Kyllä ruoka-asiat ovat miltei päivittäin mielessä nyt, kun en ole nauttimassa valvontaruokailun eduista. Ai mikseivät päivittäin? Koska melkein aina laitamme ruokaa, jota jää tähteeksi ja syömme parillakin seuraavalla aterialla.
Kuten aiemmin viittasin, sunnuntaina kävimme Millanin luona, mutta samalla reissulla myös sieniretkellä. Kotiin palattuamme perkasin pannulle saaliin vanhimpia suppiksia, jotka söimme tuorepastan kanssa. Maanantaina oli tähdepäivä lisättynä grillilapasilla. Eilen piti sitten taas miettiä ruokaa. Olin jättänyt osan suppilovahveroista pakastamatta ja kuivaamatta, halusin lounaaksi kokeilla sienikeittoa, mutta reseptiä soveltaen. Sipulin tilalle ruohosipulia ja ilman ranskan- tms. kermoja. Sen sijaan jauhoin sekaan paahdettuja maapähkinöitä ja lisäsin myös sienijauhetta, jota tein aiemmin kuivaamistani suppiksista kahvimyllyllä, pikkuserkkuni mieheltä saadun vinkin mukaan.
Mies kommentoi: "Sienikeitoksi hyvää." Mutta koska tiesin, ettei hän pidä sienikeittoa oikeana tai riittävänä ruokana, tein illaksi lisäksi vegekuutiot ja kasvikset (ryöpätty lehtikaali + kesäkurpitsaraaste) teriyaki-kastikkeeseen, ohrasuurimoita lisäkkeeksi. Mies kysyi "onko nyt joku juhlapäivä?"
Tänään oli taas tähteiden vuoro. Olin ajatellut taas sienikeittoa alkukeitoksi, sitten teriyakikasvikset ja -kuutiot + ohra. Mutta mies, jolle aikaisin heränneenä ensin tuli nälkä, ehdotti, että hän sekoittaa kaiken risotoksi (=ohratoksi), sienikeitonkin, ja. lisäksi paistaa vielä härkistä samaan keitokseen. Olin edelleen allukeiton kannalla, mutta hän väitti, ettei sitä riitä kahteen annokseen. Annoin periksi. "Tee mitäs taharot." Syötyään mies totesi: "Ketsupin kanssa oli ihan hyvää." Minä en periaatteesta töräyttänyt ketsuppia lautaselleni.
Syömme nyt sitten ainakin vielä illalla, ehkä huomennakin ruskeaa pataa/muhennosta, jossa ei maistu sienikeitto eikä teriyaki... Mutta maha tulee täyteen, mikä sekin on tärkeää. Ja salaatti pelastaa aterian kuin aterian.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti