Omenatarha

Omenatarha

tiistai 27. lokakuuta 2015

Syyslomamuisteloa

Lomaviikko hurahti nopeasti, vähempi kuitenkin loman merkeissä.
Perjantaina jatkoin kohopenkin kohotusta, mies auttoi. Minä kärräsin lehtien päälle naattien ja muiden kasvinosien lisäksi kompostorista tyhjäämääni höyryävää, haisevaa moskaa. Mies puolestaan kuskasi "hajusuojaksi" kosteaa turvetta, jota hän tyhjäsi pääoven alta. Hän nimittäin sai kuin saikin sementtiportaat lopultakin kokonaan irti seinästä ja pääsi irrottelemaan portaiden takana kastuneita seinälautoja, joiden takaa sitä kuttaa hän sitten kaivoi ulos useamman kärryllisen. Kuivemmasta turpeet hän lippasi muovisäkkeihin. Sitä voitaneen hyödyntää komposti- tms kuivikkeena myöhemmin. Turvepehkun peittelin sitten multakerroksella, jonka olin kaivanut ylös samalla paikalla olleesta vanhasta  kohopenkistä. Ehdin kylvää vielä porkkanaa ja sen sekaan valkosipulia pari riviä entiseen maissi-, kesäkurpitsa- ja härkäpapupenkkiin. Seuraavana aamuna oli maa kohmeessa ja vastatehty kohopenkki höyrysi lupaavasti kuin sontatunkio.
Lauantaille sattui poutapäivä, joten sain pestyä koneellisen hantuukeja ja liinavaatteita. Käsipelillä viruttelin sitten vielä likaisia työvaatteitani ja -hanskoja, ja nekin ehtivät kuivahtaa illaksi sen verran, että sain kerätä pyykit sisään yöksi. Työvaatteiden pesu meinasi sitä, että kuraisimmat urakat olin saanut tyydyttävästi päätökseen. Kasvimaan kunnostusta voin jatkaa myöhemmin, jos olosuhteet sallivat, kunhan olemme syöneet lehtikaali-, purjo- ja porkkanapenkit tyhjäksi. Viimeistään keväällä käännetään loput, kun palsternakatkin on nostettu siementäjiksi jätettyjä lukuunottamatta.
Lauantaina käväisimme iltapäivällä pikareissun Millanilla sekä uimahalli- ja ostosreissulla, jolta palattuamme vietimme loppuillan enimmäkseen omenapuiden alla. Talvilajikkeita kerättiin talteen kellariin sekä maasta että puista, tarkemmin sanottuna kahdesta puusta, koska se puu, joka viime syksynä kantoi ennätyssadon, piti tänä syksynä taukoa.
Kuvittelin herääväni pyhäaamuna aikaisin ja pirteänä yhden ylimääräisen tunnin ansiosta, mutta kyllä mies joutui minua herättelemään. Hyvin kuitenkin ehdimme kävellä piispanmessuun. Kirkon parkkipaikka oli tupaten täynnä, mutta kirkon sivulaivasta löytyi vielä hyvin tilaa istua, vaikkakin virsikirjat olivat ovisuusta loppuneet. Suntion apulainen kiikutti iloksemme lisäkirjoja, jotta päästiin mukaan veisaamaan. Kuorolla oli runsas ja hyvin harjoiteltu musiikkitarjonta. Iloitsin erityisesti vastausmusiikissa (Mun kotini Taivaassa ihana on) mukana olleesta sellosta.
Kaikki muukin hoitui mallikkaasti, oikein kirkkoherran näköisesti, sanoisin. Juhlallinen ja kaunis jumis, uusine alttarivaatteineen kaikkineen. Myös piispa Peura oli positiivinen tuttavuus, vaikkemme toki sen kummemmin tuttavuutta tehneetkään (mieheni on tosin ollut aiemmin piispan puheilla). Jaksoin kuunnella piispan ajankohtaisen ja seurakuntalaisia koskettavan saarnan paremmin kuin yleensä jaksan saarnoja kuunnella.
Sitten oli aika alkaa rustata itseämme reissunpäälle, takaisin kohti leipätyömaata. (Vaikka on kai kasvimaakin eräänlainen leipätyömaa.) Pakkaaminen kesti hyvän tovin, kun mies halusi tukkia kirjahyllyn osat auton sisään sen sijaan, että olisi tyytynyt peittelemään ne peräkärryyn sateelle alttiiksi. Mikä olikin varmaan viisainta, ajatellen, millaisessa tuulessa ja sateessa ajelimme kohti pohjoista, vaikka miehen vuoroin pakatessa ja vuoroin lastia purkaessa minua kieltämättä hermostutti viivästys. Mutta ihme ja kumma, mies sai mahtumaan focukseen kaikki osat, yläkaapit mukaan lukien. Ja muukin tavara mahtui, hyllyjen sisään.
Ennen lähtöä siirsin hapankaalin uuninpankolta kellarin rappusille viileään. Kukat piti muistaa kastella, että pärjäävät taas viikon. Tiskit sain kutakuinkin pestyä, mutta salin puolelle jäi aikamoinen sonka. No, eivätpä ne sotkut sieltä minnekään tällä välin katoa. 

2 kommenttia:

  1. Simo Peura on hieno piispa. Hänellä toistuu monessa puheessa asia, jonka hän Herättäjäjuhlien lähetysseuroissa 2014 ilmaisi näin;

    "Tänään lähetystyötä tehdään yhdessä, ja se suuntautuu kaikkialle maailmaan. Myös Suomeen. Maassamme elää enenevä määrä niitä, jotka eivät vielä tunne Kristusta tai sitten eivät enää tunne häntä. Suuri kysymyksemme on, mikä paikka kristinuskolla on suomalaisessa elämänmuodossa."

    VastaaPoista
  2. Samoilla linjoilla nytkin, laittaen seurakunnan miettimään mm., olemmeko valona kuntaan tulleille turvapaikanhakijoille.

    VastaaPoista