Eilen diakoniamyyjäisten jälkeen ajeltiin takaisin Kanttorilaan. Nyt on porkkana-, lanttu-, punajuuri- ja maksalaatikot ostettu. Kaupunkikodista kuskattiin mukanamme mm. jouluvaloja. Miehen tekemästä kynttiläkranssista sammutin jo valon, kun aurinko killittää niin ihanasti keittiön ikkunaan. Perennapenkkiin pystyttämässäni pajukartiossakin on nyt ulkovalosarja, mutta siinä palaa vain muutama polttimo. Hurjan pitkässä kynttiläsarjassa on vissiin useampi sarja peräkkäin, ja kun yksi sarjan lampuista simahtaa, koko sarja menee pimeäksi. Olisi kova homma mitata, mitkä lamput ovat viallisia. Olkoon noilla vähillä valoilla tämän joulun.
Siivouksia pitäisi edistää. Sen sijaan, että istuisin tietsikalla. Äsken tyhjäsin yhden tuolin päällystän. Sellaiseenkin pikkujuttuun saan tuhrattua aikaa, kun koetan etsiksellä oikeita paikkoja siihen kasaantuneille käsityötarvikkeille. Korttiurakkakin on kesken, samoin Millanin joululahjan ompelu. Ne pitäisi saada valmiiksi, jotta pääsisi raivaamaan niin askartelu- kuin ompeluvärkitkin joululomalle, ja työhuoneeni muutettua vierashuoneeksi esikoiselle.
Ei siis muuta kuin tuumasta toimeen, sana lihaksi ja sanasta miestä. Sanottu ja tehty. Olisikin niin! Olisipa Jumalan kuvana oleminen sitäkin, että "Aila sanoi ja tapahtui niin"... Mutta sanon nyt kuitenkin itselleni, että tulkoon lahja ja kortit valmiiksi, niin vähitellen se sitten tapahtuneekin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti