Muistiinpanoja syyslomaviikolta

Vaikka loma alkoi vähän väsyneissä tunnelmissa - ehkä vähän univelkaa, lisäksi lauantaina ajo vieraalla autolla vieraassa kaupungissa taisi ottaa voimille - niin sunnuntaina jo reipastuin. Kirkon jälkeen tein jo monta syyslomalle säästelemääni puutarhapuuhaa. Lisäksi ehdin järjestellä tapaamista. Haaveenani oli saada tavata kaikki lapsemme ja olin ehdotellut heille kokoontumista jossain pohjoisen kaupungin pizzaravintolassa periaatteella 'pappa betalar'. Meinasi olla kovan takana löytää kaikille sopivaa ajankohtaa, mutta lopulta se järjestyi maanantaille. 

Maanantaille mies sopi lisäksi parin autonrenkaan oston matkan varrelta. Renkaat jätimme ravintolareissun ajaksi esikoisen pihaan, jotta kyytiin mahtuisi esikoisen lisäksi tytär ja vävy. Kuopus naisystävänsä kanssa tulivat omalla kyytillä pizzeriaan, keskimmäinen veljistä sähköpyörällään. Olin varannut meille kahdeksan hengen pöydän. Ehdotin, että tekisimme tällaisesta tapaamisesta oman perinteen, tutustuen samalla pohjoisen kaupungin eri ravintoloihin. 

Tapaamisen järjestymisestä minulle jäi niin hyvä mieli, että koko syysloma on sen jälkeen tuntunut huippuhienolta ja tavoitteet täyttäneeltä. 

Säätkin ovat suosineet. Enimmäkseen on tarjennut hyvin ulkotöissä. Yhtenä päivänä kosteus ja koleus tunkeutui silikoni- ja työhanskojen läpi. Muuten on enempi tullut hiki. Koskapa lämpimien säiden povataan jatkuvan, en ole vieläkään kiirehtinyt porkkanoita maasta enkä talviomenoita puusta. Palsternakkoja olen nostanut saadakseni kasvimaalle tilaa syysistutuksiin ja -kylvöihin. Upotin narsissien lisäksi kasvimaan nurkkaukseen hapankirsikan ja koristearonian lähelle kukkaruukkuja, joihin kylvin joitakin perennoja. Pioniunikkoa ja rantalaukkaneilikkaa kylvin pariin perennapenkkiin. Ruusurannassa kylvin palsternakkaa ja valkosipulia, Kanttorilan kasvimaallekin istutin valkosipulia ja kylvin sitä salaattivuonankaalta. Merkkasin kivillä ja kepeillä. Ehkä olisi hyvä vielä ottaa kuva istutuspaikoista, mutta toki valkosipulit ainakin paljastavat aikanaan paikkansa. 

Otin sentään kuvan ruotsinköynnöskuusamasta, joka avasi kukkansa Ruusurannassa ❤️

Eilen pihaan peruutti rekka. Siinä tuotiin nippu puutavaraa. Viikolla 43 kattofirma käy vielä laittamassa uudet räystäslaudat, niin sitten on koko Kanttorilan ulkokuori uusittu.

Tiistain vietimme Ruusurannassa. Sain raivattua lisää kasvimaata, pussittaen juolavehnän juurta, sillä sitten pystyin vähän kylvämäänkin. Kaivaessa löytyi vielä perunoita ja nousi vähän myös maa-artisokkaa, niin kotona tein niistä keskiviikkona sosekeittoa, johon tuli myös porkkanaa, palsternakkaa, kesäkurpitsaa ja vähän omenaa (söimme 5 litran kattilallisesta viimeiset sopat eilen). 

Keskiviikkona kävimme uudestaan Millanin luona. Mies purki autotallin homeisia sisäseiniä ja pussitti eristeenä käytettyjä toppakankaita. Torstaina hän sitten kävi purkamassa lisää ja viemässä eristepussit kaatopaikalle. Sillä aikaa minä säilöin; omenoista ja pakastevadelmista sosetta ja mehua, laitoinpa sekaan kesäkurpitsaakin. Desinfioin purkit ja pullot uunissa, niin tein sinne sitten vielä leipää ja omenapiirakkaa. 

Eilen perjantaina ruuan jälkeen aloimme tehdä lähtöä yhdistetylle metsä- ja Ruusuranta-retkelle. Löysimme suppilovahveroita kaksi kuivurillista ja kolme pannullista, puolukoita vain muutaman desin. Ruusurannassa oli tarkoitukseni tehdä loput syystyöt, mutta verkkojen ym. suojien rustaaminen hedelmäpuiden, pensasmustikoiden ja marja-aronioiden ympärille oli sellaista ähräämistä, etten muuta ehtinyt ennen pimeää. Vesiastioiden tyhjääminen pitää ainakin huolehtia ennen pakkasia, mutta onneksi niitä ei ihan nurkan takana olekaan. 

Kun tänään mietin, mitä vastaan, kun kysytään miten loma meni, niin muistin, että olenhan ehtinyt myös lukea. Sain loppuun Maiju Lassilan Kootut teokset ja aloitin Alivaltiosihteerien Se virallinen tarina -kirjan, jonka senkin sain veljen kihlatulta. Olen myös vihdoin saanut alkuun ns. telkkarikäsityöt, ts. kun istun nojatuoliini, niin käsillä on jokin... käsityö. Aloitin parsimisella, mutta nyt on neulepuikot vuorossa. Neulomisessa vaan on ikävä sivuvaikutus, niskajumit ja siitä seuraava päänsärky. 

Loppuun vielä pari kuvaa kellarista. Mehupullojen alle piti tökätä tuollainen levy, kun ylähyllyssä on niin leveät raot, ettei pullot sopisi kuin takimmaiselle laudalle. Alahyllyllä on viimevuotisia säilykkeitä, mutta epäilen, että myös toiseksi alimmalla vasemmassa laidassa olevat omenasoseet taitavat nekin olla viime vuosikertaa. 

Ylähyllyllä on gladioluksen mukulat puuhakkeen seassa sekä loput kesäkurpitsat. 

EDIT. Lisään vielä jälkikäteen 25.10. yhden  muistiinpanon, jolla saattaa olla minulle myöhemmin merkitystä, jos ei muuten, niin mielenkiinnosta. Tänä kasvukautena saimme syödä omia salaatteja syyslomalle asti. Nyt en ole käynyt katsomassa, olisiko nämä viimeaikaiset lämpöiset ja kosteat säät saaneet salaatin vielä kasvamaan, mutta tuskin enempää kuin leivän päälle. Viimeinen tomaatti on jäljellä, ja lisäksi muutamia paprikoita, joista saatan tehdä toisen erän tsakuskaa, kun sain Millanilta lisää munakoisoa. Hän oli saanut niitä tutultaan Etelä-Suomesta. 

Kotiruuasta, taas - tapojeni vastaisesti

Kyllä ruoka-asiat ovat miltei päivittäin mielessä nyt, kun en ole nauttimassa valvontaruokailun eduista. Ai mikseivät päivittäin? Koska melkein aina laitamme ruokaa, jota jää tähteeksi ja syömme parillakin seuraavalla aterialla.

Kuten aiemmin viittasin, sunnuntaina kävimme Millanin luona, mutta samalla reissulla myös sieniretkellä. Kotiin palattuamme perkasin pannulle saaliin vanhimpia suppiksia, jotka söimme tuorepastan kanssa. Maanantaina oli tähdepäivä lisättynä grillilapasilla. Eilen piti sitten taas miettiä ruokaa. Olin jättänyt osan suppilovahveroista pakastamatta ja kuivaamatta, halusin lounaaksi kokeilla sienikeittoa, mutta reseptiä soveltaen. Sipulin tilalle ruohosipulia ja ilman ranskan- tms. kermoja. Sen sijaan jauhoin sekaan paahdettuja maapähkinöitä ja lisäsin myös sienijauhetta, jota tein aiemmin kuivaamistani suppiksista kahvimyllyllä, pikkuserkkuni mieheltä saadun vinkin mukaan.

Mies kommentoi: "Sienikeitoksi hyvää." Mutta koska tiesin, ettei hän pidä sienikeittoa oikeana tai riittävänä ruokana, tein illaksi lisäksi vegekuutiot ja kasvikset (ryöpätty lehtikaali + kesäkurpitsaraaste) teriyaki-kastikkeeseen, ohrasuurimoita lisäkkeeksi. Mies kysyi "onko nyt joku juhlapäivä?"

Tänään oli taas tähteiden vuoro. Olin ajatellut taas sienikeittoa alkukeitoksi, sitten teriyakikasvikset ja -kuutiot + ohra. Mutta mies, jolle aikaisin heränneenä ensin tuli nälkä, ehdotti, että hän sekoittaa kaiken risotoksi (=ohratoksi), sienikeitonkin, ja. lisäksi paistaa vielä härkistä samaan keitokseen. Olin edelleen allukeiton kannalla, mutta hän väitti, ettei sitä riitä kahteen annokseen. Annoin periksi. "Tee mitäs taharot." Syötyään mies totesi: "Ketsupin kanssa oli ihan hyvää." Minä en periaatteesta töräyttänyt ketsuppia lautaselleni. 

 Syömme nyt sitten ainakin vielä illalla, ehkä huomennakin ruskeaa pataa/muhennosta, jossa ei maistu sienikeitto eikä teriyaki... Mutta maha tulee täyteen, mikä sekin on tärkeää. Ja salaatti pelastaa aterian kuin aterian. 

Taas mm. sähkön säästöä

Reilu viikko edellisistä suru-uutisesta, kun tuli seuraava (ensin suvun sitten ent. kotiseurakunnan piirissä). Jospa nyt hetkeen ei tulisi lisää.

Tässä oli useita sadepäiviä, kunnes eilen ja tänään on ollut poutaa. Ja yöpakkasta. Ehkä nostan viimein loput porkkanat, joita on vielä muutama maassa, sekä lisää palsternakkaa, ennen kuin maa jäätyy liikaa. Eilen hyödynnettiin poutaa yhdistämällä kyläreissuun sieniretki, tänään pesemällä pyykkiä. 

Sadepäivien puuhiin on sisältynyt mm. korjausompelua - kunhan olin raivannut kamarin pöydälle tilaa ompelukoneelle. Perjantaina otin urakaksi tyhjätä, sulattaa ja pestä jääkaappi-pakastimen. Paksu jääkerros oli päässyt kertymään pakastimeen olletikin siksi, kun sen ovi oli kerran kesällä jäänyt raolleen useammaksi tunniksi. Nyt päätimme miehen kanssa, että jätetään kaappiyhdistelmä sulana tyhjilleen käynnistämättä uudestaan hetkeen. Pakasteet mahtuivat uuteen kaappipakastimeemme ja jääkaapin korvikkeena toimii keittiön porstuan "kylmäkomero". Jouluksi viimeistään otetaan jääkaappi käyttöön uudestaan, mutta eiköhän tässä välissä säästy sähköä. 

Odotin, että normaaliaikaan siirtyminen auttaisi minua pääsemään takaisin "ihimiseltääseen" unirytmiin. Meinasi mennä etenpeten, kun uni ei meinannut tulla ollenkaan sunnuntain vastaisena yönä. Lopulta nousin keittiöön syömään ja ratkomaan sudokua. Kaikesta huolimatta heräsin ajoissa kirkkoon. Sunnuntain kirkkoreissupyöräily ja sieniretkikö avittivat, että eilen menin petiin yhdentoista maissa ja kesken kirjan lukemisen silmät lupsahtivat, ja aamulla nousin jo seiskalta. Vaiko kenties Millanin antama ravintolisä jo vaikutti. Oli miten oli, yritän liikkua päivittäin (tänäänkin tehtiin kävelylenkki kirjaston ja kirppiksen kautta) ja syödä ainakin viikon kuurin Millanin medisiiniä.

Joululahjaneuleita syntyy hyvää vauhtia, mutta pitäisikö minunkin aloittaa jo myös joulukorttipuuhatkin, kuten eräs tuttava, joka soitti ja kysyi osoitetta joulukortin lähettämistä varten.

Tytit ja muuta sadonkorjuuta

Kanttorilan ensimmäisinä vuosinamme hankimme yhden Tarmo- ja neljä Tytti-pensaan tainta, kun olin saanut päätettyä, mihin ne sopisivat. Paljon ne eivät ole vielä kasvaneet, mikä on aivan hyvä asia, ja tuotto on ollut vaihtelevaa. Ensimmäisen, muutaman marjan sadon jouduttua lintujen tms. marjavarkaiden suihin sato on pikkuhiljaa runsastunut, mutta viime kesän kuivuudesta ilmeisesti johtuen tyrnikään ei tuottanut juuri desilitraa enempää. Yhteensä siis neljästä Tytistä. 

Tänä kesänä näytti taas aivan toiselta. Keräsin marjat lopuistakin tyrnipensaista eilen, paras pensas tänä vuonna antoi puoli litraa, toiset kolme ehkä yhteensä saman verran.

Annoin tyttöpensaille nimet erottaakseni ne toisistaan. "Takimmainen oikeanpuolinen" on hankala nimi ja voi tarkoittaa katsomiskulmasta riippuen ainakin kahta eri pensasta. Niinpä tytöt ovat nyt nimeltään Tytti Matala, Tytti Pikkarainen, Tytti Vintturi ja Tytti Isola. Jos käyt niitä katsomassa, tunnistat kyllä, kuka (emi)kukin on. Toistaiseksi. Kasvavathan ne tuosta. Mutta Vintturi jäänee silti vinovartiseksi.

Mustaherukoita poimin oman puskan lisäksi Millanin takamarkilla. Se souvi on tältä satokaudelta ohi. Vadelmia vielä lienee kypsynyt, pitäisikin tästä lähteä niitä haeskelemaan - ellei eilisiltainen sade ehtinyt niitä varistella. Valkosipulit on nostettu ja Borlotto-pavut keitetty pakkaseen, ja eka erä pensaspapua, mutta pian pitänee kerätä myös härkäpavut. 

Myös metsän satoa olemme käyneet koluamassa useammin kuin moneen vuoteen, sekin hyvä tästä vuorotteluvapaastani. Viimeksi lauantaina kävimme uudestaan kantarellipaikalla, mukana sienikorin lisäksi marjasangot ja -poimurit. Ja niin mukavasti meni retkemme, alun marmatuksista huolimatta, että löysimme myös toisen kantarellipaikan sekä vaaleita orakkaita. Ja mustikoitakin yhä löytyi toisten jäljiltä reilu viisi litraa. Litran verran poimin Millanille tuliaisiksi, kun menimme metsästä päin hänen kahvipöytäänsä.

Kahvista puheen ollen, se oli yksi alkumarmatuksen syy. Kahvitermoksemme korkki oli taas jäänyt auki ja alkoi vuotaa kumossa olevaan reppuun auton takapenkillä. Mies hoksasi onneksi hajusta ja ehdin nostaa repun pystyyn ja pelastaa puoli pulloa retkievästä. Mies yleensäkin valittaa metsäretkelle mennessä esimerkiksi, että ei  sieltä mitään kuitenkaan löydy, ja nyt on jo pari kertaa käynyt niin, että hän valittaa mukaan otetun nesteen vähyyttä. Minulla oli kahden desin vesipullo, jonka hänelle lupasin, mutta ei sellainen kuulemma riitä. Kyllä ne valitukset taas metsässä loppuivat, viimeistään siinä vaiheessa, kun mies bongasi vaaleaorakasesiintymän. Nyt on vakaa aikomus hankkia uusi termospullo, jos löytyisi sellainen, missä on idioottivarma kierrekorkki, ilman napsuttelumekanismeja. Evästä oli lopulta kuitenkin riittävästi, ja kahviakin jäi vielä Millanin kahvipöytään asti.

Vaaleat orakkaat menivät perunaan soosihin, mutta keltavahverot paloittelin eilen kuivuriin. Mikä ihana tuoksu ❤️