Onpas taas vierähtänyt aikaa edellisestä postauksesta, kuukausikin on ennättänyt vaihtua. Viimeksi kuvailemani kutina yltyi silloin illalla ja yöllä aivan kauheaksi, välillä jo pelkäsin pimeässä, kuulostellen, alkaako minulla kurkku turvota. Aamulla soitin päivystykseen, jossa neuvottiin lopettamaan antibioottikuuri ja hakemaan apteekista antihistamiinia. Mutta eihän tällä paikkakunnalla sunnuntaisin ole apteekki auki. Onneksi Millanilla oli antaa minulle histamiinia, jolla kutina alkoikin hellittää. Kolmannen yön sain jo nukkua heräämättä raapimiseen.
Antihistamiinin lisäksi sain Millanilta myös niitä tulppaaninsipuleita, jotka piilottelin tuoreeseen perennapenkkiin heti kylänsyrjästä palattuamme. Nyttemmin kun ei ole enää tarvinnut ährätä tuon kukkapenkin kanssa, olen ennättänyt täällä viikonloppuisin käydessämme tyhjätä kasvihuoneen, kerätä omenoita, nostaa punajuuret, kerätä omenoita, kaivaa parsoille penkkiä, kaivaa maa-artisokkaa, kerätä omenoita, korjata härkäpapusatoa, kerätä omenoita... Tänä syksynä on siis vaihteeksi riittänyt punakanelia. Muillekin jaettavaksi.
Viikko sitten kävimme kaivamassa perunasadon ja keräämässä härkäpavut Millanin kasvimaalta, jossa meillä oli pieni "vuokrapalsta". Palkoina mitattuna härkäpapua tuli kutakuinkin yhtä paljon kuin perunaa, mutta toki sato meni sitten pienempään tilaan, kun olin saanut palot riivittyä. Siihen ei taida olla mitään helppoa tai nopeaa konstia? Kaupunkikodissa sitten esikeitin suurimman osan pavuista pakastimeen, loput keitin ja muhensin pihvitaikinaksi, johon lisäsin oman maan sipulia, valkosipulia ja chilipaprikaa. Kananmunaa ja mausteita lisäksi ja se oli siinä. Perunoista suurimman osan jätimme Kanttorilan kellariin, pienimmät keitimme saman tien. Osan perunoista jouduin valikoimaan myös kompostoriin ruttoisina. Savimaa oli tänä kesänä turhan märkä potuille.
Tänään taitoin maissintähkät talteen, viisi pienehköä tähkää, jotka huomenna syömme hyvällä halulla. Hiukan aloin jo haravoida koivun lehtiä, koska haluan koota niitä kompostin kuivikkeeksi talven varalle. Muuten en juuri taida haravoida kuin noiden portinpielen isojen vanhojen koivujen alta.
Mukavasti sadonkorjuuta on riittänyt, vaikka kaikki ei tänä kesänä menestynytkään aiempien vuosien tapaan. Mutta uskon, että Taivaan Isä on ihan oikein mitoittanut tuon satommekin. Ei minulla olisi tänä syksynä ollut aikaa eikä energiaakaan esim. avomaankurkkujen säilömiseen. Muutaman pienen kurkun otin talteen ja aika pienellä työpanoksella laitoin ne etikkaliemeen. Viimesyksyisiä kurkkuja on vielä kellarissa, joten ei hätiä mitiä senkään suhteen. Ja mitä tulee omenoihin, niin noita kesäomenoita ei kauheasti liioin tarvi säilöä eli soseuttaa, kun niitä pystyy jakelemaan syötäväksi, lähinnä pohjoisessa. Talviomenoita tulee vuorostaan vähemmän kuin parina edellisenä syksynä.
Huomenna nostan vielä mukulasellerit suojaan kylmältä, niin sitten lienee arimmat tallessa. Palsternakka kestänee vähän kylmän puraisuakin. Kuten pienet purjonikin. Parsantaimet mietityttävät. Ohjeen mukaan keväällä kylvetyistä siemenistä kasvaneet taimet pitäisi nyt syksyllä istuttaa varsinaiseen parsapenkkiin, jolle olen siis jo kaivanut valmiiksi pohjaa. Ja vihdoin sain aikaiseksi myös selvittää, mistä täällä voisi hakea hevosen lantaa parsoille. Mutta vielä pitäisi saada haettua lantaa. Niin sitä mietin, miten myöhällä vielä ehtisi parsan uudelleen istuttaa vai pitäisikö suosista jättää kevääseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti