Melkein kahden viikon tauon jälkeen olemme päässeet taas Kanttorilaan. Töihin. Heti eka lauantai töiden alettua oli työpäivä, KiKy-päivä, tyhy-päivä, kävimme kollegoiden kanssa seinäkiipimässä, joten emme lähteneet yhdeksi yöksi Kanttorilaan. Sen sijaan menimme miehen kanssa kiipeilyn jälkeen tutulle hillasuolle - mikä osoittautuikin oivaksi ajankuluksi. Hillaa löytyi, ylikypsyydestä huolimatta hyvänmakuista, ja saimme raitista ilmaa ja lisää liikuntaa kiipeilyn päälle.
Ensimmäinen kokonainen kouluviikko takana, maanantaista ruveten laskin päiviä, milloin pääsisi tänne. Mutta ei se johtunut siitä, että töissä olisi ollut jotenkin kurja olla. Toki minulla riittää haastetta
selvitä ison yhdysluokan kanssa. Mutta Kanttorilaan kaipasin ihan vain Kanttorilan itsensä takia. Ihana Millan kävi täällä huolehtimassa kastelemisesta kaksikin kertaa poissaolomme aikana, ja sen ansiosta täällä kukoistettiin.
Heti kun mies kurvasi autolla portista, silmiini osui kolmiopenkin päädyssä komeilevat valkoiset liljat. Ne ovat tällä hetkellä puutarhamme kuningattaria. Ei ihme, että valkoiset liljat liitetään taiteissa sekä neitsyt Mariaan että Jeesukseen.
Paljon muutakin ihasteltavaa bongasin jo ennen kuin pääsin ulos autosta. Sieltä selvittyäni ja vietyäni osan kamppeista tupaan tein ensin kastelukierroksen (kasvihuone ja kukkaruukut, muut olivat saaneet taivaallisen kastelun) ja sitten kamerakierroksen. Valitettavasti vain iPadilla. Illan mittaan ennätin kerätä yhtä ja toista satoa, ihan ensiksi ahomansikoita jälkiruokaa varten. Nauriit nostin jo pois, kirpat söivät loppukesästä lehdet reikäisiksi. Jotain eloa löytyi kuitenkin juurista.
Täytyy jatkaa kirjoittamista myöhemmin, siis toisena päivänä, nyt on nukkumaanmenoaika.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti