää kuorittuja auringonkukansiemeniä. Siemensäiliöiden täyttämisen lisäksi voisimme vielä ladata talipallosäiliöön pari palloa lisää ja ripustaa seuraavan talimakkaran hakattavaksi, niin eiköhän erikokoiset linnut täällä pärjää taas arkiviikon poissa ollessamme. 

Näin ajatuksen tasolla jo valmistaudun loman loppuun, mutta vielä kuitenkin nautitaan vapaa-ajasta ja ennen kaikkea omasta rauhasta. 

Virkkuu julki

Nyt viimein voin julkaista kuvan pikkusiskon ja minun yhteisprojektista. Siskolla oli jonkin verran jo valmiina isoäidinneliöitä, samoin mulla. Saimme sellaisen idean, että tekisimme isosiskolle 60-vuotislahjaksi päiväpeiton virkkaamalla. Aloitimme jo toissakeväänäka viime talven mittaan ompelin neliöt yhteen, sitten pikkusisko viimeisteli langanpäät ja kesällä paketoi valmiiksi. Harmi vain, että tämä tautinen aika osaltaan esti yhteen kokoontumisen juhlan merkeissä. Toisaalta, ovatpa kaikkien isoveljiemmekin kuuskymppiset jääneet muiden asioiden jalkoihin, yhden veljen synttärien aikaan oli äidin hautajaiset ja nuorin veljistä täytti ekan koronakevään aikana. 

Nyt on sisko saanut peittonsa, ja pienimuotoista juhlaa lähimpien eli lähinnä omien lasten kanssa. Ja pikkusiskon, joka peiton sankarille toimitti. Kummeli lainatakseni "kyllä se tykkäs". 

Okulinkuresmosseloota ja kerinleheret

 No emmä ny perästäkää meinaa murtehella kirioottaa. Ainakaa kaikin aijoon. Moon pruukannu koittaa keriitä kesälomien aikana leikellä matonkuteita. Isoo säkillinen trikoovaattehia ja vähä pieneet mosselo liinaasta orottaa leikkuuta. Aina jonki kletun eli roirin oon kesän mittahan saanu leikellyksi. Mutta mihinä istuus leikkelemäs, kun kuistilla on liian kuuma ja sitte on viä hyttysiä riaamas, eikä tuvan puolella oikeen tärkiää viittis tomuuttaa. 

Tänä kesänä vihiroon keksiin vallata parvekkehen. Vinttikamarihin retuutin ne vaatemosselot likelle, parvekkehen laattian foorasin pahavilooralla, jottei moskat varise laattianraoosta maahan. Kun aurinko on kääntyny lännemmäksi, parveke on ollu sopeva paikka istuskella, ylähällä käy mukava tuulenhenkä eikä hyttyyset sinne osaja. Leikellesnäni oon saanu syrijäsilimällä seurata varpuusparia, jolla on pesä räystähän alla, siinon räystäslauras passeli kolo, josta linnut fooroontiestä käyvät viemäs ruokaa poikasille. Välillä ruuan tuoja on jääny vartoomahan kuusen oksalle, jotta mä katton muolle tai mieluummin lähären eremmäs, jotta son tohtinu livahtaa pesähän. 

Jokku trikoopairoosta on sivusaumattomia ja ajattelinkin, jotta leikkaan ne jatkuvana kuteena helemaa pitkin kiertäen. Keksiin, jotta pairan pyörittämistä vois helpottaa kerinleherillä. Muistin, jotta sellaaset johonaki täs huushollis on, ja navettarakennuksesta ne löysinkin. Testasin, ja homma toimi. 

Kerinlehtiä ei saanut mihinkään kiinnitettyä parvekkeella, kun kiristin ei auennut kovin suurelle. Mutta leikkelen ne muutamat sivusaumattomat vinttikamarin puolella. Ei sinne nyt justihin oo tulos yöpyjiä. Jotta kestää vähä pölyyttää. 

Nyt en ole pariin ehtooseen ollut okulinkuresta leikkelemäs, mutta on ollutkin paree pitää väljännestä, kun eileen huhuroon rikkaruohojen kimpus niin, jotta vasen peukalonhanka kipeytyi. Ei se olisi tykänny leikkelystä, vaikka mä oikealla saksinkin.

Jos huomenehtoolla taas hetken saksiis. Vaikkei mulla hengen hätää olekaan leikkelyn kanssa. Ei mulla oo viä soholojakaa kasattuna (=kangaspuut ovat vielä osina kylmällä vintillä).