Sadepäivän puuhia

Olen kertonut tämän anekdootin tuhat ja yksi kertaa, mutta menköön vielä tälläkin foorumilla - kenties muutamannen kerran.
Meillä oli kotona alunperin pärekatto. Kipinät savupiipusta olisivat voineet saada aikaan pahaa jälkeä. Niinpä äitini tapasi hyödyntää kesäiset sadepäivät leipomatöihin. Muistan sellaisenkin kesän, että kuivaa riitti niin paljon, että me lapset jouduimme vesiletkulla kastelemaan kattoa, kun äidin oli pakko päästä välillä leipomaan väelleen leipää.
Äiti oli tullut sanoneeksi jonkun naapurin isännän kuullen, että meillä leivotaan aina kun sataa. Eräänä erityisen sateisena kesänä samainen isäntä oli sitten todennut kyläkaupalla, että kyllä siinä huushollissa on nyt leipää.

Tänään sataa. Hain kaupasta hiivaa ynnä muuta leipomatarviketta. Mies puolestaan puuhailee riihessä kirkonpenkkien kanssa: lyhentää liika pitkiä penkkejä käytännöllisemmän kokoisiksi, jotta niitä on helppo kanniskella ja jotta niihin on helpompi päästä pöydän ääreen istumaan. Kas kun tänään ei valu luonnistu. Kun ei oikein voi lähteä ostamaan sementtisäkkiäkään peräkärryyn kastumaan.

Vein viikonloppuna pari isoa salin mattoa mattotelineelle tuulettumaan. Äsken koetin niitä vähän peitellä muovisäkeillä, mutta turhan myöhään. Kovin kosteita ovat. Jospa tällä viikolla vielä pihalla kuivahtaisivat?