Teimme eilen sen sukulointi- ja taimiretken. Menomatkalla poikkesimme ensin Millanin porraspielessä hakemassa myös häneltä taimia ja sitten piipahdimme isolla kirppiksellä, kun halusin tutkailla vitriinitarjontaa. Pari varteenotettavaa vaihtoehtoa oli, muttemme tehneet mistään varausta. Seuraava pysähdys kahville nuoremman siskon luona ja sitten kävimme katsomassa äitiäni, joka tällä kertaa olikin hereillä. Kun lauloimme monien laulujen jälkeen vielä suvivirren, niin äiti yhtyi mörisevällä äänellään säkeisiin: "mun sieluni, sä liitä myös äänes kuorohon ja armon Herraa kiitä, kun laupias Hän on".
Ennen kuin jatkoimme isosiskon luo, mies kävi hakemassa katsastuskonttorilta siirtokilvet, jos vaikka hän saisi siskoni pihassa talven seisoneen auton liikkeelle ja siirrettyä Kanttorilaan. Perillä söimme uusia perunoita smetanasillin ja salaatin kanssa, teimme siskon kanssa puutarhakierroksen ja mies touhusi siskon vanhan auton kimpussa. Kun olimme siskon kanssa vielä peranneet kivikkoreunuksen pohjaa ja käyneet tätiä katsomassa, niin mies olikin valmis yrittämään liikkeelle lähtöä. Pakkasin kyytiin vielä vähän hopeahärkkiä ja toista valkokukkaista maanpeiteperennaa sekä ison rullan sisustuskangasta (mikä olisikin erillisen postauksen väärti asianhaara). Sitten alkoi retkemme jännittävä loppuhuipennus: ajo kahdella autolla perätoukuria, minä paremmalla autolla perässä seuraten, mihin asti mies saa toisen auton kuskattua. Ilman vilkkuja, ilman mittareita nytkytellen... Kirkolla jätimme kakkosauton odottamaan kylmälle asemalle, kun kävimme aakkoshuoltamossa ostamassa sen tankkiin jotain lisäainetta, jos vaikka ei niin enää nyityttäisi. Samalla ostimme matkalle iltapalaksi kolmioleipiä. Sitten taas jatkettiin peräkkäin. Onneksi iltamyöhäisellä liikenne oli aika hiljaista. Ohittelija pääsivät suhteellisen helposti meidän sivuutte. Syönti- ja verryttelytauko pidettiin levähdyspaikalla.
Emme päässeet kuitenkaan Kanttorilaan asti kahdella autolla, mutta ei se siirtokilpiauto maailmojen taakse jäänyt, puolen tunnin matkan päähän vain. Mies ruuvasi siitä irti lukkopohjan mukaamme, aikoen sitä tutkia, jos vaikka saisi sen kotikonstein toimimaan. Pääsimme kotiin aamupuolella yötä. Niinpä olenkin ollut tänään nuutunut ja saamaton. Mies lähti herättyään kokeilemaan, saisiko hän matkasta jääneen auton liikkeelle. Ja niin vain hän sen sai ajettua kotipihaan juuri ajoissa ehtiäkseen vielä hyppäämään linjurin kyytiin, päästäkseen hakemaan vielä omankin autonsa sieltä puolen tunnin ajomatkan päästä.
Sillä välin minä olin saanut sentään tiskata ja leivottua puolen litran nisutaikinan. Kaurakeksejäkin aloin tehdä, mutta sitten huomasinkin, ettei minulla ole täällä leivinjauhetta. No, aivan syötäviä kekseistä tuli ilman nostatusainettakin, sellaisia kakkaroita.
Noinkohan huomenna taas jaksaisi paremmin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti