Olimme yhdessä miehen kanssa siellä eilisissä kisoissa töissä, koska kisojen jälkeen lähdimme lankoni lasten kanssa suoraan heidän pikkusiskonsa kastejuhlaan naapurikuntaan. Oli hieno päivä. Säätkin suosivat sikäli, että sade alkoi kunnolla vasta kisojen päätyttyä. Päivään mahtui paljon mukavia kohtaamisia. mikä aina tekee päivästä erityisen ja antoisan.
Kirjoitin viime viikolla Millanille kaksikin kirjettä. Viimeisimmän kirjeen päätin sanoihin: "Kaipaan jo kovasti Kanttorilaan, mutta äkkiäkös viikko vilahtaa". Etenkin kun puuhaa piisaa myös täällä kaupunkikodin pihamaalla, jos kohta tuvan puolellakin. Puhumattakaan siitä, miten nopeasti aika vilahtaa töissä. Tämän alkusyksyn mittaan olen kaivanut täällä kaupunkikodin puutarhassa rikkaruohoja jo kutakuinkin kymmenen multasäkillistä. Tarkoitus olisi rustata ainakin omenapuun ympärille maanpeitekangasta ja niin paksusti haketta, ettei rikkaruohot ihan heti kasva uudestaan pintaan. Olihan siinä omppupuun ympärillä perennoja ja sipulikasvejakin, mutta valkojuuret olivat enemmistössä. Se onkin sellainen veitikka, että on enemmistönä hyvin äkkiä.
Olin eilisen ulkoilu- ja juhlintareissun jälkeen niin väsyksissä, ettei siivoukseen ollut paukkuja. Menin maata jo kymmeneltä. Aamulla käytiin paikallisessa kirkossa. Ehtoollisen alussa kuikuilin urkuparvelta alas tuttuja bongailen. Erityisen ilahduttavaa oli nähdä mies, jonka puolesta kesän aikana pyydettiin meiltäkin esirukoustukea, kun oli huonona sairaalassa.
Tällä viikolla tiedossa mm. koululaisten kanssa puolukkaretki, jos vain sää edelleen meitä suosii. Perjantaina sitten taas nokka kohti Kanttorilaa, miestä odottaa siellä autoremontti ja minua ainakin sadonkorjuu. Millankin taitaa meitä odotella.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti