Kävimme tänään kylästelemässä Millanin luona. Vasta tänään, vaikka olemme maisemissa olleet jo perjantai-illasta ruveten. Alkuloma meni saarna- ja puutarhakiiruissa, alkuviikosta taas Millan oli niin kipeänä, ettei ollut saanut nukuttua eikä näin ollen olisi jaksanut seurustella vieraiden kanssa. Ei hän nytkään itse pystynyt kahvia juomaan, mutta me joimme hänenkin edestään.
Reilu viikko sitten olimme kolmestaan mielenkiintoisella autoajelulla. Vedimme peräkärryllä kattopeltikuormaa siskolleni ja samalla poikkesimme tapaamaan entisiä seurakuntanuoria. Entisiä siinä mielessä, ettemme kukaan enää olleet kauhean nuoria. Meillä oli mukava nyyttäritapaaminen ja Millanin sähköyliherkkyyskin osattiin huomioida, eikä kenelläkään ollut kännykkä päällä. Kuvatkin otettiin normi digikameralla. Siskon luona jeesattiin Millanin kanssa keräämällä omppupudokkaita (no, tulihan ne omput taas sieltä...) koska sisko oli potenut selkäänsä ties miten pitkään ja kerättävää oli puiden alla niin, ettei jalka jakaantunut. Mies tyhjäsi peltikuorman kempuralle ja yhdessä istuttiin siskon ruoka- ja kahvipöytään ("candlelight supper" sadonkorjuujuhlan tunnelmissa). Kun sitten iltapimeällä toimme Millanin ja koiruuden takaisin kotiin, keräsimme hänen kirjahyllystään metrin verran tiiliskivipäätaloja auton kyytiin. Eronnut ja karannut mies oli ne jälkeensä jättänyt eikä perästäkään huolinut. Ne olivat menossa paperinkeräykseen. Katsotaan, josko me löytäisimme niille uuden kodin. Toistaiseksi saavat väliaikaisen turvapaikan Kanttorilan hyllyssä. Millan oli tyytyväinen lisätilaan, johon hän oli ehtinyt hankkia itselleen sopivampaa täytettä kirjaston poistomyynnistä.
Tänä vuonna olisi kuulemma kunnat saaneet itse päättää syyslomaviikkonsa. Niin sitä ihmettelen, että miksi meillä kuitenkin piti olla näin myöhään tämä loma, vaikka sen olisi saanut pitää varhemminkin? Viime viikolla vielä olisi joinki tarjennut... Kyllähän nytkin olen pihalla tarjennut, kun olen kunnolla pukenut, mutta eipä enää pysty nauttimaan syksyn kukista, kun pakkanen puri krassit ja muut. Eilen keräsin loput leijonankidat maljakkoon. Tänään vihdoin muistin nostaa dalian juurakon ylös kukkapenkistä. Olin sen vallan unohtaa, kun olen noita omenoita vain hyysännyt. Kävin hakemassa talvikynteliä nyhtökaurakastikkeeseen, niin siinä tulin katselleeksi viereistä perennapenkkiä, äkkäsin siinä ensin unohtuneen gladiolusryppään ja siitä muistin daliankin, jonka varret ja lehdet olivatkin jo menneet ruskeaksi. Jossain ohjeessa sanottiinkin, että pakkanen saa niitä nipistääkin ennen kuin juurakot kannattaa nostaa. Aika komeaksi oli ehtinyt juuri paisua, vaikkei se koko kesää ehtinytkään maassa olla.
Eilen mies kävi etelässä myymässä auton ja poikkesi mennessään viemään Millanille vettä ja kirjeeni. Auton myytyään mies oli hypännyt junaan hakeakseen toisen auton kaupunkikodin pihasta. Puolilta öin hän palasi retkeltään, kun ei raaskinut yksin jäädä nukkumaan tyhjään kotiin. No, tänään jaksoi kuitenkin kyläillä kanssani. Paluumatkalla poikettiin vielä paikallisella kirppiksellä. Ostin pienen kattilan ja ikkunaverhot vintin klasiin. Kas kun kuopus oli sieltä vienyt verhona pitämäni tumman lakanan opiskelijaboksinsa ikkunaverhoksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti