Uuden äärellä

Mainitsin edellisessä postauksessani menneen vuoden muuttourakoista. Ajelimme tänä iltana taas pikkuriikkisen muuttokuorman kanssa. Ei sen kummempaa kuin että tyhjäsimme loputkin roinat asunto-osakkeesta (kuten pieni keittiöpöytä ja mäntyvitriini). Saimme sinne tänään uuden vuokralaisen, joka tuli muuttokuorman kanssa tekemään vuokrasopimusta. Edellinen vuokralainen sanoi sopimuksen irti joulukuussa ja olisi maksanut vielä tammikuun vuokran, mutta nytpä hänen ei tarvinnutkaan. Hyvä ajoitus kaikin puolin. Uudella vuokralaisella on suloinen, kiltti, iso Viski-niminen koira. Se ei meitä haittaa, kun asunnossa ei ole tehty pintaremontteja, keittiötä lukuun ottamatta (ja sekin syntyi varsin edullisesti kierrättämällä). 

Muutenkin päivä oli onnistunut ja mukava. Kävimme kävelyllä kyläkaupassakin, mutta en sattunut rookaamaan yhtäkään oppilas. Sen sijaan näin jotain muuta ilahduttavaa; kierrätyspisteelle oli nyt ilmestynyt säiliö myös muovipakkauksille! 

Sitten enempi tuohon otsikkoon liittyvää. 

Vihjaisin aiemmin virkavapaasuunnitelmien muutokseen. No niin. Marraskuun viimeisenä maanantaina mies tutki netistä, löytyisikö lähistöltä opettajan sijaisuuksia. Löytyi ilmoitus, johon piti hakea seuraavaan päivään, eli marraskuun viimeiseen, klo 12 mennessä. Otin yhteyttä ja kysyin, onko tullut paljonkin hakemuksia, että kannattaako minun näin lyhyellä varoitusajalla laittaa hakemusta. Minua melkeinpä aneltiin se lähettämään, koska toivottiin kokenutta opettajaa joltesankin haastavaan  ekaluokkaan. Ja minähän lähetin, kun kauniisti pyydettiin, ja saman viikon perjantaina olin sitten jo haastattelussa ja, jossa annoin suostumukseni valintaan. Viimeistä kouluviikkoa edeltävällä viikolla kävin sitten tutustumassa luokkaan. Ehdin nähdä niitä haasteitakin, mutta siitä huolimatta kaikki näkemäni ja kuulemani rohkaisi ja suorastaan innosti minua. Kyseessä on koko kevätlukukauden kestävä pesti, luonnollisesti parin kuukauden koeajalla. Ajomatkaa tulee päivittäin vähän enemmän kuin silloin ennen, kun kuljin työmatkaa autolla. Reitti ei kuitenkaan ole yhtä yksitoikkoinen kuin edellinen työmatka-ajoni. En silti elättele kuvitelmia, että alkava kevätlukukausi olisi millään muotoa lastenleikkiä, työn tai työmatkan puolesta. Ajattelen kuitenkin, että viitisen kuukautta menee vaikka seipäännokassa. Ja koska uskon, että tässäkin on ollut vahvasti johdatusta, niin uskon Taivaan Isän antavan voimaa ja viisautta kullekin päivälle tarpeellisen määrän.